Minun mielestä peli oli kaiken kaikkiaan ihan mukava, vaikka hiukan vaikea. Kärpät heitti hienoa maalin heti ottelun alkuun ja ensimmäinen erä oli kaikin puolin pirteä. Ensimmäisellä erätauolla oli oikein hyvä mieli pitkästä aikaa suorastaan erinomaisesta pelistä. 16 laukausta kohti Nurmista ja kaksi maalia. Toisessa erässä tilanne ei mielestäni suuresti muuttunut paitsi, että joku kävi Soosamassa mailansa poikki AV.llä ja päästi sitten ilman mailaa miehen tekemään tasoituksen. Sitten 5-3 pillastui yleisö ihan täysin. Kärpät ei yllätys, yllätys saanut maaleja varsin hyvistä laukauksista huolimatta vaan NHL veska Nurminen poimi kiekot. Sitten vihellellään omille, josta seuraa joukkueen kipsaantuminen turhautuminen ja yliyrittäminen kuten näimme Tenkratin pleksiin paukuttelusta.
Jalonen teki mielestäni ihan fiksut siirrot vaihtamalla kolmanteen erään Ucjikin ja Somervuoren paikkoja. Mielestäni varsinkin Viuhkolan ketjun peli levisi kentälle paljon paremmin, miehet ei enää painaneet kaikki pienessä sumpussa. Rikkonaisuuden vuoksi kejun peliä ei päässyt paljon seuraamaan. Somervuorellekkin tuntui löytyvän Palsolan kentässä pari kertaa hyvin tilaa, kun miehiä oli maalilla, eikä vieressä odottamssa kiekkoa.
Pelaajina Rinteeltä erinomainen peli, ylivoima maalille mies ei mahtanut mitään. Niinimaa erottui NHL jiehenä ratkaisut oli varmoja joka tilanteessa ja kaksinkamppaliluissa todella vahva, yksi jämäkkä pommikin. Maalisyötöt oli ns. perussyöttöjä, mutta niitä irtoaa, kun kerta toisensa jälkeen syöttää omalle lapaan. Ensimmäinen maali oli kyllä loistava suoritus, haetaan hetki pystyä se ei irtoa, nopea siirto viereen josta Lehtoselta irtosi pystyyn ja Pesonen läpi. Viuhkoloiden kenttä myllytti vaihto toisensa jälkeen pelin toiseen päähän pyöritti hurjati kulmamyllyä ampui hyviä kuteja, mutta maaliviivalla pyöriviä kiekkoja lähemmäksi maalia ei päästy. Palsolan kenttä pelaa mielestäni myös hyvää viisikko peliä. Se painaa pelin toiseen päähän ja siitä maalille, mutta se pieni jokin puuttuu. Ujcik kentän odotettu maaliruisku joutuu paljon pyörittämään peliä kulmassa sen sijaan, että saisi hakea maalipaikkoja. Miehen oikea paikka voi tosiaan olla Nylanderin vierellä tai Viuhkolan kentässä.
Paras kenttä ja ottelun ratkaisija Kärpille oli jälleen kerran Saarenheimon vitja. Pesonen sai vihdoin maalitilinsä auki helpottaa toivon mukaan miehen paineita. Sarenheimo teki tosien YV:llä ja oli paikkoja jopa hatrickiin maalin edessä, mutta tällä kertaa Nurminen oli parempi. Ketjun hyökkäyset päätyy kerta toisensa jälkeen laukaukseen kohti maalia jopunikkaiden kuvioiden päätteeksi. Vastakohta tälle ketjulle Sihvosen kenttä, jonka jäljiltä aloitus tuskin koskaan jää hyökkäyspäähän, pikemminkin yleensä omasta päästä pitkän myllyn päätteeksi. Vielä enemmän ihmetyttää Sihvosen saama vastuu aloituksissa. minä en nähnyt ainakaan yhtään Sihvosen voittamaa tärkeää aloitusta ottelun loppuhetkillä tasapeli josta kiekko Pelsuille. Edelleen Palsola ja Saarenheimo vei aloituksia liukuhihnalta. Sihvosta enempiä tikaroimatta ihmettelen mikä on miehen hyöty joukkueelle. Nylanderin tultua mielestäni selvä kuka pannaan sivuun.
Kolmannessa maalissa Nurmista taisi v..tutta enemmän, että meni täysin retkuun Niinmaan hämäys laukauksessa ja keskittyi siinä liikaa Pesosen tönimiseen, kun kiekko olikin avopaikalla. Saapa nähä kuinka kauan Pasin pää kestää jatkuvia tappioita. Pelsuille propsit taistelusta ajoittaisesta pelaamisen yrittämisestä.