Jukurien maalivahtitilanne

  • 119 956
  • 417
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Olisikohan tämä (Youtube) tsekkiläinen kaveri vapaana. Näkyy tarttuvan kiekot paremmin kuin Similällä eilen Kouvolassa. Huumori huumorina, mutta kyllä tämä sota on jo kuukausia kaivannut sitä kuuluisaa yhtä miestä.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Kyllä kyllä ja sitä oli juuri tarkoitus alleviivata, kun melkoinen Similä-viha tuntuu Jukuri-leirissä valitsevan. Eli vaikka musta ei juuri nyt tartu, niin vastuu peluutuksesta on loppupeleissä valmentajalla ja vielä pidemmälle ajateltuna joukkueen kasanneella henkilöllä, joka ne pelimerkit mukavalla valkulle on hankkinut.

Se on jännä miten ulkopuolelta tiedetään nämä Jukurien asiat paremmin, kuin että uskottaisiin ihmisiä jotka niistä peleistä ovat 90-100% kaudella nähneet.

Similää ei vihaa Mikkelissä tasan tarkkaan kukaan, tai sitten on nupissa löysää. Valmennus peluutti jo alkukaudesta fanien mielestä täysin käsittämättömästi ja jääräpäisesti Petteriä, jatkuvasta haparoinnista huolimatta. Galansky istui penkillä koko ajan vaikka siihen ei ollut mitään järjellistä syytä, loukkaantumisesta kun ei ollut kyse.

Siinä olet oikeassa ja kuten otteluketjussa totesinkin, että tästä eilisestä tappiosta on iso syy valmennuksella. Kuitenkin Peten selässä nyt sattuu lukemaan Similä ja jos pelit ei kulje niin Reinikaistako pitäisi haukkua..?
Mutta osa totuutta on, että joukkueenjohto on käsittämättömästi hieronut näitten maalivahtien kanssa ja Pete on ollut väärässä paikassa saaden paljon rapaa niskaan. Silti sanon käsi sydämmellä, että kohtelu on ollut silti reilua ja mahdollisuuksia on todellakin saanut enemmän kuin moni muu saattaisi saada vastaavassa paikassa.

Fanitapaamisessa kauden alussa meillä oli yksi ainoa toive joukkueen suhteen. Hommatkaa ykkösmaalivahti heti.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nuori kaverihan tuo Similä vielä on. Ilmeisesti lahjakas kun on NHL:ääkin varattu mutta suurin ongelma taitaa olla korvien välissä. Toivottavasti kaveri ei roiku foorumeilla lukemassa mitä hänestä kirjoitellaan. Ehkä joku päivä saa henkisen kantin kohdilleen ja tekee vielä Antti Niemet. Se ei varmaan tapahdu tällä kaudella joten ehkä kannattaisi lainata vaikka Suomisarjaan loppukaudeksi.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Ilmeisesti lahjakas kun on NHL:ääkin varattu mutta suurin ongelma taitaa olla korvien välissä.

Kyllähän miehen tai pojan miten vaan onnistumista on haettu ja toivottu nyt puolentoista kauden ajan, mutta ei vaan onnistu. Similä pelaa välillä hyvin, on pelannut tälläkin kaudella hyviä yksittäisiä pelejä, mutta kun tasaisuus, itseluottamus ja loppupeleissä joukkueen luottamus on kateissa, ei hommasta tule mitään. En yhtään ihmettelisi, vaikka Similä onnistumisten kautta nousisi selkeäksi ykkösvahdiksi jossain toisessa mestisjoukkueessa lyhyelläkin ajalla.
 

YksinLäpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tilanne on kauheudessaa sellainen, että Toivonen ja Similä joutavat toisiin ympyröihin. Ei sijoituksista kamppaileva joukkue tarvitse b- tai c-luokan maalivahteja. (Ei se hyökkäyskään kunnossa ole, kun pelissä saadaan vain yksi tai kaksi maalia aikaan.)

Toimistolle voisitte fanit tehdä näkyvämmän ukaasin. Seuraavan pelin väliin jättäminen, tai vaikka vähintään yhden erän (mieluummin kuitenkin yhden koko pelin) verran, luulisi herättävän toimiston siihen todellisuuteen, että katsojat rahoittavat myös seuran toimintaa, ja eivät hyväksy joukkueen nykyistä johtotapaa, saati pelitasoa. Vaatikaa muutoksia!

Nyt toiminta on lähinnä kipinättömään märkään nuotioon puhaltelemista.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mutta osa totuutta on, että joukkueenjohto on käsittämättömästi hieronut näitten maalivahtien kanssa ja Pete on ollut väärässä paikassa saaden paljon rapaa niskaan.

Toinen osa totuutta on, ettei joukkue Similän edessä ole tehnyt maalivahdin pelaamista erityisen helpoksi.
En ala väittämään, että tiedän miten asiat ovat, mutta katselen kyllä kaikki saatavilla olevat maalikoosteet ja joitain Jukureiden pelejä olen katsonut streemistäkin silloin kun on ollut kierroksia jolloin ei tuo oma joukkue pelaa.
Onhan totuus, että Similälle on uponnut helppojakin maaleja mutta on vastapainoksi hyvääkin peliä. Totuus on myös se, että Similä on saanut teiltä jukurikannattajilta kuraa niskaansa myös sellaisista maaleista joissa puusilmäkin näkee edessä pelaavan viisikon huonon pelaamisen.

Toivonen on hyvä maalivahti, ellei ole loukkaantumisesta jäänyt suurta pelaamista estävää vammaa tai haittaa. Mailapelaaminenkin pitäisi olla hyvää mutta ottakaa nyt tässä vaiheessa huomioon pelituntuman vähyys.

Muistan kerran nähneeni Kalevankankaalla pelin jossa sama Toivonen nollasi silloiset Jukurit 46 (tai 48) torjunnan arvoisesti. Toivosella on myös melko mehevät statsit Mestiksestä Hokkissa ja SaPKossa. Se mies on hyvä vahti, olkaa siltä osin huoletta. Pelituntuman saaminen ottaa kuitenkin hetken aikaa.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Ei ole koko Jukuritkaan tenyt maalivahtien peliä helpoksi, mutta kyllähän syyt ovat juuri tuossa kuten ne aiemmin mainitsin.
Pete on menettänyt luottamuksen, eikä se johdu siitä että pakit peruuttavat liian syvälle. Voit kuule uskoa että täällä odotetaan Toivosen kuntoutumista, koska nämä kaksi peliä antavat olettaa että kaikki ei ole kunnossa tältä entiseltä Jukurien syöjältä. Parempi olla puhumatta näistä enempää, koska siitä ei ole hyötyä, päinvastoin.

Olisiko nyt lopulta Pennasen aika laittaa syyskauden parhaaksi pelaajaksi valittu Tadeas Galansky maaliin, joka on jostain syystä laitettu sivuraiteelle.
 
Suosikkijoukkue
Sarja-tulokas Etelä-Savosta
Edelleen täällä kaadetaan lokaa veskari(e)n niskaan melko isolla sangolla, vaikka todellisuudessa ongelma-kakusta iso pala syntyy muualta.

Tuollaisella muka-puolustamisella mitä joukkue on pitkin kautta esittänyt ei pitkälle pötkitä ja monessa kohtaa veskari on jätetty varsin yksi, vaikka katsomoon näyttäisikin, että puolustetaan, niin todellisuudessa ei sitten kovinkaan paljoa... ja kun vanha lainalaisuus "niin hyökkäät kuin puolustat" pätee tänäkin päivänä, niin soppa on valmis.

Sitä on vaikeampi sanoa, mistä kokonaisuus johtuu, mutta en oikeasti kaataisi koko sankoa maalivahtiosaston niskaan. Kyllä peli on koko kauden ollut koheltamista ja julma on sanoa, mutta ei tuo joukkue ansaitse paikkaa lopopukevään peleissä ensimmäistä kierrosta kauemma saati liigan suuntaan.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Eilisen ottelukoosteen katsottua nuo KooKoon kolme ensimmäistä ei kyllä mene maalivahdin piikkiin. Ensimmäisessä puolustus antaa suorastaan kävellä hyökkääjän parhaalle maalintekosektorille ja pam. Toisessa on jo melkoista munkkiakin mukana, että Toivosen purku menee suoraan KooKoo-pelurin lapaan. Veto maskin takaa ja pam. Kolmannessa jätettiin vastustaja aivan vapaaksi Toivosen eteen ja pam. Toki joku noistakin maaleista maalivahdin huippupäivänä olisi jäänyt tulematta, mutta se on jossittelua. Neljäs ja viides lirahti sitten tosi helposti. Se vain edelleen ihmetyttää, että miksi meidän tämän kauden varmin maalivahti Galansky ei pelannut tällä viikolla yhtään. Kai siihen joku elämää suurempi selitys on.
 

emz1

Jäsen
E Voit kuule uskoa että täällä odotetaan Toivosen kuntoutumista, koska nämä kaksi peliä antavat olettaa että kaikki ei ole kunnossa tältä entiseltä Jukurien syöjältä. Parempi olla puhumatta näistä enempää, koska siitä ei ole hyötyä, päinvastoin.

Kaikki ei ole kunnossa? Ukkeli pelannut nyt viimeiseen 10kk kaksi ottelua ja kun musta ei tartu tavoin Andy viime keväänä, niin todetaan että ihan kaikki ei ole kunnossa? Ei Juha Toivonen yksinkertaisesti vain voi olla se henkilö, joka ottaa joukkueen tänä keväänä reppuselkään ja kantaa kohti Mikkelin toria. Kelpo kakkosveska, mutta mitään huippuvirettä tuskin voidaan tälle keväälle odotella. Tulevaisuus ja ensi kausi ovat sitten asiat erikseen, kyllä hänessä taitoa ja potentiaalia löytyy vaikka ja mihin mutta noin pitkän poissaolon jälkeen huippuvirettä ei rakenneta parissa kuukaudessa yhdelle keväälle. Se on sitten toinen juttu, että haluaako Jukurit laskea hänen varaan ensi kaudelle vai ei.
 
Viimeksi muokattu:

dexter__35

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks, sekä paikalliset.
Kaksi ensimmäistä maalia oli eilen kyllä ihan otettavissa, vaikka ei nyt ihan suoraan voi veskankaan piikkiin laittaa. Kaksi viimeistä onkin nyt selviöitä, mutta eipä tuo paikkakaan ole helpoin mahollinen, kun pisteitä ei ole kertynyt niin on siinä jo veskarilla paineita varsinkin kun ei ole pelejä alla.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Kaikki ei ole kunnossa? Ukkeli pelannut nyt viimeiseen 10kk kaksi ottelua ja kun musta ei tartu tavoin Andy viime keväänä, niin todetaan että ihan kaikki ei ole kunnossa? Ei Juha Toivonen yksinkertaisesti vain voi olla se henkilö, joka ottaa joukkueen tänä keväänä reppuselkään ja kantaa kohti Mikkelin toria

Pahaa pelkään että Juha Toivosesta ainakin sellaista odotetaan. En usko että Juhaa on tänne treenariksi otettu. Ja mikäli itsekin olet sitä mieltä että Toivonen ei ole kunnossa, niin eikö ole ristiriitaista minkä vuoksi hänet kuitenkin nostettiin Jukureiden tän hetkisen ykkösmaalivahdin Galanskyn ohi tähän matsiin? Huvikseen Pendo kokeili keskenkuntoista miestä? Tällä hetkellä Jukurit tarvitsee jokaisen toivonkipinän mistä sellaisen löytää ja ketään keskenkuntoista ei sinne laiteta hyppimään ohi terveen maalivahdin.

Mutta jätetään Juha nyt rauhaan ja uskotaan että sieltä meille ykkönen kevääksi kuoriutuu, tai Tade pystyy kantamaan sen vastuun.
 

emz1

Jäsen
Huvikseen Pendo kokeili keskenkuntoista miestä? Tällä hetkellä Jukurit tarvitsee jokaisen toivonkipinän mistä sellaisen löytää ja ketään keskenkuntoista ei sinne laiteta hyppimään ohi terveen maalivahdin.
Nyt ei kannata sekoittaa keskenkuntoisuutta ja pelituntumaa keskenään. Minun pointti oli vain siinä, että vähän vähemmän lajiin perehtynytkin ihminen tajuaa, ettei pelituntuma/vire voi olla Toivosen historialla samantien sellainen, mitä Jukurit tällä hetkellä tarvitsisi. Sitä pelituntumaa ei tietenkään saa muulla tavalla kuin pelaamalla, mutta oma mielepiteeni on että tuntuman hakeminen sekaisin olevassa, mutta mestaruudesta taistelevassa Jukurijoukkueessa on väärä, etenkin nykyinen ajankohta huomioon ottaen. Jokainen tietää että Toivonen on hyvä maalivahti, mutta että hän kantaisi Jukurit päätyyn asti? Aika loppuu tämän kauden osalta kesken.

Pennasen peluutuksista minulla ei ole mitään tietoa, vielä vähemmin Galanskyn kunnosta.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kiire tulee Toivosella, jos meinaa playoffeissa olla huippukunnossa. Kuuselan lonkka leikattiin keväällä ja hänellä meni yli kaksi kuukautta päästä hyvään vireeseen ja hän pelasi paria lukuunottamatta joka pelin. En kyllä usko, että Toivonen ehtii Jukureiden pelastajaksi ellei häntä väkisin yritetä peluuttaa kuntoon. Silloin tietenkin on vaarana, että Mikkelissä ei keväällä edes pelata.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Toivosta ei tänne hankittu pelkästään pelituntumaa paikkailemaan, tai ainakin toivottiin että se löytyy paremmin. Se että pelituntuman puute osaltaan selittää nuo kaksi heikkoa peliä, ei tarkoita sitä etteikö Toivonen olisi voinut onnistua myös paremmin.

Nyt ei näin käynyt ja ihan selvä asia on että pelit menivät vihkoon.
Oli kysymyksessä pelituntuman puute tai mikä muu asia tahansa, niin Toivonen oli maalillaan hermostunut, eikä saanut edes viivavetoja räpyläkäteen liimattua.

Toivotaan Toivoselle onnistumisia jatkoon. Selviö kuitenkin pitäisi olla että Tade seisoo metalliputkien välissä keskiviikkona. Ainoa maalivahtimme mihin itse tällä hetkellä luotan.
 

sapko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Se on sitten Similän Petterin pelit pelattu Jukureissa.
Jukurit tiedottaa, että Similälle katsotaan yhdessä uutta seuraa.
- Kiitämme Petterin panosta joukkueemme eteen tämän ja viime kauden osalta. Hän on rehellinen kaveri sekä hyvä tyyppi ja sen vuoksi toivomme hänelle kaikkea hyvää jatkossa, kommentoi urheilujohtaja Tommi Kerttula tiedotteessa.
Kuka ottaa Similän?
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Similä sai sitten lähteä. Asiasta uutinen joukkueen kotisivuilla. Eipä yllättänyt tämä uutinen, tosin ajankohdaksi veikkailin viime vuoden puolta.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kuka ottaa Similän?

KooKoollahan on maalivahtien kanssa "huolia". Siitä vaan Pete Kouvolaan.

Eiköhän tämä ratkaisu nyt selkeytä ainakin joltain osilta Jukureiden "maalivahtihärdelliä". Liian pitkään tätä kyllä piti vatvoa ennenkuin päätös tuli.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Joo ei ihan noin isoja huolia kuitenkaan. Toivonen tosin pelasi huonommin kuin Similä. Saiko väärä ukko lähtöpaperit :)

Ei Toivonen nyt kuitenkaan laskenut kolmea rannaria peräkkäin sisään, jotka käänsivät täysin pelin.

Surulliset fiilikset tästä jää niin Petterille, joukkueelle kuin kannattajillekin. Toki maalivahti lopulta kentällä torjuu, mutta kyllähän Jukurit on hoitanut tämän maalivahtikuvion tänä vuonna aivan päin helvettiä. Niin sopimusten teon, koeaikojen kuin peluutusten suhteen. Enempää ei voisi vihkoon enää vetää.

Toivottavasti Pete sunkin hetki vielä tulee.
 

dexter__35

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks, sekä paikalliset.
Itse olisin pariin peliin mieluummin oilereissa käyttänyt tuota Toivasta ennenkuin pistänyt mestis häkkiin kovaan paikkaan. Nyt tosin sekin rupee myöhäistä olemaan. Tässä välillä olisi voinut Tadea peluuttaa ja ollut aikaa hoitaa tietyt toimenpiteet kuntoon Similän osalta ja vaikka nyt nostaa Jukureiden rinkiin mukaan. Mutta helppo olla jälkiviisas...
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kyllä Similästä vielä maalivahti tulee, mutta ei näin kovan paineen alla missä Jukurit tällä kaudella on. Näin oli siis kaikille parempi.

Kyllä tää maalivahtiosastokin tästä vielä muotoutuu. Varovasti täytyy antaa vihreää valoa Toivosen peluutukselle, jotta voidaan lopullisesti nähdä onko hänestä mihinkään tänä keväänä. Aikaa on vielä ihan tarpeeksi vaikka siihen kotietuun. Kärsivällisyyttä kuulutan tälläkin rintamalla.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Simille kaikkea parasta jatkoon, nyt vaan sopiva seura alle ja puhtaalta pöydältä tekemään se (vääjäämätön) läpimurto. Savonlinnassa ollut ilmeisesti kanssa veskaongelmia?

Tämä kausi on urheilumenestyksen kannalta jo menetetty (ei oikein jaksa uskoa että jätkät pystyisivät sisäistämään jäljellä olevassa ajassa Pennasen pelityylin, vaikka olisi jossain vaiheessa niitä helvetin kauan kaivattuja vahvistuksiakin tulossa), niin voitaisiin liigamaisessa luovutushengessä keskittyä ensi kauteen ja ruveta ajamaan sisään näitä ukkoja ensi kautta varten. Siihen nähden Toivosen peluuttaminen olisi järkevää, kun jossain vaiheessa se pelivire olisi pakko saada ukkoon takaisin. Tuskin on niin pahasti välissä ollut hajallakaan että olisi kokonaan taidot hävinneet ja onhan se tekijämies ollut tolppien välissä. Toki Tadellekin sitä peliaikaa soisi (jos nyt ei hajalla ole, ainoa syy mikä voisi selittää vähän peluutuksen), ettei kyrpiinny koko touhuun ja pakkaa kimpsuja ja kampsuja.
 

sapko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Jukurit joutuu nyt tosissaan lähtemään maalivahtikauppaan, kun Toivonenkin lähtee.
Jukurit tiedottaa, että maalivahti Juha Toivonen ei jatka Jukureissa.
- Kiitän mahdollisuudesta, jonka Jukurit antoi. Koen, että en päässyt siihen kuntoon, jonka olin itse itselleni asettanut, kommentoi Toivonen.
- Vammojen toipumisia ei voi koskaan tietää varmuudella, mutta nyt koimme, että aika loppuu kesken, kommentoi urheilujohtaja Tommi Kerttula.
Hänen mukaansa on sattumaa, että organisaatio on ilmoittanut saman päivän aikana kahden maalivahdin pois lähtemisestä.
- Nämä olivat kaksi erillistä tapausta, ja eivät siten liity toisiinsa, kommentoi Kerttula.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Pitkästä aikaa erinomainen uutinen! On tunnustettu tosiasiat ja joukkueen rakentuminen kevättä kohti alkaa tosissaan. Suunta kääntyy nyt, eikä maanantaina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös