FPS ei aloittanut mainiosti
Olin katsomassa harkkapeliä FPS-TuTo. Heti alussa TuTo otti ohjat haltuunsa ja ajassa 4.01 vieraat johtivat jo 0-3 ja peli oli käytännössä selvä.
15 min:n kohdalla peli oli TuTo:lle jo 0-5 ja näihin lukemiin 1. erä päättyikin. Shokkialun jälkeen peli hieman tasoittui. TuTo sai unelma-alun peliin, jota avitti FPS:n puolustuksen täydellinen nukkuminen pelin alussa, maalivahdinkin olisi näistä pitänyt ottaa ainakin 3 kiinni. Torjuntoja oli suunnilleen sama määrä kuin maaleja.
II ja III erä olivat jo tasaisempaa vääntöä. Yllättävää kyllä, peliä pelattiin loppuun asti eikä tempo juuri hiljentynyt. FPS vei toisen erän 3-2 ja viimeinen päättyi tasalukemiin 0-0. Kuten lukemat osoittavat rupesi FPS:n maalivahtikin saamaan kiekkoja kiinni ja vastaavasti FPS:n pari ensimmäistä maalia meni helpohkosti TuTo:n veskarin taakse.
FPS:n maalintekijät Raunio, Koistinen ja Kantelus. Maalivahdit Keinänen-Kinnunen. TuTo:n maalintekijöitä oli useita. Forssan puolustus oli varamiehinen ja heiltä puuttui ainakin 3 pakkia parhaasta päästä ja se näkyi alun sekoilussa.