Kai Nurminen TPS:n riveissä

  • 25 229
  • 119
Tila
Viestiketju on suljettu.

cheli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kunnia kultaranteelle ja kiitoksia tepsin vuosistasi! Minulle myös suurimpia ellei suurin ilon aiheuttaja tepsin riveissä kautta aikojen. Pettymys on suuri, kun ei kaveri päässyt lopettamaan "omassa" seurassaan. Veikkaan, että Kaitsu on pitelemätön HPK:ssa ja iskee 40 maalia, tosin ei sillä ole mitään merkitystä enää.

Kiitoksia ketjun avaajalle tästä. Itsekin harkitsin viime kauden päätyttyä ketjun avaamista: "Vetoomus Kaitsun jatkolle Tepsissä".
Veit sanat suustani. Piti jotain aivan samanlaista kirjoittaa. Ehkä 30+20 tehot oilsin veikannut, 40 jos kaikki menee nappiin. Jortikasta johtuvista skismoista vapaa supermies paukuttelee vapautuneena menemään nyt kuin nuori varsa. Toivottavasti hpk:n valmentaja tajuaa myös tilanteen eikä jortikan tavalla peluuta(rankaise) koko kautta kakkos-yv:ssä sekä kakkoskentässä ja pistä vierelle sykköä,ahoa,&barrettia ties mitä superlahjakkuuksia. Todellisuudessahan kaitsu joitui tekemään kenttänsä tilanteet viime kaudella. No okei, edelliskausi oli hiukka heikompi esitys, mutta ei mennä noihin nyt enempää.. Mutta silti kiitos kaikesta.
Toimiston toiminnan ymmärrän täysin tässä tilanteessa ja se vetää lähinnä surulliseksi tulevaisuutta ajatellen. Jos Berg+Hurme ei myy kausareita ja yritysmyynti floppaa, voi elämä mikä tilanne tulee ensi kaudella olemaan. Hikisesti menee jossain peleissa 5000katsojaa rikki ja säälärityyliin yläkerran raflat kiinni. Syytellään sitten yleisöä ja yritysmyyntejä kauden jälkeen kun mistään ei tule tuloja ja tiputaan divariin reilun puolentoistavuoden päästä?? Sellaista hyökkääjää (poislukien Kallio&Rintanen) ei ole joita pystyisi nyt tällä kaudella ostamaan joilla olisi kaitsun status + vetovoima. Yksikään pelaajaa joka nyt ostetaan ei tule omaamaan vastaavanlaista vetovoimaa yleisöön. Okei, ehkä parin kuukauden päästä jos maaleja latoo hullun lailla, mutta toimiston johtamistyylillä siinä vaiheessa ollaan jo siirrytty strategiamuutoksen kautta uusille urille koska kausarit ja yritysmyynti epäonnistui
 
Jet-Ace

Jäsen
Hullua sanoa hyvästä maalintekijästä näin, mutta ei Kaitsu ollut oikeastaan kertaakaan viimeisinä TPS-vuosinaan mikään joukkueen kantava voima. Hyvänä päivänä, jos joukkue voitti vaikka jonkun SaiPan 6-0, Kaitsu saattoi tehdä neljäkin maalia. Sitäkin useammin huonompana päivänä jossain tiukemman pelin ollessa tasatilanteessa Kaitsu ottikin usein jonkun tyhmän hyökkäyspään jäähyn, johon hävittiin koko peli.

On täällä näköjään ihan oivaltaviakikin analyysejä Nurmisesta. Nurmiseen kiteytyy häviämisen kulttuuri ja sen lisäksi huonot fiilikset joukkueen sisällä. Maaleja ja pisteitä on Nurminen vuosien saatossa tehnyt vaikka millä mitalla, mutta Nurminen ei koskaan ole ollut se "kova" pelaaja pudotuspeleissä. Yleensä pikemminkin ihan yössä. Joukkuehengen kannalta yksi kaikkein vaikeimmista tapauksista kautta aikojen.

Nurmisen ulostaminen tulevan kauden Tepsistä on täysin looginen jatkumo muiden ylihintaisten joukkuehengen vaarantajien ulostamisen kanssa. Nurminen olisi ollut täysin järjetön yhtälö tulevan kauden joukkueessa. Kaikella tavalla: hinnan, pelityylin, asenteen sekä joukkueen harmonian kannalta. En keksi Nurmiselle edes ketjutovereita uudessa kokoonpanossa.

Mitään perustetta ei myöskään ole ajatukselle ripustaan paitaa katttoon Nurmisen palveluvuosilla ja todellisilla referensseillä seuran näkökulmasta tarkasteltuna. Esimerkiksi Mika Alatalon tai Joni Liuksen etc (nimenomaan etc!) merkitys seuralle ovat olleet merkittävämpiä kuin Nurmisen vastaava. En silti ehdottaisi paidan nostoa kattooon näillekään.
 
Sparrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nurmiseen kiteytyy häviämisen kulttuuri ja sen lisäksi huonot fiilikset joukkueen sisällä.

Hurjia sanoja, mutta olen hyvin samaa mieltä. Moni on harmitellut Kaitsun siirtymistä HPK:oon ja ilmaissut suoranaista vitutusta tapahtunutta kohtaan. Miettikääpä kuitenkin, montako kertaa menneinä vuosina Nurmisen veltot otteet ovat otteluiden jälkeen saaneet sapen kiehumaan? Näinkö nopeasti unohtuu se, että vaikka Nurminen on ollut Tepsin paras pistemies monella kaudella, on hän ollut myös ensimmäisiä, joista näkyy joukkueen huono fiilis ja innottomuus pelata jääkiekkoa?

Onhan Kaitsu tuonut ison tukun pisteitä kausittain ja ilman niitä pisteitä oltaisiin oltu vielä pahemmin pississä. Viime kaudella miehen peliä oli paikoittain ilo seurata, mutta moni varmasti elää vieläkin kauden 99-00 superketjussa Nurminen - Rintanen - Kallio, jossa Nurminen pelasi uransa huipulla. Tässä tuntuu nyt kovin helposti unohtuvan se, että joskus on aika siirtyä eteenpäin ja jättää vanha suosiolla taakse. Mielestäni Tepsin olisi tämä pitänyt tehdä jo tätä aiemmin.

Ensi kaudella Kaitsu saattaa paukuttaa maaleja Kuokkasen/Salakin taakse, mutta entä sitten? Tärkeämpää on nyt saada joku tolkku tähän hommaan takaisin.
 
Anders

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Esimerkiksi Mika Alatalon tai Joni Liuksen etc (nimenomaan etc!) merkitys seuralle ovat olleet merkittävämpiä kuin Nurmisen vastaava. En silti ehdottaisi paidan nostoa kattooon näillekään.
No jotain rajaa Nurmisen vähättelemiseen.

Minusta Alatalon viimeiset kaudet menivät sen verran huonosti, etten lähtisi Nurmisen edelle nostamaan. Molemmilla suurin piirtein yhtä paljon otteluita TPS-paidassa, Nurmiselle vaan huomattavasti paremmat tehot. Loppuun asti. Ja kyllä, Nurmisella tehot laskivat suhteellisesti enemmän pudotuspeleissä kuin Alatalolla. Ja kyllä, Nurminen oli/on myötätuulipelaaja ts ei yksin kanna joukkuetta. Mutta eipä Alatalokaan mikään one man show ollut sen yhden Hämeenlinnan pelin jälkeen. Joten minusta Kaitsu Alatalon edelle "TPS-rankingissa" sekä myös Liuksen edelle. Lius oli hyvä, mutta kuitenkin niin selkeästi Jyväskylän mies, ettei ole asiaa Nurmisen edelle. Kaikkia kolme yhdistää saman sukupolven lisäksi kullan vuoleminen TPS-paidassa sekä sen jälkeiseen mahalaskuun osallistuminen.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Nurmiseen kiteytyy häviämisen kulttuuri ja sen lisäksi huonot fiilikset joukkueen sisällä.
Olitko muuten samaa mieltä 1999-00 kaudella, kun Nurminen paukutti runkosarjassa 41+37=78 ja TPS:n mestaruuteen päättyneissä kymmenessä pudotuspelissä 5+9=14? Heh, niinpä.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olitko muuten samaa mieltä 1999-00 kaudella, kun Nurminen paukutti runkosarjassa 41+37=78 ja TPS:n mestaruuteen päättyneissä kymmenessä pudotuspelissä 5+9=14? Heh, niinpä.

Niinpä. Nurminen on aina tarvinnut kunnnon pelimiehet vierelleen ja aika vähissä on ollut tuon 99-00-kauden jälkeen Kallion ja Rintasen tasoiset velmut Nurmisen viereltä - satunnaisia Saku Koivun vierailuja lukuunottamatta.

Kyllä tässä ihan mielenkiinnolla odotetaan mitä Nurminen saa aikaiseksi esim. Uusikartano-Hassinen parivaljakon kanssa, kun saavat reenata yhdessä kesästä asti.

Ehkä Nurmisen lähdön suurin syy olikin juuri toivo paremmista ketjukavereista. Tepsiin jäädessään Nurmisen todennäköisen sentteri olisi taas kerran ollut hyökkäyspään virtuoosi Mikko Rautee...
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Mitään perustetta ei myöskään ole ajatukselle ripustaan paitaa katttoon Nurmisen palveluvuosilla ja todellisilla referensseillä seuran näkökulmasta tarkasteltuna. Esimerkiksi Mika Alatalon tai Joni Liuksen etc (nimenomaan etc!) merkitys seuralle ovat olleet merkittävämpiä kuin Nurmisen vastaava. En silti ehdottaisi paidan nostoa kattooon näillekään.

Hae ihmeessä Tepsiin töihin, kujallaolo ja ylimielisyys on mallikelpoista luokkaa. Mitä nyt muistamaan 2000-luvun suurta yleisönsuosikkia ja SM-liigan yhtä johtavaa maalitykkiä kahdelta viime vuosikymmeneltä, joka on leimallisesti tepsiläinen. Turhaahan se on. Jatka ihmeessä valitsemallasi linjalla.
 
Yojimbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Paidat katossa

Tämä "paitojen jäädytys" ansaitsisi jo ehkä oman ketjunsa, mutta kommentoidaan nyt vielä tässä.

Paidan hilaaminen hallin kattoon ja numeron jäädytys on yksi suurimmista, ellei suurin, kunnianosoitus entiselle pelaajalle. Ja joukkuekohtaisesti noita kunnianosoituksia voidaan tehdä noin 70:lle pelaajalle (Numerot 1-99, josta pois pelaava kokoonpano). Melkoinen määrä, mutta pitkällä tähtäimellä kuitenkin rajallinen, joten harkintaa kannattaa käyttää, ennen kuin numero jäädytetään.

En halua tässä puuttua siihen, ansaitseeko Kai Nurmisen #21 jäädytyksen, mutta kaikki olemme varmasti sitä mieltä, että seuran historiasta löytyy pelaajia jotka ansaitsevat tämän kunnian ennen Kaitsua. Myöskin, jos verrataan nyt jäädytettyjä numeroita ja mietitään miten Kaitsun ura suhteutuu heihin, niin ainakin itse pitäisin hassuna, jos sinne parin vuoden päästä ilmestyisi #21 Nurminen. Tai Alatalo/Lius.

Omalla listallani ennen Kaitsua olisivat vanhojen partojen kuten Ylönen lisäksi juuri Vilander, Ari Vuori ja Jouko Narvanmaa (unohdetaan ne toimariajat). Vielä pelaavia on turha arvioida tässä vaiheessa.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Hae ihmeessä Tepsiin töihin, kujallaolo ja ylimielisyys on mallikelpoista luokkaa. Mitä nyt muistamaan 2000-luvun suurta yleisönsuosikkia ja SM-liigan yhtä johtavaa maalitykkiä kahdelta viime vuosikymmeneltä, joka on leimallisesti tepsiläinen. Turhaahan se on. Jatka ihmeessä valitsemallasi linjalla.

Turkuhalliin pitäisi tehdä joku Hall of Fame tyyppinen tila, jossa voisi näitä ansioituneita pelaajia muistella. Ettei kaikkia tarvitse katoon repäistä. Yhden herran eläköityä voitaisiin ehkä saada luvat tälläisen rakentamiseen.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Kyllä tässä ihan mielenkiinnolla odotetaan mitä Nurminen saa aikaiseksi esim. Uusikartano-Hassinen parivaljakon kanssa, kun saavat reenata yhdessä kesästä asti.

Tässäkin tapauksella Nurminen siirtyy viimekautista heikompien kavereiden kanssa pelamaan, jos pisteitä katsotaan.
 
Yojimbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Turkuhalliin pitäisi tehdä joku Hall of Fame tyyppinen tila, jossa voisi näitä ansioituneita pelaajia muistella. Ettei kaikkia tarvitse katoon repäistä. Yhden herran eläköityä voitaisiin ehkä saada luvat tälläisen rakentamiseen.

Tälläistä olen mielessäni suunnitellut minäkin! Eihän tuon tarvitsisi olla mikään huone, vaan sopivalle seinälle valokuvia ja tilastot ym pientä historiikkiä. Ja jos TuTo joskus muuttaa Turkuhalliin, niin mikään ei estä vastaavan väsäämistä. Mutta tämä tosiaan sitten kun jarruista päästään eroon...
 
Jet-Ace

Jäsen
Turkuhalliin pitäisi tehdä joku Hall of Fame tyyppinen tila, jossa voisi näitä ansioituneita pelaajia muistella. Ettei kaikkia tarvitse katoon repäistä. Yhden herran eläköityä voitaisiin ehkä saada luvat tälläisen rakentamiseen.

Tässä olisi ideaa, joka toteutuessaan toisi oman ohjelmanumeronsa ottelutapahtumiin. Sinne vielä pyörimään historiallista videomateriaalia eri aikakausilta. Kannatan lämpimästi ideaa.

Tuo paidan nostaminen kattoon siellä jo nyt olevien rinnalle on niin suuri kynnys, että pelivuodet Tepsissä ja ansiot huomioiden ehdokkaiden löytäminen on hyvin hankalaa. Pelkästään pelaajan pelaaminen muualla kuin Tepsissä useita vuosia uransa aikana on mielestäni selkeä este paidan nostolle. Ne tämän hetken mahdolliset paidan nostot voisivatkin olla lähinnä kauan sitten peliuransa päättäneiden pelaajien paitoja.

Moni arvioi Nurmisen ansioita pistepörssin valossa ja/tai jonkin yksittäisen kauden piste-ennätyksillä. Minä näen Nurmisessa loistavan maalintekijän, jonka muut tekemiset kaukalossa ja pukukopissa himmentävät nuo ansiot pisteiden suhteen. Selkä on suoristunut aivan liian helpolla ja pudotuspeleissä hän ei ole kyennyt runkosarjan tasolle. Pisteet ovat oma juttunsa ja niiden suhteen ansiot ovat kiistattomat.

Aikansa kaikkea ja minusta nyt rakenteilla olevassa joukkueessa ei olisi ollut Nurmiselle sopivaa pelipaikkaa. Kuten muutkin ovat todenneet, niin Nurminen on aina tarvinnut huippusentterin rinnalleen. Tälläista ei Tepsillä ole nyt tarjota. Luvassa on vain työtä ja puurtamista, johon rooliin Nurminen on aivan väärän tyyppinen pelaaja.
 
FlamesFan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, TPS ja Goonit maailmalla.
Loistava idea Jaakolta. Tuollainen tosiaan olisi loistavaa katseltavaa hallilla, ja toiseksi varmasti moni vanha pelaaja lämpeäisi että pääsevät tuonne, jos eivät kerran kattoon kelpaa. Mutta niinkuin jotkut jo sanoivat kuuluisivat ilman muuta hallin kattoon asti ainakin: Jukka Vilnderin, Esa Keskisen Juhani Tammisen, Urpo Ylösen ja Ari Vuoren paidat.

Olen muuten ihmetellyt jo vuosia, miksei Upin paitaa ole katossa? Mies tehnyt sen verran upeaa työtä TPS:ssa jo pelaajanakin.
 
Jet-Ace

Jäsen
Olen muuten ihmetellyt jo vuosia, miksei Upin paitaa ole katossa? Mies tehnyt sen verran upeaa työtä TPS:ssa jo pelaajanakin.

TuTo-tausta varmaankin. Sama koskee pikaisesti mietittynä myös ainakin Seppo Lindströmiä ja Reijo Leppästä. TuTohan tyhjennettiin Tepsiin kaudelle 75-76 ja tulos oli sen mukainen.
 
rivet

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Canadiens, ManU
Aikansa kaikkea ja minusta nyt rakenteilla olevassa joukkueessa ei olisi ollut Nurmiselle sopivaa pelipaikkaa. Kuten muutkin ovat todenneet, niin Nurminen on aina tarvinnut huippusentterin rinnalleen. Tälläista ei Tepsillä ole nyt tarjota. Luvassa on vain työtä ja puurtamista, johon rooliin Nurminen on aivan väärän tyyppinen pelaaja.

Ainakin itse olen käsittänyt että tälläinen huippusentteri ollaan tuohon ykkösen keskelle hankkimassa. Nurminen olisi sopinut hyvin ykkösen toiseen laitaan paukuttamaan maaleja, tietenkin siihen tarvitaan Sepolta ja kumppaneilta onnistunut sentterihankinta, ja siihen on pakko luottaa. Nyt tarvitaan sinne se laiturikin, toivottavasti ruissalossa vedetään nyt oikeista naruista, kun näitä pelaajia haalitaan.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Kyllä Jetillä tuossa yllä pointtia on, Nurminen ollut nimenomaan se kaveri joka on hämmentänyt ja sekoittanut settiä useana kautena. Miehen rannetta ja tehopisteitä tulee aivan varmasti ikävä mutta se/ne tulee suhteuttaa kokonaisuuteen. Kun vielä huomioi taloudellisen tilanteen ja ensi kauden joukkueen rakenteen, oli aika kätellä. Toisia käpälään ja toisia klyyvariin. Hienoja vuosia, mahtava pelaaja. Mutta myös viime kauden merkittävimpiä yksittäistekijöitä itse päähämmentäjän (=Jortikka) lisäksi siinä että palloseura konttasi kovimmin koskaan. Kaikki ei näy tilastoista.
 
Riksuliini78

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo, Michael Schenker Group
Kaitsu

Kiitoksia lukemattomista ilonhetkistä Herra Nurmiselle ja hyvää jatkoa. Olit aina suosikkini, kuten on myös jatkossa.

Sutela ja co. En halua tutustua teihin turun yössä.
 
FlamesFan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, TPS ja Goonit maailmalla.
Kiitoksia lukemattomista ilonhetkistä Herra Nurmiselle ja hyvää jatkoa. Olit aina suosikkini, kuten on myös jatkossa.

Sutela ja co. En halua tutustua teihin turun yössä.

Niin tai näin, mutta olisiko Nurminen sopinut sinusta TPS:n uuteen linjaan, joka on "Taisteleva, Nuorekas ja Yrittävä"(Suunnilleen noin)? Mielestäni Mäkiaho sopisi tuohon 10x paremmin kuin Nurminen kaikella kunnioituksella. Nurminen tokkiinsa olisi sen 20+ maalia paukuttanut, mutta Mäkiaho pystyy ihan samaan, ellei parempaakin. Voin melkein lyödä jo vetoa, että jos Nurminen pelaa ensi kaudella HPK:ssa ja Mäkkäri TPS:ssa, niin Mäkkäri tekee enemmän pisteitä, ja on muutenkin tärkeämpi joukkoeelleen.
 
Riksuliini78

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo, Michael Schenker Group
Niin..

Mäkiaho saattaa hyvinkin olla 20+ maalin mies ja muutenkin monipuolisempi, sitä en kiistä missään nimessä... Aika näyttää mihin paatti kallistuu.

Korpeaa vaan kun Kaitsua ei TPS:n paidassa nähdä, eikä hänelle edes kuulemani mukaan annettu siihen mahdollisuutta.
 
FlamesFan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, TPS ja Goonit maailmalla.
Mäkiaho saattaa hyvinkin olla 20+ maalin mies ja muutenkin monipuolisempi, sitä en kiistä missään nimessä... Aika näyttää mihin paatti kallistuu.

Korpeaa vaan kun Kaitsua ei TPS:n paidassa nähdä, eikä hänelle edes kuulemani mukaan annettu siihen mahdollisuutta.

Niin siis juurihan tuossa selitin, että miksei Nurtsille luultavasti sitä sopparia tarjottu. Toistetaan:

"Nurminen olisi todennäköisesti tehnyt sen +20 maalia kaudessa, mutta sopiiko TPS:n uuteen ilmeeseen? EI"...
 
Riksuliini78

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo, Michael Schenker Group
Niin siis juurihan tuossa selitin, että miksei Nurtsille luultavasti sitä sopparia tarjottu. Toistetaan:

"Nurminen olisi todennäköisesti tehnyt sen +20 maalia kaudessa, mutta sopiiko TPS:n uuteen ilmeeseen? EI"...

Pointti kyllä tuli selväksi. TPS:n uusi ilme on minulle vielä arvoitus, mutta se siitä.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
OT: Itse toivoisin näkeväni joskus lapsuuteni suosikkipelaajan Esa Keskisen 9# katossa.
Mitähän se Keskinen nykyisin tekee, nimittäin jos vaikka olisi rakennuspuolen hommissa, niin sitten olisi mahdollista nähdä hänet ainakin katolla, jollei nyt katossa.

FlamesFan kirjoitti:
"Nurminen olisi todennäköisesti tehnyt sen +20 maalia kaudessa, mutta sopiiko TPS:n uuteen ilmeeseen? EI"...
Mikä on se ilme, johon ei yli 20 maalia kaudessa sovi sitten millään?

Kaitsusta vielä sen verran, kun mieleen tuli, että sanoi tuossa viime kaudella jossain vaiheessa maalin tekemisestä: Toiset vetelee mihin sattuu, mutta mulla on tapana ampua yläkulmiin, koska sinne se helpommin vaan uppoaa.
 
FlamesFan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, TPS ja Goonit maailmalla.
Kaitsusta vielä sen verran, kun mieleen tuli, että sanoi tuossa viime kaudella jossain vaiheessa maalin tekemisestä: Toiset vetelee mihin sattuu, mutta mulla on tapana ampua yläkulmiin, koska sinne se helpommin vaan uppoaa.

Siis minulle henk. koht. Kaitsu olisi mennyt Rosteriin heittämällä, mutta kun nyt on laadittu nämä uudet teesit: Nuori, yritteliäs ja Perään antamaton(Jotenkin noin) joukkoe, niin kai Sepon mielestä Kaitsu ei vain sovi kuvaan. Ei minunkaan mielestä Kaitsu parempi vaihtoehto olisi kuin Mäkkäri. Viime kaudella näki esimerkiksi sen, että Kaitsu ei oikein tuosta puolustus työskentelystä välittänyt, mutta sen verran mitä HPK:n pelejä tuli nähtyä kyllähän se Mäkkäri siellä puolustus suunnassakin hääri.
Myös tuo Kaitsun ja Mäkkäri 6 vuoden ikä ero saattaa vaikuttaa jotenkin asiaan.

Nyt kun luin tekstiä, tuli jotenkin tunne että pitäisin Mäkkärin tuloa varmana. Niin siis ei ole, mutta TPS on varmasti vahvimpien joukossa tuossa ehdokas listalla. Ei välttämättä rahallisesti, mutta vastuuta olisi tarjolla ja Seppo varmasti voisi tarjota Mäkkärille myös tuon hänen haluamansa 2-vuoden pahvin.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Niin tai näin, mutta olisiko Nurminen sopinut sinusta TPS:n uuteen linjaan, joka on "Taisteleva, Nuorekas ja Yrittävä"(Suunnilleen noin)? Mielestäni Mäkiaho sopisi tuohon 10x paremmin kuin Nurminen kaikella kunnioituksella.

Katsoitko viime keväänä playoffeja ollenkaan? Jos Tepsin tulevan kauden linjana on "Taisteleva, Nuorekas ja Yrittävä" niin Toni Mäkiaho ei ole ainakaan tuohon linjaan sopiva pelaaja. Runkosarjan Mäkkäri kyllä pelasi hyvin mutta playoffeissa ei ollut taistelemisesta tai yrittämisestä tietoakaan Mäkkärin kohdalla.

Nurminen tokkiinsa olisi sen 20+ maalia paukuttanut, mutta Mäkiaho pystyy ihan samaan, ellei parempaakin.

Ei varmasti pysty Mäkkäri tuollaiseen +20 maalin kauteen missään SM-liiga joukkueessa ensi kaudella.

Mäkiaho saattaa hyvinkin olla 20+ maalin mies ja muutenkin monipuolisempi, sitä en kiistä missään nimessä... Aika näyttää mihin paatti kallistuu.

Niin kuten jo ylempänä kirjoitin niin Mäkkäri ei kyllä tule SM-liigassa ensi kaudella +20 maalia tekemään. Mäkkäri on nykyään enemmänkin pelintekijä kuin maalintekijä.

Ihmetyttää muutenkin puheet Mäkkärin tulosta TPS:n ensi kaudeksi. Jos Nurminen oli kerran liian kallis mies Tepsille niin miten teillä muka olisi Mäkkäriin hänen unelmakauden jälkeen varaa? Tuskinpa Mäkkäri hintapyyntöään on paljoa alentanut vaikka venäläisseuran kanssa ei onnistanutkaan.
 
FlamesFan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, TPS ja Goonit maailmalla.
Katsoitko viime keväänä playoffeja ollenkaan? Jos Tepsin tulevan kauden linjana on "Taisteleva, Nuorekas ja Yrittävä" niin Toni Mäkiaho ei ole ainakaan tuohon linjaan sopiva pelaaja. Runkosarjan Mäkkäri kyllä pelasi hyvin mutta playoffeissa ei ollut taistelemisesta tai yrittämisestä tietoakaan Mäkkärin kohdalla.

Ei varmasti pysty Mäkkäri tuollaiseen +20 maalin kauteen missään SM-liiga joukkueessa ensi kaudella.

Niin kuten jo ylempänä kirjoitin niin Mäkkäri ei kyllä tule SM-liigassa ensi kaudella +20 maalia tekemään. Mäkkäri on nykyään enemmänkin pelintekijä kuin maalintekijä.

Ihmetyttää muutenkin puheet Mäkkärin tulosta TPS:n ensi kaudeksi. Jos Nurminen oli kerran liian kallis mies Tepsille niin miten teillä muka olisi Mäkkäriin hänen unelmakauden jälkeen varaa? Tuskinpa Mäkkäri hintapyyntöään on paljoa alentanut vaikka venäläisseuran kanssa ei onnistanutkaan.

1. Kyllä katsoin. Mutta en pidä sitä todennäköisenä että Mäkiaho joka kevät vetää samanlaiset pleijarit kontolleen.

2. Riippuu ihan sen sentterin tasosta jonka TPS saa houkuteltua haaviinsa.

3. Missään ei (ainakaan muista lukeneeni) olla sanottu, että Nurminen olisi ollut liian kallis TPS:lle vaan yksin kertaisesti Nurminen ei(kai) sitten vaan sopinut edelleenkään TPS:n ensi kauden "imagoon"(Mikä vitun imago? Kaikki pelaa ja sillä siisti!)...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös