JYP Naiset – matka(lla) kohti Naisten Liigaa

  • 9 238
  • 35

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tänään oli vastassa Sport.

Sport siirtyi johtoon noin viidennen peliminuutin kohdalla. JYP tasoitti, kun erää oli pelaamatta noin kuusi minuuttia. JYP siirtyi johtoon, kun toista erää oli pelattu nelisen minuuttia. Sport tasoitti, kun kolmatta erää oli pelaamatta kuusi minuuttia. Peli eteni jatkoajalle, jossa Sport teki voittomaalin, kun jatkoaikaa oli kulunut noin minuutti. Sportin maalivahdilla oli 22 torjuntaa ja JYPin maalivahdilla 48 torjuntaa.

Huomenna on seuraava peli, kun JYP kohtaa Kuortaneen.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tänään oli vastassa Kuortane.

Kuortane meni 0-1 johtoon, kun peliä oli pelattu yhdeksän minuuttia. Kun toista erää oli pelattu viitisen minuuttia niin Kuortane teki jo toisen maalinsa. Siitä ehti kulua aikaa kuitenkin vain noin kolme minuuttia ja JYP kavensi lukemat 1-2. Kuortane siirtyi heti 3. erän alussa 1-3 johtoon. Kun kolmatta erää oli pelattu kahdeksan minuuttia niin Kuortane teki jo neljännen maalinsa. Peli päättyi lukemiin 1-5, kun Kuortane teki vielä yhden maalin tyhjiin. JYPin maalivahdilla oli 43 torjuntaa ja Kuortaneen maalivahdilla 32 torjuntaa.

JYPin seuraava peli on ensi viikon lauantaina, kun se kohtaa Lukon.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tänään oli vastassa Lukko. Lukko sijoittui alkusarjassa sijalle 10. ja sen pistekeskiarvo oli 0,18.

Lukko meni 1-0 johtoon, kun peliä oli pelattu noin kaksi minuuttia. Lukko meni ikävällä pompulla 2-0 johtoon, kun erää oli pelattu kahdeksan minuuttia. Peliä oli pelattu vajaat 11 minuuttia ja Lukko siirtyi jo 3-0 johtoon.

JYP kavensi lukemat 3-1, kun toista erää oli pelattu kolmisen minuuttia. Heti perään Lukko kuitenkin meni jälleen kolmen maalin johtoon RL-maalilla... Ja ei kauaa mennyt, kun Lukko siirtyi jo 5-1 johtoon. Tässä vaiheessa JYP vaihtoi maalivahtia. 15 sekuntia tästä ja JYP kavensi lukemat viiteen kahteen.

JYP kavensi lukemat 5-3, kun kolmatta erää oli jäljellä vajaat yhdeksän minuuttia. Noin minuutti ennen pelin loppua Lukko teki kuudennen maalinsa tyhjiin.

Lukon maalivahdilla oli 29 torjuntaa ja JYPin maalivahdeilla oli 7 torjuntaa (vaihto 5-1 tilanteessa ajassa 26.03) sekä 13 torjuntaa.

Viimeinen peli ennen karsintasarjaa on kahden viikon päästä Jyväskylässä Lukkoa vastaan.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tänään oli vastassa Lukko.

Jälleen vastustaja teki pelin avausmaalin, 0-1 kun ekaa erää oli pelattu noin 12 minuuttia. JYP tuli tasoihin YV-maalilla, kun ekaa erää oli pelaamatta parisen minuuttia.

JYP siirtyi johtoon heti 2. erän alussa. Lukko tasoitti lukemat 2-2, kun toista erää oli pelattu vajaat viisi minuuttia. JYP siirtyi jälleen johtoon YV-maalilla, kun toista erää oli pelaamatta viitisen minuuttia. Ja Lukko tasoitti jälleen, ihan erän lopussa.

3. erän viidennellä peliminuutilla JYP teki jälleen YV-maalin siirtyen siis 4-3 johtoon. Ja tästä ehti kulua vain noin kaksi minuutti, kun Lukko tasoitti jälleen. Ja sitten Lukko siirtyikin ensimmäisellä YV: llänsä 4-5 johtoon, kun erää oli jäljellä kymmenisen minuuttia. Vain noin kaksi minuuttia ennen 3. erän loppua Lukko teki jo kuudennen maalinsa. Lukko teki vielä yhden maalin tyhjiin.

JYPin maalivahdilla oli 30 torjuntaa ja Lukon maalivahdilla 36 torjuntaa.

Seuraava peli onkin sitten jo karsintasarjassa, ajankohdasta ei ole vielä tietoa.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Lauantaina se alkaa, karsintasarja siis. Kaksi huonointa pelaa syksyllä Mestis karsinnoissa ja kaksi parhainta pelaa ensi kaudella Naisten Liigassa. JYPin otteluohjelma löytyy tästä.

JYP sijoittui alemmassa loppusarjassa siis viimeiselle sijalle (pistekeskiarvo 0,40), joten paljon pitää parantaa, jotta Jyväskylässä pelataan ensi kaudella Naisten Liigaa.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tänään oli vastassa RoKi. RoKi jäi vain pisteen päähän playoffeista (pistekeskiarvo 2,20) ja näin ollen paikka Naisten Liigassa RoKilla on jo käytännössä varma (koska alemman loppusarjan pisteet jäivät voimaan karsintasarjaan lähtiessä). RoKi vei alemmassa loppusarjassa JYPiltä pisteet 6-0 (lukemin 2-6 ja 6-3).

JYP siirtyi YV: llä 0-1 johtoon, kun peli oli pelattu vajaat kahdeksan minuuttia. Tämä oli ensimmäinen kerta tällä kaudella Naisten Liigassa, kun JYP teki ottelun avausmaalin!

RoKi tasoitti lukemat 1-1, kun toista erää oli pelattu vajaat kuusi minuuttia. RoKi siirtyi 2-1 johtoon, kun toista erää oli pelaamatta noin kahdeksan minuuttia.
RoKi lisäsi johtoaan, kun toista erää oli pelaamatta vähän yli minuutti.

3. erää ei keretty pelaamaan edes minuuttia, kun RoKi meni jo 4-1 johtoon. RoKi teki viidennen maalinsa, kun peliä oli jäljellä kahdeksan minuuttia.

RoKin maalivahdilla oli 20 torjuntaa ja JYPin maalivahdilla 55 torjuntaa.


Karsinnat jatkuvat huomenna, kun JYP matkustaa Lukon vieraaksi.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tänään oli vastassa Lukko. Lukon pistekeskiarvo alemmassa loppusarjassa oli 0,80. Lukko vei JYPiltä pisteet 6-0 (lukemin 6-3 ja 4-7).

Ekassa erässä ei maaleja tehty. Lukko siirtyi johtoon, kun toista erää oli pelattu yhdeksän minuuttia. JYP tasoitti lukemat 1-1, kun toista erää oli pelaamatta nelisen minuuttia. 3. erässäkään ei maaleja nähty, joten jatkoaika kutsui. Jatkoajalla ei ratkaisua nähty, joten VL-kisa kutsui. Lukko voitti VL-kisan maalein 2-1, joten kaksi pistettä jäi Raumalle.

Lukon maalivahdilla oli 32 torjuntaa ja JYPin maalivahdilla 27 torjuntaa.

JYPin seuraava peli on ensi viikon perjantaina, kun se kohtaa jo sarjapaikkansa varmistaneen RoKin Jyväskylässä.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tänään oli jo sarjapaikkansa varmistanut RoKi vastassa. JYPillä on tiukka paikka, kun Naisten Liigaan nousu vaatisi käytännössä kaikkien tulevien neljän pelin kolmen pisteen voittoa (siis tämä peli mukaan lukien) ja sitä, että edellä olevat Lukko & Sport saavat maksimissaan 2 pistettä. RoKi ja JYP kohtasivat viikko sitten Rovaniemellä, jolloin RoKi oli parempi lukemin 5-1.

RoKi siirtyi 0-1 johtoon, kun peliä oli ehditty pelata vain 14 sekuntia. Kun ekaa erää oli jäljellä kuusi minuuttia, RoKi siirtyi 0-2 johtoon. JYPin pelaaja sai ulosajo ihan 1. erän lopulla.

JYP kavensi alivoimalla, kun toista erää oli kulunut kaksi minuuttia. 5 minuutin alivoima selvitettiin siis ilman takaiskuja! JYP tasoitti YV: llä, kun toista erää oli jäljellä noin kaksi minuuttia.

RoKi siirtyi 3. erän alussa jälleen johtoon. JYP tasoitti, kun 3. erää oli jäljellä kahdeksan minuuttia. Tästä ei ehtinyt kulua kauaa, kun JYP meni johtoon. RoKi tasoitti ihan 3. erän lopussa...

RoKi teki voittomaalin jatkoajalla.

JYPin maalivahdilla oli 33 torjuntaa ja RoKin maalivahdilla 22 torjuntaa.

Tämähän tarkoittaa sitä, että hyvin todennäköisesti JYP pelaa syksyllä Mestiskarsinnoissa...

JYPin seuraava peli on huomenna Jyväskylässä Sportia vastaan.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tänään oli vastassa Sport. JYP voitti Sportin kerran alemmassa jatkosarjassa (4-2) ja hävisi kerran (3-2 JA). Nyt ei voi enää pistettäkään menettää, jotta se hyvin pieni teoreettinen mahdollisuus nousuun olisi.

Sport siirtyi ihan ekan erän lopussa johtoon. Sport siirtyi 0-2 johtoon, kun toista erää oli pelaamatta kolmisen minuuttia. Ja pari minuuttia ennen 2. erän loppua jo 0-3. Ja sitten 10 sekuntia ennen erän loppumista 0-4. JYP kavensi lukemat 1-4, kun peliä oli pelaamatta viisi minuuttia.

JYPin maalivahdilla 38 torjuntaa ja Sportin maalivahdilla 17 torjuntaa.

Viikon päästä JYP kohtaa Sportin Vaasassa. Pelillä ei ole JYPille enää mitään merkitystä mutta Sport pelaa vielä sarjapaikasta.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tänään oli vastassa Sport. Sport voitti viime pelin 1-4. JYPillä ei ole enää mahdollisuutta nousta Naisten Liigaan (ilman sarjajärjestelmän muuttamista) eli nyt on vain ”kiusaajan rooli” jäljellä. Sport sen sijaan voi tämän pelin voittamalla varmistaa paikkansa Naisten Liigassa.

Sport siirtyi 1-0 johtoon, kun peliä oli pelattu vajaat neljä minuuttia. JYP tasoitti, kun 1. erää oli jäljellä yhdeksän minuuttia mutta tästä vain noin kahden minuutin kuluttua Sport meni jälleen johtoon.

Sport siirtyi 3-1 johtoon toisessa erässä, kun sitä oli pelattu seitsemän minuuttia. JYP kavensi, kun 2. erää oli jäljellä alle minuutti.

JYP tasoitti, kun 3. erää oli pelattu kolme minuuttia. Sport siirtyi jälleen johtoon, kun 3. erää oli jäljellä kymmenisen minuuttia. Eikä kauaa mennyt, kun Sport olikin jo 6-3 johdossa. JYP kavensi 6-4, kun peliä oli jäljellä kaksi minuuttia. Ja vielä pelin viimeisellä minuutilla maalin päähän.

Sportin maalivahdilla oli 40 torjuntaa ja JYPin maalivahdilla 34 torjuntaa.

Kauden viimeinen peli on huomenna, kun JYP kohtaa myöskin syksyllä Mestiskarsinnoissa pelaavan Lukon Jyväskylässä.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tänään oli vastassa Lukko. Kummallakaan ei ole enää minkäänlaista panosta, vaan molemmat aloittavat ensi kauden Mestiksen karsinnoista. Lukko voitti JYPin karsintasarjassa 2-1 VL, joten tänään olisi hyvä mahdollisuus ottaa revanssi ja päättää kausi voittoon.

Lukko siirtyi johtoon, kun peliä oli pelattu vajaat kolme minuuttia. JYP tasoitti parin minuutin kuluttua. Lukko siirtyi jälleen johtoon, erää pelattu 12 minuuttia.

JYP tasoitti, kun toista erää oli kulunut 1,5 minuuttia.

3. erässä ei maaleja nähty, joten jatkoaika kutsui. Jatkoajallakaan ei nähty maaleja eli voittaja ratkaistiin VL-kisassa. Siinä Lukko teki maalin ja JYP kaksi eli JYP Naiset voittaa ja päättää kautensa voittoon!

JYPin maalivahdilla oli 41 torjuntaa ja Lukon maalivahdilla 35 torjuntaa.

Ensi kerran pelataan siis syksyllä, toivottavasti ensi kaudella menee paremmin ja noustaan vihdoin Naisten Liigaan.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös