JYP kaudella 2020–2021

  • 415 528
  • 2 267

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Jos tilanne olisi normaali, ajattelisin näin itsekin, vaan kun ei ole. Näillä näkymin paras scenario on suurinpiirtein, että joukkueharjoitukset voisivat alkaa ehkä syyskuussa, jolloin sarja tuskin käynnistyy edes lokakuun alkupuolelle. Näin, mikäli uskoo HUSin lekuria, joka a - studiossa antoi mahdollisia aikajanoja tulevaisuuteen. Välttämäti ei tuokaan aikataulu pidä ja ensikin kausi on tynkä, jos pelataan ollenkaan.

Voisi kuvitella, että aika rajujen rajoittamistoimenpiteiden tuloksena epidemian lakipiste saataisiin laskuun loppukesää kohden. Siis ihan henkilökohtaiseen mutuun perustuen. Liigan aloitus tapahtuisi riskitekijöiden vähentyessä niin, että ensimmäiset kierrokset pelattaisiin pelkästään tv-katsojille. Siitä sitten pikkuhiljaa myös yleisölle, jos tilanne sen sallii.

Ongelmallista taudin hallinnan tavoitteen kannalta on se, että onnistunut taktiikkaa tarkoittaa myös epidemian keston pidentymistä. Voisin kuvitella, että tässä tilanteessa tavoiteltaisiin myös niitä elämänlaatua kohottavia tekijöitä, jotka saisivat kansakunnan tuntemaan olonsa jotenkin normaaliksi. Liigapelit telkkarista olisivat minulle ainakin lääkettä vaikka sitten katsomot olisivatkin tyhjät.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Liigapelit telkkarista olisivat minulle ainakin lääkettä vaikka sitten katsomot olisivatkin tyhjät.

Joo, olishan ne. Pitää nyt vaan muistaa, että jos ja iso jos saturaatiopiste on se 80 pv, niin kuin tohtorisetä sano, menisi siitä vielä ne toiset 80 pv jos ei tule takapakkeja, että rajoitteita voisi vaiheittain purkaa, eikä ensimmäisenä jonossa ole urheilubisnes, vaan alat, jolla eniten on talouteen merkitystä. Tähän kun ynnäät sen, ettei joukkueet ennen tuota pääse kokoontumaan, saati yhdessä harjoittelemaan, niin ollaan pelkän omatoimen varassa ja epäilen, ettei mitään sarjapelejä pelata ilman harjoituspelejä yleisölle tai ilman. Tuosta voi vetää sen analogian, että nappiin mennessään kausi saattaisi parhaimmassa tapauksessa päästä tulille aikaisintaan lokakuun lopulla, tai marraskuun puolella.

Ikävä kyllä merkit on sen suuntaisia tällä hetkellä, etten kovin suurella optimismilla osaa asiaan suhtautua, siinä vaiheessa, kun jopa olympialaiset pannaan jäihin ja lähes kaikki maat on säpissä ja eristyksissä, ei ihan pikaiseen paluuseen normaaliin kannata uumoilla, muuten olis toimet toiset, kuin nyt on.

Jos kesäkin menee rajoitteissa, niinkuin vahvasti näyttää, voi monella pelaajalla olla vaikeuksia päästä harjoittelemaan kauden vaatimusten mukaisesti paikkojen ollessa suljettuna, ainakaan ihan tasapuoliseen pohjien rakentamiseen ei ole mahdollista päästä. Hankaluuksia siis monen asian suhteen on. Voihan olla, että vetävät kaksinkertaisen sarjan ja pleijarit ensi kaudella, jää nähtäväksi. Oletan kuitenkin, että tilanteen vuoksi rosterit elävät ja ovat vaiheessa vielä pitkälle syksyyn, eli välttämättä nyt ilmoittelut ei enää kutiaan pitäisikään, jos sarja joskus pääsee alkamaan. Sen verran muuttujia ajassa on.
 

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
eli välttämättä nyt ilmoittelut ei enää kutiaan pitäisikään, jos sarja joskus pääsee alkamaan. Sen verran muuttujia ajassa on.

Tämä epätietoisuus ja tilanteen uutuus tässä raskainta onkin. Myös makrotalouden kannalta. Kaikesta globaalista ja yhtäaikaisesta rajoittamisesta tulee varmasti seurauksia, joita kukaan ei osaa ennakoida. Ja vaikka liigan avaamiselle nyt näyttäisikin olevan jonkinlainen teoreettinen tiekartta, niin se kartta saattaa muuttua moneen kertaan, kun epidemian ja sen hoidon kaikki seuraukset antavat kokonaisvaikutuksensa.

Optimistisinta onkin nyt ajatella, että ensi kaudella pelataan tynkä kausi. Suomessa se tarkoittaa sitä, että kauden aloittaminen tarkoittaa myös epidemian laantumista ja hallintaa. Varsinainen tilanteen normalisoituminen on totta kuitenkin vasta sitten, kun virukseen on valmistettu rokote, sen akuutimpiin oireisiin lääke ja vastaaviin epidemioihin on pystytetty globaali varoitus/ohjausjärjestelmä, jonka avulla vastaavat epidemiat jatkossa voidaan torjua paremmin. Viimeinen kohta lienee mahdoton toteuttaa ilman totaalista "isoveli valvoo" -systeemiä. En tiedä haluanko sellaista.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Keskisuomalaisen Seppäsen haastattelussa sanottiin, että kausarit tulevat keskiviikkona myyntiin, ei tosin että minä keskiviikkona. Oletettavasti kuitenkin joko myöhemmin tänään, tai ensi viikon keskiviikkona, seuraillaan tilannetta.
 

Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Keskisuomalaisen Seppäsen haastattelussa sanottiin, että kausarit tulevat keskiviikkona myyntiin, ei tosin että minä keskiviikkona. Oletettavasti kuitenkin joko myöhemmin tänään, tai ensi viikon keskiviikkona, seuraillaan tilannetta.
Tässä taloustilanteessa oletan ja uskoisin, ettei tälle kaudelle ole enää 99€ seisomakausareita tulossa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä taloustilanteessa oletan ja uskoisin, ettei tälle kaudelle ole enää 99€ seisomakausareita tulossa.

Toisaalta jos ihmisillä ei ole varaa maksaa kallista korttia onhan tuokin tapa sitoa faneja kuitenkin kausikorttilaiseksi. Pitää muistaa että Jyväskylässä on ollut juuri iso ongelma että istumapaikkat menee loppuunmyydyksi ja seisomokatsomoissa on tilaa. Käsittääkseni noita kortteja kuitenkin mennyt moninkertainen määrä siihen nähden mitä oli kun hinta oli suurempi. Sopivassa suhteessa ainakin viimekaudellakin noita lopulta myytiin, ei liian monta matsia loppuunmyytyjä, mutta toi täytettä katsomoon. Tietenkin jos suunitelmissa joskus lopettaa nuo niin nyt on paras hetki lopettaa noiden myynti kun imagatappio menisi poikkeustilanteeseen eikä siihen että yleisöä kävisi vähemmän.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuossa tämänpäivän ksml uutisessa oli että JYPin pitäisi säästää kuluja tämän ja ensikauden aikana 800 000-1M. Toki osa säästöistä kyllä saadaan lomauttamalla toimistoakin, mutta kyllähän tuo vähän siltä näyttää että säästöjä haetaan myös nimenomaan sitten että pelaajia on pakko lomauttaa jopa sen uhalla että osa irtisanoisi sopimuksensa. Eli ei todellakaan mahdoton että esim. tuo Ruusu-parkkinen maalivahtikaksikko tai ettei esim. ykköskorin pakkia hankita. Riippuu mitä sopimuksia on pohjalla ennen runkosarjan loppumista. Todella haastava kausi siis pelaajien kasauksen osalta. Toisaalta nyt on myös hyvä sauma sitä nuorennosleikkausta viedä askeleen eteenpäin. Ei tuo välttämättä huonokaan asia tule ja muutkin on varmasti aika kusessa.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tuskin ainakaan kovin montaa uutta pelaajaa tulee näiden ”Lahtinen, Puistola, Salonen” lisäksi. Kaikkien vielä mahdollisten optiot varmaan käytetään, toki Rutasesta en niin tiedä...
 

Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Kausikorttilaisten kausarit voipi ostaa jo nyt, tuli sähköpostia siitä. Seisomakausarin hinta nousi 99€-->129€. Ei nyt kovin paha hinnannousu.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kausikorttilaisten kausarit voipi ostaa jo nyt, tuli sähköpostia siitä. Seisomakausarin hinta nousi 99€-->129€. Ei nyt kovin paha hinnannousu.

Hinnan nousuhan ei ole iso, mutta ihmismieli on kyllä jännä että 129e kuulostaa jo kalliilta 99e varrattuna, että saa paljonko myynti laskee vai saadaanko menemään lasku tuon korotuksen sisään.
 

Baldrick

Jäsen
Yhdelle pelille tulee hintaa 5,1€, jos kerkeää 25 peliä 30:sta paikan päälle katsomaan. Kannustan harkitsijoita hankkimaan! Katsotaan jos näyttää siltä, että Suomen reissu kesältä peruuntuu, niin saatanpa ostaa yhden ja annan jollekin tai lähetän kirjastolle.
 
Viimeksi muokattu:

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Toivottavasti ketään junnua/nuorta (pl. Rutanen), jolla on optio ei heitetä enää pois.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Varmanen kova ja kiva lisäys valmennukseen. Odotettuja sopimusjulkaisuja yleisesti. Optioiden käyttämisiä ei ole ilmoitettu, mutta sopimustilanteesta voidaan poimia info, että niitä on käytetty

Sopimustilanne 26.3.2020

Maalivahdit:

Markus Ruusu (2021)
Niko Parkkinen (2021)


Puolustajat:
Joni Jurmo (2023)
Aleksi Malinen (2022)
Tomi Niku (2021+1)
Kimi Kuusela (2022)
Anttoni Honka (2022)
Valtteri Kakkonen (2021)
Roni Allen (2021)
Alex Lintuniemi (2022)
Aleksi Salonen (2022)
Mikko Kalteva (2021)


Hyökkääjät:
Patrik Puistola (2022)
Severi Lahtinen (2022)
Oskari Kalajanniska (2021)
Samuel Valkeejärvi (2022+1)
Joni Airo (2022+1)
Samuel Helenius (2023+1)
Patrik Siikanen (2021+1)
Jerry Turkulainen (2022)
Julius Nättinen (2021)
Antti Kalapudas (2022)
Robert Rooba (2021)
Mikko Salmio (2021+1)
Miska Siikonen (2021)
Jani Tuppurainen (2021)
Jarkko Immonen (2021)
Ossi Louhivaara (2021)
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eli käytännössä kaikki tiedossa olleet, plus junnuja.

Tästä Jurmosta voi tulla vielä kovakin pelimies, Jokeri-osiossa povasivat seuraavaa Lindelliä ja olisivat jo ensi kaudelle tarjonneet KHL-pelejä.

Ja 3v sopimuksella, tykkään!
Junnutkin ehdittiin tänään huhuketjussa ennakoida, eli hyvin oltiin kartalla!

Hyviä sopimuksia kaikki, ei voi valittaa. Mukava saada varmistuksia näihin, vaikka huhut olivatkin todella vahvoja.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Todella mielenkiintoisia nuoria pelaajia oli listalla. Tuli puskista itselle useampi nimi, mutta nyt on syytä tutustua.

Onkohan Samuel Helenius perinyt isältään myös sopivaa fyysisen pelin asennetta? Toki pelaavat aivan eri paikkaa, mutta tuli tämäkin kulma vähemmän yllättäen heti mieleen. Kokoa ainakin näyttäisi riittävän ja aika tuo lisää kilojakin.

Airo ilmeisesti pieni kokoinen, mutta jalat toimii ja ilmeisesti myös käsiä löytyy?

Tämä Jukka Varmasen liittyminen valmennukseen on myös mielenkiintoinen ja varmasti hyvä lisä. Samalla Antti Turunen siirtyy A-junnujen valmennukseen.
 
Viimeksi muokattu:

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Todella mielenkiintoisia nuoria pelaajia, tuli puskista itselle useampi nimi mutta nyt on syytä tutustua.

Tämä Jukka Varmasen liittyminen valmennukseen on myös mielenkiintoinen lisä. Samalla Antti Turunen siirtyy A-junnujen valmennukseen.
Jep, Ja Ahvenjärvi jättää JYPn. Haiskastaiskohan se myös sitä että Diskos ottaisi mestis paikan jota tarjotaan heille tai neljälle joukkueellehan sitä tarjotaan, ja Jusu hyppäisi ruoriin,
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jep, Ja Ahvenjärvi jättää JYPn. Haiskastaiskohan se myös sitä että Diskos ottaisi mestis paikan jota tarjotaan heille tai neljälle joukkueellehan sitä tarjotaan, ja Jusu hyppäisi ruoriin,

Voisiko olla että jatkoa ei myöskään ole tarjottu (säästötoimet?)
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Eli käytännössä kaikki tiedossa olleet, plus junnuja.

Tästä Jurmosta voi tulla vielä kovakin pelimies, Jokeri-osiossa povasivat seuraavaa Lindelliä ja olisivat jo ensi kaudelle tarjonneet KHL-pelejä.

Ja 3v sopimuksella, tykkään!
Tämä, en pitäisi edes ihmeenä jos Jurmo kesällä saa vähän lihasta kroppaan ja ottaa heti isoa roolia JYPistä. Toinen Jokerit juniori myös todella kiinnostava, Sami "Helge" Heleniuksen poika eli Samuel Helenius on myös todella kiinnostavana hankintana, lähes 2m sentteri, voi olla tulevaisuudessa aika tärkeä kaveri.
 

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Lähtökohtaisesti pelkkää posia! Hienoa, että potentiaalisesti kovia junnuja saadaan houkuteltua Jyväskylään niin Tampereelta kuin Stadistakin ja kylkeen pari varmaa hankintaa. Hienoa, hienoa.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pitkällä tähtäimellä Jurmon kiinnitys on ehdottomasti mielenkiintoisin sekä mielestäni näistä sopimuksista jopa se tärkein. Rehellisesti sanottuna jopa vähän harmittaa kun Jurmoa ehdittiin Lukkoonkin tuoda, mutta sitten seuraksi muodostuikin JYP.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Säästöliekillä mennään siis ensi vuosi. Toki syksyllä/talvella voi vielä tuohon löytyä tarvittavia vahvistuksia, jos taloudellinen tilanne paranee Keski-Suomessa.

Mielenkiintoisia hakuja joka tapauksessa Viitaselta. Aika nuorisopainotteinen porukka ensi kaudeksi luvassa, kaikkien näiden konkarikausien jälkeen. Puolustuksessa Kaltevalla tulee olemaan iso rooli mentorina tuon nuorisoporukan seassa.

Edit: Kieltämättä hymyilyttää, jos tuosta jollain järkevällä aikavälillä AHL/NHL-kortin lähtee katsomaan Jurmoa, Puistolaa ja Heleniusta. Korvausrahat varmasti kelpaavat JYPille näistä nuorukaisista, vaikka varmasti osa potista meneekin muihin seuroihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös