Kajaanin Hokki 2017–2018

  • 236 612
  • 937

Lätkä

Jäsen
Hyvät vannoutuneet Hokki.kannattajat. Huuraparrat, nuoret kiekkofaanatikot ja froteepyyhkeellä partansa ajavat juniorit.

Miten olisi, että avattaisiin(esim. Hokin facebookiin) avoin keskusteluforum liittyen Hokin ykstyisiin tukitoimiin. Se antaisi tilaisuuden heitellä vapaasti julki vapaamuotoisia ehdotuksia, ajatuksia ja innovaatioita joukkueen toiminnan ja talouden tasapainottamiseen kannattajien osalta. Meeting koostuisi aiemmin esille tulemattomista inspiraatioista ja ideoista, joista koottaisiin lopuksi lopullinen tukitoimintamalli seuran palauttamiseksi tulosta tuottavaksi, vakavaraiseksi seuraksi. Eli lyhyesti sanottuna divarin johtotähdeksi!

Olen henkilökohtaisesti lobannut kajaanilaisia kunnallispoliitikkoja, jotta elintärkeä harjoitushalli nousisi Kajaaniin viipymättä. Aloitusraha(750 000 euroa) on jo taskussa ja sellaista määrää rahaa EI SAA antaa valua hiekkaan. Valtio ei meinaan loputtomiin pidä yllä raha-avustusvarausta hankkeelle, ellei kaupunki saa pikku hiljaa rakentamispäätöstä lyötyä lukkoon. Herra Jumala, sillä moisen ilmaisen megatuen menetys olisi täydellinen katastrofi ja täydellinen idiotismin huipemtuma! Toista kertaa valtio ei meinaan tule tukia myöntämään! HUOM! Hanke on elintärkeä, jotta ne "tulevaisuuden" tähdetkin saa jääaikaa treeneihinsä!

Jatko vaatii siis olosuhdekorjaukset, talouteen liittyvien korjausten ohella. Marssijärjestys olisi luonnollisesti, että Hokki, kera kannattajien/tukijoiden avustuksella luo edellytykset seuran toiminalle ja kehittämiselle ja kaupunki luo puolestaan edellytykset toiminnan toteutumiselle olosuhteiden muodossa.

Suljetut sarjat eivät ole ikuisia. Keskulteltuani varsin vaikutusvaltaisten kiekkopäättäjien kanssa, niin 9/10:stä liputtaa sarjojen avaamisen puolesta. Jossain vaiheessa nämä nykydiktaattorit ja avointen sarjojen jarrumiehet siirtyvät ajasta iäisyyteen ja sen jälkeen on ainoastaan taivas vaan rajana. Suomeksi sama...PARAS VOITTAKOON!

Tähän siis pitää uskoa ja siksipä onkin erityisen tärkeää, että puitteet Kajaanissa päivitetään tulevaisuutta silmällä pitäen, niin olosuhteiden osalta, kuin myös kaupungin urheiluseurojen lippulaivan, eli Hokin osalta!

Työnimi työryhmälle voisi olla "Linnanherrat tarjoilee". Siispä eipä muuta, kuin ideoita heittelemään, jonka jälkeen ideariihi niputtamaan avunantomme toteutus kelpoisimpia ehdotuksia!
 

Lätkä

Jäsen
Uusi kausi, uudet tuulet...Paineen alla syntyvät timantit!

Hokki täyttää vuoden päästä 50 vuotta ja sen alla seura on vedenjakajalla. Toimiako itsenäisenä, vaiko myydä identiteettinsä ja ruokkia muita seuroja? Ensin mainittu vaihtoehto lienee itsestäänselvyys. Muutoin kohtalona on "akat". Ei hokkilaiset/kajaanilaiset voi hyväksyä seuran ja sen mukana seuran itsenäisyyden myymistä. Hokki on ollut Kajaanin Hokki vuodesta 1968 ja sitä se tulee myös olemaan. Onnea Hokki alkavaan kauteen juhlavuoden kynnyksellä!

Järkevä talouden hoitaminen on mahdollista ainoastaan mahdollisimman suurella "omavaraisuudella". Liite esim. siitä.

Hokki teki sopimuksia omien junioreidensa kanssa - Kainuun Sanomat
 
Viimeksi muokattu:

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Uuden kauden pohdintoihin ja seurantaan omia ajatuksia. Tuloksellisesti mennyt kausi meni penkin alle kaikilla mittareilla, mutta jos jotain positiivista haetaan, niin vaikeudet ja urheilullisesti heikosti mennyt kausi herätti Hokin organisaatiota. Valmennus joutuu miettimään mikä meni vikaan, pelaajahankinnoista ja pelaajien hinta-laatusuhteesta saa manageri tehdä omat tutkimuksensa. Toimistolla herättiin heikkoihin katsojakeskiarvoihin. Tästä esimerkkinä kysely Hokin toiminnasta ja sen kehittämisestä ottelutapahtuman ja yleisen toiminnan osalta. Lisäksi organisaatio toimii avoimesti eikä yritä peitellä ongelmia / vaikeuksia. Tälläinen heikosti mennyt kausi herättää organisaatiota kehittämään, tehostamaan ja parantamaan toimintaansa, kun verrataan normikauteen, jossa jalat ei kastu pelaajilla tai seuralla.

Karsinnat olivat melko raskaita henkisesti ja pelaajilla myös tiiviistä ottelutahdista johtuen. Näistä saatiin jatkaville pelaajille hyvää paineen sietokykyä, kun pelattiin melkoisten paineiden alla. Nuoret pelaajat saivat kokemusta tavallisia playoffseja kovimmista peleistä (henkisesti) Tälläiset pelit kehittävät pelaajia roimasti ja ensisyksyn runkosarja on helppoa pelattavaa paineiden osalta, kun on kokemukset karsinnoista henkisessä pankissa kasvamassa korkoa.

Ensikauteen kehitysehdotuksia seuralle: Tärkeimmät hankinnat olisivat selkeä ykkössentteri, ylivoiman pyörittäjä ja mestistasolle rutioitunut tekijä. Kantaa joukkuetta selässään, saa ylivoiman toimimaan. Toinen tärkeä hankinta, jopa ykkössentteriä tärkeämpi pelaaja on ykkösmaalivahti, jonka avulla pystytään taistelemaan tiukoissa peleissä pisteistä ja onnistunut maalivahtipeli mahdollistaa taistelun voitosta joka ilta. Nämä kaksi pelipaikkaa tulisi täyttää aika aikaisessa vaiheessa, jotta ei jää luu käteen tai jouduta tyytymään keskinkertaisuuksiin. Mielestäni nämä kaksi joukkueen kulmakiveä saavat olla joukkueen "palkkakuninkaat".

Vaikka mestiksestä on tullut aikaisempaan nuorempien pelaajien sarja, tulisi ensikauden joukkueeseen saada 1-2 pelaajaa, joilla olisi kokemusta ja ennen kaikkea johtajuutta, jota tarvitaan joukkueen valmistautuessa peleihin ja vaikeina aikoina syttymään tai herättämään joukkueen muut pelaajat. Nuoret pelaajat tarvitsevat hyvän sisäisen johtajan, joka toimii esimerkkinä muille pelaajille. Sekä kykenee puhuttelemaan muita pelaajia, jos peliesitykset tai motivaatio esimerkiksi harjoitteluun ei ole kunnossa.

Hyvä, että omia nuoria lupauksia kiinnitettiin pitkillä sopimuksilla ja a-junioreita otettiin useita kesäharjoitusrinkiin. Tämä antaa junnuille kuvan, että pelaajapolku edustukseen on auki ja omat suoritukset mahdollistaa nousun miesten mukaan. Moni Kajaanilainen huutelee omien junnujen perään ja haluaa, että joukkueessa pelaa Kainuulaisia pelaajia. Nyt on useampi kiinnitettynä ensikaudeksi. Toivottavasti muutama jatkaja saadaan naulattu Hokkiin myös ensikaudeksi, tämä jatkuvuus olisi myös vahvuus. Itse haluaisin nähdä Hokissa ensikaudella puoltojärjestyksessä Seppelin, Korkiakoski, Näppi, Mattila, Kaarlela.
 

Lätkä

Jäsen
Itse haluaisin nähdä Hokissa ensikaudella puoltojärjestyksessä Seppelin, Mattila, Kaarlela.

Siinä trio Kahvakiekon tarjoileman kvintetin sijaan!.

Mr. Näppi...ei jatkoa. Miehen tarvitsisi olla aidosti joukkueen liideri ja muita paree. Ei ole, eikä tule! Jotensakin jostain syystä toivoin Näpistä Nikoskelaisen kaltaista "hokkilaista", niin fyysisesti, kuin psyykkisesti. Mielestäni Näppi ei todella ole täyttänyt kumpaakaan toivetta. Tasaisen harmaa...hyvä pelaaja, mutta ei sellainen ylivertainen apu, jollaista hänestä Hokissa toivottiin.

Korkiakosken kausi nyt meni pilalle loukkaantumisen vuoksi ja pitkän sairastelun jälkeen ei yleensä palata jäille entisen vertaisena. Siksi on riski kirjoittaa hänelle sopimusta.

No...tuo jäljelle jäänyt trio. Itseasiassa siinähän on valmis ketjuaihio. Olen satavarma, että Seppelin tulee vielä lujaa maan kärkipelaajien joukkoon. Lisää massaa ja eritoten fyysisyyttä, niin se on siinä. Laukaus lähtee jo, kuin tykinsuusta ja luistelusta ei tarvitsekaan erikseen mainita. Ainoa toive, ettei Spora herää miehen suhteen. Mattila täyttää ne perusdivaripelaajan mitat ja jatkoa. Kaarlela puolestaan kehittyy vuosi vuodelta ja voisi odottaa tulevalle kaudelle läpimurtoa.

Lisäksi Klemetti ja toivon mukaan myös Pyykkönen ovat niitä poikia, jotka ovat kasvaneet vuosi vuodelta lähemmäksi aikuisia miehiä. Alkavalla kaudella voisi olla aika nähdä heidät sellaisina, joten siinä aitoja kainuulaisia Hokin tuleviksi ratkaisijoiksi.
 
Hieman eri linjoilla... "Mr" Näpille voisi tarjota jatkoa, kunhan rooli ei ole se "ykköspyssy". Kaikki samat ominaisuudet löytyy kun esim Tanukselta, kesän aikana luistelu kuntoon ja maalipörssin kärkisijoille.....

Seppelinin kohdalla täysin samaa mieltä, toivottavasti ei Sport saati mikään muu Mestis joukkue nappaa. Kaarlela myös jatkoon, Hokin-kasvatti ja luotettava 4 sentteri. Mattila ehdottomasti jatkoon ei kahta sanaa. Korkiakosken kohdalla myös vihreää valoa. Klemetti raja tapaus, pikkuveli sai sopimuksen joten josko isoveli heräisi sen myötä?

Kouvalaista ei jää ikävä, saa nähdä onnistuuko paikallisvastuksen riveissäkään....
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Ei tullut Saarenpää mutta saatiin Koivisto. Ihan hyvä lisä hyökkäykseen.

Juurikin tälläinen kokeempi pelaaja, joita tarvitaan nuorten rinnalle. Melko todennäköisesti ensikauden kapteenistoa. Ei ehkä ykköskentän laituri historiansa perusteella, mutta kakkoskentän potentiaalinen tilantekijä ja rouhija.

Jos joukkuetta haluttaisiin Kainuulaistaa niinkuin joku ennen minuakin ehti tälle palstalle kirjoittaa, niin ehkä Saku Kinnunen olisi oiva vaihtoehto pakistoon (vaikka hyökkääjä onkin). Pisti IPK peleissä silmään, että sai viivasta kiekon maalille ja on kiekkovarma ainakin ylivoimalla. Siitä ukkoa Mattilan tilalle, jos huhut Mattilan siirtymisestä muualle pitävät paikkansa. Hyökkääjistöön voisi itäblokin sarjoissa tahkonnutta Hattusta kysäistä, olisi varmaan mestistasolle vielä vahvistus, ainakin kokemuksen puolesta. Komulaisen veljessarjan Roki-versio menisi Kouvalaisen tilalle heittämällä.

Maalivahti päästä toki kannattaisi hankinnat / tai ainakin sopimuksen jatkamiset miettiä, monessa pelissä hieman varmemmalla maalivahti pelillä olisi muutama piste enemmän runkosarjassa saatu. Väliharju - Smura toisena tai kilpailevana ykkösvahtina menisi, mutta tällä kaksikolla en itse lähtisi ensikauteen ratsastamaan.

Kärpät näkyy jatkavan ja hankkivan pelaajia, joista moni taistelee liigapaikasta ja sieltä varmaan joku Hokkiin syksyn harjoituspelien jälkeen eksyy, mutta oma rosteri tulisi olla täysi ilman lainojakin, jotta kilpailua pelipaikoista syntyy.

Tuli tuossa mietittyä mikä pelillisesti tai pelaajien tilanteiden pelaamisessa meni niin, että karsinoissa oltiin. Maaliteko tökki koko kauden 1-3 maalia peleissä, joissa maalivahtipelikään aina ei ollut voitettavaa niin eipä sitä tarvitse enempää ihmetellä miksi karsinoissa käytiin. Mutta olen seurannut jääkiekkoa ja Hokkia 90-luvun alusta saakka, nyt mielestäni oli sellainen kausi, että laukaukset menivät ehkä eniten kaikista seuraamistani kausista vastustajan blokkeihin. Ylivoimalla tai pitkän hyökkäyspään pyörityksen jälkeen viivasta toimitus maalille meni seitsemän kertaa kymmenestä vastustajan blokkaukseen tai 1-2 metriä maalin ohi. Laukaus ei lähtenyt suoraan syötöstä kuin harvoin ja kaikki pelaajat virittivät laukausta 0,5-1,5 sekunttia jolloin vastustajan maalivahti ja karvaus ehti eteen. Tarkoitan tällä sitä, ettei aina tarvitse suoraan syötöstä laukoa, mutta kiekkoa pidettiin hetki liian pitkään, viritettiin laukausta hetki ja siirrettiin muka parempaan paikkaan ja sitten lauottiin ja tulos oli heikko. Vastustajan ylivoimalla nuoret pojatkin nosteli kiekkoa Hokin maalille blokkausyrityksistä huolimatta Hokkia paremmin. (koska olivat hiukan nopeampi kuin Hokin pelaajat vastaavassa tilanteessa)

Silmiin pisti myös se, että yksi vastaan tilanteissa laukasta viritettiin niin pitkään luistelun aikona, että usemmiten kiekko kolahti vastustajan peruuttavaa pakkia polvisuojiin tai ohjautui pakin maalista plekseihin. Toinen oli huono asia oli syöttötarkuus, joka ei parantunut kuin ehkä helmikuussa, hyökkääjä joutuu ottamaan haltuun rystyltä puoli metriä eteen tulevan syötön niin teeppä siinä sitten nopeasti oikea ratkaisu, kun kuolettelet kiekkoa sen aikaan, että vastustaja jo iholla.

En tiedä mitä muut Hokin pelejä seuranneet ajattelevat kahden edellis kappaleen ajatuksistani, mutta usein pienet huonot asiat estävät isojen onnistumisien syntymisen.
 
Viimeksi muokattu:

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Maalivahtikaksikko on kyllä iso kysymys. Toisaalta kausi meni heikosti, mutta Väliharju paransi loppua kohden ja Smurakin pelasi erinomaisen hyvät karsinnat yhtä heikkoa peliä lukuunottamatta. Molemmissa on potentiaalia, ovat nuoria molareita ja ensi kaudella yhden kauden kokeneempia ja ehkä parempiakin. Maalivahtien niskaan kaatui mielestäni liikaakin kuraa viime kauden paskasta menestyksestä.

Tilastollinen fakta kuitenkin on että Hokki päästi koko sarjassa kolmanneksi VÄHITEN maaleja omaan päähän. Toki osa on viisikkopuolustuksen ansiota tietenkin, mutta ei ne maalivahdit nyt niin huonoja olleet todellakaan. Kyllä kausi kustiin siinä että hyökkäyspää oli TOISEKSI huonoin tehtyjen maalien määrässä. Ja siinäkin kultakypäränä Mattila koko kauden ajan eli pakki.

Näkisin että maalivahtien ja puolustuksen osalta voitaisi mennä ihan hyvin vaikka sillä mitä on. Hyökkäys on se ongelma johon tarvitaan isoa muutosta. Kouvalaisen lähtö muualle oli hyvä alku, oli todellinen tehottomuuden ruumiillistuma odotuksiin nähden.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Tarkoitin sitä, että kun maalintekopeli tökki, niin maalivahtipelin pitäisi olla loistavaa, että tiukat pelit voitetaan. Prosentit runkosarjassa: Smura 88.9 ja Väliharju 91.8 (kymmenyksistä en täysin varma) ei huonoja, muttei niin loistavia, että maalivahti kannattelisi joukkuetta. Toki hyvästä viisikkopuolustamisesta huolimatta kenttäpelaajat tekivät sellaisia hasardeja, ettei maalivahdeille joskus mitään mahdollisuutta torjuntaan jäänyt.

Jos olisi saatavilla niin joku varma maalivahti ja toinen tämän kauden kaksikosta niin olisi se varmempi vaihtoehto kuin se, että uskotaan nykyisten kehittyneen. Varmasti kehittyneet, mutta jos ei kiekko tartukkaan sen paremmin kuin runkosarjassa.
 

Lätkä

Jäsen

Aivan loistava haku!

Jos puhutaan isoista kaloista Hokki-mittapuun mukaan, niin Mustajärvi on sitä.

Kaikki ainekset todelliseksi vahvistukseksi täyttyvät. Tulee muualta, kuin Kärppien vilttiketjusta. Ei vanha, mutta kuitenkin kokemusta usean vuoden ajan aikuisten peleista. Lisäksi...omaa maali-/pistevainun!

Tulee hakkamaan hurjat tehotilastot! Ei muuta, kuin varsa laitumelle...


Nyt on Hokilla oikea suunta. Mahd. paljon kainuulaisia kiinnityksiä, joiden täydennykseksi yksittäisiä pelimiehiä eripuolilta maata. Bueno! Näin se homma toimii...
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hyvä haku! Oli karsinnoissa tai ainakin siinä ottelussa, joka pelattiin Kajaanissa Ketterän vaarallisin pelaaja. Jäi palkkakunkku Juntheikki kevyesti Iso-Mustajärven varjoon. Mukavasti Hokki tiputtelee sopimuksia, liekö monta vielä toimiston pöydällä odottamassa julkaisua. Kauden päättäjäiset ovat perinteisesti olleet vappuaattona, liekö tänä vuonna? Sillon olisi mukava kuulla ketkä jatkaa tämän kauden joukkueesta ensikaudella, jos neuvottelut saatu tehtyä.
 

Lätkä

Jäsen
Nyt voitaisiinkin tyhjentää Ketterä-pajatso.

Juntheikki ja Lippojoki sopisivat hyvin Hokin kokoonpanoon. Näiden lisäksi vielä kajaanilaiset "paluumuuttajat" takaisin, niin voi sanoa, että alkaapa näyttää hyvältä!

Talous on mitä on, mutta ihailtavasti Epi ja muut tekevät seurassa hartiavoimin töitä, että jalkeille saadaan iskukykyinen joukkue. Kunnioitettavaa toimintaa....täytyy kyllä tunnustaa. Vielä kun saadaan se OY, niin jokainen kansalainen pääsee tukemaan seuraa omien varojensa ja kykyjensä mukaan.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Pakko nostaa hattua Epille ja koko Hokin porukalle. Hankalassa tilanteessa tsempataan ja tehdään enemmän eikä jäädä tuleen makaamaan. Iso-Mustajärvi on erinomainen haku!
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Nyt voitaisiinkin tyhjentää Ketterä-pajatso.

Juntheikki ja Lippojoki sopisivat hyvin Hokin kokoonpanoon. Näiden lisäksi vielä kajaanilaiset "paluumuuttajat" takaisin, niin voi sanoa, että alkaapa näyttää hyvältä!

Talous on mitä on, mutta ihailtavasti Epi ja muut tekevät seurassa hartiavoimin töitä, että jalkeille saadaan iskukykyinen joukkue. Kunnioitettavaa toimintaa....täytyy kyllä tunnustaa. Vielä kun saadaan se OY, niin jokainen kansalainen pääsee tukemaan seuraa omien varojensa ja kykyjensä mukaan.

Minä ottaisin Ketterästä vielä tämän taskuraketin, nuori ja kehittyvä pelaaja ja hieman erilaisesta kulttuurista, Rudolfs Maslovskis:Eliteprospects.com - Rudolfs Maslovskis
tuossa vähän videota:Rudolfs Maslovskis Highlights 2014/2015 (HK Rīga) (HD) - YouTube
 
Viimeksi muokattu:

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hokki julkaisee huomenna klo 14.00 pelaajasopimuksia. Ihan hyvältä näyttää ensikauden osalta, nyt jo kasassa 13 sopimusta ja huomenna lisää. Eikä olla vielä toukokuussa.Toimisto paukuttaa kyllä hyvin hommia!
 

Lätkä

Jäsen
Hokki julkaisee huomenna klo 14.00 pelaajasopimuksia. Ihan hyvältä näyttää ensikauden osalta, nyt jo kasassa 13 sopimusta ja huomenna lisää. Eikä olla vielä toukokuussa.Toimisto paukuttaa kyllä hyvin hommia!

Jotesakin tuntuu, että suurin jymypaukku taitaa näkyä tulevan kauden pelipaidassa?!

Aivan, kun olisi löytynyt uusi megaluokan tukija? Milläs muulla tällainen sopimustehtailu muutoin selittyy...?
 
Viimeksi muokattu:

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Aivan, kun olisi löytynyt uusi megaluokan tukija? Milläs muulla tällainen sopimustehtailu muutoin selittyy...?

Tämähän olisi vain positivinen asia? Minusta olisi ainakin. Uskon kuitenkin, ettei huomenna niitä kaikkein kalleimpia pelaajia julkisteta. Maalivahdit herra x ja y niinkuin Hokin sivuilla lukee joukkue kohdassa voisivat tulla. En tiedä onko tahallaan jätetty noin, mutta pelinumerot täsmää viimekauden veskoihin.

Tai sitten alempiin kenttiin jotku nuorten sm-liiga haut, jotka varmaan astuvat palvelukseen Kainuun prikaatiin. Eipä tuolla merkitystä ketkä tulee, hyvässä vauhdissa joukkueen rakentelussa ollaan.

Alkuperäiseen lätkän viestiin vielä: minusta olisi hyvä jos uusia ja isoa sponsoreita astuisi remmiin, saa ostaa vaikka koko selän mainoksen jos rahallinen tuki tulee. Toivottavasti kaikki kioskit ja kirpputorit tukevat ensikaudella Hokkia.
 
Helppo kompata palstaveljiä. Iso-mustajärvi vaikuttaa to-del-la hyvältä haulta. Ja kun huomenna paukkuu lisää sopimuksia, niin hyvältä vaikuttaa.

Optimistin ajatus kokoonpanosta:
Saarenpää - Virtala - Hattunen
Näppi - Korkiakoski - Piipponen
Koivisto - Iso-mustajärvi - Metsävainio
Seppelin - Pyykkönen - Ollikainen
Korhonen - Kaarlela - Klemetti / Räisänen

Mattila - Tanhua
Kinnunen - E.Heikkinen
Tornberg - Kauppinen
Martikainen - kärppähaku

Karjalainen - Smura

Realistin ajatus kokoonpanosta:
Näppi - Korkiakoski - Piipponen
Koivisto - Iso-mustajärvi - Metsävainio
Seppelin - Pyykkönen - kärppähaku "Vartiainen"
Korhonen - Kaarlela - Ollikainen
Klemetti / Räisänen

Mattila - Tanhua
Kinnunen - Tornberg
kärppähaku - kärppähaku
Martikainen - Kauppinen

Smura - Väliharju
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Seppelin erittäin tervetullut jatkaja! Sundforsissakin on potentiaalia, jospa se alkaisi näkyä kun armeija on alta pois. Ei mitään mullistavia kiinnityksiä mutta ihan hyviä.
 
Seppelin erittäin tervetullut jatkaja! Sundforsissakin on potentiaalia, jospa se alkaisi näkyä kun armeija on alta pois. Ei mitään mullistavia kiinnityksiä mutta ihan hyviä.

Seppelinille tosiaan peukkua ylöspäin, asennepelaaja jonka pelaamista on mukava katsella joka ilta. Sundforsista vaikea sanoa viime kauden perusteella.

Hyvin ovat tosissaan Epi ja kumppanit tehneet seuran toimistolla hommia.
 

Lätkä

Jäsen
Seppelin erittäin tervetullut jatkaja! Sundforsissakin on potentiaalia, jospa se alkaisi näkyä kun armeija on alta pois. Ei mitään mullistavia kiinnityksiä mutta ihan hyviä.


Aivan loistavat kiinnitykset!

Seppeliniä, jos ketä toivoin jatkajaksi. Sundforsin suhteen voi todeta....riittävä. Lisäksi Seppelin tehnyt aika miehen työn, että sopeutunut Kajaaniin ja Kainuuseen. Ei ihan helppo paikka, kun hänen omaa äidinkieltään ei puhu juuri kukaan Kainuussa. Toivotaan, että Sundfors tuo siihen puoleen apua...

Ei voi muuta sanoa, kun erittäin mieluisat ja toivotut jatkajat...
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Positiivista pöhinää on täälläkin foorumilla Hokin puolella. Enemmän viestejä kauden päätyttyä mitä oli varmaan koko kevätkaudella. Toivottavasti jatkuu niin foorumilla kuin joukkueen ja taustavoimienkin kohdalla. Ehkä se pohjakosketus ja siitä selviäminen olikin hyvä juttu loppujen lopuksi. If it doesn't kill you, it makes you stronger!
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Ehkä se pohjakosketus ja siitä selviäminen olikin hyvä juttu loppujen lopuksi. If it doesn't kill you, it makes you stronger!

Aika monella tasolla herättiin pienestä ruususen unesta ja siitä että normisuoritus riittää. Pohjalla käyminen herätti organisaation, valmennuksen ja ainakin osan pelaajista. Toivottavasti tämä vaikuttaa katsojamääriinkin ja tällä meinaan sitä, että 15 vuotta mestistä on saanut osan katsojista "tympääntymään" jos se, että Hokin taru mestiksessä oli loppua herättää ihmisiä ja sponsoreita myös tukemaan ja kannattamaan seuraa, josta oli tullut "arkipäivää" Kajaanilaisille.

Hokki on ollut Kajaanilaisille kuin terveys, sitä ei ehkä arvosta ennenkuin se on uhattuna.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös