Kajaanin Hokki 2013–2014

  • 229 384
  • 586

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Eli kuten tapani on ollut avataan uuden kauden ketju ajoissa, runkosarjakin on vielä kesken mutta tänään varmistui että Teemu Seppänen jatkaa maalissa myös ensi kaudella. Muut sopimuspelaajat ovat Virtala, Humaloja sekä VV Leinonen. Samoin päävalmentaja Petri Mattilalla on sopimus myös valmiina. Eli tästä vaan eteeenpäin.
 
Seppäsen jatkopestille peukkua täältä. Sepi on sarjan TOP-3 maalivahti ja hän tulee olemaan tärkeä palanen myös ensi kaudella. Ja positiivisena lisänä vielä se, että on Kainuun omia poikia. Sepi tulee olemaan ensi kaudella selkeä ykkösvahti, joten kakkosmolariin ei tarvitse sijoittaa ensi kaudella(kaan) isoja summia, joku Kralin tyyppinen nuori ja nälkäinen maalivahti.

Nopeasti listattuna Hokin tämänhetkiset sopimukset:

Maalivahdit:
Teemu Seppänen (2014)

Puolustajat:
Veli-Valtteri Leinonen (2014)

Hyökkääjät:
Miska Humaloja (2014)
Teemu Virtala (2014)

Mattila jatkaa Hokin peräsimessä myös ensi kaudella, joten veikkaan että vaihtuvuus ei tule olemaan aivan edellisvuosien kaltainen. Tämän kauden joukkueessa taitaa olla vain vajaa puolenkymmentä pelaajaa, joiden kanssa Mattilalla ei ollut aiempaa historiaa. Sama tahti jatkunee myös ensi kaudella. Jaoin tämän kauden joukkueen neljään koriin:

Ehdottomasti jatkoon: Määttä, Alanne, Manninen (+Forsberg)

Jatkoa tarjotaan: Makkonen, VA Leinonen, Santanen, Sillanpää, Toivo, Klemetti, Rajala, Häkkinen, Pyykkönen

Jatkoa varauksella: Tolonen, Pesonen, Karjalainen, Heikkinen, Karppinen, Fofanov, Koivisto, Kurkinen

Ei jatkoon: Lukkari, Korvakangas, Huttu, Eskelinen, Pälve

Määttä, Klemetti ja Pyykkönen ovat kaikki -94 synteneitä pelaajia, eli he voivat pelata A-junnuissa aina kevääseen 2015 asti. Kaikille vaan sopimusta kouraan, enkä pistäisi ollenkaan pahekseni jos Määtän solmittaisiin hieman pidempi jatkosopimus.

Tälläisiä ajatuksia. Katsellaan kuitenkin tämä kausi pakettiin ennen kuin aletaan sen suurempaa spekulointia käydä ensi kaudesta.
 
Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Joukkuehan näyttää tässä vaiheessa valmiimmalta kuin monesti vielä Vapun tienoilla. Hyvä hyvä! Humalojalla alkaa 3-vuotisen sopimuksen viimeinen vuosi ensi kaudella, alkaa olla viimeiset paikat näyttää sitä omaa osaamista.

Junnut toivottavasti saadaan kiinnitettyä vähän pidemmäksikin aikaa.

Hockin kanssa aikalailla samaa mieltä jatkajista. Eskelisen paikalle tarvitaan yksi kovan luokan hyökääjä, mieluusti sellainen joka ei mene heti rikki.

Jake on ollut tällä kaudella itseasiassa ihan hyvä, joten mieluusti näkisin jatkossakin tuomassa kokemusta porukkaan. Forsbergin jatko olisi pirun kova juttu.

Kovin suurta vaihtuvuutta tuskin nähdään, mikä on varmasti positiivinen asia. Ehkä jotain henkisiä johtajia tuo joukkue tarvitsee. Pitämään nuorten jalat maassa, jos tulee muutaman pelin voittoputki ja tsemppaamaan heikkoina hetkinä.

Tänään muuten putkahti Kiekkoviestikin Kainarin välissä, E.Karjalaisen mukaan Kärppä-yhteistyön pelisäännöistä pyritään pääsemään sopimukseen myös ensi kaudella.
 
Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ehdottomasti jatkoon: Alanne

Noinkohan Alanne on halukas jatkamaan Vimpelinlaaksossa? Tällä kaudella on iskenyt tauluun hyvät tehot pienehköstä roolista huolimatta. Peliaikaa ainoastaan 13.33/peli ja silti on Hokin paras maalintekijä. Voisin kuvitella että Joonas haluaa saada isomman roolin, ja kun sitä ei jostain syystä Kajaanista ole tarjottu, niin katseet saattaa olla suunnattu muualle. Hyvien otteiden myötä ottajia varmasti löytyisi muualtakin.

Ja tämä on täysin sivuunkirjoittaneen omaa ajatuksenjuoksua, mitään tietoa Alanteen tulevaisuuden suunnitelmista minulla ei ole.
 
Tähän Alanteeseen meinasin jo aiemmin kommentoida, mutta nyt on pakko. Kaveri on tosiaan ok, mutta häneltä on puuttunut maalintekijän maagisuus. Hänestä puuttuu se jokin mikä esim. Erkinjuntissa on, joku uskomaton suoritus silloin tällöin. Alanne ei jää mieleen. Mutta sitä ei käy kiistäminen että Joonas on numeroiden valossa suorittanut ihan hyvin.

Meriittinä Hokin paras maalintekijä ei kuitenkaan kovin kummoinen ole. Mielellään näkisin joukkueen johtavan maalintekijän 20 maali tuolla puolen tässä vaiheessa kautta.

Tietysti kaveria voi tätäkin kautta Rovaniemelle takaisin houkutella.... en tiedä tulisiko siellä parempaa tulosta.
 
jupiter

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohjolan joukkueet
Eli kuten tapani on ollut avataan uuden kauden ketju ajoissa, runkosarjakin on vielä kesken mutta tänään varmistui että Teemu Seppänen jatkaa maalissa myös ensi kaudella. Muut sopimuspelaajat ovat Virtala, Humaloja sekä VV Leinonen. Samoin päävalmentaja Petri Mattilalla on sopimus myös valmiina. Eli tästä vaan eteeenpäin.

En tiedä swingwood mikä on tarkoitusperäsi avatessasi tämän ketjun juuri ennen kauden tärkeimpiä pelejä. Mielestäni tällaisten ketjujen aika on, kun edellinen kausi on paketissa. Tässä haiskahtaa kyllä vahvasti provo aineksia hankaloittaa ja vaikuttaa pelaajakunnan keskittymiseen negatiivisessa mielessä juuri ennen kauden tärkeimpien pelien eli pudotuspelelien alla. Toivottavasti tämän ketjun kirjoittelut ei kuitenkaan vaikuta pelaajien keskittymiseen kauden tärkeimpään "tilinteon" aikaan. Swingwood kenen joukoissa seisot ???
 
Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Pittsburgh Penguins (Geno <3)
En tiedä swingwood mikä on tarkoitusperäsi avatessasi tämän ketjun juuri ennen kauden tärkeimpiä pelejä.

Huutelen kyllä vieraisiin pöytiin, mutta eiköhän arvon jupiter pikkasen ylireagoi. Oletuksenahan lienee että Hokki pelaa kaudella 13-14, joten miksei siitä saisi puhua jo aikaisemmalla kaudella? Jäitä hattuun kuitenkin.
 
Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
En tiedä swingwood mikä on tarkoitusperäsi avatessasi tämän ketjun juuri ennen kauden tärkeimpiä pelejä.

No eihän nyt sentään jatkoajan keskustelupalstan kirjoitukset voi vaikuttaa negatiivisesti pelaajien keskittymisiin. Tai jos todella näin on niin kyseisten pelaajien ei kannata lukea lainkaan näitä juttuja. Kyllähän näitä viestiketjua seuraavan kauden joukkueista avataan usein jo meneillään olevan kauden ollessa kesken. Mm. Saipalle on avattu seuraavan kauden ketju jo joulukuussa ja usein jo aikaisemminkin. Ei näitä juttuja kannata liian vakavasti ottaa.
 
Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Noinkohan Alanne on halukas jatkamaan Vimpelinlaaksossa? Tällä kaudella on iskenyt tauluun hyvät tehot pienehköstä roolista huolimatta. Peliaikaa ainoastaan 13.33/peli ja silti on Hokin paras maalintekijä.
Ei roolia pienehköksi voi sanoa, jos on saanut absoluuttisesti mitattuna kolmanneksi eniten yv-aikaa hyökkääjistä koko joukkueesta edellään vain Manninen ja Toivo. Näistä Toivo on rightin pelaajana vielä ollut erikoisasemassa, kun hänelle on ollut vaihtoehtona vain Häkkinen, jota voi pitää puolestaan rooliltaan av:n erikoismiehenä. Nyt siellä on rightina myös Huovinen, jonka laukauksesta suoraan syötöstä ei ole juuri tietoa. Ja Mannisella on kultakypärä, joten ei kuitenkaan ole huonosti pelannut, vaikka gorilla selässä tässä on koko ajan paisumassa King Kong -kokoluokkaan.
Alanteen jatkamiselle Kajaanissa minulta iso peukku. Tehoja tulee pitkälti sen vuoksi, että suoritustaso ei juuri heilahtele.
 
swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
En tiedä swingwood mikä on tarkoitusperäsi avatessasi tämän ketjun juuri ennen kauden tärkeimpiä pelejä. Mielestäni tällaisten ketjujen aika on, kun edellinen kausi on paketissa. Tässä haiskahtaa kyllä vahvasti provo aineksia hankaloittaa ja vaikuttaa pelaajakunnan keskittymiseen negatiivisessa mielessä juuri ennen kauden tärkeimpien pelien eli pudotuspelelien alla. Toivottavasti tämän ketjun kirjoittelut ei kuitenkaan vaikuta pelaajien keskittymiseen kauden tärkeimpään "tilinteon" aikaan. Swingwood kenen joukoissa seisot ???

Mitkähän Hokin johtoportaan tarkoitusperät oli kun julkaisivat Teemu Seppäsen sopimuksen vain viikko ennen pudotuspelejä?
Nähtävästi Sportin, TUTO:n, HCK:n ja KooKoo:n kausi on paketissa kun sielläkin on fanit uskaltaneet todella ajattelematomasti mennä pohtimaan kautta 2013-2014, jotkut jopa tammikuusta asti.

Viime vuonna avasin vastaavan ketjun päivää ennen ratkaisevaa puolivälierä matsia ja lauluunhan siitä lähdettiin, nytpähän tiedetään syy miksi kävi näin. Silloin sopimuksia oli tiedossa tasan yksi nyt tilanne on todella paljon parempi joka on aika poikkeuksellista Kajaanissa.

Olen kulkenut ja seurannut Hokin mukana koko sen 12 vuotisen mestistaipaleen, nähnyt niin mitallin kirkkaat vuodet kuin katkerat karsintasarja pyristelytkin. Ei mulla ole mitään tarvetta provoilla.
 
Viimeksi muokattu:

jupiter

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohjolan joukkueet
Olen kulkenut ja seurannut Hokin mukana koko sen 12 vuotisen mestistaipaleen, nähnyt niin mitallin kirkkaat vuodet kuin katkerat karsintasarja pyristelytkin. Ei mulla ole mitään tarvetta provoilla.

Kyllä näin varmaan. Kuitenkin näiden keskustelujen käynnistäminen kauden tärkeimpien pelien alla on mielestäni harkitsematonta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se vaan on tosiasia , että ainakin osa pelaajista lukee tai ainakin kuulee juttuja jatkoajan välillä kiivaistakin keskusteluista. Osa varmaan osaa suhtautua niihin suurella varauksella, mutta osa kokee ne myös kiusallisiksi. Kyseessä on kuitenkin pelaajien työpaikka ja jos näillä palstoilla selkeällä suomenkielellä "jaellaan potkuja" tulevaa kautta silmällä pitäen, ei se varmaan tunnu pelaajan näkökulmasta mitenkään mairittelevalta saati kivalta. Näissä tapauksissa onkin sitten se pelko, että kaverit ( pelaajat) alkavat miettimään näitä juttuja liikaa ja keskittyminen itse pääasiaan eli peleihin ja valmistautumiseen tulee kärsimään. Katsonkin , että tämän ketjun avaamisen olisi voinut jättää muutaman viikon tuonnemmaksi tällöin olisi ainakin annettu rauha pelaajille valmistautumiseen kauden tärkeimpiin peleihin. Näin nyt kuitenkin mennään ja se siitä!!!
 
ex-kuusamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi ja Tappara
Tokihan jos Joonas ei teille kelpaa, niin kyllä me Rovaniemellä oma poika otetaan kotiin ja annetaan tarpeeksi vastuuta. Sekä muutama muukin voi tulla mukana, jos linnapaidat ei halua teitä siellä pitää.
 
Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Ehdottomasti jatkoon: Määttä, Alanne, Manninen (+Forsberg)

Tähän Alanteeseen meinasin jo aiemmin kommentoida, mutta nyt on pakko. Kaveri on tosiaan ok, mutta häneltä on puuttunut maalintekijän maagisuus. Hänestä puuttuu se jokin mikä esim. Erkinjuntissa on, joku uskomaton suoritus silloin tällöin. Alanne ei jää mieleen. Mutta sitä ei käy kiistäminen että Joonas on numeroiden valossa suorittanut ihan hyvin.
Alanteen jatkamiselle Kajaanissa minulta iso peukku. Tehoja tulee pitkälti sen vuoksi, että suoritustaso ei juuri heilahtele.
Tokihan jos Joonas ei teille kelpaa, niin kyllä me Rovaniemellä oma poika otetaan kotiin ja annetaan tarpeeksi vastuuta. Sekä muutama muukin voi tulla mukana, jos linnapaidat ei halua teitä siellä pitää.
Minusta näistä viesteistä henkii kovaa (Hocki, CL) tai vähintään rauhallista halua (HockeyIsKING) pitää Alanne Kajaanissa ja erittäin kovaa halua saada hänet takaisin Rolloon. Koettakaas nyt ensin nousta takaisin Mestikseen siellä. Suomisarja ainakin on väärä paikka Alanteelle.
 
kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Tokihan jos Joonas ei teille kelpaa, niin kyllä me Rovaniemellä oma poika otetaan kotiin ja annetaan tarpeeksi vastuuta. Sekä muutama muukin voi tulla mukana, jos linnapaidat ei halua teitä siellä pitää.

Kosiskelua Rollosta, voe voe. Vaikutetaan pelaajiin foorumin välityksellä. Säälittävintä mitä tiedän!!!! Ja ällöttävää vielä. Ja kannattajat ei anna eikä ota pelaajia niin tästä on tyhjä keskustella.

Omasta mielestä Alanne on hyvä, toivoisin pelaavan Kajaanissa ensikaudella, Vai mitä Joonas ;)
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Alanne on nyt kolmatta kautta se tulevaisuuden lupaus. Alunperin odotettiin että nousee todella kovan luokan pistenikkariksi, mutta ihan terävimpään kärkeen ei vielä ole noussut.

Tällä kaudella kuitenkin parantanut paljon ja nimenomaan tasaisen varmalla suorittamisella. Ei ole sateentekijä mutta ehdottomasti Mestis-tasolle hyvä pelaaja. Menisi SS:ssa hukkaan, enkä usko että sinne haluaa palata vaan tähtäin on vielä korkeammalla tulevaisuudessa.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Jupiterin kommenttiin sen verran, että ymmärrän pointtisi siinä mielessä, että aikaisempien kausien kokemusten perusteella tällaista ketjua ei olisikaan kannattanut aloittaa. Nyt kuitenkin meillä on jo tässä vaiheessa sopimuksia ensi kaudeksi, ja vieläpä aika tärkeitä! Boldaan voimassa olevat sopimukset, muut on omaa spekulaatiota jatkotoiveista...

Päävalmentaja:
Petri Mattila. Mattilasta yleisö ja kannattajat ovat ilmeisesti montaa mieltä ja jos vaikka minkälaista kritiikkiä olen kuullut. Jatkoajan Mestis-toimitus taas valitsi Mattilan vuoden valmentajaksi... Tärkeä, tärkeä asia, että meillä on tässäkin suhteessa jatkuvuutta ja omasta mielestäni todella pätevä mies valmiina tulevaksi kaudeksi.

Maalivahti:
Teemu Seppänen. Tän kauden mahdollisesti kovin veskari Mestiksessä...tai kuten aiemmin sanottiin, vähintään TOP 3-joukossa.

Kralin lähtö oli harmittava. Pidän Kralia todella lupaavana kaverina ja hänen lähtönsä oli kova menetys...tosin ei ole Pesonen kyllä ainakaan heikompi ollut. Minulle kävisi hyvin sekin, että Pesonen jatkaisi, mutta uskoisin Pesosen olevan "varman" pelipaikan perässä. Loppujen lopuksi kakkosen hommaaminen voi olla jopa vaikea tehtävä nyt, kun Seppänen oli niin selkeä ykkönen.

Puolustus:
V-V Leinonen. Jatkaa siis Kajaanissa, hyvä homma!
Tän kauden pakistosta jatkoa toivoisin seuraaville: Henrik Forsberg (ehkä toiveajattelua), Jarkko Heikkinen (hyvä kausi, äijämäisiä otteita varsinkin runkosarjan lopulla!), Casper Santanen, Ville Määttä (ilahduttavan hyviä otteita nuorelta kaverilta. Jos kehityssuunta jatkuu, niin lupaa todella hyvää!), V-A Leinonen (taso heilahdellut, mutta jos ura jatkuu, jatkanee Hokissa), Jussi Makkonen ja Artturi Karjalainen. Lukkari ja Korvakangas aiheuttaa liikaa sydämentykytyksiä, joten heille en tarjoaisi jatkoa, ellei useampi yllämainituista jätä jatkoa tekemättä. Manaan vähän ja väitän, että Santanen pelaa ensi kaudella TuTossa...

Hyökkäys:
Teemu Virtala. Ei ole tällä kaudella ollut odotetun maaginen...ja viime aikoinan näyttänyt jopa erittäin turhautuneen oloinen. Silti uskon taas ensikaudella olevan tärkeä palanen joukkuetta!
Miska Humaloja. Taso ailahdellut, mutta pari viimeistä peliä runkosarjassa todella hienoa suorittamista!

Tällä kaudella hyökkäyksestä on jäänyt puuttumaan "terävin kärki", joten siihen on panostettava. Kenenkään nykyisen jatko ei olisi suuri pettymys, kunhan vain rooli menee oikein. Mutta sitä terävintä kärkeä pitää saada! 3kpl SELKEITÄ 1.-2.kentän ukkoja ja loput saa olla jatkoja nykyisistä.

En sitten tiedä kuinka paljon nykypelaajilla on jo soppareita muihin joukkueisiin, mutta Mattila oli kuulemma sanonut Sport-pelin jälkeen lehdistölle jotain sen suuntaista, että "jos siellä jätkillä on ensi kaudeksi jotain hyviä sopimuksia jo taskussa, niin ne pitäis unohtaa vielä pariksi viikoksi ja miettiä mitä edustaa tällä hetkellä!" ja ilmeisesti osoittanut kritiikkiään nimenomaan "kärkipelaajia" kohtaan...oliko tämä puhdasta spekulaatiota vai onko Mattilan kuittailu tietopohjalla?
 
kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Niin, vaikka kausi kesken ja eipä näitä pitäisi kirjoitella.. Mutta ihan sillä, että tulee mielipiteitä pelaajista, niin laitan ketä ensikaudella haluaisin nähdä Hokissa.

2.Maalivahti: Esim Rokissa hyvin pelannut Huumonen olisi mielestäni ok haku. Tai rohkeasti puhelin käteen soitto liigajoukkueisiin haluaako joku oman nuoren lupaksen KOKO kaudeksi mestikseen kokemusta hankkimaan.

Puolustus:
- Makkonen, äijä ja kovaa pelaava pelaaja tarvitaan myymään puhelimia vastustajan maalin eteen.
- Heikkinen (Parantanut peliä viimekaudesta) Ei hae mitään erikoista ja yksinkertaistanut omaa peliään ja tällä pysyy pelissä mukana, voi jatkaa jos kohtuu hintainen
- Määttä ehdottomasti positiivisin yllätys Hokissa. Iän puolesta kehittyy vuodessa merkittävästi vielä jatkossakin
- VA Leinonen, Oma siivilielämä ohjaa pelaamaa Hokissa, saattaa syttyä playoffseissa, kokemus, pelirohkeus (joskus liikaa) tarvitaan Hokissa
- Santanen voi jatkaa, jos kohtuu hinnalla saa pidettyä, ei kannata maksaa maltaita, koska samantasoisia löytyy kyllä
- Karjalainen try out tyyppisesti mukaan

Hankinnat : Tyyliin Forsberg, kova puolustus tuo tehoja koko joukkueseen. Se mitä Santanen - Forsberg sai syksyllä aikaan tarvitaan myös ensikaudella ja koko kausi mieluusti.

Hyökkäys jatkoon: Alanne, Rajala, Manninen, Häkkinen, Fofa, Koivisto
Ehkä jatkoon: Sillanpää, Toivo, Karppinen

Sopimusta kannattaisi ehdottaa: Ville Leskinen, Saku Mäenalanen, vetäneet kahdestaan melkoiset tehot A-junnujen Sm-liigassa. Omista kannattaisi noustaa: Klemetti, Pyykkönen, Kurkinen laajentamaan rintamaa.

Ehdottamasti niin, että 1-2 kaksi kovaa maalinsylkijää ensikaudelle!! En tiedä ketkä ja mistä, mutta jo nimen perusteella sellaisia, ettei uppoa massaan.

Mestiksestä yrittäisin kosiskella Hokkiin: Artem Iossafov, Laakkonen Niko, Manninen Oskari (Sopimuksesta nykyiseen seuraan ei tietoa) ja vastaavan tyypin kehittyviä pelaajia.
 
2.Maalivahti: Esim Rokissa hyvin pelannut Huumonen olisi mielestäni ok haku.

Itsellä käynyt täsmälleen kaveri mielessä. Ei varmasti kovin kallis, mutta kuitenkin tarvittavan hyvä kakkosmolari. Muita samankaltaisia vaihtoehtoja voisivat olla vaikkapa Pekka Lahikainen ja Heikki Tuomisto. Pesonen saa toki mun puolesta jatkaa, mutta koska vastuuta ei todennäköisesti ole ensi kaudella kovin paljoa luvassa, niin hän uskon hänen etsivän seuraa jostain muualta. Tolonen ei ole vielä riittävän hyvä kakkosvahdiksi, joten antaa hänen vielä torjua ensi kaudella A-junnuissa.

Hyökkäys jatkoon: Alanne, Rajala, Manninen, Häkkinen, Fofa, Koivisto
Ehkä jatkoon: Sillanpää, Toivo, Karppinen

Näistä samaa mieltä, paitsi että Toivolle tarjoaisin ehdottomasti jatkoa. Tosin huhuja hänen siirtymisestä Kärppiin on ollut jonkin verran liikkeellä. Toivo on siinä mielessä vahvoilla liigapaikan suhteen, että hänen pelityylinsä sopii mainiosti myös nelosketjuun toisin kuin esim. Mannisella. Mutta jos nämä kaverit eivät saa liigapaikkaa niin ehdottomasti tänne vaan! Ja vielä noihin jatkajiin sen verran, että Koiviston ja Fofanovin tapauksissa en olisi kuitenkaan nyt aivan heti lyömässä sopimusta nenän alle. Toki jos kavereilla on haluja jatkaa täällä niin mikäs siinä, mutta mihinkään tarjouskilpailuihin on turha lähteä.

Sopimusta kannattaisi ehdottaa: Ville Leskinen, Saku Mäenalanen, vetäneet kahdestaan melkoiset tehot A-junnujen Sm-liigassa. Omista kannattaisi noustaa: Klemetti, Pyykkönen, Kurkinen laajentamaan rintamaa.

Näistä myös vahvasti samaa mieltä. Leskisellä ja Mäenalasella on molemmilla pitkä sopimus Kärppien kanssa (2014-15) ja heillä taitaa olla intti piakkoin edessä ja sen voisi käydä kätevästi täällä Kajaanissa, samaan tapaan kuin Manninen. Eli koko kaudeksi vain lainalle tänne. Leskinenhän kävi pelaamassa täällä yhden Mestis-pelin jossa syntyi varsin vaatimattomat tehot 1+1. Hinta-laatusuhteeltaan olisivat loistavia hankintoja!

Omista junnuista -94 syntyneille Klemetille ja Pyykköselle sopimusta vaan kouraan, tosin Klemetti taisi jossain haastattelussa todeta että Kärppien A:ssa pelaaminen olisi kiinnostava vaihtoehto. Kieltämättä onhan se aivan eri sarja kuin A-junnujen Suomi-sarja. Kurkinen on ensi kaudella yli-ikäinen A-junnuihin ja hänen kohdalla tilanne on erilainen. Paljon on hänestä itsestään ja hänen motivaatiosta kiinni, try-outia olisin itse valmis tarjoamaan.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Ja vielä noihin jatkajiin sen verran, että Koiviston ja Fofanovin tapauksissa en olisi kuitenkaan nyt aivan heti lyömässä sopimusta nenän alle. Toki jos kavereilla on haluja jatkaa täällä niin mikäs siinä, mutta mihinkään tarjouskilpailuihin on turha lähteä.

Joo, tarjouskilpailuun on turhan lähteä, mutta Fofanov on ollut minun mieleen. Ehdottomasti TARJOAISIN jatkosopparia. Ilmeisesti vielä melko pidetty kaveri joukkueen sisällä, ja vihattu vastustajien joukoissa. Jos tarjottu soppari ei kelpaa, niin asia on sitten toinen ja sitten on etsittävä tilalle joku. Koiviston suhteen harkitsisin vielä itsekin, mutta kuten sanoin aiemminkin, kenenkään jatko ei ole pettymys, kunhan
a) rooli on oikea, ja
b) saadaan kärkiosaamista hankittua!
 
jupiter

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohjolan joukkueet
Noinkohan Alanne on halukas jatkamaan Vimpelinlaaksossa? Tällä kaudella on iskenyt tauluun hyvät tehot pienehköstä roolista huolimatta. Peliaikaa ainoastaan 13.33/peli ja silti on Hokin paras maalintekijä. Voisin kuvitella että Joonas haluaa saada isomman roolin.

Tähän Alanteeseen meinasin jo aiemmin kommentoida, mutta nyt on pakko. Kaveri on tosiaan ok, mutta häneltä on puuttunut maalintekijän maagisuus. Mutta sitä ei käy kiistäminen että Joonas on numeroiden valossa suorittanut ihan hyvin.

Meriittinä Hokin paras maalintekijä ei kuitenkaan kovin kummoinen ole. Mielellään näkisin joukkueen johtavan maalintekijän 20 maali tuolla puolen tässä vaiheessa kautta.

Tähän on pakko hiukan kommentoida. Arvostelin jo aiemmin tämän ketjun tarpeellisuutta tässä vaiheessa kautta. Oli odotettavissa, että muutamat pelaajat joutuvat melko kärkkäänkin arvostelun kohteeksi. Arvosteluja niin kehuja kuin ruoskan sivalluksiakin näillä palstoilla on totuttu surutta jakelemaan ja niin näyttää nytkin käyvän.

Mennäämpä itse asiaan. Paljon tuntuu saavan palstatilaa Alanteen pelaaminen, siinä onnistuminen sekä tulevan kauden suunnitelmat. Joonasta näytetään vievän väliin kotikonnuille ja toisaalla halutaan pitää täällä Hokissa. Joonas tuskin fiksuna kaverina tässä vaiheessa kautta miettii tulevaa pelipaikkakuntaa. Sen aika on, kun kausi on ns, "pulkassa" ja toivon mukaan tuolloin jonkin värinen mitali roikkuu silloin myös kaulassa.

Kumikiekolta kysyisin mihin perustuu viittaus "Alanne on nyt kolmatta kautta se tulevaisuuden lupaus".? Minun muistin mukaan viimekausi oli Alanteen tulokaskausi, joten tämä lienee silloin toinen kausi Mestiksessä. Innostuin tästä "tulevaisuuden lupaus" heitosta sen verran, että laskeskelin hiukan noita kavereiden peliminuutteja ja kyllähän sieltä melkoisen mielenkiintoista faktaa saatiin esiin. Olkoon tämä laskelma myös palstaveljille Supreme, HockeyIsKING, Canis Lupus ja Kumikiekko kirjoituksille jonkinlainen selvennys, miten asiat voisi Hokinkin näkökulmasta olla toisin. Nämä tosiasiat vaan tuppaa hukkumaan tilastoihin. Toivon mukaan alla oleva laskelma "avaa" silmiä sille, millainen merkitys peliajalla voi olla pelaajan peliuraa silmälläpitäen.

Laskelmassa Käytetty Hokin runkosarjan pistepörssin ykkösen saamaa peliaikaa joka on 18:44 min per peli. Alanteen peliaika taasen on 13:29 per peli eli erotusta saadaan 5:15 min per ottelu.

Pienten laskutoimitusten jälkeen suhteutettuna Joonaksen runkosarjassa saamiin pisteisiin pelaamissaan 48 pelissä (15 + 10 = 25p ) saadaan peliajalla 18:44 min per peli Joonakselle LASKENNALLISESTI UUDET PISTEET: 21 + 14 = 35p. Näillä pisteillä keikuttaisi Mestiksen pistepörssissä mukavasti etusivun puolivälissä!!!

Nämä Alanteen 10 lisäpistettä "poikisi" tietysti vielä pelikavereille sen 16 syöttö- ja 4 maalipistettä. Joten tuskimpa olisi tarvinnut tuskailla tuon kotiedunkaan kanssa näin hirveästi. Tässäpä tätä hiukan erikulmalta annettua palautetta pelaajan kyvyistä. Jokainen sitten omissa arvioissaan rankatkoon kaverin mihin koriin tai kenttään hyvänsä, mutta todellisuudessa sitä vastuuta olisi voinut Alanteelle jakaa kaudella ehkä hitusen enemmänkin. Kykyä ja ratkaisuvoimaa tulostenvalossa tuntuisi kyllä Joonakselta löytyvän riittävästi tähän sarjaan ja miksei liigaankin. Toivotaan, että Hokki saisi pidettyä Joonaksen Kajaanissa, sen verran hyvin kaveri on kuitenkin kauden aikana suorittanut. Näin täältä sateenkaaren toiselta puolen. Sateentekijä kiittää ja kuittaa.
 
Laskelmassa Käytetty Hokin runkosarjan pistepörssin ykkösen saamaa peliaikaa joka on 18:44 min per peli. Alanteen peliaika taasen on 13:29 per peli eli erotusta saadaan 5:15 min per ottelu.

Pienten laskutoimitusten jälkeen suhteutettuna Joonaksen runkosarjassa saamiin pisteisiin pelaamissaan 48 pelissä (15 + 10 = 25p ) saadaan peliajalla 18:44 min per peli Joonakselle LASKENNALLISESTI UUDET PISTEET: 21 + 14 = 35p. Näillä pisteillä keikuttaisi Mestiksen pistepörssissä mukavasti etusivun puolivälissä!!!

Siis mitä ihmettä sä oikein horiset? Alanne on pelannut hyökkääjistä heti Mannisen ja Toivo jälkeen kolmanneksi eniten ylivoimaa. Eikö nimenomaan ylivoimalla niitä tehoja pitäisi tulla? Lisäksi Alanne on pelannut hyökkääjistä heti Sillin jälkeen toiseksi eniten vaihtoja. Paljonko Alanteen olisi sun mielestä pitänyt saada peliaikaa?

Mun mielestä tuo 13-15 minuuttia on juuri se optimimäärä, mikä on joukkueen edun kannalta parasta. Alanteen peli kärsii, jos hän pelaa liikaa. Alanteen ase on juuri se, että hän painaa joka vaihdon alusta loppuun täysillä. Lisäksi tuossa tilastossa Mannista vastaan on huomioitava se, että Manninen pelaa Alannetta enemmän alivoimaa. Ja mun mielestä Manninen on kyllä täysin tuon peliaikansa ansainnut. Alanne ei ole mikään puolustuspään erikoismies, joten on ihan ymmärrettävää ettei hän ole kentällä pelin ratkaisuhetkillä, kun omaa maalia pitäisi varjella keinolla millä hyvänsä.

Tokihan jos Joonas ei teille kelpaa, niin kyllä me Rovaniemellä oma poika otetaan kotiin ja annetaan tarpeeksi vastuuta. Sekä muutama muukin voi tulla mukana, jos linnapaidat ei halua teitä siellä pitää.

Tähän Canis Lupus ottikin jo kantaa, mutta täytyy vaan ihmetellä, että mikä helvetin logiikka tässä siirrossa olisi? Alanne on lahjakas pelaaja, jolla on ura vielä edessä. Tällä kaudella Alanne oli koko sarjan 15. paras maalintekijä ja hyvässä lykyssä hän pelaa parin vuoden päästä liigaa ja eiköhän se ole myös hänen tavoitteensa. Hokissa Alanne saa paljon vastuuta YV:llä ja hän lähes täydellinen pelaaja roolissaan. Miksi ihmeessä Alanteen pitäisi lähteä yhtäkkiä höntsäämään jonnekin Suomi-sarjaan? Vähän sama juttu kuin Antti Erkinjuntti tulisi pelaamaan ensi kaudeksi Hokkiin.
 
jupiter

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohjolan joukkueet
Alanne on nyt kolmatta kautta se tulevaisuuden lupaus. Alunperin odotettiin että nousee todella kovan luokan pistenikkariksi, mutta ihan terävimpään kärkeen ei vielä ole noussut.

Tällä kaudella kuitenkin parantanut paljon ja nimenomaan tasaisen varmalla suorittamisella. Ei ole sateentekijä mutta ehdottomasti Mestis-tasolle hyvä pelaaja. Menisi SS:ssa hukkaan, enkä usko että sinne haluaa palata vaan tähtäin on vielä korkeammalla tulevaisuudessa.

Innostuin tästä "tulevaisuuden lupaus" heitosta sen verran, että laskeskelin hiukan noita kavereiden peliminuutteja ja kyllähän sieltä melkoisen mielenkiintoista faktaa saatiin esiin.

Toivon mukaan alla oleva laskelma "avaa" silmiä sille, millainen merkitys peliajalla voi olla pelaajan peliuraa silmälläpitäen.

Tässäpä tätä hiukan erikulmalta annettua palautetta pelaajan kyvyistä. Jokainen sitten omissa arvioissaan rankatkoon kaverin mihin koriin tai kenttään hyvänsä, mutta todellisuudessa sitä vastuuta olisi voinut Alanteelle jakaa kaudella ehkä hitusen enemmänkin. Kykyä ja ratkaisuvoimaa tulostenvalossa tuntuisi kyllä Joonakselta löytyvän riittävästi tähän sarjaan ja miksei liigaankin.

Toivotaan, että Hokki saisi pidettyä Joonaksen Kajaanissa, sen verran hyvin kaveri on kuitenkin kauden aikana suorittanut. Näin täältä sateenkaaren toiselta puolen. Sateentekijä kiittää ja kuittaa.

Hocki, luetun ymmärtäminen on vain joillekkin joskus vaikeaa. Laitan vielä tähän "terästettynä" tämän viestini pointit ja pääkohdat. Ehkä ne jossain vaiheessa sinullekkin aukeavat.
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kumikiekolta kysyisin mihin perustuu viittaus "Alanne on nyt kolmatta kautta se tulevaisuuden lupaus".? Minun muistin mukaan viimekausi oli Alanteen tulokaskausi, joten tämä lienee silloin toinen kausi Mestiksessä.
Siihen miten Alannetta hehkutettiin 2010 alkaen. Hokkiin tuli 2011 mutta ei kai Hokki ainoa joukkue ole missä voi pelata ja olla lupaava pelaaja?
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Siis mitä ihmettä sä oikein horiset? Alanne on pelannut hyökkääjistä heti Mannisen ja Toivo jälkeen kolmanneksi eniten ylivoimaa. Eikö nimenomaan ylivoimalla niitä tehoja pitäisi tulla? Lisäksi Alanne on pelannut hyökkääjistä heti Sillin jälkeen toiseksi eniten vaihtoja. Paljonko Alanteen olisi sun mielestä pitänyt saada peliaikaa?

Ylivoimaa Alanne on varmasti saanut pelata, mutta ei Jupiterin teksti missään nimessä mitään horinaa ollut. Pelkästään peliaikaa katsomalla Joonaksen pistesaalis on hyvä, sillä häntä enemmän peliaikaa on hyökkääjistä keskimäärin saanut Manninen, Toivo, Virtala, Eskelinen, Karppinen, Häkkinen, Huttu ja Sillanpää. Alanne on siis peliaikavertailussa vasta 9. hyökkääjä!?! Kun ottaa tämän huomioon, niin Hokin sisäisen maalipörssin ykkössija ja Mestiksen 15. sija ovat jopa ihmeellisen hyvä suoritus. Alanteen pisteistä vain 7 (4+3) on tullut ylivoimalla, joten ei tätä senkään piikkiin voi laittaa.

Mun mielestä tuo 13-15 minuuttia on juuri se optimimäärä, mikä on joukkueen edun kannalta parasta. Alanteen peli kärsii, jos hän pelaa liikaa. Alanteen ase on juuri se, että hän painaa joka vaihdon alusta loppuun täysillä. Lisäksi tuossa tilastossa Mannista vastaan on huomioitava se, että Manninen pelaa Alannetta enemmän alivoimaa. Ja mun mielestä Manninen on kyllä täysin tuon peliaikansa ansainnut. Alanne ei ole mikään puolustuspään erikoismies, joten on ihan ymmärrettävää ettei hän ole kentällä pelin ratkaisuhetkillä, kun omaa maalia pitäisi varjella keinolla millä hyvänsä.

Alanteen +/- on Hokin neljänneksi paras eli ihan hyvin se puolustuspelaaminenkin on näyttänyt sujuvan, vaikka ei hän minustakaan ole mikään jarrukentän jätkä. Tuohon tilastoon suhteutettuna ja hyökkääjien keskimääräistä peliaikaa katsoen pitää muistaa, että ainoastaan Eskelinen ja Manninen ovat Alannetta enemmän pelaavista hyökkääjistä edellä +/- tilastossa. Tämä huomioon ottaen niin ehkä Joonas ansaitsisi hieman enemmän peliaikaa myös pelien ratkaisuhetkillä.

Tähän Canis Lupus ottikin jo kantaa, mutta täytyy vaan ihmetellä, että mikä helvetin logiikka tässä siirrossa olisi? Alanne on lahjakas pelaaja, jolla on ura vielä edessä. Tällä kaudella Alanne oli koko sarjan 15. paras maalintekijä ja hyvässä lykyssä hän pelaa parin vuoden päästä liigaa ja eiköhän se ole myös hänen tavoitteensa. Hokissa Alanne saa paljon vastuuta YV:llä ja hän lähes täydellinen pelaaja roolissaan.

Pelaako Joonas sitten muuta kuin YV:tä? Ei tuolla keskimääräisellä minuuttimäärällä nimittäin hirveästi pyöritä tasakentällisin jäällä, jos väite on tosi ja Alanne pelaa kaikki YV:t. Jossain voisi hyvinkin tulla ensi kaudella enemmän peliminuutteja tämän kauden näytöillä.

Hyvässä lykyssä Joonas pelaa liigaa jo ensi kaudella tai Mestistä Kajaania näkyvämmällä paikkakunnalla. Syitä jäädä Hokkiin on varmasti, mutta pelaajan uran kannalta maisemanvaihto voisi piristää kummasti ja näkyvyys etelempänä on liigapaikkaa ajatellen myös tärkeää. Rovaniemelle paluu ei varmasti ole vaihtoehto muuten kuin siinä onnellisessa tilanteessa, että RoKi nousee kauden päätteeksi Mestikseen.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Siihen miten Alannetta hehkutettiin 2010 alkaen. Hokkiin tuli 2011 mutta ei kai Hokki ainoa joukkue ole missä voi pelata ja olla lupaava pelaaja?

Toista Junttia Alanteesta ei tullut, mutta kolmosketjun hyökkääjän keskimääräisellä peliajalla, niin olette saaneet aika lailla sen mitä oletettavissa oli lupaavalta suomisarjapelaajalta, vai mitä? 23 maalia kahteen kauteen ei ole huonosti ainakaan minun mielestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös