Jukurit kaudella 2018–2019

  • 231 838
  • 840

Patrick Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jukurit vs. KooKoo tällä kaudella pisteet 9-0, maalit 11-4.

Pakko on kunnioittaa tuloksia, vaikka vituttaakin.
En nyt tän takia tullut tänne huutelemaan, vaan koska Marlo Koponen.
Marlolle ei voi kuin toivoa kaikkea hyvää.
3 kautta KooKoossa, maali tai kaks per kausi ja fanien suosikki.
Toivon vain ja ainoastaan Marlolle hyvää.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan otteita.
 

hil

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Bromwich Albion, Primeira Liga e Segunda Liga
No on kai Marlo siellä jotenkin räpistellyt.
Onhan se, jotenkin räpistellyt. Keskimäärin 20 ja puoli minuuttia per peli, valmennus luottaa ja urheilutoimenjohtaja kehuu. Itsekin kuuluin siihen ketjuun joka tähän pakkipulan paikkaajaan vähän varauksellisesti suhtautui, mutta turhaan. Marlo on tuonut energiaa ja taklauksia Jukuripakistoon. Joskus pikkusen höntyilee liikaa, myös taklaukset ovat joskus siinä ns. harmaalla alueella. Eiköhän tässä niin käy kuten itsekin arvelet, että pelaa loppukauden Jukureissa. Ensiksi Hietasen paluuseen "viikko kerrallaan", ja sen jälkeen loppukauden.

Jukurisovelluksen ottelun parhaan Jukuripelaajan äänestyksessä on kaksi puutetta (kuva 18ja40):
#18 Huttunen, Heikki
#40 Koponen, Marlo
JYP-pelissä olisin äänestänyt numeroa 18 mutta kun en voinut. Samoin, jos Koponen jatkaa kuten on aloittanut, tullee hänkin saamaan ääniä.

On se muuten kumma kun se yhden maalin tekeminen on joskus niin kovin vaikeaa... (kuva 1-5).
 

Liitteet

  • 18ja40.jpg
    18ja40.jpg
    272,4 KB · kertaa luettu: 411
  • 1-5.jpg
    1-5.jpg
    197 KB · kertaa luettu: 383

Harppa-setä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jännää on miten hankala vastus Jukurit on KooKoolle. Meitähän pyöritettiin taas aika reippaasti pari erää ja vasta kolmannessa saatiin peliä jotenkin kulkemaan. Voin kuvitella, että KooKoon kannattajilla oli vähän samanlainen ranteet auki-fiilis kuin meillä ekan Ässät-kotimatsin jälkeen. Se hävittiin 2-0 vaikka pelattiin käytännössä pelkkää ässäpäätyä. Kun ei mene niin ei mene... Stna :)

Myös av-kopin metelöintiosasto liittyy Koposen kehukerhoon.
Ottaen huomioon vastaanoton lähtökohdat ja kommentit, niin Marlo on yllättänyt todella positiivisesti. Noilla otteilla voisi kyllä jatkaa kauden loppuun saakka.

Mitä tulee tähän vaihtariin, niin Jalonenkin varmaan pärjää Mestiksessä paremmin. Liigapeleissä omaa maalia kohti mennessä yksykköstilanteissa tuppasi tulemaan hopeaa turhan usein. Mestiksessä vastustajien kärjet ei ole ihan yhtä kovaa kaliiberia ja kaveri pärjää siellä varmasti paremmin.

Offtopikkina kysymys edelliselle. Jos se yksi maali olisi tullut niin kuinka paljon pelitilinsaldo olisi parantunut :)
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Aika kautta linjan alistunutta on meno taas kotijoukkueelta Kalevankankaalla. Vähän semmoista pelin ja kauden loppumisen odottelua. Mielenkiintoinen nähdä miten Kangasalustan oma tiimi tulee suorittamaan, ei ehkä helpoin lähtökohta kuitenkaan aloittaa puhtaalta pöydältä täyden floppikauden jälkeen.
 

AVR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Aho out! Junnua tilalle!
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Aho out! Junnua tilalle!
"Kake" Randelin surutta sisäänajoon loppukaudeksi, toki sitä silmälläpitäen ettei junnujen pelit kärsi siitä kun niillä on kuitenkin hyvä draivi ja selkeä suunta suoraan pleijjareihin, mahdollisesti jopa kotiedulla. Voisi noita ukkoja ulostaa muitakin ja ruveta nostamaan junnuista edustukseen Kangasalustan peliin sopivia pelirohkeita ukkoja. Eilisen kotipelin perusteella niitä piisaa ihan mukavasti nuorissa.
 

Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Aika kautta linjan alistunutta on meno taas kotijoukkueelta Kalevankankaalla.
Joo, näinhän se tänään oli. Ihan avaamalla avattiin se persereikä ja annettiin kaverin pistää sinne surutta. Lopun maalit vain kaunistelivat lukemia, kun HIFK lopetti pelaamisen. Jos jotkut nyt vielä toivoa jaksaa herättellä, niin harmiksenne totean, että eiköhän tämä kausi ollut tässä.

Toivottavasti Kangasalusta ei pressissä väkisin kehu joukkuetta hienosta nousuyrityksestä. Sitä settiä ei enää jaksaisi.
 

Aabeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kylläpä se on sellainen homma, että on vuosisadan ihme mikäli Jukurit tällä kaudella pleijareissa pelaa.

Ei vain kestä tasaisessa sarjassa ottaa tuollaisia tappioputkia mitä Jukurit otti marras-joulukuussa.
Ennen maajoukkuetaukoa homma näytti olevan vielä suhteellisen hyvin hanskassa, mutta sitten jottain tapahtui.

On sanomattakin selvää, että tällä materiaalilla täytyy antaa illasta toiseen kaikkensa mikäli mielii taistella pisteistä. Tuntuu että tuli pieni "ulospuhallus" siinä maajoukkuetauolla. Alkukausi oli mennyt hyvin ja tuudittauduttiin, että homma jatkuu samanlaisena. Ei jatkunut.
 

One timer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Jukurit
Vaikeaa katsottavaa on kyllä meno tällä hetkellä. Oikeastaan mitään muuta positiivista ei keksi kuin maalivahtipeli Rajaniemen osalta ja hyökkäyksestä Partasen viimeistelytaito.

Pakisto koostuu pääasiassa mikki hiiristä. Toistuvasti hävitään maalinedusta pelaamisessa ja vastustajien tarvitsee tällä hetkellä vain toimittaa kiekkoja maalille mistä ne hakataan hyvällä prosentilla sisään.

Hyökkäykseen lähtö näyttää olevan todella vaikeaa. Ajoitukset ei vain toimi, perus ratkaisu on heittää kiekkoa päätyyn ja lähteä vaihtoon.

En tiedä mistä tämä pelikirja on, mutta kaikki ei ole pelaajille selvää tai vain liian vaikeaa toteuttaa. Hyökkäyksen pyöriessä omassa päässä yksi pakki seisoo maalin tolpalla mikä luo omalla alueella vastustajalle yhden miehen ylivoiman. Sitten tuplataan vielä yksi merkkausvirheen takia ja sekasorto alkaa olla valmis. Näistä sekoiluista on rankaistu isolla prosentilla tällä kaudella.

Olisikohan aika miettiä jotain toimivampaa pelitapaa tällaiselle duunarijoukkueelle? En jaksa uskoa, että Jukureihin kuitenkaan mitään maajoukkuetason kavereita on lähivuosina tulossa. Pelitapa pitäisi sovittaa joukkueelle toimivaksi eikä väkisin ajaa jotain mikä toimii jossain muualla.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Pelitavasta kun puhutaan niin edustuksen ohella oleellista katsoa A-junnujen peliä ja noiden perusteella pyrkiä käsittämään mikä on korkeampi ajatus tekemisen taustalla. Mestisaikoina Jukurit toki toteutti melko täysin sitä valitsemaansa pelitapaa kun oli sarjan eliittiä ja toisaalta junnujen taso ei riittänyt pelitavan toteuttamiseen, eli "puhtaampi" suoritus nähtiin edustukselta. Nyt tilanne kääntynyt siihen että junnut pelaavat ikäluokan pääsarjatasolla todella taidokkaasti ja pystyvät toteuttamaan myös joukkueen valitsemaa pelitapaa melkoisen hyvin, siinä missä edustuksella ei riitä kyky pelitavan toteuttamiseen. Toisaalta en ole sitä mieltä että edustukselle kannattaisi keksiä jotain erityisviritystä kun Kangasalustan valmentaessa oletettavasti useamman kauden ja ajaessa parhaillaan pohjia seuran pelilliselle strategialle vuosiksi, ei ole oikein järkeä lähteä ykköstiimillä selviytymään jollain siilipuolustuksen ja havumetsäkiekon kombinaatiolla. Eli otetaan nyt turpaan mitä otetaan ja toivottavasti ne ukot oppivat pelitavan, ketkä seurassa jatkavat.

Mutta tosiaan niihin junnuihin. Nopeita lähtöjä (muttei kuitenkaan alivoimaisena) ja rohkeita ratkaisuja pienessä tilassa ja -ajassa. Junnujen pelejä katsoessa pystyy huomaamaan ettei Jukureiden pelillinen strategia ole todellakaan pistää keskiviivalta ristikulmaan ja juosta perään, vaikka edustus sitä joutuukin tekemään kun ei taitotaso riitä useimmiten nostaa jalalla tai syöttelemällä kuin alivoimaista vastustajaa vastaan. Suosittelenkin kaikkia jukuri/kangasalustakiekosta kiinnostuneita suuntaamaan vähintään pari kertaa A-juniorijoukkueen kotipeliin. Sieltä saa ihan hyvää kuvaa myös Kauppis-Makon kyvyistä päävalmentajana (melkoisen ilmiselvää ettei kangasalustakiekon peluuttaminen lopu Mikkelissä Kangasalustan sopimuksen loppumiseen, sen verran vahvaa manttelinperijää Makosta koulitaan).
 

AVR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Pakko sanoa tähän että sinä, joka kopioit täältä toisten viestejä Jukureiden facebookkiin, niin sen voine lopettaa? Toisten tekstiä ei omanaan saa kirjoittaa, ellei ole alkuperäiseltä kirjoittakalta, tässä tapaukseassa @Wiljami lta lupaa.

Kummalta tuntuu, mutta Jukurit ei tunnu olevan ennen klo.19 hereillä ei sitte millää. Viikolla ku peli alkaa 1830, ni ei menetetä ku yks erä. Sit ku pelataa vkl ni menee näköjää melkee koko peli.

Hallilla kuulu monesta suusta että Partasta kosiskeltu KHL:n.. Meidän kannalta toivoisin että pysyisi nyt ainaki sopimuskauden loppuun.. Ehdottoman tärkeä pelaaja nyt ja jatkossa.

Hietasta on helvetillinen ikävä oman maalin edustalle.. Salonen linkutti todella rajusti viime vkl Saimaa Stadiumilla. Toivottavasti ei ole pahentunu ja palaa pian
 
Kausi alkaa olla paketissa. Puolustus on ollut maaottelutauon jälkeen niin sekaisin, etteivät varmaan ole erätauoilla koppiinkaan löytäneet. Entistä väsyneempinä ovat jäälle palanneet harhailtuaan hallien sokkeloissa.

Maalivahdeista Rajaniemi on välillä pystynyt pitämään joukkuetta pystyssä, Aho ei loukkaantumisesta kuntouduttuaan ollenkaan.

Ylivoima sakkaa tällä hetkellä tosi pahasti, melkein yhtä pahasti kuin minun Fortniten trn rating. Joukkue on vissiin pelannut 15 ylivoimaa nollasaldolla, sitten tämän vuoden ensimmäisen pelin. Taitaa porukka olla tälläkin ylivoimaisesti hännänhuippuna vuoden 2019 puolella pelatuissa peleissä.

Koska liiga ei ole auki, niin eihän tässä kai voi muuta kuin odotella tulevaa syksyä ja uutta alkua. Josko se sitten.

Edit: typo
 
Viimeksi muokattu:

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tuntuu että tuli pieni "ulospuhallus" siinä maajoukkuetauolla. Alkukausi oli mennyt hyvin ja tuudittauduttiin, että homma jatkuu samanlaisena. Ei jatkunut.
Tai sitten kävi perinteiset, eli monella kynä kävi ensi kauden soppareissa. Sen jälkeen vaan on näissä "pätkätöissä" hetken aikaa helpompi hengittää, kunnes taas täytyy alkaa olla pakko taistella työpaikastaan.

Varsinkin näin häntäpään joukkueessa kuilu ammatinharjoittamisen päättymiselle on hyvin lähellä. Harva jaksaa lähteä tai on edes taloudellisesti mahdollista lähteä hakemaan vauhtia Mestiksestä. Ulkomaat eivät kaikille aukea tai halukkuutta ei ole. Liigan pohjalla elämä on joskus hyvin raadollista ja pienetkin vaikutukset joukkueen menestykseen yllättävän nopeita. Näitä juttuja ei tietty lehdistä lueta, kun mennään taas niille alueille, joista on kielletty kirjoittaa.
 

Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Tai sitten kävi perinteiset, eli monella kynä kävi ensi kauden soppareissa. Sen jälkeen vaan on näissä "pätkätöissä" hetken aikaa helpompi hengittää, kunnes taas täytyy alkaa olla pakko taistella työpaikastaan.
Villiempien piippuhyllyhuhujen mukaan syksyn maajoukkuetauon aikainen heimolaisten yöelämä kieli juuri tällaisesta meiningistä, että sopparit oli jo takataskussa ja raikkaat ja ravitsevat keskiketterät heimokätösissä juuri sillä kriittisimmällä hetkellä, kun puntaroitiin sitä, onko Heimomme iskukykyinen myös maajoukkuetauon jälkeisenä aikana. (itse en Mikkelin syntisessä yöelämässä maajoukkuetauon aikana valitettavasti [vaiko onnekseni] ehtinyt vierailla, mutta nämä huhut ovat laskelmieni mukaan 97%:sta totta). Kyllä siellä kuulemma suu messingillä vedettiin hiivaa aina aamunnousuun asti. Ei sentään Jauhoa nokkaan vedetty onneksi, kuten tietyissä tamperelaisissa piireissä on kreisien palstajuttujen tapana ollut vetää.


Tänäänkään ei kuulemma vastustaja niskan päällä ollut, terveisin päävalkku. Missäköhän pelissä Peksu oli? Ei kaverin maalejakaan muistanut päävalmentaja miten ne tuli. En mäkään muista, eli ei siinä.

Mutta kuten @kiekkoliikkuu mainitsi, eipä tässä oikeastaan hirveästi jaksa odotella muuta kuin syksyä ja ensi kautta. Ja no ehkä pienin pelonsekaisin tuntein tässä vielä odotellaan Jukuriheimon ensi viikon länsirannikon kierrosta. Pidetään sormet ristissä, että varsinaista peliaikaa jatketaan jonkin uuden säännöksen kautta vielä muutaman minuutin ajan lisää varsinaisen peliajan jälkeen. (Kangakselle terkut).

Toivottavasti valmentaja saa ens peliin psyykattua neljä kenttää pelaamaan. Tänään se taisi mennä päin hevon vittua, jutuista päätellen. Älä syyttele muita, kanna vastuusi!

E. Typotukset
 

Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Tämä kausi on valmis. Nyt ehdottomasti myyntiluukku auki ja kalleimmat kaakit lihoiksi - sikäli kun noita nyt joku suostuu ottamaan. Ensi kauden alkuun ei ole enää pitkäkään aika!
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Taitaa porukka olla tälläkin ylivoimaisesti hännänhuippuna vuoden 2019 puolella pelatuissa peleissä.

Vastaus löytyy Liigan sivulta: Joukkuetilastot | Runkosarja 2018-2019 | Tilastot | Liiga

Eilisestä pelistä sen verran, että itse olisin laittanut Rajaniemen maaliin heti alusta asti. Perjantaina Jyväskylässä Raju oli lähes jumalmoodissa, ja piti varsinkin avauserässä Jukurit pelissä mukana muun joukkueen nukkuessa. Ahoa ei kuitenkaan eilisestä pelistä voi syyttää, sillä Johnny jätettiin eilen puolustuksen osalta turhan yksin, ja vastustaja sai maalin edestä leipoa kiekot sisään kenenkään asiaan puuttumatta. Liian helposti meille maaleja survotaan lähietäisyydeltä. Sama vaiva on ollut koko kauden, tai ainakin Hietasen loukkaantumisesta asti.

KalPa 3, Ässät 2, TPS 2, SaiPa 2, Lukko 2, ja JYP/Ilves/Sport/HPK/HIFK/Pelicans/Tappara/Kärpät/KooKoo 1 - siinä on loppukauden 20 ottelua. Kunnon voittoputkea se vaatisi, että tämän kauden unelmasta voisi haaveilla.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Minä en tuolta löydä arvelemaani tietoa. En saa tuolta esille vuoden vaihteen jälkeen pelattujen otteluiden ylivoimaprosentteja, joissa epäilen Jukureiden olevan koko liigan surkein. Tai sitten en vain osaa.

OK, my bad. Meni jostain syystä ohi tuo pelkän ylivoimatilaston hakeminen, ja laitoin tän vuoden koko pelien tilaston. YV-prosenteissa ei ole tosiaan kehumista. Taitaa olla vain 1 yv-maali tämän vuoden puolella (ja 1 av-maali). Siitä ei kovin muhkeita rosentteja sua..
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Minä en tuolta löydä arvelemaani tietoa. En saa tuolta esille vuoden vaihteen jälkeen pelattujen otteluiden ylivoimaprosentteja, joissa epäilen Jukureiden olevan koko liigan surkein. Tai sitten en vain osaa.
Näkyihän tuossa viiden ottelun kuntopuntarin yv-% ja olihan se joo huikea 5. Seuraavaksi heikoimmalla SaiPallakin kymmenisen prosenttiyksikköä korkeampi että kyllähän Jukurit "hieman" tuossa tasoitusta antaa. Toki Jyväskylän pelissä taisi yksi maali olla käytännössä yv:llä kun sekunnilleen jäähyn päättymisen aikaan kihahti, mutta ei se vielä kovin paljoa statistiikkaa kaunistaisi.

Se ihmetyttää (ihan positiivisesti) että av on saatu taas tilastojen valossa toimimaan (joskin eilen oli av:llakin aika pahasti palikat hukassa ja ensimmäisessä erässä lisätakaiskut jäivät puuttumaan lähinnä siksi kun vieraat rupesivat jo vartin kohdalla namuttelemaan ja yrittivät pelata Kangasniemellä kypärätemppua parempien maalipaikkojen kustannuksella). Välillähän tuokin oli siellä 30-50% paikkeilla.

edit. Eilen siinä toisen erän yv:llä Jukurit pyöritti ihan ok ja se on mielestäni hyväksyttävää kun parempi rakentaa varma paikka vaikka miten porukka huutaa että laukoa pitäisi. Tosin siinäkin alkoi sitten pitkittyessä näkyä ettei uskalleta ratkaista ennen kun puolitoista minuuttia yv:stä jo kulunut (ja vaikka HIFK:n nelikko oli ollut koko tuon ajan kentällä, ei se käytännössä ollut väsynyt lainkaan kun Jukurit ei edes yrittänyt poikkisyöttöjä vaan kiekkoa pelattiin helvetin kaukana keskustasta vieraiden pysyessä käytännössä paikallaan) ja iski paniikki minkä seurauksena tumpeloitiin paskimmasta mahdollisesta paikasta kiekkoa löysästi maalia kohti ja toki katko ja purku.

Milloin Suhonen on muuten viimeeksi yrittänyt edes pistää viivasta maalille? Pariin kertaan pisti sen tutus sivuaskeleen ja oli jo kärkimiehen ohi mutta eipä vaan ratkaisua tullut minkäänlaista. Jäätyminen paikalleen ja sitten kiekko äkkiä jollekin kaverille kun vihu huomasi että peura on jäätynyt ajovaloihin. Mietityttää sen suhteen että olisiko päällä loukkaantuminen (mikä toisaalta antaisi aiheen ihmetellä kannattaako peluuttaa niin hitosti), vai onko vaan sopimus muualle taskussa ja ajatukset jo ensi kaudessa?
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
@paraspelaaja on ollut hyvän tovin kirjoittamatta Jukuri-palstalle. Viimekirjoitukset syksyllä koskivat lähinnä Kangasalustalaista pelitapaa. Mihin on hävinnyt tämä taitava ja tietävä palstalainen?

Kangasalustalainen valmennusfilosofia kaipaisi aukirepijän.
 
Näkyihän tuossa viiden ottelun kuntopuntarin yv-% ja olihan se joo huikea 5. Seuraavaksi heikoimmalla SaiPallakin kymmenisen prosenttiyksikköä korkeampi että kyllähän Jukurit "hieman" tuossa tasoitusta antaa.
Totta mooses. Aukaisin toisenkin silmäni, niin johan näkyy yv-%. Näennäinen yv-pyöritys ja sitten siniviivalta lähimmän vastustajan suojiin lauottu kuti ei vaan tuo tulosta. Aiemmin kaudella ylivoima toimi paremmin. Mitä on tapahtunut?
 

Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Milloin Suhonen on muuten viimeeksi yrittänyt edes pistää viivasta maalille? Pariin kertaan pisti sen tutus sivuaskeleen ja oli jo kärkimiehen ohi mutta eipä vaan ratkaisua tullut minkäänlaista. Jäätyminen paikalleen ja sitten kiekko äkkiä jollekin kaverille kun vihu huomasi että peura on jäätynyt ajovaloihin. Mietityttää sen suhteen että olisiko päällä loukkaantuminen (mikä toisaalta antaisi aiheen ihmetellä kannattaako peluuttaa niin hitosti), vai onko vaan sopimus muualle taskussa ja ajatukset jo ensi kaudessa?
Näyttää, että hyvän kauden alun jälkeen Suhosen tuoma yv-pelote on "scoutattu" joukkueessa kuin joukkueessa. Ei nykyisin saa läheskään niin paljon aikaa viivalla, kuin ennen. Olisiko sitten itseluottamus mennyt sitä kautta, kun onnistumisia ei enää tulekkaan niin usein..? Ei enää uskalla niin useasti haastaa ja siirtää vastuuta muille. Luulisi uskaltavan virheenkin uhalla yrittää, koska Mikko Mannerilta kopioidun filosofian mukaan pelaajilla on lupa virheisiin oppimismielessä.

Käsittämätöntä kyllä, miten peliesitykset ailahtelevat näin hirveästi jopa vuorokauden sisällä. Perjantaina viimeinen erä oli kauden parasta kiekkoa, mutta lauantaina sitten jatkettiinkin lähes koko peli täysin mitäänsanomattomalla pelillä. Lopusta pelattiin muutama minuutti, jee. Eikö Kangasalusta saa aina pumpattua joukkuettaan ennen peliä tarpeeksi kovaan iskuun, vai mistä on kyse?
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Av-prosentti viidenneksi paras. Se toimii hyvin riittävän hyvin. Yv on mennyt viime peleissä liian hitaaksi. Syöttelyä edestakas on kyllä, mutta niin hitaasti, että laukaisupaikkoihin ehtii aina vastustaja eteen. Pereskokovin voittomaali Kärppiä vastaan (jäähy loppui samaan aikaan kun maali tuli) oli sitä mitä sen pitäisi/voisi olla parhaimmillaan. Myös viivasta toivoisi enemmän vetoja tai vaikka ihan "heittoja" maalille maskimiehen ulottuville. Niin siis jos meillä joka kerta se maskimies olisi siellä luukulla..
 

Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Myös viivasta toivoisi enemmän vetoja tai vaikka ihan "heittoja" maalille maskimiehen ulottuville. Niin siis jos meillä joka kerta se maskimies olisi siellä luukulla..
Kalliolan voisi laittaa yvllä maskimieheksi, tuntuu olevan ainut joka osaa sitä asiaa tehdä.. Ja sitten vaikkapa Suhonen/Salonen akselilta enemmän vetoja maalille ja Jopi pistää karat sisään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös