Näin rakennetaan mitalijoukkue alemman keskiluokan budjetilla
Odotellessa nimimerkki Romanin ottavan haasteen vastaan, pistän tähän oman visioni. Se jakautuu toisistaan riippumattomaan teoria- ja käytäntö(HPK)osioihin.
Teoria:
1. vaihe: Joukkueen rakentamisen kannalta olennaista on mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hankkia hyvä valmentaja. Valmentajien palkat eivät ole huippupelaajien luokkaa, mutta heidän merkityksensä on yhtä huippupelaajaa suurempi, joten tässä kohtaa ei kannata pihistellä rahassa. Siis Jortikan nimi paperiin. Ellei onnistu kokeillaan Pietilää tai Mälkiää jne. Valmentajan on kuitenkin oltava mielellään suomalainen ihan vaan kommunikaatio- ja mentaliteetinymmärryssyistä
2. vaihe: Vähänkin lupaavien omien juniorien kanssa täytyy tehdä tähtitieteellisen pitkiä sopimuksia (3-5 vuotta). Ellei ura liigassa urkene, saa pelaajan kuitenkin siedettävällä tappiolla dumpattua divariin tai muuten purettua sopimuksen. Näin pikku onnella joukkueella on käytettävissään jatkuvasti 1-2 omasta seurasta lähtöisin olevaa kahden ensimmäisen kentällisen miestä siedettävillä kustannuksilla.
3. vaihe: Maalivahdin on oltava kelvollinen. Vaihtoehtona on ison rahatukon heiluttaminen koetellun nimimiehen nokan alla, kanadalainen farmivahti (eivät yleensä pettymyksiä, Duffus poikkeus) tai riskisijoitus divarin helmeen. Jälkimmäisessä tapauksessa tulee pyrkiä jälleen sikapitkään sopimukseen. Jos tulee floppi, ovat kulut suhteellisen pienet, onnistumisen sattuessa vältetään Pasi Nurminen-ilmiö.
4. vaihe: Rakennetaan uskottava puolustus. Keskitason joukkueella ei ole varaa kuuteen liigataso + pakkiin, joten täytyy panostaa kahteen huippuun, kahteen runkomieheen ja loput omia junioreja/divarin helmiä. Menetelmän etu on siinä, että jalkeilla on erikoistilanteita varten iskukykyiset miehet sekä nuorten pelaajien kehitys vastuun myötä (heillähän on pitkät sopimukset ks. edellä kohta 2). Haittapuolena on loukkaantumisten aiheuttamat riskit sekä kahden ensimmäisen parin kohtuuttoman peluutuksen aiheuttama rasitus. Näitä ongelmia ei voi kuitenkaan välttää, sillä käytössä olevalla budjetilla ei saa kaikkea.
5. vaihe: Keskushyökkääjien pestaaminen huolella ja hartaudella. Fakta on, että mitaleita tavoitteleva joukkue tarvitsee kaksi huippuluokan keskushyökkääjää. Jos sellainen on noussut omasta juniorimyllystä (Niko Kapanen) niin hyvä, ellei, tulee tähän käyttää 2 paikkaa ulkomaalaiskiintiöstä. Hyvien sentterien mukana ylivoimapeli seisoo ja kaatuu. Aloitusten merkitystä ylipäätään ei voi liioitella. Heidän tulee olla varsinaisia senttereitä, ei laitureita, jotka voivat hätätilassa pelata keskellä. Kolmoskenttään tulisi optimitilanteessa löytää rauhallinen ja kokenut kotimainen pelaaja. Nelosen sentterin tulee olla liigatuntumaa hakeva oma juniori.
6. vaihe: maalinteko. Viitaten kohtaan 4, on todettava, että alemman keskitason budjetilla pelaavan joukkueen on tehtävä per**leesti maaleja, sillä omissakin soi ohuen puolustusmateriaalin vuoksi. Niinpä jengissä tulisi olla neljä 20 maaliin kykenevää pelaajaa. Tässä vaiheessa ulkomaalaiskiintiöstä on jouduttu käyttämään minimissään kolme ja ehkä jopa neljä pelaajaa (jos maalivahti on ulkomaalainen tai jouduttu ottamaan kaksi puolustajaa kotimaisten puutteessa), joten jäljellä on suhteellisen todennäköisesti vain yksi ulkomaalaisen paikka. Ainoa mahdollinen kriteeri viimeisen ulkomaalaisen palkkauksessa on siis maalivainu. Koko, näkö ja kansallisuus ovat sivuseikkoja. Mistä siis saadaan kokoon neljä kahdenkymmenen maalin miestä käytettävissä olevin rahoin? Yksi on ulkomaalaislaituri, yksi löytyy kahden ensimmäisen kentän senttereistä. Kaksi täytyisi siis löytää kotimaisista laitahyökkääjistä. Tässä on joukkueen rakentamisen kompastuskivi. Skenariossani on panostettu laatumiehiin ulkomaalaispaikoille, joten rahaa on palanut reippahasti. Varaa ei siis ole Pasi Saarelaan tai Petri Varikseen. Toinen puuttuvista kahdenkymmenen maalin tekijöistä löytyy omista pitkän sopimuksen junioreista. Toinen edellyttää joko liigajyrän venymistä tai onnistunutta divariskouttaamista. On tietenkin muistettava, että ellei neljää 20-häkin miestä löydy, ei se tarkoita pleijareista putoamista, ainoastaan mitalien karkaamista suurella todennäköisyydellä.
7. vaihe: Likaisen työn tekijät. Taklaamaan ja peliä rikkomaan kykeneviä laitahyökkääjiä 3-4 -kentällisiin on maailma täynnä. Heille ei pidä maksaa liikaa. Jos ukko alkaa parin kauden jälkeen vaatia liikaa, monoa anaaliin ja uusi puikkoihin divarista. Tässä kohtaa on rahan säästön paikka. Anyway, portsareita luistimilla tarvitaan vain yksi tai kaksi koko joukkueeseen, lisäksi tulee puolustajien kontribuutio voimasektorilla. Nelosketjussa näyttöjä antavat omat juniorit ja divarista kalastetut pelaajat.
Sitten tarkastellaan edellisen sapluunan valossa HPK:n joukkueen rakentelua tänä vuonna.
1. Valmennusasiassa oltiin liikkeellä ajoissa, siitä pisteet. Kysymyksiä herättää kuitenkin valittu mies. Olen kuitenkin taipuvainen uskomaan, ettei parempaakaan ollut saatavilla, joten annetaan ukon yrittää.
2. Juniorien sopimukset Kerho on hoitanut asiallisesti, joten kahteen ensimmäiseen kentälliseen kasvamassa olevia pelaajia on tarjolla jatkossakin (mm. Antti Miettinen, Suutarinen ja Kenig -veljekset). Antti Miettinen on jo vakiinnuttanut paikkansa kahdessa ensimmäisessä kentällisessä ja uskoisin, että joku viimevuosien junioreista seuraa hänen esimerkkiään.
3. Maalivahtien pestuu on tällä kertaa hoidettu vaihtoehdon 3 eli riskien otto kautta. Hyväksyn menettelyn muuten, mutta Smidiä ei olisi pitänyt ottaa yhden vuoden sopimuksella (paitsi jos ollaan 100 prosenttisen varmoja siitä, että Puurula ottaa ykkösvahdin paikan vuoden päästä). Hieman kysymyksiä herättää myös ulkomaalaispaikan uhraaminen riskimaalivahtiin (olkoonkin, että ennusteet ovat hyvät). Anyway, tässä toimittu ihan ok. Näkemyserot minun ja seurajohdon välillä ovat lähinnä kosmeettisia.
4. Uskottavan puolustuksen rakennusta hoidettiin oikein olan takaa. Valitettavasti vain uskottavuus siirtyi suurelta osin N.Y. Islandersiin. Pistää miettimään olisiko ulkomaalaisvahvistuksiksi palkattava iäkkäitä pelaajia, jotka ovat kovia luita Euroopassa ja jo käyneet floppaamassa NHL:ssä? Niin tai näin, tässä kohdassa rahaa olisi voinut säästää luottamalla siihen, että joko Juppo tai Tuomainen käy liigapakista. Ymmärrän toki, ettei näin tehty viimevuoden traumojen takia. Siis, Kankaanperän olisi voinut jättää Jypin iloksi ja säästää hänen palkkavaransa. Puolustukseen olisi edelleen jäänyt neljä liigatasoista tai parempaa: Tuulola, Peltonen, Sulku ja Sicak. Sekä kahdesta muusta paikasta kilpailemaan Tuukka Mäkelä, Teemu Aalto, Juppo ja Tuomainen. Säästöä olisi syntynyt n. 200 000 markkaa (puhdas arvaus, ei tietoa). Sinänsä nykyinen puolustus täyttää yllä hahmottelemani vaatimukset, mutta on liian kallis eikä mahdollista kovin hyvin omien juniorien murtautumisen liigaan. Vaihtoehtona Kankaanperän ulostukselle olisi tietenkin Teemu Aallon ulostus.
5. Keskushyökkääjätilanne. Tässä kohtaa on nykyisen joukkueen pahin Akilleen kantapää. Tommi Santala on pelatessaan viimevuotisella tasollaan kyllin hyvä kakkosketjuun ja vielä kehittyessään jopa ykkösketjuun. Ongelmana onkin, että sen enempää Kuharchik kuin Savijokikaan eivät ole kyllin hyviä kahteen ensimmäiseen kentälliseen. Savijoki on mainio all-around pelaaja ja hyvä aloittaja, joten hänen roolinsa kolmosen kokeneena puolustavana sentterinä on selviö. Sen sijaan Kuharchik on virhehankinta. Tässä kohtaa tullaan siihen mitä itse olisin tehnyt eri lailla. Kuhaa ei olisi pestattu lainkaan, vaan joko 1. lyöty lisää pätäkkää pöytään ja hommattu ulkomailta kelvollinen sentteri (ei laiturisentteri). Osa erotuksesta olisi otettu Kankaanperän tai Aallon sopimuksesta säästyneistä rahoista. Ellei vieläkään riitä, lisätään riskiä ja jätetään sekä Kanki että Aalto ulos. Toinen vaihtoehto olisi ollut panostaminen kotimaiseen riittävän hyvään vaihtoehtoon (huom. nimet eivät ole siinä mielessä konkreettisia ehdotuksia, että nämä pelaajat olisivat välttämättä olleet saatavilla, ne kertovat vain minkä tyyppiset miehet olisivat kelvanneet; Juha Hautamaa, Juha Ikonen, Toni Koivunen) tai pikku riskillä potentiaalia omaavaan (Esa Pirnes, Janne Seva, Tommi Miettinen).
6. Maalinteko saattaa nousta kysymysmerkiksi. "Varmoja" maalintekijöitä Kerhon tämänhetkisessä kokoonpanossa ovat Vujtek ja Nedved (Nedvedin potentiaali on hurja, mutta jotenkin olisin toivonut varmempaa suorittajaa, hyväksyn kuitenkin miehen hankinnan pitkin hampain). He pystynevät yhdessä siihen neljäänkymmeneen, jos toinen jää alle kahdenkymmenen, toinen paikkaa. Sitten onkin potentiaalisia ongelmia näkyvissä. Miettinen ja Somervuori ovat onnistuessaan 101 prosenttisesti 20 miehiä, mutta todennäköisemmin eivät. Määttänen saattasi hyvänä päivänä hätyytellä rajaa, samoin Santala. Kuharchikin kohdalla kymmenen maalia olisi riemuhuutojen paikka. Eli avainpelaajien onnistuessa optimaalisesti ja säilyessä loukkaantumatta, homma saattaa toimia, mutta tiukkaa tekee. Tähänkin olisi auttanut, jos Kuhan tilalla olisi todellinen vahvistus. Tulevaisuuden maalinteon kannalta voisi olla viisasta tehdä try out -mies Laakkosen kanssa pitkä sopimus, tähän kauteen ei auta.
7. Portsareita joukkueessa on tarpeeksi (vaikka toki eräät ovatkin sitä mieltä, että kyseessä on Mikki Hiiri-jengi). Finaalit näyttivät kuitenkin mielestäni selvästi, että jääkaappi-pakastimet luistimilla eivät pärjää taidolle pitkässä juoksussa. Ei ole sattuma, että The Great One oli luuviulu ja The Next One ei saanut viime vuodeksi sopimusta. Tarvitaan muutakin kuin massaa. Mitä tulee nelosketjuun, on homma terveellä pohjalla, etenkin jos sille löytyy peliaikaa.
=> Siis konkreettinen muutosehdotukseni 1-2 puolustajaa vähemmän ja niillä rahoilla Kuhan tilalle oikea ykkössentteri. Muuten rakentaminen on hoidettu asiallisesti.