Jukurien talous

  • 245 053
  • 932

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Voin hyvin ymmärtää, että maalaispoika voi tuntea olonsa orvoksi Suomen ainoassa sivistyneessä länsieurooppalaisessa kaupungissa.
Suomen kaikki kaupungit Helsinkiä lukuunottamatta sellaisia puturoita, etten ymmärrä miksi kukaan näissä turistina haluaisi yöpyä, silti näin monet tekee. Hieno lisätoiminnan laajennus Jukureilta!
 

hil

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Bromwich Albion, Primeira Liga e Segunda Liga
Voin hyvin ymmärtää, että maalaispoika voi tuntea olonsa orvoksi Suomen ainoassa sivistyneessä länsieurooppalaisessa kaupungissa.
En ole täysin vakuuttunut tuosta tulkinnastasi Turusta Suomen ainoana sivistyneenä länsieurooppalaisena kaupunkina. Tai sitten me määrittelemme sivistyksen kovin eri tavalla. Turun lajinsa kakkosseuroiksi profiloituneiden seurojen fanien käytöksen perusteella Suomen ainoa sivistymätön eteläafrikkalainen kaupunki -kuvaus on paljon sattuvampi.

Edellisen kerran kun kävin katsomassa TUTOn peliä Turussa, osa alkuasukkaista näki hyväksi heittää oluensa vierasjoukkueen pelaajien päälle sekä pyllistellä ja perseillä – oikein kirjaimellisesti - ja loput puhaltelivat vuvuzeloihinsa luoden näin pikantin kakofonisen eteläafrikkalaisen tunnelman. Viime syksynä kävin katsomassa, kun eräs Perä-Savolainen jalkapallojoukkue kävi Turussa kuittaamassa jalkapallon Suomen mestaruuden. Ja kuinka ollakaan, jälleen oli osalla urospuolisista alkuasukkaista haasteita pukeutumisensa kanssa, eikä käytös ottelun loppuhetkillä muutenkaan täyttänyt minkäänlaisia sivistyksen kriteereitä.
 
Ylläoleva keskustelu ei ainakaan ole kovin sivistynyttä, eikä kuulu muutoinkaan tämän ketjun aiheeseen, joten päätetään se tähän.

Ketjun aiheen mukaista keskustelua toki sopii käydä jatkossakin, mutta jos viimeisten viestien kaltainen turhanpäiväinen provosointi jatkuu, niin alamme jakaa sanktioita.

kesäterveisin,

Modet
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
147k€ tuli siis Jukureille turjaketta viime kaudesta. Huonomminkin olisi voinut mennä, onneksi laitettiin Pereskokov ja kumppanit myyntiin ajallaan. Varmaankin suurin osa tuosta tappiosta olisi vältetty jos viimeistä ottelua ei olisi tarvinnut pelata tyhjille katsomoille, koko ottelun perumisellakin olisi varmaan säästynyt edes joku kymppi miinuksista.

 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Onneksi joukkue on ainakin nimien perusteella ja mutu-tuntumalla tällä kaudella halvempi versus viime kausi. Toivottavasti ihmiset löytävät rajoitusten raameissa heti alkukaudesta hallile ja käyttävät siellä vaikka sen muutaman euron enemmän rahaa normaaliin verrattuna.

Jos Toivakan kommentit pitävät paikkaansa että maksukyvyn kanssa on ollut välillä tiukkaakin ja nyt tasapainoilua niin mahdollinen yleisökato iskee pahaan paikkaan. Olettamus on kuitenkin se että suurimmat omistajat ovat seuraan sitoutuneita - jos ongelmia tulee niin heidän avullaan toivottavasti päästään koronasta yli.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet

Menee varmaan tähän talouden alle kun samaa konsernia on. En olisi ihan heti ensimmäisenä uskonut että ilmanputsareita lähdetään myymään, mutta kaikki on kotiinpäin ja suurempaa riskiä tuossa ei varmasti ole.
 
Satojen tuhansien eurojen tappiot uhkaavat Jukureita, jos yleisömäärät jäävät tuhannen pintaan – Seura tarkkailee tilannetta Satojen tuhansien eurojen tappiot uhkaavat Jukureita, jos yleisömäärät jäävät tuhannen pintaan – Seura tarkkailee tilannetta - Länsi-Savo

Juttu maksumuurin takana mutta tässä tähän hetkeen ehkä tärkein tieto Toivakan haastattelusta lainauksena:

"– Tarkkailemme katsojamääriä tämän viikon, minkälaiseksi tilanne menee. Teemme sen perusteella päätöksiä, ryhdymmekö toimenpiteisiin."

Rivien välistä voi siis tulkita, että yt:t alkaa JYPin malliin, jos ei tällä viikolla yleisö löydä paremmin hallille.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Rivien välistä voi siis tulkita, että yt:t alkaa JYPin malliin, jos ei tällä viikolla yleisö löydä paremmin hallille.

Jotenkin tuntuu, että jos yleisömäärät liigassa yleisesti ottaen jatkaa pidempään samassa mitä nyt, niin voidaan alkaa miettiä sitä mitkä joukkueet eivät joudu sopeuttamistoimiin. Niitä ei varmaan ole montaa..onko yhtään?
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Jotenkin tuntuu, että jos yleisömäärät liigassa yleisesti ottaen jatkaa pidempään samassa mitä nyt, niin voidaan alkaa miettiä sitä mitkä joukkueet eivät joudu sopeuttamistoimiin. Niitä ei varmaan ole montaa..onko yhtään?
Nimenomaan, liigan kun piti alkaa ilman yleisörajoituksia. Eipäs alkanutkaan jne, ihmettelen jos ei sopeuttamistoimia ala tippua sieltä täältä.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Satojen tuhansien eurojen tappiot uhkaavat Jukureita, jos yleisömäärät jäävät tuhannen pintaan – Seura tarkkailee tilannetta Satojen tuhansien eurojen tappiot uhkaavat Jukureita, jos yleisömäärät jäävät tuhannen pintaan – Seura tarkkailee tilannetta - Länsi-Savo

Juttu maksumuurin takana mutta tässä tähän hetkeen ehkä tärkein tieto Toivakan haastattelusta lainauksena:
– Tarkkailemme katsojamääriä tämän viikon, minkälaiseksi tilanne menee. Teemme sen perusteella päätöksiä, ryhdymmekö toimenpiteisiin."

Rivien välistä voi siis tulkita, että yt:t alkaa JYPin malliin, jos ei tällä viikolla yleisö löydä paremmin hallille.
Tuossa kun pikaisen scouttauksen tekee lippu.fi palveluun niin torstain peli näyttää ainakin melko tyhjälle, ja ei siltä kantilta että lippuja olisi myyty... Lauantain HIFKi vetää varmasti enemmän porukkaa, mutta onko se 1200 vai 2200 jääköön nähtäväksi.

Isot pojat tiesi kertoa että tällä viikolla olisi tulossa muutamalta muultakin joukkueelta Jypin lisäksi joko yt-uutisia tai muita sopeuttamistoimia. Eilisessä liigan osakkaiden kokouksessa olivat tulleet siihen tulokseen että jos joku yksittäinen seura tai seurat eivät pysty kautta viemään loppuun asti (matti kukkarossa) äänestävät osakkaat tämän jatkosta aina tapauskohtaisesti. Rahaa liigalta ei ole seuroille tippumassa.
 
Jotenkin tuntuu, että jos yleisömäärät liigassa yleisesti ottaen jatkaa pidempään samassa mitä nyt, niin voidaan alkaa miettiä sitä mitkä joukkueet eivät joudu sopeuttamistoimiin. Niitä ei varmaan ole montaa..onko yhtään?

Pahalta näyttää. Ongelmahan on se että ihmiset ei tohdi tulla hallille. Varsinaisesti rajoitukset ei ole ongelma. Sitten olisi rajoitukset ongelma, jos porukkaa jäisi pilvin pimein hallien ulkopuolelle kun lipunmyynti-limiitit täynnä.

Tv-tuote tähän hetkeen ehkä liiankin hyvä; moni katsoo pelit kotona, ilman maskipakkoa.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Tv-tuote tähän hetkeen ehkä liiankin hyvä; moni katsoo pelit kotona, ilman maskipakkoa.
Tämä, minusta tuo kk-hinta näissä tv tuotteissa on todella halpa ja sisältö laaja. Tämä on vähän kaksiteräinen miekka, joukkueet saavat ison rahan telialta tv-oikeuksista. Esim jukureilla tämä kompensaatio erittäin ratkaisevassa asemassa, mutta tässä koronan kurjimuksessa on nyt todella helppo jäädä kotiin katsomaan pelejä.

Onko yleisömäärät laskeneet pitkässä juoksussa koko liigassa? Itse tapahtuma, yhteisö, tunnelma, pelin laatu yms ei vaan jostain syystä riitä ihmisille syyksi tulla hallille.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Rahaa liigalta ei ole seuroille tippumassa.
No tämä on odotettua, sillä liigaseurat omistaa liigan. Eli jos liiga jakaisi jotain rahaa se olisi käytännössä rahansiirtoa toiselta joukkueelta toiselle, odotetusti tätä ei ole tapahtumassa.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
No tämä on odotettua, sillä liigaseurat omistaa liigan. Eli jos liiga jakaisi jotain rahaa se olisi käytännössä rahansiirtoa toiselta joukkueelta toiselle, odotetusti tätä ei ole tapahtumassa.
Liiga Oy voisi jakaa "koronatukipakettaja" osakkailleen jos tällaiseen olisi mahdollisuus. Eli jos kattojärjestössä olisi tase kunnossa, viimeiset 10 kautta tehty isoja voittoja jne jne. Tämä tosiaan vaan jossittelua ja jokainen joukkue on tässä pitkälti omillaan.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Liiga Oy voisi jakaa "koronatukipakettaja" osakkailleen jos tällaiseen olisi mahdollisuus. Eli jos kattojärjestössä olisi tase kunnossa, viimeiset 10 kautta tehty isoja voittoja jne jne. Tämä tosiaan vaan jossittelua ja jokainen joukkue on tässä pitkälti omillaan.
Käsittääkseni nuo rahat käytetty aika pitkälti suoraan kehitystyöön yms, en tosin tiedä onko noilla rahoilla vastinetta saatu. Voi olla toki, että liigalla on joku rahakasa minkä päällä istuvat, mutta olen käsittänyt ettei näin ole.
 

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Pahalta näyttää. Ongelmahan on se että ihmiset ei tohdi tulla hallille. Varsinaisesti rajoitukset ei ole ongelma. Sitten olisi rajoitukset ongelma, jos porukkaa jäisi pilvin pimein hallien ulkopuolelle kun lipunmyynti-limiitit täynnä.

Tv-tuote tähän hetkeen ehkä liiankin hyvä; moni katsoo pelit kotona, ilman maskipakkoa.

TV-tuote on hyvä ja hyvä niin. Omaan käyttäytymiseeni vaikuttaa keväällä korviin jäänyt (en nyt muista mikä lääketiedehemmo se oli) sanat, että "kannattaa miettiä mikä on välttämätöntä sosiaalisessa kanssakäymisessä ja mikä ei. Ja jos on välttämätöntä, niin miten sitten toimii siinä tilanteessa". Aika moni tässä kohtaa varmaan tekee valinnan ihan terveysriskiä ajatellen tämän periaatteen mukaisesti. Eikä siitä voi oikein valinnan tekijää syyttää.

Hankaluus on se, että tässä tilanteessa tuotteiden arvo, voiton ja riskin jakaminen, hinniottelu yms. perustuu ns. vanhaan malliin. Siinä on vaarana, että häviäjäksi jää varsinainen tuotteen tekijä, eli seurat. Nyt odotellaan, että tämä on välivaihe ja paluu normaaliin tapahtuu pian. Toivottavasti tapahtuu niin pian, että seurat kestää tämän.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Käsittääkseni nuo rahat käytetty aika pitkälti suoraan kehitystyöön yms, en tosin tiedä onko noilla rahoilla vastinetta saatu. Voi olla toki, että liigalla on joku rahakasa minkä päällä istuvat, mutta olen käsittänyt ettei näin ole.
Maikkarilla olikin aiheesta kirjoiteltu juttua, suora lainaus sieltä:
"Jos yleisömäärät eivät käänny nousuun, niin voisi sanoa, että lähes kaikki seurat ovat erittäin vaikeiden päätösten edessä, Hiltunen ennakoi.
SM-liigalla ei puheenjohtajan mukaan ole juuri resursseja lähteä antamaan suoraa tukea osakasseuroilleen. Tässä asiassa organisaatiot ovatkin lähinnä omillaan. Taloudellinen pelastusrengas on löydyttävä jokaisen seuran lähipiiristä.
– Niistäkin keskusteltiin, ja lähtökohta on koko ajan valitettavasti se, että Liigankaan kassa ei ole sellainen, josta voitaisiin hirveästi rahaa seuroille jakaa, Hiltunen toteaa.
– Kyllä seurakohtaisesti ensisijainen toimenpide kullakin paikkakunnalla ovat omien kulujen saaminen sille tasolle, jonka tulovirta mahdollistaa."

 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Se voi olla että yksi jos toinen seura on tosiaan niin syvällä kusessa koronatappioiden kanssa että jatkoedellytykset vaativat merkittävää tappioiden paikkaamista ulkopuolisella "ylimääräisellä" rahalla. Se on sitten kunkin seuran tenkkapoo että löytyykö tuota rahaa kannattajistosta (joku yleinen osakeanti), omistajilta vai pankista. Toivottavasti kukaan ei sentään pikavippeihin joudu turvautumaan.

Vähän vittumainen on kyllä paikka kun nyt vihdoin taisi olla Jukureillakin liigaosake kuoletettu (tai tämän kauden aikana kuoletettiin) niin sitten päästään tilanteeseen että otettava miljoonan vekseli kun pyöritetään ottelusirkusta siten että joka peli tekee muutaman kymppitonnin persnettoa. Edes yleisön läsnäolo ei auta kun ei se pelkästään penkissä istuva hirveästi rahaa seuralle tuo ja olen edelleen vahvalla mutulla täysin varma että oheismyynti on kyykännyt vielä roimasti lipunmyyntiä enemmän. Ja toki täysin luonnollisesti, on se kuitenkin melkoinen ruljanssi yhdistää oikeaoppinen maskinkäyttö, turvavälit yms. suojautuminen ja kalja/makkarakioskilla vierailu.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Niin juu tähän piti pohdiskella vielä omia kun aamummalla viestin lukaisin.
...
Isot pojat tiesi kertoa että tällä viikolla olisi tulossa muutamalta muultakin joukkueelta Jypin lisäksi joko yt-uutisia tai muita sopeuttamistoimia. Eilisessä liigan osakkaiden kokouksessa olivat tulleet siihen tulokseen että jos joku yksittäinen seura tai seurat eivät pysty kautta viemään loppuun asti (matti kukkarossa) äänestävät osakkaat tämän jatkosta aina tapauskohtaisesti. Rahaa liigalta ei ole seuroille tippumassa.
Sanon että pirun kummalliselta vaikuttaisi tilanne jossa osakkaille tehdään pärstäkertoimeen perustuvia arvioita siitä, halutaanko sitä auttaa vai annetaanko kaatua. Etenkin tilanne on vittumainen näille porukoille mitkä ovat siitä surullisenkuuluisasta liigaosakkeesta maksaneet ihan oikeaa rahaa ja nyt sitten katto-organisaatio ilmoittaisi koronaan kaatumisen uhatessa että kiitokset hynkyistä, apua ette saa. Eikä sen puoleen että mitään suoraa rahoitusta odottaisi, mutta melko ymmärtäväistä kelpoisuussääntöjen tulkintaa nyt ainakin siiheksi kunnes tilanne pääsisi normalisoitumaan.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Se voi olla että yksi jos toinen seura on tosiaan niin syvällä kusessa koronatappioiden kanssa että jatkoedellytykset vaativat merkittävää tappioiden paikkaamista ulkopuolisella "ylimääräisellä" rahalla. Se on sitten kunkin seuran tenkkapoo että löytyykö tuota rahaa kannattajistosta (joku yleinen osakeanti), omistajilta vai pankista. Toivottavasti kukaan ei sentään pikavippeihin joudu turvautumaan.

Vähän vittumainen on kyllä paikka kun nyt vihdoin taisi olla Jukureillakin liigaosake kuoletettu (tai tämän kauden aikana kuoletettiin) niin sitten päästään tilanteeseen että otettava miljoonan vekseli kun pyöritetään ottelusirkusta siten että joka peli tekee muutaman kymppitonnin persnettoa. Edes yleisön läsnäolo ei auta kun ei se pelkästään penkissä istuva hirveästi rahaa seuralle tuo ja olen edelleen vahvalla mutulla täysin varma että oheismyynti on kyykännyt vielä roimasti lipunmyyntiä enemmän. Ja toki täysin luonnollisesti, on se kuitenkin melkoinen ruljanssi yhdistää oikeaoppinen maskinkäyttö, turvavälit yms. suojautuminen ja kalja/makkarakioskilla vierailu.
Tuo onkin muuten hyvä kysymys arvottaako pankit liigaosaketta millään tavalla jos lainaa sitä vastaan joku lähtisi kyselemään. Jos pankki ei saisi seuralta lainanmaksua vaan ottaisi osakkeen itselleen saisiko se sitä realisoitua millään tavalla kenellekkään? Vai perustaisivatko HC-Osuuspankki joukkeen sitä vastaan.

Ottelutapahtumista tulee varmasti eniten takkiin versus aikaisemmat kaudet aitio, otteluisännyys yms vippipuolen jutuista. Niissä pyörii melko isot dollarit joka seuralla. Mikkelissä aitioita ei taida olla saatu myytyä juuri lainkaan.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Niin juu tähän piti pohdiskella vielä omia kun aamummalla viestin lukaisin.

Sanon että pirun kummalliselta vaikuttaisi tilanne jossa osakkaille tehdään pärstäkertoimeen perustuvia arvioita siitä, halutaanko sitä auttaa vai annetaanko kaatua. Etenkin tilanne on vittumainen näille porukoille mitkä ovat siitä surullisenkuuluisasta liigaosakkeesta maksaneet ihan oikeaa rahaa ja nyt sitten katto-organisaatio ilmoittaisi koronaan kaatumisen uhatessa että kiitokset hynkyistä, apua ette saa. Eikä sen puoleen että mitään suoraa rahoitusta odottaisi, mutta melko ymmärtäväistä kelpoisuussääntöjen tulkintaa nyt ainakin siiheksi kunnes tilanne pääsisi normalisoitumaan.
Varmaan kun (ei ehkä jos) ensimmäinen tapaus tulee niin tekevät päätökset sen mukaan ja seuraavat mahdolliset mennään samalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös