En pidä Bluesista ja myönnän sen.
Enpä tiedä miten asian perustelisin, ettei minua ymmärretä väärin. En juo maitoa koskaan, koska en pidä siitä. Sen kummemmin en osaa sitäkään perustella.
Espoon kohdalla on vettä myllyyn lisännyt se, minkälaista kuvaa seurasta on julkisuuteen viime vuosina annettu.
Jo pienenä poikana kuuntelin radiosta, kuinka jääkiekkokentillä kamppailivat sellaiset perinteiset joukkueet kuten Ilves, Ässät, Tappara, Jokerit jne. Nämä samat nimet toistuivat viikosta ja vuodesta toiseen radion urheilulähetyksissä ja ne alkoivat vähitellen käydä tutuksi.
1980-luvun puolivälissä, perheeni muutettua takaisin Suomeen, setäni vei minut Hämeenlinnaan katsomaan HPK-Sport 1.divisioona-kamppailua (5-2). Sen jälkeen sydämeni on ollut täysin HPK:n mukana niin ylä- kuin alamäissäkin.
90-luvulle tultaessa koko Suomen jääkiekkoelämä koki muutoksia, kun Tappara ei aina ollutkaan mestari. Perinteikkäät liigaseurat, kuten Ässät ja JOkerit, hakivat vauhtia 1.divisioonasta. Tilalla oli yhtäkkiä joukkueita, kuten Kookoo jne. Kävi myös niin, että eräs purjehtija otti Jokerit haltuunsa ja nosti joukkueen suosta. Alkoi valtava mediamyllytys pääkaupunkiseudulla, raha alkoi pyöriä lajin ympärillä aivan erilailla kuin ennen. Ajat muuttuivat.
Jossain vaiheessa 90-lukua liigaan nousi seura Espoosta. Se oli kuulemma joku uusi, pienistä seuroista yhdistetty porukka. Ei herättänyt minkäänlaisia reaktioita. Itseasiassa, muistan, kuinka urheiluruudussa näytettiin nousun ratkaissut ottelu. Ei herättänyt minkäänlaisia reaktioita.
Pikkuhiljaa tämä espoolaisporukka vakiinnutti paikkansa liigassa. Hämeenlinnassakin saattoi varautua tappioon, jos espoolaiset olivat vierailemassa. Joukkue oli jo ihan vakavasti otettava porukka.
Viimeiset kolme kautta Espoo on kuitenkin ennen kautta ilmoittanut tavoitteekseen mestaruuden. Budjetia on lisätty ja "vahvistuksia" on hankittu. Tulos on kuitenkin pysynyt aika laihana. Missä siis vika? Urheilutoimittajat ovat veikanneet Espoon joukkueen neljän parhaan joukkoon jo useana vuonna. Mikä on tulos? Näin maalaisena ihmetyttää, että tuoko pääkaupunkiseutuisuus automaattisesti paikan ennustajien listojen kärjessä, koska näin tuntuu käyneen.
Pari vuotta sitten Kiekko-Espoo vaihtoi nimensä Bluesiksi. Se on mielestäni epäonnistunein markkinointikikka Suomessa pitkiin aikoihin. En ole vielä kuullut kenenkään sanovan, että on hienoa, kun joukkueella on englanninkielinen nimi. Vastaavanlaisia nimenmuutoksia on sittemmin tullut muitakin: 1.divisioonasta tuli Mestis ja Ruunien Ruunat -salibandyjoukkueesta Hämeenlinna Steelers. Tällainen nimenmuutospolitiikka herättää ainakin minussa voimakasta vastustusta. Pidän perinteistä, enkä ainakaan pidä muutoksista, joilla yritetään saada sitä amerikkalaista
huuhaakatu-uskottavuutta meillekin.
Alunperin suunnittelin, etten tässä kirjoituksessa puutu tuohon makkararahaan. Huomasin kuitenkin, että se on eräs suuri syy Bluesin nykyiselle pelaajapolitiikalle. En arvosta joukkueen tapaa ostaa pelaajia, peluuttaa heitä puoli kautta ja potkia tämän jälkeen johonkin muualle. Näin on käynyt etenkin ulkomaalaisille. Tuntuu, kuin Espoossa hankittaisiin vahvistukset kuin siat säkissä. Joku listasikin aikoinaan tällä palstalla joukkueiden ulkomaalaishankinnat. Pitkä oli Espoon lista, ja näistä nimistä suurin osa sellaisia, ettei tavallinen jääkiekkokatsoja niitä muistakaan.
Yksi syy Espoon Blues -vastaisuuteeni on yksinkertaisesti sanottuna Peter Ahola. Siinä on pelaaja, josta en pidä yhtään. Kuuluu minun hierarkiassa kategoriaan Janne Ojanen, Petri Varis, Jan Caloun, Eero Somervuori ja Jouko Myrrä. En tiedä mikä näissä pelaajissa on sellaista, etteivät minun sympatioita saa, mutta jotain todella voimakasta se on.
Tässä hengentuotettani tähän hätään. Mielelläni koetan perustella lisää, jos aihetta on.
Tunkki