Kärpät maajoukkueissa

  • 238 926
  • 741

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Tyttöjen pronssiottelussa pahannäköisesti loukkaantuneesta ja jäällä useita minuutteja hoidetusta Kärppien Emmi Loposesta onneksi hyviä uutisia.

 

Lemé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Kiekko-Espoo, Pittsburgh, Caroline
Hienoa, että Hyry pääsee jo toiseen turnaukseen! Hänelle henkilökohtainen kunnia ja ansaittu paikka EHT:llä.
Omalla tavalla myös hyvilläni, ettei muita Kärppäläisiä otettu. (Tässä kohtaa tarkoitan Turunen, Koivunen ja Ohtamaa akselia) meidän paras sentteri sinne lähti, niin saadaan pitää kuitenki parhaat laiturit ja pakki. Muuten tulis hyvinkin nopeesti ns. äitiä ikävä, jos kaikki nämä neljä olis. Tai edes yksi Hyryn lisäksi.
 

Diissent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse veikkaisin, että Turunen on ollut melko lähellä paikkaa joukkueesta tai voi myös olla, että jopa kieltäytynyt perheenlisäyksen johdosta. Ainakin aiemmin sain kuvan, että oli jo lähellä pääsemistä aiempiin turnauksiin ja nyt luulisi maalipörssin kärkenä kiinnostavan myös Jalosta, mutta todnäk ei ole halunnut lähteä. Tämä toki täysin omaa mutuilua, mutta kävisi järkeen.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka
Itse veikkaisin, että Turunen on ollut melko lähellä paikkaa joukkueesta tai voi myös olla, että jopa kieltäytynyt perheenlisäyksen johdosta. Ainakin aiemmin sain kuvan, että oli jo lähellä pääsemistä aiempiin turnauksiin ja nyt luulisi maalipörssin kärkenä kiinnostavan myös Jalosta, mutta todnäk ei ole halunnut lähteä. Tämä toki täysin omaa mutuilua, mutta kävisi järkeen.
Se voi olla juurikin näin, että siellä on hallitus sanonu, ettet lähe nyt yhtään mihinkään. Nopealla IG stalkkauksella, siellä on vissiin kuukaudet täynnä ja muksu voi syntyä koska vaan. Onnea Teemu!
 

penis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vimpelin Veto
Mikko Manner myös Leijonien mukana Kärpistä.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jandus Tshekin EHT-ryhmään, joten hänkin on pois Kärppien vahvuudesta ensi viikolla.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
U20-maajoukkue aloittaa tänään viiden maan turnauksen. Kärpistä on mukana Niko Nissilä, Arttu Alasiurua ja Elias Jansson. Kärppätaustaa on myös Luulajan Arttu Tuhkalalla ja Ässien Otso Ylitalolla. Valmennuksessa on Lauri Mikkolan lisäksi Mika Pyörälä ja Santeri Hilli.

Myös U17-maajoukkue aloittaa tänään viiden maan turnauksen. Kärppiä edustaa Veeti Ruotsalainen ja Tshekin joukkueessa pelaava Dominik Pavlik. Valmennukseen kuuluu ex-kärppä Arto Laatikainen ja huollossa on Kalevi Metsävainio.

U16-joukkue aloittaa perjantaina neljän maan turnauksen. Kärpistä mukana Samuli Ahopelto, Eetu Särkkä ja Janne Karassaari. Valmennuksessa on Hannes Hyvönen ja joukkueenjohtajana Toni Kähkönen.

U18-MM-leirityksessä on mukana Markus Loponen ja Benjamin Pietilä. Kotikisat alkavat 25.4. ja kilpailutilanne on yhä päällä mm. Konsta Heleniuksen tilanteen myötä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1971
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös