Jukurien juniorit

  • 335 324
  • 698

A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
Pojat ovat tietysti lahjakkaita ja tekevät itsenäisestikin kovaa duunia kiekkouransa eteen, mutta todella hienoa työtä Jukureilta. Onnittelut!
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Oliko nyt Yle Urheilun vai minkä juttu kun vertailivat tuota USA:n junnuhautomo-ohjelmaa Suomen jääkiekkoliiton vastaavaan, niin hyvää ja kansainvälisesti kadehdittuakin duunia voidaan sanoa tehtävän ylipäätään Suomessa. Toki lahjakkuuksia tarvitaan edelleen että pystyy huippuja ylipäätään hautomaan, mutta olosuhteiden määrätietoinen parantaminen sekä kansallisella-, että seuratasolla on se minkä ansiosta nykyisin varataan tasaisesti pariakymmentä suomalaista siinä missä aiemmin vuosituhannella (7 kierroksen systeemissä) keskimäärin kymmentä.
 

AVR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hienoa hienoa! Sitten ei muutakuin seuraavia mahdollisia varauksia kasvattamaan! Taitaa muutaman vuoden väli olla tulossa ennen seuraavia omien kasvattien varauksia?
 
Jukureiden B-nuorten rinkiin on näköjään liittynyt myös tryout-viikolla mukana ollut tsekkipuolustaja Stepan Nemec (linkki vie pelaajan EP-profiilin).

Mielenkiintoisen oloinen haku. Kovat tehot tehnyt oman maansa U16-juniorisarjassa ja pääsi yhden pelin pelaamaan U19-ikäisten mukanakin. Poikien maajoukkueessakin teki debyyttinsä.
 
Jukureiden A-junnut avasi tänään harjoituspelikautensa 3-4-jatkoaikatappiolla Jokereita vastaan. Maalintekijöistä ei itselläni ole tietoa ja tilastojakaan ei näistä harjoituspeleistä löydy, joten jos joku paikalla on ollut, niin se tieto otetaan ilolla vastaan.
 
Tämän aamun Länsi-Savo kertoo, että A-nuorten ryhmään on liittynyt hyökkääjä Lucas Pirjetä (linkki vie Pirjetän EP-profiiliin). 2003-syntynyt raamikas (190cm/90kg) peluri, joka teki viime kaudella TPS:n C-nuorissa 43 otteluun tehot 32+30. Hänen isänsä on maajoukkueessa, Liigassa ja NHL:ssäkin urallaan pelannut Lasse Pirjetä.

Lisäksi omista B-nuorista aiemmin kerrottujen nimien lisäksi A-nuorten mukana on ollut -03 syntynyt Juho Järvelä, joka viime kaudella oli jo poikien maajoukkueen mukanakin.

Tuossa vielä linkki LS:n juttuun, joka tosin on vain tilaajille.
 
Viimeksi muokattu:
SaPKoa vastaan A-nuorilta melko kaksijakoinen esitys. Alkupuoliskolla jukuripojat tuntuivat keskittyvän liiaksi yksilösuorituksiin joukkuepelin sijaan ja SaPKo sai pysäytettyä ne melko helposti. Jukureiden avausmaalin jälkeen peli sitten alkoi kääntymään vieraille ja varsinkin kolmas erä oli Jukureiden selvää hallintaa, eikä voittomaalikaan pelin loppuhetkillä ollut kaukana.

Yksittäisistä pelaajista mieleen jäi varsinkin Taneli Häkkinen. Kylmän viileä ratkaisu 2-1-maalissa, luistin liikkui kepeästi ja pärjäsi kaksinkamppailuissakin hyvin, vaikka ei kovin iso mies olekaan. Pariin otteeseen haki isompaa taklaustakin keskialueella, joista toinen osuikin. Se tosin avasi SaPKolle hyökkäystilaa, joten vielä hieman järkeä innon sijaan lisää ratkaisuihin, niin hyvä tulee.

SaiPasta tullut puolustaja Eetu Sarell oli myös vakuuttava. Jämäkkää pelaamista omissa ja rohkeita suorituksia hyökkäyssuuntaan. Uskoisin, että on kaverista iloa A-nuorille jatkossakin.

Tänään sitten vielä viimeinen harjoitusottelu Pelicansia vastaan ennen keskiviikon sarja-avausta. Pitänee käydä väijymässä hallilla ottelua.
 

AVR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Voittohan sieltä nököjään tuli Pelsuja vastaan 1-0. Itse en paikalle päässyt, mutta olikos eilen Savonlinnassa pelanneet mukana, vai huilimassa?
 
Voittohan sieltä nököjään tuli Pelsuja vastaan 1-0. Itse en paikalle päässyt, mutta olikos eilen Savonlinnassa pelanneet mukana, vai huilimassa?

Edustuksen mukana eilen olleet Matikainen, Kiesilä, Linjala, Sivonen, Martiska ja Grönblom pelasivat tänään. Sivussa eiliseen peliin nähden olivat Pirjetä, Kukkasniemi, itseään eilen loukannut Kurttila sekä itselleni tuntemattomiksi jääneet häkkipäät, joilla ei ollut nimiä selässä. Todennäköisesti omia B-junnuja.

Jukurien mukana oli myös uutena miehenä Simo Kauppinen, joka teki myös ottelun ainokaisen maalin. Näkyi olevan SaPKo-junnuja, joten liekkö sitten yhteistyön myötä kokeilemassa Jukureissa. Vauhtia ainakin piisasi tämän päivän perusteella ja ihan napakka viimeistelykin oli maalissa.

Pelihän tänään oli kaiken kaikkiaan tasaista miekkailua. Paikkoja oli molemmilla riittämiin tehdä enemmänkin maaleja, mutta toisaalta veskarit molemmissa päissä pelasivat hyvin. Randelin joutui toisessa erässä hieman enemmän urakoimaan ja oli kyllä mies paikallaan läpi pelin.

Julius Grönroosin vahvat otteet puolustuspäässä pistivät myös silmään. Erottuu kyllä kokonsa puolesta ja uskaltaa myös sitä käyttää. Liikekin vaikuttaisi menneen eteenpäin viime kaudesta.

Sivonen kuskasi kiekkoa useamman kerran hienosti alueelle, mutta syötöt jäivät usein piippuun. Zeman ja Martiska tuntuivat vielä olevan hieman eri sivulla muiden kanssa, mutta ehkäpä se siitä ajan kanssa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
A-junnujen sarja avattu Kuopiossa ja Jukurit pisti lähes parasta kentälle kun mukana liigaringistä Nikkanen, Huttunen, Kemppainen ja Rindell. Ja kovin positiivista että vaikka joukkue pisti vieraskentällä viisi maalia, noista vastasi kuitenkin junnuringin kaverit, eli ainakaan tehojen suhteen ei voi voittoa pelkästään liiga-apujen piikkiin laittaa. Pitää muistaa noita pelejä ruveta vilkuilemaan kyllä ruutu-plussasta.
 
Hyvä alku kyllä A-nuorten kaudelle. Ensimmäinen erä meni melkolailla telineissä, vaikka johtoasemassa erätauolle mentiinkin. Randelin oli siinä kyllä avaintekijänä ja pelasi varman ottelun.

Toisessa erässä alkoi sitten Jukureidenkin peli kulkemaan ja siinä oli kyllä paikkoja niitata pari lisäosumaakin. Päätöserän alkuun onneksi sitten saivat sen kolmannen maalin, sillä KalPallakin oli ennen sitä kyllä pari tilaisuutta tasoittaa. Lopussa sitten vähän lukemat repsahtivat, mutta toisaalta onnistumiset tässä vaiheessa kautta tekevät vain hyvää.

Liiga-avuista Rindell ja Huttunen olivat selvästi parhaat, mutta tosiaan positiivista se, että päävastuun kantoivat tänään A-nuorten omat pojat, eivätkä menneet "isojen poikien" selän taakse.
 
Voittohan sieltä tänäänkin tuli. Tiukka ja vauhdikas peli, jossa tilanteita riitti. Espoo oli hallitsevampi osapuoli ensimmäisen puolikkaan, mutta loppua kohti peli kääntyi Jukureille. Molemmat maalivahdit tänään erinomaisia ja Turunen näytti jo torjuvan K-Espoon yksin voittoon päätöserässä, mutta lopulta kotijoukkueen painostus palkittiin voittoon tarvittavilla onnistumisilla.

Rindellillä vaikeampi ilta, muutamia harhasyöttöjä ja kiekonmenetyksiä pahassa paikassa. Vastaavasti toinen puolustuksen liiga-avuista eli Kemppainen veti vahvan pelin ja alusti hienosti voittomaalin nousullaan.

Randelin on kyllä ikäisekseen todella rauhallisen ja varman oloinen maalivahti. Kiekot ei paljon pompi eteen ja tuntuu, ettei ole kiire missään tilanteessa. Kova tekijä on kyllä kasvamassa kaverista.

Huomenna vastassa sarjaa kahden kierroksen jälkeen johtava Pelicans. Parasta saavat varmasti pojat laittaa, jos mielivät pisteitä kotiin mukanaan tuoda.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Maalivahtien peli meni eilen mielestäni pitkällä marginaalilla Jukureille, Espoon Turunen sylki kiekkoja nimittäin todella paljon eteen ja reboundiin jos olisi ollut sininuttuja niin soinut olisi monesti. Lisäksi siinä ensimmäisen puolikkaan vieraskarusellissa mietin että tuntuu varmaan vastustajasta suorastaan epäreilulta kun toisilla on suunnilleen liigatason veska pistää maalipuiden väliin. Todella varmaa tekemistä Kakelta.
 

Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Melkoosen suvereeni voitto Juniori Jukuripäiltä äsken Raumam poikia vastaan. Esiin nostettakoon tällä kertaa kypärätenpun verran byyrejä heittänyt Matikainen ja nollan pitänyt Kauko Randelin.. Näitten lisäks Tom Grönblomin kiekollista peliä on nastaa katsella. Onhan ukko tehopisteitäkin kaapinut mukavan määrän tähän mennessä kautta.

Kaiken kaikkiaan mukava kauden aloitus A:lta! 5 peliä ja 4 voittoa. Ainoastaan yksi tappio ennakkoon kovaa pelikaanilaumaa vastaan.
 
Pelicansiakin vastaan ainoastaan ensimmäinen erä oli surkea, mutta siinä tulleet kolme takaiskua olivat lopulta liikaa. Kahdessa jälkimmäisessä erässä ei hallinnasta huolimatta saatu enää kunnon kiriä aikaan.

Tältä viikonlopulta plakkariin siis täydet kuusi pinnaa. KalPaa vastaan tietyllä tapaa aika hankala peli, kun selvästä hallinnasta huolimatta verkko ei heilunut ja KalPa puolestaan rokotti tehokkaasti oikeastaan jokaisesta paikasta minkä sai. Pelillisesti täysin yhtä päätä ja onneksi lopussa sitten saivat vielä käännettyä pelin edukseen.

Lukkoa vastaan pelin kuva oli hyvin pitkälti KalPa-pelin kaltainen, mutta siinä pelin tappaminen onnistui toisessa erässä. Jukureilla jalka liikkui todella kepeästi ja kaksinkamppailut kääntyivät järjestään isännille. Lukko ei kahdessa ensimmäisessä erässä juurikaan paikkoja saanut ja kun päätöserässä Jukureiden jalan hieman noustua kaasulta muutamia tilanteita tuli, niin ne poimi varmasti Randelin.

Ensi viikonloppuna edessä vieraspelit TUTOa ja KooKoota vastaan. Tämän viikonlopun kaltaisilla esityksillä pistepussin kartuttamiseen on erittäin hyvät saumat. Löysää ei kuitenkaan voi antaa tässä sarjassa yhtään, sillä niistä kyllä rokotetaan armotta.

Joukkueen sisäisen pistepörssin top10 näyttää seuraavalta ensimmäisten viiden ottelun jälkeen:

Tom Grönblom, 5. 3+3=6, +4
Kalle Matikainen, 5. 4+1=5, -1
Heikki Huttunen, 5. 2+3=5, +2
Ville Sivonen, 5. 2+2=4, +1
Perttu Kiesilä, 5. 1+3=4, +3
Miiro Linjala 5. 1+2=3, +1
Axel Rindell, 5. 0+3=3, +5
Henri Nikkanen 4. 2+0=2, +2
Teemu Lappalainen, 4. 1+1=2, +4
Aleksi Soijärvi, 4. 1+1=2, +2
 
Viimeksi muokattu:
B-junnutkin ovat jo oman kautensa aloittaneet Mestis-karsinnoissa. Viime viikonloppuna se voitti Diskoksen jatkoajalla 3-2 ja hävisi SaiPalle 3-2.

Tänään vastassa oli GrIFK ja tuloksena oli selvä 8-3-voitto. Kaksi erää kauniaislaisvieraat pysyivät mukana pitkälti Jukurien hölmöilyn ansiosta. Jukurit oli pelillisesti selvästi edellä, mutta teki virheillään pelistä itselleen vaikean. Päätöserässä kuitenkin tasoero sitten alkoi näkymään myös tulostaululla, kun siinä Jukurit iski neljä maalia.

Leevi Kukkasniemen luistelua täytyi kyllä ihailla, todella helponnäköistä menoa ja muutaman kerran kuljetteli komeasti yksin kiekon kentän läpi. Juho Järvelältä myös vahva esitys, hänestä tulee hieman mieleen Henri Nikkanen. Iso, vahva ja hyvin liikkuva keskushyökkääjä. Toivottavasti saa näytönpaikkansa myös A-nuorissa vielä tällä kaudella.

Lucas Pirjetä oli myös varsin pirteä ilmestys. Liikkui isoksi kaveriksi hyvin ja pelasi melko röyhkeästi. Eetu TIusasen luistelu pisti myös silmään. Todella ketterän näköistä menoa ja pinkaisi laidalta useamman kerran läpi.

Heidän pelinsä jatkuvat huomenna vierasottelulla HJK:ta vastaan.
------------

C-nuoret avasivat oman kautensa tänään Mestis-karsinnoissa SaPKoa vastaan 6-2-voitolla. Tehokkaimpina pelureina ottelussa olivat kaksi maalia viimeistellyt Jesse Manninen, 1+1-tehot iskenyt Konsta Hakkarainen ja kaksi syöttöä antanut Verneri Kaasalainen.

Pelit jatkuvat huomenna kotiottelulla Karhu-Kissoja vastaan.
 
Suosikkijoukkue
On vain Jukurit
Eilen oli tosiaan junioreilla hyvä päivä, kun kaikki voittivat ottelunsa.

On hienoa katsoa nykypäivän junnu-Jukureiden meininkiä, siellä on hyviä omia junioreita kasvamassa varsinkin nuoremmissa. Johan Fisk ja Miko Pastinen taitaa olla -04 syntyneistä ne kovimmat peliukot tällä hetkellä. Pastinen esitti eilen B:n pelissä hyviä ja kypsiä otteita.

B-nuorissa nykypäivän jääkiekko onkin jo hyvin läsnä, kun rosterissa löytyy tsekkiläinen Stepan Nemec ja ranskalainen Sayam Limtong, joista ensimmäinen vaikuttaa todella hyvältä kiekolliselta pakilta. Omista kasvateista Higflyerin mainitsemat Kukkasniemi ja Järvelä lupaa hyvää ja tausta tukea antaa mm. Verneri Arkko.

A:n rosteria on kritisoitu siellä täällä, kun kokoonpanoon on hankittu seuran ulkopuolisia pelaajia tryoutin kautta. Itse en näe sitä huonona asiana. Tämän kauden rosteriin ei tainnut enää edes niin montaa sellaista pelaajaa tulla. Ja kun eilistäkin peliä katsoi, niin onhan siellä omat pojat isossa roolissa. Se paras mäntyharjulainen jääkiekkoilija Perttu Kiesilä ykkössentterinä ja Eetu Randelin ykkösmaalivahtina.

Tulevaisuus näyttää siis hyvältä, kunhan muistetaan se tärkein, laadukas työ arjessa!
 
A:n rosteria on kritisoitu siellä täällä, kun kokoonpanoon on hankittu seuran ulkopuolisia pelaajia tryoutin kautta. Itse en näe sitä huonona asiana. Tämän kauden rosteriin ei tainnut enää edes niin montaa sellaista pelaajaa tulla. Ja kun eilistäkin peliä katsoi, niin onhan siellä omat pojat isossa roolissa. Se paras mäntyharjulainen jääkiekkoilija Perttu Kiesilä ykkössentterinä ja Eetu Randelin ykkösmaalivahtina.

Tulevaisuus näyttää siis hyvältä, kunhan muistetaan se tärkein, laadukas työ arjessa!

Jos tässä nyt hieman katsotaan tulevaisuuteen muutenkin, niin yksi iso juttu olisi kyllä Leevi Aaltosen ja Veikka Hahlin kotiuttaminen KalPasta ensi kaudeksi.

Aaltonen ei ole onnistunut itseään vielä liigaympyröissä läpi lyömään ja tälläkin hetkellä tie näyttää aika tukkoiselta. Top9-hyökkääjien paikat ovat melkolailla täynnä kokeneempia ukkoja ja "junnupelaajista" edellä on ainakin Aleksi Klemetti. Nelosketjun jämäminuuteissakaan en näe pelaajan itsensä kannalta mitään järkeä. Tietysti peliesityksethän ne paikat lopulta ratkaisee, mutta paperilla tilanne näyttää kuitenkin hieman hankalalta. Sopimuskin loppuu tämän kauden jälkeen.

Hahlista saisi kärkipään osaamista A-nuorille ja kasvamaan uutta verta tulevaisuuden liigamiehistöön.

Toki KalPallakin on varmasti on suunnitelmia maajoukkuetason lupausten suhteen, mutta olen pettynyt, jos Holtari ei edes neuvotteluyhteyksissä ole oman kylän lupausten kanssa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Toki KalPallakin on varmasti on suunnitelmia maajoukkuetason lupausten suhteen, mutta olen pettynyt, jos Holtari ei edes neuvotteluyhteyksissä ole oman kylän lupausten kanssa.
Mikkeli voisi vaikuttaa myös siinä mielessä kiinnostavalta paluupaikkakunnalta jos alkukauden meno jatkuu ja tällä kaudella savolaisporukoista ainoastaan Jukurit pääsisi taistelemaan ylemmässä loppusarjassa.
 
B-nuoret hoitivat tämänkin päiväisen pelinsä, kun HJK kaatui vieraskaukalossa 8-2-lukemin. Ilmeisen selvää jukurihallintaa ollut, sillä HJK:n maalivahdit torjuivat ottelussa yhteensä 75 kertaa jukurivahti Joel Torniaisen selvitessä 26 torjunnalla. Konsta Orelma iski tehot 3+1 ja Verneri Arkko säesti 2+3-tehoilla. Sampsa Huoposelle pari maalia ja Juho Järvelälle kolme syöttöä.

Arkko on kyllä sinällään mielenkiintoinen kaveri, että nyt näissä Mestis-karsinnoissa tehnyt neljässä matsissa 10 tehopistettä pakin tontilta. Toki lohkon kovimmat vastustajat eli Jokipojat ja Blues Akatemia ovat vielä kohtaamatta, mutta silti vahvaa jälkeä on ollut.

Jukurit on tällä hetkellä karsintalohkossaan kakkosena tasapisteissä kärkijoukkue Blues Akatemian kanssa.

---------------------------

C-nuorten pelit jatkuivat myös voitokkaissa merkeissä, kun Karhu-Kissat kaatui kotikentällä 6-4-numeroin. Juuso Partanen sai venyä jukurimaalilla 50 kertaa kiekon tielle. Konsta Hakkarainen ja Veeti Oinonen viimeistelivät tehot 1+1 ja puolustajalupaus Johan Fisk iski pisteet 2+1.

Lohkossaan C-nuoret on tällä hetkellä toisena, mutta monella joukkueella on vain yksi peli pelattuna, kun taas Jukurit on pelannut kärjessä olevan Jää-Ahmojen tavoin kaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös