Juniorivalmentajat

  • 239 818
  • 907

ace

Jäsen
Näissä tilaisuuksissa kävi selväksi, että valmentajille junnukiekossa todellakin on tärkeintä yksilöiden kehittäminen ja pelaajien kasvattaminen aikuistensarjoihin. Eivät he paljoa puhu joukkueista ja niiden pärjäämisestä vaan pelaajista ja mitä odotuksia yksittäisten pelaajien suhteen on.

En epäile enkä kyseenalaista kuulemiasi puheita, mutta toivottavasti asiat ovat näin niinkuin he kertoivat. Usein näitä korulauseita kuulee ja lopulta voittaminen on kuitenkin tärkeintä valmentajalle.

@läpy toi esille hyviä ja tärkeitä pointteja, vaikken uskokkaan että asiat yleisesti noin huonolla tolalla ovat. Ihmetyttää kuitenkin miksi hän otti @kilpakiekko kommentit niin henkilökohtaisesti. Mielestäni Kilpakiekolla on myös hyviä pointteja ja omakohtaisia kokemuksia jaettavanaan.

Tärkeä asia kaikkinensa ja näistä pitää puhua!
 

läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Kuten Glove sanoi, jos joukkue ei pärjää, eivät pärjää yksilöt. Toisaalta jos yksilöt eivät kehity, ei kehity joukkuekaan. Hyvät yksilöt voivat olla joukkueessa osin annettuna ja niitä voidaan tehdä joukkueessa. Kilpaikäluokissa joukkueympäristö ratkaisee suurimmaksi osaksi jo siitä syystä, että junnuilla ei ole aikaa treenata juurikaan omalla ajalla. Yksilöiden kehittymisen näkee valistunut silmä seuratessaan joukkueen pelejä: miten pelaajien liike on kehittynyt, nopeustaitavuus, pelivoima, pelinlukeminen jne. Kuitenkin erittäin usein törmää halleilla varsin erilaisiin näkemyksiin jo siitä, ovatko pelaajat kehittyneet. Valmentajilla saattaa olla aivan erilainen käsitys kuin esim. vanhemmilla pelaajien kehityksestä, mikä luonnollisesti johtaa siihen, että myös toimenpide-ehdotukset ovat erilaisia. Laadukkaissa seuroissa tehdään pelaajille testejä. Jos esim. luistelutestien ja nopeustestien tulokset junnaavat paikoillaan, on valmennuksen aika vaikea väittää, että harjoituksissa on tehty oikeita asioita. Luonnollisesti testien kanssa pitää olla varovainen, ettei häntä ala heiluttaa koiraa. Ja valitettavasti täytyy taas tuoda se negatiivinen seikka esille, että kokemusta on myös testien tahallisesta väärinkäyttämisestä.
 

NallePyh

Jäsen
Suosikkijoukkue
se lahtelainen
Kokonaisuutena Oulun alueen pelaajamäärät ovat suuremmat kuin Kuopiossa. Lahdessa taas on lähellä (Heinola, Hollola) muitakin seuroja ja siitäkään minulla ei ole tarkempaa tietoa miten siellä mitä siellä tehdään ja miten pelaajamäärät ilmoitetaan.
Voi tosin olla niin että pääkaupunkiseutu ja Tampereen seutu vetää Lahden seudulta parhaita yksilöitä.
Tosi mielenkiintoinen aihe, johon en tuo hirveästi muuta kuin lahtelaista näkövinkkeliä tähän massa vastaan menestys -ajatukseen. Ensinnäkin Junior Pelicans ei ole ollut suurimpia kuin maksimissaan 4 vuotta. Tuolloin Kiekkoreipas, Heinolan Kiekko, Nastolan Kiekko, Kanavan Pallo, Pelicans 2000 ja Vesikansan kiekko menivät saman kattojärjestön alle. Toki tässäkin meni varmaan ensimmäinen vuosi enemmänkin paperilla. Oulun seudulla arvatenkin edelleen paljon pienempiäkin seuroja, ei oikein vertailukelpoisia. Aika pieni ajanjakso vertaillakin. Ei Lahesta ole aikojensaatossa yksilöitä ihan hirveästi noussut (etenkään asukaslukuun nähden), mutta selkeästi parempaan suuntaan on menty.
 

Glove

Jäsen
Tosi mielenkiintoinen aihe, johon en tuo hirveästi muuta kuin lahtelaista näkövinkkeliä tähän massa vastaan menestys -ajatukseen. Ensinnäkin Junior Pelicans ei ole ollut suurimpia kuin maksimissaan 4 vuotta. Tuolloin Kiekkoreipas, Heinolan Kiekko, Nastolan Kiekko, Kanavan Pallo, Pelicans 2000 ja Vesikansan kiekko menivät saman kattojärjestön alle. Toki tässäkin meni varmaan ensimmäinen vuosi enemmänkin paperilla. Oulun seudulla arvatenkin edelleen paljon pienempiäkin seuroja, ei oikein vertailukelpoisia. Aika pieni ajanjakso vertaillakin. Ei Lahesta ole aikojensaatossa yksilöitä ihan hirveästi noussut (etenkään asukaslukuun nähden), mutta selkeästi parempaan suuntaan on menty.
On täällä useita seuroja, joilla toimintaa U14 asti ja siitä eteenpäin Kärppien paidassa .En tosin tiedä miten tuo on organisoitu, kun näyttää noilla muilla seuroilla olevan nettisivuillaan myös noita Kärppäjoukkuita. Olisiko sitten niin, että niillä on vastuu näiden nettisivuilla mainittujen joukkueiden toiminnasta.
 

Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Näähän menee Oulussa siten, että osa näistä joukkueista on KKP:n hallussa, osa Laserin, jne jne. 7 seuran sopps jossa u15 ylöspäin pelataan Kärppien paidalla
 

Zentteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pienet seurat, Kärpät
Näissä tilaisuuksissa kävi selväksi, että valmentajille junnukiekossa todellakin on tärkeintä yksilöiden kehittäminen ja pelaajien kasvattaminen aikuistensarjoihin. Eivät he paljoa puhu joukkueista ja niiden pärjäämisestä vaan pelaajista ja mitä odotuksia yksittäisten pelaajien suhteen on

Suurin osa toimii, myös haluaa ja tarkoittaa tätä, luulisin. Ainakin silloin kun peli kulkee. Jyvät erottuu akanoista kun peli ei kulje ja oma "tähtivalmentajauran" alku näyttää huonolle. Alkaa selviytyminen, pelaajien virheiden pelko ja saattaa alkaa käskytys ränni- ja päätykiekoista ym "soturimeininki" ja joka ei siihen taivu, istuu penkillä. Tulee mieleen turnauksista venäläinen junnuvalmennustyyli jossa 2 kenttää pelaa, 2 istuu. Ongelma rajoittuu varmaan hyvin pieneen joukkoon valmentajia mutta hiukan on tätä esiintynyt kun on omien jälkikasvujen sm sarjoja tullut vuosia seurattua, myös tältäkin kaudelta.
Harvemmin esiintyy tätä ongelmaa kokeneemmilla valmentajilla joilla oma jälkikasvu on polun jo ehkä läpikäynyt.
Junnupään valmennuksessa törmää kyllä kasvattajaseuroissa kokeneisiin valmentajiin joilla on laajasti lajitaidot, pelinymmärrys ja organisointikyky kunnossa, pitkä kokemus työelämästä auttaa myös joukkueen johtamisessa.
Tässä on eroa nuorten valmennukseen jossa on aika nuoria valmentajia tai valmennusta aloittelevia vasta peliuran lopettaneita valmentajia mitkä ehkä vasta opettelevat johtamista ja toimintamallia.
 

läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Zentteri puhuu asiaa. Varsinkin tuo soturimeninki kuulostaa tutulta, kun menestystä ei ala tulla kilpaikäluokissa. Peli pelkkää räiskimistä, palaute negatiivista karjumista ja harjoituksetkin pahimmassa tapauksessa riehumista, jossa terveys alkaa olla vaarassa pelaajien näyttäessä valmentajalle uskollisuuttaan. Jostakin kumman syystä yksilöt eivät tuossa painekattilassa kehity - huonoa ainesta totta kai.
 

kilpakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nmj
Mielenkiintoista keskustelua ja hyvä niin. Vuodet menevät niin nopeasti että en ihan tarkkaan muista mutta noin 7-8 vuotta sitten kun maajoukkuevalmentajat tekivät seurakierroksia A ja B junnuissa niin he rupesivat puhumaan muutoksesta jossa haluttiin muuttaa Suomikiekkoa Nhl:n suuntaan ja saman päätöksen oli Ruotsi tehnyt jo vähän aikaisemmin. Eli silloin kehotettiin luopumaan siitä tavasta pelata kun hyökkäysalueella menetetään kiekko niin saman tien oltiin keskialueella peruuttelemassa ja tukkimassa vaan keskustaa. En viitsi mainita seuroja, mutta muutamien joukkueiden palaaminen oli kyllä karmean näköistä.
Yllättävän nopeasti seurat ostivat ajatuksen aktiivisesta pelitavasta jossa pyritään paineistamaan heti vastustaja kun kiekko menetetään ja puolustamaan etuperinluistelusta, hyökkäämään 4 - 5 pelaajalla eikä tarvittu enää sitä perinteistä kolmatta hyökkääjää varmistelemaan vaan kun kaksi pelaajaa paineisti vastustajaa niin riitti kun kolmannella hyökkääjällä oli rintamasuunta omaa päätyä kohti kun kiekko menetetään. Träpin pelaaminen hävisi junnusarjoista lähes kokonaan. Nämä toki vain muutamia esimerkkejä muutoksesta jota silloin haettiin, mutta suunta oli mielestäni hyvä.

Tämä uusi pelitapa vaati sitten pelaajalta tietenkin parempaa kuntoa kun enää ei peruuteltu vaan luistelua tuli reilusti lisää ja varsinkin nopeustaitavuutta tarvittiin paljon lisää. Väitän että tässä Suomikiekko valmentajien ammattitaito meni todella paljon eteenpäin muutamassa vuodessa.

Valitettavasti jo viime ja tällä kaudella kun olen seurannut jonkin verran a junnujen pelejä niin se träp on tullut muutamille joukkueille takaisin ja en tässä tarkoita sitä että koko ajan pitäisi paineistaa koska se ei ole järkevää, vaan välillä pitää pelata träppiä ja välillä pitää puolustaa omaa maalia keskustasta eikä juosta perässä jos se ykkösen isku ei ole onnistunut, mutta nyt sitä on mielestäni näkynyt jo vähän liikaa joidenkin joukkueiden pelissä. Lieneekö tässä sitten syy se että joukkueita on sarjassa liikaa ja materiaali tulee joillakin joukkueilla vastaan vai onko sitten joku valmentaja hakemassa menestystä vanhalla "kunnon" träpillä ja vastaiskuilla?

Läpy otti tuolla aikaisemmin esille pelaajien testaamisen ja olen samaa mieltä siitä että valmentajan pitää mennä peilin eteen jos vaikkapa nopeus ominaisuudet junnaa paikallaan. Me teimme viimeksi kun valmensin joukkueelle perinteiset luistelu, voima, polkupyörä ja aerobiset testit sekä seurasimme pelaajien palautumista.
Mutta välillä täällä saa sen käsityksen että se pelaajan kehittäminen on täysin valmentajan vastuulla ja niinhän se ei voi olla jos halutaan saavuttaa tuloksia.
Otetaan esimerkki vaikkapa siten että on 5 pelaajaa joiden nopeusominaisuuksia halutaan kehittää ja sama valmentaja tekee kaikille henkilökohtaiset ohjelmat. Kehittyykö pelaajat yhtä paljon tietyssä ajassa? No ei tietenkään ja siihen on toki olemassa myös fysiologisia syitä joihin ei voi sen paremmin valmentaja kuin pelaaja mitään, mutta mistäs muusta se johtuu että joku toinen kehittyy paremmin kuin toinen?
Varsinkin vanhemmissa ikäluokissa harjoitellaan aamulla ja illalla, mutta siitä huolimatta suurin osa vuorokaudesta menee ihan muualla kuin harjoituksissa. Ja se miten se muu aika vietetään on iso tekijä siihen miten se pelaaja kehittyy. Toiset elää urheilijan elämää vaan paremmin kuin toiset ja se näkyy sitten siinä kehittymisenä. Väitän että näistä asioista kuten ravinto ja lepo puhutaan paljon tänä päivänä, mutta ei se valmentaja voi mennä jokaisen kotiin ja katsoa mitä kukin syö ja milloin menee nukkumaan ym.
 

läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Kilpakiekolta viisaita puheita. Kaksi asiaa nostan itse esille ilman, että olen Kilpakiekon kanssa eri mieltä. Toinen on tuo pelitapa-asia. Pelitapa-asia ei ole pinnalla pelkästään B:ssä ja A:ssa, vaan myös C:ssä. En ole hirveän varma siitä, kuinka aikaisessa vaiheessa ja kuinka laajalti näitä yhtenäisiä pelifilosofioita pitäisi tuoda juniorijääkiekkoon. Olipa pelitapa sitten trap tai pystysuunta tms., tarkoittaa se aina samalla sitä, että tietyt pelaajatyypit joutuvat kärsimään. Ymmärrän liiton motiivit ja joukkueiden identiteetit sun muut, mutta varsinkin C:ssä kaverit ovat niin eri vaiheessa biologisesti, että joukkueet ja pelaajat muuttuvat pelottavan samanlaisiksi yhtenäisen pelifilosofian takia ainakin suuremmissa seuroissa. Lisäksi vaikuttaa siltä, että yhtenäinen pelifilosofia huonontaa entisestään huonoa valmennusta, koska valmentajan päässä takoo liiaksi tietyt jääkiekon lainalaisuudet. Etuperin puolustaminen, kamppailupelaaminen jne. muuttuvat toisinaan pelkäksi kohnottamiseksi, kun yritetään väärällä tavalla olla oikeauskoisia jättäen pois valmennuksesta muut jääkiekon kannalta tärkeät asiat. Toivottavasti ne pienet, ovelat ja taitavat mutta biologisesti nuoret pelaajat löytävät jostakin järkeviä pelipaikkoja häpykarvojen kasvun ajaksi. Toinen asia on tuo testaaminen. Testaus on minusta urheilijaa varten, joka saa tiedon tilanteestaan. Testaus on valmentajaa varten, joka kaiken muun ohella saattaa saada tiedon siitä, että pelaajan siviilielämä lyö urheilua korville. Tämäkin on arvokas tieto.
 

kilpakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nmj
En ole nähnyt C junnujen pelejä saatikka treenejä pitkään aikaan niin en pysty sanomaan kuinka paljon viisikko treenejä tai yv / av treenejä C junnuissa tehdään, mutta varmaan seuroissa on eroja näissä asioissa. Yleensä ainakin liigaorganisaatioissa valmentajat liigasta, A:sta, B:stä ja C junnuista pitävät säännöllisin väliajoin palavereja liigan valmennuksen ja urheilujohtajan vetäminä. Aika paljon asiaan varmaan vaikuttaa se miten aktiivisesti liigan urheilujohtaja tai päävalmentaja haluaa että seuran juniorijoukkueet pelaavat samalla tavalla kuin liigajoukkue tai että pelissä näkyy edes joitain samoja asioita mitä liigajoukkueessa.

Tietenkin jo C junnuissa on oltava joku tapa millä joukkue pyrkii pelaamaan, mutta liikaa ei toki noin nuorissa saisi pelaajia "sitoa".
Sinällään vallalla oleva pelitapa ajattelu aktiivisesta pelaamisesta koko kentän osa-alueilla jossa koko viisikko hyökkää ja puolustaa tukee pelaajien kehitystä koska siinä pelaajat joutuvat reagoimaan tilanteisiin nopeasti ja siinä kehittyy nopeustaitavuus, pelin ymmärtäminen ja myös syöttö sekä laukaisutaito. Mutta kuten sanoin niin tässä on toki seurakohtaisia eroja eikä varmaan mitään yhtä ja oikeaa ole edes olemassa.

Sitten tuohon mitä mm Zentteri nostaa esille että nuoret tai vasta valmentamista aloittelevat opettelevat johtamaan ja valmentamaan. No noinhan se on, mutta joskus se valmentaminen on aloitettava ja ne oppirahat maksettava myös valmentajan.
Ja niinhän se on että yleensä sitä aloitellaan sieltä nuoremmasta päästä ja kouluttaudutaan siinä samalla erilaisilla kursseilla.
Ainahan se olisi parempi että ensin käytäisiin kurssit sun muut ja sitten vasta valmentamaan, mutta se vaatisi aika paljon lisää valmentajia kun toimivilla joukkueilla pitää tietenkin olla valmentajat ja sitten ne jotka olisi kurssittamassa itseään valmentajaksi.
Ei taida onnistua kovin monella paikkakunnalla.
 

läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Jos juniorijääkiekko keskittyy yksilön kehittämiseen, niin jatkokysymys on se, miten pelitapa maksimoi yksilön kehittämisen. Entä jos yksi pelitapa ei voi maksimoida samanaikaisesti kaikkien yksilöiden kehittämistä, mennäänkö nuorisomaajoukkueen ehdoilla, kuvitteellisen keskiarvopelaajan ehdoilla, kuvitellun tulevaisuuden jääkiekon ehdoilla, valmentajan mieltymysten ehdoilla tms. Kilpaikäluokissa tämä on tärkeä kysymys, koska hyväkin pelaaja taantuu, kun ei saa pelata vahvuuksillaan. Julkikeskustelussa aktiivinen pelitapa rinnastetaan käsittääkseni vaistoilla pelaamiseen, mutta mikä tahansa pelitapa voi viedä tilan vaistoilla pelaamisesta. Koska minun ei tarvitse kantaa huoltoa maajoukkueista eikä jääkiekon kokonaissuosiosta sun muista, niin jotenkin vain haluaisin kaikkien kukkien kukkia mahdollisimman pitkään ja mahdollistaa useita eri pelitapoja seuran sisällä ja jopa joukkueissa. On aivan mahtavaa katsoa joitakin vielä luomu D-junnuja, jotka ovat saaneet toteuttaa itseään sopivan sallivassa valmennuksessa. Kaverit pelaavat vaistoilla osaten lukea peliä lukuisten pelitoistojen avulla tunnistaen kuin luonnon lahjana milloin on aika puolustaa takaperin ja milloin etuperin. Ikävää on ollut seurata, kun samaiset pelaajat menettävät aiemmin hankitut vaistot liian orjallisessa valmennuksessa.
 

kilpakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nmj
No mitä nuoremmista ikäluokista on kysymys niin pelitavalliset asiat voi unohtaa ja keskittyä siihen vaistoilla pelaamiseen. Se että jos pelitapa on hyvin passiivinen niin se ei varmasti kehitä pelaajia kunnolla, mutta ainakin nykyinen uskomus on se että tämä aktiivinen pelitapa olisi pelaajan kehittymistä tukeva. No aktiivisesta pelitavasta on vaikka kuinka monta sovellusta, mutta minusta esimerkiksi Kärppien liiga pelasi viime kaudella aktiivista kiekkoa joka varmasti kehittää pelaajia myös liigatasolla. Jos puhutaan siitä onko aktiivinen pelitapa vaistoilla pelaamista niin kyllä ja osittain ei. Kun näitä versioita aktiivisesta pelitavasta on todella monta niin osa on sellaisia että vaistoilla pelataan enemmän ja toisilla vähemmin.

Sitten pieni puolustuspuhe junnuvalmentajille.
Kun tällä palstalla paljon on kritisoitu junnuvalmentajia niin sanottakoon että silloin kun jonkun seuran liigan päävalmentaja palavereissa kertoo miten pitää pelata niin vaikea siinä on jonkun oto pohjalla toimivan C junnu koutsin ruveta vastaan väittämään ja sanomaan että sinä et ymmärrä junnutoiminnasta mitään. Mutta valitettavasti se on monesti niin että erittäin hyvät ja pitkään ammattilaismaailmassa olleet valmentajat eivät ymmärrä junnujen toiminnasta juuri mitään. En viitsi nimeä sanoa näin julkisesti kun negatiivisesta asiasta on kyse, mutta omalle kohdalle on Tampereen vuosina sattunut tapaus josta voisi sanoa että hän oli kyllä erittäin hyvä liigavalmentaja, mutta jos hänen pitäisi valmentaa vaikkapa D junnuja niin ei tulisi mitään.
Sitten toki on myös hyvä esimerkki Oulun ajalta ja kun on positiivisesta asiasta kysymys niin sanottakoon että Lauri Marjamäki toi myös Kärppien junnujen toimintaan paljon hyviä asioita ja hän ymmärsi kyllä eron ammattilaismaailman ja junnumaailman välillä. Siinä oppi moni junnukoutsi paljon.
 

läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Sanojen kautta kun joutuu operoimaan, niin omaan mieleen pelitapoja miettiessä tuli käsitteet kaavamainen ja ei-kaavamainen. Kaavamaisuus on se, jonka suhteen olen ollut epäileväinen valmennuksessa kaiken kaikkiaan. Kaavamaisuus kiehtoo usein ihmistä, elämä on järjestyksessä ja kuri talossa, kukapa sellaista voisi vastustaa. Liiallinen kaavamaisuus vie kuitenkin tilan yksilöltä, sortaa erilaisuutta ja saattaa viedä pohjan kehitykseltä/innovaatioilta: N-liitto ei ollut mikään innovaation jättiläinen muissa kuin aseiden kehittelyssä ja Tarasovin jääkiekossa. Jos pelaajan panee seisoskelemaan puolustamisessa, voi se olla aivan yhtä kaavamaista kuin laittaa pelaaja antamaan jatkuvaa painetta. Jääkiekossa on paljon armeijajohtamista, mikä tulee joukkue- ja kontaktipeliluonteesta. Tähän maaperään kaavamaisuus joka asiassa tuntuu istuvan varsin hyvin. Osa tätä ilmiötä on sitten se, kun seuran guru (tai liitto) tulee ilmoittamaan, miten jääkiekkoa pitää pelata (puolustaa) nuorissa. Paperilla kaikki on kaunista, kun homma on johdonmukaista alhaalta ylös. Kaikkeenhan on olemassa helppo, yksinkertainen ja väärä ratkaisu. Olen tietoinen nuorten valmentajien paineista, kun kaikenlaista käskyä annetaan organisaation yläpäästä, ei pelkästään pelitavan suhteen.
 

kilpakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nmj
Hyviä pohdintoja Läpy. Minun mielestäni kun puhutaan kilpasarjoista niin joukkueella on pakko olla jokin tapa millä se pyrkii pelaamaan jos se joukkue haluaa menestyä. Minä vähän kartan tuota sanaa kaavamaisuus koska pelissä on aina vastustaja joka pyrkii pelaamaan omalla tavallaan ja jokaisessa pelissä joudutaan soveltamaan omaa pelitapaa suhteessa vastustajaan eli reagoimaan yksittäisissä tilanteissa. Nämä ovat monesti niitä tilanteita joissa taitava pelaaja erottuu ja ne tilanteet monesti ratkaisevat yksittäisiä pelejä. Ja se pelitavan oppiminen on myös yksi taito jota pitää harjoitella.

Ja vaikka nykyisin puhutaan paljon aktiivisesta pelitavasta niin onhan siinäkin jokaisella joukkueella omat nyanssit jota joukkue pyrkii noudattamaan ja saamaan sillä tavalla edun suhteessa vastustajaan ja taas siihen vaaditaan taitoa jotta se onnistuu.

Nykyisin varsinkin omalla puolustusalueella joukkueet pyrkivät puolustaessaan tuplaamaan ja jotkut jopa triplaamaan.
Otanpa esimerkin viimeksi näkemästäni A junnujen pelistä.
Puolustava joukkue pyrki omalla alueella tuplaamaan. Pelaaja meni irroittamaan vastustajaa kiekosta taklaamalla, mutta sepä taklaus ei onnistunut vaan vastustaja tulikin taklauksen alta pois kiekolla ja tuplaava pelaaja teki virheen jatkamalla "tuplaamista" ja sehän johti siihen että yhdellä syötöllä pelattiin 2 pelaajaa ulos ja kiekollinen joukkue loi siitä maalipaikan ja teki voittomaalin. Tässä tilanteessa tuplaajan olisi pitänyt tietenkin yrittää vain pelata syöttölinjoja pois. No tämä vain yksi pieni esimerkki siitä että se pelitavan noudattaminen ei voi ikinä olla kaavamaista tai sitten joukkue ei kyllä pärjää.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Nuoremmassa päässä harrastaminen aloitetaan leikkien ja "pelailun" merkeissä ja siitä sitten vaatimustaso nousee pikkuhiljaa, kun samalla pistetään peruslajitaitoja kuntoon luistelu tärkeimpänä. Lajitaidot kun on saatu kutakuinkin kuntoon, niin pystytään treemaan jo varsinaista pelaamista ja muassa av- ja yv-asioita jne. Kilpaikäluokissa viimeistään tulee sitten pelitapaan liittyvät jutut. Useimmissa seuroissa U20 joukkueet ovat edustusjoukkueen alla ja monesti niissä ainakin toteutetaan samaa pelitapaa. Kilpaikäluokissa täytyy olla jo jokin pelitapa, mikä se sitten onkaan, koska ei tässä vaiheessa tulee enää mitään, jos joukkueellinen pelaajia kohnottaa ympäri kaukaloa ilman yhteistä punaistalankaa. Pelitapa ei estä pelaajia kuitenkaan olemasta luovia. Pelitavan sisälläkin pystyy pelaamaan vaistoilla ja olemaan nimeen omaan luova. Ei pelaajat ole robotteja, vaikka noudattavatkin sovittua pelitapaa.

Tekniikkaa voidaan harjoitella, voimaa hankkia, mutta peliälyä ja pelitaitoa onkin sitten vaikeampi saada, jos sitä ei ole jo ihan luontaisesti. Kyllähän parhaat kiekkoilijat ovat lahjakkaita yleensä kaikissa palloilulajeissa ja ovat harrastaneet eri lajeja monipuolisesti pienestä pitäen. Pihapelien osuutta ei voi edelleenkään vähätellä.

ps. enää ei ole A- tai B-junnuja jne. vaan U20 ja U18 jne.
 

Glove

Jäsen
Itse olen aloittanut pelitavan iskostamisen lasten mieleen jo pienimmissä ikäluokissa. Toki se ensimmäinen pelitavallinen ohje on ollut "kaikki hyökkää ja kaikki puolustaa." Siitä sitten pikkuhiljaa etteenpäin.

Loppuverryttelyksi kelpaa nykyään pelkkä hölkkä, näin kuulemma opetetaan liiton kursseilla. Löysin pikaisella googlauksella kyllä yhden tutkimuksen, jossa sanotaan, että loppuverryttelystä ei ole mitään hyötyä. Ja toisen, jossa väitettiin, että on. Mites teillä, loppuverrytelläänkö teidän joukkueessa?

Lopuksi voisin vielä olla samaa mieltä @läpy n kanssa. Kaikki valmentajat ei ole hyviä. Näyttää löytyvän jopa semmoisia valmentajia, joiden reenit ovat pelaajien terveydelle haitallisia.
 

Zer0u

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnusarjat
Ensimmäinen viesti palstalle! Hyvää keskustelua puolin ja toisin juniorivalmennuksesta. Alkuun on sanottava, että kaikki ovat varmasti samaa mieltä, että meillä on huonoja valmentajia, hyviä valmentajia, on ollut huonoja valmentajia ja tulee olemaan hyviä valmentajia. OTO-pohjaisuus ei varmasti tule häviämään suomalaisesta seuravalmentamisesta ja toisaalta hyvä niin. Isoimmissa seuroissa on ollut mukava huomata, että organisaatioihin on rekrytty/palkattu lisää työvoimaa varsinkin valmennus/junioripäällikkö puolelle. Nyt osassa seuroissa yksi valmennuspäällikkö vastaa vain parin ikäluokan toiminnan johtamisesta. Tämä on siinä mielessä hyvä, että aikaa olla mukana arjessa on ihan erilailla. Toisekseen, yleensä rekryt tapahtuvat aina vanhempiin ikäluokkiin, mutta tämän kaltaisten toimien avulla saadaan ammatti valmentajia myös pieneen päähän. Lisäksi seuran linjat tulee jalkautettua helpommin ja myös seuranta, että niitä noudatetaan on paremmin "valvottua". Lisäksi monessa joukkueessa nämä isävalmentajat joutuvat kovan paineen alle tehdessä pelaajavalintoja esim AAA/AA tasoille. Näistä vastaa myös VP:t.

Korulauseita on varmasti aina, arjessa sen aina näkee, kuinka nämä pelaajien kehittämis filosofiat sitten oikeasti menee. Uskonkin, että voittaminen ennen pelaajien kehittämistä on enemmänkin pienten seurojen "ongelma", kuin isojen seurojen. Toki monessa pienessäkin seurassa tehdään monessa ikäluokassa hyvää toimintaa, mutta nämä ovat aina yhteydessä siihen, että minkälaisen valmentajan ks ikäluokka saa.


Itse olen huolestuneena seurannut nykulasten liikuntatottumuksia. Yhä enemmän tulee vastaan nuoria kiekkoilijoita joiden viikoittainen liikuntamäärä tulee "täyteen" pelkästään joukkueharjoituksista. Näitä kun on se n 2-4h viikossa, niin aika vähälle jää liikkuminen. Seuraava vaihe on se, että kun tajutaan että liikuntaa pitäisi saada lisää, viedään lapsi yksilövalmennukseen tai vastaavaan. (Jääkiekkoa).

Sitten ehkä päästään jo 6-8h liikuntaa viikossa, mutta tämäkin kaikki ohjattua ja sitä yhtä lajia. Omatoiminen liikunta puuttuu suurelta osin täysin. Onneksi kuitenkin on myös edelleen poikkeuksia toiseen suuntaan. Ihme ja kumma yleensä näistä tulee ne parhaimmat pelaajat. U7-U12 vaiheessa ollaan viikoittain niin vähän aikaa joukkueen harjoituksissa ja peleissä, että kyllä se isoin kehittyminen tulee sieltä kotoa. Ja nyt puhutaan liikunnallisesta kehittymisestä. Myöhemmin on sitten aikaa ominaisuus harjoitteluun joka kohdistuu jääkiekossa tarvittaviin fyysisiin kykyihin. Mutta kun pohja puuttuu, niin tottakai tämä on aina valmentajien/seuran vika, että "Ville" joka liikkuu viikon aikana 5h (3h jääkiekkotreeneissä) on huonompi pelaaja kun Mikko, joka taas pelaa koripalloa ja harrastaa myös yleisurheilua ja liikkuu/pelailee myös omalla ajalla. (20h/vko).

Väitän, että monessa seurassa U7-U12 vaiheessa kaikki pelaajat saavat saman määrän harjoituksia, samat valmentajat, samat olosuhteet. Silti osasta tulee parempia aihioita kun toisista. Innokkuus lajia ja urheilua kohtaan, palautteen vastaanottokyky ja omatoiminen liikunta ratkaisevat. Toki toiminnan pitää olla tietenkin hyvää valmentajien ja seuran puolesta.

Täällä myös puhuttu valmentajien ja vanhempien suhteesta. Oma kokemus on se, että aina löytyy heitä, joille mikään ei riitä, eivät näe toiminnassa mitään muuta kuin kiusaamista ja oman lapsen laiminlyöntiin, vaikka toiminta olisi kuinka laadukasta tahansa. Silti suurin osa vanhemmista ovat erittäin fiksua porukkaa, joiden kanssa keskustelemalla ja perustelemalla asiat, saadaan homma toimimaan hyvin. Tehdään säännöt ja kaikki pitää säännöistä kiinni. Mielestäni turha yleistää, että kaikki vanhemmat ovat aina valmentajia vastaan..

Paljon mielenkiintoisia näkemyksiä pelitavoista ja harjoittelusta, palataan niihin kohtiin myöhemmin, ettei viesti kasva järjettömän pitkäksi.
 

kilpakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nmj
Itse olen aloittanut pelitavan iskostamisen lasten mieleen jo pienimmissä ikäluokissa. Toki se ensimmäinen pelitavallinen ohje on ollut "kaikki hyökkää ja kaikki puolustaa." Siitä sitten pikkuhiljaa etteenpäin.

Loppuverryttelyksi kelpaa nykyään pelkkä hölkkä, näin kuulemma opetetaan liiton kursseilla. Löysin pikaisella googlauksella kyllä yhden tutkimuksen, jossa sanotaan, että loppuverryttelystä ei ole mitään hyötyä. Ja toisen, jossa väitettiin, että on. Mites teillä, loppuverrytelläänkö teidän joukkueessa?

Lopuksi voisin vielä olla samaa mieltä @läpy n kanssa. Kaikki valmentajat ei ole hyviä. Näyttää löytyvän jopa semmoisia valmentajia, joiden reenit ovat pelaajien terveydelle haitallisia.
Ainahan erilaisia koulukuntia on lähes jokaisessa asiassa eikä loppuverryttely ole tässä asiassa poikkeus.
Kun olin valmentaja niin meillä loppuverryttely oli yksi osa harjoitusta kuten alkuverryttely ja itse treenikin.
Monesti näkee että jotkut pelaajat jäävät juttelemaan jäätreenin jälkeen koppiin ja osa tulee jo loppuverryttelystä kun toisilla on vielä varusteet päällä. Jos loppuverryttelyn alkaminen venyy esimerkiksi 30 minuuttia jäätreenin jälkeen niin silloin siitä ei enää ole mitään hyötyä. Meillä oli sääntönä että 10 minuuttia jään jälkeen jokainen oli lähtenyt loppuverryttelyyn ja itse näen että loppuverryttelystä on hyötyä oikein toteutettuna ja oikea aikaisena.
 

Zentteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pienet seurat, Kärpät
Pelaamista kannattaa opettaa koko ajan pikkuhiljaa porras kerrallaan sen jälkeen kun tutustuminen lajiin on tapahtunut ja näin lienee aina tapahtunutkin vaikkei "pelitapa"-termiä ole käytettykään. Alkaen siitä kumpaan päähän yritetään maaleja tehdä ja miten miten kiekko riistetään, suojataan, maaleja tehdään jne palikka kerrallaan.
Kuten mainittu aiemmin, lajitaidot oltava rinnalla/pohjana siihen mitä opetetaan. Kannattaa opettaa asioita, joita pelaajat kykenevät kohtuudella ymmärtämään/sisäistämään, pienin askelein jatkuvana prosessina pelinomaisten harjoitteiden kautta.
Muutaman vuoden päästä e-junnuissa peli näyttääkin jo jääkiekolta avauksineen, keskialueen ylityksinä, pääty/karvauspelaamisena.

Eroja pelata kyllä löytyy, eilen katsoin BSM pelin jossa toisen joukkueen esim pakit lyhytsyöttelivät paineen alla kun vastapuoli laittoi rännisyöttöjä samassa tilanteessa.

Oheisharjoittelussa joutuu opettamaan pikkujunnuille ( E ja nuoremmat), asioita mitkä ennen opittiin leikkien kautta, mm koordinaatio, nopeus, liikkuvuus yms joten vaikkei ns palauttavaa vaikutusta olisi, kannattaa aika oikein käyttää. Kuten te muutkin olette varmasti huomanneet, esim kuperkeikka jää useimmilta alkuun tekemättä em. fyysisten rajoitusten vuoksi ja tämä tilanne on huonontunut kokoajan tässä 10-15v ajan.

Myöhemmin esim E-D ikäisillä pitää huolehtia myös enemmän liikkuvuudesta/lihaskunnosta yms kun pituuskasvu osalla alkaa. C ikäisillä fysiiikkavalmennus on jo merkittävä osa.
 

läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Olen Gloven ja Zentterin kanssa samaa mieltä pelaamisen opettelusta, joka pitää olla mukana alusta asti juniorivalmennuksessa. Pelaaminen on harjoiteltavissa oleva asia siinä missä fysiikka ja lajitaidot. Pienessä ja vähän suuremmassakin päässä pelin opettaminen on usein juuri pelaajan kannustamista olemaan aktiivinen ja rohkea. Lajitaidot, fysiikka, peliäly ja systeemi ovat liitoksissa toisiinsa, joten kaikkia pitää kullekin ikäluokalle sopivassa suhteessa ja sopivalla tavalla kuljettaa mukana pitkin junioripolkua.
 

Zer0u

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnusarjat
Juuri näin. Pelitaitoja pitää opettaa heti alusta lähtien, toki lajitaidot edellä mennään pikkujunnuissa. Se miten niitä opetetaan, onkin hieman vaikeampi asia. Varmasti lapsikiekkovaiheessa erilaiset pienpelit ovat erittäin hyviä pelitaitojen opettamiseen. Meidän pelin kulmakivet, eli pelitilanneroolit ovat niitä asioita joita pystymme opettamaan eri ikäluokissa, aivan pienistä junnuista isompiin junnuihin saakka. Pelitilanneroolejahan on neljä.
1. Kiekollinen hyökkääjä
2. Kiekoton hyökkääjä
3. Kiekollista puolustava
4. Kiekotonta puolustava.

Näistä ehkä vaikein on rooli 4, joka rupee näkymään vasta kilpaikäluokissa kunnolla. Mutta ajatuksena se, että näitä neljää roolia pystytään opettamaan ikäluokkaan sopivalla tavalla ihan pikkujunnuista lähtien. Lisäksi tietenkin liitolla on hyvät kultaiset säännöt hyökkäämiseen ja puolustamiseen. (Mielestäni nämä asiat ovat positiivisia poikkeuksia liiton toiminnassa).


Oma kokemus ainakin on, että melko vähän enää ajatellaan pelitapa-valmentamista. Tietenkin jokainen voi ymmärtää tuon pelitapa sanan miten haluaa, mutta kyllä paljon valmennetaan yksilön ratkaisuja kulloiseenkin pelitilanteeseen. Eli pelaaja joutuu itse valitsemaan parhaimman tavan pelata. Tähän kun lisätään kolmen pelaajan yhteistyö, niin ollaan melko pitkällä. Toki sanottava myös se, että heikommilla yksilöillä varustettu joukkue pelaa varmasti myös paljon rakenteen kautta. Tämä ei aina ole huono juttu, mutta pitkässä juoksussa en näe kauheasti järkeä. Itse toki olen toiminut isoissa seuroissa ja paljon nähnyt myös muiden isojen seurojen toimintaa, niin nämä asiat pohjautuvat sieltä. Pienemmissä seuroissa voi asiat tietenkin olla toisin.

Mitä olette muuten mieltä AAA/AA/A tasoista? Onko tämä hyvä asia vai huono?
 

Glove

Jäsen
Mitä olette muuten mieltä AAA/AA/A tasoista? Onko tämä hyvä asia vai huono?
Ehdottomasti hyvä asia, jokainen joukkue saa pelata tasoisiansa vastaan tiukkoja pelejä. Toki sinne joukkoon aina mahtuu joku, joka ottaa A-tasollakin pataan joka pelissä vähintään kymmenellä maalilla. Joskus olen miettinytkin, että mikä tämmöisissä tapauksissa on mennyt niin pieleen, ettei ole mitään palaa edes heikoimpia joukkueita vastaan. No, aina jonkun pitää olla viimeinen. Jos vielä joskus valmennan niin pidän kyllä huolen, ettei se ole minun joukkue.

Olen käyttänyt tasoryhmiä reeneissäkin jo viime vuosituhannella. Kesällä ja oheisharjoittelussa on voinut tehdö ryhmiä senkin mukaan, mitä kenenkin tarvii kehittää. Tai vaikka punttireenissä sen mukaan, paljonko rautaa liikkuu tai kuuluuko vielä siihen ryhmään joka hioo tekniikka hyvin pienellä painolla. Jääreeniä ajatellen joukkueessa on periaatteessa kolme ryhmää. Joukkueen sisäiset AAA, AA ja A. Tarvittaessa liikettä ryhmien välillä ja jos reenataan vaikka puolikkaalla kentällä juttuja niin keskikastin pelaajat jaetaan muihin ryhmiin. Parhaita ja heikoimpia on turha sekoittaa samaan reeniin, koska kumpikaan ei hyödy siitä mitään, jos Jussi vie Jaakkoa joka kerta 100-0 kun sattuvat harjoitteessa vastakkain. Tavoite tietysti on, että Jaakko pärjäisi myös Jussia vastaan kun pelissäkin saattaa sattua se vastustajan Jussi vastaan. Ryhmiin jako pitää nähdä niin, että se palvelee pelaajan kehitystä. Ei niin, että näihin pelaajiin kannattaa panostaa ja noilla lopuilla ei ole niin väliä. Valmentajan hommissa itse näen haasteena, sen, että saan sen joukkueen huonoimmankin pelaamaan hyvää lätkää. Hyvin palkitsevaa kun se onnistuu.
 

läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Aikaisemmasta viestistäni jäi pois ehkäpä se tärkein valmennuksen osa-alue eli henkinen valmennus (se on urheilijan positiivinen mieli). Lajitaidot, fysiikka ja ennen kaikkea peliäly sekä systeemi ei iskostu urheilijaan, joka on ahdistunut, pelokas jne. Hyvän fiiliksen mutta kovan vaatimustason saaminen pelaajille ei ole helppoa. Tasoryhmät esim. aiheuttavat vähemmän negatiivisia vaikutuksia, jos pelaajat tietävät homman olevan reilua. Glove kyllä minun kokeman mukaan taitaa kuulua vähemmistöön pitäessään palkitsevana huonojen pelaajien kehittymistä.
 

Glove

Jäsen
Glove kyllä minun kokeman mukaan taitaa kuulua vähemmistöön pitäessään palkitsevana huonojen pelaajien kehittymistä.
Joukkue tarvitsee jossain vaiheessa sen neloskentän ja yleensä vähän ylikin. Pikkujunnuissa voi pelata kahdella, mutta ei se enää U16 iässä onnistu. Silloin on hyvä, jos se nelonenkin pystyy pelaamaan eikä vain roiskimaan kiekkoja pleksin kautta keskialueelle.

Muistuupa mieleeni yksi kausi C-SM sarjassa, jolloin eräs joukkue lähti loppuotteluihin ennakkosuosikkina. Tämä joukkue peluutti todella paljon ykkös- ja kakkoskenttää, kolmosta ja nelosta huomattavasti vähemmän. Toki ne kaksi oli hyviä kenttiä, maajoukkuepelaajia jne. Vastaan tuli sitten joukkue, joka finaaleissa luisteli neljän kentän voimin jalat alta tältä ennakkosuosikilta ja eteni mestariksi suoraan voitoin 2-0.
 

läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Parhaimpien kavereiden osalta esim. C:ssä on usein kyse valmennuksessa siitä, että ei pilaa pelaajia, jotka ovat yleensä lahjakkaita pelaajia ollen myös biologisesti kypsiä. Se on kova valmentaja, joka kykenee kehittämään lahjattomampia tai pitämään hommassa mukana biologisesti nuoremmat, jotka fysiologisesti itse asiassa ovat lähtökohtaisesti ne lahjakkaimmat urheilijat ilman ihmisten keksimiä sarjajärjestelmiä. C-B- vaihe on todella vaikea, koska tuossa ikäluokassa yhdistyy usein monta huonoa asiaa kuten hormonimyrsky, huono (kypsymätön) valmennus, koulu, seurustelu, kilpakiekko ja sen tuoma paine kiireineen jne. Kukahan haluaisi keksiä järkevän ratkaisun tuohon yhtälöön, jota on taivasteltu muutama vuosikymmen ainakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös