Kärpät on voittanut vääryydellä kaksi SM-Kultaa

  • 1 763
  • 0
Tila
Viestiketju on suljettu.

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Niin.

Kun nyt uusien tutkimusten mukaan nimenomaan Kärpät on suomen suosituin joukkue, niin eikö olisi fiksuinta siirtyä typerästä, ihmisiä turhilla välisarjoilla tylsyttävästä sarjajärjestelmästä huomattavasti viisaampaan ratkaisuun Suomen Mestarin valitsemiseksi?

Mielestäni olisi kaikkien suomalaisten edun mukaista, että Suomen Mestari ratkaistaisiin nimenomaan äänestämällä eikä liigaotteluiden tuloksien, saatikka typerien erotuomareiden ansiottoman toiminnan tuloksena.

Ehdotankin täten, että ensi vuodesta lähtien Suomen Mestaruudesta ei enää turhaa pelata tätä juntteja typerryttävää, Suomalaisten väkivaltaisuutta lisäävää urheiluksikin virheellisesti kutsuttua jääkiekkoa. Sillä onhan niin, että aina pieni osa näistä nuorista junioreista päätyy nimenomaan tähän tappelevien, ei jääkiekkoa pelaavien miesten koulukuntaan, joilla ei ole mitään tekemistä hyvätahtoisen ja rakentavan urheilun ja ajanviihteen kanssa.

Kaiken lisäksi nuoret voivat saada sen kuvan, että hakkaamalla toisen henkihieveriin - vielä kaiken lisäksi tuollaiset kammottavat nyrkkeilyhanskat päällä - saa rangaistukseksi vain jonkun pienen jäähyn. Tämä ei voi olla oikein? Kuinka Suomessa ei rangaista tällaisesta toiminnasta? On mielestäni äärimmäisen kummallista, että esimerkiksi Kristillisdemokraatit, jotka siis kristittyinä ajavat epäsuorasti noin 4 miljoonan suomelaisen asiaa, eivät ole puuttuneet tähän kammottavaan epäkohtaan suomalaisessa niinkutsutussa urheiluelämässä?

Näitä johtopäätöksiä vahvistaa kaikenlisäksi vielä se seikka, että lehdistössä on useaan otteeseen todettu Oulun Kärppien olevan "puolen Suomen joukkue". Siis!

Kuinka Puolen Suomen Joukkue voi voittaa Suomen Mestaruuden?? Eikö tällaisen joukkueen nimenomaan pitäisi voittaa Puolen Suomen Mestaruus?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös