Kärppien peliotteet kaudella 2018–2019

  • 123 386
  • 567

Mutanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juu näinhän se on. Pakko sen sitten oli olla aito mahdollisuus.
Mene pois. Ensimmäinen kerta tälle kaudelle, kun TPS pelaa back-to-back pelin levännyttä joukkuetta vastaan. Vastaavasti TPS on pelannut kuusi peliä siten, että vastustaja on pelannut edellisenä päivänä.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hieno matsi oli seurata paikan päällä. Tuloksellisesti surkea alku, mutta jaksettiin rummuttaa omaa tekemistä loppuun saakka. Kakkosketju oli tänään vaisu, sekä ylivoima luokatonta.

Heshkan ampuessa viivalta on olo aina toiveikas, että jotain hyvää tapahtuu. Ohtamaan virittäessä tykkiään on mieliala jo valmiiksi pettynyt. Viisi laukausta kuudesta ohi maalin.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Olipa mahtava hauiksen näyttö joukkueelta sen Veinin "youtube" imasun jälkeen. Mahtava kattoa kun luistin liikkui ja joka kiekosta tapeltiin tosissaan. Ehdottomasti syksyn parhaimmistoa oli tämä peli, vaikka toki Tepsillä meni aika pitkälle puollustustaisteluksi. Ei kuitenkaan missään nimessä ihan yhtä päätä, vaan kyllä TPS:kin sai välillä ihan vaarallisia tilanteita luotua. Täys häkki ja alko olla jo ihan tunnelmaakin välillä!
 
Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
Ei tainnut ihan aitoa mahdollisuutta olla. Siitä piti otteluohjelma ja tuomarit huolen.

Ensimmäinen kerta tälle kaudelle, kun TPS pelaa back-to-back pelin levännyttä joukkuetta vastaan. Vastaavasti TPS on pelannut kuusi peliä siten, että vastustaja on pelannut edellisenä päivänä.
Tähän haluaisin @Mutanen kommentin? Eli TPS ei saanut mahdollisuutta sarjaohjelman ja tuomareiden takia?
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Ensimmäinen kerta tälle kaudelle, kun TPS pelaa back-to-back pelin levännyttä joukkuetta vastaan. Vastaavasti TPS on pelannut kuusi peliä siten, että vastustaja on pelannut edellisenä päivänä.

Mitä helvettiä!! Tuohan on ihan perseestä, jos yhtä joukkuetta suositaan tuolla tavalla!
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Kärpäthän ei varmaan pelaa levänneitä joukkueita vastaan vieraskiertueillaan? Aika eeppistä itkemistä Turun suunnalta.
 
Forest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Forest, Bruins
Hieno matsi oli seurata paikan päällä. Tuloksellisesti surkea alku, mutta jaksettiin rummuttaa omaa tekemistä loppuun saakka. Kakkosketju oli tänään vaisu, sekä ylivoima luokatonta.

Heshkan ampuessa viivalta on olo aina toiveikas, että jotain hyvää tapahtuu. Ohtamaan virittäessä tykkiään on mieliala jo valmiiksi pettynyt. Viisi laukausta kuudesta ohi maalin.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Juu, mutta osuihan Atte kuitenkin päätypleksiin (melkein joka kerta).
Taisi kyllä osua vastustajan blokkiin noin 90% viivalaukauksista. Voisi tulevaisuudessa antaa vetovastuun pakkiparilleen, syöttötaitoa sentään löytyy Atelta.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Taisi kyllä osua vastustajan blokkiin noin 90% viivalaukauksista. Voisi tulevaisuudessa antaa vetovastuun pakkiparilleen, syöttötaitoa sentään löytyy Atelta.
Ei. Liigan sivujen mukaan ampui tänään viisi kertaa kuudesta ohi/yli maalin.

Kausikortti ylivoimalle on muuten edelleen voimassa. Tässä syyt siihen:

-
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Posia muuten siitä että ratkaisut tuli tänään sieltä ns. secondary scoring osastolta. No toki Kobli oli paperilla ykkösketjun mies, mutta vasta neljäs maali tähän kauteen ja tuskin tulee sen Osalan saapumisen jälkeen ykkösketjussa enää olemaan. Laajuutta kuitenkin löytyy rosterista mukavasti.
 
Senmutsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kausi on mennyt aivan loistavasti! Sen verran silti valmennusjohdolta toivoisin, että maalivahtipelissä olisi enemmän vaihtelua. Vehviläinen on ollut loistava, mutta Rynnäs on myös aivan eturivin veskari. Hilli on epäilemättä Suomen paras maalivahtivalmentaja. Mutta toisinaan tuntuu, että Rynnäksen potentiaalia ei saada täysin käyttöön. Tietysti Vehviläisen hienot esitykset ovat olleet vakuuttavia. Silti Kärpillä on maalivahtiosastolla asiat melkolailla kunnossa.. Tai olihan meillä ennenkin Bäckström, Rinne, Thomas...
 
Viimeksi muokattu:

Micol

Jäsen
Jumalauta oli hieno näytös kolmanteen erään! Ei ollut Lionsilla mitään palaa, kun Kärpät löi kunnolla kaasua 13. hyökkääjällä. Kauden jännittävin ja hienoin ottelu tähän mennessä. Kova sarja tästä kyllä muodostui.

Radek Koblizek on ilmiliekeissä tällä hetkellä. Näyttäisi ykkönen löytäneen muotonsa, kun Kobli on nostanut tasoaan potenssiin kymmenen. Hienoa peliä etenkin kolmannessa erässä Lasun kentältä. Saa Osalaa sijoitella toiseen ketjuun tällä menolla.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos tälläisiin peleihin ei katsojat syty niin mihin sitten? No, onneksi sieltä taas kohta saapuu iki-ihanat kookoot ja jukurit Raksilaan niin saa vaativa oululainen yleisö mannaa :D
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Jumalauta oli hieno näytös kolmanteen erään! Ei ollut Lionsilla mitään palaa, kun Kärpät löi kunnolla kaasua 13.

Zürich itse otti riskin ja ylipeluutti parhaimmistoaan. Ja olivathan aika liukkaalla luistimella liikkeellä erityisesti ykköserässä. Mutta olisihan tuo voinut päättyä tosiaan vierasvoittoonkin. Kova poppoo.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Jumalauta oli hieno näytös kolmanteen erään! Ei ollut Lionsilla mitään palaa, kun Kärpät löi kunnolla kaasua 13. hyökkääjällä. Kauden jännittävin ja hienoin ottelu tähän mennessä. Kova sarja tästä kyllä muodostui.

Hieno oli ottelu ja varsin hieno oli voitto!

Radek Koblizek on ilmiliekeissä tällä hetkellä. Näyttäisi ykkönen löytäneen muotonsa, kun Kobli on nostanut tasoaan potenssiin kymmenen. Hienoa peliä etenkin kolmannessa erässä Lasun kentältä. Saa Osalaa sijoitella toiseen ketjuun tällä menolla.

Koblin pitkästä matkasta Kärppiin ja siihen liittyvistä ongelmista luinkin jo sen jutun. Kobli ei pelityyliltään kuulu mun tavallisiin suosikkeihin, mutta toivon todella, että tällaiset onnistumiset ruokkii Koblia, ansaitsis kyllä pitkän ja kivikkoisen taipaleen jälkeen vähän glooriaakin. Tämän pelin ehdoton ykkönen, joka tapauksessa, kaikella tekemisellään.

Nyt oli kauden makein voitto ja peli todella kovasta joukkueesta! On tämän kauden joukkue kova, todella kova!

Oli todella kova voitto, ja tosiaan yllättävän kova joukkue Zurich oli. Ei tuollaista pelinkääntöä ja kiekollista pelaamista liigaottelussa näe kuin ehkä paria kärkijoukkuetta vastaan.

Jos tälläisiin peleihin ei katsojat syty niin mihin sitten? No, onneksi sieltä taas kohta saapuu iki-ihanat kookoot ja jukurit Raksilaan niin saa vaativa oululainen yleisö mannaa :D

:D Syyttävä sormi osoittaa kyllä ihan Kärppiä, liigaa ja CHL:ää kohti. Ratkaiseva matsi keskellä syksyä, tiistai-iltana, ja sen näkee myös telkkarista? Kyllä Kärpät ja liiga saisi metelöidä CHL:stä enemmän, saadakseen mediasta huomiota, ja ehkä näitä matseja voitaisiin käydä myös pe-la -akselilla?

Zürich itse otti riskin ja ylipeluutti parhaimmistoaan. Ja olivathan aika liukkaalla luistimella liikkeellä erityisesti ykköserässä. Mutta olisihan tuo voinut päättyä tosiaan vierasvoittoonkin. Kova poppoo.

Olis kyllä. Kuten otteluketjufoorumissa sanoin, niin jotenkin tuntui Zurichissa, että se on tottunut pyörittelemään vastustajansa nopealla pelillä solmuun ja voittamaan sitä kautta jo ensimmäisessä erässä. Kärppien hyökkäyspelissä tuo maalinteon tuska korostui kyllä Zurichia vastaan. Ja kyllä varmaan tosiaan "ylipeluutus" alkoi tuntua loppupuolella, ylipeluutus lainausmerkeissä siksi, että luulisin Zurichin parhaimmiston tottuneen siihen, että peliaikaa on tarjolla runsaasti.

Sanotaan nyt näin, että yllättävän kova joukkue, ja Kärpät pelasti ainoastaan se, että on liigassa joutunut jo työskentelemään kovien joukkueiden kanssa.
 
kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Radek Koblizek on ilmiliekeissä tällä hetkellä. Näyttäisi ykkönen löytäneen muotonsa, kun Kobli on nostanut tasoaan potenssiin kymmenen. Hienoa peliä etenkin kolmannessa erässä Lasun kentältä. Saa Osalaa sijoitella toiseen ketjuun tällä menolla.

Osala on pelannut nyt treeneissä Lasun ja Leskisen kanssa ja on erittäin todennäköistä, että Kobli tippuu hierarkiassa alaspäin, mutta tulee varmaan saamaan peliaikaa jatkossakin.
 
Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Lindsten vähän huolettaa. Ei onnistu Jasperilla yhtään mikään ja varsinkin kiekollinen pelaaminen on aivan hirveän näköistä. Tekee kuitenkin hymy huulilla kovasti hommia ja huomionarvoista on, että on varsin käyttökelpoinen pelaaja alivoimalla. Joukkueen parhaimmistoa siinä.

Tänäänkin taisi lentää kesken pelin vilttiin. Osalan myötä peliaika tulee olemaan entistä enemmän kortilla varsinkin kun kolmosen laitaan on Lindstenin kanssa yhtäaikaa tyrkyllä Koblizek, Ikonen, Anttila, Junnila etc. Rotaatiota pitää toki olla mutta ei taida Lindsten tänne olla rotaatiopelaajaksi hankittu.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lindsten vähän huolettaa. Ei onnistu Jasperilla yhtään mikään ja varsinkin kiekollinen pelaaminen on aivan hirveän näköistä.
Jasper pelaa täysin eri peliä kuin muu joukkue. Ei jostain syystä tunnu sopeutuvan Kärppien tyyliin pelata jääkiekkoa oikein millään. Alivoimalla tosiaan roolin ja tehtävän ollessa yksinkertainen, suoriutuu niistä loistavasti. 5vs5 pelissä ei taas mitään käyttöä. Mielenkiinnolla seurataan, saako Manner tuota umpisolmua auki.
 
Lindsten on aivan älyttömän pehmyt kaksinkamppailutilanteissa ja tuntuu, että jäntevyyttä puuttuu luistelusta. Ja raakaa luisteluvoimaa ja luistelukestävyyttä. Sitä en tiedä saako tuota poikaa enää parempaan luistelukuntoon kesken kauden, mutta kyllä luistelu on se elementti joka tuottaa ongelmia kaikkeen tekemiseen.

Kiekonriistäjänä Lindsten on varsin hyvä ja sikäli soveltuisi Kärppien pelitapaan loistavasti, mutta tilannekovuus kun puuttuu, niin ei ole käyttöä. Valitettavasti rotaatiomies loppukauden.
 
JPL

Tässäpä tuo pähkinänkuoressa. Samaa vikaa oli aiemmin Tepsukoissa. Periaatteessa kaikki mahdollisuudet olisi nousta hyvälle tasolle, mutta ei vain yksinkertaisesti irtoa. Vähän "Puljumaisia" piirteitä, mutta joka osa-alueella pikkasen heikompi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös