Julius Nättinen JYPin paidassa – uuden sukupolven soihdunkantaja?

  • 50 094
  • 204

Hexa

Jäsen
Jos vapaamatkustajan tehot on ne mitkä näkyy tilastossa, niin tuolla logiikalla koko jypin joukkueen tehot pitäisi näyttää aika erilaiselta. Mutta ei yksi mies joukkuetta tee eikä kaada. Olet täysin oikeassa, että monelta voisi odottaa tehoja... odotellaan siis taas tänä iltana.
Olisihan tänään kyllä kaivattu vaikkapa Nättisen maaleja. Myönnetään, että hieman liioittelin tuota Nättisen ajoittaista flegmaattisuutta.
 
Jyväsjemmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D Team
Tuo se syy saattaa juuri ollakin. Nyt muistelen itsekin, että ei enää pelannut ottelun lopussa. Taisi kuitenkin olla muutaman ottelun sivussa jo ennen tuota Ilves-matsia. Oliko siinä kyse jostain muusta vammasta.
Enpä tiedä, onko hänellä ollut sitä ennenkin jotain vammaa, mutta edellisen kerran ennen tätä viikkoa on ollut pois 3.1. Lukko-matsista, ja silloinkin vain tuon yhden ottelun ajan, mutta viime vuoden puolella Nättinen on missanut aika monta yksittäistä peliä.

Koirankopitus olisi muuten varsin outoa myös siitä johtuen, että tuon Lukko-pelin jälkeen pelasi 5 ottelua tehoin 2+4. Sen jälkeen pelasi ensimmäisen ottelun ilvestä vastaan tehoitta ja toisen ottelun jättikin sitten kesken.
 
PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Halliin tullessani Nättinen käveli vastaan, ja ontui toista jalkaansa hiukan. Ei vaikuttanut mitenkään vakavalta loukilta.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Halliin tullessani Nättinen käveli vastaan, ja ontui toista jalkaansa hiukan. Ei vaikuttanut mitenkään vakavalta loukilta.
Ok. Toivotaan, että saadaan maalipyssy pian takaisin askiin!
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Halliin tullessani Nättinen käveli vastaan, ja ontui toista jalkaansa hiukan. Ei vaikuttanut mitenkään vakavalta loukilta.
No ei se ontuminen nyt ihan pikku juttu ole jääkiekossa... ollut kuitenkin viikon telakalla joten pelkkä puujalka se ei ole. No, toivotaan että kehissä ensi viikolla.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nättinen oli tänään jäätreeneissä normisti mukana.
Mahtavaa. Toivotaan, että Julle on jo huomenna mukana helpottamassa maalinteon tuskaa ja tuomassa nopeutta vastaiskuihin. Minun papereissani Jullen tieltä siirtyisi Jokinen tai Ratinen. Em. herrojen otteissa ei ole sinänsä suurta vikaa, mutta maalintekoon eivät kykene toisin kuin Julle ja maaleja joukkue nyt tarvitsee.
 
-pasi-

Eiköhän siellä myös Kolehmainen ole vaikka ei hänkään huonosti omassa roolissa ole RD aikaan pelannut, mutta Jokinen ja Ratinen on monipuolisempia.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Jos Liigan tilastoja on uskominen, Nättisen vetojen osumatarkkuus on ollut häikäisevän kova. 59 laukausta ja 14 maalia. Murhaavaa jälkeä, kun lähes joka neljäs laukaus päätyy maaliin.

Tällä tahdilla riski ensi kauden KHL-diilistä on ikävän iso, joten nautitaan tästä menosta kun vielä voidaan.
 
J.Shelley#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP,Toronto Maple Leafs.
Tällä tahdilla riski ensi kauden KHL-diilistä on ikävän iso, joten nautitaan tästä menosta kun vielä voidaan.

Juu kyllä Julle on sen verran murhaavaa jälkeä tehny tällä kaudella että on kyllä varmasti isompien seurojen papereissa merkattuna paksulla tussilla ensi kauden joukkuetta rakentaessa. Ja tähän tahtiin, tai edes sen suuntaisesti, jatkaessa en ihmettlisi mikäli lähtisi kokeilemaan uusin eväin NHL-uraa.

Mutta vielä on (onneksi?) pitkä kausi edessä, turha vielä negailla Jullen mahdollista poistumista. Pelaa sen verran huikeeta lätkää tällä hetkellä että väkisinkin tulee pieni hymynkaarre huulille tätä sankaria seuratessa.
 
Coutinho

Jäsen
Tällä tahdilla riski ensi kauden KHL-diilistä on ikävän iso, joten nautitaan tästä menosta kun vielä voidaan.
Jos tavoite on NHL ja tämä kausi jatkuu edes jotenkin, kuten tähän asti olisi minusta aika typerä liike lähteä Koheloon.

Olisi muuten kiva tietää mikä on JYPin tai Liigan maaliputkiennätys? Jullella nyt 6 peliä.
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
Nättinen on yllättänyt ainakin minut ihan täysin, aivan uskomaton tahti jatkuu ja jatkuu. Ja ei varmasti tule loppumaan kauden aikana, mitään siihen viittaavaa ei ole nähtävissä. Tosin jossain vaiheessa maalinteon tehokkuuden on pakko laskea, mutta en usko mitään romahdusta tulevan. Veikkaan että lähestytään pikku hiljaa jotain 18% laukausprosenttia. Sekin on loistava, Kangasniemi viime kaudella 22 maalillaan ylsi 22,7% mikä on loistava. Maalikuningas Strömwallin 30 maalin kausi oli laukauprosentiltaan 9,5.

Nyt maalipörssissä toisena olevan Puljun (11 maalia) laukausprosentti on myös todella huono, alle 9%.

Nättiselle pitäisi saada enemmän vetoja, miten tuo ketju on pelannut mielestänne?
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Jos tavoite on NHL ja tämä kausi jatkuu edes jotenkin, kuten tähän asti olisi minusta aika typerä liike lähteä Koheloon.
NHL:n ehtii kyllä, vaikka sinne päätyisi KHL:n kautta. Mikko Koskinen hyvänä esimerkkinä. No, on Nättisen ja agentin asia miten asian miettivät ja tekevät aikanaan mielestään fiksuimman ratkaisun.

Edit: Jep, J. Lehterä on pelipaikan osalta parempi verrokki.
 
Viimeksi muokattu:

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
NHL:n ehtii kyllä, vaikka sinne päätyisi KHL:n kautta. Mikko Koskinen hyvänä esimerkkinä. No, on Nättisen ja agentin asia miten asian miettivät ja tekevät aikanaan mielestään fiksuimman ratkaisun.
Pelaajista ehkä Lehterä parempi esimerkki, mutta toisaalta en itsekään usko että Jullea KHL ensisijaisesti kiinnostaisi.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
NHL:n ehtii kyllä, vaikka sinne päätyisi KHL:n kautta. Mikko Koskinen hyvänä esimerkkinä. No, on Nättisen ja agentin asia miten asian miettivät ja tekevät aikanaan mielestään fiksuimman ratkaisun.

Ehtii, mutta paljon hankalampi sieltä on sitten NHL:ään päästä ja kun Jullen tavoitteet ovat edelleen lätäkön takana, niin suunta ensi kaudeksi on kyllä länteen.
Yhtä kaikki, tuskin nähdään ensi kaudella Lähitapiola Areenalla.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos jatkaa tuohon tahtiin niin onhan siinä pieni riski jo tämänkauden osalta että ei jatka täällä loppuun,
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti ei käy kuten viime kaudella, eli hyvän pistejakson jälkeen alkoi pitkä kuiva kausi. Nyt on tosin sen verran ehjä ketju, että eiköhän ketjukaverit pidä Nättisen väkisinkin kiinni tehoissa. Viime peleissä on ollut lievää diivailukiekon makua havaittavissa, mutta ei mitään vakavaa.
 
Coutinho

Jäsen
Nättinen pistepörssin kärkeen. Hienoa menoa!

Tänään toisen erän lopussa huolestuin, kun ei muutamaan vaihtoon pelannut ja kolmannessa erässä ei ollut jotenkin enää kahden ensimmäisen erän vauhtia päällä. Toivottavasti ei alkanut mikään pikkuvaiva vaivaamaan.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Maali- ja pistepörssin kärjessä. "Ei huono", sanoisi Jorma Uotinen. Ai että kun mä tykkään nyky-JYPistä - en tiedä onko se valmentajan vaihdos vai mitä, mutta nyt näyttää niin hyvältä. Me likey.
 
PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Siis kyllähän tuo Nättinen-Palmu kaksikko pesee ainakin minun papereissani Suomela-Puustisenkin 100-0, vaikka tuota jälkimmäistä kaksikkoa korkealle arvoštankin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös