JYP kaudella 2019–2020 – puhtaalta pöydältä?

  • 379 145
  • 1 803

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eiköhän alkuviikosta julkaista loppukauden sopimus JYPiin. En jaksa uskoa, että muualle lähtisi.

Sinällään kaikki varmaan mahdollista NHL ulkopuolella, mutta kerkee sitä rahaakin muulloin tienata ja toisaalta montako organisaatiota on sitten KHL:ssä tai euroopassa joissa JYPin nykytilannetta parempi ympäristö kasvaa.

Toisaalta jotenkin itse näen että jos sattuisi nyt lähtemään ei se kuitenkaan oleellisesti JYPin tilannetta heikennä kun jää silti kiekollista osaamista ja jalkanopeutta joukkueseen ja viimeajat Hongalta ei niin hyvin mennyt, tietenkin se potentiaali on huikea mitä sitten jos pelit lähtee kulkeen, mutta noin muuten saattaisi jättää pelimerkkejä sitten laitureiden hankintaan joka tasapainottaisi joukkuetta. Selkeästi yhdelle 3 ketjun laiturille ja yhdelle nuorelle reserville saattaisi olla kysyntä.
 

Baldrick

Jäsen
Harvakseltaan pelejä nähneenä sanoisin silti, että Hongasta ei kannata luopua vain laiturileveyden vuoksi. Oma korkean profiilin kasvatti, joka voi keväällä äityä ihan ratkaisevaksikin tekijäksi. Ei JYPin pakisto ennestään niin kova ole, että se ei heikkenisi Hongan lähdettyä. Kärkiketjut on jo kasassa ja JYP tekee Liigan eniten maaleja, joten mitään tuloksentekijää JYP ei ainakaan kaipaa laituriosastolle.

Mielummin annetaan Ikosen mennä Pelsuihin, jossa pelaajakin on tyytyväisempi, ja vapautuvalla kapitaalilla mietitään jotain leveyspelaajaa. Tai jotain muuta ratkaisua, jos markat on tarkkoja ja johonkin 30-40k pelaajaan tarvitaan taloudellisia lisäpanoksia.
 

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
JYPin kovimmat kilpakumppanit kilpavarustelee rosteriaan. Me roikumme kärjen tuntumassa myös, joten olisiko hallitun riskin paikka ja vahvistettava joukkuetta?
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPin kovimmat kilpakumppanit kilpavarustelee rosteriaan. Me roikumme kärjen tuntumassa myös, joten olisiko hallitun riskin paikka ja vahvistettava joukkuetta?
Miten tästä riskistä saadaan hallittu? Ihan varmasti organisaatio on siiihen valmis, jos sponsoreilta saadaan apuja, mutta se voi olla hankalaa, jos sopivaa kaveria ei ole tarjolla. Etenkin, jos Honka jää, koska sponsorit ovat sitä kuitenkin kustantamassa.

Muutoin ei kyllä JYPin vallitsevassa taloustilanteessa kannata lähteä höntyilemään, vaikka nyt mukava lentokeli onkin. Järki täytyy pitää tiukasti mukana.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miten tästä riskistä saadaan hallittu? Ihan varmasti organisaatio on siiihen valmis, jos sponsoreilta saadaan apuja, mutta se voi olla hankalaa, jos sopivaa kaveria ei ole tarjolla. Etenkin, jos Honka jää, koska sponsorit ovat sitä kuitenkin kustantamassa.

Muutoin ei kyllä JYPin vallitsevassa taloustilanteessa kannata lähteä höntyilemään, vaikka nyt mukava lentokeli onkin. Järki täytyy pitää tiukasti mukana.

Täsmälleen samaa mieltä @Nelfor kanssa. Mielellään hoidetaan, niin että esim. Ikonen vuokrataan siten että on kotiutettavissa kevään viim. määräpäivänä, jolloin saadaan lisää laajuuttaa pakkiosastolle. Terve Ikonenhan on tod. näk. keväällä parempi kuin joku puolikuntoinen Mäenpää tai Kalteva. Nuo herrat kun tuntuu olevan joka kevät enemmän tai vähemmän loukkaantuneena.
 

Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Tuo ainakin sana pisti silmään. Odottaako Jyp Hongan kohalla vielä KHL siirtorajalle asti eli joulukuun loppupuolelle ennen kuin tekee ratkaisut Ikosen suhteen?

Tällainen ainakin tulisi mieleen, jos ajatellaan asiaa järkevyyden kautta. Pitää olla pelipaikkoja, että voidaan peluuttaa potentiaalia realisoiden pelaajia. Ei poppareille enää ketään kuka voisi yhtään auttaa joukkuetta, kiitos.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Harvakseltaan pelejä nähneenä sanoisin silti, että Hongasta ei kannata luopua vain laiturileveyden vuoksi. Oma korkean profiilin kasvatti, joka voi keväällä äityä ihan ratkaisevaksikin tekijäksi. Ei JYPin pakisto ennestään niin kova ole, että se ei heikkenisi Hongan lähdettyä. Kärkiketjut on jo kasassa ja JYP tekee Liigan eniten maaleja, joten mitään tuloksentekijää JYP ei ainakaan kaipaa laituriosastolle.

Ymmärsit varmaan lauseen vääriin, tarkoitin että ei minusta maailman loppu vaikka lähtisi mutta tietenkin loppukauden sopimusta kannattaa tarjota, se jos joku haluaa huippupakin muualla ei kuitenkaan minusta liikaa kaada JYPin nykysysteemiä. Ikonen mahdollista kotiuttaa ja jää jopa vieläkin tunkua osaamisesta ylivoimaan.
 

Hedonist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Saattaapa olla niinkin, että jos Hongan ei tarvitse enää pohtia NHL-kohtaloaan, peliesitykset vain paranevat. Voi keskittyä vain JYPpiin ja nostella keväällä kannua.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPin facessa uutinen, J. Honka jatkaa loppukauden JYPissä...
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No niin, nyt toivottavasti nostaa taas pelillistä tasoaan kun ei tarvitse ainakaan enää miettiä missä loppukauden pelaa. Viime aikoina otteet on J. Hongalla olleet vähän heikompia kuin ensimmäiset pelit miehen tänne saapuessa. Aineksiahan on olla ihan Liigan eliittiä. Mutta kaikkiaan erittäin positiivinen juttu.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
J. Hongalle siis jatkopahvi kauden loppuun ja onpa kaverilla ilmeisesti tänään myöskin synttärit, vaikka JYPin osalta en ole mitään onnitteluja tms. asiasta nähnytkään. 24v tuli mittariin.

Eli onnitteluja jatkopahvista ja synttäreistä Juliukselle, sekä onnittelut meille kaikille JYP-kannattajille tästä vahvistuksesta!
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tässä kävi juuri niin kuin odotinkin ja näin JYP kannattajana hyvä niin.

Hienoa nähdä Honka koko kauden JYPissä ja uskon, että tulee nostamaan tasoaan, kun sopimuskuviot selvisi vaikka on jo tällä tasolla ollut JYPin parhaita ellei paras puolustaja.

Odotan paljon ja toivon saavani paljon, niin joukkueen kuin Juliuksen uran kannalta.
 

Coutinho

Jäsen
Maikkarilla oli Jukka Jalosen haastattelussa kysytty Julius Hongasta ja sellainen kuva jäi, että Jukka on Juliuksen kanssa puhunut ja siellä on ollut NHL viritystä ihan loppuun asti vireillä. On varmasti vaikuttanut pelaamiseenkin jonkun verran kun tulevaisuus ollut epäselvänä. Onneksi häntäkin ei valittu EHT:lle

Linkki maikkarin uutiseen:
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse olen tänne kirjoitellut hieman kriittiseen sävyyn Hongan otteista ja yleensäkin pelityylistä, mutta täytyy silti antaa ehdottomasti iso peukku tälle uutiselle. Ilmeisesti tämä sitten tarkoittaa Ikosen loppukautta jossakin muualla? Ikonen voisi kyllä hyvin pelata vaikka tuossa Vainion pakkiparina ja muut sitten rotaationa seiskapakin paikkaa (noin niin kuin lähtökohtaisesti, onhan Allenkin tänään ykkösparissa Hongan kanssa).
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Hieno juttu, että Honka jatkaa JYPissä kauden loppuun. Silti kotiuttaisin Ikosen rosteriin, keväällä on kokemus arvossaan, kun loppukahinoissa asiaa ratkotaan. Muiden kärkijengien vahvistaessa Ikonen olisi JYPin ensimmäinen liikku tähän ja jotakin leveyttä tuohon hyökkäyskalustoon väkisin huutais, ei voi mitään.

Mutta, nämä jo tavallaan olevat kotiuttamalla vahvenisi myös JYP.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Kyllähän tuossa Ikosen kiekolliselle pelille mielestäni on kysyntä ja rooli jo tulossa siitä, että kaiken järjen mukaan Anttoni Honka valitaan U20 mm-kisoihin ja näin ollen on poissa JYPin peleistä.

Muuten ikoselle ei mielestäni tässä nyt ole ollut tarvetta tms, mutta junnukisat lähestyy ja silloin sitä roolia voisi täälläkin olla tarjolla ja leveyspelaajana kuten @JypFabu sanoi olisi hyvä vahvistus playoffeja ajatellen.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Minä voin olla väärässä, mutta Ikonen toisi nimenomaan liikkuvuutta kokemuksen lisäksi rosteriin ja hyvä olisi, kun kerta hyökkäys menee ohkaisella, niin leveyttä olisi pakkipäässä. Loukkeja voi aina tulla, mutta valmennukselle siinä olisi työkalu lisää rakentaa kokoonpanoa vastustajaa silmällä pitäen. Nuorten pelaajien ongelma myös tuppaa olemaan tietty tason heilahtelu, jos kuormitus ei ole optimaalinen heille. En siis ajaisi tässäkään tapauksessa ainoatakaan pakkia millekään sivuraiteelle, vaan lisää työkaluja valmennuksen pakkiin.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Minä voin olla väärässä, mutta Ikonen toisi nimenomaan liikkuvuutta kokemuksen lisäksi rosteriin ja hyvä olisi, kun kerta hyökkäys menee ohkaisella, niin leveyttä olisi pakkipäässä. Loukkeja voi aina tulla, mutta valmennukselle siinä olisi työkalu lisää rakentaa kokoonpanoa vastustajaa silmällä pitäen. Nuorten pelaajien ongelma myös tuppaa olemaan tietty tason heilahtelu, jos kuormitus ei ole optimaalinen heille. En siis ajaisi tässäkään tapauksessa ainoatakaan pakkia millekään sivuraiteelle, vaan lisää työkaluja valmennuksen pakkiin.
Aika samoilla linjoilla olen tässä Ikosen tapauksessa, jos keväällä halutaan pitkälle on rosterissa oltava laajuutta, jota Ikonen toisi pakki osastolle. Nyt ollaan takamatkalla verrattuna Kärppien ja Tapparan pakistoon, ei paljon, mutta tason laajuuden osalta selvästi. Rytmitys on myös tärkeää pelituntuman ylläpidossa, mutta eiköhän Tirkkonen sen osaa, pakkeja voidaan kierrättää kevätkaudella vastustajan mukaan, ja aika ihme olisi, jos loukkeja ei pakeille tule yhtään.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ainakin nykyisessä tilanteessa kaikki voittaa että Ikonen saa peliaikaa Pelicansissa, nykyiseen kohtaan olisi vaikeampi saada aktiivipaikkaa kokoonpanossa eikä sitten useamman pelurin istuminen katsomossa oikein edistä kenenkään uraa. Katsotaan taas kuukauden päästä tilannetta uudestaan. Honka on ainakin kuukauden ensimmäisen viikon pois todennäköisesti nuorten kisoissa joten siinä olisi paikkaa kokeilla Ikosta takaisin ryhmään. Siinä ajassa ehkä Pelicans myös löytänyt pakkiosastolle vahvistusta.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
nykyiseen kohtaan olisi vaikeampi saada aktiivipaikkaa kokoonpanossa eikä sitten useamman pelurin istuminen katsomossa oikein edistä kenenkään uraa.

Siellä voi mainiosti pyörittää seitsemän pakin rotaatiota esitysten ja valmentajan näkemyksen mukaan ilman että kenenkään uraa lakataan edistämästä, isossa kuvassa kun siellä pelataan sarjaa joukkueiden kesken mestaruudesta, eikä edistellä kenenkään uraa, se ura tulee joukkueen esitysten myötä, jos esitykset mihinkään johtaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös