Juniorivalmentajat

  • 209 608
  • 865

Glove

Jäsen
Erikoiselta aina vaan omaan korvaan kuulostaa nämä, että jokin taho/seura tai henkilö tahallaan tekisi hallaa jonkun toisen lapsen harrastuksen suhteen. Mutta kaippa meitä ihmisiä on jokaiseen veneeseen.
Kateus vie kalatkin vedestä.

Yksi esimerkki. Oli seurassa pari E-juniori pelaajaa, jotka olivat aika ylivoimaisia omassa ikäluokassaan. Pelasivat sitten välillä Djunnujen kakkosryhmässä AA tai A tasolla (en muista kumpi) ja pystyivät pelaamaan sielläkin ihan hyvin. Seuran johtokunnassa tuli muutoksia vuosikokouksen myötä ja yksi ensimmäisiä päätöksiä oli, että jokainen pelaa vain omassa ikäluokassa. Onneksi tämä ei tullut esteeksi poikien kehitykselle vaan pelaavat molemmat tällä hetkellä SM-tasolla.
 

hege

Jäsen
Meillä fudiksessakin on nyt seurassa menty enemmän siihen suuntaan, että kaikki pelaisivat omassa ikäryhmässä ja oma tunne on että aikaisempaa vähemmän on pelaajia jotka pelaavat kahdessa ikäryhmässä. Meillä oli muutama vuotta nuorempi mukana pitkään, mutta nyt siirtyneet viimeisen kahden vuoden aikana omaan ikäryhmään ja kuulemma syynä ollut ensisijaisesti se että halutaan saada kovia kilpajoukkueita jokaiseen ikäryhmään mikä seuran tasolla ihan perustelua jos se ei haittaa pelaajan kehitystä. Joskus kyllä nähnyt tapauksia missä innokaat vanhemmat on halunnut pitää pelaajaa turhan pitkään vuotta vanhempien joukossa, omasta mielestäni silloin pelaajan pitäisi olla sen kilparyhmän tasoa (olettaen siis että nuorempi ikäluokka on ns. samaa tasoa mutta vain nuorempaa) vanhemmassa ryhmässä koska muuten voisi olla fiksumpaa olla omassa ikäryhmässä itselleen sopivassa tasossa.

Vastaavasti meillä on ollut yli-ikäisiä myös mukana mutta heidän kohdalla on se hankaluus, että yli-ikäinen ei voi ilmeisesti nykyisin olla mukana kuin yhdessä ikäryhmässä eli jos on vuotta nuorempien mukana niin ei voi edustaa omaa ikäryhmää ja tämän valinnan tekeminen on kyllä usein tiukka paikka.
 

Zer0u

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnusarjat
Kateus vie kalatkin vedestä.

Yksi esimerkki. Oli seurassa pari E-juniori pelaajaa, jotka olivat aika ylivoimaisia omassa ikäluokassaan. Pelasivat sitten välillä Djunnujen kakkosryhmässä AA tai A tasolla (en muista kumpi) ja pystyivät pelaamaan sielläkin ihan hyvin. Seuran johtokunnassa tuli muutoksia vuosikokouksen myötä ja yksi ensimmäisiä päätöksiä oli, että jokainen pelaa vain omassa ikäluokassa. Onneksi tämä ei tullut esteeksi poikien kehitykselle vaan pelaavat molemmat tällä hetkellä SM-tasolla.
Joo, toki jollain tavalla ymmärrän tällaiset isommat seuran linjaukset, jotka sitten voivat koskettaa sitä kautta niitä yksittäisiä pelaajia.

Ihmettelyni aihe oli nimenomaan se, että aika ajoin näitä kuulee, että yksittäiset valmentajat tai valmennuspäälliköt vanhempien mukaan yrittävät kaikin keinoin tehdä jonkun lapsen harrastamisesta vaikeaa / savustaa seurasta ulos.

Tottakai poikkeuksia varmasti löytyy negatiivisessa mielessä, mutta mietin isoa kuvaa. Moni asia on kuitenkin näissä lasten harrastusjutuissa subjektiivisia näkemyksiä ja aina kun puhutaan subjektiivista näkemyksistä, mielipiteitä löytyy suuntaan jos toiseen. Varsinkin oto-valmentajat pyrkivät varmasti kasaamaan vain mahdollisimman hyvän joukkueen omasta mielestään. Seuran työntekijät joutuvat tietenkin myös miettimään isompia ja laajempia kokonaisuuksia pidemmällä tähtäimellä. Osalle vanhemmista myös se AA toimintaan ”joutuminen” on sama kuin lajin ja harrastuksen lopettaminen, vaikka lapselle siellä saattaisi olla ihan mielekästä toimintaa. Vahvasti status kysymys minun mielestäni.

Toki se on fakta, että harvassa isossa seurassa AAA ja AA toimintaa pystyy laadullisesti vertaamaan, koska kyllä sinne AAA toimintaan hakeutuvat ne parhaimmat valmentajat ja AA toimintaan sitten ne ”loput”. Kaikella kunnioituksella. Mutta siltikin, onko se aina maailmanloppu? Tämäkin vääntö loppuisi, kun olisi vain Uxx sarja, eikä mitään tasoja missään.

No sitten kärkipelaajien vanhemmat aloittaisi kitinän, kun ”joutuvat” harrastelemaan heikkojen pelaajien kanssa samassa joukkueessa. Näin se tulee menemään, aina löytyy puheita, että meidän lapsi on parempi kun teidän lapsi, oli se toimintamalli mikä tahansa.
 

Glove

Jäsen
Joo, toki jollain tavalla ymmärrän tällaiset isommat seuran linjaukset, jotka sitten voivat koskettaa sitä kautta niitä yksittäisiä pelaajia.
Linjaus tosiaan koski vain näitä kahta pelaajaa. Muut oli jo valmiiksi omissa ikäluokissaan, pl. jotkut vanhemmat ikäluokat joissa joukkueet koostuivat kahdesta ikäluokasta muutenkin.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Kun olin vielä seuratoiminnassa kentällä mukana, niin meillä vuosien varrella kunkin ikäluokan AA ja AAA treenasivat pääosin yhdessä. Pelaajia oli kuitenkin määrällisesti sen verran vähän, että harjoitteet onnistuivat järkevästi. Paikat tasoryhmissä eivät olleet kiveen hakatut, vaan kokoonpanot elivät sen mukaan, miten pelaajat kehittyivät, suorittivat harjoituksissa ja peleissä. Jokaiselle pyrittiin hakemaan kulloiseenkin tilanteeseen sopivaa haastetta.

Kärkipelaajat (1-4 ikäluokastaan) pelasivat vuotta vanhemmissa osa välillä ja osa jatkuvasti ja ihan huiput (0-2 ikäluokastaan) kahta vuotta vanhemmissa. Näitä pelaajista suurin osa pelaa vieläkin ja heitä löytyy nykyään Mestiksestä, Liigasta, Euroopan eri sarjoista, KHL:stä ja jopa NHL:stä. Toki osa lopettanutkin kokonaan tai sitten höntsäilevät.

Mitä itsellä on kokemusta, niin pelaajien siirrot ikäluokkien tai tasoryhmien välillä ovat olleet oikeutettuja ja palaajien kehityksen kannalta parhaat mahdolliset ratkaisut. Välillä pelaajia on siirretty myös vuotta nuorempiin, jos omassa ikäluokassa on tehnyt vaikeaa selviytyä. Pääasia, että harrastus jatkuisi ja moni kelpo pelimies kehittyy sieltä vielä myöhemminkin. Varsinkin ikäluokkien välillä tapahtuvien siirtojen kohdalla on käytetty perusteellista harkintaa. Siirroista ei päätä yksi henkilö, vaan ikäluokkien vastuuvalmentajien mukana päätöksen teossa ovat valmennuspäällikkö tai seuravalmentaja.

Tarinan kääntöpuoli on sitten intohimolla lajiin ja oman jälkikasvun harrastukseen suhtautuvat yli-innokkaat vanhemmat. Se on selvä, että päätökset eivät miellytä, kun "koetaan", että oma junnu on kärsinyt vääryyttä. Ja usein junnu itse tajuaa, missä mennään ja hänellä ei ole ongelmaa, vaan ongelma on lähinnä vanhemmilla. Yksityiskohtiin menemättä, niin on aivan käsittämätöntä, miten pitkälle jotkut yli-innokkaat vanhemmat ovat valmiita menemään, kun yritetään vääristää ja osin myös kaunistellakin asioita, että oma junnu saisi jotain etua. Siinä kyllä tekee omalle junnulle karhun palveluksen ihan jo muutenkin kuin vain kiekko ajatellen.

Asioita kyseenalaisestikin vääristävät yli-innokkaat vanhemmat syövät kauden mittaan aivan järjettömät ajat tehokasta työaikaa seuran toimijoilta ja se on kaikesta olennaisesta pois. Pahimmillaan vanhemmat häiriköivät toimijoita työpaikoilla ja kotona vapaalla viikolla tai viikonloppuna , eikä silloin aina tunnisteta paljonko kello on? Eikös jossain päin ole ollut käsirysyjäkin, itse tiedän uhkailuja tapahtuneen. Nykyään koulumaailmasta tuttu oikeudella uhkaaminen on lisääntynyt myös seuratoiminnassa. Toivottavasti tulevaisuudessa riittää seuratoimijoita, jos tämä touhu menee vielä hullummaksi.
 
Viimeksi muokattu:

Glove

Jäsen
Kun olin vielä seuratoiminnassa kentällä mukana, niin meillä vuosien varrella kunkin ikäluokan AA ja AAA treenasivat pääosin yhdessä. Pelaajia oli kuitenkin määrällisesti sen verran vähän, että harjoitteet onnistuivat järkevästi. Paikat tasoryhmissä eivät olleet kiveen hakatut, vaan kokoonpanot elivät sen mukaan, miten pelaajat kehittyivät, suorittivat harjoituksissa ja peleissä. Jokaiselle pyrittiin hakemaan kulloiseenkin tilanteeseen sopivaa haastetta.

Kärkipelaajat (1-4 ikäluokastaan) pelasivat vuotta vanhemmissa osa välillä ja osa jatkuvasti ja ihan huiput (0-2 ikäluokastaan) kahta vuotta vanhemmissa. Näitä pelaajista suurin osa pelaa vieläkin ja heitä löytyy nykyään Mestiksestä, Liigasta, Euroopan eri sarjoista, KHL:stä ja jopa NHL:stä. Toki osa lopettanutkin kokonaan tai sitten höntsäilevät.

Mitä itsellä on kokemusta, niin pelaajien siirrot ikäluokkien tai tasoryhmien välillä ovat olleet oikeutettuja ja palaajien kehityksen kannalta parhaat mahdolliset ratkaisut. Välillä pelaajia on siirretty myös vuotta nuorempiin, jos omassa ikäluokassa on tehnyt vaikeaa selviytyä. Pääasia, että harrastus jatkuisi ja moni kelpo pelimies kehittyy sieltä vielä myöhemminkin. Varsinkin ikäluokkien välillä tapahtuvien siirtojen kohdalla on käytetty perusteellista harkintaa. Siirroista ei päätä yksi henkilö, vaan ikäluokkien vastuuvalmentajien mukana päätöksen teossa ovat valmennuspäällikkö tai seuravalmentaja.

Tarinan kääntöpuoli on sitten intohimolla lajiin ja oman jälkikasvun harrastukseen suhtautuvat yli-innokkaat vanhemmat. Se on selvä, että päätökset eivät miellytä, kun "koetaan", että oma junnu on kärsinyt vääryyttä. Ja usein junnu itse tajuaa, missä mennään ja hänellä ei ole ongelmaa, vaan ongelma on lähinnä vanhemmilla. Yksityiskohtiin menemättä, niin on aivan käsittämätöntä, miten pitkälle jotkut yli-innokkaat vanhemmat ovat valmiita menemään, kun yritetään vääristää ja osin myös kaunistellakin asioita, että oma junnu saisi jotain etua. Siinä kyllä tekee omalle junnulle karhun palveluksen ihan jo muutenkin kuin vain kiekko ajatellen.

Asioita kyseenalaisestikin vääristävät yli-innokkaat vanhemmat syövät kauden mittaan aivan järjettömät ajat tehokasta työaikaa seuran toimijoilta ja se on kaikesta olennaisesta pois. Pahimmillaan vanhemmat häiriköivät toimijoita työpaikoilla ja kotona vapaalla viikolla tai viikonloppuna , eikä silloin aina tunnisteta paljonko kello on? Eikös jossain päin ole ollut käsirysyjäkin, itse tiedän uhkailuja tapahtuneen. Nykyään koulumaailmasta tuttu oikeudella uhkaaminen on lisääntynyt myös seuratoiminnassa. Toivottavasti tulevaisuudessa riittää seuratoimijoita, jos tämä touhu menee vielä hullummaksi.
Näissä kahdessa viimeisessä kappaleessa kerroit oikeastaan kaikki suurimmat syyt miksi en ole enää aktiivivalmentaja.
 

Bat79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Jumbo-Visma cycling, HIFK, KJT Haukat
Asioita kyseenalaisestikin vääristävät yli-innokkaat vanhemmat syövät kauden mittaan aivan järjettömät ajat tehokasta työaikaa seuran toimijoilta ja se on kaikesta olennaisesta pois. Pahimmillaan vanhemmat häiriköivät toimijoita työpaikoilla ja kotona vapaalla viikolla tai viikonloppuna , eikä silloin aina tunnisteta paljonko kello on? Eikös jossain päin ole ollut käsirysyjäkin, itse tiedän uhkailuja tapahtuneen. Nykyään koulumaailmasta tuttu oikeudella uhkaaminen on lisääntynyt myös seuratoiminnassa. Toivottavasti tulevaisuudessa riittää seuratoimijoita, jos tämä touhu menee vielä hullummaksi.
Voin allekirjoittaa tämän myös oman kokemukseni perusteella, suurin osa vanhemmista on tietty hyviä ja mukavia ihmisiä, mutta sitten se muutama prosentti vie aivan järjettömän paljon resursseja ja motivaatiota.

En ole koutsannut, mutta olin poikani joukkueessa mukana kiekkokoulusta U15 vaiheeseen joukkueenjohtajana ja huoltajana. Jojo-aikoina jengissä oli noin 70 junnua eli noin 140 vanhempaa, tuohon porukkaan mahtui yhtä ja toista.

Mulle kävi niin että lopetin jojoilun joskus U11-vaiheessa kesken kauden, oma poikani oli AAA-joukkueessa kuulemma vain sen vuoksi että minä olin jojo, kourallinen vanhempia näki kaikessa vain vainoa ja vääryyttä ja sen minulle kertoivat 24/7. Tuohon kun lisättiin vielä omien vanhempieni vakava sairastuminen niin psyyke ei vaan kestänyt. Pidin puolen vuoden tauon ja jatkoin sitten huoltajana tonne U15-vaiheeseen asti.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Näissä kahdessa viimeisessä kappaleessa kerroit oikeastaan kaikki suurimmat syyt miksi en ole enää aktiivivalmentaja.
Mulle kävi niin että lopetin jojoilun joskus U11-vaiheessa kesken kauden, oma poikani oli AAA-joukkueessa kuulemma vain sen vuoksi että minä olin jojo, kourallinen vanhempia näki kaikessa vain vainoa ja vääryyttä ja sen minulle kertoivat 24/7.
Harmi juttu kaikkiaan nämä teidän omat kokemukset ja niiden takia lopettamiset seuratoimijoina. Vastaavia tapauksia on varmasti paljon. Kiekkolegenda Janne Ojanen nosti aiheen esillä isosti vuonna 2014, kun kertoi kyllästyneensä ikäkausivastaavana vanhempien jatkuvaan valittamiseen. On varmasti turhauttavaa toimijoille, kun vaikka toimisi tehtävässään miten hyvin ja oikeudenmukaisesti sääntöjen puitteissa, niin jatkuvasti tulee lunta tupaan. Sitä on ollut ikävää seurata jo ihan näin sivustakin.
suurin osa vanhemmista on tietty hyviä ja mukavia ihmisiä, mutta sitten se muutama prosentti vie aivan järjettömän paljon resursseja ja motivaatiota.
Juurikin näin, onneksi näiden joka ikisissä harjoituksissakin kyttäämässä olevien "hallipoliisien" ryhmä on yleensä erittäin pieni. Toki paljon he saavat välillä turhaa hässäkkää aikaiseksi. Mutta ainahan seurojen toiminnassa on jotain kehitettävää ja osa vanhemmista (ei hallipoliisit) sanovat varmasti asiastakin, mutta silloin lähestymistapa onkin yleensä jo ihan erilainen ja rakentava keskustelu vie asioita aina eteenpäin.
 

Bat79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Jumbo-Visma cycling, HIFK, KJT Haukat
Mutta ainahan seurojen toiminnassa on jotain kehitettävää ja osa vanhemmista (ei hallipoliisit) sanovat varmasti asiastakin, mutta silloin lähestymistapa onkin yleensä jo ihan erilainen ja rakentava keskustelu vie asioita aina eteenpäin.
Juuri näin, aiheesta kuuluukin sanoa jos on rakentavaa ja järkevää palautetta, sitten on se porukka joka kitisee ja vinkuu aivan älyttömyykisistä ajatuksenaan buustata oman junnun uraa. Korostan vielä että mulla ei ollut koskaan minkäänlaisia vaikeuksia yhdenkään junnun kanssa, mun mielestä homma heidän kanssaan oli aivan älyttömän mukavaa.

En tosiaan ole enää pariin vuoteen ollut pojan jengin toimihenkilönä, viimeksi viime viikolla juteltiin nykyisen jojon kanssa ensi kauden joukkueen rakentamisen haasteista, iso osa näistä haasteista johtuu mielestäni seuran toimintakulttuurista ja sen myös kerroin.

Jaksamista, isot kiitokset ja hyviä hetkiä kaikille seuratoimijoille teette arvokasta työtä.

P.S. En mä kokonaan ole päässyt seuratoiminnasta irti, vaihdoin lajia ja touhuan nykyään tyttären voimistelujoukkueessa.
 
Viimeksi muokattu:

Rene Saari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hamilton Mustangs
Erikoiselta aina vaan omaan korvaan kuulostaa nämä, että jokin taho/seura tai henkilö tahallaan tekisi hallaa jonkun toisen lapsen harrastuksen suhteen. Mutta kaippa meitä ihmisiä on jokaiseen veneeseen.
Ei kyse niinkään hallan tuottamisella muille, mutta siinä vaiheessa kun pojan pelipaikka määräytyy isän arvon mukaan seuralle (meritoitunut valmentaja), voi hyvinkin kyseenalaistaa nuorisourheilun (tai oikeastaan lasten harrastuksen) eettisen puolen.
Ja kyllä lapset osaavat sitä itsekin jo ihmetellä (v******tua), kun koko vuoden takamatkalla olleen pojan pelitasoa ei seurassa tarkastella. Paitsi satunnaisesti korkeintaan ylöspäin.
 

juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Ei kyse niinkään hallan tuottamisella muille, mutta siinä vaiheessa kun pojan pelipaikka määräytyy isän arvon mukaan seuralle (meritoitunut valmentaja), voi hyvinkin kyseenalaistaa nuorisourheilun (tai oikeastaan lasten harrastuksen) eettisen puolen.
Ja kyllä lapset osaavat sitä itsekin jo ihmetellä (v******tua), kun koko vuoden takamatkalla olleen pojan pelitasoa ei seurassa tarkastella. Paitsi satunnaisesti korkeintaan ylöspäin.
Toisaalta useimmiten on melk vaikea arvioida junioreita. Joskus geeneillekkin kannattaa antaa arvoa. Esim. Brett hull ei pitänyt jääkiekosta yhtään ja meni eteenpäin isän nimellä ja 86 maalia NHL:ssä on melk hyvin yhdeltä kaudelta ja muutenkin pelasi hyvin. Tai vaikka Oliwer Kaski joka pelaa melko huonosti junioreissa ei olisi luultavasti koskaan pelannut A junnuihin ilman isänsä luottoa. Yleensä päätökset junioreissa menee useimmiten väärin aina suuntaan tai toiseen.
 

Zer0u

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnusarjat
Ei kyse niinkään hallan tuottamisella muille, mutta siinä vaiheessa kun pojan pelipaikka määräytyy isän arvon mukaan seuralle (meritoitunut valmentaja), voi hyvinkin kyseenalaistaa nuorisourheilun (tai oikeastaan lasten harrastuksen) eettisen puolen.
Ja kyllä lapset osaavat sitä itsekin jo ihmetellä (v******tua), kun koko vuoden takamatkalla olleen pojan pelitasoa ei seurassa tarkastella. Paitsi satunnaisesti korkeintaan ylöspäin.
Ymmärrän tämän näkökulman ja en kiellä etteikö näin voisi olla. Mutta mistä tiedät, että pelipaikka määräytyy pelkästään tuon perusteella? Eikö voi olla mahdollista, että kyseinen pelaaja on tasoltaan riittävän hyvä pelaamaan siellä missä pelaa?
 

Piiskuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oranssi, sympatiat sinisille
Otanpa kantaa asiaan jo jossain määrin kokeneena junnuvalmentajana, en isänä. Omalle kohdalleni ei ole vuosien saatossa onnekseni kovin montaa "ongelma-vanhempaa" sattunut, mutta ainahan noitakin toki joukkoon mahtuu. Joihinkin ikäluokkiin enemmän kuin toisiin. Lähes poikkeuksetta ongelman taustalla on oman kokemukseni mukaan ollut se, että pojan peli ei ole kulkenut toivotulla tavalla. Käytännössä siis vanhemman toivomalla tavalla. En kuitenkaan halua leimata näitä automaattisesti yli-innokkaiksi, vaan ainakin jollakin tasolla ymmärrän ilmiön sinänsä inhimilliset taustasyyt. Vanhemmat kun tapaavat haluta lapselleen parasta. Samalla nämä kuitenkin vertaavat omiaan muihin - yleensä niihin etevimpiin pelaajiin tietämättä ja ymmärtämättä, millaisia seikkoja tasoerojen taustalla piilee; miten paljon ne ryhmän kärkipojat ovat vuosien varrella harrastaneet eri lajeja ja millaisia viikkoliikuntamääriä näillä on ollut esim. ikävuosina 6-12 v., miten paljon laadukkaammin ko. pelaajat harjoittelevat tai miten näiden sillä hetkellä edistyneimpien kova motivaatio saattaa näkyä ja vaikuttaa jokapäiväisessä tekemisessä. Ja siitähän se pahoinvointi sitten alkaa. Aletaan mm. kyseenalaistaa valmentajien vaatimustasoa ja että saavatko nämä AA-tason pelaajat yhtä paljon vastinetta kuukausimaksuilleen, kun erot kehityksessä näyttävät vain kasvavan. Joskus tämä voi olla perusteltua, joskus ei. Niin tai näin, lähtökohtaisena olettamana tuppaa kuitenkin olemaan, että pojan omasta tekemisestä tämä ei voi olla kiinni, koska tällehän lätkä on aina ollut hänelle kaikki kaikessa. Myöskään vanhemmista se ei voi olla kiinni, koska hehän ovat kk-maksujen lisäksi maksaneet pojalle vähintään pari-kolme leiriä vuodessa + viikottaiset tehojäät jne. Vanhemmat kuitenkaan harvoin ymmärtävät, että se vimma pitäisi näkyä nimenomaan jokapäiväisessä tekemisessä treeneissä. Jos näin ei ole, lätkä voi aidosti silti olla lapsen intohimo, mutta tämä ei ehkä sittenkään nauti itse tekemisestä niin paljoa kuin vaatisi tulla huipuksi. Ainakaan vielä sillä hetkellä. Ja kun vanhempi ei kykene olemaan näyttämättä pettymystään lapselle, alkaa lapsikin helposti voida pahoin.

Olen vuosien varrella usein todennut kysyttäessä, että todella moni valmentamieni joukkueiden pelaajista on E-D -vaiheessa vimmatusti halunnut tulla NHL-tähdeksi, mutta todella harva on ollut valmis suhtautumaan päivittäiseen tekemiseen sellaisella kunnianhimolla, jota tuon päämäärän tavoittaminen todennäköisesti edellyttäisi. Tätä vanhempien on todennäköisesti vaikeaa ymmärtää, koska eivät juuri pääse seuraamaan ryhmän ja sen jäsenten toimintaa arjessa niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin viikosta, kuukaudesta ja kaudesta toiseen. Olen myös nähnyt useammankin tapauksen, jossa pukukopissa todella aidon iloinen E-D -ikäinen AA-tason (sillä hetkellä) pelaaja kujeilee treenien jälkeen pelikavereidensa kanssa ilman huolen häivää ja heittää kavereiden kanssa ikätason mukaista koppiläppää ilman vähäisintäkään kiirettä lähteä kotia kohti, mutta hetkeä myöhemmin hyppää hallin kulmalla synkistelevän isänsä auton kyytiin naama väärinpäin. Nämä tapaukset ovat aina saaneet hieman mietteliääksi, koska tuolloin pojan pelit harvemmin minun kokemukseni mukaan jatkuvat kovin pitkään.

Ja sitten se kaikkein tärkein pointti, jotta toistelin tuossa edellä sanaparilla sillä hetkellä (lienee itsestään selvyys, mutta sanonpa kuitenkin): Poikien taso suhteessa toisiinsa vaihtelee vuosien saatossa yllättävän paljon, jos valmennus tai ikäluokan rakenne antavat aidon mahdollisuuden kilpailulle ikäluokan sisällä. Tähän vaikuttavat aika pirun monet tekijät. Aina niin perkeleen taitava ja hypetetty tähtipoika A ei jonkin kesän jälkeen enää jaksakaan innostua hikoilemaan treeneissä 4-5x/vko, ja homma alkaa kuivua kasaan. B, joka ei ole ikinä ollut erityisen etevä, saa varhaisen murrosiän tuoman buustin, ja onkin yhtäkkiä porukan vahvin ja nopein. Ja itsevarmin. Ainakin väliaikaisesti. Kolmas, yleistaitava pienempi kaveri C pahoinvoi, kun ei enää oikein uskallakaan mennä kulmaan vääntämään "yksykköstä" isoksi kasvanutta B:tä vastaan, kikat eivät toimi eikä peli muutenkaan kulje vanhaan malliin. Onko kyseessä normaali, ikään kuin luonnonvalinnan kaltainen kehityskulku ja siihen liittyvä karsinta, vai sittenkin haaste, jolle valmennus ja seurat voisivat tehdä jotakin? Nythän tuossa hypoteettisessa, mutta varsin usein joukkuetoiminnassa jossain E1-D1 -vaiheessa toistuvassa kuviossa kaksi kolmesta pelimiehestä, A ja C on vaarassa pudota kelkasta, vaikka ovat läpi pikkujunnuvuosien olleet oikein eteviä, ja potentiaalikin on tunnistettu laajalti. C sen sijaan oli ihan paska, vaan eipä olekaan enää! Jeejee!

Oma vahva kantani on, että kyllä voi tehdä, ja todellakin jumalauta pitäisi! Ongelmana näissä tuppaa minun mielestäni olemaan niin vanhempien kuin valitettavasti liian usein myös valmennuksen eläminen hetkessä ja tulosten tuijottelu & peliryhmien fantasiamanagerointi sen sijaan, että otettaisiin rauhassa, pyrittäisiin tunnistamaan kehityskulkuja ja aidosti edes yritettäisiin kehittää niitä pelaajia. Aika harva koutsi jaksaa tai ehtii kirjoittaa muistiinpanoja tai kerätä dataa (esim. vastustajan irrottaminen kiekosta, syötöt omille, voitetut kaksinkamppailut jne) pelaajistaan, eivätkä tästä johtuen aidosti myöskään muista, mikä oli A:n, B:n ja C:n taso ja tilanne vuosi tai kaksi sitten. Mikä on kaikkein käsittämättömintä, tätä ei usein välttämättä edes pidetä millään tasolla merkityksellisenä tietona. Toisaalta ei välttämättä edes yritetä nähdä parin vuoden päähän arvioimalla pelaajan ominaisuuksia ja fyysisen kehityksen vaihetta. Jos joku onneton sattuu kehittymään hieman muita hitaammin eikä murrosikä ole vielä alkanut, ympärillä olevien aikuisten kyvyttömyys nähdä vaikkapa briljantti peliäly näyttää olevan melko yleistä. Kuten myös se, että huomio usein kiinnittyy korostetusti ko. pelaajan sen hetkiseen alisuoriutumiseen vaikkapa suoraluistelussa tai kaksinkamppailuissa.

Parhaana keinona selviytyä näistä em. kaltaisista haasteista voittajana ja saada pelaajarinki pysymään laajana on omien kokemusteni mukaan mahdollisuus kierrättää pelaajia melko ennakkoluulottomasti eri peliryhmien välillä E-D -iässä. Jotta tämä olisi pelaajia kehittävää, tämä edellyttää kuitenkin laajaa rinkiä pelaajia, joita on valmennettu aika tiukalla vaatimustasolla jo vuosia ja joiden tekemisen taso, fyysiset ominaisuudet ja moraali on peliryhmästä riippumatta hyvällä "AAA"-tasolla. Ja tällaisen mallin onnistumisen kannalta täysin ratkaiseva merkitys on sillä arvopohjalla, mikä joukkueen ympärille on onnistuttu luomaan. Vanhempien täytyy säilyttää maltti myös silloin, kun oma poika pelaa AA-pelejä ja ymmärtää, että vaikka joku tai jotkut näistä pojistamme kukaties vielä tekee kiekosta itselleen ammatin, paraskaan oraakkeli meistä ei pysty ennen C2-C -vaihetta vielä antamaan kovinkaan kummoisia ennusteita siitä, ketkä ovat lopulta ne kaikkein potentiaalisimmat.

Loppuun vielä pahoitteluni jälleen kerran liian pitkäksi venähtäneestä ja rönsyilevästä kirjoittelustani. Toivottavasti tämä herättää teissä, arvon lajitoverit, ajatuksia - joko omaa tekemistä vahvistavia tai sitä kyseenalaistavia. Tsemppiä kevään peleihin!
 

hege

Jäsen
Kiitokset, täällä taas erittäin mielenkiintoista keskustelua näin fudis-näkökulmastakin.

Oman lapsen suorituksia katsoo ehkä helposti liikaa yksilösuorituksina (hyvässä ja huonossa) eikä niinkään sen kautta miten ne edistävät joukkueen peliä ja tämän takia sitten ihmetellään miksi valmentaja antaa kriittistä palautetta vaikka tehtiin näyttäviä kikkailuita. Vanhemmille on myös vaikea hyväksyä sitä jos oma lapsi siirtyy kilpajoukkueesta haastejoukkueeseen vaikka sille olisi selvät perusteet, mutta se on totta että siirrot pitäisi pystyä perustelemaan hyvin ja samalla antaa pelaajalle tieto niistä asioita mitä hänen pitäisi kehittää ja neuvot tähän kehittämiseen koska ideana pitäisi olla nostaa mahdollisimman paljon pelaajia kohti kilpatasoa. Osan vanhemmista kanssa tämä on toiminut hyvin ja osan huonommin ja käytännössä ne vanhemmat joiden lapsen siirto alempaan ryhmään on johtunut teknisen taidon puutteista ovat asian ymmärtäneet paremmin kuin ne joiden lapset ovat taitavia mutta pelaavat joko huonolla asenteella tai eivät ole riittävässä fyysisessä kunnossa. Joskus tämä toiminut hyvin kun pelaaja saanut onnistumisia alemmalla tasolla ja kehittynyt isomman peliajan avulla sitten palannut kilpajoukkueeseen mutta valitettavasti osalle (onneksi vähemmistö) siirto alaspäin on vain vahvistanut negatiivisia ominaisuuksia.

Mitäs mieltä täällä ollaan näistä kaikki pelaa ja puolen pelin säännöistä? Meillä nyt viimeinen vuosi puolen pelin takuulla, mutta itse miettinyt sitä että ehkä kilparyhmässä siitä olisi jo nyt voinut luopua ja ehkä harrastajissa voisi vaikka olla pidempääkin. Kilparyhmässä takuusta luopuminen antaisi mahdollisuuden ottaa peliin muutamia lisäpelaajia ajatuksella että pelaavat selvästi vähemmän mutta pääsevät kokeilemaan mukana ja keräävät sitten isompia minuutteja haasteessa ilman että joku peliaikaa kellottava vanhempi alkaa valittamaan. Harrastajissa takuun jatko taas varmistaisi paremmin peliaikaa kaikille hieman pidempään jos vain joukkueelle löytyisi sopiva taso ja harrastajissa voisi olla myös varsin väljät kaksoisedustus säännöt jotta pelaajat riittäisivät paremmin.
 

Bat79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Jumbo-Visma cycling, HIFK, KJT Haukat
Erittäin hyvä kirjoitus @Piiskuri , tuo eri aikaan kehittyminen on monelle vanhemmalle täysin tuntematon käsite ja ihmetyksen aihe. Pohjola-leiri on varmaan tästä räikein esimerkki, totuus on se että sinne valitaan sen hetken parhaat pelaajat, fyysiset ominaisuudet ja se missä vaiheessa murkkuikää olet vaikuttaa isosti.

Kun tuon ikäisistä pelaajista (15 vuotta) otetaan vaikka kymmenen jantterin otos niin huomataan että joku saattaa fyysisesti olla jo keskimääräisen 17- tai jopa 18-vuotiaan tasolla ja joku toinen 12-, 13-vuotiaan tasolla, ei siis ole ihme että nuo pidemmällä kehityksessä olevat "jyräävät". Suurin osa Pohjola-leirille valituista on syntynyt tammi- kesäkuussa, osaksi tuon seikan vuoksi.

Toinen juttu joka ottaa kupoliin on pistepörssien tuijottaminen ja sen perusteella nuorten pelaajien rankkaaminen, pelissä on niin monta muutakin asiaa kuin pisteiden tekeminen.
 

Glove

Jäsen
@hege jalkapallosta en paljoa tiedä, mutta joskus olen miettinyt, miksi junnuilla on useita vaihtopelaajia? Jalkapallo on kuitenkin laji, jossa pitäisi jossain vaiheessa jaksaa olla kentäälä 90 min. Eikö kannattaisi ottaa vain 1-2 vaihtopelaajaa, jolloin kaikki saisivat pelata enemmän ja joku kenties jopa koko ottelun? Jos pelaajia on "liikaa" kahteen peliryhmään niin perustettaisiin vielä kolmas. Kaikki saisivat enemmän peliaikaa.
 

hege

Jäsen
@Glove , suositus 8v8 (peliaika 2x30 min) pelissä lienee 9-12 pelaajaa ja maksimi saa olla 16. Meillä kilparyhmä pelaa ehkä normaalisti (kun pelattiin puolen pelin takuulla, itseasissa meillä tuo takuu loppui viimekauteen) 10 tai 11 pelaajalla ja usein puolustus pelaa koko pelin jos peli on tiukka ja laidat sekä kärki taas vaihtaa usein, monesti ensimmäisen tulee vaihtoon jossain 15-20 min välissä ja aika usein kaikki ehtii kentälle vaihdosta ensimmäisen puoliajan aikana. Syy tietenkin se, että kilpajoukkueessa haetaan voittoa (tietenkin kehitetään pelaajia mutta se nyt lienee itsestään selvää) ja tällä kuviolla saadaan juoksuvoimaa erän loppuun ja kuvitellaan sen auttavan voittoon. Kahdella tai kolmella vaihtopelaajalla on kohtuullisen helppoa päästä puolen pelin takuuseen ainakin jos pelit eivät oli kovin tiukkoja jatkuvasti ja tilannetta voi parantaa käyttämällä ei-avauksen pelaajia välillä haastejoukkueessa. Toinen syy pitää välillä vaikka 4 tai 5 vaihtopelaajaa on se, että kaverit pääsevät kokeilemaan näin pelaamista kovemmalla tasolla kuin normaalisti mutta ilman vastuuta siitä että pitää pelata 30 tai 40 minuuttia.
Peliryhmiä olisi hyvä toisaan olla riittävästi mutta esimerkiksi vaikka meillä on reilu 40 pelaajaa kirjoilla niin niistä ei saada aikaiseksi kuitenkaan kuin 3 joukkuetta (1 tasolle karsiva kilpa missä se 11 pelaajaa, 3 tasolle karsiva haaste missä 12 pelaajaa ja 5 tasolle harraste missä joku 13 enemmän tai vähemmän aktiivista ja 6-8 harvoin treeneissä käyvää) koska pelaajien kierrätys on ymmärrettävästi rajoitettua eri tasoryhmien kesken ja harrasteryhmissä pitää olla se 16-18 pelaajaa jotta saadaan joukkue kasaan ja pelaajat paikalle peliin koska kovin mielekästä ei ole antaa luovutusvoittoja sarjassa.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Kun tuon ikäisistä pelaajista (15 vuotta) otetaan vaikka kymmenen jantterin otos niin huomataan että joku saattaa fyysisesti olla jo keskimääräisen 17- tai jopa 18-vuotiaan tasolla ja joku toinen 12-, 13-vuotiaan tasolla, ei siis ole ihme että nuo pidemmällä kehityksessä olevat "jyräävät". Suurin osa Pohjola-leirille valituista on syntynyt tammi- kesäkuussa, osaksi tuon seikan vuoksi
Tästä on tutkimuskin, jossa todetaan, että U13-U15 ikäluokissa on henkisen/fyysisen kehityksen osalta jopa neljän vuoden eroja ikäluokan sisällä.
Lisäksi jääkiekkoilijan/lapsen aivot ovat osaltaan täysin eri kehitysvaiheissa, esim. pelinymmärtämisen kautta ajateltuna.
NHL on tämän hyvin huomioinut, kun draftaa Lokakuun jälkeen syntyneet vasta seuraavana kesänä. Vaikkapa Anton Lundell lähi-historian esimerkkinä.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
@Glove , suositus 8v8 (peliaika 2x30 min) pelissä lienee 9-12 pelaajaa ja maksimi saa olla 16. Meillä kilparyhmä pelaa ehkä normaalisti (kun pelattiin puolen pelin takuulla, itseasissa meillä tuo takuu loppui viimekauteen) 10 tai 11 pelaajalla ja usein puolustus pelaa koko pelin jos peli on tiukka ja laidat sekä kärki taas vaihtaa usein, monesti ensimmäisen tulee vaihtoon jossain 15-20 min välissä ja aika usein kaikki ehtii kentälle vaihdosta ensimmäisen puoliajan aikana. Syy tietenkin se, että kilpajoukkueessa haetaan voittoa (tietenkin kehitetään pelaajia mutta se nyt lienee itsestään selvää) ja tällä kuviolla saadaan juoksuvoimaa erän loppuun ja kuvitellaan sen auttavan voittoon. Kahdella tai kolmella vaihtopelaajalla on kohtuullisen helppoa päästä puolen pelin takuuseen ainakin jos pelit eivät oli kovin tiukkoja jatkuvasti ja tilannetta voi parantaa käyttämällä ei-avauksen pelaajia välillä haastejoukkueessa. Toinen syy pitää välillä vaikka 4 tai 5 vaihtopelaajaa on se, että kaverit pääsevät kokeilemaan näin pelaamista kovemmalla tasolla kuin normaalisti mutta ilman vastuuta siitä että pitää pelata 30 tai 40 minuuttia.
Peliryhmiä olisi hyvä toisaan olla riittävästi mutta esimerkiksi vaikka meillä on reilu 40 pelaajaa kirjoilla niin niistä ei saada aikaiseksi kuitenkaan kuin 3 joukkuetta (1 tasolle karsiva kilpa missä se 11 pelaajaa, 3 tasolle karsiva haaste missä 12 pelaajaa ja 5 tasolle harraste missä joku 13 enemmän tai vähemmän aktiivista ja 6-8 harvoin treeneissä käyvää) koska pelaajien kierrätys on ymmärrettävästi rajoitettua eri tasoryhmien kesken ja harrasteryhmissä pitää olla se 16-18 pelaajaa jotta saadaan joukkue kasaan ja pelaajat paikalle peliin koska kovin mielekästä ei ole antaa luovutusvoittoja sarjassa.

Ihan mielenkiinnosta, miksi sitä voittoa pitää hakea peluutuksen ehdoilla? Mitä väliä sillä on kuka on voittanut jonkun junnujen sarjan jonain vuonna? Ei sitä valmentajille tehdä.

Ja vastaus ”tehdään voittajia” tuomitaan etukäteen jo paskapuheeksi
 

Zer0u

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnusarjat
Tuo Pohjola-leiri keskustelu on mielenkiintoinen. Nythän leiriä on siirretty puoli vuotta eteenpäin, jolloin on ainakin hieman biologinen ikä tasoittunut. Toki ei tarpeeksi.

Mutta niin kauan kun leiriä järjestetään tai pelataan U16 maaotteluita, niin vaikea nähdä että leirille EI valittaisi tämän hetken parhaita pelaajia. Melko erikoiseksi homma menisi, jos esim U16 maajoukkueeseen valittaisiin sellaisia pelaajia, joista EHKÄ tulee jonain vuonna jotain. Tai lähinnä, että miten käytännössä tuollainen valinta edes pystyttäisiin tekemään?

Vaikea kysymys. Ymmärrän täysin näkökulmat, että varmasti urheilussa valitaan helposti ja usein biologisesti kehittyneimmät pelaajat ensiksi, koska he ovat parhaita tällä hetkellä. Mutta iso osa ylipäänsä valmentajista ja ”valitsijoista” varmasti ymmärtävät sen, että sinne taakse jää paljon potentiaalia, jotka pitäisi pystyä pitämään kehityksessä mukana.

Ollaan keskusteltu tästä asiasta aikaisemminkin täällä. Mietin vain sitä dialogia raflaavasti, että tyyliin U14 ikäinen tällä hetkellä paras pelaaja jätetään valitsematta, koska hänestä ei välttämättä tule mitään. Kun sitten hänen tilalleen otetaan tällä hetkellä rank 16 pelaajaa, josta mahdollisesti tulee joskus muutaman vuoden päästä jotain? Onko tämä tapa oikein?

Tai, että biologisesti myöhässä olevaa pelaajaa roikotetaan väkisin mukana AAA toiminnassa vaikka hän ei siellä pärjääkkään TÄLLÄ hetkellä.
Heitän vielä yhden raflaavan ajatuksen esille, seura näkee pelaajssa potentiaalia, mutta näkee että esim AAA sarja on hänelle tällä hetkellä täysin väärä sarja, johtuen biologisesta kehittymisestä. Pelaaja siirretään AA toimintaan, mutta tietyllä kierrolla käy AAA harjoituksissa ja silloin tällöin myös pelaamassa AAA pelejä. Ja annetaan kypsyä kyseisessä toiminnassa. Pelaajan vanhemmat näkevät että pelaajan pitäisi olla AAA jengissä, koska AA on harrastelijoille ja siellä ei voi kehittyä. Täten vaihtavat seuraa, koska kyseinen vanha seura valitsee vain biologisesti kypsät pelaajat eivätkä tunnista lahjakkuuksia. Ja tästä puhutaan joka paikkaan, kuinka ei anneta mahdollisuuksia kuin aikaisin kypsyneille.

Kyllä, näitä tapahtuu, mutta yllä olevat kirjoitukseni ovat muuten täysin hypoteettisia ja tarkoituksella raflaavia. Kyseessä on toisaalta lahjakkuuksien tunnistaminen, mutta miten sitä tehdään ja mikä on oikea polku yksilölle. Kaikki ei ole niin mustavalkoista, välttämättä.
 

Zer0u

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnusarjat
Ihan mielenkiinnosta, miksi sitä voittoa pitää hakea peluutuksen ehdoilla? Mitä väliä sillä on kuka on voittanut jonkun junnujen sarjan jonain vuonna? Ei sitä valmentajille tehdä.

Ja vastaus ”tehdään voittajia” tuomitaan etukäteen jo paskapuheeksi
Tämä on totta ja varsinkin mitä nuorempiin mennään, niin täysin samaa mieltä. Mietin vain, että onko nämä asiat aina sellaisia, jotka syövät toisen pois? Eli voittaminen vs yksilön kehittäminen. Yleensähän seurat, jotka eivät pärjää puhuvat että ei sen väliä miten sijoitutaan, yksilöitä tässä kehitetään. Tarviiko sen olla näin, miksei voi voittaa samalla kun kehitetään yksilöitä? Tai miksei voi kehittää yksilöitä samalla kun voitetaan? Tämä nyt ei suoraan sinulle tai @hege viestiin sinällään liittyen, vaan ihan yleinen heitto keskustelun jatkoksi.

Toki jos pelkkiä kärkipelaajia peluutetaan, koska halutaan voittaa ei ole missään nimessä yksilön kehittymistä.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Tämä on totta ja varsinkin mitä nuorempiin mennään, niin täysin samaa mieltä. Mietin vain, että onko nämä asiat aina sellaisia, jotka syövät toisen pois? Eli voittaminen vs yksilön kehittäminen. Yleensähän seurat, jotka eivät pärjää puhuvat että ei sen väliä miten sijoitutaan, yksilöitä tässä kehitetään. Tarviiko sen olla näin, miksei voi voittaa samalla kun kehitetään yksilöitä? Tai miksei voi kehittää yksilöitä samalla kun voitetaan? Tämä nyt ei suoraan sinulle tai @hege viestiin sinällään liittyen, vaan ihan yleinen heitto keskustelun jatkoksi.

Toki jos pelkkiä kärkipelaajia peluutetaan, koska halutaan voittaa ei ole missään nimessä yksilön kehittymistä.

Itselläni logiikka on aina se, että voittoa ei lähdetä väkisin hakemaan peluutuksen ehdoilla. Pelaajat ensin ja voitot sitten mahdollisena sivutuotteena.

Sama pätee ajatellen pelitapaa. Puolustuksessa korostetaan yleisiä periaatteita mutta ei rakenneta pelitapaa. Malli jossa liitto käy puhumassa suomalaisesta pelitavasta on perseestä. Ei pelaajia kasvateta maajoukkuetta varten. Mutta kiekon puolella tuntuu silti välillä, että sen pitäisi olla tavoite.
 

Bat79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Jumbo-Visma cycling, HIFK, KJT Haukat
Tuo Pohjola-leiri keskustelu on mielenkiintoinen. Nythän leiriä on siirretty puoli vuotta eteenpäin, jolloin on ainakin hieman biologinen ikä tasoittunut. Toki ei tarpeeksi.

Mutta niin kauan kun leiriä järjestetään tai pelataan U16 maaotteluita, niin vaikea nähdä että leirille EI valittaisi tämän hetken parhaita pelaajia. Melko erikoiseksi homma menisi, jos esim U16 maajoukkueeseen valittaisiin sellaisia pelaajia, joista EHKÄ tulee jonain vuonna jotain. Tai lähinnä, että miten käytännössä tuollainen valinta edes pystyttäisiin tekemään?

Vaikea kysymys. Ymmärrän täysin näkökulmat, että varmasti urheilussa valitaan helposti ja usein biologisesti kehittyneimmät pelaajat ensiksi, koska he ovat parhaita tällä hetkellä. Mutta iso osa ylipäänsä valmentajista ja ”valitsijoista” varmasti ymmärtävät sen, että sinne taakse jää paljon potentiaalia, jotka pitäisi pystyä pitämään kehityksessä mukana.

Ollaan keskusteltu tästä asiasta aikaisemminkin täällä. Mietin vain sitä dialogia raflaavasti, että tyyliin U14 ikäinen tällä hetkellä paras pelaaja jätetään valitsematta, koska hänestä ei välttämättä tule mitään. Kun sitten hänen tilalleen otetaan tällä hetkellä rank 16 pelaajaa, josta mahdollisesti tulee joskus muutaman vuoden päästä jotain? Onko tämä tapa oikein?

Tai, että biologisesti myöhässä olevaa pelaajaa roikotetaan väkisin mukana AAA toiminnassa vaikka hän ei siellä pärjääkkään TÄLLÄ hetkellä.
Heitän vielä yhden raflaavan ajatuksen esille, seura näkee pelaajssa potentiaalia, mutta näkee että esim AAA sarja on hänelle tällä hetkellä täysin väärä sarja, johtuen biologisesta kehittymisestä. Pelaaja siirretään AA toimintaan, mutta tietyllä kierrolla käy AAA harjoituksissa ja silloin tällöin myös pelaamassa AAA pelejä. Ja annetaan kypsyä kyseisessä toiminnassa. Pelaajan vanhemmat näkevät että pelaajan pitäisi olla AAA jengissä, koska AA on harrastelijoille ja siellä ei voi kehittyä. Täten vaihtavat seuraa, koska kyseinen vanha seura valitsee vain biologisesti kypsät pelaajat eivätkä tunnista lahjakkuuksia. Ja tästä puhutaan joka paikkaan, kuinka ei anneta mahdollisuuksia kuin aikaisin kypsyneille.

Kyllä, näitä tapahtuu, mutta yllä olevat kirjoitukseni ovat muuten täysin hypoteettisia ja tarkoituksella raflaavia. Kyseessä on toisaalta lahjakkuuksien tunnistaminen, mutta miten sitä tehdään ja mikä on oikea polku yksilölle. Kaikki ei ole niin mustavalkoista, välttämättä.
Tottakai leirille kutksutaan sen hetken parhaat se on selvä, tuolla kuitenkin valitaan se eka maajoukkue ja maajoukkueessa kuuluu pelata paras mahdollinen kokoonpano.

Haastehan on siinä että junnuille ja varsinkin heidän vanhemmilleen saadaan menemään viesti läpi että älkää kiirehtikö, se millä tasolla pelaat U15 vaiheessa ei välttämättä merkkaa yhtään mitään, aikaa on vielä monta vuotta.

Joukkueissa pitäisi saada luotua sellainen ilmapiiri että siirto alemmalle sarjatasolle ei ole rangaistus vaan sinun halutaan kehittyvän ja onnistuvan harrastuksessasi. Mun poika on koko "uransa" keikkunut AAA ja AA sarjojen välillä silloin kun noilla jaoilla pelattiin (nyt U18-ikäinen), aikoinaan kun hissi kulki ylös ja välillä alas sain omalla suhtautumisellani ja juttelemalla lapsen kanssa hänet ymmärtämään että kyse ei ole siitä että sinä olisit huono vaan siitä että tämä päätös on sinulle parhaaksi . Demonisoimalla valmennuksen olisin saanut tapettua innon koko lajiin erittäin nopeasti.

Ei nää helppoja juttuja ole.
 

Glove

Jäsen
Semmoisenkin olen muuten kuullut, että pelaaja ei päässyt AA-joukkueeseen, vaikka olisi halunnut. Oli C-ikäisenä AAA-joukkueen nelossentterinä ja olisi halunnut päästä sinne AA-porukkaan, että saisi enemmän peliaikaa. Että ei se paikka parhaassa tasojoukkuessakaan välttämättä ole optimaalinen paikka kehittyä.
 

hege

Jäsen
Itse näkisin, että paras pelitaso on se missä saa pelata riittävästi mutta kuitenkin joutuu näkemään vaivaa ja haastamaan itseään ja välillä (jos mahdollista) kokeilla pykälää korkeampaa tasoa niin saa kuvan siitä mitä kehittymiseen vaaditaan.

@obi-wan , itse pitäisin erikoisena jos meillä on kilpajoukkue joka ei kuitenkaan pyri voittamaan pelejä ja toisaalta jos pelejä voitetaan niin silloin yleensä ne yksilötkin ovat kehittyneet ja minusta voittaminen ja yksilönkehitys eivät ole toisiltaan pois joskin se on tietenkin totta että (tai ei välttämättä yleisesti, mutta ainakin niissä joukkueissa mitä itse enemmän seurannut) helposti voittamaan pyrkivä joukkue tekee töitä ja pelaa kurinalaisemmin eli siinä mielessä ehkä ei ainakaan suosita sooloilua ja itselle pelaamista ja tätä ei nähdä yksilön kehittämisenä. Eli ehkä siinä mielessä voittaminen voi kaventaa tilaa yksilönkehitykseltä, mutta toisaalta sekin on taito että pystyy laittamaan taitonsa joukkueen palvelukseen.

Se on totta, että periaatteessa jonkun juniori-sarjan voitolla tai sarjassa menestymisellä ei sinänsä pitäisi olla isoa merkitystä isommassa kuvassa mutta toisaalta siinä tulee vastaan se tosiasia, että jos tiputaan 2-tasolta vaikka 4-tasolle kauden aikana niin pelaaja kato tulee olemaan kova jos paremmalla peluutuksella olisi voitu pysyä 2-tasolla ja valmentajalla voi olla vaikeuksia pitää pestiään vain sanomalla että "kehitettiin yksilöitä". Fudiksessä systeemin on jo 12-vuotiailla aika karu (tosin lätkässä varmaan ihan sama tilanne) kun sarjapaikoista pitää tosissaan pelata eli 12-vuotiailla (tai 2010 syntyneilla) on kevätkausi karsintaa sarjapaikoista eli ja sen jälkeen sarjapaikat riippuvat menestyksestä. Itse ehkä näkisin että vuoden pidempää voisi pelata systeemillä missä pystyi ilmoittautumaan haluamaansa sarjaan keväällä ja kesätauolla sitten liitto saattoi ohjata virheellisesti ilmoittauteet oikeammalle tasolle.
Ajan kuluessa ja tekemistä pidempää nyt seuranneena kahden eri-ikäisen lapsen kautta, oma ajatus "kaikki pelaa kuvioista" on valitettavasti karissut hieman ja jos aikaisemmin ajatteli, että kenestä tahansa juuri aloittaneesta harrastajasta voi vielä tulla hyvä pelaaja niin kyllä nykyisin mieli on hieman muuttunut koska tosiasia on että kaikilla ei ole samaa motivaatiota ja ne jotka on hyvällä motivaatiolla treenanneet useita vuosia ovat melko paljon edellä niitä jotka käyneet treeneissä vain kun aurinko paistanut ja isi tai äiti tuoneet. Poikkeuksia on ja jotkut saavat motivaation ja menevät ohi pitkään treenanneista mutta tämä on varsin harvinaista.

Hyvä muistaa se, että kun puhutaan harrastejoukkueista niin tilanne on tietenkin toinen ja siellä korostuu enemmän se että kaikilla on kivaa ja voitot tulee jos on tullakseen siinä sivussa vaikka kyllä se voittaminen sielläkin on pääsääntöiseti pelaajista mukavampaa kuin yksilöiden kasvattaminen tappioiden kautta. Toisaan siellä ei niin väliä mikä se sarjatasoa on ja sen suhteen pitäisi vain pyrkiä siihen että tekeminen on mukavaa ja tarjoaa kuitenkin mahdollisuuksia mennä eteenpäin niiden osalta joilla motivaation sen mahdollistaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös