Kaapo Kakko – Church of Kakko Manhattanilla

  • 684 619
  • 2 269

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Myös Zibanejad ja Lindholm nousivat ykkössentterin tasolle vasta maisemanvaihdoksen jälkeen.

Lindholm kyllä mutta ainakin pistemäärien perusteella Zibanejad oli Ottawassakin menossa hyvää vauhtia eteenpäin. Ppg kahdella viimeisellä Ottawa-kaudella 0,57 ja 0,63. Kahdella ekalla Rangers kaudella 0,66 ja 0,65. Lopullinen läpimurto vasta kolmannella Rangers kaudella.
 
npc

Jäsen
Kakko oli hyvä Suomessa ja siinä nimenhuutotilaisuudessa Pamerikassa kun yleisö tsänttäsi nimeään.

Tai sitten juuri ei kannata katsoa. Rohkeus tietysti puuttuu täysin tällä hetkellä mutta muuten Kaapo pyrkii tuota samaa kiekonhallintaan ja suojaamiseen perustuvaa peliä pelata mutta se ei vain toimi.
Mitä muistan Suomessa pelaamisesta niin oli sellainen vahva jässikkä-pötikkä kiekollisena luistimilla, joka ei hievahtanut vaikka joku taklasi, muita samanlaisia tulee mieleeni Saku Koivu ja Otto Janecky, joita yrittäessä taklata lensi itse perseelleen. Eikö NHL:ssä tällaisella ominaisuudella pärjää? Ihme huttu, vaikka muistankin Sakun ekan pelin NHL:ssä kun yritti ottaa liigamaisesti Iso-Eerikin taklausta vastaan ja lensikin pahasti laitaan päin ja naama veressä vaihtoaitiossa rakensi itseään kantapään kautta vallitsevaan hokikulttuuriin ja vaatimustasoon.
 
Kaveriini

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ,Washington Capitals, Detroit Red Wings
Toivon yli kaiken että Kakko sais siirron esim detroitiin missä pääsis pelaamaan kärkiketjuissa ja sais sitä kautta lisää vastuuta ja itseluottamuksen takaisin. Menee koko mies aivan hukkaan rangersissa :(
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
missä pääsis pelaamaan kärkiketjuissa
Tarkoitatko tällä ykkösylivoimaa vai mitä, ekat 15 matsia tais pelata Zibanejadin ja Kreiderin kans eli kärkiketjuissa on kyllä pelannut. Ja tuskin Detroitissakaan pääsis ykkösylivoimalle suoraan.

Samaa mieltä että treidi voisi tehdä Kakolle hyvää, mutta hän on kuitenkin selkeä top9 hyökkääjä Rangersissa. Hän ei sitä suoraan ole kovin monessa muussa joukkueessa.
 
Rangers johtaa koko liigaa. Tuskin on ihan ensimmäisenä mielessä etsiä treidiä Kakolle.

Nyt vain kliseisesti yksinkertaisia asioita kentällä ja sitä kautta valmennuksen luottamus, jotta peliaikaa voi ansaita taas viime pelejä enemmän.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Rangers johtaa koko liigaa. Tuskin on ihan ensimmäisenä mielessä etsiä treidiä Kakolle.

Nyt vain kliseisesti yksinkertaisia asioita kentällä ja sitä kautta valmennuksen luottamus, jotta peliaikaa voi ansaita taas viime pelejä enemmän.
Trade deadlinella voisi liikkua johonkin Arizona/Chicago tyyliseen joukkueeseen osana jotain pakettia, mutta ei tosiaan ihan huvikseen aleta treidaamaan.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Seppäseltä pointti, jota ohimenevästi itsekin pohtinut.

Että tietyssä pisteessä Kakko päätti satsata voimaan ja lihakseen, samaan aikaan kun NHL oli menossa koko ajan liike- ja pelinopeudeltaan nopeampaan suuntaan.

En tiedä onko näin ja toki tuolla täytyy pystyä kamppailemaan. Mutta onko siinä sitten se ero, että periaatteessa ok kiekkotaidot ja pelikäsityksen omaava hyökkääjä on hieman diesel, sen ratkasevan kymmenyksen myöhässä eikä kykene saamaan kilpailuetua vastustajiin nähden. Kun ei ihan ehdi.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
En tiedä onko näin ja toki tuolla täytyy pystyä kamppailemaan. Mutta onko siinä sitten se ero, että periaatteessa ok kiekkotaidot ja pelikäsityksen omaava hyökkääjä on hieman diesel, sen ratkasevan kymmenyksen myöhässä eikä kykene saamaan kilpailuetua vastustajiin nähden. Kun ei ihan ehdi.
Ismo Lehkonen sen aika hyvin tiivisti. Kakko on NHL:ssä korkeintaan keskitason luistelija, eikä saa siitä luistelusta minkäänlaista etua itselleen. Ei pysty luomaan itselleen sitä ratkaisevaa tilaa ja aikaa.

Kakko on aivan häikäisevän taitava ja oivaltava pelaaja, mutta kun sitä tilaa ja aikaa ei ole, niin silloin hän ei myöskään pääse näitä parhaita aseitaan juurikaan käyttämään.

Voisi veikata, että ongelma on myös pahasti päässyt jo pään sisälle, niin tuossa on myös itseluottamuskin jo aika nollissa, joka taas ruokkii ongelmaa lisää.

Kakolla olisi potentiaalia olla supertähti NHL:ssä, mutta se nyt valitettavasti jää siitä liikkeestä tosi pahasti piippuun. Hänen NHL-uransa on jo sen verran pitkällä, että valitettavasti kohta alkaa tulemaan jo se vastaan, että tuosta pitää ruveta käyttämään muotoa "olisi ollut potentiaalia", jos ei nopeasti rupea tapahtumaan muutosta.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Seppäseltä pointti, jota ohimenevästi itsekin pohtinut.

Että tietyssä pisteessä Kakko päätti satsata voimaan ja lihakseen, samaan aikaan kun NHL oli menossa koko ajan liike- ja pelinopeudeltaan nopeampaan suuntaan.

En tiedä onko näin ja toki tuolla täytyy pystyä kamppailemaan. Mutta onko siinä sitten se ero, että periaatteessa ok kiekkotaidot ja pelikäsityksen omaava hyökkääjä on hieman diesel, sen ratkasevan kymmenyksen myöhässä eikä kykene saamaan kilpailuetua vastustajiin nähden. Kun ei ihan ehdi.
Tässä voi olla organisaatiollakin osansa, eli mitä ominaisuuksia sieltä on ohjattu kehittämään. Rangersin puolelta Quinnin rebuild- jakso vedettiin ihan vihkoon. Tuolloin olisi ollut varaa antaa Kakon ja muidden nuorten pelata vahvuuksillaan ja kehittyä, mutta opetettiin möyhimään ja pelkäämään virheitä. Ihan käsittämätön ajanjakso oli tuo, enkä vieläkään tiedä oliko syy Quinnissa yksin, vai oliko tuo myös GM- tasolta ohjattua. Ainakin GM- porras tuon häröilyn siunasi, kun se sai jatkua. Gallantin kanssa yritettiin jo menestyä ja menestyttiinkin, joten siitä eteenpäin on ollut ihan loogista, että pelin pitää käydäkin, jotta saa yrittää kärkiketjuissa ja hyökkäyspeliä.
 
Ismo Lehkonen sen aika hyvin tiivisti. Kakko on NHL:ssä korkeintaan keskitason luistelija, eikä saa siitä luistelusta minkäänlaista etua itselleen. Ei pysty luomaan itselleen sitä ratkaisevaa tilaa ja aikaa.

Kakko on aivan häikäisevän taitava ja oivaltava pelaaja, mutta kun sitä tilaa ja aikaa ei ole, niin silloin hän ei myöskään pääse näitä parhaita aseitaan juurikaan käyttämään.

Voisi veikata, että ongelma on myös pahasti päässyt jo pään sisälle, niin tuossa on myös itseluottamuskin jo aika nollissa, joka taas ruokkii ongelmaa lisää.

Kakolla olisi potentiaalia olla supertähti NHL:ssä, mutta se nyt valitettavasti jää siitä liikkeestä tosi pahasti piippuun. Hänen NHL-uransa on jo sen verran pitkällä, että valitettavasti kohta alkaa tulemaan jo se vastaan, että tuosta pitää ruveta käyttämään muotoa "olisi ollut potentiaalia", jos ei nopeasti rupea tapahtumaan muutosta.
Tässähän tämä ongelma mielestäni kiteytyy. Jo aiempina kausina kovatempoisessa ottelussa kiekko on useasti takakarvattu Kakolta lavasta. Eikä Kakko itsekään pääse irtautumaan luistelulla suorahyökkäyksiin, vaan lähes poikkeuksetta puolustavat pelaajat luistelevat Kakon kiinni.

Nyt sitten tyytyy pelaamaan vain varmistelevaa jääkiekkoa ja roiskii paljon kiekkoa päätyyn. Hyökkäyspäässäkin tuntuu monesti olevan pelin ulkopuolella, eikä paljoa pääse tai uskalla kiekolla operoida.

Vajaisen luistelun lisäksi laukaus tuntuu olevan suuri heikkous Kakolla. Ei pysty sillä luomaan juuri minkäänlaista maalintekouhkaa.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kakolla olisi potentiaalia olla supertähti NHL:ssä, mutta se nyt valitettavasti jää siitä liikkeestä tosi pahasti piippuun. Hänen NHL-uransa on jo sen verran pitkällä, että valitettavasti kohta alkaa tulemaan jo se vastaan, että tuosta pitää ruveta käyttämään muotoa "olisi ollut potentiaalia", jos ei nopeasti rupea tapahtumaan muutosta.

Ikää ei oo vielä mitään, mutta toisaalta, kun tiettyyn pisteeseen on tultu niin muuntautuminen, kehittyminen ja liikkumisen terävöittäminen ottaa sitten aikaa. Vuosia.

Vois kuvitella miten Kakon leirissä näitä asioita mietitään ja pyöritellään, minkälaista pelaajaprofiilia vielä tavotellaan.

No, aika näyttää. Oleellista on arvioida ammattimaisesti ja kylmän viileästi mistä jää vajaaksi, missä on puutteet. Ja kyllä se taso sitten kovassa kilpaurheilussa lopulta asettuu ansaitsemalleen tasolle. Ei tartte länkyttää, jossitella tai katsella johonkin viiden vuoden taakse miten pitäis olla sitä, tätä tai tota kun esitykset jäällä kyllä kertoo samalla lailla kun kun sijotukset ja kello hiihtoladuilla.

Pätee aika moneen muuhunkin pelaajaan. Sitä tasoa on ihan ok arvioida vaikkapa kuluvan kauden, edellisen kauden otannalla ja arvioida mihin voitas olla matkalla. Eikä hirttäytyä johonkin junnuvuosiin.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kakon onneksi luistelu on semmoinen, mitä voi "helposti" kehittää.

Tästä nyt esimerkkinä vaikka aikanaan Granlund ja Barkovkin useampaan kertaan. Eivät he mitään raketteja toki ole edelleenkään. Mutta onhan esim Barkovin luistelu paljon vaivattomampaa ja ennen kaikkea taloudellisempaa nykyään. Ja MG teki myös ihan on maalin tuossa. Kuin McDavid konsanaan

Ensi kesälle siis teränkäyttöä, liuku, nopeita suunnanmuutoksia ja räjähtävyyttä treenaamaan. Se taloudellisuus tulee siihen samalla. Kun ei tarvitse polkea kuin olisi tervahaudassa.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Niin oliko Kakko sekä Pärssinen kesällä Rantalan treeneissä? Pärssiselläkin nyt 9 ottelut kiikariputki. Mitä siellä Turussa oikein tehdään?

Ei mitään, millä on tekemistä modernin jääkiekon kanssa. Oikeasti track record alkaa olemaan aika paha. Ihan vitun puupökkelöitä ovat monet pelaajat tehneet itsestään. Esim. Laine, Ristolainen, Kakko ja nyt Pärssinen, joka liikkuu viime kauteen verrattuna kuin betonipainot jaloissa, eikä jaksa vaihtoja loppuun. Ja kuten joku jo mainitsikin, ei tämä ole mikään Rantala-juttu, mies juttelee ihan järkeviä.

Esim. muutamia hyviä lainauksia maikkarin artikkelista.

"Fysiikkavalmentajan mukaan harjoitusaatteen ytimessä ovat aina olleet räjähtävyys ja nopeus. Liikaa ei kuitenkaan saa pumpata voimaa, etteivät jääkiekossa keskeiset ominaisuudet jää varjoon."

"NHL menee vuosi vuodelta enemmän suuntaan, jossa todelliset muskelimörssärit jäävät vauhtipelissä pronssille. Rautalan mielestä huippuliigan hyvässä vauhdissa oleva murros asettuu loistavasti Turussa toteutettavaan harjoittelumalliin.
– Muutos palvelee vielä enemmän tätä. Totta kai nyt keskitytään enemmän terävyyteen, mutta se on aina ollut lähtökohta. Jos olet ekana kiekossa, niin se auttaa sitä pelaamista aika paljon, Rautala tiivistää. "

Mikko Rantanen kommentoi myös seuraavaa.

"105 pistettä hurjastellut Rantanen on pysynyt Rautaloiden ringissä yli 10 vuoden ajan. Keskeinen syy on harjoitusohjelma, joka on saatu muokattua kropalle optimaaliseksi. Hän kiittelee Rautaloita etenkin keskinäisestä ymmärryksestä ja luottamuksesta pelaajan omaan arviointikykyyn.
– Varsinkin, kun on vanhempana tullut kokemusta, niin Marko ymmärtää sen, minkä Hannukin ymmärsi, että aika paljon itsekin tietää, milloin kropassa tuntuu, että voi tehdä jotain tiettyä juttua ja milloin pitää jättää väliin, Rantanen sanoo. "

Samaten pitää todeta, että todella liukas Maccelli on ollut nyt muutaman vuoden samassa kesäharjoitteluringissä. Kuitenkin jos sinulla on ongelmia luistelutekniikassa, niin kesä on ainoa hetki, kun on kunnolla aikaa työstää tekniikkaa paremmaksi. Sama pätee laukaustekniikkaan. Pelaajan ja taustojen pitää itse löytää kehityksen polku.
 
Stintti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Lapin kiekkoilu
Ei mitään, millä on tekemistä modernin jääkiekon kanssa. Oikeasti track record alkaa olemaan aika paha. Ihan vitun puupökkelöitä ovat monet pelaajat tehneet itsestään. Esim. Laine, Ristolainen, Kakko ja nyt Pärssinen, joka liikkuu viime kauteen verrattuna kuin betonipainot jaloissa, eikä jaksa vaihtoja loppuun. Ja kuten joku jo mainitsikin, ei tämä ole mikään Rantala-juttu, mies juttelee ihan järkeviä.
Eikös Ristolaisesta ole ollut juttuja, että on jo useamman kesän vetänyt ihan muualla kuin tuolla? Fysiikkakoutsi Ville Rintala taisi olla herran nimi.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Vähän alibikiekoksi on Kaapon peli mennyt viime aikoina. Virheiden välttelyä ja kiekon heittämistä päätyyn. Itseluottamuksen puute paistaa kauas.

Kakon NHL-uraa merkkaa kysymysmerkki siitä, että minkälainen pelaaja hän haluaisi tai hänen pitäisi oikein olla? Eväät olisi olla tuommoinen Rantasen tyylinen kulmissa dominoija, joka hyvillä käsillä ja ulottuvuudella pystyisi rakentamaan paikkoja ja itse ratkaisemaan tilanteita. Onko se sitten vajavainen räjähtävyys, jolla ei pääse itseään polkaisemaan kulmista vapaaksi, jolloin jää sitten ikuisesti pörräämään nurkkiin, koska keskitason luistelullakin NHL:ssä voi pärjätä, jos muut ominaisuudet sitä tukevat. Jonkun verran ollut puhetta myös tuosta hammastikusta ja Kaapon laukauksesta, jolla ei toivottua tulosta ole onnistunut NHL:ssä tekemään.

Hyvä aihio Kakossa edelleen on olemassa huippupelaajaksi, mutta pieniä asioita pitäisi pystyä viemään eteenpäin, jotta voisi nousta tuloksentekijäksi NHL-tasolle.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tästä nyt esimerkkinä vaikka aikanaan Granlund ja Barkovkin useampaan kertaan. Eivät he mitään raketteja toki ole edelleenkään. Mutta onhan esim Barkovin luistelu paljon vaivattomampaa ja ennen kaikkea taloudellisempaa nykyään. Ja MG teki myös ihan on maalin tuossa. Kuin McDavid konsanaan

Granlundista ei mitään huippuluistelijaa koskaan tullut, mutta pelasti luisteluvalmennuksella NHL-uransa. Barkovista sanoisin kyllä, että on todella hyvä luistelija ja myös nopea varsinkin kokoisekseen. Hänen pelityylinsä vain piilottaa tuon ominaisuuden monesti ja edelleen hän rytminvaihdoksilla ja nopeilla kiihdytyksillä yllättää vastustajia käytännössä kaikissa pelaamissaan peleissä.

Kakon lähtötaso ehkä on Barkovin kanssa vähän samanlainen, mutta liekö hänellä sitten koskaan ollut kunnon luisteluvalmentajaa? Siis sellaista pätkää harjoittelussaan, jossa hiotaan puhtaasti teränkäyttöä yms.?
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eikös Ristolaisesta ole ollut juttuja, että on jo useamman kesän vetänyt ihan muualla kuin tuolla? Fysiikkakoutsi Ville Rintala taisi olla herran nimi.

Ei vissiin paikat enää kestäneet niitä rautoja...

Vois kuvitella miten Kakon leirissä näitä asioita mietitään ja pyöritellään, minkälaista pelaajaprofiilia vielä tavotellaan.

Ika on useaan otteeseen myös puhunut tästä "Kakon leiristä". Mä olen vaan jäänyt pohtimaan että ketä kaikkia siihen leiriin kuuluu? Kaapon vanhemmat toimii ihan normiammateissa eikä heillä ole mitään kosketusta huippu-urheiluun. Fysiikkavalmentaja tulee yleisurheilupiireistä eikä hänellä ole käsittääkseni mitään sen suurempi tietotaitoa itse jääkiekosta. Ja siellä on toki kymmenkunta muutakin valmennettavaa. Mä olen aika tarkkaan seurannut Kaapoa ja häneen liittyvää keskustelua enkä ole koskaan kuullut että hänellä olisi joku henk.koht "mentori" tai ylipäätään ketään ketä ohjailisi häntä jääkiekon saralla. Eli voikin olla että tämä Kakon leiri koostuu koostuu pelkästään itse Kaaposta.
 
Ittellä ei oo mitään käsitystä Kakon suhteen, lähinnä käytin yleismaallisesti. Leiriin oletan kuuluvan kaikki agentit, valmentajat, ohjaajat ym. jotka pelaajan etua ajaa ja valvoo, ja joiden kanssa toimitaan jäällä ja sen ulkopuolella.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Kakko ensi kesänä Jesper Brattin luisteluvalmentajan oppiin. Sai yhdessä kesässä tosi isoja tuloksia Alexander Holtzin luistelussa aikaan. Ei sekään ole NHL:n huipputasoa, mutta enää homma ei jää siitä kiinni. Tekisi Kakollekin tuollainen hyvää. Toki vastaavia luisteluvalmentajia on monia muitakin.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ittellä ei oo mitään käsitystä Kakon suhteen, lähinnä käytin yleismaallisesti. Leiriin oletan kuuluvan kaikki agentit, valmentajat, ohjaajat ym. jotka pelaajan etua ajaa ja valvoo, ja joiden kanssa toimitaan jäällä ja sen ulkopuolella.

Joo otin asian vain esille kun siitä mainitsit. Eikä se tarkoita etteikö tälläistä leiriä olisi olemassa jos siitä ei ole julkisuuteen kuulunut mutta pistää vain pohtimaan kun homma polkee paikallaan. Ne tarinat Puljujärven fysiikkaharjoittelusta jäi jotenkin mieleen kuinka päämäärätöntä kovimmallakin sarjatasolla pelaavan harjoittelu/off-ice toiminta voi olla.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Eikös Ristolaisesta ole ollut juttuja, että on jo useamman kesän vetänyt ihan muualla kuin tuolla? Fysiikkakoutsi Ville Rintala taisi olla herran nimi.

Toki on Lainekin, jos Ristolaisen tähän nostaa. Ja kyllä Ristolaisen meno on ollut varsin kankeaa pahimillaan. Tarkoitus oli myös todeta, että mielestäni ei ole kyse Rautalasta, vaan isosta määrästä kärkipään varauksia, joilla on liike keskinkertaista + Pärssinen, joka on kadottanut liikkeensä täysin tälle kaudelle. Rautala varmasti vetää oman roolinsa ihan hyvin, mutta ei se kentällä näillä pelaajilla näy. Parantuneet fyysiset ominaisuudet menevät hukkaan.
 
Jep. Kyllä Rautala voimaa noihin poikiin saa. Siksi tuo on varmasti juuri Maccellin kaltaiselle pelaajalle toimiva systeemi kun se liikkumiskyky on jo olemassa ja tarkoitus on lisätä voimaa. Eikä se Rantasellakaan huonosti näytä menevän mutta onhan Rantasen teränkäyttökin ihan eri tasolla varsinkin Kaapon verrattuna.
 
Varmasti suurta eroa juuri siinä millainen luistelija on kyseessä. Esim Heiskasella nyt liuku ja teränkäyttö on niin älyttömällä tasolla, että sitä ei saa pilalle vaikka koko kesän vetäisi pelkkää kyykkyä. Puolestaan pelaajilla, joilla luistelu perustuu enemmän jalkojen nopeuteen tai simppelisti siihen että yksittäisessä potkussa on aivan pirusti jerkkua, luulisi olevan todennäköisempi mahdollisuus vetää kesällä jalat tukkoon, jolloin liikekin on puuroa ainakin alkukaudesta.

En osaa varmasti sanoa miten yleisurheilutaustainen fysiikkakoutsi sopii jääkiekon kesätreenaamiseen, mutta mutulla väittäisin, että nimenomaan sieltä löytyy osaamista ainakin räjähtävyyden parantamiseen.
 
Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Niin paljon kuin odotinkin ja halusin Kaaposta seuraavaa Tepsin supertähteä NHL:ssä, niin nyt saavat nämä Kaapon otteluraportin 0+0=0 kurkkimiset riittää kohdallani. Samaa tarjoillaan nyt jo viidettä kautta. Palaillaan asiaan, kun/jos Kaapo löytyy pistepörssin 50 parhaan joukosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös