Kadonneet

  • 278 575
  • 640

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Ehkä arvon @Mr.Fox alat ymmärtää, että toimintatapa ei kerro vittuilunhalusta, ylimielisyydestä, osaamattomuudesta tai muusta vastaavasta. Alkaako tässä olla mielestäsi jo jotain tolkkua, kun olet saanut ihan oikeaa tietoa noiden outojen kuvitelmiesi tilalle?
En laskisi kovinkaan paljoa sen varaan, että aukeaa tai ainakaan myöntää sitä. Sen verran tiukasti on kettuherra yleensä poterossaan pysytellyt. Toisekseen oli niin kuutamolla koko touhusta, että sisäistettävää olisi enemmän kuin paljon. Varsinkin kun ensin pitäisi malttaa kaikki väärät käsityksensä.

Mielenkiinnosta kyselen paljonko VaPePalla on Pirkanmaalla etsintätehtäviä vuodessa? Noin suunnilleen... siis viranomaisten alaisuudessa tapahtuvia hälytystehtäviä. Aika harvalla yhteisellä keikalla oon ollut. Etsintätehtävät toki ovatkin näillä kulmilla poliisin heiniä, apuna toki muitakin viranomaisia ja myös vapaaehtoisia.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions

Minkäänlaista tietoa minulla ei asiasta ole, koska saan tiedon vain niistä joihin minut kutsutaan (eli ei läheskään kaikkiin), mutta varmaan joitain kymmeniä. Tuskin enempää kuin 50. Toistaiseksi olen vain etsinnöissä mukana, mutta en ole ainakaan uutisista huomannut että tarvetta olisi ollut evakuointeihin tai suuriin liikenteenohjauksiin.
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Mihin katosi Nunna Elisabet alias Irmeli Vuolle? Linkki vie Ilta-Sanomien sivuille, jossa kerrotaan todennetusta havainnosta kuluneen viikon tiistailta. Poliisi: Kadonneesta nunnasta luotettava havainto – nähty kävelemässä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Uutisarvoa nostaa mielestäni se, että kyseessä on nunna. Maannielemään en jaksa uskoa. Todennäköisesti kyseessä on vain klassinen tapaus, eksyminen ja väsyminen. Varmasti Nunna Elisasabet tuntee maaston polut. Onko sitten käynyt niin, että väsymisen/sairaskohtauksen myötä kadonnut on tehnyt epärationaalisia valintoja esim lähtenyt oikaisemaan tutuilta reiteiltä. Outoa silti, ettei henkilöä löydetä laajoista etsinnöistä huolimatta. Ihmisen etsinnät ovat kai aikalailla ammattimaiseen toimintaan verrattavissa olevaa toimintaa, vaikkakin siihen osallistuu paljon vapaaehtoisia.
 
Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Todennäköisesti törmäsi paikallisessa risteyksessä saatanaan, vaihtoi sielunsa yhteen munkkiin ja perkele otti omansa
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Todennäköisesti törmäsi paikallisessa risteyksessä saatanaan, vaihtoi sielunsa yhteen munkkiin ja perkele otti omansa
Classy, Sir, classy :-)

Kaikkiaan kyllä outo tapaus. Tietääkseni mistään erityisistä terveysongelmista ei ainakaan ole uutisoitu? Ikänsä noita polkuja kuitenkin tallannut. Sairauskohtaushan nyt tulisi ekana mieleen mutta se ei selitä miten olisi "poikennut kurssilta" useita kilometrejä. Vaikea valitettavasti uskoa että hengissä löytyy.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Classy, Sir, classy :-)

Kaikkiaan kyllä outo tapaus. Tietääkseni mistään erityisistä terveysongelmista ei ainakaan ole uutisoitu? Ikänsä noita polkuja kuitenkin tallannut. Sairauskohtaushan nyt tulisi ekana mieleen mutta se ei selitä miten olisi "poikennut kurssilta" useita kilometrejä. Vaikea valitettavasti uskoa että hengissä löytyy.
Vaikea ja hankala tietenkin spekuloida kun ei tunne eikä tiedä kadonnutta henkilöä lainkaan. Tuo kurssilta poikkeaminen saattaa hyvinkin tarkoittaa myös aivan tarkoituksellista irtiottoa. Luostarielämä on todella poikkeavaa ns. normaalielämästä. Elämä on äärimmäisen kurinalaista ja sinällään rentoa, mutta kuluttavaa. Juteltiin pitkät tovit erään Valamon munkin kanssa kun oltiin prätkäporukalla siellä käymässä. Suomalaisesta luostarista pääsee kyllä irtautumaan ihan halutessaan, mutta ei se kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista, että päättää vaan lähteä ja heilauttaa kättä lähtiessään. Kovaa painetta ei tule yhteisön sisältä vaan itsensä sisältä. En edelleenkään sano, että kadonnut on lähtenyt omille teilleen hetkeksi tai kokonaan, mutta hyvinkin mahdollista se on. Aivan yhtälailla mahdollista, että saanut jonkin sairaskohtauksen tai joutunut onnettomuuteen maastossa. Pelkästään eksysissä ei noilla seuduilla päiväkausia olla.
 
Byvajet

Jäsen
Kerron teille vaihtoehdot. Niitä on neljä.

-Nunnailu on alkanut niin sanotusti vitottaa päähän, mutta oman pään sisällä asiat ovat menneet jotenkin sekaisin, eikä päätöksen julistaminen ole onnistunut.
-On mennyt uimaan ja hukkunut, sairaskohtauksen vuoksi tai muuten. On lehtijutun mukaan kova nainen uimaan.
-Tehnyt itsemurhan. Nunnat eivät ole suojassa mielenterveysongelmilta sen enempää kuin muutkaan.
-Eksynyt metsään (on kuulemma kova luontoihminen), saanut sairaskohtauksen ja joutunut kadoksiin.

Ehdottakaa muita vaihtoehtoja.

Aina olen ollut sitä mieltä, että puolustusvoimien pitäisi ottaa oppia eksyneiltä. Heitä haetaan suurella joukolla ja koirien kanssa, mutta eivät vain löydy. Sissisota olkoon Suomen sotimismuoto iänkaikkisesti.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aivan yhtälailla mahdollista, että saanut jonkin sairaskohtauksen tai joutunut onnettomuuteen maastossa. Pelkästään eksysissä ei noilla seuduilla päiväkausia olla.

Eksyminen päiväkausiksi on tosiaan epätodennäköistä, vaikkakin kai jossain määrin mahdollista. Olen kertaalleen patikoinut tuolla seudulla Karvion kanavalta Valamon luostariin, ja kyllä siellä aika laajojenkin metsäalueiden läpi mentiin. Mutta maantieverkosto on kuitenkin suhteellisen kattava, että sellaiselle törmäisi melko pian, ellei ala kiertää kehää sopivassa paikassa. Ja näin kesällä luulisi auringon näkyvän edes osan aikaa päivästä, mistä pystyy suunnilleen päättelemään ilmansuunnat.

Itse epäilisin, että on eksynyt, ja sitten voimat loppuneet.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Katselikos kukaan tämän illan jaksoa? Päähenkilö oli 20-vuotias Antti Hanhivaara Ivalosta, joka katosi viikonloppuajelulla Angelin kylässä.

Sen takia vaan kyselen, että muistaako kukaan viikon-kahden sisältä uutista, jonka mukaan Lapin metsistä on löytynyt miehen pääkallo? Ilta-Sanomissa ainakin juttua oli, mutta en muista että esittikö poliisi siinä jutussa mitään arvioita kuka se saattaisi olla. Nuoresta miehestä kuitenkin muistaakseni oli kyse.

Tuli vaan mieleen että onko Hanhivaara löytynyt?

Tämä keissi nyt taas noussut pinnalle. Äkkiseltään paikallispoliisin touhu tuntuu aika epäilyttävältä, tai ainakin laiskalta. Viimeiseksi Antin elossa nähneet kuulusteltu ja heidän kertomuksia uskottu täysin, vaikka kai ovat poikenneet toisistaan. Ja kun eivät epäilleet rikosta niin mitään ei tarvinnut tehdä. Esim. autoa ei paljoa tutkittu ja penkin päällinenkin näyttää epäilyttävältä. Nyt asiaa alettu taas tutkimaan ja hyvä niin. Mutta kyllä kaikkineen jäi sellainen fiilis, että pienen kylän meiningit on haluttu painaa villaisella koska tunnetaan kaikki ja ollaan riippuvaisia toisistaan. Menisi jo true detective kaudesta kun tuota alkaisi todellinen poliisi tutkimaan.

Murhainfon ketju: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006 - MURHA.INFO Viimeiset käänteet alkaa siinä sivun 95 paikkeilla.

Lehdistökin alkanut uutisoimaan: Antti Hanhivaara katosi 13 vuotta sitten: erämaasta löytyneet tavarat viety nyt dna-tutkimuksiin
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Keskiviikkona maikkarin Rikospaikassa oli koko juttu käsitelty Raisa Räisäsen katoamista. Ilmeisesti jutussa ollaan päästy eteenpäin ja tutkintalinjoja rajattua sekä tarkennettua. Profiilissa on ilmeisesti jo jonkinlainen henkilö, jota etsitään. Aikamoinen vyyhti kaikkinensa ja komisario oli toiveikas tapauksen ratkaisun suhteen. Jotenkin jäi vaikutelma, että kaikkea ei suinkaan toimittajille kerrottu, vaikka Sipilä ja Lehtinen kuinka haastoi. Kannattaa katsoa.
 
johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Mielenkiintoinen yksityiskohta Raisan tapauksessa on mielestäni se, että sinä samana ilta kun Raisa katosi, Apulanta oli kuvaamassa Käännä se pois -musiikkivideotaan nimenomaan Tampereella. Videolla on samankaltainen auto kuin mikä yhdessä tutkintalinjassa on ja videolla laulaja kierii ruumiiden ympäröimänä. Laulussa lauletaan "Onnelliset tunnit alkaa viimein väsyttää". Ravintola Casablancassa oli tuohon aikaan Happy Hour klo 21-22 ja Raisa poistui kyseisestä ravintolasta juuri klo 22 ja soitti viimeiseksi jääneen puhelunsa klo 22.18. Apulannan Plastik albumin (josta myös Käännä se pois löytyy) ajassa 22.18 lauletaan "Niin, apina tahtoi sinutkin, apina vei sut kuitenkin, ketä sun kuulin huutavan, tuli saa lahjan kalleimman".

Ok, loppua piti vähän väkisin vääntää, mutta jäänyt vaan mieleen Tuukka Temosen haastattelu noilta ajoilta, joissa hän mainitsi kadonneesta tytöstä kuvauksien aikaan.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Mielenkiintoista tietoa. Minusta Apulannassa on ollutkin aina jotain epäilyttävää. Oletko kuunnellut levyn myös takaperin? Sieltä voisi löytyä lisää vihjeitä.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ravintola Casablancassa oli tuohon aikaan Happy Hour klo 21-22 ja Raisa poistui kyseisestä ravintolasta juuri klo 22 ja soitti viimeiseksi jääneen puhelunsa klo 22.18. Apulannan Plastik albumin (josta myös Käännä se pois löytyy) ajassa 22.18 lauletaan "Niin, apina tahtoi sinutkin, apina vei sut kuitenkin, ketä sun kuulin huutavan, tuli saa lahjan kalleimman".

Ok, loppua piti vähän väkisin vääntää
No ei nyt hirveästi tarvinnut vääntää. Minulle oli uutta, että apina luultavasti kaappasi Raisan.
 
Outsider

Jäsen
No ei nyt hirveästi tarvinnut vääntää. Minulle oli uutta, että apina luultavasti kaappasi Raisan.

Eikös tässä tapauksessa ole yhtenä epäiltynä ollut tumma ulkomaalaisen näköinen mies tms., eli onko apulanta yhtye käyttänyt sanoituksissaan rasistisia termejä?
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Mielenkiintoista tietoa. Minusta Apulannassa on ollutkin aina jotain epäilyttävää. Oletko kuunnellut levyn myös takaperin? Sieltä voisi löytyä lisää vihjeitä.

Samalla levyllähän on myös biisi Ei yhtään todistajaa. Maanantaikin saapuu aivan liian aikaisin ja toivotetaan Turvallista matkaa helvettiin.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Muistetaan myös, että Apulannan ensimmäinen basisti (naispuolinen henkilö hänkin) katosi. Tosin ei ihan kokonaan, mutta Suomesta kuitenkin.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Tuukka kun ollut kasvissyöjä niin syy bändistä lähtöön oli se, että kun Toni ja Sipe harrastivat kannibalismia, Tuukka ei voinut osallistua ja tunsi olonsa tuosta hetkestä asti ulkopuoliseksi
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tästä Räsäsen keissistä on areenassa radiodokumentti jos kiinnostaa.

Kuuntele Yle Areenassa: Viimeinen johtolanka | Audio Areena

Oli siinä joku toinenkin tapaus mut en nyt muista mikä, aika vanha.
Piia Ristikankareen tapaus on myös perattu usean jakson mittaisena. Se on vähintään yhtä kiehtova ja mieltä kutkuttava kuin Raisan tapaus.

Ristikankareen tapauksessa Heikki-isälle on sattunut elämässä enemmän kuin tarpeeksi. Ehdottomasti kannattaa kuunnella. Olisi mielenkiintoista kuulla palstalaisten mielipiteitä ja ajatuksia Piian tapauksesta.

Itse olen taipuvainen uskomaan syyllisen olevan joku lähipiiristä. Jotain hyvin hämärää Heikissä on.
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+

En usko lähipiiriin, syynä se, että poliisi ei ole sitä ainakaan julkisesti tutkinut.
Uskon, että Piia vaan mennyt ykköstielle ehkä liftaamaan tai kävelemään jonnekin ja sitten tapahtunut kaappaus/yliajo jne.
Tiellä ei varmaankaan kukaan ohiajan paljon kiinnitä huomiota kuka kävelee vaikka esim. Piian kotitalon viereisellä kevyen liikenteen väylällä, mielestäni se selittää miksi ei ole näköhavaintoja.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuukka kun ollut kasvissyöjä niin syy bändistä lähtöön oli se, että kun Toni ja Sipe harrastivat kannibalismia, Tuukka ei voinut osallistua ja tunsi olonsa tuosta hetkestä asti ulkopuoliseksi

Toisaalta Tuukan rouva pisti pitseria just pystyyn. Onko tutkittu yhteyksiä Hillary Clintonin ja Apulannan välillä? Onko pitseriassa kellaria?
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse olen taipuvainen uskomaan syyllisen olevan joku lähipiiristä. Jotain hyvin hämärää Heikissä on.
Normaalisti kait tekijä löytyykin lähipiiristä, mutta eiköhän isältä löydy aika vedenpitävä alibi, koska poliisilla ei käsittääkseni se tutkintalinja ole auki ollenkaan.

Kyllä liftaaminen kuulostaa ihan uskottavalta skenaariolta, koska se oli melkoisen suosittua kasarin lopussa ja ysärin alussa nuorten keskuudessa (sitä edeltävästä ajasta ei näin nuori mies muista). Pikku-Blackiekin näki auton takapenkiltä liftareita tämän tuosta teiden varsilla.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo aina on jotenkin kiehtonut kadota. Kuka nytkään jaksaa jollekin sukulaisille vastailla puhelimeen. Mulla jopa mutsi yrittää välillä soitella, vaikka en ole mikään mammanpoika.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Eilinen TV5 Kadonneet Suomi -jakso, herätti kysymyksiä;

- Miksi kaappaaja palasi Suomeen ja jäi kiinni? Voisiko olla että tiesi hyvin oikeuskäytännön ja halusi jäädä kiinni, kärsiä pienen tuomion puolikkaana ja olla näin ollen tuomion kärsinyt ja pitää lapset?
- Mitä vittua Suomen ”oikeuslaitos”!? Lapsikaappaaja otetaan kiinni, tuomitaan eikä saada lapsien sijainnista tietoa. Oikeus määrää pienen tuomion, puolittaa sen, ja vapauttaa herran tekemään saman uudestaan, juuri ennen kuin äiti olisi saanut lapset takaisin Espanjan viranomaisilta.
- Mitä kaappaaja sai tuomiota Espanjassa toisesta kaappauksestaan samoja lapsia kohtaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös