JYP kaudella 2019–2020 – puhtaalta pöydältä?

  • 379 148
  • 1 803

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ottelukohtainen sopimus on toisaalta hieman erikoinen välimallin ratkaisu. Kertoo siitä, ettei olla valmiita sitoutumaan JYPin kanssa koko kaudesta, eli tähtäin on voimakkaasti rapakon takana edelleen, mutta toisaalta otetaan riski loukkaantumisesta yms.

Jos rapakon taakse olisi vahvoja neuvottelutilanteita käynnissä, niin tuskin tällaista ratkaisua Juliukselta nähtäisiin. Lienee siis sopimusmallista huolimatta mahdollista, että jossain kohtaa sopimus muutetaan koskemaan loppukautta.

Noh, kaikesta huolimatta todella hienoa saada tuon tason oma kasvatti JYPin riveihin! Vaikka pesti olisi lyhyt, niin saattaa omalla osaamisellaan tuoda positiivisia asioita koko pakiston pelaamiseen.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet

Ei vain saata, vaan olen sata varma että niin tapahtuu, nuoresta iästä huolimatta Juliuksella on paljon kokemusta, jota pystyy jakamaan nuoren pakiston kanssa. Koko kauden pesti olisi tietysti ollut mannaa, mutta hyvä että saatiin lyhyemmäksikin aikaa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuossa jatkiksen Julius Honkaa koskevan siirtouutisen lopussa on Jere Korkalaisen kommentointia JYPin pelaajahankinnoista. Sinänsä ihan hyvääkin asiaa tuossa on, mutta tämä kohta kyllä ihmetyttää:

"Pakistossa oli ennen kautta kysymysmerkkejä nuorten pelaajien kohdalla, eikä odotetunlaisia tason nostoja ainakaan vielä ole nähty kuin oikeastaan Anttoni Hongan ja Olli-Petteri Viinikaisen kohdalla."

Anttoni ei ole mielestäni nostanut tasoaan, vaan ei ole päässyt odotetulle tasolle. Viinikainen on puolestaan pakiston suurin pettymys tähän asti. Lindroos on mielestäni pakiston ainoa valopilkku, eli sieltä on saatu toistaiseksi vähän enemmän kuin ehkä odotettiin. Muilta osin on saatu sitä mitä odotettiin tai vähemmän.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En huomannut uutisoinnissa mainintaa siitä milloin Julius pelaa ensimmäisen pelinsä, mutta ymmärtääkseni mies on ollut Suomessa jo aika pitkään, joten lienee varsin todennäköistä, että pelaa jo huomenna?
 
Janilzki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Forza Azzurri
En huomannut uutisoinnissa mainintaa siitä milloin Julius pelaa ensimmäisen pelinsä, mutta ymmärtääkseni mies on ollut Suomessa jo aika pitkään, joten lienee jopa varsin todennäköistä, että pelaa jo huomenna?
Sanottiin, että perjantaina pelsuja vastaan jo pelaa.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
En huomannut uutisoinnissa mainintaa siitä milloin Julius pelaa ensimmäisen pelinsä, mutta ymmärtääkseni mies on ollut Suomessa jo aika pitkään, joten lienee varsin todennäköistä, että pelaa jo huomenna?
Pitäisi pelata jo perjantaina.
 
Coutinho

Jäsen
Anttoni ei ole mielestäni nostanut tasoaan, vaan ei ole päässyt odotetulle tasolle. Viinikainen on puolestaan pakiston suurin pettymys tähän asti. Lindroos on mielestäni pakiston ainoa valopilkku, eli sieltä on saatu toistaiseksi vähän enemmän kuin ehkä odotettiin. Muilta osin on saatu sitä mitä odotettiin tai vähemmän.

Minusta Anttoni on selvästi nostanut tasoaan verrattuna viime kauteen. Odotukset ovat faneille selvästi isommat ja varmasti herralla itsellään, mutta jos tehot olisivat esim. 1+5 niin varmasti moni olisi todella tyytyväinen. Viinikaisesta en itse odottanut yhtään mitään, joten vaikea sanoa onko ns.pettymys. Lindroos on ollut omissa välillä todella pahasti purjeessa, mutta on taas väläytellyt hyviä otteita välillä.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Eikös tämän tason siirto puolustukseen tarkoita sitä, että siellä alkaa olla tunkua? Meillä on esim. Ikonen vielä reservissä joten osalle nuorista pelaajista ei varmaankaan löydetä peliaikaa. Tokihan tämä on hyvä asia kun nyt siellä on aitoa kilpailua pelipaikoista ja löytyy variaatioita. Ennakkoon heikoin osa-alue onkin yhtäkkiä aika vahva.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minusta Anttoni on selvästi nostanut tasoaan verrattuna viime kauteen. Odotukset ovat faneille selvästi isommat ja varmasti herralla itsellään, mutta jos tehot olisivat esim. 1+5 niin varmasti moni olisi todella tyytyväinen.
Jos tehoja olisi enemmän, niin oltaisiin varmasti tyytyväisempiä. Kiekollisessa pelaamisessa Hongan vahvuudet kuitenkin ovat, joten jos tulosta ei sillä osastolla erityisesti synny, niin vaikea olla kauhean tyytyväinen. Anttoni ei ole ollut huono ja ansaitsee pelipaikkansa, mutta pystyy myös ihan varmasti parempaan.

Mielestäni edelleen parasta Anttonia nähtiin toissakaudella, kun pelasi ensimmäiset liigapelinsä. 20 otteluun syntyi tehot 2+7=9 ja oli muutamissa peleissä selvästi joukkueen paras pakki. Tällä kaudella ei ole mielestäni ollut yhdessäkään pelissä joukkueen paras pakki ja pisteitäkin tullut kovin nihkeästi, kun ottaa huomioon Anttonin yksilötaidot.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Eikös tämän tason siirto puolustukseen tarkoita sitä, että siellä alkaa olla tunkua?

No, enpä tiedä siitä tungusta. Ikosen poissaolon pituudesta ei ole mitään tietoa ja riviin paluun jälkeenkin joutunee varmaan treenaamaan itseään pelikuntoon. Koska tuo puolustus on tällä hetkellä ja lähitulevaisuuteen kohtalaisen junnupainotteinen, mielestäni yksi Honka lisää on tervetullut palikka. Vielä, kun molempien (seuran ja pelaajan) julkituoma agenda on pikainen paluu änäriin, puhutaan varmaan ajatuksesta että mj - taukoon asti ja sitten rapakon taa. Vaikka mistäpä mitään varmaksi tietää.

Voi olla vaan hyvä, että nuorelle osastolle tulee rotaatiota, siis pelejä harvemmin, jotta tässä vaiheessa kautta on sauma laadukkaaseen treenaamiseen paremmin kuin peliruuhkassa, uskon että tuo hyödyttää JYPiä pitkässä juoksussa, kun poppareilla kuitenkaan ei kukaan joudu olemaan pidempään.

Apropoo, mihis Kalajanniska on rosterista kadonnut, loukki? Pariin peliin ei ainakaan ole näkynyt, enkä esitysten perusteella mitään syytä penkitykseenkään keksi. Itseasiassa ollut varsin positiivinen ja lupaava alku omaan silmään.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Tämähän ei todellakaan ole pitkäaikainen pesti, toivottavasti pelaa edes marraskuun maaottelutakoon asti. Luultavammin siirtyy hyvin pian KHL tai Sveitsin kaukaloihin, paluu NHL riippuu täysin kuinka nopeasti Dallas myy oikedet minkä jälkeen paluu rapakon taakse avautuu. Vähän ristiriitaiset tunteet kyseisestä sopimuksesta, hienoa että JYP antaa mahdollisuuden näyttää kykynsä, mutta pelatessa esim 10 ottelua nousten ykköspaksi kantavaksi voimaksi ja sitten poistuu rahakkaimpii kaukaloihin, Ymmärrän tämän ottelukohtaisen sopimuksen koska käänteet voi olla nopeitakin ja JYP.lle taloudellisesti edullisempi kuin tehdä kauden pituinen ulkomaan optiolla tai sitten kuukausi kerrallaan, jolloin pelaaja voi kiristää vaatimuksia onnistuessaan
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kuljetuspalvelu-Honka voi jo ihan ottelukohtaisestikin tuoda piristystä synkkään syksyyn. Takalinjoille liikkuva uhka(ei toivottavasti omissa) ja ylivoimaan sekä kiekolliseen tekemiseen huippuhaku. Enkä nyt välttämättä näkisi pahana vaikka vanhempi Honka operoisi koko kauden JYPissä isolla vastuulla ja ottaisi sen ratkaisevan stepin NHL:n suhteen.

Ratkaiseva juttu lienee se että kuka tarjoaa ja mitä tarjoaa shown puolelta.
 
Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Nyt on kova! Jos ei muuta niin hienoa kuvaa JYP:in vetovoimasta ja "omien" halusta tulla takaisin edes hetkeksi, jos on saumaa. Näitä kavereita on kiva katsella 15 vuoden päästä kun tulevat änäriuran jälkeen jäähdyttelemään ja voittamaan pari suomen mestaruutta
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Honka pelannee numerolla kuusi.

Pikantti yksityiskohta että huominen Pelsu-peli on miehen ensimmäinen Liiga-matsi. Ajatella jos läväyttää maaliin, niin pitää ottaa kiekko talteen että voi laittaa sen takan laidalle sen talteen noukitun NHL-kiekon viereen.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämähän ei todellakaan ole pitkäaikainen pesti, toivottavasti pelaa edes marraskuun maaottelutakoon asti. Luultavammin siirtyy hyvin pian KHL tai Sveitsin kaukaloihin, paluu NHL riippuu täysin kuinka nopeasti Dallas myy oikedet minkä jälkeen paluu rapakon taakse avautuu. Vähän ristiriitaiset tunteet kyseisestä sopimuksesta, hienoa että JYP antaa mahdollisuuden näyttää kykynsä, mutta pelatessa esim 10 ottelua nousten ykköspaksi kantavaksi voimaksi ja sitten poistuu rahakkaimpii kaukaloihin, Ymmärrän tämän ottelukohtaisen sopimuksen koska käänteet voi olla nopeitakin ja JYP.lle taloudellisesti edullisempi kuin tehdä kauden pituinen ulkomaan optiolla tai sitten kuukausi kerrallaan, jolloin pelaaja voi kiristää vaatimuksia onnistuessaan
En pitäisi NHL-siirtoa noin varmana. Dallas on kaupustellut Hongan oikeuksia jo pidempään, mutta kiinnostus on varsin matalalla. Jos muut seurat eivät tarjoa mitään merkittävää, niin ei Dallasilla ole oikein mitään syytä myydä oikeuksia. Toisaalta vaikka oikeudet myytäisiinkin, niin sekään ei siirtoon riitä, vaan Hongan pitäisi myös saada järkevän tuntuinen sopimustarjous.

Kun kyseessä on varsin kiekollinen ja pienikokoinen pakki, joka ei ole pisteillä mässäillyt NHL:ssä, niin osakkeet eivät vain ole kovin korkealla. Voi hyvinkin olla, että NHL-uran kannalta paras tarjolla oleva vaihtoehto on lopulta pelata koko kausi JYPin riveissä.
 
pepsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukka Seppäsen pelipaikaton fantasia
Tuossa jatkiksen Julius Honkaa koskevan siirtouutisen lopussa on Jere Korkalaisen kommentointia JYPin pelaajahankinnoista. Sinänsä ihan hyvääkin asiaa tuossa on, mutta tämä kohta kyllä ihmetyttää:

"Pakistossa oli ennen kautta kysymysmerkkejä nuorten pelaajien kohdalla, eikä odotetunlaisia tason nostoja ainakaan vielä ole nähty kuin oikeastaan Anttoni Hongan ja Olli-Petteri Viinikaisen kohdalla."

Tämä Korkalainen taitaa olla melkoinen tuuliviiri ja hupiukko:

14.01.2019 Näkemys: JYP on romahtanut alle vuodessa Euroopan mestarista koko kansan vitsiksi

Ja ihan niinkin kauan kuin 10kk myöhemmin:

10.10.2019 JYP näyttää palaavan sille tielle, jolla se vuosikymmenen alussa oli sarjan johtavia seuroja
 
Santtu76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
On kyllä hieno asia tuo Juliuksen tulo, olkoon kuinka lyhyt tahansa, takaisin JYP:n vahvuuteen. Alkaa tuo positiivinen väre tässä joukkueen osalta realisoitua hyvin. Toki Palmu ja Honka eivät ole niitä kenen varaan tulevaisuutta rakentaa, mutta antaahan tämä aikaa tämän kauden osalta käydä neuvotteluja jatkoon, samalla kun joukkue on paljon entistä iskukykyisempi. Luottamukselle joukkueen sisälläkin tekee varmasti hyvää ja usko omiin mahdollisuuksiin nousee. Se on tärkeää kun on niitä tiukkoja pelejä.
 
Baldrick

Jäsen
Hienoa, että oma kasvatti ja suomalaisten pakkien parhaimmistoon kuuluva kaveri tulee edes joksikin aikaa näyttämään mallia! Varsinkin nyt, kun Ikonen ja Jokinen ovat telakalla, niin saadaan vähän vipinää pakistoonkin, eikä kaikkia saatavilla olevia ole pakko peluuttaa.

Sytyttää varmasti myös muita seuran nuoria.

Edit. Ja tosiaan tuon Dallasin kuvion huomioiden ei ole suinkaan mahdotonta, etteikö loppukautta pelaisi Suomessa. Toki en sitten tiedä, että onko mahdollista lähteä esim. KHL, SHL tai Sveitsiin. Joka tapauksessa suhtaudun toistaiseksi Honkaan kuin NHL:n työsulkukauden vahvistukseen.
 
Viimeksi muokattu:

Rohkenisin epäillä, että vaihtoehdot ovat NHL tai JYP. Jos ei rapakon taakse ole mahdollisuutta kauden aikana palata, niin JYP lienee hyvä ympäristö keskittyä olennaiseen ja pelata huippukausi, jonka siivittämänä voi tavoitella paluuta NHL-ympyröihin ensi kaudeksi. Rahan perässä Julius tuskin tällä kaudella niin pahasti on, että sen takia lähtisi muualle, jos NHL-paikkaa ei aukea.
 
Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Kyllä tällaiset uutiset vaikeuttaa pessimistinä pysymistä. Eli vaikka kuinka on tähän kauteen lähtenyt maltillisella asenteella, niin koko ajan alkaa odotukset nousemaan jo tämän kauden suhteen.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
On kyllä kova kaappaus taas! Viitaselle patsashanke tulille? Hippos2020 aulaan 5m korkea pronssinen veistos Seppäsen patsaan rinnalle?

Kaikki voittavat, pelasi Honka sitten yhden pelin tai 50 tällä kaudella JYPissä. En usko, että menee Sveitsiin tai KHL:ään, olisi varmasti voinut mennä sinne suoraankin.

Ei se puolustus nyt niin leveä ole eikö sinne yksi NHL-pakki mahtuisi! Allen/jokuviinikainen/Lindroos vaihtoon ja Honkaa tilalle. Huikeaa, että pelaa jo perjantaina - kivasti nostaa entisestään Pelsu-pelin kiinostavuutta.
 
Coutinho

Jäsen
Tilanne on hyvinkin samanlainen mitä Puljujärvellä. Vaihtoarvo NHL seuralle on aika olematon ja Julius varmasti haluaa parin vuoden yksisuuntaisen uudesta seurasta. Jos meinaisi tälle kaudelle tuollaisen sopimuksen saada, pitää alkaa tapahtumaan todella isoja ja nopeasti.
Jos änäri sopimusta ei kuulu ja Juliuksella lähtee heti kulkemaan JYPissä hyvin ja tavoite on päästä NHL:ään takaisin mahdollisimman nopeasti, en usko, että vaihtaminen rahakkaamman sopimuksen perässä loppukaudeksi KHL/NLA/SHL on järkeä, koska riski epäonnistumiseen uudessa seurassa on tietenkin olemassa. Vaihtoehdot ovat todennäköisesti siis JYP tai NHL.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös