Kaksijakoiset tunneltamat - Teinkö oikein vai en?

  • 2 456
  • 1

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Elämä on valintoja - Teinkö oikein vai en?

*ei tämä ketju nyt oikein ottanut tulta alleen*
 
Viimeksi muokattu:

tutzba

Jäsen
Tähän voisi toki vetää mukaan vielä liirumlaarumia jostain perhosvaikutuksesta, mutta menee ehkä liian ashtonkutcheriksi.

Perhosvaikutus on yksi maailman mielenkiintoisimmista asioista. Esimerkkinä vaikkapa se, että lukiossa ollessani meillä oli kaksi kurssia, joissa reenattiin vanhojen tansseihin. Minulla oli jo pari valittuna ja olimme eri kursseilla. Sillähän ei mitään väliä ollut, samoja asioita kuitenkin reenattiin. Eräänä päivänä tuli sellainen olo, että olisi kiva lukea filosofiaa vähän enemmän kuin yhden kurssin verran. Menin opolle juttelemaan ja muokkaamaan valintojani ja kuinka ollakkaan, jouduin siirtymään samalle kurssille tanssiparini kanssa, että sain filosofiaa tilalle. Noh, siinä tanssiessa sitten ihastuttiin ja lopulta jätin silloisen tyttöystäväni uuden takia. Hyvin menee vieläkin. Sanotaan vielä sen verran, että ennen tanssikurssia emme tunteneet mitenkään ihmeellisemmin, moikkaustuttuja lähinnä. Toisinaan olen miettinyt millaista elämä nykyään olisi, jos en olisi mennyt vaihtamaan kursseja.

-Intissä tarjottiin mahdollisuutta lähteä RUKiin. En mennyt vaan jäin AUKiin. Oli pientä puhetta kolmannesta kulmaraudasta ja AUKin apukouluttajan paikasta kun linjan kouluttajalle sanoin valintani, mutta eihän minusta kessua tullut vaikka santsariksi jäin. Johtui lähinnä siitä, että tuo, jonka kanssa "sopimuksen" tein vaihtui ja uusi kouluttaja oli täysin munaton äijä, joka sopisi paremmin johonkin toimistotyöhön. Jumalauta sitä duunin ja opetuksen määrää mitä tein, mutta mitenkään ei palkittu.

-Nykyinen opiskelupaikka. Mietin intissä mihin hakisin, enkä oikein keksinyt mitään. Hain sitten läpällä ja pääsin sisään. Tarkoituksena oli vaihtaa vuoden jälkeen muihin hommiin, mutta nykyinen opintomenestys ja loistavat opiskelijakaverit puoltavat vähän sen puolesta, että olisin täällä loppuun asti.

-Jääkiekon lopettaminen. Lopetin sen takia, että valmentaja oli huono ja dumarointi alkoi kiinnostaa enemmän. Pari kolme vuotta tuntui siltä, että ei tuomarointi ole minun hommaa, mutta kun vaihdoin paikkakuntaa alkoi tulla kunnon pelejä ja nyt olen sitä mieltä, että lopettaminen oli yksi parhaista päätöksistäni.

Loistava ketju, jossittelu on aina mukavaa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös