JYPin ketjut ja joukkueenrakennus 2019–2020

  • 36 684
  • 221

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ongelma on nelosen suhteen just se että vieraissa todennäköisesti ottavana osapuolena nelonen ei pääse pelaamaan suojattuja vaihtoja. Kaikki muut kentät on niin kovia ja rutinoituneita että pystytään pelaamaan rahajengien peluutusta vastaan. Vähän jännältä tuntuu että se entinen playoff-jatkoaikamaalien erikoismies ei hommannut ketään kokenutta liigajyrää loppukauden pestillä tonne alaosastolle. Ei olisi ollut kallis hankinta ja yksikin kokenut mies lisää olisi todennäköisesti rauhoittanut junnujenkin peliä.
Tämä on se suurin yksittäinen asia mikä tämän kauden rosterissa on minua vaivannut alusta alkaen. Mielestäni tämä on selkeä puute ja pidän erittäin yllättävänä sitä, ettei Jyp asiaa reagoinut millään tavalla. Viimeistään siirtorajalla odotin, että jotain olisi tapahtunut. Uskon, että tällä yhdellä hankinnalla olisi voinut olla jopa ratkaiseva merkitys. Hintaa ei varmasti olisi ollut liikaa, vaikka Jypillä on tiukka pelaajabudjetti. Pelaajatyyppiä lienee tässä vaiheessa enää turha miettiä, mutta kokenut, hyvin puolustava alempien ketjujen pelaaja olisi ollut hyvä saada tuohon mukaan. Hyvä liike olisi ollut bonusta, mutta ennen kaikkea kamppailuvahva pelaaja pudotuspeleihin. Tämä ratkaisu olisi antanut lisäoptioita alaketjujen kasaamiseen.

Joka tapauksessa nostaisin Louhivaaran tuohon kolmoseen Hytösen vierelle. Miettisin myös Siikosen peluuttamista nelosessa, jolloin kakkoseen tulisi Kalapudas keskelle. Sitä en tiedä, onko tuo paras ratkaisu, mutta kyllä pudotuspeleihin pitää saada kasaan neljä ketjua, jotka uskaltaa laittaa pelaamaan koko ajan. Ei voi joka pelissä tiivistää kolmeen ketjuun, varsinkin kun pelejä tulee tiiviiseen tahtiin.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Turhan paljon tuntuu edelleen myös olevan käsitys että nelosen pitäisi olla jotenkin erityisen puolustava ja siellä olla jotain Filip Riskaa ja Sipiläistä vääntämässä. Aika paljon liiga kuitenkin mennyt siihen suuntaan että siellä on nykyään enemmän nuoria jotka pyrkii energisempaa ja hyökkäävää peliäkin. Ratinen - Kalapudas parin ympärille kyllä on mahdollista tehdä toimiva nelonen jos Louhivaara siirtää kolmoseen.

Ratinen-Kalapudas-X ei kyllä kuulosta huonommalta. Mutta kokenut ja puolustusorientoitunut järkevä ei olisi missään tapauksessa huono lisä tuohon. Louhivaara olisi loistava, mutta sitten ei ole kolmosketjuun laituria. Ideaalitilanne tässä kohtaa olisi se että Siikanen, Stråka ja Kalajanniska ovat tässä kohtaa rotaatiopelaajia ja istuvat katsomossa playoffit. Yhdellä bottom-6 hyökkääjällä olisi saanut lähtökohtaisesti neljä erittäin tasapainoista ja hyökkäyspeliinkin pystyvää ketjua. Mutta nyt siellä on mestis-Stråka, gooni-Siikanen ja Kalajanniska, jotka eivät tällä hetkellä tuo juuri lisäarvoa tuohon porukkaan. Näillä nyt kuitenkin mennään ja täytyy toivoa että yksikään hyökkääjä ei loukkaannu viimeisissä peleissä, ettei näille veijareille tarvitse antaa yhtään enempää vastuuta ensi viikolla.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä on se suurin yksittäinen asia mikä tämän kauden rosterissa on minua vaivannut alusta alkaen. Mielestäni tämä on selkeä puute ja pidän erittäin yllättävänä sitä, ettei Jyp asiaa reagoinut millään tavalla. Viimeistään siirtorajalla odotin, että jotain olisi tapahtunut. Uskon, että tällä yhdellä hankinnalla olisi voinut olla jopa ratkaiseva merkitys. Hintaa ei varmasti olisi ollut liikaa, vaikka Jypillä on tiukka pelaajabudjetti.

Itse taas jossain mielessä olen ihan tyytyväinen että joukkue ei ole hankintoja tehnyt, viimevuosien täsmähankinnat on jopa enemmän sotkenut joukkueen peliä ja vie vain peliaikaa sitten niiltä nuoremmilta pelaajilta. Varsinkin kun selkeä projekti ollut nuorentaa joukkuetta. Lisäksi talous on ollut viimevuodet niin karmaisevia että vaikka yksi hankinta ei sinällään paljon palkkaa veisi niin jokainen euro lisää taas taloudellista riskiä, yhtään miinuskautta ei olisi nykyisessä tilanteessa varaa ottaa. Veikkaan että pieni riski olisi pystytty ottamaan jos joukkue olisi 6 joukoon suoraan päässyt, mutta nyt kun kaudessa voi olla vain 1-2 pudotuspeliä tuota ei pysty ottamaan.
 
Varmasti molemmat on vaikuttaneet ratkaisuihin, sekä talous kuin halu nuorentaa joukkuetta. Nähtäväksi jää, kuinka pahasti meidän nelonen tulee olemaan jyrän alla pudotuspeleissä. Jos joukkueen pelitapa toimisi hyvin, niin tämäkään asia ei korostuisi samalla tavalla kuin nyt. Tietysti se mitä 'koneesta' saadaan irti nähdään vasta kun tosipelit alkaa. Nythän nuo motivaatiotekijät selvästi välillä vaikuttaa suorittamiseen.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Stråka on kuitenkin tehnyt (ilman hyökkäyspotentiaalia) yhtä monta maalia kuin Ratinen ja enemmän kuin Kajanniska tai Siikanen.
Epäolennaista. Aiemmin neloskentän yksi tavoitteista on ollut hankkia aloitus vastustajan päätyyn. Tilastoja en tiedä onko, mutta Immonen joutuu aika usein siivoamaan tuota neloskentän huonoa tekemistä, käytännössä siis olla ottamassa aloituksia omassa päässä. Ratisella on tullut vähän tehoja verrattuna ketjukavereihin, mutta on kuitenkin aktiivisesti mukana tuossa (JYPin toiseksi parhaan) ketjun pelissä. Ja vaikka vedot ovat menneet usein logoon, niin ainakin aloitus saadaan oikeaan päähän.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
EDIT: Katsokaas nyt tota Tapparan neloskenttää ja verratkaa meidän.
Olisi JYPissä 1-2 ketju, että vähän tässä mopolla ollaan moottoritiellä.
 
Mighty Mickey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, SaPKo, Los Blancos
Olisi JYPissä 1-2 ketju, että vähän tässä mopolla ollaan moottoritiellä.
Täältäkin pyllistys tuolle lauseelle. Ei lähellekkään JYPissä 1-2 ketju. Kyllä omaan silmään 3 ensimmäistä ketjua menee suhteellisen tasan ja sitten tietysti nelosena Tapparalla parempi vitja..
 
king k

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Täältäkin pyllistys tuolle lauseelle. Ei lähellekkään JYPissä 1-2 ketju. Kyllä omaan silmään 3 ensimmäistä ketjua menee suhteellisen tasan ja sitten tietysti nelosena Tapparalla parempi vitja..
Eli nämä menee tasan:

Iacobellis-Morley-Bertrand
Kuusela-Malinen-Karjalainen
Levchi-Virta-Ojamäki
vs.
Tuppurainen-Immonen-Turkulainen
Palmu-Siikonen-Nättinen
Rooba-Hytönen-Ratinen

Saa kyllä aika paksupohjaset hurrikaanilasit olla päässä, et noi menee tasan. Tapparalla kolmessa ekassa kentässä 5 A-luokan pelaajaa tähän liigaan ja lisäks vielä 3 kovanluokan seppää. Iacobellista en laske edes vahvistukseksi tohon jengiin. JYPillä A-luokan pelaajia ehkä kans se viisi, mutta sitten laskee taso roimasti.. ehkä poislukien Siikonen joka on jonkinlainen seppä kuitenkin.
 
PikkuAntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Jotenkin itsestä tuntuisi oudolta lähteä nyt muokkaamaan kenttiä, kun kohta alkaa tärkeimmät pelit. Toki Hytönen ja Louhivaara tuntevat toisensa "kohtuullisen" hyvin, niin yhteinen pelisävel on selvä. Muiden osalta ei ihan niin selkeää sitten olisikaan.
 
Mighty Mickey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, SaPKo, Los Blancos
Eli nämä menee tasan:

Iacobellis-Morley-Bertrand
Kuusela-Malinen-Karjalainen
Levchi-Virta-Ojamäki
vs.
Tuppurainen-Immonen-Turkulainen
Palmu-Siikonen-Nättinen
Rooba-Hytönen-Ratinen

Saa kyllä aika paksupohjaset hurrikaanilasit olla päässä, et noi menee tasan. Tapparalla kolmessa ekassa kentässä 5 A-luokan pelaajaa tähän liigaan ja lisäks vielä 3 kovanluokan seppää. Iacobellista en laske edes vahvistukseksi tohon jengiin. JYPillä A-luokan pelaajia ehkä kans se viisi, mutta sitten laskee taso roimasti.. ehkä poislukien Siikonen joka on jonkinlainen seppä kuitenkin.

Suhteellisuus on käsite mikä sulla tais kadota? Sanoin "suhteellisen tasan". Ja en todellakaan lähde kieltämään hurrikaanilaseja. Sanoithan itsekin, että molemmilla 5 A-luokan pelaajaa sekä Tapparalla 3 kovanluokan seppää ja JYPillä ainoastaan Siikonen? Joten näkisin, että sinunkin arviossa nuo menevät "suhteellisen tasan". Lisäisin kyllä tuohon kovanluokan seppä keskusteluun myös Hytösen ja ehkä varauksella Kalaputaan, joka tänään on tuossa Rooban paikalla.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valtteri the 2nd kokoonpanossa ja mestari #47 katsomossa. Jumala on olemassa!

EDIT: Katsokaas nyt tota Tapparan neloskenttää ja verratkaa meidän.

Nro 47 liittynyt kuulemma flunssainfektio-jengiin. Luultavasti sopimus on vain lyhyt ja määräaikainen.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Neloskenttä oli ilmeisesti lukenut jatkoajasta viimeisimmät arviot kun noin pistivät eilen tuulemaan. Yksinkertaista, energistä ja suoraviivaista pelistä. Jätetään se sisäinen McDavid kotiin ja laitetaan limppua maalille. Niin se toimii.

JYPin ylivoimapakki hidastaa menoa tällä hetkellä aika reippaasti. Helpottaa huomattavasti alivoimaa kun tietää että vedot joko menee seinille tai ekoihin polvisuojiin ja vastaavasti syötöt ovat hitaita, ennalta arvattavia ja usein laaduttomia kun pitää toimia nopeasti. Vainio ja vanhempi Honka eivät ole omimmillaan tuohon rooliin. Nuorempi Honka taas tuntuisi olevan omimmillaan juuri noihin hommiin. Pelinopeutta, juonikkuutta, käsiä ja lämäriä niin sanotusti löytyy. Mäenpää, Julius ja Vainio ovat kaikki pelanneet enemmän ylivoimaa kun Anttoni.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Neloskenttä oli ilmeisesti lukenut jatkoajasta viimeisimmät arviot kun noin pistivät eilen tuulemaan. Yksinkertaista, energistä ja suoraviivaista pelistä. Jätetään se sisäinen McDavid kotiin ja laitetaan limppua maalille. Niin se toimii.
Louhivaara on ollut sairaslomalta palattuaan todella hyvällä peli-ilmeellä liikkeellä. Parasta Ossia, mitä luokkakokouksen jälkeen on nähty.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nelonen ilmeisesti eilen painanut hyvällä pelillä.

Itse rakentaisin ketjut niin että ns. 1 Immosen ketju pysyisi ennallaan. 2.n Siikosen tilalle Kalapudas, kolmonen ja nelonen Hytösen ja Siikosen ympärille. Rooba ja Siikonen voisivat toimia samassa ketjussa. Hytösen ketjussa laitureina voisi jatkaa Louhivaara ja Ratinen tjms.

Siikosen ja Rooban ketjusta saataisiin ihan rehellinen santapaperiketju, eikä mitään 120-paperia viimeistelyhommiin vaan jotain 45sta ennemmin.
 
Lin44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koko liiga

Siikonen ja Rooba pelasivat alkukaudesta useamman ottelun yhdessä. Vaikutti siltä, ettei kumpikaan päässyt parhaimmilleen toistensa rinnalla.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään taas lähdetään peliin pikkaisen uusilla kokoonpanoilla. Viime pelissä huomasi, miten kolmosen palaamisesta lähti paras terä kun Kalapudas otti Rooban paikan. Rooba luonnollisesti tänään takaisin omalla paikallaan ja toivottavasti pysyy siinä. Tykkään kolmoskentän pelistä. Samoin tykkään erittäin paljon Jaakko Jokisen paluusta kokoonpanoon - siitäkin huolimatta, että Kakkonen on sivussa.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
JYPillä käytännössä nyt optimaalinen hyökkäysrosteri käytössä ja ykkösmaalivahti askissa.

Jokisen paluulle peukkua, mutta Kakkosen sivuuttamiselle ahteria.

HIFKiä JYP ei pysty silti haastamaan, koska HIFK:n hurrikaaniprässi tuhoaa JYPin hitaan pelinrakentelun täysin. Tiistain kaltaisella laadukkaalla pelillä on toki mahdollisuuksia pitää peli semisti tasaisena jonkun aikaa, jos maalivahdeille ei mene helppoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös