Jukurit mediassa

  • 540 929
  • 2 343

Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Joku voisi vielä kaivaa legendaariset divarivuosien grillit esiin juoksusuoralle niin saadaan Ikioman käytäville ihanat makkaran käryiset tunnelmat erätauoille. Ja apinahäkki ehdottomasti myös, niin voidaan häiriökäyttäytyjät tarvittaessa lukita sinne.

:hymynaama:
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Toivakan syyte virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta meni nurin hovissa:
sakkoja jäi maksettavaksi vajaa 15k€ liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, mutta tosiaan tuo selkeästi rankin syyte kaatui. Tästä johtuen Toivakka myös jatkaa Jukurien hallituksen puheenjohtajana ja oletettavasti myös (vt?) toimarina.

Ja sitten puimaan. Hyvä toki Toivakalle henkilökohtaisesti että syyte kaatui, ilmeisen hataralla pohjalla oli syyllisyyden aukoton todistaminen kuitenkin. Jukurien imagolle tässä sen sijaan vähän, tai paljonkin, kaksipiippuinen juttu. Jos syyte olisi pitänyt hovissa, olisi Toivakka astunut alas Jukurien toiminnasta. Nyt hovista saatu vapauttava tuomio lisännee henkilöön valmiiksi kyrpiintyneen väestönosan katkeruutta henkilöä ja samalla edustamaansa seuraa kohtaan ja Jukurit on tässä sitten todennäköisesti jatkossa vielä enemmän paikallisten mielipiteitä jakava seura kun olisi ensiarvoisen tärkeää saada koko maakunta, tai edes Mikkelin lähialueisto seuran taakse suht varauksetta. Maakunnan varauksettoman tuen saamisen en usko olevan mahdollista niin kauan kun seuran johtajalle on kertynyt paikallisesti laajoja antipatioita, ottamatta lainkaan kantaa siihen ovatko antipatiat perusteltuja. Näkisinkin että Jukureiden olisi julkisuuskuvansa takia tehtävä johtajavaihdoksia, vaikka henkilökohtaisesti en Toivakkaa inhoakaan ja olen jopa hyvinkin kiitollinen siitä työstä minkä on tehnyt seuran eteen parin vuosikymmenen aikana. Urheiluviihteessä imago on kuitenkin pirun merkittävä osa tulovirtoja ja näin ollen myös seuraikonin (jos toimihenkilöstä voi tämmöistä termiä käyttää) on väistyttävä jos sen aiheuttamat ristiriidat vievät tukea seuralta. Raa'anlaiset missikisat, mutta minkäs teet.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
.... vaikka henkilökohtaisesti en Toivakkaa inhoakaan ja olen jopa hyvinkin kiitollinen siitä työstä minkä on tehnyt seuran eteen parin vuosikymmenen aikana. Urheiluviihteessä imago on kuitenkin pirun merkittävä osa tulovirtoja ja näin ollen myös seuraikonin (jos toimihenkilöstä voi tämmöistä termiä käyttää) on väistyttävä jos sen aiheuttamat ristiriidat vievät tukea seuralta. Raa'anlaiset missikisat, mutta minkäs teet.

Lainasin keskeltä lausetta...
JT:tä arvostellessa on aina välillä palauttaa mieliin, että ilman JT:ä ei olisi enää Jukureita, ja vaikka jonkinlainen kiekkoseura vielä olisikin, niin ei se ainakaan olisi kilvoittelemassa maan pääsarjassa. Ja mitä tuohon tuomioasiaan tulee, niin tuskin JT on ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään johtaja, joka saa tuntuvat sakot liikennerikkomuksesta. Mihinkään muuhunhan hän ei ole syyllistynyt muutoin kuin "mediassa ja jatkoajassa".
 
Viimeksi muokattu:

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Nyt hovista saatu vapauttava tuomio lisännee henkilöön valmiiksi kyrpiintyneen väestönosan katkeruutta henkilöä ja samalla edustamaansa seuraa kohtaan ja Jukurit on tässä sitten todennäköisesti jatkossa vielä enemmän paikallisten mielipiteitä jakava seura kun olisi ensiarvoisen tärkeää saada koko maakunta, tai edes Mikkelin lähialueisto seuran taakse suht varauksetta.

Kumpaanhan henkilöön se sama väestönosa on entuudestaan enemmän kyrpiintynyt, Toivakkaan vai siihen pysäköinninvalvojaan minkä kanssa konflikti käytiin?
Hovista tuli hyvä tuomio jota vähän osasin odottaakin, liikenneturvallisuuden vaarantamista kun olisi ollut kaasuttaa kerrotulla tapaa vaikka edessä ei olisi ketään. Mitään taponyritystä tuossa ei voinut nähdä kun Toivakkaan silmittömästi suivaantuneet.


...joku tuomiohan tästä Toivakalle tulee, oma veikkaus että sakkoja liikenneturvan vaarantamisesta.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tulkaa ny kertomaan se lopullinen totuus vesarantaset elmoaittolat ynnä muut ja hyvin monet tämän ketjun kirjoittajista, jotka olivat vaatimassa liki elinkautista JT:lle, että miten tää näin meni..

 

Harppa-setä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Edellä mainittu aasikaravaani tarjoilee varmasti useampiakin "asiantuntevia" kolumneja joissa todellinen asianlaita ilmenee.

Niiden faktojen rinnalla hovioikeuden päätös tästä keissista on vain turhaa paperia.

Sitten kun joukkoon lisätään vielä nää antifanit niin sirkushan on täydellinen. Nämä vihaajat on tietysti täysin poissa tolaltaan kun kapitalisti osti itselleen paremman tuomion.

15 tonnia on kuitenkin perhananmoinen penalty reippaammasta lähdöstä ja pysäköintimaksun maksamatta jättämisestä.

Asia on nyt käsitelty ja se voidaan unohtaa.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
8 kuukautta ehtoollista ja näin. Siinäpä ei jäänyt paljoa seliteltävää.

Seuraavaksi varmasti muutama täällä pysäköinninvalvojaa syyllistänyt pösilö tulee kertomaan kuinka asia on.

Sitä odotellessa kuitenkin voitaneen todeta, että näillä tiedoilla Toivakan ura Jääkiekkoliitossa pitäisi olla taputeltu. Tämä on suomalaiselle jääkiekolle valtava ilouutinen!

Jukurit tekee omat ratkaisunsa. Niitä odotellessa.

Jukurit teki ratkaisunsa, vaan milloin tekee Mauri? Ennenaikainen öyhötys sai nolon lopun, aivan kuten likasankojournalisti Rantasenkin kohdalla.

Maurin on syytä päivittää Suomen tuomioistuinlaitoksen toimintaperiaatteet seuraavaa tapausta vaille, ettet ensi kerralla jakele tuomioita etukäteen, vai mitä?
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Moro Lähäri. Eiköhän asia nyt edelleen mee silleen että Mauri setä oli lähempänä oikeaa noudatellessaan käräjäoikeuden ratkaisua kun nää muutamat sankarit, jotka filosofoivat auton renkaan asennosta ja varmaan luulevat nytkin et Toivakka sai vapauttavan tuomion sen takia, kun lappuliisa on niin ärsyttävä tyyppi. Edelleenkään en oo missään muussa ketjussa törmännyt tällaiseen vatipäisyyteen, ei oo saatana siinä käyty Riihimäkeä kauempana ikinä. Enkä nyt syytä sinua Lähäri, sinähän oot asia äijä. Oikeus on puhunut ja pulinat pois siltä osalta. Toivottavasti on opiksi ja ojennukseksi myös Jukka Toivakalle. Se mikä vituttaa on että Toivero saapi jatkaa huseeraamistaan kiekkopäättäjien pöydissä. Nyt olisi ollut ihan hyvä paikka päästä tästä mopsista eroon kerralla. Mut eipä sille minkä voi. Kansa saa sellaiset johtajat kun ansaitsee. Niin myös kiekkokansa. Asiallisesti tuolla @Wiljami järkijätkänä asiaa monisyisesti ruotii. Kysynkin Lähäri sulta, kun et oo käyny tonne toiseen ketjuun (Jukurit HMV) kommentoimassa, et miten itse näet Jukureiden liigataipaleen? Vaikka ihan medianäkyvyyden kannalta, kun siinä ketjussa ollaan. Kerrohan.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Maukan tekstiä..

Et ollut oikeassa, vaan täysin väärässä. Jakelit tuomioita etukäteen, vaikka opastit muita olemaan tekemättä niin. En mä viittinyt vastailla sun antipatiaskeidaan tuolla toisessa ketjussa. Mikäli kirjoittaisit asiallisesti, ilman ilmiselvää vihaa ja kaunaa tiettyjä Jukureihin liityviä toimijoita kohtaan, niin olisin voinut mielipiteeni esittääkin. Kyhäämäsi paskatunkio ei sitä ansainnut.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Moro Lähäri. Eiköhän asia nyt edelleen mee silleen että Mauri setä oli lähempänä oikeaa noudatellessaan käräjäoikeuden ratkaisua kun nää muutamat sankarit, jotka filosofoivat auton renkaan asennosta ja varmaan luulevat nytkin et Toivakka sai vapauttavan tuomion sen takia, kun lappuliisa on niin ärsyttävä tyyppi.

Että Mauri setä, joka on kärjäoikeuden kannalla, on oikeammassa kuin ne joiden mielestä Hovin korjaama tuomio on parempi? Hallelujaa mitä järjen valoa.
Miksi kukaan luulisi Hovin korjaavan tuomion liittyvän toisen osapuolen ärsyttävyyteen? Eiköhän Hovin tuomioon olla tyytyväisiä siksi, että se kumosi näkemyksen toteen näyttämättömästä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
 
Se mikä vituttaa on että Toivero saapi jatkaa huseeraamistaan kiekkopäättäjien pöydissä. Nyt olisi ollut ihan hyvä paikka päästä tästä mopsista eroon kerralla. Mut eipä sille minkä voi. Kansa saa sellaiset johtajat kun ansaitsee.

Kyllä täällä on selkeästi nähtävissä kaksi koulukuntaa ja tapaa käsitellä asiaa:

A) Faktapohjainen
Tätä tapaa noudattavat pitäytyvät tilanteesta saatavilla oleviin faktatietoihin, kuten silminnäkijälausuntoihin ja asiassa kuultuun todisteluun osaten suodattaa näistä epäolennaisen pois. Lähestymistapa asiaan on toteava, objektiivinen. Ovat tyypillisesti esim. SaiPan, TUTOn, Ässien ja Kookoon kannattajia, joten omaa intressiä asiassa ei ole.

B) Tunnepohjainen

Jälleen yksi kokkare lisää, kenelle vankeustuomio. Hyvin menee muiden jatkoksi.


"Virkavallan huolena
vankilat ja tuonela
tutkimatta hirttäminen, mestaus..."

Puolueettomia kuin Punakaarti...
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Puolueettomia kuin Punakaarti...

Iltaa sinne Tampereen suuntaan, toivottavasti kelit ovat suosineet. Täällä on menty shortsit jalassa. Asiaan. Olen täällä pudotellut kylmäävää faktaa Toivakan tekemisistä jo pitkään, ja seuraajistani järkevimmät ovatkin pudottaneet suomut silmiltään vähin erin. Paikallisestihan Jukka Toivakka voi pyörittää veroparatiisiin kuoppaamallaan rahalla kiekkoseuraa vaikka maailman tappiin ja tehdä lopulta Kalevankankaasta itselleen mausoleumin, johon innokkaimmat opetuslapset voivat käydä viemässä kukkatervehdyksiä rakkaan johtajan muistolle ikuisen tulen ääreen. Jos kuitenkin tarkastellaan tilannetta suomikiekon tasolla, niin onhan nämä aikaansaannokset kohtuullisen mykistävät: sarjajärjestelmä saatiin suhmuroitua umpisolmuun ja Mestis tapettua tämän torspon johdolla, eikä kundi ole saanut tehtyä Jukureista kiinnostavaa joukkuetta edes Mikkelissä, muusta maasta nyt puhumattakaan. Siellähän se on koko ajan ohjaksissa kiikkunut, ja onko mennyt hienosti niin no ei. Puoluepoliittinen tämä asia ei ole, Mauri setä on joskus saanut kokoomukselta jonkun ansiomerkinkin tekemisistään. Osaan vaan miettiä asioita muutenkin kuin parta säkkärällä puoluekirjoja tiiraillen. Kaltaiseni valistunut henkilö tajuaa, että mätiä hedelmiä on joka korissa. Itse olen täällä auttaakseni Jukureiden kannattajia ja tätä työtä olen tehnyt jo vuosia ilon kautta. Monen kanssa meistä on tullut hyviä ystäviäkin.


Voi sinä miesparka opettelisit edes aikamuodot.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Itse olen täällä auttaakseni Jukureiden kannattajia ja tätä työtä olen tehnyt jo vuosia ilon kautta.

Miten me tulisimmekaan toimeen ilman sinun ohjeistuksia? Emme varmaan mitenkään. Tuot meille suurta iloa kirjoituksillasi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Miju
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Olen täällä pudotellut kylmäävää faktaa Toivakan tekemisistä jo pitkään, ja seuraajistani järkevimmät ovatkin pudottaneet suomut silmiltään vähin erin. Mauri setä on joskus saanut kokoomukselta jonkun ansiomerkinkin tekemisistään. Osaan vaan miettiä asioita muutenkin kuin parta säkkärällä puoluekirjoja tiiraillen. Kaltaiseni valistunut henkilö tajuaa, että mätiä hedelmiä on joka korissa. Itse olen täällä auttaakseni Jukureiden kannattajia ja tätä työtä olen tehnyt jo vuosia ilon kautta.

Boldaukset omia. Järkevä keskustelu sellaisen ihmisen kanssa joka kärsii samaan aikaan kognitiivisesta harhasta ja jonkunlaisesta suuruusharhasta, on likimain mahdotonta, ellei sitten halua konfliktin välttämiseksi tukea henkilön harhakäsityksiä (tosin keskustelu ei sitten ole enää järkevää). "Seuraajistani järkevimmät", no huh. Sympatiaa teksteilläsi saat lähinnä henkilöiltä, jotka jo valmiiksi kokevat antipatiaa ja joilla on agenda. Kaiken päälle esiinnyt laupiaana samarialaisena, vaikka myrkkyähän sinä keittelet.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Boldaukset omia.

Nyt sie Lähäri kyllä sorruit offtopicin syntiin.

Lueskelin tuota Jukureiden tiedotetta, joka on yhtä puiseva kuin yleensäkin ja kävin miettimään, että kun kuitenkin tämä case on ravistellut koko yhteisöä, niin eikö olisi asiallista tulla ulos vaikka avoimella kirjeellä, jossa kärkeen nostettaisiin anteeksipyyntö, sitten avattaisiin homma vielä kertaalleen omasta näkökulmasta ja lopussa nostettaisiin henkeä jo tulevaa kautta varten? Jotenkin näin:

"Hyvät ystävät!

Hovioikeus on tuominnut minut liikenteen vaarantamisesta sakkoihin. Otan tuomioni vastaan nöyränä ja haluan samalla esittää anteeksipyynnön, jos joku on kokenut toiminnassani olevan jotain huomauttamista.

Tuomioon johtanut tilanne sattui joulukuussa 2018 Mikonkadulla. Haluan tässä valottaa hieman tapahtuneen taustoja. Tapahtumapäivää edeltävänä yönä olin valvonut myöhään pelaten Playstationilla NHL 19 -videopeliä kotimme takkahuoneessa. Pelatessani olin nauttinut lihapasteijoita, jotain juustoa minkä nimeä en nyt muista, makeisia ja trappist-olutta. Aamulla herätessäni olo oli turvonnut, päätä särki unenpuutteen vuoksi, ja mieli oli äreä. Aamupäivällä tuli huonoja uutisia, kun rakennusliikkeeni työkohteella oli aliurakoitsija unohtanut kiristää putkiliitoksen ja 4 asuntoa oli kärsinyt vesivahingon. Illalla minun oli tarkoitus osallistua Mikkelin Nuorkauppakamarin kuusijuhlaan kutsuvieraan ominaisuudessa, jota varten olin vienyt smokkini pesulaan jo alkuviikolla. Aikataulut pettivät pitkin päivää, ja jouduin lopulta hakemaan smokin erittäin kovassa kiireessä. Smokkia hakiessani harmitti jo valmiiksi, koska muistin jo edellisissä juhlissa housujen olleen pakaroiden ja vyötärön kohdalta hieman "käpäkät", eikä turvotus edellisillan jäljiltä tuntunut laskeneen. Palattuani pesulasta huomasin pysäköinninvalvojan olevan kirjoittamassa pysäköintivirhemaksua. Tällöin verenpaineeni nousi ja kerroin kieltäytyväni vastaanottamasta kyseistä sakkoa. Tilanne johti sanaharkkaan, jonka seurauksena istuin autooni ja käynnistin moottorin. Tuplaturbomoottori ärjähti käynnistyessään voimakkaasti ja tuotti minulle adrenaliiniryöpyn. Myönnän, että poistuessani paikalta ajotyylini saattoi olla urheilullinen.

Tapahtunutta on ruodittu sosiaalisessa mediassa ja lehtien palstoilla laajasti. Uskallan väittää, että tämä on kääntynyt voitoksi, ja Mikkelin Jukurit kannattajineen on tapahtuneen ansiosta vahvempi kuin koskaan. Erityisellä ilolla olen pannut merkille, että jopa sapkolaisfanit ovat antaneet keskustelupalstoilla tukea toiminnalleni.

Hokiterveisin

Jukka Toivakka"
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
En nyt muista tarkemmin mutta vaikuttaisi lupaavasti siltä että Jukureiden someaktiivisuus olisi pitkästä aikaa nousussa, ainakin päätellen parista tusinasta IG storystä mitä joukkue on laittanut eilisestä lähtien. Ihan kiva seurailla lähes livenä leirille lähtöä ja kuulla heppujen kuulumisia siinä sivussa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: AVR

Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hienoa että leiri alkaa paikallisen partiolippikunnan aluksella. Tätä eri tahojen yhteistyötä kunnioitan. Toivottavasti Jukurit pyytävät lippukunnan Partiolaiset vieraaksi, kun pelit alkavat.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hienoa että leiri alkaa paikallisen partiolippikunnan aluksella. Tätä eri tahojen yhteistyötä kunnioitan. Toivottavasti Jukurit pyytävät lippukunnan Partiolaiset vieraaksi, kun pelit alkavat.

Taitaa olla valmentajan isällä aika läheiset suhteet ko. partioon..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös