Jyri Marttinen – puolustuksen liideri?

  • 12 361
  • 53

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukko tiedotti siis tänään Jyri Marttisen 1+1-vuotisesta sopimuksesta. Pitkään tämäkin siirto on jo ollut tiedossa joten asiaa on puolin ja toisin ehditty sulattelemaan rauhassa.

Marttisen kulunut kausi päättyi ennen aikojaan jalkavamman takia. Kiekkoareenan mukaan kuntoutuminen on edennyt aikataulussa ja Marttinen toivoo olevansa kunnossa kauden avauksessa

En nyt suoranaisesti kilju riemusta Marttisen tulon takia, mutta toisaalta on hänessä yksistään enemmän ilkeyttä mitä Lukon puolustuksessa esimerkiksi kuluneella kaudella oli yhteensä. Silti tästä tulee mieleen kesän 2005 täsmähankinta Ässistä eli maalivahti Scott Langkow, jonka vankkumatonta ja varauksetonta ylistystä oli tuolloin saatu palstalta lukea jo muutaman kauden ajan. Loppujen lopuksi Langkow paljastui ihan tavalliseksi kuolevaiseksi hänkin, ja vähän tässä Marttisen hankinnassa paistaa samanlainen luonnollinen epäluulo porilaisten palstaveljien monivuotiseen hehkutukseen.

Mutta tervetuloa nyt kuitenkin. Kai Marttiseenkin ajan mittaan tottuu.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Hyvä hankinta juuri tuolla 1+1 mallisella sopimuksella. Odotin jo jotain suoraan kolmivuotista lappua. Porissahan tiedettiin jo hyvissä ajoin kertoa, että Marttisen ainut syy tulla Raumalle oli pitkä sopimus, johon Ässät ei suostunut. No ei se loppujenlopuksi niin pitkä tainnutkaan olla. Palkkakin taitaa olla jo Porissa tiedossa?

Marttinen on vahva jässikkä kärkipareihin, Ahosen lisäksi. Siihen Niskala ja rightin pakkihankinta niin näyttää hyvältä.
 
Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Mielenkiintoista nähdä tuleeko tästä ryöstö vai huti Rauman suunnalla, vuosi+optio on aika hyvä sopimus kuitenkin, joten ei tuossa hirveästi häviä. Marttinen joutu pelaamaan Ässissä kovia minuutteja ja ehkä senkin takia noita loukkaantumisia tuli muutaman vuoden mittaan useampi. Jyri ei mun mielestä ole edes kovin loukkaantumisherkkä vaikka pelityyli onkin taisteleva. Vähän tuo kirpasee, mutta onhan näitä jo nähty :)
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hyvä hankinta ja onneksi olen niin ikämies, että vanhat asiat muistaa paremmin, niin miellän Marttisen enemmän JYPin pelaajaksi kuin Ässien;-)
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Hyvä hankintahan Marttinen on. Hyvä ja luotettava pakki kaikinpuolin!
 
Tibexe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kova hankinta ja juuri sellainen puolustaja, joka on Lukosta vuosia puuttunut. Pelaa vittumaisen kovaa ja mussuttaa menemään tilanteiden jälkeen. Aina ketuttanut kaverin pelaaminen vastustajana patapaidassa, joten mukavaa saada mies Lukkoon! Parempi tietenkin olisi ollut, jos Marttinen olisi ehjänä, mutta näitä tilanteita nyt ei kukaan pysty ennustamaan.
 
Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hyvä hankinta ja onneksi olen niin ikämies, että vanhat asiat muistaa paremmin, niin miellän Marttisen enemmän JYPin pelaajaksi kuin Ässien;-)
Kyllä, nimenomaan ryynikylän pienenä/lyhyehkönä mutta vittumaisena miehenä tämän miehen muistan. Suippojen puolella on jo tilauksessa tälle mieshuoralle joka ei ole edes alkujaan porin kiekkokoulussa käynyt niin pystyyn niitti tai sitten joko nyt ei ihan suoraan teloitusta niin isoa loukkaantumiseen johtuvaa taklausta/ylilyöntiä tilauksessa. Aikamoista sano. Kiekkokulttuuri by pori.
 
Toki lisäplussat sai Marttisen hankinta välittömästi, kun huomasin, että siellä on jo nessuja tarvittu Porin puolessa siirron johdosta. Melko paksua tarinaa Ässä-osion ketjussa :D
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Marttinen on kokonaisuudessaan Lukon paras pakki ensi kaudella jos tervehtyy 100% kuntoon. Voi tuntua tässä kohtaa utopialta mutta näin se vaan on.
 
Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pitää tunnustaa, että en oikein tiedä minkälainen pelaaja Marttinen on. Monta liiga -peliä ja etenkin Lukon ja Ässien pelit nähneenä ei Marttinen juuri ole jäänyt mieleen, joka puolustajalta on yleensä hyvä asia. Hoitanee oman roolinsa kiitettävästi.

Harmi, että viime kausi katkesi loukkaantumiseen. Tässä onkin se juttu, joka itseä hieman askarruttaa, että miten pysyy kasassa.

Tervetuloa Lukkoon!
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika ristiriitaiset tunnelmat. Olen aina sanonut Marttista sikailijaksi. Tavallaan aina ollut ärsyttävä pelaaja vastustajan kannattajan näkökulmasta. Eli olihan tämä sitten hyvä hankinta. Ässäfanien kommentit myös antavat kuvan, että on ammattimies. Myös Marttisen haastattelusta jäi sellainen fiilis.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Aika ristiriitaiset tunnelmat. Olen aina sanonut Marttista sikailijaksi. Tavallaan aina ollut ärsyttävä pelaaja vastustajan kannattajan näkökulmasta. Eli olihan tämä sitten hyvä hankinta. Ässäfanien kommentit myös antavat kuvan, että on ammattimies. Myös Marttisen haastattelusta jäi sellainen fiilis.

Voitko listata Marttisen saikulle telomat vastustajat? Mielestäni hän hallitsee voimankäytössä erinomaisesti klisheen "satuttaa, muttei vahingoita".

No olihan tuossa talvella yksi tapaus, mutta siinä mies joutui vähän äkkinäiseen rakoon kun kaveri höntyili itsensä tilanteesta ulos. Osuma päähän oli ehdottomasti ikävä vahinko ja sen ymmärsivät tilanteessa heti myös vastustajatkin.
 
Viimeksi muokattu:

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voitko listata Marttisen saikulle telomat vastustajat? Mielestäni hän hallitsee voimankäytössä erinomaisesti klisheen "satuttaa, muttei vahingoita".
Saku Mäenalanen ainakin viime kaudelta tulee mieleen. Taklaus päähän, aivotärähdys, ja 4vk pois.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Voitko listata Marttisen saikulle telomat vastustajat? Mielestäni hän hallitsee voimankäytössä erinomaisesti klisheen "satuttaa, muttei vahingoita".

Ei kai sikailijan tarvitse vastustajia sairaalaan teloa? Poikkaria selkään ja ranteille, huitaisu sääreen ja jne. Tämän tyyppinen pelaaja on Lukolta puuttunut jo vuosia.

Timo Peltomaakin oli mulkku paitsi pelatessaan Lukossa.
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Täysi mulkku viimeisen päälle eli tervetuloa.

Pelaa kovaa , ei anna periksi ja pientä pikku sikaa joka hetki. Vihdoin Raumalle on saatu tämänlainen pelaaja.

Kaiken lisäksi osaa käsitellä kiekkoa ja erittäin pidetty persoona.

Mikä parasta, kateelliset suippokorvat.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Loistava pelaaja kun on kunnossa ja saa paljon peliaikaa! Erittäin tärkeä myös alivoimilla. Ässien parhaimpia pakkeja viiime vuonnakin. Hyvä kiekonkäsittely ja pidetty persoona ei kyllä pidä ihan täysin paikkaansa. Nyt saa pyytämänsä palkan, joten Jyri on tyytyväinen, samoin Ässät, joka otti kolme halpaa yhden kalliin tilalle.
Kaikin puolin hyvä siirto kaikille ja jos ei paikat kestä, niin ei tarvitse Tukosen yksin istua saikulla, vaan voivat yhdessä nauttia kunnon liksaa siviilissä.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers

Ei kuulemma joo mikään helpoin ihminen pukukopissa.

Kerrotko vielä Lukon Jyrille maksaman summan?
 
Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämän tyyppistä pakkia Lukko on tosiaan kaivannut, mutta jotenkin ei silti ihan rajattomasti innosta tämä hankinta. Ehkä lähinnä siksi, että alkaa olla jo melko iäkäs peluri ja siihen kaveriksi tämä loukkaantumistilanne. Lukossa on jo ihan tarpeeksi näitä kokeneemman pään kavereita, jotka ei potentiaalisesti pysty pelaamaan koko kautta.
 
Mites Marttisen otteet? 31 peliä ja tehot 1+7. Onko häneltä saatu kentällä sitä mitä on haluttu? Omaan silmään ollut vaisu ja näkymätön, mutta ihan kai hyvin on hoitanut otteensa omissa kun ei hänestä paljoa moitittavaakaan löydy.
 
Aika floppi mielestäni ollut. Ei olla nähty juurikaan mitään. Kiekollisena aivan turha ja kovuudessakin Motinit ja Riikolat vieneet voiton. Mahtuu kyllä noillakin otteilla just ja just top 6 pakistoon, mutta odotuksiin ja liksaan nähden pettymys.
Ei sieltä porista vaan pitäisi hankkia Raumalle mitään tai ketään. Mutta Vanhatalolla on lyhyet skouttimatkat Isomäkeen ja lähes joka vuosi sieltä on joku taidettu tänne roudata floppaamaan.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Aika pitkälti sitä mitä odotin. Ihan ok peruspakki.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Ei pahaa sanottavaa. Hoitaa tonttinsa ok. Kevät tulee ja aurinko nousee. Uskon näin ollen Marttisenkin vertyvän. Kokemusta on riittämiin, joten odotellaan rauhassa.

Jotenkin odotin Marttisen olevan vittumaisempi pelaaja. Sellainen kuva jäi, kun oli vastustajan paidassa. Tiedä sitten onko se vaan sellainen harhaluulo? Kova Jyssy on ainakin kentällä jäkättämään, mutta odottaisin sitä tökkimistä ja härnäämistä enemmän, jolla saadaan vastustajan kuuselat ja kalliot pois pelituulelta.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jotenkin odotin Marttisen olevan vittumaisempi pelaaja. Sellainen kuva jäi, kun oli vastustajan paidassa. Tiedä sitten onko se vaan sellainen harhaluulo? Kova Jyssy on ainakin kentällä jäkättämään, mutta odottaisin sitä tökkimistä ja härnäämistä enemmän, jolla saadaan vastustajan kuuselat ja kalliot pois pelituulelta.
Tietysti silloin kun hän pelasi vastustajien riveissä, niin ei häntä tullut seurattua kuin niissä Lukkoa vastaan pelattavissa peleissä mutta ihan samanlaiset odotukset eli toiveet minullakin hänestä oli. Ei hän ole sellainen pelaaja ollut mitä odotin, mutta en sano että olisi huonokaan ollut.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämän ketjun otsikon mukaista liideriä ei Marttisesta missään nimessä saatu. Siellä se kolmosparissa ihan ok-tasolla vetelee. Joku tuossa kirjoittikin että tonttinsa hoitaa. Mielestäni sen tontin kuuluisi Jyrin kohdalla olla aika lailla nykyistä suurempi. Liksasta en tiedä, mutta veikkaisin että kovaa palkkaa Lukko hänelle maksaa. Taitaa olla joukkueen ns nelospakki tällä hetkellä. Enemmän odotettiin.

Jos olen oikein antanut itseni ymmärtää, Marttisen polvi vihoittelee tällä hetkellä. Se taitaa vaikuttaa peliesityksiin. Toivottavasti tulee kuntoon, olisi kova palanen play-offeissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös