Kärpät maajoukkueissa

  • 236 999
  • 739

Barney

Jäsen
Nämä on vaikeita kysymyksiä. Eli jos pelaaja on seurajoukkueessa parempi, mutta maajoukkueen valmentaja päättää syystä tai toisesta peluuttaa häntä jämäminuuteilla, on pelaajan todella vaikea kilpailla enemmän pelaavien kanssa. Päävalmentajalla voi olla perusteltu syy peluutukselle tai siihen on voinut vaikuttaa suhteet yms. En ole niin vakuuttunut Raipesta, että luottaisin hänen olevan tässä varmasti oikeassa.
En näe siinä mitään järkeä, että maajoukkueen päävalmentaja ihan huvikseen peluuttaisi omasta mielestään huonompaa pelaajaa lähes puolet enemmän. Eiköhän valmennuksella ole peluutukseensa ihan selkeät perusteet, sillä vaikka Raipen osaamisesta voikin olla montaa mieltä, niin uskoisin hänenkin tavoitteena olevan mahdollisimman hyvä menestys kisoissa. Jos Niemelä olisi niillä jämäminuuteilla esittänyt parempia otteita kuin esimerkiksi Hatakka, niin eiköhän tuo peluutus olisi muuttunut aika nopeasti. Ihan hyvinhän Niemelä ainakin näkemissäni U20-maajoukkueen otteluissa pelasi, mutta tänä vuonna kilpailu oli niin kovaa, että se ei vain riittänyt. Voihan tuossa halutessaan käydä kehittelemään kaiken maailman salaliittoteorioita, mutta siinä vaiheessa pitää olla kyllä tyhmä päävalmentaja, jos hän ei halua valita parasta mahdollista joukkuetta käytössä olevista pelaajista.
 

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Eilen ihan hyvä Kärppä kontribuutio EHT:llä. Lammikko pisti hienon maalin. Puljulta jäi kaksi syöttöpistettä saamatta. Etenkin syöttö siniviivalle Kemiläiselle hyvä "lehden kääntö".
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En näe siinä mitään järkeä, että maajoukkueen päävalmentaja ihan huvikseen peluuttaisi omasta mielestään huonompaa pelaajaa lähes puolet enemmän. Eiköhän valmennuksella ole peluutukseensa ihan selkeät perusteet, sillä vaikka Raipen osaamisesta voikin olla montaa mieltä, niin uskoisin hänenkin tavoitteena olevan mahdollisimman hyvä menestys kisoissa. Jos Niemelä olisi niillä jämäminuuteilla esittänyt parempia otteita kuin esimerkiksi Hatakka, niin eiköhän tuo peluutus olisi muuttunut aika nopeasti. Ihan hyvinhän Niemelä ainakin näkemissäni U20-maajoukkueen otteluissa pelasi, mutta tänä vuonna kilpailu oli niin kovaa, että se ei vain riittänyt. Voihan tuossa halutessaan käydä kehittelemään kaiken maailman salaliittoteorioita, mutta siinä vaiheessa pitää olla kyllä tyhmä päävalmentaja, jos hän ei halua valita parasta mahdollista joukkuetta käytössä olevista pelaajista.

Ei tietenkään huvikseen. Me ihmiset vaan ollaan sellaisia, että moni asia vaikuttaa siihen kuinka me nähdään esimerkiksi pelaajan taidot. Samoin tiukoissa tilanteissa ulkoinen paineistus tai suhteet voi vaikuttaa siihen kuinka alamme nähdä asioita. Tämä toki koskee kaikkea muutakin kiekon ulkopuolella.

Vaan en minä tästä rutise, näillä mennään. Kärpille tämä on tosiaan hyvä ratkaisu enkä usko että Niemelän urakaan tästä pahemmin kärsii. Suomen joukkueessa on pari pakkia joista en tiedä paljoakaan, mutta Niemelän poisjättäminen luo odotuksia siitä että pakiston täytyy olla kova.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Puljujärvi teki juuri maajoukkueuran avausmaalinsa. Lammikko on sivussa tänään, joten varmaankin Kärppien standardien mukaisesti loukkaantunut. Toivottavasti vain viltissä.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Maajoukkueessa Pulju pelaa ylivoimalla tuota rightin laukojan paikkaa, mutta Kärpissä mies toimii pelinrakentajana. Miksi?
 

Micol

Jäsen
Maajoukkueessa Pulju pelaa ylivoimalla tuota rightin laukojan paikkaa, mutta Kärpissä mies toimii pelinrakentajana. Miksi?
Kärpissä ei vaan ymmärretä, että miten ylivoimakoostumus tulee rakentaa järkevästi.

Kuka muuten vastaa maajoukkueen ylivoiman peluutuksesta? Jalonen vai Pennanen?

Edit. Jalonen voisi antaa nyt viikonloppuna Mamballe konsultointiapua ylivoimapelistä vastapalveluksena Jimin näytönpaikasta Kärpissä. Win - win.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suomi-Tsekki pelin tilastot korjattiin jälkikäteen eli Pulju sai kuin saikin myös virallisesti kaksi syöttöpistettä lisää. Tässä viralliset ja päivitetyt tilastot:


Nyt Jessellä on siis 1+3 kahdessa pelissä eli tehoja on löytynyt huomattavasti paremmin kuin edellisellä yrittämällä. Kovan työnteon pitää toki jatkua, mutta varmasti maajoukkuetehoilun starttaaminen aikuisissa on taas yksi hyvä askel eteenpäin. Uskon, että tämä lupaa hyvää myös Kärpille.
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Lammikko merkitty tänään kokoonpanoon, mutta näytti olevan aamujäillä häkki päässä, eli liekö jotain osumaa kasvoihin tullut...
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lammikko merkitty tänään kokoonpanoon, mutta näytti olevan aamujäillä häkki päässä, eli liekö jotain osumaa kasvoihin tullut...
Kyllähän miehellä oli pikku vekkiä naamassa jo Tshekki-pelin jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka
Kyllähän miehellä oli pikku vekkiä naamassa jo Tshekki-pelin jälkeen.
Joo tais tulla mailaa naamaan heti Tsekkipelin ekassa vaihdossa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1971

PlayMacher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Rovaniemen Kiekko, HIFK, Rangers.
Vai katsottiinko junnuikäiseksi kun ei kaikki hampaatkaan oo vielä kasvaneet. Olipa huono, mut olkoon sunnuntain ratoksi.
Yksi harvahampainen porilainen kaikilla mausteilla vastaa kahta hampaatonta kanukkia, tosi on näin. Lammikko varmaan ylittää kauden jälkeen tuon isomman jorpakon.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän tuo Rätyjen pieni neloskentän rooli on melko hämmentävää. Ruotsin liike oli tosin niin hyvää, että Aatu Rädyllä näytti sen takia olevan vaikeuksia, toki myös monella muulla suomalaisella.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllähän tuo Rätyjen pieni neloskentän rooli on melko hämmentävää. Ruotsin liike oli tosin niin hyvää, että Aatu Rädyllä näytti sen takia olevan vaikeuksia, toki myös monella muulla suomalaisella.

Pelaavat alivoimaa, mutta eivät ylivoimaa. Ehkä tuo rooli parantaa heidän yksilötaitojaan tulevaisuutta ajatellen, muttei välttämättä tuo parasta potentiaalia tuolle Suomen u20 joukkueelle. Saa nähdä tuleeko Aatulle enemmän vastuuta, jos Kupari tipahti kokonaan.
 

Zinetula

Jäsen
Annunen aloitti kisat loistavasti Ruotsia ja Slovakiaa vastaan, mutta turhaan ei ole kohuttu myöskään ärrä-ketjusta. Kyllä on Rädyn veljekset esiintyneet positiivisesti nuorten kisoissa. Ihan parhaita tai paras ketju ollut harkkapeleistä lähtien Suomen osalta kakosketjun ohella. Ihmetellä saa silti, miten Raipe on kitsastellut peliajassa.

Molemmilla, Akulla ja Aatulla on 2+1 kolmen pelin jälkeen ja +6 (6-0) tehotilastossa, jolla jakavat koko turnauksen piikkipaikan. Aatun aloitus-% taisi olla yli 57, kun kävin vilkaisee tilastoja. Ja ellen väärin katsonut, Aku syötti vielä Kokkosen maalin eli jätti viivaan Utuselle, mutta syöttöä ei oltu vielä merkitty hänelle.

Kyllä saa taas olla ylpeä kärppä-pojista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös