Kai Nurminen – ranne laulaa ja morkoonit soi!

  • 18 632
  • 55

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Kai Nurmisen ammattiuran lopettaminen tuli julki tällä viikolla. Tähän ketjuun kerätään muistoja kaverista, jonka rannelaukaus ja persoona olivat täysin ainutlaatuisia Suomen oloissa, aika ajoin kansainväliselläkin tasolla.

Tepsissä Kaitsu oli huipulla 2000-luvun alun triplavuosina. Kallion Tompan ja Rintsi Rintasen kanssa vedetty superkausi 1999-2000 tuskin jätti kylmäksi ketään. Samaan ajanjaksoon maestro palaa itse TS:n jutussa.

Uransa loppuvaiheessa Nurminen otti vyölle vielä yhden selvän pelillisen nousujakson. Pari viimeistä kautta mustavalkoisissa olivat selvä tasonkorotus aiemmista, Nurminen otti roolia ja veti joukkuetta mukanaan. Ottaen huomioon, että valmennus painoi ukkoa samaan aikaan alas, ei tämäkään saavutus ollut huono, todellakaan.

Nurmisen paita (#21) kattoon? Ehdottomasti mutta vasta kun muut rästit seuran taholta tulevat hoidetuksi.
 
Uransa loppuvaiheessa Nurminen otti vyölle vielä yhden selvän pelillisen nousujakson. Pari viimeistä kautta mustavalkoisissa olivat selvä tasonkorotus aiemmista, Nurminen otti roolia ja veti joukkuetta mukanaan. Ottaen huomioon, että valmennus painoi ukkoa samaan aikaan alas, ei tämäkään saavutus ollut huono, todellakaan.

Nurmisen paita (#21) kattoon? Ehdottomasti mutta vasta kun muut rästit seuran taholta tulevat hoidetuksi.

Ehdottomasti samaa mieltä! Oli todella viimeisellä TPS-kaudellaan erittäin kovassa kunnossa ja veti joukkuetta mukanaan, siinä oli hatunnoston paikka yhdellä sun toisella.

Ja lainausta/siirtoa toisesta ketjusta...

Ei vittu... ISO käsi Kaitsulle! Tämä on erään aikakauden loppu minulle. Täytyypi sanoa, että tämä ihan koskee.

Oli kiva naljailla, kun vielä pelasi, mutta nyt on mielessä vain iso kunnitus Kaitsua kohtaan. Ristiriitainen ja kiinnostava persoona... toivottavasti Kaitsu(kin) ei joudu kohtaamaan sitä vääryyttä, ettei paita nouse jossain vaiheessa kattoon. Vastasi kuitenkin TPS:n tehoista yli puoli vuosikymmentä.

Ja palataan vielä itse uutiseen...

Tuo alumni-toiminta Turussa on myös hieno juttu ja hommalla ainakin on karismaattiset vetäjät. Siitäkin peukkua ja kaikkea hyvää Kaitsulle jatkossa uusien haasteiden parissa! En usko, että Kaitsu jää paikalleen rullaamaan, sen verran särmä kaveri on aina ollut ja jatkosuunnitelmiakin löytyy jo monia.
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Kaitsu on ehdoton legenda ja persoona. Hirveä rannelaukaus ja aina soittamassa suutaan tilanteiden jälkeen. Pientä ailahtelua toki tuli ainakin viimeisinä vuosinaan, mutta se ei varjosta 2000-luvun alkupuolen pommitusta, mm 41 häkkiä kauden aikana, joka on helvetin kova suoritus.

Paita kattoon ehdottomasti.
 

bumerangi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän tällaista keskustelunavausta on noustava tukemaan. Sen verran mustavalkoisesta asiasta on kuitenkin kyse.

Mestaruusputkien aikaan en vielä turkulainen ollut, eikä niistä juhlinnoista voi muistoja jakaa, mutta kaikkiaan miehen uraa on tullut seurattua, ja vieläkin olisin ollut valmis avamaan ovia Artukaisten Areenalle. Olisi ollut kohtelias ele.

On turha kaivella mielessä parin vuoden takaisia harmeja, ja ristiriitoja. Aika kultaa muistot, ja niin nytkin.

Viimeisin turkulaiskiekkoilija, josta voidaan vakavissaan puhua "paitana katossa". Mistä seuraava...? No Kipru ja Berg tietenkin, mutta entäpä hyökkäyspäässä...
 

Ferneri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal Canadiens, Colorado Avalance
Suuri kiitos jakumarrus Kaitsu! Pala elävää turkulaista kiekkokulttuuria siirtyy muihin hommiin ja kaverin päätöstä on kunnioitettava, vaikka varmasti yksi jos toinekin olisi mielellään nähnyt Kaitsun viimeisen kauden tepsissä. Olisi jollain tavalla ollut hienoa järjestää Kaitsulle kunnon päättäjäiset omassa seurassa, johon kaverilla liittyy kuitenkin haastattelun mukaan suuria tunteita. Kaitsu oli yksi elävä legenga kaukalossa rannekuteineen, joka ei todellakaan jätä ketään kylmäksi.

Muistan vuosituhannen alussa elävästi vieläkin keskustelun erään liigamolarin kanssa ja jossain vaiheessa juttu kääntyi Kaitsun rannekutiin. Tämä kaveri laukoi osuvasti Kaitsun ranteesta: "On se sellainen veto, että monta kertaa Turussa kuuli ensin yleisön huudon ennen kuin edes tajusi, että kiekko on pörsässä; yhtään et tiennyt, mistä kiekko meni etkä sitä, koska se lähti - eikä sitä tiennyt muuten pakitkaan; vedä siinä sitten saatana perhoset!"
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Viimeisin turkulaiskiekkoilija, josta voidaan vakavissaan puhua "paitana katossa". Mistä seuraava...? No Kipru ja Berg tietenkin, mutta entäpä hyökkäyspäässä...

Omasta mielestä jannuja, jotka on muissa seuroissa Suomessa pelannut niin ei tarvitse kattoon nostaa. Toki hienon uran Kaitsu on Suomessa ja maailmalla pelannut ja iso käsi täältä suunnasta sinne päin. Voisi mennä opettamaan junnuille miten vedetään rannelaukauksia. Kaitsun tapaisia persoonia aina tarvitaan.
 

McCracken

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koiraporin Marsut
Kaitsu oli yksi parhaista henkilöistä, joita olen haastatellut. Paljon ja painavaa asiaa. Myös ihmisenä hänestä jäi todella positiivinen kuva. Hän on ehdottomasti yksi Suomalaisen jääkiekkoilun eläviä legendoja!
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Omasta mielestä jannuja, jotka on muissa seuroissa Suomessa pelannut niin ei tarvitse kattoon nostaa. Toki hienon uran Kaitsu on Suomessa ja maailmalla pelannut ja iso käsi täältä suunnasta sinne päin.
Aikamoista fanatismia siinä mielessä että Kaitsu on oikeastaan ollut syytön siihen että on pelannut muualla. Jos nuorempana ei mahtunut Jursin porukkaan ja jos vanhempana kohdeltiin miten vain niin ei silloin ole pelkästään vikaa pelaajassa, vaikka vaikea tapaus onkin. Toisaalta, jokaisen turkulaispelaajan paitaa ei välttämättä kuulukaan nostaa hallin kattoon mutta kyllä Kaitsun jonkinlainen rajatapaus kuuluu olla, yhdessä Tamin kanssa.

Missäs se oli kun pelikaverit raahasivat Kaitsun varusteet pihalle ja polttivat? Rapakon takana vai Sveitsissä?
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Omasta mielestä jannuja, jotka on muissa seuroissa Suomessa pelannut niin ei tarvitse kattoon nostaa.
Juhani Wahlsten? KalPa 1956-59, Ilves 1959-61 ja 1970-71, HJK 1961-62 ja TPS 1962-69.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Aikamoista fanatismia siinä mielessä että Kaitsu on oikeastaan ollut syytön siihen että on pelannut muualla. Jos nuorempana ei mahtunut Jursin porukkaan ja jos vanhempana kohdeltiin miten vain niin ei silloin ole pelkästään vikaa pelaajassa, vaikka vaikea tapaus onkin. Toisaalta, jokaisen turkulaispelaajan paitaa ei välttämättä kuulukaan nostaa hallin kattoon mutta kyllä Kaitsun jonkinlainen rajatapaus kuuluu olla, yhdessä Tamin kanssa.

Kysymys on minun mielipiteestäni. Pieniä poikkeuksia voidaan ottaa huomioon, mutta Kaitsun kohdalla niitä on jo liikaa, että paita vedettäisiin kattoon. Seuralla on hyvin paljon erilaisia tapoja muistaa ja kunnioittaa pelaajia joita pitäisi ehdottomasti käyttää Kaitsun kohdalla.

Jos seura päättää Kaitsun sinne nostaa, niin en sitä kovin suurena syntinä pidä, joskaan en kovin tarpeellisenakaan.
 

Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
Missäs se oli kun pelikaverit raahasivat Kaitsun varusteet pihalle ja polttivat? Rapakon takana vai Sveitsissä?

Davosissa väitetysti tapahtui noin. Samoihin aikoihin Nurminen vaihtoi jatkuvasti joukkuetta vähintään kerran vuodessa, on se sitten ollut omaa valintaa tai ei. Ihan helpoin persoona ei kenties ollut kyseessä, vaikka enempää ei tietysti uskalla arvailla, kun päinvastaisiakin kommentteja on joskus kuullut eikä omaa kokemusta ole.

Vaan oli miehellä kustaa päässä tai ei, niin voi ziises sitä laukausta. Siinä on saletisti vedelty melkoisen kasa kesäisin kuteja vanerin päältä kun kyseistä täsmäasetta on hiottu. Suomalaisista kiekkonuorista ei juuri vastaavia, ns. puhdasverisiä maalintekijöitä tule. Vaikkei Nurminen ollutkaan läheskään täydellinen paketti kiekkoilijana, niin aika monesti sen jonkun kuppaisen marraskuisen SaiPa-pelin pelasti Turkuhallilla se kun Nurminen putsasi hämähäkinseitit ylänurkasta tavalla, johon harva kiekkoilija pystyy.

Persoonallinen pelaaja, ikävä tulee. Hyvät eläkepäivät vaan Kaitsulle.
 

fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
Respect!

Kaitsusta jäi mieleen huikea rannelaukaus, Maali- ja pörssinpörssin voitot, kaksi suomenmestaruutta ja MM-edustus

..Kyllähän tuossa yhdelle miehelle jo onkin.
 

RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muistoja Kaitsusta

Kyllä kaveri oli aivan upea pelimies - ihan kokonaisuudessan. Kultaranne on aina nimenä hämännyt, koska vaikka ranne oli hyvä, lämäri oli vähintään yhtä hyvä. Lisäksi Kaitsu oli hyvä ja voimakas luistelija, jolla oli hyvä tasapaino. Pystyi kyllä kropallaan pelaamaan muut pois, silloin kun huvitti. Pelisilmä oli myös kohdillaan, eikä syöttöjäkään voi moittia.

Muistan Turkuhallissa hetkiä, kun Kaitsu pääsi yli hyökkäys siniviivan ja kiekolla oli väylä maalille. Tämä piti tulkita maalipaikaksi tai lähes todennäköiseksi maaliksi! Useita maaleja teki ihan lämäreillä, ilman mitään maskia, mutta kukaan ei näitä selitellyt maalivahdin mokaksi!

Kaukalossa Kaitsu oli myös vaativa pelikaveri, joka turhautui jollei pelikaverit olleet samalla tasolla. Kerrankin Aalto heitti purkukiekon keskialueelle, niin sen sijaan, että Kaitsu olisi mennyt perään, lähtikin luistelemaan Aaltoa kohti suu räpättäen.

Siinähän sitä, yksi tähti on pois, uusia kaivataan!
 

Kostaja#2

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Hiki-Hockey. Sympatiat Rauman Lukolle.
Kyllä Kaitsu on tarjonnut hienoja hetkiä Tepsin paidassa pelatessaan. Hän on ollut aina myös se joukkueesta jonka nimi on ollut vastustajan kannattajien huulilla, aina on kyselty nimenomaan Kaitsusta että pelaako mies ja mikä on vire ja perään sanottu että aina hirvittää kun mies saa kiekon vastustajan alueella. Kaikista pienistä negatiivisistakin jutuista huolimatta Kaitsun komeasta urasta jää päällimmäisenä mieleen positiiviset asiat - päällimmäisenä tietenkin se uskomaton laukaus. Samanlaista ratkaisijaa ja maalintekijää kaipaisi nykyinen TPS ja koko suomalainen kiekkoilukin.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Uskomaton pelimies, oma suosikkini siitä hetkestä kun ensi kerran näin paikanpäällä miehen pelaavan. Olisko ollut 99-00 -kausi. Hienoja hetkiä löytyy paljon, mieleenpainuvimpia jostain syystäSaiPaa vastaa pelattu matsi (mikä kausi? Jamon viimeinen) jolloin Kaitsu kieputteli kolme Lappeenrantalaista matkalla maalille ja vielä komeilla kynillä maalivahti (ei Myllys tuossa vaiheessa vielä) kahville ja ujutus maalin kulmalta sisään. Vähän tästä ja taas heilui verkko, Vahan toimesta, sitten Jamo Myllys maalii ja menihän siinä päälle minuutti niin Nurminen nokikkain Myllyksen kanssa. Längeistä upposi niin että heilui.

Ja sitten edelliskaudella matsi KalPaa vastaan, loppulukemat 6-0(?). Kaverin kanssa istuttiin jäähyaition takana ja kaveri totesi kylmänviileästi että kohta heiluu verkko. Aloitus oli Tepsin siniseltä, meidän puoleltamme eli aikalailla suoraan edessä siitä katsottuna missä istuimme. Nurminen leveä virne päällä liukuu aloitukseen ja sitten tapahtuu. Aloitusvoitto, Nurminen kiertää ensin punaviivalle, sitten TPS-päädystä katsoen oikealta vasemmalla omaa sinistä pitkin, vauhtia keräten, vastustajan sinisellä saa kiekon, täydessä vauhdissa...oikea takaylänurkka soi. Aivan jäätävä rannari.

Paita kattoon. Kaikki hairahdukset on annettu anteeksi, Kerho sitäpaitsi on sympaattinen jengi. Jokereissa kävi nostamassa rahat pois. Kaikesta huolimatta, hieno mies.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hieno mies, hieno pelaaja. Kaitsu herätti tunteita ja olihan se kuti varmaan monena vuonna liigan paras. Kaikki aikajaksot loppuu aikanaan.

Omasta mielestä jannuja, jotka on muissa seuroissa Suomessa pelannut niin ei tarvitse kattoon nostaa.
Eli..ymmärsinkö oikein että sinä et olisi kannattanut Jokeri-ikoni Tikkasen paidan nostamista Hjallis-areenan kattoon?
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Kaitsun bravuuri ylivoimalla. Oikealla puolella b-pisteen kaarella, muka syöttää, mutta laukookin ranteella nopeasti. Jos kuti ei sattumoisin mene kohti molaria, verkko heiluu lähes varmasti.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Voisi mennä opettamaan junnuille miten vedetään rannelaukauksia.

Ei olis pahitteeksi. Myös liigajoukkueelle voisi pitää pienen seminaarin aiheesta.
 

tamme

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juhani Wahlsten? KalPa 1956-59, Ilves 1959-61 ja 1970-71, HJK 1961-62 ja TPS 1962-69.

Itse vastaan Jaakon puolesta, koska olen samaa mieltä hänen kanssaan tässä asiassa. En olisi itsekään Juhanin paitaa kattoon nostanut. Pelilliset asiat tepsissä pitäisi olla pääasiana, eikä muut asiat, vaikka merkittäviä olisivatkin.

Kaitsulle todella iso kiitos ikimuistoisista hetkistä ja maagisen ranteen väläyttelystä monena vuotena.
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse vastaan Jaakon puolesta, koska olen samaa mieltä hänen kanssaan tässä asiassa. En olisi itsekään Juhanin paitaa kattoon nostanut.
En olisi minäkään. Kaitsukin on mukava mies ja armottoman kova peluri ollut aina, mutta paidan kattoon saamiseksi näytöt eivät riitä. Ainakin tuo Hämptonin keikka olisi saanut jäädä tekemättä.

Suuri kiitos kuitenkin #21:lle hyvistä muistoista ja hienosta urasta! Ollut aina minun suosikkeja.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kaitsun "paita" ei kuulu Turkuhallin "kattoon", piste. Yksi superkausi ja pari SM-kultaa Tepsin riveissä ei automaattisesti tähän oikeuta. Itse miellän Kaitsun ensisijaisesti Kerhon mieheksi. Kaitsu jos kuka on malliesimerkki mielialapelaajasta, joka on ollut törmäyskurssilla yhden jos toisenkin TPS-luotsin kanssa. Persoonanakaan Kaitsu ei minua miellytä, mutta tämä on tietenkin vain oma mielipiteeni.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Itse miellän Kaitsun ensisijaisesti Kerhon mieheksi.

Vaikka sitä paitaa ei kattoon laitettaisikaan, niin kyllä saa aika spede olla jos tosiaan kokee Nurmisen ennemmin Kerholaisena. Todella syvä "uuh" tähän väliin.

Edit. Kiitos Mr. Fox.
 
Viimeksi muokattu:

TPS89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, KaKiPo & Leijonat.
Ehdottomasti paita Turkuhallin kattoon! Tämä on toki mun mielipide ja tässä perustelut:

1. Yhdeksän kautta seurassa.
2. 443 runkosarja peliä ja 64 playoff ottelua seurassa.
3. 361 tehtyä pistettä runkosarja otteluissa (177+184) ja 38 tehtyä pistettä playoffseissa (14+24).
4. Voitti TPS paidassa 2 kultaa, 2 hopeaa, parhaimman maalintekijän palkinnon, all stars hyökkääjän palkinnon, sm-liigan parhaimman pelaajan palkinnon, pistepörssin voittajan palkinnon, runkosarjan tehopelaaja palkinnon ja kultaisen kypärän.
5. Kaupan päälle 340 rangaistus minuuttia runkosarjoissa ja 53 rangaistus minuuttia playoffs peleissä.

+ Viihdytti meitä monta kautta huikeilla tuuletuksillaan ja jäätävällä ranteella. Aina kun Aulis kuulutti Nurmisen maalintekijäksi se sai ihon kananlihalle. Jokaisella on mielipiteensä, Nurmisen paita kattoon! (Sellaista pelaajaa ei taida Tepsillä ollakkaan joka ei olis koskaan pelannu peliäkään muussa seurassa eli ei kenenkään paitaa sit kattoon.)
 

KJ hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
(Sellaista pelaajaa ei taida Tepsillä ollakkaan joka ei olis koskaan pelannu peliäkään muussa seurassa eli ei kenenkään paitaa sit kattoon.)

Köh, Timo Nummelin, sanooko mitään? Puhutaan nyt pääsarjatasosta.

Itsekin kunnioitan Kaitsua ja hänen saavutuksiaan paljon, mutta se ei mielestäni riitä paidan nostoon. Kyllä se ura olisi ainakin pitänyt lopettaa Aurajoen rannoilla...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös