Kaapo Kakko – Church of Kakko Manhattanilla

  • 658 281
  • 2 216

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Quinn sanoi päättäneensä että Kakko, Panarin ja Mika ovat rankkarilaukojat ja jos Flyers epäonnistuu ensimmäisellään niin hän laittaa Kakon ensimmäisenä laukomaan paineettomassa tilassa. Hyvä peliliike päävalmentajalta.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Ihan vaan kysymyksenä seurakunnan jäsenille, että montako 0+0 peliä pitää tulla putkeen, että saa sanoa, ettei se homma nyt kuitenkaan oikein pelitä?

2+1=3 on kuitenkin aika surkea pistesaldo sillä vastuulla mitä Kakko on saanut jo usean pelin ajan. Ja juuri vastuun kasvettua ovat hänellä menneet tehot täysin jäihin.

Nykyajan (muka) edistyneiden tilastojen aikana on tullut tämä huvittava ilmiö, että se riittää kertomaan kuinka hyvin pelaaja on pelannut, kunhan vaan paljon lauotaan edes näennäisen vaarallisista paikoista ja kaikenmaailman maalien ulkopuolisista tilastoista haetaan vahvistusta sille, että hyvin on pelattu, vaikka tuloskentässä tulisi peli toisensa perään nollaa tauluun. Sitten selitellään vaan huonolla tuurilla sitä, että tehoja ei tule.

Vaan kun sen homman nimi on, että jääkiekko on peli, jossa pelin voittaa aina enemmän maaleja tehnyt joukkue. Ja koska ainostaan maalien määrä vaikuttaa ottelun lopputulokseen, on tulosketjuissa pelaava pelaaja aina epäonnistunut aika olennaisessa osassa rooliaan mikäli nollan pisteen pelejä alkaa olla peli toisensa perään.

Ja sen tuurin korostaminen on aikamoista huuhaata. Mitä enemmän pelejä pelataan, sen vähemmän tuurilla on merkitystä yksittäisen pelaajan maali- ja pistesaldoihin, ja sitä enemmän korostuu pelaajan henkilökohtaisen taidon ja hyvän peliälyn merkitykset.

Olen itsekin aika monta Kakon peliä nähnyt jo tälläkin kaudella, ja toki itsekin huomannut, että Kakko on selvästi fyysisesti parempi kuin viime kaudella ja pystyy nyt kuljettamaan kiekkoa paremmin. Paremmalta hänen pelinsä siis näyttää, jos nuo asiat sellaisenaan riittävät siihen, että pitää jonkun peliä erityisen hyvänä.

Mielestäni edelleen kuitenkin näkyy se, ettei hän luovu kiekosta useinkaan oikea-aikaisesti ja nyt alkaa olemaan sitä Liigasta tuttua kiekon hautomista entistä enenmän. Jos se ei johda ihan oikeasti erinomaisiin maalipaikkoihin tai varsinkin maaleihin huomattavasti useammin, ei sellaisesta pelaamisesta ole hyötyä.

Mielestäni jo aiemmin esiin tuomani Kakon varsin keskinkertainen tai korkeintaan hieman keskivertoa parempi peliäly näkyy juuri siinä, ettei hän vain pysty tekemään tarpeeksi todella laadukkaita hyökkäyspelin ratkaisuja, jotka johtaisivat huomattavasti paremmalla todennäköisyydellä maaleihin, kuin nyt johtavat.

No, taisin nyt sohaista vain ampiaispesää. Silti koin tarpeelliseksi tämän, kun alkoi olemaan vähän liiankin heppoista kuorolaulantaa siitä, kuinka hyvin Kakko pelaa.

Vielä loppukaneettina - jos tehoja ei ala selvästi paremmin tulla (vaikkapa seuraavan kymmenen pelin aikana), niin ei se pelaaminen ole hyvää ollut, vaikka kuinka silmään sellaiselta näyttäisi. Jääkiekko on maalintekopeli, eikä mikään taitoluistelukilpailu tyylipisteistä.
 
Viimeksi muokattu:

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Quinn sanoi päättäneensä että Kakko, Panarin ja Mika ovat rankkarilaukojat ja jos Flyers epäonnistuu ensimmäisellään niin hän laittaa Kakon ensimmäisenä laukomaan paineettomassa tilassa. Hyvä peliliike päävalmentajalta.

Erittäin fiksu liike Quinnilta. Eiköhän toi rankkumaalikin anna Kakolle lisää itseluottamusta. Vaikka Devis- fani olenkin nii mukava nähdä, että Kaapolla on alkanut peli kulkemaan paremmin.
 
Suosikkijoukkue
New York Rangers
@Ippenator En ala koko viestiä lainaamaan. Hyviä pointteja tuossa kiekon oikea-aikaisesta luopumisesta, mutta taitaa kyseinen ongelma hiertää koko joukkuetta tällä hetkellä. Maalinedustalla(kin) haetaan sitä ylimääräistä syöttöä ja uskon vastustajienkin tietävän tämän tässä kohtaa kautta.

Pisteissä ei hyvä tekeminen näy ja varmasti tämä apina koskee Kakon lisäksi koko joukkuetta.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Vielä loppukaneettina - jos tehoja ei ala selvästi paremmin tulla (vaikkapa seuraavan kymmenen pelin aikana), niin ei se pelaaminen ole hyvää ollut, vaikka kuinka silmään sellaiselta näyttäisi. Jääkiekko on maalintekopeli, eikä mikään taitoluistelukilpailu tyylipisteistä.

Ihan hyviä pointteja, mutta pelkästään näin mustavalkoista ajattelua on vaikea käyttää kun tässä tapauksessa puhutaan alle viikko sitten 20 vuotta täyttäneestä raakileesta. Se että Kakon pelaamista on täällä viime aikoina kehuttu, johtuu siitä että kokonaisvaltainen pelaaminen on ollut ihan erinäköistä kuin vuosi sitten, ja vertailukohtana on nyt nimenomaan ko. pelaajan aiemmat otteet. Tuskin tässä kukaan on Kaapolle mitään Hart-ehdokkuutta lyömässä ja pistemäärä on kieltämättä tähän mennessä melkoisen kurja, mutta mielestäni on täysin paikallaan antaa posia silloin kun selkeää kehitystä on tapahtunut. Ja tulee tapahtumaan muuten jatkossakin.
 
Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
@Ippenator Eiköhän tässä aika moni kirjoittaja peilaa Kakon esityksiä nimenomaan viime kauteen, jolloin hänen ei olisi edes kuulunut pelata NHL:ssä. Joka osa-alueella on menty eteenpäin, ja paljon. Se on melko rohkaisevaa ja hienoa nähdä Kakon kehittyvän näin Rangersin ja Suomen maajoukkueen kannattajana.

Toki tiettyjä logiikoita noudattamalla Kakko oli selkeästi parempi pelaaja viime kaudella, kun iski tehopisteitä 0,35 per ottelu vs. 0,21 tällä kaudella. Sophomore slump?

Nostat ihan fiksuja pointteja esiin, mutta en ole ikinä ollut ihan näin mustavalkoisten mielipiteiden ystävä. Jos joku Kakon maalille lähettämä flipperi olisi imaistu sisään ja vaikka Lafreniére olisi parista loistavasta syötöstä laittanut kiekon kenkälaatikkoon, niin olisiko Kakko jotenkin merkittävästi parempi pelaaja? Mielestäni ei.

Käytännössä jääkiekossa pyritään hankkimaan maalipaikkoja (lottokuponkeja), ja sitten lopussa ihmetellään että mitkä lottokupongit sattuvat osumaan. Mitä enemmän kuponkeja, sitä todennäköisemmin saat enemmän osumia kuin vastustajasi.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Ihan hyviä pointteja, mutta pelkästään näin mustavalkoista ajattelua on vaikea käyttää kun tässä tapauksessa puhutaan alle viikko sitten 20 vuotta täyttäneestä raakileesta. Se että Kakon pelaamista on täällä viime aikoina kehuttu, johtuu siitä että kokonaisvaltainen pelaaminen on ollut ihan erinäköistä kuin vuosi sitten, ja vertailukohtana on nyt nimenomaan ko. pelaajan aiemmat otteet. Tuskin tässä kukaan on Kaapolle mitään Hart-ehdokkuutta lyömässä ja pistemäärä on kieltämättä tähän mennessä melkoisen kurja, mutta mielestäni on täysin paikallaan antaa posia silloin kun selkeää kehitystä on tapahtunut. Ja tulee tapahtumaan muuten jatkossakin.
Sen toki myönnän, että fyysinen ote ja peli-ilme ovat aivan toisella tasolla Kakolla kuin viime kaudella. Ja toki toivon itsekin, että niitä pisteitäkin alkaisi tulla. Silti silmään pistää, etteivät ne parhaiden paikkojen ratkaisut ole hänellä edelleenkään parhaita mahdollisia useinkaan ja sellainen tietty terävyys myös tuntuisi puuttuvan ratkaisupaikoissa. Varsinkin laukausten osalta, mutta myös syötöissäkin olisi parannettavaa, varsinkin ajoitusten suhteen.

Mutta toki siis myönnän, että eteenpäin on menty sekä fyysisellä puolella että peli-ilmeen osalta. Se ei silti ainakaan paljoa lohduta, jos tulosta ei tule edes viime kauden malliin.

Toki sophomore slumppikin periaatteessa mahdollinen. Vaikkakin se usein liittyy pelaajilla myös siihen, että fyysisellä puolella ollaan vähän jumissa, kun ekan kauden selväksi tulleiden heikkouksien (erityisesti fyysisten) jälkeen on treenattu liiankin lujaa fysiikkaa. Näin ei näyttäisi kyllä Kakon kohdalla olevan, vaan hyvältä ja sopivalta siis näyttää fysiikan kehittymisen osalta.
 
Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Nuoleeko Kaapo metroaseman portaikossa kaiteita vai miten ihmeessä se on jatkuvasti tuolla listalla. Juuri pääsi pois ja taas mennään. Viimeksi taisi olla false positive, niin toivotaan samaa lopputulosta tässä tapauksessa.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Onko Kakon voinnista mitään tietoa? Ilmeisesti tämä toinen covid -hälytys oli ihan aiheesta, kun poika ei pelaa parhaillaan meneillään olevassa pelissä. Jos sillä nyt oikeasti on korona, niin huolestuttaa kyllä, miten se vaikuttaa Kakon terveyteen. Editysaskelia on otettu tämän kauden aikana, olisi sääli jos nyt tulisi takapakkia koronan takia.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Sam Rosen Rangersin lähetyksessä oli sanonut että ei ole oireita ja voi palata pian.

Tämäpä vasta hyvä uutinen! Nyt kun Panarin on poissa, niin on tilaisuus saada enemmän peliaikaa ja vastuuta ja sitä kautta onnistumisia. Lafrenierellä ei ole lähtenyt homma käyntiin mitenkään räjähtävästi, niin Kakon pitäisi helposti saada peliaikaa, jos jatkaa samanlaisin ottein.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kakko edelleen Covid-listalla joten ei pelaa huomisessa pelissä. Rangersilla oli huomiseen päivään asti merkitty kolme prime-time matsia. Yksi peruuntui ja nyt kahdesta Kakko ollut sivussa. Vähän kyrsii vaikka tärkein tieto on tottakai että mitä ilmeisemmin mitään oireita Kakolla ei ole ollut. Toivotaan että ti-ke välisenä yönä nähdään Kakko taas kehissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kakon odotetaan tänään pääsevän pois Covid-listalta mutta ei varmastikaan pelaa vielä ensi yönä, mikä on ihan ymmärrettävää. Josko sitten to-pe yönä Devilsiä vastaan.
 
ilatzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Olipas mahtava erä Kakolta. Stromen maaliin kaikki lähti Kakon hienosta syötönkatkosta hyökkäysalueella. Muutenkin Kakko karvasi erittäin ahneesti kiekkoa pois ja onnistuikin riistoissa. Kulmapelissäkin pyörähdykset muistuttivat vanhoja aikoja Suomen kaukaloista. Tiedä sitten ovatko NJD:n puolustajat niin huonoja, että moinen onnistui nyt noin hyvin. Taisi pistää jopa puikot joltain, oh yeah. Hyvä paikka oli laittaa maalin edestä kiekko pönttöönkin, kun pääsi ensimmäisenä reboundiin, mutta ei tällä kertaa. Tätä katselee mielellään.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Kakon peliä kun katselee, niin ei voi kuin nyökytellä sohvalla. 20-vuotias kaveri on yksi liigan kovimmista kaksinkamppailupelaajista. Ei ole vaikea ennustaa, että Kakko on urallaan todellinen possession machine, jos näin tyhmää termiä edes saa käyttää. Eilisessä pelissä ihan jatkuvalla syötöllä kaivoi kiekon omalle joukkueelleen molemmissa päissä kenttää. Tämän lisäksi mailahäirintä ja syöttölinjojen peitto on todella vahvaa.
 
Mattila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset
Kakko kyllä karvaa erinomaisesti ja sitä kautta luo paikkoja omalle joukkueelle. Mutta jos sais vienosti toivoa, niin ripaus röyhkeyttä ja itsekkyyttä, sitä kautta pistepussi lihoisi?
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kakko kyllä karvaa erinomaisesti ja sitä kautta luo paikkoja omalle joukkueelle. Mutta jos sais vienosti toivoa, niin ripaus röyhkeyttä ja itsekkyyttä, sitä kautta pistepussi lihoisi?
Varmaan pelko perseessä vieläkin, että puree tuppia penkillä jos lähtee sooloilemaan. Katotaan ens vuonna.
 
GeneRation

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nieminen ja Hoffa puhuivat tuolla studiossa Kakon potentiaalista. Olivat sitä mieltä, että on potentiaalia 60 pisteen kausiin.

Itse olen vahvasti eri mieltä. Kakon potentiaali on mielestäni luokkaa Mikko Rantanen/Sebastian Aho/Alexander Barkov/Patrik Laine.

Jos puhutaan potentiaalista, niin tämän päivän NHL:ssä se on mielestäni luokkaa 80+ pistettä. Pistekeskiarvo voisi hyvällä perustasolla olla tuo 60p per kausi, mutta eihän tuo potentiaali voi mitenkään olla "vain" Jussi Jokisen tasoa? Mitä mieltä olette?
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

Mitäköhän olisivat miehet olleet mieltä Barkovin kahdesta ekasta kaudesta? Ei ihan hirveästi juhlittu pisteillä sielläkään.

Kakolla on IMO se potentiaali yli 80 pojon kausiin, mutta toinen kyssäri tulee onnistuuko se Rangersissa? Siellä on laituripaikalla nykyisiä ja tulevia tähtiä niin paljon. Ei taida hirveän usein onnistua se yli 80 pistettä kakkosketjussa (kyllä, on mahdollista mutta harvemmin t. Draisaitl). Siellä olisi nokkimisjärjestyksessä edellä Panarin ja Lafreniere, niskaan hönkii Buchnevich, Kreider, Kravtsov. Kovaa kisaa.

Kakko on pelillisesti ollut tällä kaudella hyvä, mutta kyllähän nuo tehot ovat pettymys ei siitä mihinkään pääse. Kakon onni on se, että Rangers kokonaisuutena on ollut hyökkäyssuuntaan aika köyhä joten saa jotain anteeksi.
 
GeneRation

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kakko on pelillisesti ollut tällä kaudella hyvä, mutta kyllähän nuo tehot ovat pettymys ei siitä mihinkään pääse. Kakon onni on se, että Rangers kokonaisuutena on ollut hyökkäyssuuntaan aika köyhä joten saa jotain anteeksi.

Ehdottomasti pisteet ovat pettymys ja Quinnin Rangerssissa tulee olemaan haastavaa, mutta kun puhutaan potentiaalista, niin mielestäni silloin ei katsota kamalasti tämän hetken rosteria tai valmentajaa. Etenkin, kun tämän hetken rosterinkin kanssa on täysin mahdollista, että tulevaisuudessa Kakko tulee olemaan osana jonkinnäköistä "superketjua".
 
Se lienee aika varmaa että Quinn ei tämän kauden jälkeen enää Rangersia valmenna. Potkuja ei ehkä kesken kauden tule mutta kyllä tämä tie on nähty.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.97
  • 3.70
  • 3.50
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös