JYPin mediaketju

  • 1 787 371
  • 7 856

Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Paljon voi myös JYP:n sen aikainen tiedotusosasto ottaa omaan piikkiin. Kun Aku Valleniuksen TJ-pesti julkistettiin, niin olisi kaikkien kannalta ollut parempi että siinä vaiheessa olisi suoraan kerrottu että Aku ei ole vastuussa taloudesta vaan hänen vastuualueisiin kuuluu sponsorien hankinta ja "käsittely", ottelutapahtuman kehitys, lipunmyynti ja markkinointi.
Jypin rekrytointiosasto voi ottaa tämän omaan piikkiinsä. Kuvastit kehityspäällikön toimenkuvan, oltaisiin infottu että Jypillä on uusi kehityspäällikkö ja oto tj vai kuinka?

ISO epäonnistuminen rekrytoinnissa joka tuli hiton kalliiksi. Lähiinä yksi nimimerkki jaksaa puolustella Akua kun on frendi, mutta tj vastaa mm osakeyhtiön lain mukaan jo tietyistä asioista. Akulla oli hyvät puheenlahjat ja kaverisuhteet mutta siihen se jäi sitten. Ovatko nämä sitten tjn ominaisuuksia niin jokainen voi miettiä itse tätä.

Sitten voi pohtia jos tilalla olisi ollut kovan luokan ammatti tj mikä olisi tulos ja missä Jyp olisi.

Isossa kuvassa tässä se hulluus on. Maksetaan nappirahaa toimarille ja samaan aikaan "Louhivaarat" vetää 150000 e kaudesta. Tuolla rahalla saisi tekijän toimarin paikalle ja rahaa jäisi sitten niihin pelaajiin kun kehitettäisiin liiketoimintaa.

Ps mitä Kekäläinen teki ensiksi Jokereissa, vaati budjetin toimiston työkalujen päivittämiseen. Hjallis ihmetteli että ei tuollaisia rahoja ole ennen näihin laitettu, no sitten laitettiin ja loppu historiaa. No Aku rekrysi kaverit sen sijaan toimistolle (ja tilasi verkkosivut, jihuu).

Menen juomaan kaljan ja menen saunaan, menee tunteisiin tämä Puuha-Pete.
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
Tästä aika pitkälti samaa mieltä. Eiköhän tähän JYP.n juttuunki ole faktoja tarkisteltu useammasta lähteestä ja vielä selvitetty että lähteet on uskottavia.
No minulle tuli varoitus täällä palstalla, ihmiset päätelkööt mitä päätelkööt. En lähde viestejä katsomaan tai historiaa kaivelemaan mutta sellaisia viestejä olen tästä Aku Ankasta nähny Tietynnimimerkin kirjoittamana että luikauksella valheellista tietoa. Lehdessä seisova on totta. Tyni on jumala.
 
moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vielä jotain poimintoja tuosta Urheilulehden jutusta:

- Yksi jutun lähteistä kommentoi Jypin tavoitteita olla Euroopan paras "Koskaan en nähnyt suunnitelmaa, miten tämä toteutettaisiin. Ainoa ajatus lienee se, että Hippos 2020-hankkeen toteuduttua rahaa alkaisi tulla uuden areenan ovista ja ikkunoista.

- Kokeneet pelaajat savustivat Marko Virtasen ulos ja tilalle valittiin Merikivi, joka sopi paremmin kokeneille pelaajille
Aika mystinen tavoite tuo että ollaan Euroopan paras, jos tuota ei sen kummemin ole avattu. Luulisi, että on ajateltu JYP:n olevan kestomenestyjä CHL:ssa?

Samalla myös mietityttää, että onko Tirkkonen nyt sittenkin samassa tilanteessa kuin Virtanen aikoinaan ja nyt penkillä olevat vastuuvalmentajat miellyttää kokeneempaa osastoa?

Ja kun sai viimeisen parin sivun viestit luettua, niin herää kysymyksiä sitten noista Aleksi Salosen kommenteista Telian lähetyksessä ennen Lukko pelin alkua. Höpisi että nyt pitää suoraan ja rehdisti kertoa televisio lähetyksessä, että nuoret pelaajat eivät ihan kaikkea anna vaihdosta toiseen ja pelistä toiseen (asenne ei kohdallaan kaikessa tekemisessä). Lisäksi nyt pelataan miesten pelejä, eikä pyöritä juniori sarjoissa. Pitäisi olla tekemisen asenne päivästä toiseen eri tasolla.
Onkohan nyt siellä sitten konkareiden ja junioreiden välillä jotain eripuraa. Toki sitten voi olla että asiat on noin juuri kuin Salonen on sanonut, tai sitten siellä on taas jotain hämminkiä joukkueen sisällä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No minulle tuli varoitus täällä palstalla, ihmiset päätelkööt mitä päätelkööt. En lähde viestejä katsomaan tai historiaa kaivelemaan mutta sellaisia viestejä olen tästä Aku Ankasta nähny Tietynnimimerkin kirjoittamana että luikauksella valheellista tietoa. Lehdessä seisova on totta. Tyni on jumala.
Kai nyt ymmärrät, että sun viestit menee todella naurettavaksi, kun keskityt pelkästään täysin turhaan ajojahtiin ja hoet kuinka lehdessä kirjoitettu on pelkkää faktaa. Jos sinulle on jotain jäänyt hampaankoloon, niin siitä voidaan kyllä keskustella ihan asiallisestikin, mikäli sellaiseen kykenet.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Aika mystinen tavoite tuo että ollaan Euroopan paras, jos tuota ei sen kummemin ole avattu. Luulisi, että on ajateltu JYP:n olevan kestomenestyjä CHL:ssa?

En kyllä muista tuota "Euroopan paras" -julistusta JYPin puolelta kuullut muussa yhteydessä, kuin sosiaalisen median käyttöä koskien. Ilmoitettiin siis tavoite olla Euroopan paras seura internetin kanavien hyödyntämisessä. Ei nyt silläkään puolella vällttämättä ihan nappiin ole mennyt, vaikka varsinkin videotuotannossa on ollut ihan laatua.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Sehän oli myös jännä Valleniuksen TJ-valinnassa, että alkuperäinen plan oli hankkia toimari organisaation ulkopuolelta. Tämä oli varma. Sen lisäksi taisi olla toiveita, että kaverilla olisi jonkinlaista toimitusjohtajan työkokemusta entuudestaan. Lopulta hankittiin organisaation keskeisimpien henkilöiden kaveri, jolla ei ollut TJ-kokemusta. Tuon takiahan nuo "Seppäsen sätkynukke-huhut" lähtivät elämään, koska sieltä tuli pitkän prosessin jälkeen varsin erilainen valinta, kuin mitä oltiin ensin kaavailtu.

Valleniuksen ketjusta täytyy myös nostaa @Osvaldo n kommentti, keväältä 2016. Osui aika pelottavan hyvin nappiin tuo ennustus:

Kovasti on kehuttu kaverin myyntitaitoja, mutta mitenkäs se talouspuoli? Vai hoitaako talousjuttuja JYP:ssä joku muu kaveri? Monesti nämä myyntipuolen huippukaverit osaavat kyllä järjestää hassunhauskoja tempauksia mutta talouspuoli on vähän hakusessa. No, annetaan kaverin toki näyttää, eikä tuomita etukäteen. Kysyin vain kun siitä ei vielä hirveästi oltu keskusteltu.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ja kun sai viimeisen parin sivun viestit luettua, niin herää kysymyksiä sitten noista Aleksi Salosen kommenteista Telian lähetyksessä ennen Lukko pelin alkua. Höpisi että nyt pitää suoraan ja rehdisti kertoa televisio lähetyksessä, että nuoret pelaajat eivät ihan kaikkea anna vaihdosta toiseen ja pelistä toiseen (asenne ei kohdallaan kaikessa tekemisessä). Lisäksi nyt pelataan miesten pelejä, eikä pyöritä juniori sarjoissa. Pitäisi olla tekemisen asenne päivästä toiseen eri tasolla.
Onkohan nyt siellä sitten konkareiden ja junioreiden välillä jotain eripuraa. Toki sitten voi olla että asiat on noin juuri kuin Salonen on sanonut, tai sitten siellä on taas jotain hämminkiä joukkueen sisällä.
Menee nyt vähän ohi ketjun aiheen, mutta siinä Salonen taisi viitata Dellandrean ketjun edellisen pelin esityksiin, eli kuinka he käytännössä katselivat vierestä kun Ilves ensin tasoitti ja sitten meni johtoon pelin lopussa. Dellandrea varsinkin ollut lupaavan startin jälkeen yllättävän vaisu. Jos sen sijaan Salonen oikeasti tarkoitti sitä että JYPin huono menestys johtuu siitä ettei nuoremmat kaverit pelaa tosissaan, niin sitten siellä on jotakin henkilökemian tasolla olevaa meneillään. Täytyy kuitenkin muistaa, että pelaajat aika usein kommentoivat joukkueen peliä vain ja ainoastaan oman ketjun peliesitysten näkökulmasta. Tuota Ilveksen tasoitusta, missä Dellandrea menetti kiekon (mikä ei edes oikeasti ollut vielä edes hallussa) maalin edessä, sitä Salonen katseli vierestä.
 
Viimeksi muokattu:

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mä ainakin ymmärsin että Salonen puhui ihan yleisellä tasolla että on monta pelaajaa jotka vielä viime kaudella pelasi lähinnä junnuissa ja siitä johtuen on vielä vähän hakusessa osalla pelaajista että kuinka kova vaatimustaso liigassa on. Ja sanoi tuosta että kun tulee onnistumisia hyökkäyspäähän, niin sitten vähän katoaa keskittyminen ja se näkyy varsinkin oman pään pelaamisessa. Eli taitaa junnuilla vähän välillä tulla semmonen asenne että kun tekee tehoja niin ei haittaa jos puolustuksesta vähän varastaa. Junnuissa moni varmasti saanut vielö tuota puolustamisesta varastamista jonkun verran anteeksi kun on tehnyt kovia tehoja toiseen päähän, mutta liigassa sitä ei katsota samalla tavalla läpi sormien.

Varmasti tuo junnuista liigaan siirtyminen vaatii hieman opettelua on siinä niin iso ero kaikessa tekemisessä, ja nyt JYPissä on yhtäaikaa monta jotka opettelee vasta liigatason tekemistä joten kyllähän se näkyy joukkueen suorittamisessa.
 
Juu, niin puhui yleisellä tasolla kaikista junnuista ja koko kaudesta, mutta jotenkin jäi itselle fiilis, että puhuisko sittenkin tuon edellisen pelin viimeisistä vaihdoista ja veteli siitä omia johtopäätöksiään. Sehän on ihan yleistä kaikessa elämässä, että yleistyksiä tehdään sen perusteella mitä juuri äsken on tullut nähtyä. Noita Salosen mainitsemia viime kaudella a-junnuissa pelanneita pelaajia, joilla on tullut hyökkäyspäässä onnistumisia, niitä on tasan kaksi: Helenius ja Lambert. Heidänkö vika se on, että JYP ei pärjää? Mielestäni Salosen kommentit eivät olleet oikein asiallisia.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Ehkä väärä ketjuu jatkaa Sählän jutuista, mutta on kyllä aika hurjaa menoa heittää nuoriso tuolla tavalla bussin alle telkkarissa. On sitten itse asiasta samaa tai eri mieltä.
...varsinkin kun Sählä itsekkään ei ole mitään erikoisempia otteita esittänyt kentällä.

Kovimmat minuutit Kaltevan kanssa puolustajista (nyt kun Lintuniemikin lähti lentoon pesästä) ja kumpikin mukavasti miinuksella.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
...varsinkin kun Sählä itsekkään ei ole mitään erikoisempia otteita esittänyt kentällä.

Kovimmat minuutit Kaltevan kanssa puolustajista (nyt kun Lintuniemikin lähti lentoon pesästä) ja kumpikin mukavasti miinuksella.
Näinpä, Kakkonen ja Allen peliaikaan yms perustuen lähinnä ne ainoat joille voi puhtaat paperit puolustuksesta antaa. Se on sitten taas yksi ongelma lisää, että nämä herrat ovat tällä hetkellä JYPin parhaat puolustajat. Ei yllätys että joukkue konttaa, yhtään Valtteria tai Ronia sen enempää haukkumatta.

Sählän lausunnolle kuitenkin erittäin iso alapeukku.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
super-sählällä vielä A rinnasssaan. "Hieno" joukkuepelaaja.

Ihmetyttää hieman, että mitä pelaaja saa sanoa ja mitä ei? Todenpuhe kielletty, tai oot paska joukkuepelaaja? Minusta Salonen puhu asiaa ja kommentoi asioita, joita ominkin silmin kentällä olen nähny. Myös kommentit bussin alle muiden heittämisestä maistuu tyypilliselle somen mielensäpahoittelulle, perkeleesti nyt sattu sieluun kyllä, salvaa se pitäisi tästä hyvästä.

Asia taitaa kuitenkin mennä juuri niin kuin Salonen sanoi. Nuorilla ja kokemattomilla jänne ei kestä liigan vaatimalla tasolla ja sopeutumiseen kuluu aikaa.

Minusta Salonen on vetänyt "a":nsa arvoisesti niin kentällä kuin haastiksessakin. Sille ei voi tietysti mitään, että joillekin se on pakko rakennella inhokkinsa kaudelle kuin kaudelle vaikka mitä selityksiä keksiskellen.
 
Alanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång, alltid.
Totta saa ja pitääkin puhua, mutta tällaiset asiat käsitellään joukkueen sisällä.

Tämäntyypisessä ulostulossa myöskään vastapuolella ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia vasta-argumentointiin.

Ei @JypFabu kaan varmaan tykkäisi, jos kävisin telkkarissa kertomassa kuinka hoidat työsi (huonosti).

Tämäkin olisi tietenkin myös vain minun mielipiteeni, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka oikeasti hoidat työsi.

Saattaa hyvinkin olla, että Sählä oli asiassaan ihan oikeassa. Foorumi kuitenkin oli mielestäni väärä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tämäntyypisessä ulostulossa myöskään vastapuolella ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia vasta-argumentointiin.

Minusta tämä analyysi on vaan yksiselitteisesti väärä ja perustuu väärin ymmärrykseen. Minusta Salonen puolusti nuoria pelaajia ja painotti, että oppirahat on maksettava jokaisen jokaisessa työssä ja se vaikuttaa tuloksiin, mutta media ja kannattajat eivät tätä todellisesti ymmärrä tulosvaateineen. Media oli paikalla ja sillä oli mahdollisuus vasta argumenttiin, kannattajat meuhkaa sitten täällä somepalstoilla oman viisisenttisensä verran. Ei kai kukaan ole niin hoopo, etteikö ymmärtäisi, että nuo asiat olisi kopissa olleet tapetilla pelistä ja harjoituksesta toiseen, eli kyllä siellä on ennen haastista kopissa asioita vatvottu ja jokainen vasta argumenttinsa saanut esittää. Tilanne on nyt vaan tää, muistatteko: nuoret ja nälkäset.

Nyt vaan meille kannattajille tavallisesta poiketen sanottiin niinkun asiat on löperön kiertelyn ja kaartelun sijaan.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Riku Isokoski on ottanut jatkiksen toimittajien keskuudessa selkeimmin sellaisen seiska-lehtimäisen tyylin otsikoida ja kirjoittaa. Raflaavia otsikoita, itse teksti lähinnä mutuilua, skandaalinomaista kirjoittelua lähes mistä tahansa aiheesta ja hyvin harvoin sieltä löytää varsinaista asiaa.

En oikein kykene enää antamaan mitään arvoa Isokosken kirjoituksille, joten enpä lähde tätäkään enempää kommentoimaan.
 
Mighty Mickey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, SaPKo, Los Blancos
Se jo itsessään harmittaa "hieman", että ei pelejä pääse seurailemaan, mutta sitten vielä lyödään lyötyä näillä "Kriisiseura JYP"-jutuilla.

Kuinka monta joukkuetta oikeasti on sellaisessa tilanteessa, ettei ole YT:t pyöriny tai palkkaa leikattu? Laskuun riittänee yhden käden sormet, mutta silti tuntuu että JYP nostetaan kokoajan esille negatiivisessa valossa.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo, jonkin verran on henkilöitä nyt etsitty JYPin romahdukseen. Urheilulehti haki ''pelaajien ystävän'' Aku Valleniuksen, Jatkis Jukka ''Stalin'' Seppäsen. Tyniä ''ei näiden pelaajien veroja tarvi maksaa'' ei ole toistaksesi hakenut kukaan, pikemminkin häntä on luonnehdittu ''Mr. Jyp henki''.

Jos katsotaan isoa kuvaa niin JYP on vetänyt isosti. Ja silloin kun vedetään isosti ja siinä on riskiä mukana. Ajoittain riski toteutuu ja JYPin kohdalla näin kävi.

Oliko organisaatiolla riskihallinta kuvio hallussa, vai oliko edes tunnistettu että tässähän voi käydä huonosti. Vai onko se juuri se tekijä mikä pitää pikkuseurat pieninä.
 
Siellähän on omistajien johdolla pyöritetty tätä riskialtista kuviota, jossa on ajattelu toiminut siihen tyyliin, että jos vähän menee pieleen, niin omistajat kuittaavat tilanteen ja uuteen nousuun seuraavalla kaudella. Ei ole oltu kovin valmiita siihen, että tehtäisiin vuodesta toiseen isohkoa tappiota, eikä varsinkaan siihen, että kävisi jotain koronan kaltaista.

Jälkiviisaus on tässä tilanteessa helppoa, mutta toisaalta ilman riskinottoa JYPillä ei olisi yhtäkään mestaruutta. Kaikki näytti hyvältä niin kauan kun näytti hyvältä, mutta liian pitkään luotettiin asioiden korjautuvan kuin itsekseen.

Mielestäni on väärin hakea syyllisiä tähän tyyliin mitä mediassa on haettu. Seppänen on ehkä se "suurin syyllinen", mutta toisaalta mestaruuksista saadaan eniten kiittää nimenomaan Seppästä. Virheitä on tehty monella suunnalla, mutta onhan tässä huonoa tuuriakin, kun mitään erityistä hätää ei olisi ilman koronaa lopulta ollut. Monien sattumien summaa on nykytilanne.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kyllähän Seppäsen ja JYPin parisuhde on siinä pisteessä että yhdessä ollaan vain periaatteesta. Ei edes lasten vuoksi.

Tyni ulos, Virtanen ulos, kaikki hupiukot ulos, Holtari ulos. Kyllä tämän endgamen tulee mennä vain yhdellä tavalla. Seppänen on saanut kylpeä palvontameressä ja häneen JYP henkilöityy luultavasti ikuisesti. Nyt on kuitenkin perseilty niin paljon ja niin kauan että Seppäsen pitäisi kyetä johtopäätökseen. Parhaimmistakin voi jättää aika kiekkomaailmassa.

Tuo Isokosken kirjoitus ei oikein auennut. Hän siis päätti kertoa itsestäänselvän asian jota on puitu enemmän ja vähemmän 8 vuotta. Olisi nyt ennemmin vaikka vielä kerran haukkunut vuodet 13-18.

Luokatonta.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Seppänen on muuten myös voittanut pöytäjääkiekon Suomen mestaruuden 90-luvulla. Sen jälkeen siirtyi isompiin kaukaloihin.
 
Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikös JYPin ongelmat alkanut juuri siitä kun Seppänen pienensi rooliaan organisaatiossa, eikä ottanut enää joka asiaan kantaa niin paljon kuin aiemmin. Eli pitäisikö Seppäsen sittenkin ottaa taas isompaa roolia ja ruveta enemmän päättämään mihin suuntaan ja miten JYPpiä viedään, eikä antaisi eri kuppikuntien vääntää keskenään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös