Kaikkien aikojen paras sotaelokuva

[ms.qvist]

Tuntemattoman sotilaan kolmannen filmatisoinnin vanavedessä on hyvä avata Jatkoaikaan äänestys kaikkien aikojen parhaasta sotaelokuvasta. Kyseessä voi olla perinteinen rintamakuvaus, miksei myös kotirintamakuvaus – sotatapahtumia taustoittava kuvaus hyväksytään yhtä lailla tähän äänestykseen, kuin myös elokuva, joka olennaisilta osin on sovitettavissa käydyn sodan tapahtumiin ja/tai kohtalonhetkiin. Siinä missä äänensä voi antaa Tuntemattomalle sotilaalle, sen voi myös antaa Clint Eastwoodin Isiemme lipuille tai Oliver Hirschbiegen Perikadolle (muistamme Bruno Ganzin loistavan roolityön Hitlerinä).

Kaikkien aikojen paras sotaelokuva voi olla kuvaus mistä tahansa käydystä sodasta, toki antiikin aikaan käydyn sodan kuvaus voi pitää muassaan niin paljon väritettyjä elementtejä, että sellaista on vaikea mieltää perinteiseksi sotaelokuvaksi, mutta en nyt ole turhan tarkka, joten en rajaa sellaisiakaan leffoja äänestyksen ulkopuolelle – etenkin jo perustelut ovat loistavat.

Pieniä ehtojakin on.

Et voi äänestää kuvitteellista sotaa käydäänpä se sitten tulevaisuudessa tahi käytiinpä se menneisyydessä, leffan on kuvattava jo käytyä tai käynnissä olevaa sotaa – tässä kohdin hyväksyn myös elokuvat, jotka kuvaavat käytyä tai käynnissä olevaa sotaa, vaikka sodan nimeä ei suoraan mainita vaan on ymmärrettävä asiayhteys. Ainoa ”käydyn sodan” poikkeus käsittää kylmän sodan aikakautta, joten hyväksyn kylmän sodan aikakauteen sidotun kuvauksen liukumisesta kolmanteen maailmansotaan.

Voit listata maksimissaan viisi sotaelokuvaa, halutessasi voit muokata viestiä.

En määrittele vielä päivää jolloin äänestys sulkeutuu, tulen kuitenkin ilmoittamaan ajankohdan vähintään päivää paria ennen äänestyksen päättymistä.

 

[ms.qvist]

Oma Top-5 on tänään seuraava:

1. Das Boot (ohj. Wolfgang Petersen)

Näin tämän mestariteoksen ensimmäisen kerran tv-sarjana joskus 80-luvulla ja jo tuolloin se teki minuun suuren vaikutuksen. Sen jälkeen olen nähnyt leffan useamman kerran ja useina erimittaisina versioina – hyllystä löytyy myös se yleisesti hyväksytty täyspitkäversio. Elokuvassa saavutetaan mielestäni todella mainiosti sukellusveneessä vallitseva klaustrofobinen tunnelma ja vaikka interiööri on toisinaan todella pieni ja ahdas, se ei kuitenkaan kahlitse elokuvaa millään muotoa vaan tuo siihen syvyyttä ja ahdistavaa läheisyydentuntua, jossa on jopa itsekin aistivinaan koneöljyn lemun ja miesten hikoilun.

2. Tule ja katso (ohj. Elem Klimov):

Klimovin teos on eräiltä osiltaan ehkäpä väkevimpiä sotakuvauksia, joita on tehty, vaikka siinä on runsaasti venäläistä/neuvostoaikaista runollista ja viipyilevää kerrontaa on siinä toisaalla tavoitettu sodan brutaalius hyvin rajulla ja autenttisentuntuisella tavalla. Elokuvassa on tiettyä osoittelevuutta mutta osaltaan tämä on ymmärrettävää, koska voisin kuvitella, että lapsuuden kokemukset Stalingradin taisteluiden keskellä ovat lyöneet vankan leimansa Klimovin mieleen. Elokuvan loppu on todella mieleen jäävä ja tunteikas… Ollen samalla monella tapaa toteava, huomioiden sen, että me kaikki olemme olleet joskus lapsia.

3. Veteenpiirretty viiva (ohj. Terrence Malick):

Minä arvostan tämän Malickin elokuvan todella korkealle ja siinä on sotaa lähestytty hyvin persoonalliselta kantilta ja miesten sodankäyntiä kuvataan tavalla, jossa hetkittäin se sota työntyy taustalle ja luonto, ihmiset, menneisyys ja haaveet nousevat pintaan kunnes raadollinen todellisuus repii takaisin maanpinnalle. Ja itse pidän elokuvaa ennemminkin kunnianosoituksena James Jonesin kirjalliselle tuotannolle, joka sijoittuu toisen maailmansodan aikaan ja Malick tavoittaa teoksessaan ennemminkin sen hengen, jonka Jones tavoitti loistavimmassaan teoksessa – Täältä ikuisuuteen. Malickin elokuva pohjautuu Ohut punainen viiva teokseen, mutta sen henki on laajempi ja ulottuu Prewin ajatuksiin Täältä ikuisuuteen mestariteoksessa.

4. Paths of glory (ohj. Stanley Kubrick):

Tässä elokuvassa Kubrick toteaa kaikella tapaa sodan mielipuolisuuden ja mielettömyyden ja sen millaisia uhrauksia miehiltä ensimmäisen maailmansodan “mutakentillä” vaadittiin. Ja kuinka järjettömän tuntuisiin tekoihin ryhdyttiin kunnian ja maineen tähden. Loistava sodanvastainen elokuva olematta mielestäni kuitenkaan liian osoitteleva ja alleviivaava!

5. Tulikärpästen hauta (Isao Takahata):

Kyseessä on toisen maailmansodan lopuille sijoittuva kertomus kahdesta orvoksi jääneestä lapsesta Japanissa – mutta huomionarvoista on se, että kyseessä on animaatio, asia jonka ei pidä antaa hämätä ja estää katselukokemusta. Olen nähnyt Tulikärpästen haudan useita kertoja ja ensikerrasta lähtien sen on onnistunut koskettaa minua ja jokaisella kerralla sen onnistuu pysäyttää minut ja kahden sisaruksen tarinan seuraaminen animaationa on omanlaisensa kokemus. Loistava, inhimillinen, syvällinen ja surullinen kertomus elosta sodan koettelemassa maassa lasten silmin nähtynä ja koettuna.


Valitettavan 1900-lukupainotteinen tämä lista tänään – sitä se todennäköisesti on huomenna ja vielä viikonkin kuluttua.

 

[Individual]

1. Ilmestyskirja. Nyt
2. Full Metal Jacket
3. Rautaristi
4. Likainen Tusina
5. Talvisota

Tuossa nopea rivi. Varaan oikeuden tehdä yhden editin, koska varmasti kohta muistuu mieleen joku raina, jonka olemassaolo listalla on välttämätön.

Kupliva osasto:
Platoon
Länsirintamalta ei mitään uutta (1979)
Perikato
Das Boot
Auringon Valtakunta
Sissit
Tuntematon Sotilas (Mollberg)
Stalingrad
Panssarikenraali Patton

 

[jäämies-70]

1. Das Boot
2. Full metal jacket
3. Rautaristi
4. Talvisota
5. Perikato

 

[Peltinen]

1. Hurt Locker
2. Saving Private Ryan
3. Full Metal Jacket
4. Rautaristi
5. Hamburger Hill

Saving Private Ryanin vie noin ylös varsinkin se aloituskohtaus. Elokuvissa eturivistä katsottuna se potkaisi ilmat pihalle ja sai ihan fyysisesti pahan olon.

 

[Swearengen]

Laitetaan pelkkä TOP-5. Katsotaan, jos muokkaamalla huvittaa myöhemmin perustella valintoja. Näille viidelle kuitenkin äänet tässä järjestyksessä:

1. Apocalype Now (1979)

2. Das Boot (1981)

3. Full Metal Jacket (1987)

4. Der Untergang (2004)

5. Deer Hunter (1978)


Pidän kuitenkin genrestä, joten listataan listaamisen vuoksi muitakin suosikkeja:

Black Hawk Down (2001)
Bridge on the River Kwai (1957)
Cross of Iron (1977)
Die Brücke (1959)
Dunkirk (2017)
Enemy Below (1957)
Hacksaw Ridge (2016)
Hell is for Heroes (1962)
Paths of Glory (1989)
Platoon (1986)
Stalingrad (1993)
Talvisota (1989)
Thin Red Line (1998)
Tora! Tora! Tora! (1970)
Zulu (1964)

 

[Musta Nuoli]

Laatuelokuvia mainittu paljon, iso osa niistä voisi olla top5-listalla.

Tässä nyt nopeasti mieleen tulleet:
Perikato - Der Üntergang (2004)
Apocalypse. Now (1979)
Full Metal Jacket (1987)
Platoon (1986)
Hell In The Pacific (1968)

Hell In The Pacific on John Boormanin loistava teos, jossa on tasan kaksi miestä autiolla Tyynenmeren saarella: Lee Marvin vastaan Toshiro Mifune. Ei ole oikeastaan kovempaa mahdollista roolitusta. Teos tavoittaa myös sodan hulluuden ja turhuuden kun kaksi kovapintaista urosten urosta taistelee toisiaan vastaan, kunnioittaakin lopulta toista mutta on samalla tuomittu jatkamaan konfliktia.

Bubbling Under -osastoon kelpuutan lähes kaikki jo nyt mainitut paitsi Veteen piirretyn viivan, joka on minusta tyypillistä uudempaa Malickia eli tekotaiteellista hevonpaskaa, jossa ratsastetaan vain Malickin vanhalla maineella ja eksentrisellä persoonalla. Tylsää ja linjatonta haahuilua jossa ei tavoiteta mitään olennaista ihmisyydestä, sodasta tai oikeastaan mistään. Onneksi sentään viime vuosina kriitikotkin ovat uskaltautuneet jo arvioissaan toteamaan, että Malick-keisarilla ei ole vaatteita, aiemmin miehen tekeleet saivat automaattisesti 4-5 tähteä vaikka ne olisivat kuinka kämäistä huttua tahansa.

 

[L. Paraske]

Sotaelokuvat eivät noin yleisesti suosikkeihini kuulu, eikä varsinkaan viime vuosina tällä saralla ole ilmestynyt oikeastaan mitään mieleenpainuvaa. Varsinkin tällaiset Black Hawk Downin tapaiset leffat, joissa hahmot jäävät etäisiksi nimiksi ja räiskintä on kaiken keskiössä, ainoastaan pitkästyttävät minua. Alla olevat leffat sen sijaan tempaavat mukaansa alusta alkaen ja sisältävät jonkun muunkin pointin tai sanoman kuin vain kuvauksen jostain tapahtumasta.

1. Kunnian polut
2. Das Boot
3. Kwai-joen silta
4. Veteen piirretty viiva
5. Full Metal Jacket

Joku Ilmestyskirja. Nyt on elokuvatyyppinä sellainen, josta kovasti haluaisin pitää mutta eipä ole Coppolan teos saanut minua puolelleen useista yrityksistä huolimatta. Kerronta laahaa omaan makuuni liikaa. Melkein täsmälleen samat sanat pätevät myös Kauriinmetsästäjiin, joskin se ansaitsi uusintakatselun koska edellisestä kerrasta on aivan liian pitkä aika.

Vertailun vuoksi, alla vuonna 2005 tälle samalle palstalle listaamani lista, joka alleviivaa pointtiani ettei 2000-luvun sotaelokuvilla ole ollut itselleni juurikaan annettavaa.

1. Das Boot
2. Veteen piirretty viiva
3. Kwai-joen silta
4. Kunnian polut
5. Panssarikenraali Patton

 

[heavy]

1. Kauriinmetsästäjät
2. Hyvät, pahat ja rumat
3. Full Metal Jacket
4. Kaunis elämä
5. Perikato

Ei ole minunkaan suosikkigenre, kuitenkin Kauriinmetsästäjät on ehdoton ykkönen, muiden järjestys on hieman arvottu.

 

[Roger Moore]

Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet

EDIT:

Perkele ei sitä muuten lasketakaan, koska siinä ei varsinaisesti olla sodassa, vaan kuvataan realistisesti armeija-aikaa elokuvan keinoin.

Vääpeli Körmy - taisteluni on oma valintani.

 

[Swearengen]

Bubbling Under -osastoon kelpuutan lähes kaikki jo nyt mainitut paitsi Veteen piirretyn viivan, joka on minusta tyypillistä uudempaa Malickia eli tekotaiteellista hevonpaskaa, jossa ratsastetaan vain Malickin vanhalla maineella ja eksentrisellä persoonalla. Tylsää ja linjatonta haahuilua jossa ei tavoiteta mitään olennaista ihmisyydestä, sodasta tai oikeastaan mistään. Onneksi sentään viime vuosina kriitikotkin ovat uskaltautuneet jo arvioissaan toteamaan, että Malick-keisarilla ei ole vaatteita, aiemmin miehen tekeleet saivat automaattisesti 4-5 tähteä vaikka ne olisivat kuinka kämäistä huttua tahansa.

Minulle tuli myös aikanaan VMP -fiilis Thin Red Linesta. Jos haluan ihailla ruudulta eksoottista luontoa (ja sen ajattomuutta ihmisten toimien keskellä), katson mieluummin luontodokkareita. Sittemmin olen kuitenkin antanut leffalle pari kertaa uuden mahdollisuuden ja huomannut pitäväni siitä, varsinkin sen taistelukohtauksista, äänimaailmasta ja tietynlaisesta kylmän seesteisestä tunnelmasta. Ei tuo silti parhaimpiin sotaleffoihin ja oman suosikkilistojeni kärkipäähän tule koskaan kuulumaan. Ns. tekotaiteelliset luontokuvaukset eivät enää niinkään häiritse, vaan hajanainen leikkaus ja epämääräiseksi jäävät henkilöt. THR on niitä leffoja, missä kriitikoiden ylihypetys kääntyi elokuvakokemusta vastaan, kun odotukset olivat liian suuret.

Mainitaan ketjuun pari lisää bubbling under/HM osastolle:

Gallipoli (1981) tuli jokin aikaa sitten tsekattua jotain 20v tauon jälkeen ja tuonkin lisään hyväksi, mutta ei ihan omiin kärkisuosikkeihini mahtuvaksi. Kuitenkin yksi merkittävimmistä ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvista elokuvista, mitä ei liikaa ole muutenkaan tehty. Jarren elektroninen musiikki tuo mielenkiintoisen kontrastin WW1 aikakauteen.

Aussisotilaiden kohtalosta ottomaaneja vastaan voisi vielä siirtyä pari vuosikymmentä taakse Etelä-Afrikkaan. Vaikka 'Zulu' (1964) on ykkönen Afrikkaan sijoittuvista sotaleffoista, niin kannattaa katsoa myös Breaker Morant (1980). Edward Woodward (tuttu alkup. Wicker Man elokuvasta ja Equalizer/"Kutsukaa McCall" -sarjasta) tekee hemmetin hienon roolityön buurisotiin sijoittuvassa sotaoikeusdraamassa.


( Vladille tiedoksi, ettei tässä viestissä äänestetä TOP-listalle )

 

[Musta Nuoli]

Gallipoli (1981) tuli jokin aikaa sitten tsekattua jotain 20v tauon jälkeen ja tuonkin lisään hyväksi, mutta ei ihan omiin kärkisuosikkeihini mahtuvaksi. Kuitenkin yksi merkittävimmistä ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvista elokuvista, mitä ei liikaa ole muutenkaan tehty. Jarren elektroninen musiikki tuo mielenkiintoisen kontrastin WW1 aikakauteen.

Gallipoli on itseltäni näkemättä, pitäisi laittaa työn alle. WWI-elokuvia tuntuu olevan huomattavan vähän verrattuna sen jatko-osaan eli toiseen maailmansotaan. Minkähänlaisia suosituksia jatkoaikalaisilla olisi WWI-elokuvien osalta? Toki muinaisklassikotkin otetaan huomioon, mutta ensisijaisesti tarkoittaisin vähän modernimpia elokuvia.

Viimeaikaisista elokuvista tulee mieleen lähinnä Wonder Woman ja Spielbergin Sotahevonen, se on suht suppea lähtökohta. TV-sarjoista tietysti klassinen Musta Kyy -sarjan neloskausi, joka on pohjimmiltaan komediallinen mutta hyvin synkeä sellainen, ja kauden/sarjan vihoviimeinen kohtaus on jo puhdasta draamaa joka saa palan kurkkuun. Myös Legends Of Tomorrow -sarjan kakkoskauden loppupuolella oli pari jaksoa joissa sivuttiin Sommen taisteluita 1916.

Ylipäätään saisi tulla enemmän WWI-elokuvia, sillä se oli monessa mielessä jopa pahempi konflikti kuin toinen maailmansota ja siinä oli niin monenlaista aspektia ja monia eri rintamia, että siitä saisi ammennettua vaikka minkälaisia teemoja, tarinoita ja taisteluita.

 

[heavy]

Minkähänlaisia suosituksia jatkoaikalaisilla olisi WWI-elokuvien osalta? Toki muinaisklassikotkin otetaan huomioon, mutta ensisijaisesti tarkoittaisin vähän modernimpia elokuvia.

Muinaisklassikko toki, mutta paino sanalla klassikko: ranskalainen "Suuri illuusio". Ja tietty: "Länsirintamalta ei mitään uutta"

 

[Pekko Pelikaani]

1. Ilmestyskirja. Nyt
2. Das Boot
3. Rautaristi
4. Platoon
5. Tuntematon sotilas Mollen versio

Muutama muu mielestäni hyvä sotaelokuva

Talvisota,Kauriin metsästäjä, Perikato, Schindlerin lista, Fury ja 9. Komppania
Listaa voisi jatkaa ja jatkaa

 

[MacRef]

Ottamatta nyt kantaa itse asiaan, eikös tämän niminen ketju ole jo olemassa. Tai siis lähes identtisesti nimetty ketju löytyy tällä hetkellä seuraavalta sivulta.

 

[heavy]

Ottamatta nyt kantaa itse asiaan, eikös tämän niminen ketju ole jo olemassa. Tai siis lähes identtisesti nimetty ketju löytyy tällä hetkellä seuraavalta sivulta.

On. Mutta jos tämä olisi turha niin eikö samalla periaatteella kiekkoliigankin olisi voinut lakkauttaa ajat sitten kun voittaja oli jo selvitetty ensimäisen kerran?

 

[MacRef]

On. Mutta jos tämä olisi turha niin eikö samalla periaatteella kiekkoliigankin olisi voinut lakkauttaa ajat sitten kun voittaja oli jo selvitetty ensimäisen kerran?

Ei. Kiekkoliigassa haetaan aina kunkin kauden parasta joukkuetta, mutta tässä ja siinä toisessa ketjussa kaikkien aikojen parasta sotaelokuvaa, mitä on tehty. Siten, vaikka ketju olisi aloitettu heti ensimmäisen sotaelokuvan valmistumisen jälkeen, voi sitä samaa ketjua käyttää / päivittää aina sen jälkeen, kun joku uusi sotaelokuva valmistuu.

Toki, jos on käytetty äänestä-toimintoa, on äänestys hieman epäreilu uudempia elokuvia kohtaan, jos yhä käytetään vanhaa ketjua, jossa joku vanha elokuva on jo saanut läjäpäin ääniä. Ja ehkä aiemmin äänestänyt ei voikaan enää äänestää toista elokuvaa, jos on jo aiemmin jotain muuta äänestänyt. Tässäpä näitä tuli lueteltua itse hyviä syitä uuden ketjun ja äänestyksen avaamiseen. Joten, sotaväkimäiseen tyyliin - jatkakaa!

 

[M10]

2. Tule ja katso (ohj. Elem Klimov):

Klimovin teos on eräiltä osiltaan ehkäpä väkevimpiä sotakuvauksia, joita on tehty, vaikka siinä on runsaasti venäläistä/neuvostoaikaista runollista ja viipyilevää kerrontaa on siinä toisaalla tavoitettu sodan brutaalius hyvin rajulla ja autenttisentuntuisella tavalla. Elokuvassa on tiettyä osoittelevuutta mutta osaltaan tämä on ymmärrettävää, koska voisin kuvitella, että lapsuuden kokemukset Stalingradin taisteluiden keskellä ovat lyöneet vankan leimansa Klimovin mieleen. Elokuvan loppu on todella mieleen jäävä ja tunteikas… Ollen samalla monella tapaa toteava, huomioiden sen, että me kaikki olemme olleet joskus lapsia.

Vladin postauksen innoittamana, ja kaverilta aikanaan suosituksia kuulleena, menin youtubesta katsomaan pätkiä ja leffa-arvioita tästä. Tuloksena se, että aika pakko kyllä nähdä kyseinen elokuva. Todella vaikuttavan oloinen tunnelma. Ehkä vähän sellaista Tarkovskimaista kerrontaa.

 

[Käppyrä]

Kiitoksia nimimerkille vlad tämän äänestyksen avaamisesta. Sotaelokuvat eivät sinänsä itselleni ole lähinnä sydäntä, mutta muutamia on tullut vuosien varrella katseltua. Jos jotain listaa yrittäisin tehdä, niin se olisi ehkä tällainen:

1. Born on the Fourth of July (1989)
2. The Deer Hunter (1978)
3. Savior (1998)
4. The Thin Red Line (1998)
5. Platoon (1986)

Ehkä noita omassa mielessäni yhdistää hyvät roolisuoritukset, kaunis soundtrack ja tietynlainen "ajankestävyys" - elokuvan voi katsoa aina myöhemmin uudelleen vuosien jälkeen siihen kyllästymättä.

 

[ms.qvist]

Nostetaan sen verran ketjua ylös, että kerrotaan äänestyksen päättyvän keskiviikkona 15. marraskuuta (2017) klo. 23:59.

 

[ms.qvist]

Ottamatta nyt kantaa itse asiaan, eikös tämän niminen ketju ole jo olemassa. Tai siis lähes identtisesti nimetty ketju löytyy tällä hetkellä seuraavalta sivulta.

Sen ohella, että mainitsemasi ketju on avattu yli vuosikymmen sitten (27.3.2005) se on myös äänestys, joten tämä ketju on täten erittäin perusteltu, jotta saamme tietää jatkoaikalaisten mielipiteen herran vuonna 2017. Näiden 12 vuoden aikana on valmistunut useampikin sotaleffa, joukossa on jokunen maininnankin arvoinen sotaelokuva kokojoukon kuitenkin ollessa silkkaa huttua.

 

[ms.qvist]

Laatuelokuvia mainittu paljon, iso osa niistä voisi olla top5-listalla.

Tässä nyt nopeasti mieleen tulleet:
Perikato - Der Üntergang (2004)
Apocalypse. Now (1979)
Full Metal Jacket (1987)
Platoon (1986)
Hell In The Pacific (1968)

Hell In The Pacific on John Boormanin loistava teos, jossa on tasan kaksi miestä autiolla Tyynenmeren saarella: Lee Marvin vastaan Toshiro Mifune. Ei ole oikeastaan kovempaa mahdollista roolitusta. Teos tavoittaa myös sodan hulluuden ja turhuuden kun kaksi kovapintaista urosten urosta taistelee toisiaan vastaan, kunnioittaakin lopulta toista mutta on samalla tuomittu jatkamaan konfliktia.

Bubbling Under -osastoon kelpuutan lähes kaikki jo nyt mainitut paitsi Veteen piirretyn viivan, joka on minusta tyypillistä uudempaa Malickia eli tekotaiteellista hevonpaskaa, jossa ratsastetaan vain Malickin vanhalla maineella ja eksentrisellä persoonalla. Tylsää ja linjatonta haahuilua jossa ei tavoiteta mitään olennaista ihmisyydestä, sodasta tai oikeastaan mistään. Onneksi sentään viime vuosina kriitikotkin ovat uskaltautuneet jo arvioissaan toteamaan, että Malick-keisarilla ei ole vaatteita, aiemmin miehen tekeleet saivat automaattisesti 4-5 tähteä vaikka ne olisivat kuinka kämäistä huttua tahansa.

Itse asiassa mielestäni Malickin Veteen piirretyssä viivassa juuri tavoitetaan merkittäviä tekijöitä ihmisyydestä ja elämästä - jolloin lopulta sotakin on vain yksi häviävän pieni osa kokonaisuutta vaikka hetkellisesti se voi kohota (ja kohoaakin) todella merkittäväksi - tämän Malick mielestäni osoittaa juuri siinä suunnattomassa kontrastien erossa, joka vallitsee sen seesteisyyden ja sitten hetkellisten kaaostenhetkien välillä, joina tapahtuu todella rumia ja brutaaleja asioita (esim. hyökkäys vinosilmien* leiriin), ja toisaalta, jolloin tapahtuu hetkellisesti merkittäviä asioita (esim. käsikranaatin päälle hyppääminen).

Itse näen Malickin Veteen piirretyn viivan ja James Jonesin merkittävimmän sotakirjan eli Täältä ikuisuuteen välillä suunnattomia yhteneväisyyksiä, vaikka Veteen piirretty viiva pohjautuukin Jonesin toiseen sotateokseen - Ohut punainen viiva. Veteen piirretyssä viivassa tavoitetaan jotain siitä tunteesta, joka vallitsi Täältä ikuisuuteen teoksessa (Prew & co), mutta kyseistä tunnetta ei vastaavasti onnistuttu tavoittamaan Täältä ikuisuuteen filmatisoinnissa (1954).

MInulle listasi leffoista yksi on sellainen, joka ei koskaan ole iskenyt - jota pidän väsyttävänä ja uuvuttavana teoksena, joka jää kauas Conradin Pimeyden sydämestä - joo eli tarkoitan Coppolan Ilmestyskirja. Nyt sekoilua.

 

[Rinksu]

Itse asiassa mielestäni Malickin Veteen piirretyssä viivassa juuri tavoitetaan merkittäviä tekijöitä ihmisyydestä ja elämästä - jolloin lopulta sotakin on vain yksi häviävän pieni osa kokonaisuutta vaikka hetkellisesti se voi kohota (ja kohoaakin) todella merkittäväksi - tämän Malick mielestäni osoittaa juuri siinä suunnattomassa kontrastien erossa, joka vallitsee sen seesteisyyden ja sitten hetkellisten kaaostenhetkien välillä, joina tapahtuu todella rumia ja brutaaleja asioita (esim. hyökkäys vinosilmien* leiriin), ja toisaalta, jolloin tapahtuu hetkellisesti merkittäviä asioita (esim. käsikranaatin päälle hyppääminen).

Kontrastejahan tuossa leffassa riittää - alkaen Wittin ja Welshin väleistä. Toinenhan noista (Witt) on hyvään uskova idealisti, Pennin esittämä Welsh puolestaan realisti. Ja lopultahan kaverit vain lähestyvät eri näkulmista sitä samaa asiaa, eli sen oman pakopaikan löytämistä. Kontrastia löytyy sodanjohdon sunnitelmien ja sen varsinaisen nurmiporan oikean sodankäynnin välille. Bellin unikuvat vaimostaan puolestaan ovat vastakohta sille todellisuudelle, kun yksinäinen eukko sitten kapsahtaa jonkun ilmavoimien upseerin kaulaan.

Kyllähän tuossa leffassa tavoitetaan sodasta ja sen raaistavasta ja tuhoavasta vaikutuksesta todellakin mekittäviä tekijöitä. Menee omillakin listoilla korkealle.

 

[Manazeri]

Hieman järkyttynyt, ettei Kummeli Stories ole löytynyt kenenkään listalta.

 

[scholl]

Uuno Turhapuro armeijan leivissä on paras sotaelokuva, vaikka joku voikin väittää, että se sota Ruotsin kanssa on kuvitteellinen. Se on muutenkin erikoinen määritelmä tuo, ettei sota saa olla kuvitteellinen. Mistä sitä elokuvaa katsoessa tietää, onko joku sota käyty vai ei. Siis noin yleisesti ottaen, sillä elokuvassahan on fiktio sallittu. Jörn Donner kirjoitti kirjan Mammutti, jossa osa on kuulemma totta ja osa ei. Mistä yleisö tietää, mikä on totta. Tuntematon Sotilaskin. Väinö Linna on väittänyt, että se on totta, mutta entä jos hän on jurripäissään kuvitellut. Itse heräsin viime yönä siihen, että luulin ovikellon soivan, mutta se olikin vain unta. Jos teen elokuvan ovikello, niin kukaan ei tiedä, onko se totta vai eikö.