JYPin talous

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo isoja lukuja näyttää olevan rasituksen suhteen. Jotenkin jäi kuva että koskaan ei Akatemiaa aivan loppuun asti hyödynnetty. JYP käytönnössä piti yhtä laajaa tai jopa laajempaa pelaajarinkiä kun moni muu joukkue ja siihen päälle sitten vielä Akatemian pelaajat ja osalle niistäkin palkkaa. Tuo väylä olisi pitänyt olla paljon kapeampi liigan ja mestiksen välillä jolloin olisi varmasti palkkakuluissain oikeaa säästöä tullut.
Tietääkseni yhdellekään Akatemian pelaajalle (ilman liigasopimusta) ei maksettu palkkaa missään vaiheessa. Kaikki palkkaa saaneet pelaajat olivat liiga-JYPin sopimuksen alaisia. Rinki oli laajahko juuri sen vuoksi, että peliaikaa pystyttiin Akatemian puolella antamaan myös niille, jotka eivät liigan kokoonpanoon mahtuneet.

Tuon kokonaisuuden suurempi hyödyntäminen on helpommin sanottu kuin tehty. Se olisi oikeastaan vaatinut vähemmän kokeneita pelaajia liigan puolelle, jolloin pelaajakiertoa olisi nähty enemmän. Toisaalta tällainen yhtälö on riskialtis ja joukkueen on hankala yhtenäistyä, jos vaihtuvuutta on pitkin kautta liian paljon.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tietääkseni yhdellekään Akatemian pelaajalle (ilman liigasopimusta) ei maksettu palkkaa missään vaiheessa. Kaikki palkkaa saaneet pelaajat olivat liiga-JYPin sopimuksen alaisia. Rinki oli laajahko juuri sen vuoksi, että peliaikaa pystyttiin Akatemian puolella antamaan myös niille, jotka eivät liigan kokoonpanoon mahtuneet.
Joo no omalla kommentilla tuota yritin juuri sanoa että että pidettiin paikoitellen kuitenkin rinki jo niin laajana kun muillain on ja siihen päälle sitten nuo akatemiaan hankitut pelaajat " liigasopimuksella". Eikä läheskään kuitenkaan aina sitten nämä Olli Aitolat ja riku tiaiset joille palkkaa maksettiin sitten ollut korvaamassa loukkaantumisia joten rahaa paloi sitten hankintoihin emoseurassa.
 
ZerDzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse odotin liiketoiminnan tuloksesta vähintään samanlaista mahalaskua kuin edellisvuotena. Puolivälieriin pääsy ja täydet kolme kotipeliä niin oltaisiin oltu plussalla? Akatemia oli kyllä valtavasti rahaa syövä joten oli oikea päätös ajaa se alas.

Jos joukkue on tuon 46 k halvempi ja samaan päästään kaikissa muissa mittareissa, mikä ei urheilullisena tuloksena tyydytä, niin talous on kunnossa.
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Omistajat siis kuittasivat alaskirjaukset, kallis harrastus tuo kiekkoseuran omistaminen.
JYP:n onneksi omistajat ovat hiukan paksummalla lompakolla liikenteessä kuin pitäjän jalka- ja pesäpalloseurojen entiset omistajat...
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
2,5 miljoonaa turskaa taitaa olla jonkin sortin ennätys?
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
2,5 miljoonaa turskaa taitaa olla jonkin sortin ennätys?
Jos olisi kyse yhden kauden aikana tehdyistä tappioista, niin varmasti olisi. En tiedä miten tällainen alaskirjaus nyt tulisi tulkita, kun käytännössähän tuo summa on kertynyt hiljalleen ja näkynyt toiminnassa monien kausien aikana, vaikka konsernin tulokseen se kirjattiin nyt yhtenä könttänä.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
JYPin omasta pääomasta löytyy tunnetusti liigaosake, jonka arvoa on hilattu vuosien varrella ylöspäin. Nyt liigalisenssipoppoo ei tainnut antaa enää siimaa, vaan iso alaskirjaus piti kuitata muilla keinoin kuin omaisuuden arvoa nostamalla. Joka tapauksessa on hyvä asia, ettei lisenssivahti ole pelkkä kumileimasin, vaikka olisihan Akatemian velkoja voitu ohjeistaa osin alaskirjaamaan jo aiemmin. Ehkä konsernin taloustilanne saatiin näyttämään paremmalta ja/tai optimoitiin verotusta, kun saatavia ei kirjattu vähitellen alas?

Liiketoiminnan tappio jäi pienemmäksi kuin odotin, itse odotin Seppäsen aiempien kommenttien pohjalta 100 - 200 000 euron väliin osuvaa miinusta.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuli törmättyä netissä kuvakaappauseen pelaajabudjeteista, JYPillä näyttäisi olevan -500 000e laskua ja budjetti nyt 8 isoin, edellä esim. Kalpa ja Ilves.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuommoinen 500 000e lasku antaa kyllä ihan hyvän pelivaran jatkon suhteen tehdä taloudellista tulosta jos pelaajabudjetit ei pahasti ylity kauden aikana ja ei isoa romahdusta tulisi myöskään urheilullisesti. Suoralla pudotuspelipaikalla jopa "jackpottiin" mahdollisuus.
 
makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos talouden tilaa mitataan mainosmyynnillä, niin ei ole JYPillä mitään hätää. Ei nimittäin jäähän juuri enempää mainoksia mahtuis. Raksilakin jäi kakkoseksi
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jos talouden tilaa mitataan mainosmyynnillä, niin ei ole JYPillä mitään hätää. Ei nimittäin jäähän juuri enempää mainoksia mahtuis. Raksilakin jäi kakkoseksi
Tässä kyllä saattaa olla optinen harha, oleellistahan talouden suhteen on, millä hinnalla ne on menneet kaupaksi. Joskus yksi ainoa voi tuottaa enemmän kuin kymmenet yhteensä, eikös.
 
makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä kyllä saattaa olla optinen harha, oleellistahan talouden suhteen on, millä hinnalla ne on menneet kaupaksi. Joskus yksi ainoa voi tuottaa enemmän kuin kymmenet yhteensä, eikös.
Sarkastinen pointtini tässä oli se, että nyt on tosiaan myyty jää täyteen mainoksia. Eli aikamoinen tilkkutäkki koko kenttä. Toki hyvä että on saatu myytyä. Kunhan vaan jättävät vähän valkoistakin näkyviin
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Sarkastinen pointtini tässä oli se, että nyt on tosiaan myyty jää täyteen mainoksia. Vähän kuin raksilassa, mistä kärpät sai mm. täällä jatkoajassa paskaa niskaan muutama kausi sitten
Tätä varmaan ei hirveästi joukkueiden toimistolla murehdita tai miettivätkö ne että myydäänkö jäästä mainostilaa vai jätetäänkö myymättä jatkoajassa joku voi pahoittaa mielen. Jostainhan joukkueen on saatava rahaa pyörittääkseen touhua, ja hallikapasiteettin on pienehkö, mutta voihan tehdä aloitteen seuralle. jätetään myymättä mainokset jäästä ja nostetaan lippujen hintaa kompensoimaan sitä. Taitaisi tulla itkua siitäkin. Mielummin vielä näin, kun se että alkavat miettimään kannattaako liigakiekon pyörittäminen ylipäätään kaupungissa, nythän siellä muutama kaivelee jatkuvasti omia taskujaan tasaakseen sakkausta taloudessa. Tätä tuskin jatkuu loputtomiin.
Itse miettinyt välillä miten Seppänen jaksaa vielä, hänhän on saavuttanut jo kaiken, kaksi liigamestaruutta ja CHL voiton + europe trophyn. Enempää ei seuratasolla voi saavuttaakaan. Eikä Jyväskylässä kiekko tule koskaan olemaan bisnes. tai ainakaan kannattava sellainen, bisnestähän se tappiollinen leikki on.
 
Ei helvetti Teette tän tahalleen.

Tosiaan, kukaan ei ilmeisestikään ole pahoittanut mieltään?!

Kiinnitinpä vain huomiota kenttään joka on täynnä mainoksia. Näin ei ole ollut ennen. Joku kiinnittää huomion uusiin äänentoistolaitteisiin, mä tällä kertaa mainoksiin. Mä pärjäisin vähemmälläkin, mutta hyvä että on saatu myytyä kuten jo ekassa viestissä totesin.
 
Odotappa vaan, kyllä siitä joku alkaa nillittämään että mainoiksia liikaa. Se pointti voi sinulla olla oikea että mainosmyynti on parantunut. Mainospaikkaa ei myydä periaatteella pakko myydä pois hintaan millä hyvänsä. vaan jokainen paidan kuten jäämainoksen hinta on määritelty etukäteen, se myydään silloin jos löytyy ostaja, jos ei löydy jätetään myymättä, siinä ei toimi alehinnottelu
 
makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos nillittämistä haluaa lukea, niin kannattaa mennä lukee Kärppien peliasu-ketjua. Siinä on esimerkki miten mainoksilla pilataan pelipaita
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Jos nillittämistä haluaa lukea, niin kannattaa mennä lukee Kärppien peliasu-ketjua. Siinä on esimerkki miten mainoksilla pilataan pelipaita
Tuon on tavallaan koomista, ilman niintä inhottavia mainoksia ei todennäköisesti olisi ihan samanlainen joukkuekaan, Suomesta ei vaan löydy sellaista ponsoria joka löisi rahat tiskiin ilman näkyväisyyttä tai sitten yksi sponsori kattaisi koko pelipaidan. koska suomessa budjetista 1/3 osa tulee sponsori tuloista 1/3 ottelutuloina ja 1/3 muista. Sponsori näkyväisyys on välttämätön paha. Minä en ainakaan (jos olisin isompi sponsori) löisi kymmeniä jopa satoja tuhansia ilman näkyvyyttä. Enkä olisi valmis maksamaan esim tuplaa lipuhinnasta että näkisin plankon jään ja puhtaan pelipaidan
 
RäpyläRepe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Judean People's Front
Itse mietin samaa kuin varmasti toimistokin on pienen hetken miettinyt ainakin jossain vaiheessa: Jättääkö joku tulematta hallille liiallisen mainosmäärän takia?

Vastaus on: Tuskin.

Eihän se kivannäköistä ole, mutta yksi mainos Immosen hanurissa saattaa olla parin tonnin arvoinen (korjatkoon paremmin tietävät), mikä tarkoittaa jo useampaa kausikorttilaista, vaikka laskettaisiin hodarien katteet sisään x30.

Kyllä noiden myyntiin on huomattavaa insentiiviä ja niillä saadaan merkittävä taloudellinen hyöty, vaikka eihän ne kivalta näytä, enkä niistä pidä. Kärppien 3. paita on hirveän näköinen, mutta siellä ne porskuttaa pelkästä(!) lätkäjoukkueen liiketoiminnastakin vuosi toisensa jälkeen plussaa ja hyvin sitä tekevätkin.

@snake70 kyllä JYP voi hyvinkin olla taloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa ja on sitä tällä vuosituhannella osin ollutkin, aivan kuten Tappara ja Kärpät kykenevät olemaan. Tarvitaan vain kykyä liikuttaa ihmisiä, sekä hallille että yritysten päättäjiä. Ja tietysti myydä niitä paikkoja paidoista ja jääpinta-alasta. Helppoahan se ei ole, mutta mahdollista hyvinkin. Varsinkin, kun talousalueella on urheilupuolen osalta, ja yleensäkin tapahtumien, hyvin vähän kilpailua erityisesti off-seasonilla. Uusi halli mahdollistaa myös taas uusia tulovirtoja, sillä kyllä JYPin talousalueella 6000 hengen tupa pystytään hyvällä täyttöasteella myymään, jos asia hoidetaan hyvin. Ja uskon, että tullaan hoitamaankin, sekä tulemme näkemään liikevaihdon nousun.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olikohan jollain tietoa noista JYP pelaajien palkkioista, KSML sivuilla oli että Ossi Louhivaara oli JYPin palkkakuningas mutta tilaajille juttu. Tietenkin kun sinne rahastoihin voi pistää niin luvut itsestään ei kerro käytännössä mitään, mutta ihan mielenkiinto vaan heräsi :D
 
Tepi#45

Laitoin yv:nä, kun juttua ei saa lainata tänne riittävässä laajuudessa ja nyt ei ole aikaa "palastella" juttua enempää.
 
tjj67

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Liverpool
Olikohan jollain tietoa noista JYP pelaajien palkkioista, KSML sivuilla oli että Ossi Louhivaara oli JYPin palkkakuningas mutta tilaajille juttu. Tietenkin kun sinne rahastoihin voi pistää niin luvut itsestään ei kerro käytännössä mitään, mutta ihan mielenkiinto vaan heräsi :D
Tuolta IL:n jutusta selviää Jypin ja muidenkin joukkueiden palkkiot!
Tässä ovat SM-liigapelaajien tulot 2018
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiitokset molemmille noista tiedoista :) ottaen tuon 50% tai 100 000 asti rahastointimahdollisuuden niin ei luvut taida hirveästi kertoa mitään, ehkä nämä ääripäät että Louhivaaran sopimus edelleen aikoinaan aika älyvapaa ollut ja taas Immosen sopimus taas olisi voinut olla paljon isompi vaikka rahastoinutkin todennäköisesti osan tuloista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös