Jyri Marttinen – patapakiston heart & soul

  • 185 814
  • 800

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jyri Marttiselta ihmeellistä käytöstä kannattajien kesken. Todella ala-arvoista käyttäytymistä. Haastoi usean kannattajan kanssa riitaa viinapäissään.

Olisiko tästä jotain lisäinfoa, esimerkiksi olivat kannattajat täysin syyttömiä episodiin ja oliko Jyssy ainoa joka oli kunnolla maistissa?
 
TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Marttinen on todellakin piristynyt viime viikkoina. Mutta mahdollisella kuusinumeroisella palkkapussilla operoivana kuuluisi olla liigassa eliittipakki.
 
J.H #21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olisiko tästä jotain lisäinfoa, esimerkiksi olivat kannattajat täysin syyttömiä episodiin ja oliko Jyssy ainoa joka oli kunnolla maistissa?
Voin omasta puolestani vastata, että allekirjoittanut istahti varmaankin väärään aikaan samaan pöytään. En ollut kerinnyt suutani kunnolla avaamaan, kyselin mestaruusmaalista. Ilmeisesti Jyri sekoitti meikäläisen johonkin toiseen, ja tuli kunnolla lokaa niskaan. Todella julkaisukelvotonta juttua. Mutta koska kyseessä oli häneltä erehdys, antaa asian olla, enkä avaa hänen sanomisiaan sen tarkemmin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
No tuollaisia juttuja nyt vain sattuu kun ilolientä on nautittu raskaan pelin päätteeksi. Ajattelin, että siellä ollaan jo lähes painittu...
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat

No mitäs se sitten muille kannattajille meuhkasi? Samaa kuin sinulle? Sekoittiko se muutkin yhteen ja samaan jannuun?
 
Olin tosiaan nähnyt Marttisen jo aiemmin, hyvä kun pystyssä pysyi. Myöhemmin illalla istahdin samaan pöytään missä oli muitakin kannattajia. Marttinen haukkui yleiselläkin tasolla faneja. Tiedä sitten, mistä aiemmin oltiin pöydässä keskusteltu, kun tulin kesken kaiken paikalle. Kesken Jyssyn meuhkaamisen, vanhempi mies vieressäni joutui sanomaan hänelle, että kannattaisiko vähän miettiä mitä sanoo. Ja sama homma jatkui silti.

Tuli tosiaan todella rajua tekstiä, mitä en viitsi tässä sanoa. Toki mistä minä tiedän, mitä hänelle aiemmin oli sanottu. Vaikka hän erehtyikin kohteesta, kyllä vitutti kuunnella. Lähdin lopulta tilanteesta pois. Mutta jottei menisi pelkäksi avautumiseksi, joukkue on pääosin täynnä todella hyviä tyyppejä. Huomaa, että rekrytoinnissa on kiinnitetty huomiota paljon pelaajien luonteeseen. Hienoja reissuja.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Muistelen kuulleeni että Pelsu-aikoinaan olisi ollut saman tapaisia välikohtauksia - siis että olisi haukuttu fanit, pelikaverit ja suunnilleen kaikki muutkin huoltajista alkaen....
 
Kärmes1

Joo. Valitettavasti olen ihan samaa kuullut niin kauan kuin Marttinen on pääsarjatasolla pelannut. Olen kyllä tykännyt pelaajana ja Ässien kopissa Jyssy on ollut kaikkea muuta kuin syöpä tässä viime vuosina, mutta puutteensa hänellä on mitä käyttäytymiseen tulee kaukalon ulkopuolella. Erityisesti viinapää on huono, mutta eipä se käytös tuolla junnujen valmennuksessakaan kiitosta ole saanut. Niin vanhempia kuin junnuja kohtaan on melko ylimielistä käytöstä. Saisi jatkaa matkaansa muualle tämän kauden jälkeen. Vaikka peliotteet onkin hieman parantuneet poissaolon jälkeen niin olen sitä mieltä että ura pääsarjatasolla alkaa olla ohi.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En ota enempää kantaa asiaan, kun ei ole omakohtaista kokemusta Jyssyn toilailuista, mutta noin ylipäätään jos Ihminen on riitaisa alkoholia juotuaan niin kannattaa ainakin välttää juomista, kun on edustamassa organisaatiotaan.

Jotenkin mua vähän naurattaa, kun Marttinen paheksui näitä viikonlopun peräkkäisiä otteluita, joissa mennään talous eli lähinnä alkoholin myynti edellä pelaajien terveydestä ja pelin laadusta välittämättä. Toki hän ymmärsi talouden vaatimukset, mutta kuitenkin harmitteli asiaa.

Tulee vähän kaksinaismoralistinen kuva, jos itsellä lipsuu heti näpeistä, kun alkoholi ja jääkiekko yhdistyvät edes jollakin tasolla ja kuitenkaan ei riitä ymmärrystä fanien halulle juoda pelissä alkoholia. Enemmistö käyttäytyy silloinkin ihan asiallisesti.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olin tosiaan nähnyt Marttisen jo aiemmin, hyvä kun pystyssä pysyi. Myöhemmin illalla istahdin samaan pöytään missä oli muitakin kannattajia. Marttinen haukkui yleiselläkin tasolla faneja. Tiedä sitten, mistä aiemmin oltiin pöydässä keskusteltu, kun tulin kesken kaiken paikalle. Kesken Jyssyn meuhkaamisen, vanhempi mies vieressäni joutui sanomaan hänelle, että kannattaisiko vähän miettiä mitä sanoo. Ja sama homma jatkui silti.

Tuli tosiaan todella rajua tekstiä, mitä en viitsi tässä sanoa. Toki mistä minä tiedän, mitä hänelle aiemmin oli sanottu. Vaikka hän erehtyikin kohteesta, kyllä vitutti kuunnella. Lähdin lopulta tilanteesta pois. Mutta jottei menisi pelkäksi avautumiseksi, joukkue on pääosin täynnä todella hyviä tyyppejä. Huomaa, että rekrytoinnissa on kiinnitetty huomiota paljon pelaajien luonteeseen. Hienoja reissuja.
Mielestäni näitä sanomisia ja etenkin niiden kontekstia voisi vähän reilummin avata. Tässä kuitenkin kyse julkisuuden henkilöstä edustustilaisuudessa niin ei kuulu hyshys hommien alle. Eri ihmiset ottavat erillaiset sanomiset eri tavoilla vastaan, muuttujia löytyy.

Ei nyt sanasta sanaan tarvitse kopioida tai kirjoittaa "värikästä" tekstiä. Mutta hieman tarkemmin voisi kertoa mitä on raju teksti ja keneen kohdistui.
 
J.H #21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo. Valitettavasti olen ihan samaa kuullut niin kauan kuin Marttinen on pääsarjatasolla pelannut. Olen kyllä tykännyt pelaajana ja Ässien kopissa Jyssy on ollut kaikkea muuta kuin syöpä tässä viime vuosina, mutta puutteensa hänellä on mitä käyttäytymiseen tulee kaukalon ulkopuolella. Erityisesti viinapää on huono, mutta eipä se käytös tuolla junnujen valmennuksessakaan kiitosta ole saanut. Niin vanhempia kuin junnuja kohtaan on melko ylimielistä käytöstä. Saisi jatkaa matkaansa muualle tämän kauden jälkeen. Vaikka peliotteet onkin hieman parantuneet poissaolon jälkeen niin olen sitä mieltä että ura pääsarjatasolla alkaa olla ohi.
Mielestäni näitä sanomisia ja etenkin niiden kontekstia voisi vähän reilummin avata. Tässä kuitenkin kyse julkisuuden henkilöstä edustustilaisuudessa niin ei kuulu hyshys hommien alle. Eri ihmiset ottavat erillaiset sanomiset eri tavoilla vastaan, muuttujia löytyy.

Ei nyt sanasta sanaan tarvitse kopioida tai kirjoittaa "värikästä" tekstiä. Mutta hieman tarkemmin voisi kertoa mitä on raju teksti ja keneen kohdistui.
Parempi, ettei Ässät saa yhden pelaajan käytöksen vuoksi negatiivista julkisuutta. Raju teksti on tässä tapauksessa sellaista, että seuran ja pelaajan kannalta parempi antaa asian vaan olla.
 
Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näköjään pistetty pallo pyörimään. Harmi, Jyssyn tiedän olevan yksi fiksuiummista kaukalon ulkopuolellakin, aina on kuitenkin näitä oman elämän sankareita, joiden on pakko kokeilla, saavatko pinnan poikki. Ei siinä, kestettetävä olisi, mutta tauoton öyhötys joskus käy ylivoimaiseksi.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo... Teoriassa vois kuvitella, että ees faniristeilyiltä ei buoruttais toilailuja. Mutta ollaanhan me kaikki sellasia juoruämmiä, että itsekään en varmaankaan olisi malttanut olla asiasta mainitsematta täällä palstalla.
Näinhän se on. Nyt tosin on täysin lukijan mielikuvituksen varassa mitä on painokelvoton, raju teksti kohdistuen faneihin.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
No onhan näitä matkan varrella ollut Luomalasta lähtien. Jos ei fyysistä väkivaltaa ole ollut niin mun mielestä turhaa lietsomista. Pelaajilla on oikeus sanoa mielestäni faneista kuten faneilla pelaajista. Jyssyllä on jopa ”varaa” tähän 2013 jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Pata
Jospa Marttista vituttaa täysin latistunut Isomäen tunnelma ja vaihtoaition takana mölyävä kannattaja lauma, sekä muutama asiattomuuksia huuteleva vajukki.
Taitaa risteilytkin modernisoitua ja twittertyyppinen ulina jatkua jatkoajassa, risteilyllä loukkaantujien taholta.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Muistelen kuulleeni että Pelsu-aikoinaan olisi ollut saman tapaisia välikohtauksia - siis että olisi haukuttu fanit, pelikaverit ja suunnilleen kaikki muutkin huoltajista alkaen....
Kotikonnuillaan Jyväskylässäkin Jyssy on tehnyt jotain, sillä tänne ei kuulemma ole asiaa. En tiedä miksi sukset menivät aikoinaan ristiin, sillä Jyssyn viimeiset esitykset JYP-paidassa olivat todella kovat. Jyssy pyssytti puolustajan tontilta saman verran pisteitä mitä täyden kauden pelannut JP Hytyönen sekä puolikkaan kauden pelannut Ossi Louhivaara yhteensä. Marttinenhan myytiin Ruotsiin kesken kauden, kun JYPin playoff-paikka karkasi ja taisi Jyssyllä olla itse asiassa kultainen potta päässä kun viimeisen pelin JYPissä pelasi.

Tämän 13 vuoden jälkeen Jyssyä ei ole edes huhuissa koskaan tuotu Jyväskylään, vaikka muuten Liiga-seuroja on kierretty aika ahkeraan läpi. Viimeiset kymmenen vuotta täällä ollaan huhuiltu miten Marttinen on melko perseenreikä ihmisenä ja joukkuehengen myrkyttäjä. Rivien välistä on ollut myös luettavissa, ettei Marttista paluusta kannata täällä haaveilla.

Harmi homma tämä, sillä minä ottaisin Marttisen yhä takaisin tänne. Oli omia suosikkejani 2000-luvun alun JYPistä.

Edit: Sitä on joskus tullut ihmeteltyä, että Porissa mies on kuitenkin päässyt useaan otteeseen kapteenistoon, mikä taas sotii aika paljon hankalan pelaajan huhuja vastaan.

Piti etsiä vanhoja keskusteluja JYP-osiosta, josta nousi Floun kommentti vastaan:

Olen kuullut ihan organisaation sisältä silloin aikoinaan, että Jyssy ei ollut mikään kaikkien kaveri joukkueen sisällä. Tämä ei toki tarkoita, etteikö Jyssy olisi kasvanut ihmisenä vuosien varrella, tuostakin, kun on jo lähes 10 vuotta aikaa. Samoin myös monet tuolloin enemmän tai vähemmän sukset ristissä Jyssyn kanssa olleista pelaajista ovat lopettaneet uransa, siirtyneet muualle jne.
Missään nimessä Jyssy ei ole ollut nuorempana mikään helpoin tapaus luonteeltaan ja en yhtään ihmettele, että kaikille Jyssyn persoona pelien ulkopuolella ei ole uponnut.
 
Viimeksi muokattu:

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pelaajana on yksi suosikeista ja taisteluasenne on tehnyt vaikutuksen, pääsääntöisesti pidetty pelaaja, myös ässäfanien keskuudessa. Siviilipuolella olen hänen kanssa muutaman sanan vaihtanut, vaikutti ihan asialliselta tyypiltä. Välillä sattuu ja tapahtuu, eipä siinä mitään, juttuja riittää.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kotikonnuillaan Jyväskylässäkin Jyssy on tehnyt jotain, sillä tänne ei kuulemma ole asiaa. En tiedä miksi sukset menivät aikoinaan ristiin, sillä Jyssyn viimeiset esitykset JYP-paidassa olivat todella kovat. Jyssy pyssytti puolustajan tontilta saman verran pisteitä mitä täyden kauden pelannut JP Hytyönen sekä puolikkaan kauden pelannut Ossi Louhivaara yhteensä. Marttinenhan myytiin Ruotsiin kesken kauden, kun JYPin playoff-paikka karkasi ja taisi Jyssyllä olla itse asiassa kultainen potta päässä kun viimeisen pelin JYPissä pelasi.

Tämän 13 vuoden jälkeen Jyssyä ei ole edes huhuissa koskaan tuotu Jyväskylään, vaikka muuten Liiga-seuroja on kierretty aika ahkeraan läpi. Viimeiset kymmenen vuotta täällä ollaan huhuiltu miten Marttinen on melko perseenreikä ihmisenä ja joukkuehengen myrkyttäjä. Rivien välistä on ollut myös luettavissa, ettei Marttista paluusta kannata täällä haaveilla.

Harmi homma tämä, sillä minä ottaisin Marttisen yhä takaisin tänne. Oli omia suosikkejani 2000-luvun alun JYPistä.

Edit: Sitä on joskus tullut ihmeteltyä, että Porissa mies on kuitenkin päässyt useaan otteeseen kapteenistoon, mikä taas sotii aika paljon hankalan pelaajan huhuja vastaan.

Piti etsiä vanhoja keskusteluja JYP-osiosta, josta nousi Floun kommentti vastaan:
Joo, ei ole mikään helpoimman tai "kaikkien kaveri" maine Jyssyllä. Toki Jyväskylän vuosista on saattanut jonkin verran kasvaa, kuten qika moni tekee kymmenessä vuodessa.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
@JYP#44 Jyssyllä on varsin porilainen luonne. Sopii sen vuoksi tänne oikeinkin hyvin. Ja jotenkin uskon että voisi täällä jatkaa uransa jälkeen toisin kuin muun muassa aikaisemmat Jyväskylävahvistukset Pihlman ja Viitanen jotka melkeimpä olivat Järvi-Suomen tiellä jo ennen viimeisen pelinsä loppua.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Marttinen jakaa mielipiteitä siksi, kun sanoo asiat kuten näkee ne. Kaikki ei pidä suorasta tyylistä ja varmasti nokkiinsa ottaneita on vuosien varrella.

Jyri on tietyissä asioissa tarkka, esimerkiksi harjoitteluun liittyen. Sykkeitä hän on seurannut jo vuosia ja hankki älytoppahousut heti, kun sellaiset oli saatavilla, vaikka seurassa sellaisia ei silloin pelaajille hankittu. Nämä siis olen kuullut suoraan häneltä itseltään.
Kun omaa vahvoja mielipiteitä, niin varmasti jonkun valmentajan kanssa saattaa tulla näkemyseroja, samoin noissa juniorivalmennustouhuissa muiden valmentajien ja vanhempien kanssa.

Lisäksi kun neuvottelee itse sopimuksensa ilman agenttia, niin varmaan on jonkun utj/tj tai vastaavan kanssa ollut eri linjat.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Toisaalta kaiken Jyssystä sanotun vastapainoksi ei ne omatkaan pojat aina niin diplomaattisia ole olleet. Mave ainakin sai sanotuksi oman mielipiteensä turhia silottelematta ja Järkkäri ilmaisi omansa oikein videon muodossa tunnetuin seuraamuksin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Marttisen haastattelu Liiga.fi sivuillta Jyri Marttinen Ässien pudotuspelitaistelusta: ”Viime kauden pelaajilla on hirveä halu näyttää”

"Ässät haki voimaa ja vireyttä kovaan harjoitteluviikkoon joukkueen ja kannattajien yhteiseltä Pataristeilyltä. Joukkueen kokenein pelaaja Jyri Marttinen on tyytyväinen siihen ilmapiiriin, jossa pelaajat tapasivat kannattajia.

– Se oli hyvin organisoitu tapahtuma. Tuli juteltua laidasta laitaan fanien kanssa muustakin jääkiekosta. Aika vähän tuli puhuttua pelistä. Elämässä on paljon muutakin kuin jääkiekko. Myös Porissa, hän sanoo."

Lihavoitu teksti eroaa jonkun verran täällä edellisellä sivulla esitetyistä näkemyksistä... vai mitä sanoo @J.H #21
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lihavoitu teksti eroaa jonkun verran täällä edellisellä sivulla esitetyistä näkemyksistä...

Ottamatta kantaa siihen, että onko Marttinen jotain avautunut tai ei, mutta ethän nyt oikeasti kuvittele, että Marttinen olisi mediaan mennyt sanomaan jotain "Siellä tuli sanaharkkaa yksittäisten kannattajien kanssa, joiden annoin sitten kuulla kunniansa."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös