Kajaanin Hokki 2019–2020

  • 240 330
  • 823

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
En oikein ymmärrä Peluurin kommenttia? Ei kai täällä kukaan ole sanonutkaan että meillä olisi huikea pelaajamateriaali joka pelaa huonosti? Päinvastoin pelaajat ovat onnistuneet monessakin pelissä ylittämään odotusarvoisen tasonsa ja saaneet pisteitä. Joidenkin mielestä liian vähän, minun mielestäni yllättävänkin hyvin. Toki enemmänkin olisi voinut tulla ilman näitä sekoilujaksoja.

Kritiikki on kohdistunut pääosin siihen miten peli on välillä ylimielistä ja kuritonta varsinkin niillä ”nimekkäimmillä” pelaajilla. Koska tällä nipulla ei voiteta taitokilpailuja tai maalintekokisoja varsinkaan huonolla asenteella. Vaan nimenomaan tarvitaan sitä kurinalaista loppuun asti taistelua että niitä pisteitä tulee.
 
Kieltämättä vähän outo kommentti? Mitä itse peliin tulee niin Seppänen oli maaginen. Ykkösketju taas hyvä, etenkin Komulainen koko ajan vaarallinen. Harjulalla nyt ollut maalinteko vaikeaa viime peleissä ja pieni tuska alkaa ehkä paistaa läpi? Onneksi onnistujia löytynyt muualtakin, Seppelin ollut viime aikoina pirteä.

Mattila on tehnyt päätällin jälkeen paljon hasardeja, tänäänkin menetti kiekon alimpana ja ainoastaan Seppänen pelasti tilanteen. Ylivoimalla Mattila on paikkansa ansinnut mutta tasakentin ongelmissa. Pakeista Kyllönen yllättänyt tällä kaudella positiivisesti mutta tuntuu että hänen pitää joka pelissä ottaa joku kiintiöjäähy.

Joku kyseli Viikilästä niin samaa mieltä aiempien kanssa eli taidot riittää tähän sarjaan mutta pelinopeuden kanssa ongelmia. Ja tosiaan loukkaantumiset ovat jarruttaneet menoa aika paljon. Hyökkääjistä Liljamo alkaa olla nähty ja omille junnuille ( Paakkola yms ) vaan peliaikaa. Samoin Korhonen on polkenut jo kauan aikaa paikallaan. Koivisto aivan valtava pettymys.

Toivotaan että pää aukesi tästä voitosta. Ei pelaaminen mitään kaunista vielä ollut mutta tässä vaiheessa vain pisteillä on merkitystä. Ja tuolla tavalla kun pelataan logolle niin voittoja tulee myös jatkossakin.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Uusi viikko, alla voitto Tutosta, kahden pelin viikonloppu edessä. Hokki pelaa periaatteessa kaksi vierasottelua, kun perjantaina pelataan Imatralla ja lauantaina kotona Keupaa vastaan. Jos Keupa jää Rovaniemelle yöksi ja matkustaa lauantaina Kajaaniin, niin saa paremman levon kuin kotijoukkue, joka on Imatran reissusta aamuyöllä Kajaanissa. Tässä olisi mahdollisuus kierrättää alempien kenttien pelaajia ja saada energiaa sitä kautta lauantain peliin. Jos kaikki terveenä, kolme hyökkääjää esimerkiksi jää Kajaaniin perjantaina ja pelaa lauantaina. No pikkuseikkoja, ehkä tärkeämpää olisi, että edes Tutopelin taso säilyisi ja Keupa ainakin pitäisi voittaa.

Tamminen, jos pelaa tuo kumminkin pistetehokkuutta lisää ja leventää sentteriosastoa. Tällä viikolla kumminkin pelit viikonloppuna, niin jospa viikko on käytetty tehokkaasti harjoitteluun ja viisikkopelin parantamiseen. Pisteittä jääminen viikonlopulta on suuri pettymys.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Valtteri Parikka jatkaa lainalla Hokissa siirtorajan loppuun saakka.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Parikka siis jatkaa, joten Varttinen ei stten nähtävästi enää tule takaisin, mieluumin olisin Varttisen ottanut, näillä näytöillä, Jospa se Parikka vielä tuosta parantaa. Tamminen ei vieläkään pelikunnossa, T Kelmetti ja Martikainen Kalajoelle viikonlopuksi lainalle.

Viikonloppuna kaksi kovaa peliä edessä, odotuksia ei tänään Imatralle juurikaan ole, lauantaina toivottavasti 1-3 pinnaaa tulisi. Pakkohan niitä pinnoja olisi raapia mielumin joka ilta, niin perseelleen tuo tammikuun alku pelillisesti meni. Mutta ei auta, se meni kuten meni.

Omissa käsissä tuo homma suoran sarjapaikan suhteen on kuitenkin vielä on. Pitkiä tappioputkia se ei tosin enää kestä.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Tuttu tarina, kurittomuutta, tehottomuutta ja puolustus virheitä johon peli sitten lopullisesti ratkesikin.
Loppuu kohta hyökkääjät jos tuohon tahtiin ulosajoja otetaan, lisäksi Junnila putosi jo eka erässä.
Ketterä olisi ollut tänään voitettavissa.
Nyt ollaan sitten jo viivan toisella puolella.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
54 jäähyminuuttia. Huokaus. Ja ihan voitettavissa ollut peli hävittiin. Nyt sitten ollaan sillä karsijan paikalla ensimmäistä kertaa. Saa nähdä pysytäänkö siellä vai vieläkö pelin taso riittävästi paranee. Puolustajia tulee ovista ja ikkunoista pitkin kautta mutta ei se näytä korjaavan ongelmia. Pikemminkin päin vastoin viime aikoina lukuunottamatta edellistä kotipeliä.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Omiin virheisiin kaaduttiin ja isosti. Ketterässä on taitavia pelaajia, jotka rankaisee virheistä. Ei sinne ilman kunnon takapiiskaa pääsekään pelaamaan.

Isot jäähyt turhia, kiekon vispaaminen omissa turhaa, purkukiekot jäi ketterälle usein viivalle, vaikkei niistä suoranaisesti rangaistu, mutta kuvastaa Hokin pelaamista omassa päässä. 90 prosenttinen suoritus omassa päässä tai kiekkollisena antaa kyllä mahdollisuuden vastustajalle.

Peli ei ollut huonoa silloin kun oltiin täysillä mukana, mutta ne huonot hetket, joita on liikaa ratkaisee pelit vastustajalle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: J_L_

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Kohtuullisesti pelissä mukana, mutta ei riittänyt, nyt on Hokki materiaalin mukaan omalla paikalla ja vahvistuksia ei tule, Viikilälle ulosajo ja Junnila ei todellakaan ole mikään vahvistus joukkueelle, karsinnoissa vastaan todennäköisesti sitten K-Espoo?

Talous edellä mennään,...
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Vieraaseen pöytään: pirun hyvä porukka Hokilla on kuitenkin ja Harjula/Ristola parivaljakko ovat kyllä pelimiehiä. (jälkimmäinen lämpenee sopivasti kevään korvalla)

Ei toinna päätä työntää pensaaseen!
 
Harmittaa kyllä hävitä kun oli Ketterä täysin voitettavissa. 5-3 ylivoimalla olisi pitänyt laittaa peli tasoihin mutta yv on ollut huolestuttavan heikkoa viime aikoina.

Olinko ainut jonka mielestä tuo korkeaksi mailaksi tuomittu maali ei ollut korkea maila? Maila oli korkealla mutta toisaalta osui varteen joka ei luultavasti ollut hylättävän tason yläpuolella. No mene ja tiedä mutta huomenna täydet mahdollisuudet kellistää Keupa. Tasaiseksi menee tuo alakerta kun Peliitatkin voitti ja Roki otti pisteen. Pitkiin tappioputkiin ei ole varaa.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Eilisen jälkeen Viikilä, Ahtonen pelikiellossa ja Junnila poissa, Tamminen ei varmaankaan pelaa velä eli ei niin kovin luottavaisena myöskään tälle illalle. Kattellaaan, vaikealta näyttää juuri nyt.
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Kilpahallin kellotaulu mykkänä. Saa nähä pelataanko tänään Kajaanissa Mestistä ollenkaan.

Muistelen, että noin on käynyt aiemminkin (ehkä 15v sitten) ja silloin peli eteni jollain toimitsija-aition pelikellolla. Kuuluttaja sitten ilmoitti vähän väliä peliajasta ja tilanteesta. Miksihän Kajaanin jäähallin isolla ruudulla ei näy pelitapahtumia ja uusintoja? Siihenhän voisi laittaa myös pelikellonkin, jos tällaisia tilanteita tulee vastaan.
 

Korpikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, IPK,
A-Junnujen peli menossa ja kuuluttaja kuuluttaa pelikelloa ja tilannetta vähän väliä. Näillä näkymin Edustuksen Mestis peli pelataan samalla tavalla.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Tänään oli kaveriporukat ulkojäillä ihan niinkuin selostajatkin pohdiskelivat. Toinen porukka oli vaan taitavampi. Tällä tyylillä ei kovin montaa peliä voiteta, kun se taitotaso on aika monella parempi. Yritystä tarttis, huolellisuutta kans, ylimielisyyttä ja laiskuuttaa ei enempää tarvita, alkaa olla kauden kiintiö täynnä jo sen osalta.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Olipa esitys taas kerran. Kyllä kelpaa olla kotiyleisossä maksavana asiakkaana kun joukkue palkitsee sen näin.
Ei halua ei himoa ei taistelua, aivan luokaton esitys.
Mukavasti on peli kuosissa kun lähestytään kauden ratkaisuja.

Ahtoselle ja Viikilälle lienee tulossa sellaiset 2-4 peliä eilisistä hölmöilyistä joten kokoonpanon saa siis miettiä uusiksi, näillä tämän iltaisilla koostumuksilla ei kovin hyvältä näytä.

Kolmen pelin viikko tulossa, huipentuu perjantaina ja lauantaina Heinolaan ja Vantaalle tämän kauden toistaiseksi tärkeimpiin otteluihin joista alkaa olla pikkuhiljaa pakkovoitot edessä.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Täytyy taas ihmetellä miten peliin oli valmistauduttu, ensimmäisen kolmen minuutin perusteella ilmeisesti niinkuin valmentaja eilen kertoi. Eli rentoutetaan mieli ja keho. Kai tuolla voi vastuuta siirtää, mutta kai se valmentaja voi vähän vaatia jo kovuutta omiin suorituksiin. Tuolla facebookissa joku hyvin kommentoi, että alkulämmittelykin oli sellaista läpsyttelyä ja puolivillaista tekemistä. Samaa olen joskus katsonut ja verrannut vastustajaan. Kierrossa kaks ykkösissä pakki ottaa kaksi potkua taakse ja sirklaa kulmaan, mitä hyötyä tuosta on, jos tosissaan yritetä puolustaa. Sama kolme kaks kierrossa, pakit käy vaan luistelemassa takaperin ei edes mailalla yritä katkoa.

Peliin oltiin menty niin puolivillaisesti, että pelissä ei otettu puolustusalueella miestä eikä mailaa, sitten pyörittiin perässä eikä merkattu pelaajia oltiin nätisti vieressä. Päästä tuo on kiinni, vaatimustasoa harjoituksiin ja valmistautumiseen. On oltava valmiina sataprosenttisesti, vähempi Mestiksessä riitä.
 

MikeSilence

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Täytyy taas ihmetellä miten peliin oli valmistauduttu, ensimmäisen kolmen minuutin perusteella ilmeisesti niinkuin valmentaja eilen kertoi. Eli rentoutetaan mieli ja keho. Kai tuolla voi vastuuta siirtää, mutta kai se valmentaja voi vähän vaatia jo kovuutta omiin suorituksiin. Tuolla facebookissa joku hyvin kommentoi, että alkulämmittelykin oli sellaista läpsyttelyä ja puolivillaista tekemistä. Samaa olen joskus katsonut ja verrannut vastustajaan. Kierrossa kaks ykkösissä pakki ottaa kaksi potkua taakse ja sirklaa kulmaan, mitä hyötyä tuosta on, jos tosissaan yritetä puolustaa. Sama kolme kaks kierrossa, pakit käy vaan luistelemassa takaperin ei edes mailalla yritä katkoa.

Peliin oltiin menty niin puolivillaisesti, että pelissä ei otettu puolustusalueella miestä eikä mailaa, sitten pyörittiin perässä eikä merkattu pelaajia oltiin nätisti vieressä. Päästä tuo on kiinni, vaatimustasoa harjoituksiin ja valmistautumiseen. On oltava valmiina sataprosenttisesti, vähempi Mestiksessä riitä.


Peliä en nähnyt, joten sitä en kommentoi mutta jäälämmittelyä voisin valaista sinulle. Jäälämmitelyissä ei ole tarkoituksenakaan hampaat irvessä puolustaa tai mailalla yrittää katkoa syöttöjä. Puolustajille nämä on enemmän omien luistelulinjojen hakemista/avaussyöttöjä, hyökkääjille syöttö- ja laukaisulinjojen hakemista sekä maalivahdeille kiekkojen ottamista kiinni/liikkumista näin pelkistetysti. Se on nimensä mukaisesti lämmittelyä.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Peliä en nähnyt, joten sitä en kommentoi mutta jäälämmittelyä voisin valaista sinulle. Jäälämmitelyissä ei ole tarkoituksenakaan hampaat irvessä puolustaa tai mailalla yrittää katkoa syöttöjä. Puolustajille nämä on enemmän omien luistelulinjojen hakemista/avaussyöttöjä, hyökkääjille syöttö- ja laukaisulinjojen hakemista sekä maalivahdeille kiekkojen ottamista kiinni/liikkumista näin pelkistetysti. Se on nimensä mukaisesti lämmittelyä.

Aivan. Mutta katsoppa joskus Hokin ja vastustaja joukkueen suorituksia. On toiminnassa eroja. Hyvin on puolustajat ja hyökkääjät löytäneet tänäänkin linjansa, kun tänään tulostaulua katsoi.

Voi ne linjat hakea terävästi ja ajatuksella, näytti että alkulämpö oli pakollinen viidentoista minuutin paha, käytiin alta pois kun tapa on.
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Niin tuosta lämmittelystä sen verran, että kyllä siitä näkee hyvin pitkälle kumpi joukkue on "nälkäisempi" ja on valmistautunut peliin paremmin, Hokin peliin valmistautuminen oli luultavasti jotain 85% luokkaa, ja tulos on kaikkien tiedossa,...

Hyvinhän tämä menee, kapeasta rosterista vielä annetaan pelaajia lainalle Suomisarjaan ja oma materiaali ei vaan kertakaikkiaan riitä!

Toimisto! Herätys, jos rahaa on hommatkaa vaikka tsekeistä, puolustaja ja hyökkääjä joukkueeseen, niin olis edes jotain mahdollisuuksia pärjätä karsinnoissa, jos rahaa ei ole, niin ???
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Viiimeiset 6 ottelua 5 tappiota sitä ennen 6 ottelua 5 voittoa, mitä on tapahtunut. Kotipelien yleisömäärä alkaa taas lähestyä 500 rajaa, eikä ihme kun eilistä katseli.
Mikä pahinta yhdessäkään tappiopelissä ei olla oltu edes lähellä että olisi pisteitä saatu. Peli on totaalisesti sekaisin.
Joukkue on kuriton ja haluton. Selkeä pelitapa puuttuu, ratkaisuvoima vain yhdellä ketjulla joka on ollut alavireinen jo pitkään.

Joukkueen kokoamisessa, pelaajiston ja valmennuksen suhteen tehdyt valinnat ja niihin sisältyneet riskit alkavat konkretisoitua kun sarjan ratkaisuhetket lähestyvät, alamäki on vuodevaihteen jälkeen ollut jyrkkä,
Oikaisun tekemiseen aikaa on todella vähän ja karsinnat alkaa olla todennäköinen vaihtoehto.
 
Viimeksi muokattu:

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Yleisöllä alkaa taas usko loppumaan. Se varmaan näkyy myös kassassa. Tosin käsittääkseni lipputulot ovat aika pieni osa kokonaistulovirrasta. Mutta silti ikävää.

Pakkeja meillä on vaikka muille jakaa. Ja vielä sellaisia joiden pitäisi pystyä pelaamaan tällä tasolla selvästi nähtyä paremmin. En usko että lisämiesten roudaus puolustukseen auttaa yhtään mitään. Nykyisten pelaamiseen pitäisi saada joku järki ja jonkinlainen yrityksen taso. Tämä on asia mitä kaikkein eniten ihmettelen. Entisen peruspakin valmentamassa joukkueessa luulisi että puolustus olisi jollain lailla kuosissa.

Hyökkäykseen taas pari tekijämiestä olisi enemmän kuin puoli joukkuetta.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Puolustukseen ei yhtään ukkoa sotkemaan enempää. Mutta hyökkäys on kapea kärjen osalta. Jos Tamminen pelaa ensiviikolla, niin ykkönen muotoon Harjula Pyykkönen Komulainen. Kakkosessa olisi Seppelin Tamminen ja Herra x.
Junnila ei kakkosessa saanut mitään aikaan, kaksi syöttöä kakkoskentässä ja ylivoima ajalla yli kymmeneen peliin. Varmaan joku junnu olisi pystynyt samaan pisteissä, ei välttämättä kokonaisvaltaisesti pelillisesti olisi pärjännyt Junnilalle.

Jos hyökkäykseen halutaan lisää tehoja kakkoskenttään Seppelin ja Tammisen kaveriksi maaliahne tai peliä tekevä laituri. Sitten kolmos- ja neloskentät olisivat sellaisia, ettei rooli ole liian iso. Kakkosen laidalle meillä ei ole pistevarmaa miestä, siellä on pyörinyt Junnilaa, Koivistoa ja Klemettilä eikä kukaan ole oikein vastannut huutoon. Klemetti ehkä parhaiten, mutta koko ja liike jumittaa peliä.

Sanoisin, että yhdellä kovalla hankinnalle ykkös ja kakkoskentän peli paranee ja alakenttien roolitukset saadaan kuntoon ennen tärkeimpiä pelejä. Siirtorajalle, jos odotellaan ollaan myöhässä karkeasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös