Kajaanin Hokki 2019–2020

  • 240 310
  • 823

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Hokilta kyllä hieno avaus uudelle kaudelle. Rautio kuitenkin ollut Suomi-sarjan parhaita veskareita ja kun optio kerran oli, se kannatti kyllä lunastaa.

Veskariosasto siis kerralla kuntoon. Harmittaa jo Leskisen ja Räisäsen karkaaminen muualle. Toinen piti ulostaa joko Kukkohovi tai Rautio, kokemus taisi valinnan ratkaista.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Veskariosasto kunnossa. Harmi Kukkohovin suhteen silti. Mutta se siitä ja eteenpäin.

Puolustuksen ja hyökkäyksen nimilista onkin sitten tulevia pelimiehiä täynnä. Seuraavaksi näille osastoille niitä jotka porukkaa kannattelevat ensi kaudella.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Seppäsen paluu Mestikseen on hieno homma, vaikka tässä tapauksessa isosta vonkaleesta puhuminen voitaisiinkin tulkita harhaanjohtamiseksi. En muista uskalsinko mitään palstalle kirjoittaa, mutta vähän tätä siirtoa jo tuossa jokunen viikko sitten mielessäni makustelinkin, kun tuli tieto ettei ole jatkamassa Tanskassa.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Mikähän lie Mestiksen taso verrattuna Tanskan pääsarjaan. Torjunut "vain" 88 prosentin varmuudella tanskanmaalla, jättänee hiukan toivomisen varaan.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Seppänen hyvä kokenut maalivahti, jonkalaisen sarjanousija tarvitsee. Hyvä maalivahti Mestikseen, ei ehkä enää paras, mutta varmasti top5 maalivahti, uskoisin niin. Viime kausi heikko, johtuen siitä, että pelasi aika huonossa joukkueessa.

Nyt kannattaisi seuran julkaista, jos julkaistavaa on, että saataisiin buumia päälle. Valmentajakysymys voi olla jotenkin pelaajien kohdalla se asia mikä ratkaisee allekirjoittaako sopimuksen Hokkiin. Eli odottavat kuka valmentaa.
 
Suosikkijoukkue
Hokki,Kärpät,Florida Panthers
Mikähän lie Mestiksen taso verrattuna Tanskan pääsarjaan. Torjunut "vain" 88 prosentin varmuudella tanskanmaalla, jättänee hiukan toivomisen varaan.

Livetuloksien mukaan Seppäsen joukkue oli toiseksi viimeinen sarjassa ja silti pääsi pleijareihin. Joukkue oli voittanut kauden aikana vain neljä peliä varsinaisella peliajalla.

Parhaalla pistemiehellä oli 38 peliin 24 pistettä ja -23 ja kakkosmokella oli kolme peliä pelattuna, joissa päästettyjen maalien keskiarvo oli 11.38. Joten vissiinkin aika suuret tasoerot hyvän ja huonon tiimin välillä tuolla Tanskassa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Seppäsen tilastot oli kaikista Tanskan liigan ykkösvahdeista selvästi huonoimmat, mutta syy siihen löyty varmastikin tuosta ylempää @Mr. Jääkiekko viestistä.

Aiemmilla kausilla Seppäsen torjuntaprosentit ovat olleet Tanskassa ihan sarjan yleistä tasoa. Ollut parempi kuin samassa sarjassa pelanneet kajaanilaisillekin tutut Joni Myllykoski, Aaro Peltonen, Tuomas Tarkki ja Simon Nielsen.

Yleisesti ottaen Tanskan pääsarja on ollut ihan varteenotettava sarja, taso jossain Liigan ja Mestiksen välillä. Esimerkiksi tämän kauden mestarijoukkueessa pelasi suomalaisista Joonas Hurri, noin kentällinen Allsvenskan-tason ruotsalaisia, ensi kaudella Jukureissa pelaava kanadalainen Charlie Sarault ja pari muuta ECHL-tason kanukkia.
 
Ei tainnut sitä Virtalan sopimusta kuulua seminaarissa??

Seppänen ainakin tuossa Hokin sivujen jutussa totesi että omakin motivaatio meni kun pelasi sarjan jumbojengissä. Tuskin 32v maalivahdin taso niin dramaattisesti yhdessä kaudessa tippuu... Pitäisi olla aika varmasti sarjan maalivahdeissa top3....
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Veskariosasto kunnossa. Harmi Kukkohovin suhteen silti. Mutta se siitä ja eteenpäin.

Puolustuksen ja hyökkäyksen nimilista onkin sitten tulevia pelimiehiä täynnä. Seuraavaksi näille osastoille niitä jotka porukkaa kannattelevat ensi kaudella.

Eikös Kukkohovi ole vielä A-juniori kelpoinen, en pitäisi pahana jos kaveri pelaa vielä yhden kauden Hokin A-junioreissa tai mahdollisesti Suomi-sarjassa, kohtuu hyvässä joukkueessa, suurella peliajalla vs. kokokauden luukkuvahtina Mestiksessä?
...Sitten ensikaudella Mestistä?
 

Big Bear

Jäsen
Eikös Kukkohovi ole vielä A-juniori kelpoinen, en pitäisi pahana jos kaveri pelaa vielä yhden kauden Hokin A-junioreissa tai mahdollisesti Suomi-sarjassa, kohtuu hyvässä joukkueessa, suurella peliajalla vs. kokokauden luukkuvahtina Mestiksessä?
...Sitten ensikaudella Mestistä?
Kukkohovi on syntynyt 1996 eli ei ollut enää viime kaudellakaan A-junnuikäinen.
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Kukkohovi on syntynyt 1996 eli ei ollut enää viime kaudellakaan A-junnuikäinen.

No enpä tarkastanut tuota Kukkohovin ikää, pelasi kuitenkin muistaakseni vielä toissa kaudella Hokin A:ssa, oli kuitenkin hyvä Suomi-sarjassa, toivottovasti kehitys jatkuu ja on varmaankin tulevina vuosina valmis Mestikseen, toivattavasti Hokissa?
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Korhosen Rikussa on potentiaalia maalintekoon ja kainuulainen pelaaja. Hyvä paluumuuttaja, oletettavissa oli tämä haku.

Doksan kesätreenejä Korhosen Riku kehui Hokin sivujen haastattelussa, kuulema erilaisia kuin aikaisempina kesinä. Voi luvata hyvää.
 
Korhosen Rikussa on potentiaalia maalintekoon ja kainuulainen pelaaja. Hyvä paluumuuttaja, oletettavissa oli tämä haku.

Doksan kesätreenejä Korhosen Riku kehui Hokin sivujen haastattelussa, kuulema erilaisia kuin aikaisempina kesinä. Voi luvata hyvää.

Sama pisti silmään. Voi olla että tuo fysiikka valmennus on Hokin yksi aseista ensi kaudella. Pelaajisto tuskin on suoraan kärkikastissa mutta muita paremmalla fysikka valmennuksella voi Hokki olla vahvoillakin...

Korhosessa on hyvä maalipotentiaalia. Ensimmäisellä Mestis kaudella ei tainnut vielä olla fysiikkapuoli tarpeeksi hyvä ja viime kautta Iisalmessa on vaikea arvioida.
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hokille sopivia hankintoja tähän mennessä. Toivottavasti koukkuun nappaa myös isoja kaloja, jotka vähän määrittävät mennäänkö Mestikseen pärjäämään vai selviytymään. Valmentajastakin voisi tosiaan olla hyötyä joukkueen rakennuksessa.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Valmentajan julkistaminen olisi tällä hetkellä se kiireellisin juttu. Sillä kun vaan on vaikutusta monellekin pelaajalle sopimusneuvotteluissa, kuka penkin takana seisoo. Itse ei tällä hetkellä osaa edes arvailla ketä pestiin ollaan hakemassa. Mielenkiintoista nähdä.
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Jaa`a kukahan sieltä tulee, toivottavasti joku nuori ja "nälkäinen" ?
Mites mestarivalmentaja Kai Suikkanen, ei ole enää nuori, mutta hyvät muistot Kaitsusta?
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Kai Suikkasen tulot vuonna 2014 oli yli 200 000e. Pysykäämme siis hieman realistisemmissa nimissä.

Tulot v. 2014 Kaitsulla sitä ja tätä, muutamat potkut persiille sen jälkeen, eikös siitä ole jo aikaa vähän?
Tosiaan ihan pienellä "huumorilla" vedin tuon Suikkasen tähän.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Tosiaan ihan pienellä "huumorilla" vedin tuon Suikkasen tähän.

Ei ihan pienellä, välillä tuntuu, että Lätkä on kaapannut Daerokin tunnukset, sen verran kieliposkella olevia juttuja tulee. Ja tämä pienellä huumorilla.

Mutta asiaan, valmentajakuviota varmaan taustalla selvitellään, ehkä jopa neuvotellaan. Kausi kumminkin venyi aika pitkälle ja sarjatasokin selvisi toukokuun alussa, niin eipä ennen sitä voi neuvottelemaan ryhtyä valmentajien kanssa, kuitenkin ehkä erilainen pitää valmennuksen olla suomisarjassa ja mestiksessä. Nyt kun Hokki "nousi" mestikseen niin valmennuksen pitäisi olla hyvä, jos materiaalilla ei lähdetä revittelemään. Erilaisella valmennuksella tarkoitan, että suomisarjassa riittää kokemattomampi ja niin sanottu nousevakyky, mestiksessä pitäisi jotakin näyttöjä olla miesten sarjoista?
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Ei ihan pienellä, välillä tuntuu, että Lätkä on kaapannut Daerokin tunnukset, sen verran kieliposkella olevia juttuja tulee. Ja tämä pienellä huumorilla.

Aasinsiltana ja vahvana offtopiccina tähän kiinni.
Olisipa mielenkiintoista lukea Lätkän ajatukset noususta "muoviseen mehupurkki"-sarjaan takaisin. Ja vieläpä kabinetin kautta.
Harmi että oikeus tuomitsi miehelle elinkautisen:).
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
. Erilaisella valmennuksella tarkoitan, että suomisarjassa riittää kokemattomampi ja niin sanottu nousevakyky, mestiksessä pitäisi jotakin näyttöjä olla miesten sarjoista?
Pelko pois ja avoimin mielin. Ketterän Maso Lehtosella kaks ensimmäistä kautta miesten sarjoissa niin aika vakuuttavaa jälkeä. Eli ei se aina vaadi sitä kokemusta miesten sarjoista.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Pelko pois ja avoimin mielin. Ketterän Maso Lehtosella kaks ensimmäistä kautta miesten sarjoissa niin aika vakuuttavaa jälkeä. Eli ei se aina vaadi sitä kokemusta miesten sarjoista.

Tietojeni mukaan Hokilla tulee olemaan 40-50te euroa pienempi pelaajabudjetti kuin ketterän ensimmäisellä kaudella. Siihen perustuen valmennus ei saa olla jokerikortti, joka voi pettää. Masohan ei pettänyt, päinvastoin, mutta riski on ollut ettei riitä, kun ei ole näyttöjä.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Taisi olla viime kaudella Miettiselläkin ensimmäiset pelit miesten sarjan puikoissa Iisalmessa. Ja järjettömän kovaa jälkeä teki. Noissa valmiiksi ”varmoissa nimissä” on se huono puoli että yleensä maksavat enemmän ja monestikin ne tulokset eivät silti kovin kummoisia ole. Suikkanen oli aikoinaan myös jokerikortti kun aiemmin oli vain alisuorittanutta RoKia meriittilistalla. Mutta se ei Kajaanissa tahtia haitannut.

Mieluummin näkisin nuoren nousevan kyvyn valmentajana kuin jonkun vuosia Mestistä vetäneen valmentajan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös