JYPin taloustilanne

  • 716 977
  • 2 896

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tilikausi on päättynyt 30.4.2019 ja kolme kuukautta on aikaa tehdä tilinpäätös, eli tämän kuun aikana valmistunee ja sitten miten tulevat julkisuuteen sen kanssa,
Vähän ihmetyttää mikä hötkyily ja kiire jollain on kuulla mitä sieltä tulee. tai kuinka paljon tuli turpaan taloudellisesti. ei perus kannattajan päivärytmiin vaikuta mitenkään, kun valta osa ei kumminkaan osaa tulkita sitä. Saati kun aika paljon jää kertomattakin, mikä osa-alue sakkaa tai jäi alle tavoitteiden.

Neljä kuukautta on aikaa tehdä tilinpäätös.

Boldaus oma.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Itsellä oli sellainen käsitys, JA.n perusteella, että tulos pitäisi tulla kesäkuun loppuun mennessä. Eipä tullut asiaa sen kummemmin selvitettyä.

Itsellä on erinäkemys siitä ettei taloudellisella tuloksella olisi mitään merkitystä kannattajille. On se vähän eriasia kannattajallekin jos neuvotellaan esim. Nutikan ja Tarvaisen kanssa kuin että jos neuvotellaan pelkän Nutikan kanssa. Yhtä hyvin voidaan tarjota kunnon näyttöpaikka Viinikaiselle tjms.
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Neljä kuukautta on aikaa tehdä tilinpäätös.
Lisäksi voi vielä vetkutella pari kuukautta hiljaiseloa siihen päälle, kunnes yhtiökokous on pidettävä viimeistään kuuden kuukauden päästä tilikauden päättymisestä ja kokouskutsut tilinpäätöstietoineen on lähetettävä osakkaille. Eräs tamperelainen kiekkoseura näitä lokakuun lopun yhtiökokouksia männä vuosina harrasti hyvin ahkerasti.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Suotta te vähäisiä viikkorahojanne jollekin Asiakastiedolle annatte. Kyllä aivan varmasti joku toimittaja tekee JYPin tuloksesta jutun, kun luvut julkaistaan. Tänä vuonna vielä suuremmalla syyllä, sillä vitkuttelu on varmasti herättänyt jo toimittajien kiinnostuksen olla ensimmäisenä kirjoittamassa jyväskyläläisseuran taloudesta.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins

Mikä vitkuttelu? sitten voidaan puhua vitkuttelusta jos tilinpäätöksen jättämiseen haetaan lisäaikaa, ja vielä on aikaa tehdä ajoissakin. Tuon kokoista liikevaihtaoa kun pyöritetään niin ei tilinpäätös valmisti tilikauden päättymsen jälkeen parissa kolmessa viikossa, Ei kenelläkään ole itresseissä kilpailla siitä kuka julkaisee sen nopeammin, mitä nopeammin hätäillään tulee niitä virheitä. Varmaan tuosta viime vuotisesta jotain tuli opittua, niin tarkastellaan sitä vielä valmistumisen jälkeen. Onko kaikki numerot oikeilla riveillä
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eilen näytti olevan sosialistisessa mediassa että JYPin toimisto on lomalla heinäkuun joten tuskin sieltä mitään tiedotteita niin taloudesta kuin mistään muustakaan on tämän kuun aikana tulossa...
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
JYP Jyväskylä Oy taloustiedot <-- tuolta vaa rahalla katsomaan niitä tietoja mitä haluaa jos haluaa. Turhanpäiväinen länkyttäminen ei tuo tähänkään ketjuun lisäarvoa.

Itse toit päinvastaisesti fake newsiä jakamalla linkkiä mistä mitään ei selviä. Mua ei kiinnosta tämä kuin siinä mielessä että luin uutisen jossa kerrottiin tämän olevan historiallinen kausi liigajoukkueiden positiivisten tulosten merkeissä. Ihmettelen, että mikä siellä maksaa nyt julkaista tätä?
 
-pasi-

Eikö tuossa ole aika moni muukin vasta viimepäivinä noita julkaissut joilla sama tilikausi, ei ne sen nopeammin valmistu kun ne on valmiita. Varsinkin kun nuo taidetaan usein kertoa eka jossain yhtiökouksessa/vuosikokouksessa jossa osakkaat paikalla, nyt ei välttämättä paras hetki tiedotella noita.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPin talousluvut viime tilikaudelta.

Liiketoiminnan tulos - 46 000 euroa. Yllättävän hyvä, odotin paljon pahempaa.

Mutta koko JYP Jyväskylä Oy:n tulos -2 677 000 euroa. Tämä valtava summa johtuu pääosin Akatemian aikaisista lainoista yms.

https://www.jypliiga.fi/2019/08/jyp...N6fWl4sBZC8ZW34-qi057956c6ZqS_spVGqn8yDvYwRRg
Uutisen lopusta löytyy pari tärkeää kohtaa:

"-Taseesta alaskirjatut, tytäryhtiölle annetut rahalainat on rahoitettu aikanaan emoyhtiön kassasta ja osakaslainoilla, joten alaskirjauksella ei ole vaikutusta tämän hetken toimintaamme ja yhtiön kassatilanteeseen, sanoo Seppänen.

Alaskirjauksen vuoksi JYP Jyväskylä Oy on järjestellyt rahoitustaan pääomalainoilla ja yhtiön oma pääoma on ison tappiokirjauksenkin jälkeen positiivinen eli +336 000 euroa."

Kaikenkaikkiaan tilanne on lopulta varsin vakaa ja pahin pitäisi olla takana. Liiketoiminnan tulos on tosiaan yllättävän hyvä.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuosta myös selviää miksi tuo Akatemia ajettiin alas. Varsin kallista leikkiä vaikka urheilullisin perustein tarpeellinen olikin...
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Ja silti Akatemia kasvatti liigapelaajia enimmäkseen muille liigajoukkueille.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuosta myös selviää miksi tuo Akatemia ajettiin alas. Varsin kallista leikkiä vaikka urheilullisin perustein tarpeellinen olikin...
Akatemia oli ajatuksena hieno, mutta se ei olisi saanut rasittaa emoyhtiötä noin paljoa. Omavaraisuus oli lähes olematonta, joka on toki sinällään ymmärrettävää, kun selkeästä farmijoukkueesta oli kyse. Vaikea yhtälö, jota ei ehkä tarpeeksi aikanaan pohdittu.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Akatemia oli ajatuksena hieno, mutta se ei olisi saanut rasittaa emoyhtiötä noin paljoa. Omavaraisuus oli lähes olematonta, joka on toki sinällään ymmärrettävää, kun selkeästä farmijoukkueesta oli kyse. Vaikea yhtälö, jota ei ehkä tarpeeksi aikanaan pohdittu.

Joo isoja lukuja näyttää olevan rasituksen suhteen. Jotenkin jäi kuva että koskaan ei Akatemiaa aivan loppuun asti hyödynnetty. JYP käytönnössä piti yhtä laajaa tai jopa laajempaa pelaajarinkiä kun moni muu joukkue ja siihen päälle sitten vielä Akatemian pelaajat ja osalle niistäkin palkkaa. Tuo väylä olisi pitänyt olla paljon kapeampi liigan ja mestiksen välillä jolloin olisi varmasti palkkakuluissain oikeaa säästöä tullut.

Jos juurtaa juttua sitten aivan alkuunsa niin näin jälkikäteen olisikohan "Diskoksella" ollut mahdollisuuksia toimia mestiksessä omillaan ja JYPin olla taustalla vain saman verran kun mitä se nyt vaikka KeuPan kanssa on ja vaikka vain kuitata sitten mahdolliset tappiot pois, ei kuitenkaan tällöin välttämättä olisi sadoissa tuhansista euroista kausittain puhuttu.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo isoja lukuja näyttää olevan rasituksen suhteen. Jotenkin jäi kuva että koskaan ei Akatemiaa aivan loppuun asti hyödynnetty. JYP käytönnössä piti yhtä laajaa tai jopa laajempaa pelaajarinkiä kun moni muu joukkue ja siihen päälle sitten vielä Akatemian pelaajat ja osalle niistäkin palkkaa. Tuo väylä olisi pitänyt olla paljon kapeampi liigan ja mestiksen välillä jolloin olisi varmasti palkkakuluissain oikeaa säästöä tullut.
Tietääkseni yhdellekään Akatemian pelaajalle (ilman liigasopimusta) ei maksettu palkkaa missään vaiheessa. Kaikki palkkaa saaneet pelaajat olivat liiga-JYPin sopimuksen alaisia. Rinki oli laajahko juuri sen vuoksi, että peliaikaa pystyttiin Akatemian puolella antamaan myös niille, jotka eivät liigan kokoonpanoon mahtuneet.

Tuon kokonaisuuden suurempi hyödyntäminen on helpommin sanottu kuin tehty. Se olisi oikeastaan vaatinut vähemmän kokeneita pelaajia liigan puolelle, jolloin pelaajakiertoa olisi nähty enemmän. Toisaalta tällainen yhtälö on riskialtis ja joukkueen on hankala yhtenäistyä, jos vaihtuvuutta on pitkin kautta liian paljon.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tietääkseni yhdellekään Akatemian pelaajalle (ilman liigasopimusta) ei maksettu palkkaa missään vaiheessa. Kaikki palkkaa saaneet pelaajat olivat liiga-JYPin sopimuksen alaisia. Rinki oli laajahko juuri sen vuoksi, että peliaikaa pystyttiin Akatemian puolella antamaan myös niille, jotka eivät liigan kokoonpanoon mahtuneet.

Joo no omalla kommentilla tuota yritin juuri sanoa että että pidettiin paikoitellen kuitenkin rinki jo niin laajana kun muillain on ja siihen päälle sitten nuo akatemiaan hankitut pelaajat " liigasopimuksella". Eikä läheskään kuitenkaan aina sitten nämä Olli Aitolat ja riku tiaiset joille palkkaa maksettiin sitten ollut korvaamassa loukkaantumisia joten rahaa paloi sitten hankintoihin emoseurassa.
 
ZerDzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse odotin liiketoiminnan tuloksesta vähintään samanlaista mahalaskua kuin edellisvuotena. Puolivälieriin pääsy ja täydet kolme kotipeliä niin oltaisiin oltu plussalla? Akatemia oli kyllä valtavasti rahaa syövä joten oli oikea päätös ajaa se alas.

Jos joukkue on tuon 46 k halvempi ja samaan päästään kaikissa muissa mittareissa, mikä ei urheilullisena tuloksena tyydytä, niin talous on kunnossa.
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Omistajat siis kuittasivat alaskirjaukset, kallis harrastus tuo kiekkoseuran omistaminen.
JYP:n onneksi omistajat ovat hiukan paksummalla lompakolla liikenteessä kuin pitäjän jalka- ja pesäpalloseurojen entiset omistajat...
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
2,5 miljoonaa turskaa taitaa olla jonkin sortin ennätys?
Jos olisi kyse yhden kauden aikana tehdyistä tappioista, niin varmasti olisi. En tiedä miten tällainen alaskirjaus nyt tulisi tulkita, kun käytännössähän tuo summa on kertynyt hiljalleen ja näkynyt toiminnassa monien kausien aikana, vaikka konsernin tulokseen se kirjattiin nyt yhtenä könttänä.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
JYPin omasta pääomasta löytyy tunnetusti liigaosake, jonka arvoa on hilattu vuosien varrella ylöspäin. Nyt liigalisenssipoppoo ei tainnut antaa enää siimaa, vaan iso alaskirjaus piti kuitata muilla keinoin kuin omaisuuden arvoa nostamalla. Joka tapauksessa on hyvä asia, ettei lisenssivahti ole pelkkä kumileimasin, vaikka olisihan Akatemian velkoja voitu ohjeistaa osin alaskirjaamaan jo aiemmin. Ehkä konsernin taloustilanne saatiin näyttämään paremmalta ja/tai optimoitiin verotusta, kun saatavia ei kirjattu vähitellen alas?

Liiketoiminnan tappio jäi pienemmäksi kuin odotin, itse odotin Seppäsen aiempien kommenttien pohjalta 100 - 200 000 euron väliin osuvaa miinusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös