Kohtalainen kauden avaus kotijoukkueen kannalta. Ottaen huomioon, että eletään vasta elokuun alkua peli oli ihan mukiinmenevää. KalPa vaikutti varsinkin toisessa erässä todella vaisulta johtuen varmasti edellisistä peleistä.
Kotijoukkueesta näkyvimpiä olivat Asplund, Makkonen, Kuuluvainen ja kovaa taklannut Mäkinen. Myllykoski pelasi maalilla varmaa peliä ja oli ottelun selkeä hahmo. Kunniamaininnat myös Laitiselle, Karjalaiselle (SaiPa try-out #25?) sekä Tero Kettuselle. Jukureiden puolustus huutaa vielä selkeästi vahvistusta. Yksi selkeä kiekollinen liideri ja kovaotteinen maalinedustan putsaaja hakusessa. Muuten joukkue alkaa olemaan valmis tulevaan Mestis-kauteen.
KalPan parhaimmistoa olivat tänään maalin tehnyt Kauvosaari, puolustaja Pekkarinen sekä Teemu Virtala joka jakeli muutamia oivia syöttöjä ottelun aikana.