JYPin taloustilanne

  • 716 928
  • 2 896

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lappeenrannasta kotoisin oleva Andersson on SaiPa-fani, joten vaikea kuvitella, miksi Andersson alkaisi parantaa toisen samoilla eli pienillä resursseilla operoivan seuran halliasiaa. Toki Andersson on jo aiemmin toiminut Jyväskylässä, mutta minun mielestäni jokaisen kaupunginjohtajan pitäisi olla myös kotoisin samasta kaupungista. Eihän Suomen presidentiksikään valita ulkomaalaisia!
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Hiukan korjausta tuon Peen tietoihin: Markku Anderson ei ole kotoisin Lappeenrannasta, vaan toimi täällä kutsuttuna kaupunginjohtajana, niinkuin kutsuttiin Jyväskyläänkin. Kotoisin hän on ilmeisimmin jostain huomattavasti lännempää.

Innokas jääkiekon seuraaja hän kyllä on, ja yritti jo muutama vuosi aiemmin saada Lappeenrannan jäähallia remonttiin mutta valtuusto ei sitä silloin hyväksynyt. Nythän hallia täällä remontoidaan aivan uudenlaisella rahoitusmuodolla johon SaiPakin osallistuu omalta osaltaan.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viestin lähetti Tosiveteraani
Hiukan korjausta tuon Peen tietoihin: Markku Anderson ei ole kotoisin Lappeenrannasta, vaan toimi täällä kutsuttuna kaupunginjohtajana, niinkuin kutsuttiin Jyväskyläänkin. Kotoisin hän on ilmeisimmin jostain huomattavasti lännempää.

Tosiveteraani on tässä oikeassa, Andersson on syntynyt Tampereella.
Hänellä on myös siteitä Jyväskylään, on opiskellut täällä useiden vuosien ajan. Joten toivotaan että tämä Kettusen näennäisfanius kääntyy todelliseksi arvostukseksi JYP:ä kohtaan.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Re: Markku Anderson

Viestin lähetti Pee
Lappeenrannasta kotoisin oleva Andersson on SaiPa-fani, joten vaikea kuvitella, miksi Andersson alkaisi parantaa toisen samoilla eli pienillä resursseilla operoivan seuran halliasiaa. Toki Andersson on jo aiemmin toiminut Jyväskylässä, mutta minun mielestäni jokaisen kaupunginjohtajan pitäisi olla myös kotoisin samasta kaupungista. Eihän Suomen presidentiksikään valita ulkomaalaisia!

Ahaa, eli Anderson on siis mieshuora niin kuin Junno sun muut Kärppävaikuttajat? Ja onneksi sinä, et tämän maan asioista vielä päätä. Peen polisiivaltiota tuskin kaipaa kukaan muukaan :)

edit: Hups, laitoin quoteen väärän kaverin :)
 
Viimeksi muokattu:

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Flou
Ja onneksi sinä, et tämän maan asioista vielä päätä.

Missä vaiheessa olen ollut omastakaan mielestäni päättämässäkään?!

Muokkausta: Eli siis miten ihmeessä "tämän maan asioiden päättäminen" liittyi tähän asiaan?!
 
Viimeksi muokattu:

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Viestin lähetti Pee
Missä vaiheessa olen ollut omastakaan mielestäni päättämässäkään?!

Muokkausta: Eli siis miten ihmeessä "tämän maan asioiden päättäminen" liittyi tähän asiaan?!

"mutta minun mielestäni jokaisen kaupunginjohtajan pitäisi olla myös kotoisin samasta kaupungista. Eihän Suomen presidentiksikään valita ulkomaalaisia!"

Eikös tuo jonkinlaiselta päättämiseltä/mielipiteeltä vaikuta?
Jos sinä siis saisit päättää olisi Jyväskylän kaupunginjohtaja Jyväskylästä, Helsingin Helsingistä jne.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Viestin lähetti Köpi
Joten toivotaan että tämä Kettusen näennäisfanius kääntyy todelliseksi arvostukseksi JYP:ä kohtaan.

Kyllä Andersson niin ahkerasti SaiPan kotipeleissä kävi, että väittäisin hänen olevan ihan aidosti kiekkomies. Andersson oli myös Lappeenrannan hallihankkeessa yksi puolestapuhujista.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Flou
"mutta minun mielestäni jokaisen kaupunginjohtajan pitäisi olla myös kotoisin samasta kaupungista. Eihän Suomen presidentiksikään valita ulkomaalaisia!"

Eikös tuo jonkinlaiselta päättämiseltä/mielipiteeltä vaikuta?
Jos sinä siis saisit päättää olisi Jyväskylän kaupunginjohtaja Jyväskylästä, Helsingin Helsingistä jne.

Ensinnäkin, se, että tulkitsin virheellisesti "tämän maan asioiden päättämisen" liittyneen tuohon presidenttikohtaan. Se siis minun virheeni.

Joka tapauksessa, eikö minulla saa sitten olla tuollaista mielipidettä, vaikka _Suomessa_ on käsittääkseni mielipiteenvapaus olemassa? Lause "onneksi sinä et sitä päätä" kuuluu naiivimpien joukkoon. Sinun eriävän mielipiteesi, jonka mukaan kaupunginjohtajien ei tarvitse olla samasta kaupungista kotoisin, esilletuoti olisi aiemmassa viestissäsi riittänyt aivan hyvin tuomaan asiasi esille!
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti mirasane
Kyllä Andersson niin ahkerasti SaiPan kotipeleissä kävi, että väittäisin hänen olevan ihan aidosti kiekkomies. Andersson oli myös Lappeenrannan hallihankkeessa yksi puolestapuhujista.

Toivottavasti Andersson pistää jäähalliasioihin vauhtia myös Jyvääskyläässä. Onhan se häpeällistä, että nyt kun ensi vuodeksi ollaan liigaan nostamassa uutta joukkuetta ja sille ollaan määritelty määrätyt normit mm. jäähallin osalta, niin nykyisessä tilanteessa Jyp ei noita kriteerejä täyttäisi (jäähalli
Hippos 4812).

Jyvääskylä on mukava kaupunki, oli noin 20 vuoden ajan melkein kuin toinen kotikaupunki ja Hippos on tuttu paikka, joten todellakin toivoisin että sille rotiskolle tehtäisiin jotain. Paras kun panisitte sen nurin ja tekisitte uuden ehomman tilalle.

Muutenhan se on mukava kuulla että talous on paranemassa HT:n jäljiltä.
 

Loponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KÄRPÄT,TPS,HIF,JOK,TAP,HPK, BLU,ILV,LUK,ÄSS,SAI,
No niin asiaan

Viestin lähetti Pee
Lappeenrannasta kotoisin oleva Andersson on SaiPa-fani, joten vaikea kuvitella, miksi Andersson alkaisi parantaa toisen samoilla eli pienillä resursseilla operoivan seuran halliasiaa. Toki Andersson on jo aiemmin toiminut Jyväskylässä, mutta minun mielestäni jokaisen kaupunginjohtajan pitäisi olla myös kotoisin samasta kaupungista. Eihän Suomen presidentiksikään valita ulkomaalaisia!

Eli saiko JYP nyt oman mies*uoransa.
Ihmettelen vain onko Jypin tuleva mestaruus ansaittu eikös tuo ole toisen paikkakunnan poikia.
Ja mikäli mestaruus tulee niin siemenet on sitten kyllä kylvetty 2004-2005 kaudella. Eli väärin voitettu vaikka "poika" tulis 2024 - 2025.

No niin 1-2-3 antaa palaa...
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Re: No niin asiaan

Viestin lähetti Loponen
Eli saiko JYP nyt oman mies*uoransa.
Ihmettelen vain onko Jypin tuleva mestaruus ansaittu eikös tuo ole toisen paikkakunnan poikia.

...

No niin 1-2-3 antaa palaa...

Annetaan. Hah, Pohjois-Kalotin kovin koiranleuka on siis päästetty irti, respektit. En tosin ymmärtänyt hienostuneesta provontekeleestäsi miten Jyväskylän kaupunginjohtaja liittyy suoranaisesti jääkiekkoilevaan JYP-organisaatioon. Vai tekeekö se maalejakin? Voihan se huorata ihan samalla tavalla vaikka paikallisen taitoluisteluseuran kanssa (itse ainakin suosisin tätä vaihtoehtoa).

Niin, ja asiaakin. Sinälläänhän Andersson ei ainakaan paljon Kettusta huonompi voi olla, Kettunenhan esiintyi paikallisten urheiluseurojen tilaisuuksissa lähinnä silloin kun oli mahdollisuus ilmaiseen pullakahviin. Monesti on tullut manattua tätä Sihvosta, joka on ilmeisesti JKL:n urheilutoimenjohtaja ja liikuntapaikkojen hankinnan koordinaattori tjsp., mutta tuskinpa hänenkään harteilleen voi kaikkea kaataa, kai ne kaupunginisit viimekädessä päättää mihin sitä rahaa laitetaan. Jo sekin on positiivista että mies on tosiaan ajanut eteenpäin Lappeenrannan jäänavetan uusimista. Joiltakin kaupunginjohtajilta saattaa jäädä huomaamatta että sitä jäähallia voi käyttää muihinkin tarkoituksiin kuin jääkiekkoon, mikäs siinä jos sinne jonkun Marita Kattilan sa esiintymään ja hienot ihmiset ketunraato kaulan ympärille kiedottuina maksavat ihan että pääsevät katsomaan esitystä. Ei tartte tehdä konserttitaloa kun tekee rakennuksen jolla on useampi käyttötarkoitus.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Re: Re: No niin asiaan

Viestin lähetti Takapassi
Monesti on tullut manattua tätä Sihvosta, joka on ilmeisesti JKL:n urheilutoimenjohtaja ja liikuntapaikkojen hankinnan koordinaattori tjsp., mutta tuskinpa hänenkään harteilleen voi kaikkea kaataa, kai ne kaupunginisit viimekädessä päättää mihin sitä rahaa laitetaan. Jo sekin on positiivista että mies on tosiaan ajanut eteenpäin Lappeenrannan jäänavetan uusimista. Joiltakin kaupunginjohtajilta saattaa jäädä huomaamatta että sitä jäähallia voi käyttää muihinkin tarkoituksiin kuin jääkiekkoon, mikäs siinä jos sinne jonkun Marita Kattilan sa esiintymään ja hienot ihmiset ketunraato kaulan ympärille kiedottuina maksavat ihan että pääsevät katsomaan esitystä. Ei tartte tehdä konserttitaloa kun tekee rakennuksen jolla on useampi käyttötarkoitus.

Kyllä siitä rahankäytöstä päättää viime kädessä se kaupunginvaltuusto eikä mikään kaupunginjohtaja. Syksyllä on kunnallisvaalit, ei muuta kuin rakentamaan sinne jäähallipuoluetta jos siltä tuntuu. Kaupunginjohtajan valinnalla tähän on melko pieni merkitys.

Mitä tuohon Karita Mattilaan (johon tämä "hauska" sanaleikki kai viittasi) tulee, ei varmasti moinen artisti esiinny helposti jäähallissa. Jäähalli kun ei ole konserttitalo eikä toisinpäin; akustiikaltaan jäähallit ovat lähes poikkeuksetta täysin soveltumattomia moiseen käyttöön. Tämä on sitten kokonaan toinen asia jo.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Nykyisessä kuntamallissa kunnan/kaupunginjohtaja ei ole luottamushenkilö, vaan palkattu johtaja.
Kunnan/kaupunginjohtajan toimenkuvaan kuulunee kunnan operatiivinen johtaminen vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden tahdon mukaisesti. Kaupunginhallitus voinee halutessaa erottaa kaupunginjohtajan.
Näemmä julkisella puolellakin voi löytää mieshuoria.

Jos valtuutetut, kaupunginhallitus ja lautakunnat käyttävät valtaansa eivätkä jätä sitä virkamiehille, saavat kansalaiset edes edustuksellisesti päättää rahojen jakamisesta.

Voisi kuvitella, että hallin kunnostuksen tiimoilta kannattaisi yrittää vaikuttaa luottamushenkilöihin eikä palkkajohtajiin.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Re: Re: Re: No niin asiaan

Viestin lähetti DAF
Kyllä siitä rahankäytöstä päättää viime kädessä se kaupunginvaltuusto eikä mikään kaupunginjohtaja.

...

Mitä tuohon Karita Mattilaan (johon tämä "hauska" sanaleikki kai viittasi) tulee, ei varmasti moinen artisti esiinny helposti jäähallissa. Jäähalli kun ei ole konserttitalo eikä toisinpäin; akustiikaltaan jäähallit ovat lähes poikkeuksetta täysin soveltumattomia moiseen käyttöön.

Kaupunginisit = kaupunginvaltuusto

Joo, ihan nokkelasti oivallettu hassu sanaleikkini, ehkä tuo Mattila nyt oli huono veto, mutta ymmärtänet että hain juuri monikäyttöisyyttä hallille, kai siellä muutakin voi tehdä kuin kiekkoa lätkiä.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kehoitan jokaista äänestysikäistä jyväskyläläistä JYP-fania kysymään syksyn kunnallisvaalien alla ehdokkaaltaan kantaa halliasiaan ja muuhunkin jääkiekkoon liittyvään. Valtuutettujen kautta nämä asiat etenkin etenevät, kuten muutamassa aikaisemmassa viestissä on jo todettukin. Vaikuttakaa asioihin sitten äänestämällä! Tietenkään ei ole haitaksi jääkiekkoihmisten kannalta, että uusi kaupunginjohtaja on kiekkomiehiä. Kyllähän kaupunginjohtaja voi omalla panoksellaan vaikuttaa paljonkin yleiseen mielipiteeseen ja asioiden läpimenoon, kuten Kettusen aikakaudellakin nähtiin. Tuota Peen argumentointia hieman kummastelen. Olenpa melkoisen varma, että Andersson kyllä tulee olemaan tuttu näky Hippoksellakin. Tervetuloa!
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään on tiedossa jonkinlaista valotusta tulevien vuosien talouskuvioihin, kun muutaman tunnin päästä julkistetaan uusi, merkittäväksi luonnehdittu sponsorisopimus. Saa nähdä, mistä firmasta ja millaisista summista on kysymys. Mukava kuitenkin, että 2007-projektin tavoitteita on alettu onnistua saavuttamaan nimenomaan sponsorieurojen lisäämisen muodossa.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Viestin lähetti FourForty
Tänään on tiedossa jonkinlaista valotusta tulevien vuosien talouskuvioihin, kun muutaman tunnin päästä julkistetaan uusi, merkittäväksi luonnehdittu sponsorisopimus. Saa nähdä, mistä firmasta ja millaisista summista on kysymys.

JYPin omien sivujen palstalla nimimerkki patzi kirjoittaa seuraavaa:
Sopimus on kolmivuotinen ja koskee edustusjoukkuetta ja A-nuoria. Yritys on pohjoismaiden suurin oman alansa tehdas.

Toivotaan, toivotaan... Se että yritys olisi pohjoismaiden suurin omalla alallaan ja että sopimus on kolmivuotinen ei merkitse kovinkaan paljon jos JYPille ei tipu euroja kovinkaan paljon kaudessa. Summat ratkaisee ja toivottavasti tämä suuri yritys tuo niitä euroja kiitettävästi. Nooh, kohtahan se kuullaan.
 
Viimeksi muokattu:

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Viestin lähetti Pakkipari
JYPin omien sivujen palstalla nimimerkki patzi kirjoittaa seuraavaa:


Toivotaan, toivotaan... Se että yritys olisi pohjoismaiden suurin omalla alallaan ja että sopimus on kolmivuotinen ei merkitse kovinkaan paljon jos JYPille ei tipu euroja kovinkaan paljon kaudessa. Summat ratkaisee ja toivottavasti tämä suuri yritys tuo niitä euroja kiitettävästi. Nooh, kohtahan se kuullaan.

Tikka-Nastat? :)

edittiä: Jypin sivuilla olikin jo, että kyseessä on Valtra.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Pistetään tämä kommentti nyt tänne ketjuun, vaikka se voisi yhtä hyvin sopia tuonne JYP 2007 - ketjuunkin, koska kyllähän tuolla jutussa JYP:n sivuilla todetaan että tämäkin on askel parempaan suuntaan ko.projektissa.

Aikanaanhan Seppänen sitä puhui, että maakunnan suuret yritykset ovat vielä karttaneet JYP:ä, mutta keskisuuret ja pienet ovat hyvin mukana. Silloin kun maakunnan suuria yrityksiä listattiin, mainittiin Valtra yhtenä metsäteollisuusyhtiöiden ohella. Joten voiko tässä olla muuta kuin tyytyväinen tähän sponsorisopimukseen? Minä en ainakaan asiasta löydä valittamista tällä hetkellä.
 

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Tenho
Jypin sivuille ilmestynyt Valtra-propagandaa.
Eli Valtra.

edit. BRÖM BRÖM

Toivottavasti propaganda näkyy vastineena esimerkiksi Jypin pelaajarosterissa. Ei haittaisi salaperäiset nimet nirreP tai siuoL.tS Valtran mainokset selässä.
 

wade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp ,Maple Leafs ,Blackburn Rovers
Hieno asia kertakaikkiaan ,mutta mieluummin vahvistuksista puhuttaessa sellaisia kavereita ,jotka eivät häippäse mahdollisen lakon loppuessa.
Lisäksi se todellisen sponssauksen määrähän nähdään vasta ,kun Jyp julkaisee ensikauden pelaajabudjettinsa.
Tosin kyllähän nyt ainakin pitäisi ne kaksi ukkoa saada plus tietysti Alexille jatkoa.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Autokauppias puhelee tämän aamun Keskisuomalaisessa seuraavaa:

- Tällä sopimuksella on erittäin suuri merkitys taloudellisesti. Henkisesti on iso asia, että pääyhteistyökumppani on Keski-Suomesta ja että me edustamme samoja arvoja

Vaikka summaa ei julkistettu, niin tämä kommentti on varsin positiivinen.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Olenpa hieman ymmälläni tästä valtra kuviosta: kumpainenkin oletettavasti pyrkii saamaan tällaisella sopimuksella näkyvyyttä ja nostetta omalle jutulleen? Miksi uutisointi sitten hoidettiin kuin jossain pr-komediassa? Medioissa hädintuskin huomattiin, sisältöä ei haluta paljastaa(?!), mutta tyytyväisiä ollaan; joukkuetta rakennellaan kuin mitään ei olisi edes tapahtunutkaan...

Valaiskaapa viisaammat taustoja moiselle käytännölle, minun täytyy myöntää, etten tästä sponsorointi agendasta enää mitään ymmärrä, liekö koskaan ymmärtänytkään.

Tämän kun veisi taiteeksi, voisi paidassa lukea, että tyytyväinen sponssi, eikä muuta- mitä sitä nyt nimeään levittelemään.

Seppänen on siis kommentoinut, että sopimuksella on taloudellisesti suuri merkitys, jos ymmärsin oikein. Jos näin on, olettaisi hänen myös kommentoivan sopimuksen vaikutusta vähän syvemminkin( lyhyen aikavälin/pitkän aikavälin tasolla).

Jotenkin tuntuu, että tällä tiedottamisella valtra on ostanut tukun pilettejä ensikaudelle henkilökunnan käyttöön ja jyp saa sponssina uudet paidat. No, voihan sekin olla merkittävää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös