JYP kaudella 2021–2022

  • 587 778
  • 4 307

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Joo, kieli poskella kirjoitin.

Lienee minunkin sama tunnustettava, ellei heti selvinny samantien. On tossa pohdinnassa kuitenkin perääkin siinä mielessä, että jos nyt ei sen kummemmin fyysinen, mutta vääntövoimaa kamppailuihin ja kulmapaineihin on harvoin liikaa. Taitoa pitää sitten olla muuhunkin, kuin tehdä rusinan muotoisia vastustajia, eli niistä voitetuista kamppailuista pitäisi sada aikaan omaa peliä edistävä jatkumo.

Se on sitten eri asia, mitä uuden valmennuksen peli identiteetti tarvitsee, voihan olla, että siellä haetaan kovaan liikkeeseen ja tempoon pystyviä pelaajia, jotka osaavat pelata myös kiekottomana ja lukea lähituen antamisen oikein. Silloinhan ei omissa juuri viivähdystä pidempään pyörittäisi, vaan viisikolla tehden koko kentän alueella yhtenäisesti ja puolustajien vaatimustaso olisi hieman toinen. No, kulmissa pitää pystyä pärjäämään, ettei viime kausi tule liikaa mieleen kuitenkin.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Salmio-Helenius-Salonen oli hyvä hyökkäyskolmikko. Tiedän että ei, mutta jotenkin toivoisin, että Sählä saisi jatkaa tuollaisena Jari Jääskeläisen tyylisenä voimahyökkääjänä. Saisi pelata vaikka ylemmissäkin ketjuissa roolipelaajana. Jos sinne on vielä yksikin yhtään nimekäs pakki (O'Brian?) tulossa, niin Sählän voisi oikeasti kiinnittää hyökkääjäksi. Mutta ei.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.

Eikös sählä ole ennenkin (ja myös muissa joukkueissa) stuntannut hyökkääjänä? Ois hauska nähdä tilastot nimenomaan hyökkääjänä.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Salmio-Helenius-Salonen oli hyvä hyökkäyskolmikko. Tiedän että ei, mutta jotenkin toivoisin, että Sählä saisi jatkaa tuollaisena Jari Jääskeläisen tyylisenä voimahyökkääjänä. Saisi pelata vaikka ylemmissäkin ketjuissa roolipelaajana. Jos sinne on vielä yksikin yhtään nimekäs pakki (O'Brian?) tulossa, niin Sählän voisi oikeasti kiinnittää hyökkääjäksi. Mutta ei.
Salonen oli hyökkääjänä todella hyvä. Siinä missä Salmio on enemmän vääntävä herrasmiespelaaja satunnaisilla jalkakynillä ja hyvillä syötöillä maalin eteen, sählä toi kauan kaivattua säpinää ja kaaosta vastaustajan maalin eteen. Ja hänen täytyy olla pidetty kaveri pukukopissa, koska koko jengi osoitti suosiotaan joka kerta, kun vei aloituksen. Kunnon maskotti.

Kyllä Salonen puolustuspäässäkin toi mukaan fyysisyyttä ja taklauksia, mutta voima ei vaan joka kerta riittänyt horjuttamaan vastustaa ja sitten oltiinkin jo myöhässä maalin edustalla. Hyökkäyspäässä tuo ei ole niin vakavaa.

Helenius ei toisaalta kuulu neloskenttään JYPin nykyrosterissa, mutta ehkä jos sinne kaksi uutta sentteriä raavitaan menetettyjen 1-2 -senttereiden tilalle niin miksei. Sentteriosasto huutaa ainakin yhtä 40+ pisteen suorittajaa ja laituriosasto uutta ykköstykkiä sekä jotain kahden suunnan 2020-luvun Louhivaaraa, joka hoitaa puolustusvelvoitteet, mutta tekee siinä sivussa 30 pistettä.

O'Brien ei statseilla mairittele, mutta satakiloinen hampaaton kanukki kelpaisi vaikka Hongan kaveriksi siivoamaan maalin edustan. Mutta taitaa olla vielä huhuketjun asiaa.
 
avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
O'brien puolustukseen ja Broadhurst, Meskanen ja Juhamatti Aaltonen hyökkäykseen niin JYP näyttää playoff joukkueelta tietokoneen ruudulla.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saa muuten nähdä olisiko sitten loppuviikolla muutaman hyökkääjän lisäksi junnusopimuksia tarjolla, ainakin Koskeloiden ja Kemell varsinaiset liigasopimukset tuosta taitaa vielä puuttua vaikka osalla onkin talenttisopimus. Lisäksi esim. Topias Leinonen, Niku (option käyttö), Elias Ruusu ym.. mahdollisia myös. Oikeastaan aika jännä nähdä mihin suuntaan tuo joukkueen ikäjakauma menee kun nyt se on siinä 21v tientämillä ja puuttuu vielä noita junnusopimuksia. Tuleeko muutama kokeneempi hyökkääjä korjaamaan hieman jakaumaa.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Nikulle en olisi nähnyt mitään roolia, jos Jurmo olisi täällä pysynyt sopimuksensa mukaisesti. Miehiä mennyt ohi vasemmalta ja oikealta, en Nikun tulevaisuutta yhäkään JYPissä valoisana näe, toisinkuin ennen viime kautta, mutta toki optio kannattaa käyttää jos vain mahdollista. Nuoret kun tunnetusti voi mennä lyhyessä ajassa paljon eteenpäin.

O'Brian ja Peltola tuohon puolustukseen ja se on valmis. Hyökkäykseen tosiaan muutama hankinta sentteri + pari laituria ja lähtökohtaisesti hyvältä näyttää
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Scotka oli erittäin hyvä haku. Pisteet Viitaselle.

O'Brian tjms. vielä puolustukseen niin ainakin pakkipuoli on vähintään kohtuullisella tasolla. Lisäksi toivelistalla sentteri jolla silmää YV.n pyörittämiseen ja yksi laituri jolta lähtee laukaus napakasti, Miklik, Nenonen tyyppisesti to name a few. Siinä olisi jo hyvä paketti aloittaa sarja.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämän vuoden NHL-varauslistalta löytyy seitsemän suomalaista top prospectia, joista kolme on JYPistä (Helenius, V. Koskela, Malinen). Sitten tietenkin seuraavan vuoden listalla on kaksi suomalaista, joista molemmat on JYPissä (Kemell, Lambert). En tiedä voiko tästä päätellä, että pullat on hyvin uunissa ja että joukkue on kova. Enemmänkin sitä, että on satsattu lahjakkaisiin nuoriin ja toki tuolle listalle pääsemiseen auttaa jos saa nuorena miesten pelejä.

Itselle riittäisi ensi kauden joukkueeksi, jos vielä tulisi joku hemmetin hyvä sentteri, laituriksi vaikka Larinmaa ihan vaan muuttamaan joukkueen ikärakennetta ja tuomaan Saloselle juttuseuraa ja otetaan vielä tuo O'BrIan jos on kerran tulossa - toki kyllähän näilläkin pakeilla voisi lähteä liikeelle. Kauden mittaan kuitenkin yleensä hankitaan lisävahvistuksia tarvittaville tonteille, varsinkin jos on rahaa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vähän täytyy ihmetellä näitä fanien "vaatimuksia", että mitä kaikkia pelaajia pitäisi hankkia, että ollaan tyytyväisiä. Eiköhän tärkeintä kuitenkin pitäisi olla, että seura pysyy hengissä ja terveellä taloudellisella pohjalla. Ei ole mitään järkeä vaatia älyttömiä pelaajahankintoja nykyisessä taloustilanteessa.

Toki monien toiveet ja vaatimukset ovat ihan järkeviä, mutta kaikkien kohdalla ei voi sanoa samaa.
 
david

On tosiaan muistettava, että ei tästä ole kauaakaan kun jännitettiin, meneekö koko seura nurin. Se, että nyt saadaan esim. Scotka on todella kova juttu tässä kontekstissa. Itselleni tärkeintä on se, että liigakiekkoa pelataan jatkossakin Hiopoksella. Näyttää siltä, että jalkeille saadaan nuori ja lahjakas haastatanippu, jonka otteita on hieno seurata.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Vähän täytyy ihmetellä näitä fanien "vaatimuksia", että mitä kaikkia pelaajia pitäisi hankkia, että ollaan tyytyväisiä. Eiköhän tärkeintä kuitenkin pitäisi olla, että seura pysyy hengissä ja terveellä taloudellisella pohjalla. Ei ole mitään järkeä vaatia älyttömiä pelaajahankintoja nykyisessä taloustilanteessa.

Toki monien toiveet ja vaatimukset ovat ihan järkeviä, mutta kaikkien kohdalla ei voi sanoa samaa.
Itse ihmettelen näitä " Ei ole rahaa, ei ole varaa, säästetään, halvalla hyvää" kommentteja. Kyllä asia on elämässä niin että halvalla ei yleensä hyvää saa. Ja se että ollaan tyytyväisiä ainoastaan kilpailukykyiseen joukkueeseen, on ainoa oikea vaatimus. Ei kilpaurheiluseura voi olla vain ollakseen olemassa. Menestys tuo menestystä myös taloudessa. Nämä jotka sanovat joka asiaan että "ei ole rahaa" voisivat tulla ulos ja kertoa että paljonko sitä rahaa nyt sitten on!?
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muutamia pelaajia huutaa poistuneiden tilalle ja niistä pitäisi tällä viikolla saada ilmeisesti lisätietoa. Avaus oli ihan kelpo.

Viitanen puhui eteenpäin menevistä ja sitten jo näyttöjä antaneista ammattilaisista. Nättisen Topi on tietysti näyttöjä kerennyt jo antaa....Mutta mihin rooliin häntä olisi mietitty. 2 ekaa kenttää ei ehkä ole oikea paikka hänelle.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse ihmettelen näitä " Ei ole rahaa, ei ole varaa, säästetään, halvalla hyvää" kommentteja. Kyllä asia on elämässä niin että halvalla ei yleensä hyvää saa. Ja se että ollaan tyytyväisiä ainoastaan kilpailukykyiseen joukkueeseen, on ainoa oikea vaatimus. Ei kilpaurheiluseura voi olla vain ollakseen olemassa. Menestys tuo menestystä myös taloudessa. Nämä jotka sanovat joka asiaan että "ei ole rahaa" voisivat tulla ulos ja kertoa että paljonko sitä rahaa nyt sitten on!?
Mutta kun se raha ei kasva puussa. Ihan turha tulla meille kertomaan näitä elämä tosiasioita, kun jokainen tietää että halvalla harvoin saa hyvää. Ei tässä ole siitä kyse.

Eikä tarvitse olla mikään selvännäkijä, että tiedostaa JYPin taloudellisen tilanteen olevan todella vaikea. Siitä kun on julkisesti puhuttu nyt vuoden ajan. Ei meillä kannattajilla toki tarkkoja tietoja ole, mutta seuran sisällä tiedetään mihin on varaa ja tehdään hankintoja sen mukaisesti. JYP haluaa menestyä siinä missä muutkin seurat, mutta joskus on mentävä säästölinjalla, jotta pelataan vielä ensi kauden jälkeenkin. JYP veti monta vuotta isot rahat tiskissä isolla riskillä, mutta lopulta se kostautui ja korona iski vielä siihen päälle. Yksikään seura ei voi loputtomiin vetää riskillä ja tehdä isoa tappiota. Nyt on JYPin aika ottaa hetki hieman rauhallisemmin ja korjata taloutta.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Nämä jotka sanovat joka asiaan että "ei ole rahaa" voisivat tulla ulos ja kertoa että paljonko sitä rahaa nyt sitten on!?

Luonnollisesti sitä rahaa on vähemmän kuin toivoisi, mutta korjattavaa on enemmän kuin rahalla saisi, joten hieman todellisuuspakoiselta kirjoittamasi tuntuu.

Koko humpan tahti JYPin osalta on nyt siinä, pohja sille, että voi menestyä on luotava seuran/valmennuksen työllä, siinä ei ole oikoteitä, eikä sitä korjata nimillä/rahalla. Siksi toivoisi kykyä suhteuttaa asiat tosielämän kontekstiin, ei laittaa haaveilua todellisuuden mittatikuksi, se ei toimi koskaan.

Kannattaa myös ihan muistaa, ettei sillä rahallakaan niitä kannuja nostella, kysy vaikka Hifkiltä, jos et usko ja talo ilman kivijalkaa on teltta, vaikka minkäsortin nimiä olis sisällä. Nyt JYPin on aika luoda uusi kivijalka sortuneen tilalle, se on tärkeysjärjestyksessä numero uno. Matkan varrella sitten laitellaan bling blingit kiiltämään torpassa palanen kerrallaan, mutta sen aika ei ole nyt.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Mutta kun se raha ei kasva puussa. Ihan turha tulla meille kertomaan näitä elämä tosiasioita, kun jokainen tietää että halvalla harvoin saa hyvää. Ei tässä ole siitä kyse.

Eikä tarvitse olla mikään selvännäkijä, että tiedostaa JYPin taloudellisen tilanteen olevan todella vaikea. Siitä kun on julkisesti puhuttu nyt vuoden ajan. Ei meillä kannattajilla toki tarkkoja tietoja ole, mutta seuran sisällä tiedetään mihin on varaa ja tehdään hankintoja sen mukaisesti. JYP haluaa menestyä siinä missä muutkin seurat, mutta joskus on mentävä säästölinjalla, jotta pelataan vielä ensi kauden jälkeenkin. JYP veti monta vuotta isot rahat tiskissä isolla riskillä, mutta lopulta se kostautui ja korona iski vielä siihen päälle. Yksikään seura ei voi loputtomiin vetää riskillä ja tehdä isoa tappiota. Nyt on JYPin aika ottaa hetki hieman rauhallisemmin ja korjata taloutta.
Yhtä lailla on ihan turha tulla meille kertomaan että "ei ole rahaa, eikä ole mitään". Jos ei kenelläkään ole suoraa näkymää siihen, että paljon pelimerkkejä on käytetty ja paljon käytettävissä, niin pitäkää mölyt mahassa. Eikös täällä ole juurikin oikeus ilmaista toiveensa rosterista? Ja oikeus ilmaista tyytymättömyytensä jos rosteri ei ole kilpailukykyinen? Niin kauan kun JYP:n hallituksen puheenjohtaja sanoo julkisuudessa että "ensi kaudelle kootaan kilpailukykyinen joukkue", on meillä varaa arvioida milloin meille annettu lupaus täyttyy. Ja ilman näitä tarkan markan kotisohva valtionvarainministereitä.
 
Hexa

Jäsen
Joka tapauksessa nuo poislähtijöiden paikat täytyy täyttää hyökkäyksessä. Ei JYP voi pelata vajaallakaan joukkueella. Kolme uutta melko nimekästä hyökkääjää on ihan minimi, jos JYP meinaa tavoitella uskottavasti playoff-paikkaa, eikä nostaa pelkästään A-junnuja joukkueeseen. Silloinkaan ei vielä liiemmälti ole loukkaantumisvaraa hyökkääjistön osalta.
 
Janilzki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Forza Azzurri

Sekä se yksi jämäkkä pakki, joka heittelee vihut pois meidän maalilta. Olisi veskareillakin helpompaa.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yksi asia kannattanee myös muistaa eli tuo ulkomaan pelaajan veroraja... Luulen että kaikkia saapuvia pelaajia ei vielä keväällä julkisteta...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jos ei kenelläkään ole suoraa näkymää siihen, että paljon pelimerkkejä on käytetty ja paljon käytettävissä, niin pitäkää mölyt mahassa. Eikös täällä ole juurikin oikeus ilmaista toiveensa rosterista? Ja oikeus ilmaista tyytymättömyytensä jos rosteri ei ole kilpailukykyinen?

Toivoa saa vaikka kuuta taivaalta, se on oikeus. Et kuitenkaan voi järjellisesti ja uskottavasti olettaa, ettei julkaistu rosteri ole kilpailukykyinen, koska piirtoaakaan et ole joukkueen nähnyt vielä tekevän. Kaiken voi ja saa tietysti dumata alimpaan helvettiin jos mieli ei muuhun taivu, mutta hölmöltä tuntuu moista mihinkään oikeasti pohjaamatonta marmatusta lueskella. Tulee olo, että ongelma on sun omassa päässä enemmän kuin JYPin rosterissa. No, ehkä sen pipon kiristämisen ulkoistaminen toimii terapeuttisena venttiilinä.

Yksi asia on tuo raha ja kuinka paljon sitä on käyttää. Päätön ajattelutapa, minun mielestä, eikös oleellisempaa olisi miettiä, mikä on tilanne ja kokonaisuus ja kuinka paljon tilanteessa on edes järkevää tuhlata, kun työmaata on toisissa asioissa enemmän kuin stigaukkojen nimekkyydessä. Tilanne taitaa oikeasti olla se, että JYPin on viisaampaa rakentaa pakettia jolla ponkaistaan tulevaisuuteen, eikä ostella ukkoja kuin lapsi karkkikaupassa vailla järkeä ja päämäärää.

Vaikka kuinka epäilet, ettei JYP maltillisemmalla pelaaja politiikalla voi luoda kilpailukykyistä joukkuetta, on minun pakko olla eri mieltä. Tulosta tehdään niin pitkälle kykyä riittää ja niitä pelimerkkejä kannattaa jättää sinne kauden varrelle, jotta tiedetään hankkia oikeanlaista täydennystä puutteisiin ja tulevaisuuteen. JYPin tulos, väitän, on ensi kaudella kiinni enemmän siitä kuinka toimivan pelitavan valmennus kykenee tuottamaan, kuin nimistä puseron selässä. Siltikin, urakka on väistämättä niin kolossaalinen, että päämäärät on asetettava ensi kauden jälkeisiin kausiin ja sitä ei saa sössiä hölmöllä karkkikauppa politiikalla, se ei tuo mitään, vaan on pakkasella housuun kusemista ja kestävän tuloksellisuuden tuhoamista taloudellisesti. Virheitä JYP on ihan riittämiin jo tehnyt, josko nyt viimein olisi viisastumisen aika koko organisaation tasolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös