Kärpät kaudella 2010-2011

  • 482 148
  • 994
Tila
Viestiketju on suljettu.

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
En halua maalailla piruja seinälle, mutta kannattaa huomata, että tämä on ensimmäinen kerta kun Luomala on rikkonut sm-liigassa 15 maalin rajapyykin. Täysiä sm-liigakausia on herralla takana kuitenkin jo kahdeksan kappaletta ja on saanut pelata sellaistenkin pelinrakentajien rinnalla kuin Josef Straka...

Tämä kausi on ollut hieno - sitä ei käy kiistäminen, mutta kriteerit "maalintekijäksi" ovat aika alhaalla jos sellaiseksi näillä näytöillä pääsee. Hieno pelaaja joka tapauksessa, että onnea Ouluun.

Et maalaile piruja seinille turhaan. Tätä olen itsekin aiemmin sanonut, Luomala on helvetin suuri riski Kärpille ja kaikki ennusmerkit viittaavat floppiin omasta mielestä. Yksi hyvä kausi pikkuseurassa ja siirto suurempaan seuraan, kirkaampiin valoihin ja suurempien paineiden alle. Koska tämä kuvio on toiminut? Paineet muodostuu nyt vielä kahdesta erillisestä asiasta; ensinnäkin paineet siitä, että edellisen kauden henkilökohtainen taso pitää vähintään säilyttää, mielummin ylittää, ja toisekseen paineet Kärpissä ovat median, fanien ja joukkueenjohdon osalta varmasti suuremmat kuin mitä ne olivat Ässissä.

Itse luulen tämän olevan liikaa Luomalalle. Koskaanhan sitä ei tiedä, mutta riski on liian suuri. Jos vastaava tilanne olisi ollut esimerkiksi 4 vuotta sitten, ongelma ei olisi ollut näin suuri ja riskin realisoituessa Kärpät olisi kestänyt hitin, mutta Kärppien nykytilanteessa jos riski realisoituu, niin seuran kärsimä osuma on tavallaan paljon suurempi kuin mitä se olisi ollut vastaavalla riskillä 4 vuotta sitten. En tiedä ymmrätääkö joku pointtini, toivottavasti. Itse näkisin Kärpissä paljon mielummin ensi kaudella Kuuselan kuin Luomalan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse näkisin Kärpissä paljon mielummin ensi kaudella Kuuselan kuin Luomalan.
Sokea apinakin näkisi Kärpissä paljon mieluummin Kuuselan kuin Luomalan, ja voit olla huoletta sen puolesta että aivan varmasti näin näkee myös Ahokin. Oletko ottanut huomioon sitä vaihtoehtoa, että ehkäpä Kuusela ei halua itse jatkaa Kärpissä? Hän on kuitenkin pelannut jo useamman kauden putkeen Oulussa ja voittanut siinä sivussa mestaruuden ja hopean. Ehkäpä Krisse ajattelee että nyt on uusien tuulien aika ja kun taidotkin on liigan huippuluokkaa niin käytännössähän Krisse saa valita missä liigajoukkueessa haluaa pelata.

Haluaisin myöskin kuulla lisää noista ennusmerkeistä, mitkä viittaavat floppiin? Puhut selvästikin monikossa ja yksi on jo tullutkin ilmi, eli se että Luomalalla ei toistaiseksi ole kuin yksi huippukausi vasta liigassa. Mitkä ne muut ennusmerkit ovat floppiriskistä?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kärpät kun sorvaa Luomalalle 3v pahvin niin siinä on tarpeeksi aikaa totutella suuren organisaation tavoille. Ja kyllähän Luti varmasti Kärppiin hakee pitempää pahvia kuin 1v, koska menestys mahdollisuuksia on tarjolla joka kausi muhkean palkkapussin lisäksi. Salmisen siirtymiseen Ouluun en usko, poika ei todellakaan ole vielä valmis suuren seuran kärkiketjuihin.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Sokea apinakin näkisi Kärpissä paljon mieluummin Kuuselan kuin Luomalan, ja voit olla huoletta sen puolesta että aivan varmasti näin näkee myös Ahokin.

Hyvä ja kiitos siitä tiedosta, että Ahokin on samaa mieltä.

Oletko ottanut huomioon sitä vaihtoehtoa, että ehkäpä Kuusela ei halua itse jatkaa Kärpissä? Hän on kuitenkin pelannut jo useamman kauden putkeen Oulussa ja voittanut siinä sivussa mestaruuden ja hopean. Ehkäpä Krisse ajattelee että nyt on uusien tuulien aika ja kun taidotkin on liigan huippuluokkaa niin käytännössähän Krisse saa valita missä liigajoukkueessa haluaa pelata.

Toki olen ja se on hyvin paljon mahdollistakin. Sanoinkin, että näkisin mielummin Krissen Kärpissä kuin Luomalan. Se oli niinkuin toive, ymmärrätkö? En väittänyt Kärppien puntaroivan ankarasti kumman näistä ottavat.

Haluaisin myöskin kuulla lisää noista ennusmerkeistä, mitkä viittaavat floppiin? Puhut selvästikin monikossa ja yksi on jo tullutkin ilmi, eli se että Luomalalla ei toistaiseksi ole kuin yksi huippukausi vasta liigassa. Mitkä ne muut ennusmerkit ovat floppiriskistä?

Seitsemän heikkoa kautta, yksi hyvä ja hintaa ennustettu olevan yli 200k. Sinunko mielestä tämä ei ole riski? Hä?

Jostain syystä Kivenmäen kanssa on natsannut hyvin, mutta Raumalla homma ei toiminut esimerkiksi Strakan kanssa. Etelästä taitaa olla joitain esimerkkejä pelaajista jotka hyytyvät isompaan seuraan siirtyessään? Pienessä seurassa on hyvä loistaa isolla, melkeinpä rajattomalla vastuulla, mutta kun yhtäkkiä onkin 2-3 ykköskenttää voi alkaa pikkuseuran miehellä pipo kiristämään kun peliaika ja paikka ykköskentässä ei olekaan enää itsestäänselvyys. Aikaisempien kausien heikkojen tehojen lisäksi Luomala on täysin katsomaton kortti hieman kirkkaammissa valoissa.
 

Jukebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pienessä seurassa on hyvä loistaa isolla, melkeinpä rajattomalla vastuulla, mutta kun yhtäkkiä onkin 2-3 ykköskenttää voi alkaa pikkuseuran miehellä pipo kiristämään kun peliaika ja paikka ykköskentässä ei olekaan enää itsestäänselvyys.

No onni onnettomuudessa ettei meillä enää nykyään ole tuota ongelmaa ;)
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Ai niin, toivottavasti kokoonpanoon saadaan laskea oma kasvatti ja maalitykki Tomi Pekkala, tänäänkin vaatimattomasti puhdas hattutemppu. Ai niin mutta Pekkalahan ei ole sisällä pelissä ja hänen viisikkopelinsä ei ole liigatasoa. Mutta onneksi sopimus on voimassa ensi kaudeksi. Meiltähän ei enää sopimuksen alaisia junioreita viedä, eihän?

Ainoa mikä ei ole liigatasoa on Kärppien luotto ja uskallus omiin talentteihin. Tänään toki Julius Junttila pelasi koko pelin ykkösessä lukuunottamatta loppua jossa umpipaska Lukas Kaspar oli tilalla.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Seitsemän heikkoa kautta, yksi hyvä ja hintaa ennustettu olevan yli 200k. Sinunko mielestä tämä ei ole riski? Hä?
Tärkeintä on se, että meneillään oleva kausi on Luomalan uran paras ja viime kausi oli toiseksi paras. Suunta on siis ylöspäin. Vuonna 2005 Ilveksessä pelatessaan Luomala pyörähti Westerlundin maajoukkueessakin jollain EHT-turneella muistaakseni, joten tuskin hän ihan paska on silloinkaan ollut. Täytyy kyllä sanoa ettei ole juuri henkilökohtaisia muistikuvia miehestä sieltä asti.

Vielä haluaisin mainita että Lukossa mies pelasi ensimmäisen kauden varsin hyvin kunnes loukkaantui kauden loppupuolella pahasti. Kolmen kuukauden sairasloma kesällä saattoi hyvinkin olla osasyynä miehen melko heikkoon toiseen lukkokauteen.

Jeff kirjoitti:
Jostain syystä Kivenmäen kanssa on natsannut hyvin, mutta Raumalla homma ei toiminut esimerkiksi Strakan kanssa. Etelästä taitaa olla joitain esimerkkejä pelaajista jotka hyytyvät isompaan seuraan siirtyessään? Pienessä seurassa on hyvä loistaa isolla, melkeinpä rajattomalla vastuulla, mutta kun yhtäkkiä onkin 2-3 ykköskenttää voi alkaa pikkuseuran miehellä pipo kiristämään kun peliaika ja paikka ykköskentässä ei olekaan enää itsestäänselvyys. Aikaisempien kausien heikkojen tehojen lisäksi Luomala on täysin katsomaton kortti hieman kirkkaammissa valoissa.
Tuo on oikeastaan aika turhaa, koska kaivelemalla esimerkkejä löytyy ihan joka lähtöön. Aaltonenkaan ei saanut mitään aikaan vaikka sai kokeilla niin Viuhkolan kuin Corsonkin rinnalla. Jostain syystä tällä kaudella Pelsuissa on kuitenkin natsannut. Toisena esimerkkinä vaikkapa Jonas Andersson joka kokeili liigaa parissakin joukkueessa saamatta juuri mitään aikaan, kunnes vasta Kärpissä rävähti oikein kunnolla.

Sanoin jo aiemmin, että periaatteessa Luomalalla on kaikki ainekset hyväksi maalintekijäksi ollut jo pitkään, mutta vasta tällä kaudella se on realisoitunut tehoina. En näe syytä miksei hän voisi onnistua esim. Pikun rinnalla Kärpissä ihan yhtä hyvin, jopa paremminkin.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mikä tuohon tämän illan kokoonpanoon muuttuisi oleellisesti paitsi joukkueen hinta?
Sass se. Tänäänkin surkean esityksen jälkeen turpiin SaiPalta (SaiPalta!!). Valmennuskin voi olla ensi kaudella ihan yhtä huonoa. Tuolla sinun kokoonpanolla ja samantason valmennuksella Kärpät olisi ensi kaudella vaarassa pudota Mestikseen. Ja ihan niin alas ei ehkä kannata vajota uutta nousua hakemaan.

Ja muistahan nyt vielä, että esim Mikael Granlund on huidellut IFK:n ykkös- ja kakkosketjuissa koko kauden pelaten hyvin, eli nuorikin voi kantaa vastuuta.
Ja Granldund on aivan maailmanluokan talentti. Donskoi on paperilla lupaavin Kärppä, ja hän saattaa saada toisen kierroksen varauksen. Granlund varataan ekalla. On ihan älytöntä verrata meidän nykyisiä junnuja pelaajaan, jolta odotetaan niinkin suuria kuin Granlundilta.

Omasta mielestäni 3 omaa talenttia ei ole joukkue täynnä nuoria.
Eikö ne kolmos- ja nelosketjun jampat sitten olekaan omia talentteja?

Ai niin, toivottavasti kokoonpanoon saadaan laskea oma kasvatti ja maalitykki Tomi Pekkala, tänäänkin vaatimattomasti puhdas hattutemppu. Ai niin mutta Pekkalahan ei ole sisällä pelissä ja hänen viisikkopelinsä ei ole liigatasoa. Mutta onneksi sopimus on voimassa ensi kaudeksi. Meiltähän ei enää sopimuksen alaisia junioreita viedä, eihän?
Pekkalan pelejä nähneenä en ole lainkaan vakuuttunut. Mieluummin Pekkalan paikka vaikka Junttilalle tai Donskoille ensi kaudeksi. Pekkalan pelikäsitys on aika heikko, ja laukausta lukuunottamatta ei ole varsinaisia vahvuuksia. Hyvillä maalintekijöillä on myös kyky olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, en ole sellaista kykyä vielä Tomilta nähnyt.

Ainoa mikä ei ole liigatasoa on Kärppien luotto ja uskallus omiin talentteihin. Tänään toki Julius Junttila pelasi koko pelin ykkösessä lukuunottamatta loppua jossa umpipaska Lukas Kaspar oli tilalla.
Pidit Kasparin esitystä umpipaskana? No se selittää mielipiteesi. Kaspar rakensi suurimman osan Kärppien tämän illan paikoista.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Pidit Kasparin esitystä umpipaskana? No se selittää mielipiteesi. Kaspar rakensi suurimman osan Kärppien tämän illan paikoista.

Aijaa, Kärpillä oli tänään paikkojakin?=) Itselle Kaspar jäi mieleen kolmannen erän ylivoimalla kun syötti niin päin vittua pakille kuin kykeni ja onnistumalla ylittämään tämän suorituksen vielä erän lopussa kun haettiin tasoitusta ilman molaria. Lisäksi se selän nostelu ja surffailu pisti kyllä silmään. Toki ymmärrän, että Kossun kanssa pelaaminen vitutti kun sitä kiros ja sille puisteli päätään. Mutta umpipaska, kuten koko joukkue. Kärpät eivät olleet sektorilla eivätkä maalin edessä.

Ja mitä tulee tuohon aiempaan kommenttiin, niin en pidä Alikoskea ja Kerästä enää nuorina talentteina vaan ihan liigajyrinä, joihin voi luottaa. Donskoi, Junttila ja Komulainen tekee kolme nuorta, Pekkala neljännen. Muistan aikoja kun meillä pelasi nelosessa samanlaisia junnuja, ketju taisi olla Koskenkorva - Viuhkola - Virkkunen.

Ja oikeammin mulle on vitun sama jos noilla jätkillä pelataan yksi kausi vaikka sitä mestis-karsintaa, kunhan tätä ostopelaajien maahannousua ei täällä tarvitse enää katsella.

Pekkalan tahdilla kaveri heittää sellaiset 11-14 maalia tulokkaana, mikä on mielestäni erittäin hyvä saavutus kaverille, joka oululaisten mielestä on pelin ulkopuolella ja ei osaa viisikkopeliä. Suomessa halutaan ja arvostetaan näitä viisikkopelaajia, jotka tekevät kaiken puukäsillään oikein, niin kuin valmentaja määrää mutta eivät osaa tehdä maaleja. Brett Hullia mukaillakseni, se on ihan vitun sama reenaako muuten kuin nostelee kädet kohti kattoa 86 kertaa kaudessa.

Nuori Suomi-kiekko on perseestä, Matti Alatalon kiekko on perseestä, minä haluan nähdä taitavaa maalintekopeliä jossa vaikka karvataan kolmella ja pakit ovat vastustajan sinisellä vastassa. Kunhan pelissä on a) taitavia suorituksia, b) se on viihdyttävä ja c) siinä tulee maaleja. Ja d) oma joukkue pelaa noin.

Voin Makis kertoa, ettei mua kiinnosta vittuakaan suomalaisen kiekon asenne siitä, että pitää olla pelissä sisällä ja pelata viisikolle jos saatana hävitään vitun saipoille kotona aivan munattoman esityksen jälkeen. Pekkala heitti kolme maalia ja voitti pelin Tapparalle. Ja ei ollut ensimmäinen peli.

No ensi tiistaina taas paikalle, ei siinä.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aijaa, Kärpillä oli tänään paikkojakin?=)
Olitko toisen erän kaljalla?

Pekkalan tahdilla kaveri heittää sellaiset 11-14 maalia tulokkaana, mikä on mielestäni erittäin hyvä saavutus kaverille, joka oululaisten mielestä on pelin ulkopuolella ja ei osaa viisikkopeliä. Suomessa halutaan ja arvostetaan näitä viisikkopelaajia, jotka tekevät kaiken puukäsillään oikein, niin kuin valmentaja määrää mutta eivät osaa tehdä maaleja. Brett Hullia mukaillakseni, se on ihan vitun sama reenaako muuten kuin nostelee kädet kohti kattoa 86 kertaa kaudessa.
Hullilla tosin oli silti kyky olla oikeassa paikassakin. Viisikkopeli sisältää myös sen pelin, jossa omalla joukkueella on kiekko, ei ainoastaan sitä, kun vastustajalla on.
Ilmeisesti et tajunnut, että Pekkalalla on ongelmia nimenomaan tämän kanssa. Vai pitääkö muiden neljän pelaajan koko ajan ottaa huomioon, että yksi tyyppi huitelee miten sattuu? Miten lähdet hyökkäyksiin, jos yksi sooloilee?
 

Watson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Arsenal
Ilmeisesti et tajunnut, että Pekkalalla on ongelmia nimenomaan tämän kanssa. Vai pitääkö muiden neljän pelaajan koko ajan ottaa huomioon, että yksi tyyppi huitelee miten sattuu? Miten lähdet hyökkäyksiin, jos yksi sooloilee?
Pekkalalla saattaa olla pelinsä kanssa tekemistä, mutta se ei silti poista sitä tosiseikkaa että Matti kerää nyt itse paskansa näistä järjettömistä peluutuspäätöksistä. Ykkösoksennuspussini Normion saldo tällä kaudella on 2+4. Pekkalalla 9+7. Normio on ihan takuulla saanut enemmän vastuuta ja pelata isoja minuutteja ykkösketjussa.

Jokainen Raksilassa käynyt katsoja tietää että Pekkalalle olisi kuulunut paikka Kärppämiehistössä, siellä on kentällä jatkuvasti sellaisiakin joilla ei olisi saanut kirjoittaa edes sopimusta.

Tätä satoa niitetään nyt kentällä. Itseäni tilanne jo lähinnä huvittaa, Matti on miehistön kanssa täysin kuutamolla eikä Kärppäjohdossa ole näköjään halua edes yrittää pelastaa tätä kautta. Eipähän tarvitse edes kuvitella ostavansa mitään pleijarikorttia, paha mieli vain tulee kun katselee tuota halutonta lammaslaumaa.
 

Itäpuu

Jäsen
Alkukaudesta jo kuulin juttuja, että Junno kääntää puheen erinomaiseen taloustilanteeseen jos kritisoi peliä... Onhan tuo nyt melkoinen pyllistys maksavalle asiakkaalle. Alkaa näkyä kuutamoa takaisinpäin ainakin meidän taloudesta. Kuka hullu tosiaan ostaa pleijarikortin tällä kaudella??
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Olitko toisen erän kaljalla?

En juo kaljaa, ja meinasin jo kirjoittaakin tästä, eli istuin E-F-katsomossa rivillä kaksi niin se toisen pään seuraaminen oli vähän niin ja näin. Eli tämä tietenkin selkeästi vääristää omaa näkemystäni. Ja eilen olin hilppasen vittuuntunut Kärppien esitykseen :D

Ps. En halunnut ottaa riskiä ja uhrata seisomalipun hintaa enempää Kärpille.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pekkalalla saattaa olla pelinsä kanssa tekemistä, mutta se ei silti poista sitä tosiseikkaa että Matti kerää nyt itse paskansa näistä järjettömistä peluutuspäätöksistä. Ykkösoksennuspussini Normion saldo tällä kaudella on 2+4. Pekkalalla 9+7. Normio on ihan takuulla saanut enemmän vastuuta ja pelata isoja minuutteja ykkösketjussa.
Sehän nyt on selvää, että Pekkalan olisi pitänyt olla Normion edellä. Ja jos Pekkala lähtee ja Normio saa jatkopahvin, niin ei hyvää päivää.
 

Jäske#13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi, Minnesota Wild
Täällä päässä puhutaan hallilla, että Pekkalalla olisi 3v diili Tapparaan. Varmasti oikeassa ketjussa, kun kemiat löytyy niin tekee tuhojaan oli sitten seura Oulussa tai Tampereella.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Sopis varmaan ruotsalaisille, mutta sopiiko meille?

Tärkein kriteeri lienee hinta ja asenne. Jos Janne tulee puoliksi talkoohengellä mukaan lopettelemaan uraansa, niin welcome. Asennetta ja pelihaluja täytyy löytyä. Mutta jos palkkapyyntö on luokkaa +200k niin ei taideta sitten enää tarvita.
 

pavol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, RoKi, SoPa
Aftonbladet huhuilee Niinimaata ensi kaudeksi Kärppiin.
Iltalehden juttu
Maininta aftonbladetissa

Sopis varmaan ruotsalaisille, mutta sopiiko meille?


EI EI EI!

(J)anne Niinimaan elämä ja teot jääkiekossa on nähty jo ajat sitten. Työsulkukauden semihyvää suoritusta lukuunottamatta ollut täydellinen hasardifloppi.

Toki pisteitä on tullut ihan hyvällä tahdilla viimekausien aikana ja on ollut loukkaantumista ja muuta, mutta ei Jannella ole kyllä mitään annettavaa tälle sarjalle. Ei SM-liiga niin huono sarja kuitenkaan ole.

Toivottovasti Oulussa ei herää mikään "Janne kotiin" kansanliike jossa tämä sateentekijä raahataan isoilla satsauksilla vetämään kiikarikausi ja yli 100 minsaa jäähyllä.

Sanoinko jo, että EI kiitos?
 

JPL

Jäsen
Jos puhuttaisiin samanlaisilla statseilla pelaavasta pelaajasta, jonka nimi olisi "mikä muu tahansa", pavolkin täällä hehkuttaisi maasta taivaisiin loistavaa hankintaa. . . Mutta koska kyse on sylkykupiksi päässeestä Niinimaasta, hänet teilataan suoralla kädellä.

Nooh... Samapa tuo. Ei paljon kiinnosta. Terve tuloa takaisin Raksilaan Janne.

Lelu, Aalto, Niinimaa, Mikkola, Ohtamaa, Lehto + 1-2 muuta miestä... Kyllä noiden varaan pystyy rakentamaan. (2 maajoukkuetason pakkia + 2 kokenutta jyrää ja 2 tulevaisuuden nimeä). Tulee olemaan ensi kaudella yksi parhaista pakistoista liigassa. Tietenkin on mahdollista, että Aalto suuntaa muualle, jolloin kaupassa pitää kävästä pyörähtämässä. Pakistossa on kuitenkin hyvä runko jo olemassa.

Hyökkäyksestä pitää olla enemmän huolissaan. Viuhkola ei ole pystynyt kantamaan vastuuta tällä kaudella, Saarenheimo on ollut kuin varjo entisestään ja Kaspar - Rosa parivaljakkoa ei kyetä pitämään. Lähtijöiden lista on pitkä kuin nälkävuosi... maalivahtia ei ole ja valmennus on arvoitus.

Melko jännä kausi tulossa.
 

pavol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, RoKi, SoPa
Jos puhuttaisiin samanlaisilla statseilla pelaavasta pelaajasta, jonka nimi olisi "mikä muu tahansa", pavolkin täällä hehkuttaisi maasta taivaisiin loistavaa hankintaa. . . Mutta koska kyse on sylkykupiksi päässeestä Niinimaasta, hänet teilataan suoralla kädellä.

Statseilla tehtäviä hankintoja harrastaa mm. eräs Suomen menestyneimmistä joukkueista, onnistuneiden pelaajahankintojen taivas : Jokerit.

Kuten jo huomautin, meidän jannea ei saa arvostella, minun vakaa mielipiteeni on ettei hänellä ole annettavaa liigalle, saati kärpille. Toki voinhan olla väärässä, mutta silloin tarvitaan Jannellekin iso työmoraalipiikki ja erittäin onnistunut kausi.

Miksi hankintana ei voisi olla joku kenties nuorempi ja lupaavampi pelaaja? Tuoko Jannen kokemus ja pelillinen taso todella sellaisen kaivattavan tasonnousun Kärppien peliin mitä tällähetkellä tarvitaan. Onko tämä sitä omien kasvattien esiintuontia?

Jännä ensikausi on kyllä tulossa joo sitä en kiellä.
 
Ensi kausi ei näytä etukäteen kovin hyvältä. Isoja ukkoja lähtee pois ja tilalle tulevista on vasta pieni aavistus. Valmentaja on ensi kertaa ykkösenä liikkeellä.

Jos ensin pohtii tämän kauden ongelmakohtia, jotka seuraavat ensikaudelle. Muutamat avainpelaajat eivät ole onnistuneet suorittamaan tilipussinsa ja joukkueen kasaajien odotusten arvoisesti. Saarenheimo ja Koskenkorva ovat käytännössä ne kaverit. Isot palkat ja pienet esitykset. Koskenkorvasta pystyi moni meistä jo etukäteen sanomaan, ettei kaveri korvaa Anderssonia tai Koivistoa mitenkään, mutta Hillihän tuon näki vähän eri tavalla. Saarenheimon noin totaalista floppia ei pystynyt tosin ennustamaan kukaan.

Näiden kaverien palkat seuraavat seuraavallekin kaudelle ja siihen päälle aijotaan laskea budjettia. Luomala on kuulemma 200k mies eikä Kemppainenkaan ole halvalla tänne tulossa. Tähän, kun ynnätään joukkueen pelaajabudjetin leikkaus niin ei hyvältä kuulosta. Luonnollisesti Kuusela, Rosa, Kaspar, Juskevits, Aalto(?) tuovat tilaa budjettiin. Kuin myös muutamat alempien kenttien pelaajat, vaan heistä saatava säästö lienee kosmeettista. Varsinkin, jos peilaa niitä tarvittaviin huippuhankintoihin.

Ennustan, että hyökkäys heikentyy edelleen seuraavalle kaudelle, mutta pakisto ja maalivahtiosasto vahvistuu. Tätä ei tosin välttämättä voi sanoa, sillä Juho Jokinen on Haapakosken luottomies. Mies pelannee ykkösparissa ensi kaudellakin. Maalivahtiosasto puolestaan vahvistuu lähes millä nimellä tahansa. Valmennus vahvistuu myös, tai pysyy samana. Riippunee myös kakkosvalmentajasta melkoisen paljon.

Junioreita nähdään ensi kaudella ihan varmasti kentällä, sillä jostain sitä rahaa pitää säästää. Pahin skenaario on, että alemmista ketjuista ei löydy yhtään kokenutta pelaajaa. Moni näkee sen hyvänä asiana, mutta tähän mennessä meidän oma historiakin on näyttänyt, että rauhoittajiakin tarvitaan nuoremmille pelaajille. Positiivista tosin on siinä, että jos tällä kertaa valmentaja uskaltaisi pitää rosterissakin pelaajia, jotta saavat sitten pelaamalla kehittyä.

Pelaajahankinnoista en vielä kuitenkaan pysty murehtimaan. Ei ole hajuakaan joukkueen kasauksen suunnitelmista. Toivon kuitenkin, että sitä ihan tähtiosaamistakin tänne tulee ensikaudellekin.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Haataja oli erittäin lähellä sopimusta Kärppien kanssa mutta valitsi lopulta IFK:n. Syitä tähän on monia, mutta Kärpät oli konkreettinen vaihtoehto loppuun saakka.
 
Onko näiden kaikkien lähtö vahvistettu, yleisessä tiedossa vai pelkkää spekulaatiota mahdollisista lähtijöistä?

Vahvistamattomia yleisessä tiedossa olevia asioita. Aalto saattaa tosin aivan hyvin jatkaa, siksi kysymysmerkki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös