Kajaanin Hokki 2014–2015 – uuden alku

  • 147 091
  • 346
Uusi kausi, uudet kujeet ja uusi ketju.

Mikäli nyt olen oikein käsittänyt, niin tämä kausi on ollut taloudellisesti raskas. Lisäksi ainakin puheenjohtaja ja valmentaja vaihtuvat. Tiedä sitten, kuinka suurta syy-seuraus viivaa näiden kahden em. asian välille voidaan vetää. Jätetään se asia nyt spekuloimatta.

Lähtökohta tulevaan kauteen on se, että tälläisestä menestyksestä on turha haaveilla. Budjettia pitänee leikata ja näin ollen mitalipelit ovat aika utopistinen tavoite. Toki tämäkin riippuu täysin siitä, mitä taphtuu liiton kabinetissa, eli nouseeko finaalien voittaja Liigaan kaudelle 2015-2016. Mutta jätetään se saunaseurueen päättettäväksi.

Mattila ei siis jatka Kajaanissa. Kaiken kaikkiaan näistä kolmesta kaudesta jäi hyvä maku, sillä uskottavuus Kajaanilaiseen kiekkoiluun saatiin palautetta muutaman vuoden rämpimisen jälkeen. Uusi valmentaja pitäisi kuitenkin löytää jostain, mutta mistä? Mikko Haapakoskea ja Petri Karjalaista tänne huhuiltiin, mutta molemmat menivät Liigaan kakkoskoutseiksi. Allekirjoittaneella ei ole tässä vaiheessa konkreettisia esityksiä tulevan kauden valmentajaksi, joten palataan tähän asiaan myöhemmin.

Mennyt kausi oli menestyksekäs. Siksi tämän joukkueen runko olisi hyvä säilyttää mahdollisimman pitkälle koossa. Uusi valmentaja kuitenkin tietää, minkälaisia pelaajia joukkueenseensa haluaa, joten annetaan hänelle vapaat kädet rakentaa näköisensä joukkue.

Jatketaan joukkueen rakentamista seuraavassa viestissä.
 
Rakennellaan sitten tulevan kauden joukkuetta.

Tällä hetkellä sopimukset on jo neljän junnupelaajan kanssa:
- Tolonen (2015)
- Määttä (2015)
- Pyykkönen (2015)
- Klemetti (2015)

Siinä on alku. Ei toki ole kummoinen, mutta onhan se nyt jonkinlainen alku. Näiden pelaajien soisi nousevan tulevalla kaudella astetta isompaan rooliin, sillä tällä kaudella ei mainittavaa editystä tapahtunut (pl. Pyykkösen playoffit).

Oma toive olisi siis, että saataisiin päättyneen kauden joukkueesta mahdollisimman monta pelaajaa jatkamaan Kajaanissa. Osaa pelaajista ei toki ole mahdollista saada jatkaamaan täällä, mutta lähdetään siitä oletuksesta, että kaikki pelaajat ovat käytettävissä.

Jaotellaan taas pelaajia erilaisiin koreihin.

Sopimus kouraan, "maksoi mitä maksoi":
- Guttig
- Da Costa
- Virtala
- A. Heikkinen
- Hiltunen
- Vizvary

Näistä kuudesta pelaajasta olisin itsekin valmis maksamaan. Guttig ja Da Costa toki tähyävät parempiin sarjoihin, mutta olisihan se melkoinen jättipaukku, jos saataisiin edes toinen täällä Kajaanissa pidettyä. Se tosin luultavasti vaatisi palkan tuplaamista, välttämättä sekään ei riittäisi.

Virtala oli tämän joukkueen sielu, vaikka keväällä olikin vaisu (voisin lyödä pääni pantiksi, että oli loukkaantuneena). Käsittääkseni Virtala on löytänyt täältä Kajaanista tyttöystävän, joka lienee jatkoa puoltava seikka. Mielellään vaikka joku pidempi sopimus kouraan, joka voisi päättyä seuran UTJ:ksi siirtymiseen. Ainakin sellainen käsitys mulla on, että Virtalassa olisi potentiaalia myös sillä saralla (vrt. Sport & Jämsä).

Vizvary oli ehdottomasti meidän paras pakki ja ilmeisesti hän pelasi aika heikolla palkalla. Sen vuoksi ehdottomasti jatkopaperia nenän eteen. Hiltunen ja A. Heikkinen ovat lupaavia pelaajia, jotka voivat olla lähellä Liiga-sopimusta. Jos niitä ei irtoa, niin Hokin pitää olla ehdottomasti näiden kavereiden ykkösvaihtoehto. Sen vuoksi näille pelaajille voisi lyödä nenän eteen selkeää palkankorotusta.

Tarjotaan hyvää jatkosopimusta:
- Seppänen
- Hyvärinen
- Unterweger
- Toivo
- Koivisto
- Humaloja

Seppänen on suuntamassa ulkomaille, mutta jos jostain syystä siirto kariutuu niin en laittaisi vastaan, jos Seppänen täällä jatkaa. Hyvärinen oli sen sijaan puolustuksen parhaimmistoa sen minkä loukkaantumisilta ehti. Unterweger on puolestaan lupaava pelaaja, joka voisi olla tulevalla kaudella puolustuksen ehdottomia tukipilareita. Toki sitä en tiedä, mikä on tilanne Itävaltan suuntaan.

Hyökkääjistä Toivo pelasi vahvan kauden, joka kuitenkin hiipui hieman loppua kohti. Luotettava kahdensuunnan pelaaja, joka painaa varmasti sen +35 pistettä. Koivisto on puolestaan joukkuepelaaja isolla J:llä, jonka näkee ehdottoman mielellään tulevallakin kaudella joukkueessa. Mikään pistelinko Koivisto ei ole, mutta blokkaa sitäkin enemmän kuteja ja raastaa joka hetki joukkueelle. Humaloja puolestaan nousi keväällä parrasvaloihin ja taistelevalle sentterille voisi kaavailla tulevalla kaudella isompaakin roolia.

Jatkosopimus tietyin ehdoin:
- Makkonen
- Pälve
- Santanen
- J. Heikkinen
- Pitkänen
- Niskakangas
- Karppinen
- Kurkinen
- Rajala

Makkonen pelasi vaihtelevan kauden, eikä keväällä vakuuttanut millään osa-alueella. Makkonen on kuitenkin oma kasvatti, jonka vuoksi kohtuullisella palkalla tarjotaan jatkoa. Pälve on edelleen Kärppien sopimuspelaaja, mutta jos ei roolia löydy, niin puoli-ilmainen työvoima kelpaa aina. Pälveessä on kuitenkin potentiaalia, joka ei vielä tällä kaudella konkretisoitunut. Jakenkin nimen tänne nyt laitoin, koska Jake pelasi vahvan kevään (johtui toki siitä, että pelasi Vizvaryn vierellä). Jyrkkä ehkä jatkon suhteen.

Hyökkäjistä Pitkänen oli hyvä, mutta vähän veikkaan palkkatoivomuksen olevan liian suuri. Niskakangas oli läpi kauden paska (Kouvolan kokoinen apina selässä), mutta potentiaalia edelleen on ja sopivalla palkanalennuksella en laita jatkoa pahaksi. Karppinen kärsi keväällä ilmiselvästi loukkaantumista, koska ei pystynyt aloittamaan enää ollenkaan. Sen vuoksi jatkosopimus epäilyttää, mutta oman kasvatin statuksella olisi kuitenkin varma valinta alempiin ketjuihin. Rajala pelasi ihan kelvollisesti, mutta ei varsinaisesti säväyttänyt. Saataisiin kuitenkin tuttu pelaaja, jos jatkosoppari ruuvataan. Kurkinen ei vakuuttanut, mutta jugurttipalkalla kelpaa paikkaamaan loukkaantumisia.

Ei kiitos:
- Santanen
- Leinonen
- Fofanov

Leinosen kausi meni sen verran vasempaan käteen, että lopettaminen/jäähdyttely voisi olla jo ajankohtaista. Santasen kausi meni loukkaantumisten kanssa painiessa, mutta paransi koko ajan loppua kohti. Santanen oli kuitenkin liikkeellä "ykköspakki" statuksella, joten sen vuoksi ei kiitos. Toki tarpeeksi jos palkkaa tiputellaan, niin miksei. Fofanov ei vakuuttanut tällä kaudella kuin yhdessä pelissä. Alemmat sarjatasot tai Venäjälle paluu lienevät edessä.

Jatketaan vielä kerran seuraavassa viestissä, koska merkit loppuvat pian kesken.
 
Nyt ollaan saatu jo muutama jatkosopimus. Sitten pitäisi alkaa katselemaan pelaajia muualta. Laitetaan tähän alkuun kuitenkin muutama huhu, jos ne jonkun korviin ei ole vielä kantautunut:

Ulospäin:
- Da Costa ja Guttig ---> Liiga/Ulkomaat
- Seppänen --> Ulkomaat
- Pitkänen --> Ulkomaat
- Humaloja --> KooKoo
- Fofanov --> Venäjä
- Makkonen --> lopettaa

Sisäänpäin:
- Virtala --> jatkaa
- Vizvary --> jatkaa
- Koivisto --> jatkaa
- Tuomas Saarela (Sport) --> Hokki
- Risto Mattila (Peliitat) --> Hokki
- Niko Saarenpää (Ruotsi) --> Hokki
- Joni Liljeblad (Ruotsi) --> Hokki

Siinä nyt muutama, mitkä on kuultu jos jonkinnäköisestä lähteestä (osa bongattu täältä Jatkoajasta).

Toivotaan, että tämä kauden menestys tekisi Hokista houkuttelevamman joukkueen. Toki valmentajalla on tähän valtava merkitys. Joku "vladimirkolek" ei varmasti ole nuorille pelaajille se unelmavalmentaja. Toinen asia, joka pitäisi saada kuntoon, on yhteistyö Liigaseuraan. Hokilla ei kuitenkaan ole liikaa sitä rahaa, jonka vuoksi toimiva yhteistö Liigaan (=Kärpät) olisi nannaa. Tämän kauden KalPa-yhteistyö oli lähinnä vitsi.

Kasaillaan kuitenkin jonkinnäköistä joukkuetta kasaan, joka voisi olla Hokin varoilla mahdollinen.

A. Heikkinen - Virtala - Toivo
XXX - Humaloja - "Saarenpää"
Rajala - Karppinen - Hiltunen
Koivisto - Pyykkönen - Kurkinen/Klemetti/XXX
+ junnuja

Vizvary - "Liljeblad"/XXX
Hyvärinen - "Mattila"/XXX
Pälve - XXX
Makkonen - Määttä

"P. Koivisto"/XXX - "Saarela" - Tolonen

En nyt tähän palaan jaksa kartoittaa noita XXX paikalle tulevia pelaajia. Tärkeää olisi kuitenkin saada joukkue roolitettua oikein, aivan kuten tänä keväänä. Hokin varoilla moneen nimekkääseen hankintaan ei ikävä kyllä ole varaa.

Maalivahtiosasto onkin mielenkiintoinen, jos tämä huhuttu Saarela pitää paikkansa. Mielestäni Saarela olisi liian riski hankinta ykköseksi, mutta olisi taas kelpo haku kakkosvahdiksi. Tolosella on sopimus, mutta taso ei ikävä kyllä riitä Mestikseen, jos valtavaa kehitystä ei tapahdu. Ykkösvahdiksi kaavailisin Mika Koiviston isoveljeä Petriä, joka käsittääkseni kävi jo viime syksynä treenaamassa TuTon mukana. Kyseessä on kuitenkin maalivahti, joka oli parhamillaan Liigassa TOP3-kassari. Mitään hajua kaverin kyseistä tilanteesta ei ole, mutta varteenotettava vaihtoehto joka tapauksessa.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Uuden alku, niinkuin Hocki kirjoitti on Hokilla edessä. Sopivan valmentajan löytäminen ja saaminen sitoutuneena viemään ensikauden Hokkia eteenpäin on iso asia. Voi olla, että Mattilan seuraaja on löytynyt ja siitä tiedotetaan joskus. Toivottavasti Mattila ei vie tulevaan seuraansa omia luottopelaajiaan, kuten Toivo, Humaloja ja nuoria lupauksia kuten Hiltunen ja Heikkinen.

Itse mietin tulevasta valmentajasta seuraavaa: Hänen tulisi olla sillä tavoin kokenut, että mestis ei tule uutena sarjana eteen. Vastustajat ja osa pelaajista olisivat tuttuja, muiden joukkueiden pelitavoista yms olisi jonkin tasoinen kokemus. Lisäksi urallaan eteenpäin pyrkivä ja taktista pelisilmää omaava valmentaja sopisi Hokkiin nuorien eteenpäin pyrkivien pelaajien kasvattajaksi. Valmentajan pelityylin tulisi sopia Hokin pelaajabudjetin mukaiseen pelityyliin. Esimerkiksi vallanton kiekkokontrolli, vaan vaatiin tietyn tasoisia pelaajia.

Valmentajista en osaa hirveästi sanoa, enkä jaksanut etsiä vapaita henkilöitä, joten seuraavat saattavat olla "varattuja" tai sopimuksen alaisia muihin seuroihin:
- Jari Laukkanen: Kalpasta ulostettu liigakokemusta omaava koutsi, meriitit melko heikot, plussana tuntee savonmaan nuoria pelaajia, joille mestis voisi ensikaudella olla oikea askel.
- Mikko Manner: Taitaa vaikuttaa Kärpissa, Kokemusta mestiksestä, mielestäni sai k-laserin pelaamaan taistelevaa kiekkoa aikoinaan, suhteet liigaan kunnossa.
- Olisiko Jukka Kuusivuoresta mestisjoukkueen ykkösvalmentajaksi? Tuntisi organisaation osan pelaajista ja nykysen pelityylin.
- Onko Ahvenjärvi vapaana? Asiallinen kaveri, joka saanut nuorista Jyp a:n pelaajista hyvin tehoja.
- Sportin ex-Räsänen, Kookoon Juujärvi ja itsepuolustustaitoinen Pikkarainen taitavat olla liian kalliita ja Hokki ei heitä joukkueena varmaan kiinnosta.
- Oma suosikkini tulevaksi valmentajaksi olisi ollut K-Vantaan ex valmentaja Kangasalusta, mutta meni liigaan kakkoseksi, tienaa varmaan siellä enemmän.

Maalivahdista: Jos Seppänen lähtee ulkomaille, tarvitaan selkeä ykkösmaalivahti, Saarela sitä ei ole. Seppänen pelasi monet voitot Hokille ja huonommalla vahdilla oltaisiin menestytty selkeästi huonommin. Mites Pasi Häkkinen, on joskus puhunut, että olisi mukava lopettaa ura Hokissa. Ikää on jo tolkusti, miten kunto? Mestiksestä Hokissa voisivat torjua HCK:n Ullberg tai Alqvist (eivät Seppäsen tasoisia, mutta mestiskokemusta ihan ok) Peliittojen Rautiola tai Tuton Meriläinen.

Puolustajista jatkoa tarjoaisin näin alkuun: Hyvärinen, Vizvary, Unterweger
Hyökkääjät alkuun: Virtala, Toivo, Heikkinen, Hiltunen, Humaloja, Karppinen

Huhuja ja hakuja: Risto Mattila (kakkos-kolmospariin) Jos rahaa on seuralla vähemmän kuin viime kaudella, ykköskentän hyökkääjäksi joku mestiksessä kokenut maaliahne pelaaja, kuten Sami Blomqvist tai vastaava johon "ramataan"

Mutta korjatkaa ja antaa omia mielipiteitä pelaajista ja valmentajista. Kukaan ei ole oikeassa eikä väärässä. Mukava lukea mitä muut ovat mieltä ja mitä ajattelevat. Rohkeasti vaan omia ajatuksia ketjuun.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sportista voisi irrota teille pari käyttökelpoista nimeä:

Mikael Aaltonen - Perusvarma peruspakki. Tuhnu laukaus ja kohtalaiset kiekolliset taidot. Hyvä liike, terrierimäinen asenne, luotettava ja varma oman pään luutija. Tietää kiekollisen rajallisuutensa ja ymmärtää pelata sen mukaisesti eli ei yritä mitä ei osaa. Siksi tekeminen lähes virheetöntä illasta toiseen. Hokkiin ehkä kakkospariin jos ei palaa TUTO:on?

Markus Nässlin - Läpimurtokausi Mestiksessä. Vahva kulmavääntäjä. Potentiaalia riittää pelaamaan 3-kentässäkin. Jos saa mahdollisuuden ja peliaikaa, tulee kehittymään edelleen.

Mika Halava - Ei käyttöä liiga-Sportissa. Vaikea kausi Mestiksessä johtuen loukkaantumisesta ennen kautta ja pitkästä poissaolosta. Ei päässyt missään vaiheessa joukkueen "kyytiin" mukaan eikä entiselle tasolleen. Mestikseen kuitenkin taitava ja maaliahne peluri. Pelipaikka muualla olisi sekä seuralle että pelaajalle voitto. Ehkä lainalle Hokkiin?
 
Sportista voisi irrota teille pari käyttökelpoista nimeä:

Mikael Aaltonen
Markus Nässlin
Mika Halava

Oikeastaan näihin kaikkiin voisi todeta, että kyllä kelpaa, jos halvalla saa.

Aaltonen olisi oiva lisä puolustukseen, mutta hintalappu lienee Hokille liian kova. Halava olisi Hokin mittapuulla ehdoton kärkihyökkääjä, muttä tässäkin epäilyttää se hintalappu (jos Hokki koko kaudeksi Halavan hankkisi). Halavalla on kuitenkin Liigastatus parin kauden takaa. Nässlin voisi irrota melko halvalla, mutta toisaalta saman roolin pelaajia voisi saada vieläkin halvemmalla.

Valmentajista en osaa hirveästi sanoa, enkä jaksanut etsiä vapaita henkilöitä, joten seuraavat saattavat olla "varattuja" tai sopimuksen alaisia muihin seuroihin:
- Jari Laukkanen: Kalpasta ulostettu liigakokemusta omaava koutsi, meriitit melko heikot, plussana tuntee savonmaan nuoria pelaajia, joille mestis voisi ensikaudella olla oikea askel.
- Mikko Manner: Taitaa vaikuttaa Kärpissa, Kokemusta mestiksestä, mielestäni sai k-laserin pelaamaan taistelevaa kiekkoa aikoinaan, suhteet liigaan kunnossa.
- Olisiko Jukka Kuusivuoresta mestisjoukkueen ykkösvalmentajaksi? Tuntisi organisaation osan pelaajista ja nykysen pelityylin.
- Onko Ahvenjärvi vapaana? Asiallinen kaveri, joka saanut nuorista Jyp a:n pelaajista hyvin tehoja.
- Sportin ex-Räsänen, Kookoon Juujärvi ja itsepuolustustaitoinen Pikkarainen taitavat olla liian kalliita ja Hokki ei heitä joukkueena varmaan kiinnosta.
- Oma suosikkini tulevaksi valmentajaksi olisi ollut K-Vantaan ex valmentaja Kangasalusta, mutta meni liigaan kakkoseksi, tienaa varmaan siellä enemmän.

Tässä on varmasti seurajohdollakin aika vaikea tehtävä edessä. Vapaita valmentajia ei kuitenkaan ole liikaa markkinoilla. Kahvakiekon mainitsemista Laukkanen voisi olla Hokin kannalta jopa hyväkin haku, vaikka meriitit Liigasta ovat surkeat. Laukkanen olisi vähän samankaltainen haku kuin Haapakoski Jokipojilla muutama kausi takaperin. Positiivisena asiana näen vahvat suhteet Oulun ja Kuopion suuntaan.

Kuusivuoresta ei ole ykköskoutsiksi, ei ole päävalmentaja tyyppiä. Manner kelpaisi, samoin Ahvenjärvi, mutta en millään jaksa uskoa kummallakaan olevan suurta halua tulla Kajaaniin. Juujärvi olisi oma suosikki näistä, mutta toisaalta kaksi finaalipaikkaa kahteen vuoteen Kouvolassa nostavat hintalapun liian suureksi. Räsästä en halua, Pikkarainen on liian kallis.

All in all, Papu Laukkanen kelpaisi allekirjoittaneelle. Ne viime kauden näytöt eivät toki ole kummoisia, mutta toisaalta tuskinpa Kärppien A-junnut ihan tuurilla voitti pari SM-kultaa (joo tiedän, että siellä oli paljon huippupelaajia). Laukkanen saattaisi parhaassa tapauksessa "tehdä Haapakosket" sekä rahdata suhteilla hyviä pelaajia halvalla Kajaaniin. En näkisi tässä siirrossa Hokilla hirveästi hävittävää, koska kaikki puolivälieristä eteenpäin ovat plussaa. Mitään voittamisen pakkoa ei ole.

Sitten pientä spekulaatiota tulevan kauden ykkösvahdiksi. Nämä eivät siis ole huhuja, ihan vain pientä kartoitusta. Ja nämä allaolevat maalivahdit olisivat Hokkiin tullessa kiistattomia ykkösvahteja.
- Aaro Peltonen
- Antti Rautiola
- Aleksis Ahlqvist
- Joonas Kuusela
- Juha Toivonen (try-out)
- Juha Järvenpää
- Jonathan Iilahti
- Pasi Häkkinen
- Sasu Hovi
- Oskari Setänen

Lähtökohtaisesti Hokin ykkösmaalivahdin tulee olla sarjan eliittiä, sillä se on Hokin menestyksen kannalta elinehto. Listan maalivahdeista ehkä Rautiola ja varauksin Toivonen eivät täytä näitä em. kriteerejä, mutta olisivat tänne tullessaan ykkösmaalivahteja.

Sitten pieni kartoitus siihen, jos lähdetään peluuttamaan tasaisemmin kahta maalivahtia.
- Tuomas Saarela
- Kimmo Meriläinen (oma kasvatti)
- Mikael Edelmann
- Jani Kautto
- Anssi Pesonen
- Antti Lehtonen
- Petteri Similä
- Timo Niemi

Itse olisin kuitenkin sen kannalla, että hankitaan selkeä ykkösvahti, kuin se että lähdetään kahdella tasaisella veskarilla. Eli ykkösvahti saisi taas pelata sen 95% peleistä ja Toloselle annetaan säälistä ne loput 5%.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Aaltonen olisi oiva lisä puolustukseen, mutta hintalappu lienee Hokille liian kova.
En usko, sillä viime keväänä Turun suunnalta huhuilivat, että olisi pelannut jo TUTO:ssakin todella halvalla ja jatkosopimusta olisi tarjottu suurinpiirtein ruokapalkalla. Mm. siksi vaihtoi maisemaa ja tuli Vaasaan. Todennäköisin suunta on mielestäni kuitenkin takaisin Aurajoen rannoille.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hokki uutisia tämän päivän Kainuun sanomista, laitan lyhennettynä tärkeimmät asiat, joita väistyvä puheenjohtaja Karjalainen valottaa.

1.Talous: Yleinen taloustilanne syönyt sponsorituloja, isoja sponsseja jäänyt pois. Rahat pitänyt kerätä useammalta pienemmältä ja tämä aiheuttanut työtä. Hokin talous kuitenkin kestää tarkastelun ja päivänvalon.

2. Valmentajaehdokkaat: Hokki neuvottelee Miikka Kuuselan ja Mika Strömbergin kanssa ja huuhtikuun aikana selviää tuleva koutsi.

3. Kainarin huhujen mukaan Hokki tekee yhteistyötä ensikaudella Kalpan kanssa. (Viimekauden yhteistyö oli Kouvalaisen visiitti alkusyksystä Hokissa, joten farmiHokki puheet voidaan unohtaa jatkossakin) Tämä Kalpa kuvio oli toimittaja Teemu Määtän artikkelissa, joten kukaan Hokista ei tätä ole vahvistanut.

4. Yllätys itselle ranskalaiset maksaneet palkoissa Hokille reilun kymppitonnin kipale, tottakai majoitus ja ruokakulut lisäksi, mutta halpoja olleet. Nykyinen hintalappu "hieman" isompi kertoo Karjalainen.

5. Hyvin mennyt kausi lisännyt ottajia Hokin pelaajille.

Tästä tätä aamutuimaan, mielessä oli ajatuksia valmentajista, mutta hautukoot hetken.
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Tämän aamun Kainuun Sanomien mukaan Miikka Kuuselaa kaavaillaan vahvasti Hokin ensi kauden valmentajaksi?

Mielestäni Miikka, vaikka onkin Hokki taustaa omaava, on ehkä kuitenkin hieman kokematon Mestis-valmentajaksi.

Toisena vaihtoehtona väläyteltiin -95 vuoden Maailman mestari Mika Strömbergiä. Saattaa olla hieman kalliimpi vaihtoehto, mutta kelpaisi.
 
Vähän olen kyllä pettynyt, jos Hokki lopulta Kuuselaan päätyy. En näe Kuuselalla olevan suurta imua, jonka vuoksi pelaajat haluaisivat suurella innolla Kajaaniin pelaamaan. Lisäksi se hieman epäilyttää, että Kuusela on lyhyellä valmentajaurallaan vain yhden pätkäpestin verran päävalmentaja, olkoonkin että lopputulos oli silloin LeKissä ihan kelvollinen. Annetaan nyt kuitenkin plussaa siitä, että Kuusela on joskus urallaan pelannut Hokissa.

Toisaalta eipä tuo toinen ehdokas Strömbergkään herätä mitään hurraa-huutoja. Joo on mittava SM-Liigassa ja voittanut -95 MM-kultaa, mutta valmentajaura on ollut tähän asti varsin vaatimaton. Mennyt kausi meni A-junnujen divarijoukkueen päävalmentajana. Ei oikein herätä suurta luottamusta, vaikka toki sitä en tiedä, miten Strömberg on sinne ylipäätään "joutunut".

Mutta eiköhän se tulevan kauden valmentaja oli jompikumpi näistä. Kainari ainakin silloin ainakaan oli hyvin kärryillä Mattilan tulevasta valmentajapestistä. Tuskinpa nämäkään tiedot ovat tuulesta temmattuja.

Ja nyt jos kerran mitään huippuvalmentajaa ei Kajaaniin saada, niin turha on haaveilla välieräpaikoista tulevana kautena. Lähdetään siitä, että laitetaan se talous kuntoon, kun Mattilan ja Karjalaisen aikakaudella se saatiin pilattua. Näin se vain on viime vuosina Hokissa ollut, että pilataan ensin talous ja sitten häivytään vähin äänin puheenjohtajan paikalta.
 

Steus

Jäsen
Anthony Guttig ‏@71AGuttig 39 min
Time to leave @KajaaninHokki and Finland,thanks to everybody who helped us,Teddy Da Costa and me to have a great season. Kiitos.

Sinne meni Guttig ja ilmeisesti myös "se mestiksen parempi Da Costa", kuten vähän odottaa saattoi.
 
Sinne meni Guttig ja ilmeisesti myös "se mestiksen parempi Da Costa", kuten vähän odottaa saattoi.

Niin patongithan liittyvät nyt Ranskan maajoukkueen mukaan ja pelaavat erittäin todennäköisesti kevään MM-kisoissa, joten tuo ei välttämättä vielä kerro mitään. Toki se on tiedossa, että eivät nämä kaverit tule Hokissa jatkamaan, koska pelasivat tasoonsa nähden aika naurettavan pienellä palkalla. Suomeen paluu on kuitenkin mahdollista.
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Aika lopullisilta jäähyväisiltä kuulostaisi tuon viestin perusteella Guttigin ja Da Costan osalta, mene ja tiedä, myöntää kuitenkin täytyy, että ikävä näitä veijareita vähän tulee.

Mitenkähän nuo suhteet ovat tuonne Ranskanmaalle, jospa sieltä löytyisi uusia innokkaita pelimiehiä edullisesti.

Tuosta valmennuskuviosta sen verran, että Strömberg on kuitenkin pelaajana tunnetumpi, kuin Kuusela ja suhteet lienevät Kalpaan kunnossa, (saattaisi kiinnostaa tulevia pelimiehiä), jos hinta on kohdallaan, niin ehkä sitten,....kokemattomia ovat molemmat, eikä sieltä Kalpan suunnalta kannata mitään ihmeitä odotella.

Jos nämä ovat todellakin vaihtoehdot, niin Strömberg!
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Kyllä, kaksijakoiset tunteet näistä kahdesta valmentajakandidaatista. Kuusela tuntee ehkä mestiksen paremmin, tuskin saa Tampereen suunnasta pelimiehiä mukaansa. Päävalmentajana Kuuselan tulokset Lempäälässä ihan ok kahdeksas sija runkosarjassa. Tuntee Kajaanin ja Hokin organisaation vahvuuksineen ja heikkouksineen pelaaja-ajalta.

Strömberg ollut kakkoskoutsina liigassa, nähnyt ihan hyvää valmentamista Virralta ja pelaajana monelta valmentajalta. Ehkä Kuuselaa parempi auktoriteetti pelaajille. Suhteet Virtaan kunnossa, mutta Kalikan rosteria katsellessa ei sieltä niin paljoa leveyttä löydy, että Hokkiin pelaajia riittäisi. Ei myöskään saa vanhoja valmennettaviaan Hokkiin, ei varmaan nuorten mestiksestä tänne kannata ketään raahata.

En pidä näitä kahta ainoina vaihtoehtoina, eräs Hokin organisaation henkilö ihmetteli mistä Kainari nämä tiedot saanut, kuulosti sellaiselta, että ei ollut luotettava tieto ainoastaan nämä kaksi kandidaattia.

En usko, että ranskalaiset ovat vielä tehneet sopimista mihinkään, mutta heillä on tämän kauden jälkeen mahdollisuus valita, joten uskon odottovan tarjouksia ennen allekirjoittamista. Hokki heille ensikaudella liian pieni seura, täällä kun saa talkoilla kiekkoilla :)
 
Hiljaista on. Milloinkohan uudesta päävalmentajasta tiedotetaan? Huhtikuun aikana kai se piti päättää, mutta eiköhän se päätös hokkimaiseen tapaan veny toukokuulle asti.

Heitetään tähän valmentajasoppaan vielä kaksi nimeä, jotka kelpaisivat allekirjoittaneelle paremmin kuin hyvin.

http://www.eliteprospects.com/staff.php?staff=737
http://www.eliteprospects.com/staff.php?staff=899

Kummankaan valmentajan sopimustilanteessa ei ole mitään hajua, mutta valmentajauran seuraava askel Mestis-joukkueen päävalmentajana voisi olla hyvä ratkaisu. Molemmat ovat voineet imeä muutaman vuoden ajan kokemusta Liigan huippuvalmentajilta ja lisäksi omalta valmentajauralta löytyy vuosia päävalmentajana nuorten sarjoista. Positiivinen asia molempien kannalta on myös kokemus junnumaajoukkueiden valmentamisesta ja sitä kautta myös hyvät suhteet lupaviin nuoriin pelaajiin.

Ihan sillä näitä nimiä heittelin, jos tuo kahvakiekon tieto pitää paikkansa, että Kuusela ja Strömberg eivät ole ainoita vaihtoehtoja ja seuran sisälläkin ollaan ihmetelty noita Kainarin tietoja.
 
Jatketaan yksinpuhelua. Ajattelin käydä hieman läpi ensi kauden rosteria.

Kuten tuossa jo aikaisemmin tuli kirjoiteltu, niin mahdollisimman paljon päättyneen kauden pelaajista tulisi saada jatkamaan. Patongit menevät menojaan ja muutenkin tätä hyvin menestenyttä pelaajistoa raavitaan suuntaan jos toiseenkin. Mutta jospa päättyneen kauden rungosta saataisiin edes muutama pidettyä ja saataisiin jatkuvuutta pelaajistoon. Toki tässä edelleen painaa se, että haluavatko pelaajat tehdä (jatko)sopimusta jos eivät tiedä tulevan kauden valmentajaa. Samalla joku pelaaja on voinut neuvotella sopimuksen jo johonkin muuhun seuraan.

No ainakaan vielä kukaan ei ole ehtinyt vaihtaa maisemaa seuraavaksi kaudeksi. Jos mietitään mahdollisia Liigaan siirtyjiä, niin Sportiin kukaan on tuskin menossa, sillä eiköhän Sport olisi jo sopimuksen julkistanut jos sellainen olisi olemassa. Sama homma koskee oikeastaan (Hiltusta ja) KalPaa, sillä sinne suuntaan soppari olisi mahdollisesti jo tehtynä jos olisi Kuopioon palaamassa. Toisaalta en yllättyisi jos Hiltunen suuntaisi Mattilan perässä Kouvolaan. Arttu Heikkinen taas on kysymysmerkki, sillä Kärpät pelaa edelleen ja tulevan kauden runko ei kauheasti siellä tällä hetkellä kiinnosta. Heikkinen kuitenkin voisi olla Kärpille hyvä 4-5 kentän pelaaja ihan jo siinäkin mielessä, että Heikkinen pystyy pelaamaan puolustavassa roolissa, toisin kuin joku Manninen. Ja toisaalta jos Suoranta olisi siirtymässä kesken sopimuksen Sportiin, niin Heikkinen olisi Kärpille hyvä korvaaja. Toivottavasti Arttu kuitenkin jatkaa Kajaanissa.

Mutta jos mietitään realistisista jatkajia, niin heittäisin ilmoille seuraavat nimet:
- Hyvärinen
- Vizvary
- Makkonen
- A. Heikkinen
- Hiltunen
- Karppinen
- Koivisto
- Rajala
- Toivo

Noiden nimien varaan olisi hyvä rakentaa tulevan kauden runkoa 2-3 ja miksei myös 1 kenttiin. Oikeastaan omia poikia Makkosta ja Karppista lukuunottamatta kaikkien ura voi vielä lähteä nousukiitoon tai ainakin viime kauden perusteella suuntaviiva on ylöspäin. Virtalan jätin jo sillä tarkoituksella pois listasta, että eiköhän mies ole sen verran järkevä, että pyytää tulevalla kaudella isompaa liksaa kuin päättyneellä kaudella, koska taskussa on kuitenkin Mestiksen pistepörssin voitto. Hokilla ei ole välttämättä varaa palkankorotukseen ja siinä mielessä en yhtään ihmettelisi, jos Virtala lähtisi esimerkiksi Mattilan perässä Kouvolaan tai kävisi hakemassa lompakkoon täytettä ulkomailta. Eli ainakin itse varautuisin huhuista huolimatta siihen, että Hokki saa etsii uutta ykkössentteriä muualta.

Jatkajien lisäksi Hokin tulisi saada joukkueeseen halpoja sakarimannisia, timohiltusia ja arttuheikkisiä, joilla ei ole vielä isoja meriittejä menneiltä kausilta, mutta potentiaalia aina Liigaan asti on. Eli Hokilla ei ole ainakaan tulevana kautena hirveästi varaa mässäillä urallaan jo hyviä näyttöjä antaneilla jarkkohattusilla, samiblomqvisteilla ja tomimustosilla. Muutamia niitä toki voi olla ja pitääkin olla, mutta noin 200 000 euron pelaajabudjetilla (tai alle) moneen sellaiseen ei ole varaa.

Jos miettii mahdollisia Mestis-hakuja, niin itse suuntaisin katseita Jyväskylän suuntaan. JYPin kiekkokoulun kävijöille maisemanvaihdos voisi tehdä hyvää (vert. Oula Palve) ja sieltä voisi saada laadukkaita pelaajia tasoon nähden jopa varsin halvalla. Tässä muutama nimi esimerkin vuoksi:
- Joonas Sammalmaa
- Valtteri Hotakainen
- Riku Pitkänen
- Miika Roine
- Jaakko Jokinen

Kaikilla näillä on jo ihan kelvollisia näyttöjä Mestiksestä, mutta harva seura on tuskin kiinnostunut näistä em. pelaajista. Kaikki olisivat mielestäni hyviä hakuja 2-3 kenttiin ja tiedä vaikka joku Sammalmaa kukkaan puhjetessaan nousisi ihan sarjan kärkinimien joukkoon.

Muita hieman samankaltaisia Mestis-hakuja voisivat olla:
P: Saku Salmela, Santeri Lukka, Kai Lehtinen, Christian Silfver, Miika Franssila
H: Miika Heikkilä, Mikko Laine, Juuso Kaijomaa, Aki Juusela, Timo-Pekka Heikkinen

Kaikki nämä ovat olleet Mestiksessä siellä kärkinimien varjossa ja hieman pienemmällä vastuulla, mutta periaatteessa jokainen omaa potentiaalia kuulua ihan sarjan eliittipelaajien joukkoon oikein roolitettuna. Ja ennen kaikkea hintalappu ei näillä pelaajilla ole välttämättä kovin iso.

Ja sitten jos tähyilisi ihan sitä Mestiksen kuuminta kärkeä, niin:
P: Otso Rantakari, Aleksi Salonen, Anssi Virkki, Toni Niemi
H: Artem Iossafov, Sami Blomqvist, Lassi Mattila, Jere Laaksonen, Markus Piispanen, Tomi Mustonen, Kristian Ruisma, Joonas Koskinen, Mikko Nuutinen

Nämä kaikki olisivat lähtökohtaisesti 1-2 kentän pelaajia. Hintalappua toki osalle pelaajista kertyisi ihan kohtuullisesti, mutta toisaalta pitäähän joukkueeseen saada terävä kärki jos aiotaan jollain tavalla menestyä. Esimerkiksi Iossafov olisi Hokin mittapuulla jo varsin kovan luokan sainaus.

Listaillaanpa sitten vielä muutama mielenkiintoinen nimi SM-liigasta:
P: Henrik Forsberg, Antti Ylönen, Samuli Piipponen, Niko Karhu, Patrik Parkkonen
H: Aki Kangasmäki, Joonas Komulainen, Nico Nyberg, Tomi Wilenius, Valtteri Järviluoma

Näillä kaikilla Komulaista lukuunottamatta olisi sopimus loppumassa, mutta toki Liigasta löytyy myös sellaisia pelaajia, jotka eivät tule saamaan tulevalla kaudella isoa roolia ja sitä kautta edessä voi olla pelituntuman hakua Mestiksestä. Esimerkiksi Sportin Manninen, Kristof ja Halava ovat sellaisia pelaajia, joille on vaikea löytää paikkaa pelaavasta kokoonpanosta ilman loukkaantumisia ja muistakin seuroista samankaltaisia pelaajia löytyy kymmennittäin. Ja Komulaisesta pitää vielä se sanoa, että kusisin hunajaa jos hänet saataisiin naarattua Kajaaniin. Olisi pomminvarmasti Mestiksen kovimpia pelaajia. Komulainen kuuluu ehdottomasti siihen kategoriaan, jossa pelaajalle voisi löydä isoa hintalappua nenän eteen.

Mese-Esko taisi tuolla jokunen viikko sitten paljastaa Kainarille, että Da Costa ja Guttig olivat "kymppitonnin miehiä". Suhtaudun tuohon lausuntoon kuitenkin erittäin isolla varauksella, sillä olisihan se aika uskomatonta, jos kaksi noin laadukasta MM-kisatason pelaajaa lähtisi noin halvalla. Pointti on kuitenkin se, että ulkomaan kärkipelaajat eivät välttämättä ole kovin kalliita. Siispä olisin jälleen valmis ulkomaan hakuun. Nopeasti katsottuna esimerkiksi Ranskan liigasta löytyi muutama ihan mielenkiintoinen pelaaja, joiden hintalappu tuskin eroaa juurikaan Guttigista ja Da Costasta.

Eli yhdistettynä aiempiin huhuihin, kasailisin kokoon jotain tämännäköistä:

Ulkkari/Iossafov - Virtala/Komulainen/X - Toivo
A. Heikkinen - Oikarinen/Hotakainen/X - Saarenpää/Sammalmaa/X
Rajala - Karppinen - Hiltunen
Koivisto - Pyykkönen - Klemetti/Kurkinen/X

Vizvary - Rantakari
Hyvärinen - Mattila
Lehtinen - Makkonen
Määttä

Mr. Ykköskassari - X/Tolonen

Saattaisi ehkä hieman mennä yli pelaajabudjetin, mutta pointtina kuitenkin se, että kärkipelaajat ovat oikeasti hyviä, eikä mitään juhavirtasia tai kimmohappoja. Jos tulee loukkaantumisia, niin se on sitten voi voi. Ei tämänkaltainen seura voi kovin laajan materiaalin varaan rakentaa. Jos tulee loukkaantumisia, niin paikkaajat ovat lähtökohtaisesti junnuja.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Ei anneta ihan täysin Hockin yksinpuhella, joten oma lusikkani tulevan kauden Hokki soppaan. Menneen kauden tasoista joukkuetta ei pystytä rakentamaan, mutta saamalla pidettyä osa kuluneen kauden joukkueesta ja muutamalla hankinnalla täytyisi lähteä liikkeelle. Näkisin ensikauden Hokissa mielelläni esimerkiksi Virtalan ympärille rakennetun tulosyksikön, jossa taitavat laiturit laittaisivat Virtalan syötöt maaliin. Jokipo pelasi vastaavalla terävällä kärjellä mielestäni hyvän kauden. Toki se loukkaantumisherkkä, mutta neljä ketjua, joissa ei ole terävää ratkaisuvoimaa, ei saa juurikan tasaisessa mestiksessä jyllää. Ykköskenttää rakentaisin Virtalan ympärille (Eikös Teemu ole joskus sanonut, että jos pelaa mestistä seura on Hokki) YV:llä kovaa tulosta tekevä ykkönen kykenee ratkaisemaan pelejä. Kakkoskenttään omia jatkajia, kolmoseen työtelijäitä luisteluvoimaisia pelaajia, neloseen omia junnuja vahvennettuna puolustusorientoituneella sentterillä. Puolustukseen hieman enemmän kovuutta, koska niiden kiekollisesten pakkien hinta on heidän vähäisen määrän vuoksi Hokille liian kallis. Joku hyvä puolustuksen selkäranka olisi hyvä lisä. Hyviä maalivahteja on tarjolla Suomessa paljon ja sellaisen löytäminen ei ole liian vaikeaa, jos Seppänen haluaa muualla pelata. Eli rosteri, johon Hokilla voisi olla varaa:


1.xxxx Virtala xxxx
Hyvärinen "Kokenut pakki"

2.Toivo xxxx A. Heikkinen / Hiltunen
Vizvary R.Mattila

3.Koivisto Karppinen A. Heikkinen / Hiltunen
Unterweger J.Heikkinen

4.Pyykkönen xxxx Klemetti
Määttä Makkonen
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Pitkältihän ensi kauden joukkue muodostuu sen mukaan, kuka lähtee ja kuka jää. Lisäksi Hokin osalta tavoitteiden asettelu on haasteellista. Playoff-paikka lienee taas se, mitä tavoitellaan. Se pitäisi olla saavutettavissa seuraavanlaisella, jopa realistisella joukkueella:

A. Heikkinen - "Kädet" - Hiltunen
Hyvärinen - Vizvary

Rajala - Karppinen - Toivo
J. Heikkinen - (kovasti huhuiltu) Mattila

Koivisto - S. Pitkänen - Kouvalainen
Makkonen - V-A Leinonen

Kurkinen - Pyykkönen - Fofanov/Klemetti
Määttä / Vanninen / Kaleton / Tuikka

Ykkös-MV - Tolonen

Kohtaan "Kädet" vaikkapa:
T. Virtala - tietenkin, jos ei lähde isomman tilipussin perään
S. Manninen / J. Komulainen - molemmille ei löytyne peliaikaa Kärpistä
T. Wilenius - jos Kuusela valmentaa, voisi tullakin?
M. Roine - sopimus päättyy, näyttöpaikkoja liigassa ei ole tullut
A. Kangasmäki - onnistunut aina Hokki-paidassa, Liigassa kone yskii

Koska tuo rosteri on kapeahko, iloa olisi:
- asepalveluksen suorittajista (#hoikankangas)
- KalPa-lainoista (esim. Harjama, Liedes, Seppälä, Kiviaho)
- muista vuokra- ja lainapelaajista
- kauden alussa Liiga- tai ulkomaansopimusta kärkkyvistä

Tulevan valmentajan vetovoimaisuus ratkaisee paljon.

Ps. Kuulin huhua, että kokoonpanoissa palattaisiin ensi kaudella
13 hyökkääjään ja 7 puolustajaan. Saapa nähdä. Tämäkin vaikuttaa, jos toteutuu.
 
Mattila vei sitten Kuusivuoren mukanaan Kouvolaan. Olisin kyllä pitänyt hänet mielelläni täällä, teki hyvää maalivahtien kanssa ja hankki suhteillaan pelaajia Kajaaniin (Unterweger, Da Costa jne.).

Koska tuo rosteri on kapeahko, iloa olisi:
- asepalveluksen suorittajista (#hoikankangas)
- KalPa-lainoista (esim. Harjama, Liedes, Seppälä, Kiviaho)
- muista vuokra- ja lainapelaajista
- kauden alussa Liiga- tai ulkomaansopimusta kärkkyvistä

Tulevan valmentajan vetovoimaisuus ratkaisee paljon..

Aika pitkälti samaa mieltä. Toivottavasti Hoikankankaalle saataisiin tänä vuonna lupaavia nuoria pelaajia, jotka voisivat olla 4-ketjussa jakamassa vastuuta Pyykkösen ja Klemetin kanssa sekä nostamassa A-junnuja ylemmille sarjatasoille. Noihin KalPa-lainoihin ei itsellä riitä usko sitten alkuunkaan, kun ottaa huomioon viimekautisen "yhteistyön". Toki tuleva valmentaja sanelee sen osalta paljon.

Ja tuo viimeinen lainattu lause pitää enemmän kuin paikkansa. Tulevan valmentajan kasatessa joukkuetta tulee rosterista löytymään monta valmentajan luottopelaajaa aiemmilta kausilta. Karppinen toi aikanaan KalPan A-junnuja mestareita (Lappalainen, Hyvärinen, Mäkiaho, Savolainen, Poutanen jne), Mattila tuttuja Kärppä-pelaajia (Koivisto, Heikkinen, Pälve) ja eiköhän tulevakin valmentajakin niitä tuttuja pelaajia tuo tullessaan. Siinä mielessä olisi ollut hyvä saada valmentajistoon jatkuvuutta Kuusivuoren muodossa, koska nyt uusi valmentaja joutuu aloittamaan palapelin puhtaalta pöydältä, eikä tulevalla valmentajalla (tuskin) ole hirveästi nähtyjä Hokki-pelejä viime kaudelta, joihin hän voisi perustaa tulevan joukkueen rakentamista. Nyt joudutaan menemään pitkälti sokkona tulevien hankintojen kanssa.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Mattila vei sitten Kuusivuoren mukanaan Kouvolaan. Olisin kyllä pitänyt hänet mielelläni täällä, teki hyvää maalivahtien kanssa ja hankki suhteillaan pelaajia Kajaaniin (Unterweger, Da Costa jne.).

Kuusivuoren lähtö on tosiaan paha tikki, erityisesti tämän ulkomaan tietämyksen takia. Harvassa on Mestis-tasolla kaverit, joilta tuollaista tietoa ja kokemusta Keski-Euroopasta löytyy.

Odotellaan, odotellaan. Uskoisi piakkoin meidänkin puolelta valmentajauutisia kuuluvan.
 
Siirretään taas katseet tähän ketjuun. Nyt kun tiedetään tulevan kauden valmentaja, niin on taas hieman helpompi alkaa kasaamaan hahmotelmia joukkueesta.

Kuten jo aikaisemmin todettua, valmentajilla on omat luottoratsunsa. Se, että pelaaja on pelannut jonkun valmentajan alaisuudessa ei tee pelaajasta suoraan valmentajan luottoratsua, mutta toisaalta aiempi historia ei ole yhtään pahitteeksi. Nopealla katsauksella, viime kauden joukkueesta seuraavat pelaajat ovat pelanneet Laukkasen alaisuudessa:
- Veikko Karppinen
- Riku Toivo
- Arttu Heikkinen
- Mika Koivisto
- Ville Rajala
- Janne Pälve

En yhtään yllättyisi, jos em. pelaajista viisi ensin mainittua pelaisivat myös tulevalla kaudella Hokissa. Ja se ei olisi missään nimessä huono asia, ei todellakaan.

Sitten listaa pelaajista, jotka ovat pelanneet joskus Laukkasen alaisuudessa ja voisivat olla potentiaalisia hankintoja:

Maalivahdit:
- Juha Toivonen
- Tuomas Saarela
- Petri Koivisto
- Antti Rautiola
- Petteri Similä

Puolustajat:
- Mikael Seppälä
- Joni Haverinen
- Matti Koistinen
- Nico Lehto
- Antti Ylönen
- Roni Rukajärvi
- Artturi Karjalainen
- Pasi Karjalainen
- Risto Mattila (olisi ollut muutenkin jo tulossa)
- Joni Liljeblad

Hyökkääjät:
- Joonas Komulainen
- Pasi Kouvalainen
- Miikka Pitkänen
- Artem Iossafov
- Sakari Manninen
- Teemu Huttu
- Markus Korkiakoski
- Janne Kivilahti
- Hannu Erkkilä
- Janne Niva
- Tomi Pekkala
- Sami Holappa
- Iiro Memonen
- Matias Perkkiö
- Niko Saarenpää

Boldasin kaikki mielenkiintoisimmat nimet. Niistä ylivoimaisesti mielenkiintoisimmat ovat Petri "Mikan isoveli" Koivisto sekä Joonas Komulainen. Molemmat ovat pelanneet Laukkasen alaisuudessa vieläpä usean kauden ajan, joten nyt jumalauta sitä sopimustarjousta pöytään! Koivisto on toki yksi viime vuosien suomalaisen jääkiekon suurimpia mysteerejä, mutta olisin ehdottomasti valmis antamaan Koivistolle näyttöpaikan. Ja tuskinpa se olisi kovin huono juttu, jos Mika tekisi tässä vaiheessa jatkosopimuksen Hokin kanssa. Joonas Komulaisesta tuli jo aiemmin kirjoitettu tähän ketjuun, mutta Laukkasen tultua Kajaaniin aion nostaa tämän asian esille jatkossa yhä enemmän ja enemmän.

Eli jos taas pientä hahmotelmaa tekisi:

Heikkinen - Virtala/Komulainen - Toivo
Rajala/Ulkkari - Oikarinen/Manninen/X - Saarenpää/Ulkkari
Koivisto - Karppinen/Huttu - Hiltunen
Pyykkönen - M.Pitkänen/laina - Klemetti
junnu - junnu - junnu

Vizvary - Lehto/Liljeblad
Mattila - Hyvärinen
Makkonen - Seppälä/laina
Määttä - Karjalainen

Koivisto - Tolonen

Saattaisi kyllä lipsua yli pelaajabudjetin, mutta kuitenkin.

Vähän odottelin että tänään olisi kuultu myös ensimmäiset pelaajasopimukset, mutta ei näköjään vielä. Toki annetaan nyt Laukkaselle ja seurajohdolle vapaat kädet rakentaa joukkue (lue: annetaan aikaa käydä lukemassa läpi tämä viestiketju).
 

Steus

Jäsen
Mites se Österreichin yhteistyöseura? Unterweger oli ihan hyvä haku sieltä suunnalta ja sieltä saattaisi irrota Jokipoikain tyyliin runkopelaajia kokoonpanoon kevennetyin kustannuksin. Edellinen kausihan käsittääkseni kevensi seuran kirstua, siitä kielisi hieman tuo kehityspäällikönkin poistuminen seuran vahvuudesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös