Kajaanin Hokki 2018–2019 – joko karsimaan?

  • 206 775
  • 796

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Seitsemästoista peräkkäinen voitto. Ei ollut kaunista, väsynyttä oli, mutta kolmella vajaalla kentällä kolmas peli kolmeen päivään niin annetaan anteeksi. Sarjataulukossa saatiin eroa, kolmanteen sijaan taitaa olla 13 pistettä ja sarjakakkoseen 8 pistettä, mutta kovalla Forssan porukalla peli vähemmän pelattuna. Nyt huilia ja treeniä, tammikuulla alkusarjassa pelataan kuusi peliä kotona, niin peliä kuntoon niin, että kentät alkaisi saamaan pysyvämpää muotoa.

A-junioreiden säilyminen mestiksessä on hieno juttu, edustuksen avut sen takasivat. Tämä mahdollistaa junnuille peliaikaa suhteellisen paljon kovemmissa peleissä kuin nuorten suomisarja olisi tarjonnut.

Maajoukkuepeleistä vielä kumiselle kaimalle: epäilisin liiton maksaneen tuomarit ja jäävuorot, niin kai Hokin pitäisi järjestäjänä vastata kioskimyynnistä ja lipuista, joista seuralle tuloja jollain osituksella pitäisi tulla. Kuluja seuralle voinut olla ruokailuista ja ottelutapahtuman mahdollisista kuluista. Voin olla todella väärässä näistä maajoukkuepelien tuloista ja menoista.
 
Mahtava joukkue kyllä Hokilla kasassa. Ei olisi ennen kautta uskonut että Hokki johtaa tässä vaiheessa sarjaa kun ohjelma on ollut kaikkea muuta kuin suosiollinen... ja erokin seuraaviin vielä aika iso !!

Myös A nuorten sarjapaikka tärkeä asia seuralle. Onkos joku käynyt syksyllä katsomassa junnujen menoa? Pistepörssiä kun katsoo niin aika selväksi käy että edustusjoukkueen apujen tehot ovat järjestäen lähemmäs 2 pistettä /peli.

Pelkästään tehoja katsomalla voisi povata että jossain vaiheessa Hokki tekee sopimukset Mikko-Matti Paakkolan ja Saku Leinosen kanssa. Leinonen merkattu hyökkääjäksi ja puolustajaksi mutta kumpaas paikkaa hän on enemmän pelannut?? Jos nuo 10+13 tehot on tulleet pakkina niin ehdottomasti sopimusta kouraan!
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kovin montaa A:n peliä en katsomassa käynyt. Sen verran monta kuitenkin että kyllä se sarjapaikka tuli näillä edarin avuilla aika pitkälti. Ensimmäinen kuukausi A:lla kulki peli kohtuullisen hyvin mutta sen jälkeen oli kyllä todella vaikeaa. Onneksi edustus ymmärsi sen miten iso asia A Mestis-paikka on ja laittoi riittävästi apuja peleihin että se säilyi.

Loppukauden ajan uskoisin että apuja on vaan mikäli edarin kokoonpanossa on ylimääräisiä miehiä kun karsintasarja on nyt hoidettu. Tällä tavalla saavat sitten A omat pelaajat mahdollisimman paljon kovia pelejä kehittyäkseen.

Paakkolan soppari on hyvinkin mahdollinen juttu. Jos ei vielä tänä vuonna niin eiköhän se ensi kaudelle tapahtune jos vielä Kajaanissa pelaa. Leinosen ihan mahdollinen myös.
 

always right

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis ja alasarjojen palkattomat raatajat
Kovin montaa A:n peliä en katsomassa käynyt. Sen verran monta kuitenkin että kyllä se sarjapaikka tuli näillä edarin avuilla aika pitkälti. Ensimmäinen kuukausi A:lla kulki peli kohtuullisen hyvin mutta sen jälkeen oli kyllä todella vaikeaa. Onneksi edustus ymmärsi sen miten iso asia A Mestis-paikka on ja laittoi riittävästi apuja peleihin että se säilyi.
Onneksi olkoon Kajaani, Hokki ja A-junnut, well done. Kauneus ei ole tärkeintä, tulosta täytyy kunnioittaa.
Rovaniemellä uskottiin Kiinaan karanneen valmennuspäällikön, seuraikoni-valmentajan ja yhden junatuoman fantasiaan,
lopputulos Suomi-sarja. Kikka kolmea yritettiin myös mutta aivan liian ... ja silleen. Kriisiä pukkaa ja omaa juniorituotantoa tuskin yhtään helpottaa että myös B-junnut pelasi itsensä johonki tee se itse- sarjaan.
 

Velhelmiina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Hienoa oli päästä seuraamaan Kajaanissa tulevien supertähtien pelejä. Intoa oli valtavasti ja jokaista maalia tuuletettiin kuin MM-finaalissa. Hokilta ja kiekkoliitolta hyvin järjestetyt tapahtumat ja myös tunnelma oli parhaimmillaan hyvää tasoa. Enteilee hyvää kohti kevättä sillä voisi kuvitella että tunnelma vain paranee mitä pidemmälle Hokin pelit keväällä etenee.

Katsojia oli ehkä hieman enemmän kuin normaalissa Hokin kotipelissä, ainakin käytävällä oli enemmän ruuhkaa. Jos Hokki nappaa ottelusta lipputulot ja junnut saavat pitää kioskituotot niin varmaan jokunen euro tarttui molempien organisaatioiden sukan varteen. Enemmän kai nämä ovat jääkiekon promotapahtumia kuin rahanteon välineitä.

Hokin sivujen jutussa Suomen joukkueen johdosta tuli hyvää palautetta Kajaanin olosuhteista ja järjestelyistä. Nuo ovat sikälikin tärkeitä juttuja jos vaikkapa joku Suomi-sarjan kärkipelaajaa miettii ensi kauden seuraa ja viidakkorumpu tuo viestiä että Kajaanissa on hienot olosuhteet ja asiat hoidetaan hyvin.

Hokin osalta pieni yhteenveto:

Onnistujat: Niemelä, Leskinen, Viikilä, Harjula, Still, T.Klemetti, Räisänen
Omalla tasollaan: Rautio, Kukkohovi, Mattila, Törnvall, Martikainen, J.Kyllönen, Heikkinen, Niskanen, Leppänen, H.Klemetti, Saarenpää
Vaatii vielä parannusta: Kokkonen, Ramirez, Nylund, Komulainen
Ei arvosanaa/A-junnut: H.Kyllönen, Vikholm, Kilpeläinen, Kemppainen
 
Viimeksi muokattu:

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Hokissa on kauden aikana ollut mentaalivalmentaja. Lisää tietoa linkistä Hokin sivuilla.

https://www.hokki.fi/hokki-panostaa-mentaalivalmennukseen/

Pitäneeköhän paikkansa jutun maininta ettei vastaavaa ole Mestiksessä eikä Suomi-Sarjassa millään muulla seuralla?

Siinä voi olla yksi syy miksi Hokilla on näin pitkä voittoputki. Hienoa että asiat hoidetaan viimeisen päälle kaukalon ulkopuolella ja pelaajien kehittämiseksi.

Ei ainakaan ole tullut Mestis joukkueilla vastaan henkisen puolen valmentajaa mutta toki voin olla väärässäkin. Eiköhän siellä valmentajat hoida kaiken.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Aikaisemmin tuossa mainitsin, että kirjoittelen kattavamman analyysin Hokin syyskaudesta ja pelaajistosta joulun aikaan, tuossa alempana sitten niitä minun mietteitä ja arvioita.

Seurana Hokki asetti tämän kauden katsojakeskiarvoksi 600 katsojaa ottelussa, joulutauolle lähdettäessä kotiotteluiden katsojakeskiarvo on 619 katsojaa. Karvan verran yli ollaan päästy, yksi ilmaispeli ja erilaiset junioritapahtumat ovat pitäneet keskiarvon asetetun yläpuolella. Minusta suomisarjaan 619 katsojaa ottelussa on hyvä keskiarvo, sillä ollaan kärjessä katsojamäärissä, aika selvällä erolla seuraavaan. Syksy on muutenkin vaikeaa aikaa kilpailla ihmisten vapaa-ajasta, marjojen poiminta, metsästys, jalkapallokauden kestäminen lokakuulle ja joulun alla pikkujoulut syövät katsojia Kajaanissa. Varsinkin kun suomisarjassa pelataan pääsääntöisesti viikonloppuisin, jolloin muita aktiviteetteja on runsaasti. Toinen vaikeus on tuplakotipeli viikonloput, harvassa on ne satunnaiskatsojat, jotka jaksavat tai pääsevät hallille lauantaina ja sunnuntaina. Hokki on reagoinut hyvin tähän haasteeseen erilaisilla tapahtumilla otteluissa ja ottelutapahtuma jäälle tuloineen, musiikkeineen, hyvine kuuluttajineen ja erätaukohaastatteluineen on lisännyt ottelutapahtuman viihtyvyyttä, samoin erätauko-ohjelma junnujen rangaistuslaukauskisoineen ja kiekon heittoineen on viritetty sellaiseksi, ettei sitä enää voi juurikaan kehittää.

Hokin näkyvyyttä kaupungilla lisätty ottelumainoksilla ja aika kattavalla fanituotemyynnillä, tuotteita on myynnissä kahdessa eri liikkeessä ja Hokin toimistolla. Tässä ollaan menty eteenpäin mestisajoista ja hyvä niin, Hokista pitäisi saada maineeltaan ja toiminnaltaan Kainuun alueen ykköstalviurheiluseura, jos sitä jo nyt jo olla. Avoimuus seuran johdossa on yksi tie tähän yhteiseen projektiin ja Kainuulaisesta jatkuvasta valittamisesta ollaan päästy kehittämisen tielle. Uutta suolaa toiminnan kehittämiseen on tehty palkkaamalla seuralle oma urheilutoimenjohtaja ja tapahtumapäällikkö, lisäksi mentaalivalmentajan hommaamisella ollaan yritetty saada toimintaan tehokkuutta. Sosiaalisessa mediassa Hokki tekee hyvää työtä viikkokatsauksillaan, otteluraporteillaan ja kotiotteluiden maalikoosteilla. Joulusta eteenpäin muuten Hokin kotiotteiluissa on ruudun lähetyksissä selostus, mikä on mukava lisä etäkannattajille ja muiden suomisarjajoukkueiden kannattajille.

Otteluissa on ollut hyvistä katsojakeskiarvoista johtuen hyvä tunnelma ja joukkue myös sen huomannut. Keskustelin viimekaudella yhden vierasjoukkueen pelaajan kanssa ja hänkin sanoi, että Kajaaniin on mukava tulla kauempaakin pelaaman, kun hallilla on katsojia ja ääntä. Lisää toki mahtuu ja uskonkin, että kevät puolella jos peli kulkee, niin yleisöä on hallilla syksypuoliskoa enemmän, jokainen säännöllisesti peleissä kävijä, kun ottaisi ja hommaisi yhden kaverin peleihin, niin siinä voisi olla haaste meille Hokkikannattajille.

Seuraavassa viestissäni annan oman mielipiteeni Hokin urheilupuolesta syyskauden osalta.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Palstaveli Kahvan kanssa on pakko olla samaa mieltä oikeastaan joka asiasta tuossa edellisessä kirjotuksessa. Sometoiminta on erinomaisella tasolla. Samoin kaikki muu oheistouhu jolla Hokin ja otteluiden näkyvyyttä Kajaanissa tehdään paremmiksi. Uusi alku on ollut todellakin uusi alku. Tekijöitä on paljon enemmän kuin Mestisaikana vaikka pelataankin alempaa sarjaa.

Hienoahan tätä kehitystä on kohta pari vuotta ollut seurata. Harjoitushalli ja kilpahallin remontti tuovat vielä varmasti oman lisänsä kaikkeen kehitykseen.
 
Helppo yhtyä edellisiin kirjoituksiin...

Seurana Hokki asetti tämän kauden katsojakeskiarvoksi 600 katsojaa ottelussa, joulutauolle lähdettäessä kotiotteluiden katsojakeskiarvo on 619 katsojaa. Karvan verran yli ollaan päästy, yksi ilmaispeli ja erilaiset junioritapahtumat ovat pitäneet keskiarvon asetetun yläpuolella. Minusta suomisarjaan 619 katsojaa ottelussa on hyvä keskiarvo, sillä ollaan kärjessä katsojamäärissä, aika selvällä erolla seuraavaan. Syksy on muutenkin vaikeaa aikaa kilpailla ihmisten vapaa-ajasta, marjojen poiminta, metsästys, jalkapallokauden kestäminen lokakuulle ja joulun alla pikkujoulut syövät katsojia Kajaanissa. Varsinkin kun suomisarjassa pelataan pääsääntöisesti viikonloppuisin, jolloin muita aktiviteetteja on runsaasti. Toinen vaikeus on tuplakotipeli viikonloput, harvassa on ne satunnaiskatsojat, jotka jaksavat tai pääsevät hallille lauantaina ja sunnuntaina. Hokki on reagoinut hyvin tähän haasteeseen erilaisilla tapahtumilla otteluissa ja ottelutapahtuma jäälle tuloineen, musiikkeineen, hyvine kuuluttajineen ja erätaukohaastatteluineen on lisännyt ottelutapahtuman viihtyvyyttä, samoin erätauko-ohjelma junnujen rangaistuslaukauskisoineen ja kiekon heittoineen on viritetty sellaiseksi, ettei sitä enää voi juurikaan kehittää.

619 on kyllä hyvä määrä toistaiseksi. Joukossa on ollut paljon heikkoja vastustajia Muik Giants Karhu Haukat... ja siitä huolimatta peleissä on käynyt hyvin väkeä. Tosiaan syksy on haastavaa aikaa kotipeleille ja pikkujoulu kausi alkaa painaa päälle. Pari peliä oli myös AC Kajaanin kanssa päällekkäin. Tuplapelit on myös oma haaste ja niistäkin Hokki on suoriutunut hyvin. Yhteenä haasteena nostaisin myös harjoitushallin rakennustyöt ja sitä kautta parkkipaikkojen vähyyden. Sekin varmasti on jonkun verran syönyt katsojia syksyn mittaan.

Tammikuussa on tulossa paljon kotipelejä ja niihin Hokki voisi kehitellä jotain lipputarjousta. Mukana on kuitenkin hyviä matseja kuten FPS Pyry ja JHT. Noissa luulisi käyvän luonnostaan paljon porukkaa. Kampanjaa sitten noihin ennalta heikompiin matseihin.

Kokonaisuudessaan ottelutapahtuma on viihdyttävä ja täysin eri tasolla kuin Mestis aikoina. Kaikki nuo rankkarikisat ja kiekon heitot ovat vieneet kokonaisuutta eteenpäin. Parhaimmillaan myös ottelut ovat olleet todella viihdyttäviä esim Espoo matsi muistuu mieleen nopeasti. Peli on hyökkäysvoittoista ja varmasti yleisökin tykkää siitä ettei seisoskella maalin takana.

Hokin näkyvyyttä kaupungilla lisätty ottelumainoksilla ja aika kattavalla fanituotemyynnillä, tuotteita on myynnissä kahdessa eri liikkeessä ja Hokin toimistolla. Tässä ollaan menty eteenpäin mestisajoista ja hyvä niin, Hokista pitäisi saada maineeltaan ja toiminnaltaan Kainuun alueen ykköstalviurheiluseura, jos sitä jo nyt jo olla. Avoimuus seuran johdossa on yksi tie tähän yhteiseen projektiin ja Kainuulaisesta jatkuvasta valittamisesta ollaan päästy kehittämisen tielle. Uutta suolaa toiminnan kehittämiseen on tehty palkkaamalla seuralle oma urheilutoimenjohtaja ja tapahtumapäällikkö, lisäksi mentaalivalmentajan hommaamisella ollaan yritetty saada toimintaan tehokkuutta. Sosiaalisessa mediassa Hokki tekee hyvää työtä viikkokatsauksillaan, otteluraporteillaan ja kotiotteluiden maalikoosteilla. Joulusta eteenpäin muuten Hokin kotiotteiluissa on ruudun lähetyksissä selostus, mikä on mukava lisä etäkannattajille ja muiden suomisarjajoukkueiden kannattajille.

Kyllähän Hokki on selvästi ykkönen talvella. Ja kesälajitkin huomioiden edelle ajaa vain Jymy ( niin kuin pitääkin ). AC Kajaaniin verrattunahan toiminta on todella ammattimaista mm somessa ja ylipäätään kentän ulkopuolella.

Palstaveli Kahvan kanssa on pakko olla samaa mieltä oikeastaan joka asiasta tuossa edellisessä kirjotuksessa. Sometoiminta on erinomaisella tasolla. Samoin kaikki muu oheistouhu jolla Hokin ja otteluiden näkyvyyttä Kajaanissa tehdään paremmiksi. Uusi alku on ollut todellakin uusi alku. Tekijöitä on paljon enemmän kuin Mestisaikana vaikka pelataankin alempaa sarjaa.

Hienoahan tätä kehitystä on kohta pari vuotta ollut seurata. Harjoitushalli ja kilpahallin remontti tuovat vielä varmasti oman lisänsä kaikkeen kehitykseen.

Monta kertaa tätä toistettu mutta tosiaan hieno on ollut seurata uuden Hokin toimintaa. Ulkopuolinen voisi kuvitella että tippuminen Suomi sarjaan oli iso tappio seuralle mutta käytännössä tässä on käynyt juuri päinvastoin. Kun Hokki joskus palaa Mestikseen niin se tapahtuu entistä elinvoimaisempana!
 
Vaikea kuvitella, etteikö Hokki tulisi Mestikseen elinvoimaisempana, kun se lähti Mestiksestä jalat edellä. Hyvin tuntuu asiat olevan Kainuussa tällä hetkellä, peli kulkee ja yleisöä käy.
Seuran toimintaa helpottaa tietysti se, että viime vuoden velat jäi muiden maksettavaksi. Valistunut arvioni on,että jos tänä vuonna ette halua nousta, niin seuraava vuosi on nousun aika. Jos vielä Kajaanissa olisi halu toimia itsenäisenä Mestiksessä ilman farmaristatusta, niin sen parempi.
Suomisarja on tänä vuonna mielenkiintoinen mukana olevien Hokin kaltaisten joukkueiden vuoksi.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Sitten Hokin urheilulliseen katsaukseen syyskauden osalta. Hokki on pelannut 26 ottelua, voittanut suoraan 21, yksi jatkoaikavoitto ja -tappio ja pisteittä on jääty kolme kertaa. Alla on seitsemäntoista ottelun voittoputki ja koko kaudella pisteittä ollaan jääty kolmessa pelissä HCIK:ta, D-Kiekkoa ja Hunterssia vastaan, jatkoajalle on menty molemmissa laseria vastaan käydyissä otteluissa. Paras tilasto Hokin osalta on kotivoitot, syyskaudella voitettiin kaikki kotiottelut ja kotona menetettiin vain yksi piste laserille. Näihin tilastoihin peilaten syyskausi ansaitsee kouluarvosanan 9½.

Seuraavana poimintoja tilastoista. Suomisarjassa Hokki on tehnyt eniten maaleja 141 kappaletta, eroa seuraavaksi eniten maaleja tehneeseen Pyryyn on vaivaiset neljä osumaa. Hyökkäysvoittoista peliä on Hokki pelannut, kuitenkin päästetyissä maaleissa ollaan jaetulla toisella sijalla vähiten maaleja päästäneistä joukkueista.Hokki on tehnyt keskimäärin ottelussa 5,4 maalia ja päästänyt 2,7 maalia ottelua kohden. Maalieron ollessa +71. Alkukaudesta Hokki päästi ihan liikaa maaleja, ne tulivat usein omasta ylihyökkäämisestä ja maalivahditkaaan eivät olleet alkukaudesta aivan parhaimmillaan. Vieläkin puolustus voisi olla tiiviimpi, jotenkin tuntuu että ennakkoon kovempia porukoita vastaan puolustetaan ja pelataan viisikkona paremmin kuin ennakolta heikompia, vertailua jokainen voi tehdä joulukuun peleissä k-espoota ja muikkia vastaan. Tehtyjen maalien keskiarvo jos saadaan runkosarjan loppuun pysymään tuossa 5,4 niin hyvä ja erinomaista olisi jos päästetyt maalit ottelua kohden saataisiin laskemaan 2,0 tasolla. Näillä summamuuttujilla annan Hokille arvosanan 9.

Tappiolliset pelit on hävitty enintään kolmella maalilla (d-kiekko, silloin taisi jyväskylän pojat tehdä kaksi tyhjiin) HCIK.lle kaarinassa hävittiin kahdella maalilla ja Huntersille hävittiin vieraissa yhdellä maalilla. Eli yhtään rökeletappiota ei olla koettu, joka on hyvän joukkueen merkki. Ehkä eniten tappiopeleistä oltiin purjeissa Kaarinan pienessä kaukalossa. Toisalta jos ollaan sarjassa tähän vaiheeseen mennessä pelattu kolme pisteetöntä ottelua, jotka ajoittuvat alkukauteen, ollaan ihan hyvällä tiellä kevättä kohti mentäessä.

Tämän voisi ruotia myös osiossa, jos katsellaan pelaajien syyskautta, mutta maalivahtipeli ja sen torjuntaprosentit. Alkukaudesta molemmat maalivahdit seikkailivat jossain 88% tienoilla, nyt tarkistaessani prosentteja yllätti, että molemmat maalivahdit Rautio ja Kukkohovi ovat nostaneet prosentinsa kelvollisiksi tai hyviksi. Kukkohovi 91.17 ja Rautio 92.61, vielä on parantemisen varaa, koska Hokki joukkueena on aika vähän päästänyt maaleja ja maalivahtien prosentit eivät ole tuota korkeammat. Rautio on pelannut 17 ottelua ja Kukkohovi 9 ottelua, hyvä peluutus siinä mielessä, että Rautio kai on ollut se selkeä ykkönen ja Kukkohovi haastaja ja kirittäjä. Kukkohovi on yllättänyt minut hyvillä otteillaan, mailapelaaminen on ainakin kaksi maalia antanut vastustajalle, mutta muuten esitykset oikein hyviä. Rautio ja Raution alkukausi oli allekirjoittaneelle pettymys, epätasaisuutta ja helppoja maaleja pelastuksien jälkeen. Nyt Rautio on päässyt tasolleen, jota häneltä odotetaan. Molemmat, jos saisivat nostettua prosenttejaan yhdellä prosenttiyksiköllä kevättä kohti mentäessä, ei ainakaan maalivahtipeliin kaaduttaisi. Arvosanoni maalivahtipelille tässä vaiheessa kautta 8+.
 
Viimeksi muokattu:

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Pukkia odotellessa on hyvä arvioida Hokin pelaajia ja antaa välitodistus peliotteista. Vertailussa käytän hyäksi viimekautta niiden pelaajien osalta, jotka Hokissa pelaisivat ja muita käsitellään sitten tapauskohtaisesti oletusarvoisesti mihin rooliin pelaaja on hommattu ja onko vastannut huutoon. Nämä ovat sitten ihan minun omia mielipiteitä, saa haastaa ja korjata mahdollisia virheitä tai virheellisiä tulkintojani.

Puolustus:

Jarkko Heikkinen: viimekaudella 0.35 pistettä per peli ja tällä kaudella 0.35 pistettä per peli eli pisteiden valossa pappa jatkaa tasaista suorittamista. Sijoittuminen ja puolustussuuntaan pelaaminen jopa parempaa kuin viimekaudella. Ollut jokin verran sivussa, viimekaudella kumminkin pelasi 39 peliä. Pelaa omassa päässä hyökkääjän irtikiekosta, tarvitsee liikkuvan pakkiparin siirtämään irtokiekon keskialueelle.

Anton Kokkonen: Ruuti ollut vielä märkää, odouksia ruokki viimekaudella seitsemässä lainapelissä tehdyt 8 pistettä, nyt 24 peliä ja seitsemän tehopistettä. Luotettavapakki ja mahdollisuus parantaa keväällä kovasti. Hautoo kiekkoa joskus liikaa itsellä 2 sekuntia aikaisemmin olisi ollut loistava avauspaikka, mutta kikka vielä ja uutta syöttöpaikkaa ei likellä olekkaan.

Juho-Ville Kyllönen: Viimekaudella jo hyvää pelaamista miesten peleissä, koventuneen puolustuksen takia rooli hieman pienentynyt. Viimekaudella teki 9 tehopinnaa, tällä hetkellä sarakkeessa kaksi. Mielestäni omista junnupuolustajista varmin ja pelaa nöyrää peruspeliä.

Eetu Martikainen: Nuorimies ja peliotteissa se näkyy, yrittää joskus liikaa ja pelaa itsensä ulostilanteista liian höntyilyllä. Pisteiden valossa hyvä kausi menossa, sillä ylittänyt jo nyt viimekauden pisteensä, jotka teki nuorten liigassa 40 pelissä. Kokemusta ja ihan peruspelillä eteenpäin, ei tarvitse ratkaista pelejä, riittää kun pelaa virheettömän vaihdon toisensa perään.

Risto Mattila pelaa tällä hetkellä yhden pisteen otteluvauhtia eli täyttää vahvistuksen tuntomerkit. Ylivoimassa viivalla hyvä, avaa peliä hyvin, mutta osaa pelata myös nöyrästi. Liike ehkä hidastanut muutaman vuoden takaisesta. Kevään miehiä ja tärkein palanen pakistossa.

Alejandro Ramirez Salinas viimekausi 0.525 pisteen keskiarvolla, nyt 0,46 vauhdissa. Ei merkittävää eroa viimekauteen, mutta ehkä sama kuin Juho-Ville Kyllösen kohdalla, että pienentynyt rooli vienyt hieman taustalle. Alkukaudesta oli tilanteissa myöhässä ja teki virheitä, viimekautta enemmän, nyt parantanut merkittävästi, uskoisin armeijan vieneen terävimmän kärjen pelaamisesta. Alkaa parantamaan otteita.

Micke Niemelä tuo uudesti syntynyt pakki viimekauteen verrattuna, viimekaudella ihan hyvällä 0,35 keskiarvolla työskennellyt perusluudan ja kiekollisen pakin välimuoto. Tällä kaudella luistelu terävämpää, kikkapankista löytyy muutakin kuin rännikiekko ja tehoillut 0,5 keskiarvolla. Olisiko parammassa kunnossa fyyisesti kuin viimevuonna, Mattilan ohella tärkeimpiä pakkeja.

IIkka Törnvall kokemuspankki, pelannut suomisarjaa merkittävästi kovempia sarjoja, näkyy fiksuna pelaamisena, ei yritä sellaista missä vaara epäonnistua, tästä mallia Martikaiselle ja Ramirezille ja osin Kokkoselle. Luotettava sotaratsu, olisi varmaan pelannut viimekaudetkin suomisarjaa, jos Kalajoella ei olisi ollut niin paljoa hometta hallissa.

Henri Kyllönen kuusi peliä miehissä, pieni suuri mies tai sellaisen alku. Menee tilanteisiin kovaa ja pystyy varrestaan huolimatta kovaan peliin, yllättänyt siinä mielessä allekirjoittaneen. Nolla plus nolla on nolla, mutta ei tässä tapauksessa haittaa. Tulevaisuuden tähti, jos jaksaa treenata.
 
Viimeksi muokattu:

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hyökkäys:

Jarkko Harjula: 2.14 pisteen keskiarvolla pelaava laitahyökkääjä. Tärkeä palanen tuleviin peleihin. Johtaisi varmaan suomisarjan pistepörssiä, jos olisi kokokauden pelannut. 14 ottelua 30 pistettä.

Heikki Klemetti: Jo viimekaudella loistava, jatkanut siitä mihin jäi viimekaudella. Laukaus suoraan syötöstä kehittynyt ja tehnyt jo tässä vaiheessa kautta enemmän maaleja kuin viime kaudella. Pistekeskiarvo tällä kaudella 1,57 ottelua kohti. Paljon kiekolla ja tuo usein kiekkoa hyökkäysalueelle.

Tommi Klemetti: Viimekaudella 37 peliin 21 pistettä, tällä kaudella 21 peliin 22 pistettä. Luistelee hyvin, saanut roolia alivoimassa, jossa pelin luku ihan hyvällä tasolla. Kehittynyt vuodessa, ei huoleta jos Klemetti junior kentällä.

Tuomas Komulainen: The ykköshankinta, 19 peliä 18 pistettä, Tuomaksella eniten parannettavaa kevääseen, potentiaalia varmasti on. Kärsinyt ehkä siitä, ettei kentällisiä ole pystytty lukitsemaan. Pelannut keskellä ja laidassa. Jos pelaa kahdessa kärkikentässä, paikka mielestäni laitahyökkääjä, jos pelaisi esimerkiksi kolmoskentässä voisi olla sentteri.

Oscar Leppänen: Väläyttälee välillä, välistä katoaa kentältä, mutta perusvarmaa tekemistä, hyvä kahden suunnan hyökkääjä. Viimekaudella 0,675 pistekeskiarvolla, nyt tällä kaudella 0,86 eli paremmin näyttäisi tilastyoihin peilaten kulkevan.

Arttu Leskinen: Hyvä hankinta, taiturimainen hyökkääjä, kääntyy nopeasti ja kiekko pysyy mukana. Kakkoskentän pelityyliin sopiva taikuri. 25 peliä 35 pistettä. Hyvä laukaus, voisi käyttää jopa enemmän.

Jesse Niskanen: Kärsinyt loukkaantumisista pelannut tällä kautta yhdeksänpeliä tehoin 2+4 eli ei huonosti, varsinkaan loukkaantumisen jälkeen. Rooli vaikea löytää, ei vielä kahden kärkiketjun sentteri, mutta sovi myöskään alempien ketjujen rooliin täydellisesti istuva sentteri. Onnistuisiko laidassa?

Jimi Nylynd: Ennen kautta pidän Nylundia ja Viikilää aika samantasoisina pelaajina, eli parannettaa ja potentiaalia on Nylundilla, olisiko armeija ja loukkaantumiset painaneet pelannut vain 16 peliä. Uskon kevät puolella yllättävän otteillaan.

Erno Räisänen: Päässyt pelaamaan kärkikentissä ja löytänyt pisteentekomoodin. Luistelunopeus hyvä ja käyttää sitä hyväkseen. Tällä kaudella yli piste per peli vauhdissa, mutta pelannut ykköskentässä sen verran, että niin pitää ollakkin.

Niko Saarenpää: Aina oikeassa paikassa ja harvoin tekee virheitä, edistää omalla toiminnallaan eniten joukkueen peliä. Merkittävästi kovemmassa pistetahdissa kuin viimekaudella, pitäisin ykköskentässä, koska voi olla aika kovaluu kevään peleissä.

Markus Still: Johtaisi plokkaustilastoa, jos sellaista ylläpidettäisiin. Osaa myös pisteiden teon, alkukaudesta oli parempi tai näytti siltä. Tekee kentällä kokoajan töitä, mukavaa katseltavaa tuo taistelu. Muille pelaajille suoraan mallia joukkueelle pelaamisesta.

Jesperi Viikilä: Hokin ykkösentteri, johtaa suomisarjan pistepörssiä, aivan huippusentteri tähän sarjaan. Syöttää 11 kertaa kymmestä, älykkäitä ja ovelia syöttöjä, joskus voisi olla suoraviivaisempi. Mitä tekee jos joutuu yksin läpi tilanteeseen??
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Loistavaa pohdintaa kahvakiekolta. Ei ole tarvetta lainailla kaikkia tekstejä sillä aika lailla on helppo olla niistä samaa mieltä.

Puolustus ja mv pelaaminen kokonaisuudessaan ottaneet kauden edetessä harppauksia eteenpäin. Ei siitä kauaa ole kun tilastoissa Raution torjuntaprosentti oli siellä 88 nurkilla ( mutu ) mutta nyt on noussut jo erinomaisiin lukemiin. Oikeastaan koko kauden pelannut pääosin hyvin ja viime aikoina niitä huonoja pelejä on tullut entistä vähemmän. Tämä on kyllä erittäin hyvä juttu että joukkueella on selkänoja johon voi luottaa.

Yksilöistä alkukauden yllättäjäksi nostan Leskisen, Viikilän, nuoremman Klemetin, Niemelän ja Räisäsen.
Parannusta vielä huutelisin Kokkosen Komulaisen ja Nylundin perään. Muuten joukkue suorittanut aika lailla odotetulla tasolla.

Hyvältä näyttää.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Suomisarjan lyhyt joulutauko päättyy tulevana viikonloppuna Hokin osalta kun vastaan asettuu lauantaina FPS ja sunnuntaina Kotkan Titaanit. Kärkiottelu lauantaina kovaa Forssalaislaumaa vastaan. Hokki on eilisen Kainuun Sanomien jutun mukaan pitänyt 12 vuorokauden huilin, tavoitteena valmennuksen mukaan on ollut tyhjentää päätä pelaajien osalta jääkiekosta ja saada myös fyysistä huilia. Tämä onkin mielenkiintoinen juttu siinä mielessä, että jalan pitäisi olla kepeä ja loukkaantumisia ei pitäisi olla, jos harjoituksissa ei ole kolhuja tullut. Mutta onko pitkä tauko vaikuttanut peliin se nähdään lauantaina, mielenkiinnolla odotan näkyykö pitkätauko peliotteissa ja yksittäisten pelaajien suorituksissa. Forssa on kova joukkue ja erityisesti Karlsson - Waajakoski tutkapari pitää saada kiinni ja estää heidän nopea yhteispelinsä. Maalivahtiosasto myös Forssalaisilla suomisarjan huippua eli hyviä suorituksia maalipaikossa tehtävä.

Sunnuntaina Titaanit, joukkue joka ei ole niin huono, kun sarjataulukko näyttää. Kotkalaiset ovat varman treenanneet peliä joulutauolla ja joukkue voi yllättää, jos oletetaan sen samassa vireessä kuin syksyllä kohdattaesssa. Sunnuntaina pitää olla hereillä ottaa pelin komento heti alusta alkaen, pelin ei enää kevät kaudella mennä niin paljon vastustajan pelinopeuden mukaan kuin syksyllä oli nähtävissä.

Tammikuulla Hokilla kuusi kotiottelua kotona ja seura onkin tehnyt kampanjan lippupakettisetistä, hyvää reakointia, sillä satunaiskatsojalle on kolme mielenkiintoista peliä FPS, Pyry ja JHT. Sitten kolme ei ehkä niin kiinnostavaa vastsustajaa Titaanit, Riemu ja Raahe-kiekko. Nyt pitäisi ainakin mielenkiintoisimmassa peleissä katsojia olla se +600, koska tammikuulla ihmisillä ehkä enemmän aikaa kuin joulukuulla tai syksyllä yleensä.
 
Suomisarjan lyhyt joulutauko päättyy tulevana viikonloppuna Hokin osalta kun vastaan asettuu lauantaina FPS ja sunnuntaina Kotkan Titaanit. Kärkiottelu lauantaina kovaa Forssalaislaumaa vastaan. Hokki on eilisen Kainuun Sanomien jutun mukaan pitänyt 12 vuorokauden huilin, tavoitteena valmennuksen mukaan on ollut tyhjentää päätä pelaajien osalta jääkiekosta ja saada myös fyysistä huilia. Tämä onkin mielenkiintoinen juttu siinä mielessä, että jalan pitäisi olla kepeä ja loukkaantumisia ei pitäisi olla, jos harjoituksissa ei ole kolhuja tullut.

Samaahan tuossa Hokin sivujen jutussakin Niiranen totesi. Hokki lähtee vuoteen 2019 historiallisessa voittoputkessa – Kajaanin Hokki

Niiraselta tuossa myös aika suoraa puhetta...: " Tämän kauden joukkue on paljon kiinteämpi kuin viime kaudella. " ...Ei tuo toki varmaan kenellekään yllätyksenä tullut...

Huili ollut varmasti ihan paikallaan ja voisi olettaa että huomenna jalka liikkuu kovaa molemmilla joukkueilla.

Tammikuulla Hokilla kuusi kotiottelua kotona ja seura onkin tehnyt kampanjan lippupakettisetistä, hyvää reakointia, sillä satunaiskatsojalle on kolme mielenkiintoista peliä FPS, Pyry ja JHT. Sitten kolme ei ehkä niin kiinnostavaa vastsustajaa Titaanit, Riemu ja Raahe-kiekko. Nyt pitäisi ainakin mielenkiintoisimmassa peleissä katsojia olla se +600, koska tammikuulla ihmisillä ehkä enemmän aikaa kuin joulukuulla tai syksyllä yleensä.

Hienoa reakointia tosissaan että tammikuulle oli lippupakettia myynnissä. Tuollainen saattaa houkutella halliin jonkun uudenkin katsojan ja tosissaan noista kuudesta pelistä kolme on ihan huippupelejä.

FPS peli varmasti on kova ottelu ja voisi olettaa että huomenna Vimpelinlaaksossa on ainakin se 700-800 katsojaa. Ei ainakaan itsellä ole vähään aikaan ollut näin paljon kiinnostusta yksittäistä peliä kohtaan!
 
Eipähän olisi toisella erätauolla uskonut että Hokki poistuu kaukalosta 3 pisteen kera. On meillä kyllä käsissämme aivan mahtava joukkue! 3 erä oli ehdottomasti Hokin kauden paras erä.

Kolmosketjun Saarenpää-Niskanen-Leppänen voisi lyödä lukkoon... Oli todella vahvaa tekemistä!!
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Pisimmän kaavan kautta 19. peräkkäinen voitto. Ei ole tullut viime peleissä voitot helpolla, eilen 0-3 tilanteesta 4-3 varsinaisella ja tänäänkin tappioasemasta tasoihin ja voittolaukauksilla voittoon. Sitkeä on joukkue, ei luovuta kesken pelin.

Titaanit pisti kyllä paljon ennakkoasetelmia paremmin kampoihin ja oli lähellä onnistua olemaan se joukkue joka aiheuttaa ennätysputken katkeamisen. Mutta ei ihan vielä.

Mattila alkaa olla melkolailla liekeissä hyökkäyssuuntaan.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Viime viikonlopun jälkeen on vissiin päästy treenamaan, kun ounastelin viime viikolla, että näkyykö pitkä tauko harjoittelusta peliotteissa. Ja minun mielestäni näkyi, tahmee oli peli, vaikka voitot tulikin. Tauko näkyi syötöissä ja ehkä jopa haettiin vähän liikaa sitä paikkaa tehdä maali tai hieno maali. Pelin pitää paljon parantua, että jos tulevana viikonloppuna voittoputki jatkuu ja kahdeskymmenes peräkkäinen voitto otetaan. Kotona se ei ole mahdotonta, mutta vastus minun mielestäni kovenee. Riemu ja Pyry ovat hyökkäysaktiivisia joukkueita, varsinkin Pyryssä on roppakaupalla yksilötaitoa. Tiivistä pelaamista ja ei jäähyjä, tuntuu, että Pyry tehokkaimpia suomisarjajoukkueita ylivoimalla. Tämä siis omaa tuntumaa, kun tilastoja otteluista katsellut.

Nyt jos Hokki onnistuu eikä jäisi kummassakaan ottelussa ilman pisteitä alkaisi näyttää melko hyvältä kevättä kohti mentäessä, mutta pelin on viime viikosta parannuttava!
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän tuon viime viikonlopun voi laittaa pitkän tauon piikkiin. Ja ainakin raporttien mukaan 4 kentän pelaaminen näkyi alkuun kun siihen ei ollut joukkue tottunut. Peli paranee automaattisesti.

Ei varmasti helpolla tule viikonlopun voitot kun Saarenpääkin näyttää olevan sivussa. Kukkohovi puolestaan IPK:ssa.

Jokohan kainuulainen yleisökin alkaisi herätä Hokin voittokulkuun? Huomenna mahdollisuus ottaa voitto nro 20 ja ei voi ainakaan siitä Hokkia syyttää etteikö joukkue pelaisi voittavaa kiekkoa.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Oli peli parantunut viime viikonlopusta, ei vieläkään ollut parasta Hokkia, jospa tänään tuntuma peliin olisi kohdillaan, kun vastaan asettuu todella kova Pyry. Eilen päästiin melko jäähyttömään peliin, jonka pitäisi jatkua myös tänään, ettei Pyry pääse liikaa ylivoimalla koettamaan. Neljässä viimeisessä pelissä Hokki antanut vastustajan tehdä kolme maalia omiin, tämä osa-alue kuntoon, niin että kaksi maalia voi antaa kevään peleissä vastustajalle, niin kykenee itse taistelemaan Hokin hyökkäysrosterilla voitoista. Peliä pitää tiivistää ja pelata vastustajan laukaisupaikat pois, eilen taas Riemua vastaan Rautiolla 39 torjuntaa. Positiivista, että oman maalin edustaa siivottiin hyvin, mutta liikaa annetaan vastustajien laukoa. Tänään pelin alkuun voisi olla iskun paikka, Pyry istunut tänään tovin linja-autossa eilisen kotipelin päälle.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Nyt on ennätysputki poikki, sen miettimisen voi lopettaa. Ja todeta että ei todellakaan olla liian hyviä tässä sarjassa. Tämänpäiväistä puppelointi kuvastaa erinomaisesti ottelun voittomaali. Yksi Pyryn pelaaja tulee vaan neljän Hokin pelaajan keskeltä ja hoitaa kiekon reppuun suhteellisen vapaasti.

Toivottavasti tämä oli se pakollinen ohi-peli ja seuraavassa homma on taas raiteillaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös