Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

  • 1 569 479
  • 7 287
Tila
Viestiketju on suljettu.

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Tami oli FB-hiljaisuudessa pari viikkoa kun Napakymppi meni pimpilleen. Nyt on noussut unohduksen yöstä. On kyllä hauska tyyppi. Mitä tulee homoihin niin homoja nyt rummutetaan kun niitä ennen rummutettiin sillä tavalla, että vedeltiin päin näköä. Tilanne tasoittuu ajan myötä ja pääsemme normaalitilaan, jolloin homo on homo, ei mikään ihme tyyppi hyvässä eikä pahassa, ihan ihminen vain. Tami on kyllä niin seniili jätkä, että on vähän siinä ja siinä, kannattaako Tamia vaivata homokysymyksillä. Ehkä pientä kyselyä silti.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No, ennen kuin "homoja alettiin tunkemaan joka tuutista" heihin suhtauduttiin syrjivästi ja jopa avoimen vihamielisesti paljon useammin kuin nyt. Antaa homojen vain olla tapetilla niin asenteet Taminkin kaltaisten äijien päässä pikkuhiljaa muuttuu. Koska ei se oikeasti häiritse ketään muuta kuin niitä, joilla jonkinlaista homovastaisuutta alunperinkin on.

Tuskin monikaan vastustaa enää ns. maltillisia julkihomoja, joita Suomessakin on paljon. Siis sellaisia, jotka ovat luontevia suuntautumisensa kanssa mutta eivät profiloidu ensisijaisesti homoiksi. Paras esimerkki tästä on varmaan Pekka Haavisto. Siltsukin on ollut hyvä esimerkki, vaikka on valitettavasti ollut nyt esillä vähän toisissa yhteyksissä. Tai vaikka joku Sauli Koskinen, joka toi Adam Lambertin koko Suomen vävypojaksi. Näistä kavereista on tiedetty, että he ovat homoja, mutta he eivät ole koskaan olleet pääasiallisesti sitä, vaan heissä on ollut muitakin ulottuvuuksia. Antti Tuiskunkin voisi ottaa vastaavaksi esimerkiksi, vaikka Anatude ei ole tainnut koskaan virallisesti kertoa, onko miehiin vai naisiin päin. Ja onhan näitä lisää vaikka kuinka.

Takavuosien syrjintä oli tietenkin väärin, ja pitkän ja kivisen tien homot ovat joutuneet kulkemaan, mutta ihan pikkuisen ymmärrän niitäkin, joiden mielestä vaikkapa juuri tuo Boeliuksen lätkähomoilubiisi on juuri sitä, että asiaa tungetaan kurkusta alas. Jotkut Tamin ikäiset ovat kasvaneet ja eläneet vuosikymmeniä niin erilaisessa ilmapiirissä homouden suhteen, että heille se voi vain olla liian provosoivaa. Ja provosoinnistahan siinä on juuri kyse, kun on yhdistetty homous ja heterouden linnake nimeltään jääkiekko. On ihan ymmärrettävää, jos tuo ei kaikille ihan heti maistu, sillä ihmisten asenteet muuttuvat keskimäärin aika hitaasti. Eihän vannoutuneesta konservatiivistakaan tule vasemmistoliberaalia yhdessä yössä, jos tulee ollenkaan.

Sitä paitsi joku Frederik on tyrkyttänyt heterouttaan kansalle 40 vuotta, eikä sekään vielä maistu kaikille.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Jotkut Tamin ikäiset ovat kasvaneet ja eläneet vuosikymmeniä niin erilaisessa ilmapiirissä homouden suhteen, että heille se voi vain olla liian provosoivaa. Ja provosoinnistahan siinä on juuri kyse, kun on yhdistetty homous ja heterouden linnake nimeltään jääkiekko.
Tamin ikäiset ovat kasvaneet ja eläneet vuosikymmeniä sitten, mutta se ei toki tarkoita sitä, että he elävät samalla vuosikymmenellä meidän muiden kanssa. Mikäli fossiilit provosoituvat nykyajasta, niin se on vain ja ainoastaan heidän oma häpeä. Tästähän mm. Enbuske Tamia arvosteli.

On selvä, että biisi on tarkoitettu provosoivaksi. Eikä siinä mitään. Ei ole ensimmäinen biisi laatuaan jos provosoiminen on mittarina. Aihe on mielestäni ihan hyvä, mutta noin surkealla biisillä tuskin aiheuttaa suurempaa keskustelua. Ei tuo biisi voi enää ensi kuussa löytyä minkään kaupallisen radiokanavan soittolistalta. Syynä ei toki ole provosoiva aihe vaan äärimmäisen surkea toteutus.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Biiseistä ja Tamista tuli mieleen taannoinen mietelmä Ellinooran Leijonakuningas-biisistä. Biisihän kertoo lapsesta, jonka kaverit haluaa olla lätkänpelaajia tai laulajia, mutta päähenkilö haluaisi olla Tami - leijonakuningas.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tamin ikäiset ovat kasvaneet ja eläneet vuosikymmeniä sitten, mutta se ei toki tarkoita sitä, että he elävät samalla vuosikymmenellä meidän muiden kanssa. Mikäli fossiilit provosoituvat nykyajasta, niin se on vain ja ainoastaan heidän oma häpeä. Tästähän mm. Enbuske Tamia arvosteli.

Sitten tuo ajattelutapa on tasan yhtä fiksu ja sovitteleva kuin Taminkin. Vastapuolta halutaan ymmärtää juuri saman verran, eli ei yhtään. Mutta ainahan se on näin ollut. Eri sukupolvet eivät ymmärrä toisiaan, eivätkä yleensä haluakaan ymmärtää.

Olen minäkin ihmetellyt Tamin lausuntoja jääkiekosta ja homoudesta. Tilastollisesti on täysin selvää, että Tamikin on kiekkopiireissä homoja tavannut, vaikka noissa piireissä heitä on varmasti keskimääräistä vähemmän. Mutta ymmärrän myös sen, että Tamin ikäisille asia on äärimmäisen vieras. Missä ne Tamin ikäpolven homot ovat? No kaapissa luultavasti edelleen. Eivätkä varmaan tule sieltä enää pois, koska ovat siihen tottuneet.
 
scholl

Jäsen
Mutta ymmärrän myös sen, että Tamin ikäisille asia on äärimmäisen vieras. Missä ne Tamin ikäpolven homot ovat? No kaapissa luultavasti edelleen. Eivätkä varmaan tule sieltä enää pois, koska ovat siihen tottuneet.

Kuinka moni oikeasti nykyikäpolvissakaan on homoja? Veikkaan, että monet julkisuuden homotkaan eivät ole oikeasti homoja. Se on vain nyt niin muotia olla homo jossain Kalliossa, muoti- ja kulttuuripiireissä. Jussi Parviainen esim. on kertonut, että äijät yrittivät saada hänet väkisin homoilemaan. Sama on lesbojen suhteen naisjääkiekossa ja -jalkapallossa. Siellä pakotetaan lesboilemaan ja kun jättävät joukkueen, ovat sen jälkeen heterosuhteissa. Homoilusta tehdään niin iso numero, että heikommat yksilöt joutuvat siihen homoilun pariin tietyissä piireissä.

Jos jätetään baareissa kähmivät homot lukuunottamatta, niin itse olen tavannut elämäni aikana kaksi homoa ja täytän sentään syksyllä jo 45 vuotta. 2013 kesällä Pariisissa ranskalaiset pyysivät meitä liittymään heidän seurueen illanveittoon. Se oli joku 10 hengen seurue, jossa oli yksi homopariskunta. Toinen äijä oli pariisilainen ja toinen New Yorkista. Eli tuskin niitä homoja nyt niin hitosti on, jos en ole sellaisia nähnyt missään. Se on median luoma muoti-ilmiö.

Tamin eilisestä FB-päivityksestä voisi heittää tuollaisille homolätkävideoille takaisin seuraavasti:
Taululla 3-1 ja kaikki suomalaiset heittivät lakkia ilmaan!!
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Mutta mistä se johtuu, että seksi miesten kesken on ällöä, mutta kyllä naisten keskenään tuohuamista katselee ihan mielikseen?
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Mutta mistä se johtuu, että seksi miesten kesken on ällöä, mutta kyllä naisten keskenään tuohuamista katselee ihan mielikseen?

Ai kenen mielestä on ällöä? Toki kohtuu luonnollista että heteroiden mielestä voi olla mutta esim. naiset ainakin joidenkin tutkimusten mukaan kiihottuvat enemmän katsellessaan miesten välistä homopornoa kun esim heteropornoa.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
No minun mielestä tietenkin! Ei tosin liity ketjun aiheeseen, eli Tammiseen muuten kuin että myös Tammisen katselu on minusta ällöä, kuuntelu vielä ällömpää.
 
teppana

Jäsen
Sitten tuo ajattelutapa on tasan yhtä fiksu ja sovitteleva kuin Taminkin. Vastapuolta halutaan ymmärtää juuri saman verran, eli ei yhtään. Mutta ainahan se on näin ollut. Eri sukupolvet eivät ymmärrä toisiaan, eivätkä yleensä haluakaan ymmärtää.

Olen minäkin ihmetellyt Tamin lausuntoja jääkiekosta ja homoudesta. Tilastollisesti on täysin selvää, että Tamikin on kiekkopiireissä homoja tavannut, vaikka noissa piireissä heitä on varmasti keskimääräistä vähemmän. Mutta ymmärrän myös sen, että Tamin ikäisille asia on äärimmäisen vieras. Missä ne Tamin ikäpolven homot ovat? No kaapissa luultavasti edelleen. Eivätkä varmaan tule sieltä enää pois, koska ovat siihen tottuneet.

Täytyy koittaa ymmärtää, totta. Mutta vihamielisiä tai muuten vahingollisia sanoja ei tarvitse ymmärtää. Jokainen Tamin sukupolveen kuuluva tietää kyllä jo, että vähemmistöistä ei nykyään puhuta samalla tavalla kuin 60-luvulla, sihteeriä ei läpsitä perseelle eikä raksalla juoda työpäivän aikana viinaa.
 
Juhani Tammiselta kysyttiin mielipidettä (alla suora lainaus Tamin vastauksesta), kun uimari Liukkonen tuli ulos kaapista. Minusta Tamilta asiallinen ja hieno vastaus. Tammisen suurin rikos on se, että hän ei ole omalla kiekkourallaan homoihin pukuhuoneessa törmännyt. Tuon takia Tami onkin sitten haukuttu ja leimattu homovastaiseksi. Viimeksikin nuo kommentit oli jo käännetty niin, että Tamminen väittäisi ettei jääkiekossa ole homoja.

Näköjään näille roopesalmisille ja tälle vuoden homolle (joka vaikuttaa nuorelta miespuoliselta Johanna Tukiaiselta) on tärkeämpää provosointi kuin asiallinen keskustelu aiheesta. Roope Salminen olisi voinut tuoda ohjelmassaan esille vähän tarkemmin kuinka tämä homo-ongelma voi jääkiekossa nykyään verrattuna kolmen vuoden takaiseen, jolloin myös sama asia otettiin esille? Tärkeämpää oli kuitenkin haukkua Juhani Tammista kuin keskustella asiasta...

"Jääkiekkovalmentaja Juhani Tammisen mielestä Liukkosen avaus oli oikein tervetullut. Tammisen mukaan kyse on kehityksestä ja siitä, että tarvittiin yksi rohkea murtamaan muurit, jonka jälkeen muillakin on helpompaa.

- Olihan Jenkeissäkin pitkään niin, että musta mies ei päässyt edes baariin. Nyt musta mies johtaa koko maata, Tamminen sanoo.

Hän on viettänyt 48 vuotta urheilun parissa ja sanoo, ettei ole kohdannut uransa aikana yhtäkään homo- tai lesbourheilijaa. Silti Tamminen sanoo ymmärtävänsä erilaisuutta ja vastaanottavansa ihmiset ihmisinä.

- Minun näkemykseni mukaan seksuaalivähemmistöt ovat poikkeus sääntöön ja heitä on urheilijoissa melko vähän. Ympäristön sivistyneisyyttä kuitenkin mitataan juuri sillä, kuinka poikkeaviin suhtaudutaan, Tamminen tuumaa."

Urheiluvaikuttajat kertovat: Miksi homous on urheilussa tabu? | Urheilu | Iltalehti.fi
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Koskakohan sen Salmisen ja Tammisen paneelin videointi tulee muuten ulos?

Salminen lupasi syyskuun 19 päivä vuonna 2014 että koska koko paneeli videoitiin niin video tulee varmastikin ulos, kun se on käsitelty ja sieltä voi jokainen käydä sen sitten katsomassa.

Tarkan lainauksen voi käydä katsomassa tässä IL:n jutusta:

Salmisen viesti Tamille: Kanna vastuu sanoistasi

En haluaisi nipottaa mutta minusta neljä vuotta on aika pitkä aika videon käsitelylle. Tosin koska on kyseessä on julkissektorin hanke niin kaipa tässä on vielä vuosi pari odettettava.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tammisen suurin rikos on se, että hän ei ole omalla kiekkourallaan homoihin pukuhuoneessa törmännyt. Tuon takia Tami onkin sitten haukuttu ja leimattu homovastaiseksi.

Tami saattaa olla ihan vilpittömästi tuota mieltä, sillä hän ei ehkä tunnista homoa. Tuon ikäpolven ihmisille ei ole kehittynyt oikein minkäänlaista homotutkaa, koska homot olivat vuosikymmeniä tiukasti kaapissa tai suorastaan maan alla. Sitä paitsi jääkiekon parissa homoutta on varmaan peitelty vielä huolellisemmin kuin monella muulla alalla, joten homot ovat voineet hyvin jäädä tunnistamattakin. Mutta kyllä heitä on varmasti ollut, he ovat olleet vain piilossa. Sen Tamikin olisi voinut myöntää.

Hän on viettänyt 48 vuotta urheilun parissa ja sanoo, ettei ole kohdannut uransa aikana yhtäkään homo- tai lesbourheilijaa. Silti Tamminen sanoo ymmärtävänsä erilaisuutta ja vastaanottavansa ihmiset ihmisinä.

Luulisi, että esimerkiksi naisten puolella jääkiekossa tai jalkapallossa olisi tullut vastaan niin selviä tapauksia, että asiaa olisi voinut jo epäillä, mutta ehkä Tami ei ole sitten näitäkään huomannut. Kai se on niin, että vanhemmille sukupolville homoutta ei vain ole olemassa, jos ihmisen otsassa ei lue "olen homo". Tami varmaan uskoo, että Cristiano Ronaldokin on ilman muuta hetero.

Jos jätetään baareissa kähmivät homot lukuunottamatta, niin itse olen tavannut elämäni aikana kaksi homoa ja täytän sentään syksyllä jo 45 vuotta.

Olen muutaman vuoden sinua nuorempi, enkä muista omalta kohdaltani montaa työpaikkaa, jossa homoja tai lesboja ei olisi ollut. Ja olen kuitenkin ollut kahdella-kolmella eri alalla laskutavasta riippuen. Homoja on tullut vastaan myös opiskeluissa ja yhteisten kavereiden kautta. Yksi vanha koulukaverikin on homo. Silläkin on toki vaikutusta, missä asuu, millä alalla työskentelee ja millaisissa piireissä liikkuu, mutta eivät homot missään maan alla ole, ei heihin ole kovin vaikea törmätä.

Juuri tuon takia nämä tuureboeliukset hieman tökkivät. Keskuudessamme kun on sellaisiakin homoja, jotka ovat ihan tavallisia ihmisiä, ja jotka eivät pidä itsestään sen suurempaa meteliä.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
On aika erikoista, jos ei yleisesti ymmärretä, miksi jääkiekkoilijoissa on todella vähän homoja verrattuna normiväestöön. Se johtuu täydellisen käänteisesti samasta syystä, miksi naisjääkiekkoilijoissa on niin paljon lesboja. "Tami" lienee todellakin rehellinen todetessaan, ettei ole "törmännyt" kiekon parissa homoihin, enkä ole minäkään..
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Tästä olisi kiva kuulla lisää.

Itse olen jokusen homon jääkiekon parissa tavannut ja varmaan monta muutakin, joista en tätä lopulta täysin yhdentekevää yksityiskohtaa tiedä.

Tämä toki sen jälkeen kun Juhani Tamminen oli luonut pelin nimeltä jääkiekko.
 
hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
"Tami" lienee todellakin rehellinen todetessaan, ettei ole "törmännyt" kiekon parissa homoihin, enkä ole minäkään..

Tässä asiassa minäkin voin Tamia uskoa. Itsekin jääkiekon parissa muutaman vuosikymmenen touhunnut, enkä kyllä ole lajin piirissä yhtään homoa nähnyt.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tässä asiassa minäkin voin Tamia uskoa. Itsekin jääkiekon parissa muutaman vuosikymmenen touhunnut, enkä kyllä ole lajin piirissä yhtään homoa nähnyt.

Varmaan riippuu paljonkin ikäluokista, missä olet touhuillut. Junioreissa tuskin tuommoista näkyvää "homostelua" on keneltäkään havaittavissa mutta onhan se melkoinen mahdottomuus olla näkemättä homoja tai lesboja aikuisten kilpa- tai harrastesarjoissa.

Ei siellä rakennuksillakaan kukaan kerro olevansa homo mutta jännästi heitä sielläkin on, ravintola-alalla onkin sitten enemmän sääntö kuin poikkeus että homoja on vähän joka kioskissa.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Liigajoukkueiden kapteenit arvioivat tilannetta vuonna 2014:

Kapteenit kertovat SM-liigan homoista: "Eivät tee asiasta suurta numeroa"

Homoja on siis pelannut liigassa ja pelasi tuolloinkin. Ja koska heitä on ollut liigassa asti, niin voidaan olettaa, että heitä on ollut myös alemmilla tasoilla. Kyllä tuo on mielestäni aika vahva näyttö siitä, että lajin parissa on homoja, vaikka jotkut eivät ole heitä kuulemma koskaan nähneet. Ja eihän tuo varmaan pelkkiin pelaajiin rajoitu, voihan heitä olla valmentajissa ja muissa toimihenkilöissäkin.

Joku voisi nyt tulla pian kaapista ulos, niin tilanne selkenisi ja Tamikin näkisi ensimmäistä kertaa kiekkoilevan homon.
 
Jääkiekossa piilee homo-ongelma niin kauan kunnes homopelaajat tulevat kaapista ulos... sillähän tuota "ongelmaa" perustellaan. Se, että pelaajat normaalisti ovat vähin äänin joukkueen mukana eivätkä tee siitä numeroa vaikka kaikki joukkueessa tietävät missä mennään ei riitä. Asianomaisilta ei tietenkään mitään kysytä... Ongelma on, koska ei ole julkihomoja. Samahan se on tasa-arvossakin... niin kauan ei ole tasa-arvoa ennenkuin lähihoitajista puolet ovat miehiä ja terästehtaan duunareista puolet naisia.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jääkiekossa piilee homo-ongelma niin kauan kunnes homopelaajat tulevat kaapista ulos... sillähän tuota "ongelmaa" perustellaan. Se, että pelaajat normaalisti ovat vähin äänin joukkueen mukana eivätkä tee siitä numeroa vaikka kaikki joukkueessa tietävät missä mennään ei riitä. Asianomaisilta ei tietenkään mitään kysytä... Ongelma on, koska ei ole julkihomoja.

Ei se julkihomous tarkoita sitä, että ihminen julistaisi jatkuvasti homouttaan turuilla ja toreilla. Esimerkiksi uimari Ari-Pekka Liukkonen toi asian esiin tyylikkäästi, enkä ole huomannut, että maamme uintiurheilu olisi muuttunut siitä joksikin sateenkaarilipun heiluttamiseksi. Pointti on siinä, että Liukkonen saa olla urheilupiireissä avoimesti oma itsensä, enkä usko, että sen enempää moni muukaan homourheilija kaipaa.

On hyvä, jos liigajoukkueiden kapteenit tietävät todellisen tilanteen, ja vielä parempi, jos homopelaajat hyväksytään joukkueissa, mutta miksi me emme tiedä ketään homopelaajia nimeltä? Ehkä siksi, että asiaa joutuu luultavasti vieläkin jossain määrin peittelemään. Homous kun voi aiheuttaa luottamuspulan vanhan liiton miesten silmissä, eikä tämä vanhan liiton meininki jääkiekosta helpolla katoa, sanottiin mitä tahansa. Jääkiekko on äijien laji, jossa tärkein yksikkö on äijäporukka. Siinä mielessä jollain Liukkosen kaltaisella yksilöurheilijalla on hieman helpompaa.
 
rinne

Ei sinun kannata etsiä sitä ongelmaa kovin kaukaa. Tässä viestissäsi se on esitettynä. Tai ei. Viestisi on osa sitä ongelmaa. Yritykset selittää, ymmärtää ja erityisesti oikeuttaa tätä vanhan liiton meininkiä ovat merkittävä osa sitä ongelmaa. Ehkä jopa se suurin osa ongelmaa tällä hetkellä. Jos seniilien setien höpinät kuitattaisiin naureskellen tai jätettäisiin tietoisesti huomiotta, niin suunta olisi oikea. Silloin ne olisivat vain vanhojen setien mielipiteitä. Nyt näille löytyy edelleen puolustajia. Näitä pyritään oikeuttamaan. Ei näin.

Jääkiekko on nuorten miesten laji. Seksuaalinen orientoituminen kuten esimerkiksi etniset tekijät eivät nuoremmille sukupolville ole enää iso juttu. Sillä ei ole väliä, onko joku homo-, hetero-, bi-, a-seksuaali tai jotain ihan muuta. Samoin nuorempien ikäpolvien edustajia ei enää keskimäärin kiinnosta, onko joku arabi, aasialainen, eurooppalainen tai afrikkalainen etniseltä taustaltaan. Maailma on "pienentynyt". Erilaisuus ja monimuotoisuus on normaalia. Toki esim. Suomessa on nuoremmissakin edelleen ahdaskatseisempia tyyppejä. Näille tosin yhteinen nimittäjä löytyy valitettavan usein joukosta hakaristi, kalju, leijonakoru tai elämäm koulu.

Se, että kukaan jääkiekkoilija ei uskalla tulla kaapista ulos, kertoo ongelmasta. Ei tarvitsisi edes julistaa jatkuvasti homouttaan turuilla ja toreilla. Siisti ulostulo riittäisi. Nyt näitä ei ole nähty. Itse en usko sen johtuvan siitä, että jääkiekon parissa ei homoja olisi. Se, että jääkiekon parissa ei olisi yhtään homoa on tilastollisesti erittäin epätodennäköistä. Enemmän kyse lienee siitä, että nämä eivät astu esiin. Eikä se oikeastaan ole ihme, kun näkee näitä puolustuspuheenvuoroja, joissa puolustetaan näitä "homot piiloon" -mentaliteettia edustavia ulostuloja.

Jääkiekko on Suomen ykköslaji. Ylivoimaisesti. Mutta yhteiskunta muuttuu. Tätä konservatiivista äijjäilyä arvostavat tahot jäävät marginaaliin. Logiikan Tamin puheiden taustalla voi ymmärtää, mutta sitä ei pidä hyväksyä. Se edustaa mennyttä maailmaa. Jääkiekkoilevan maailman parissa toimijoiden arvojen on muututtava yhteiskunnan mukana. Ei jääkiekko ole mikään niin vahva itseisarvo, että sen ympärillä voitaisiin mitä tahansa spedeillä ja olettaa kuluttajien ian kaiken maksavan kaikesta siitä spedeilystä.

Tämä homouden julistaminen turuilla ja toreilla on vain vastareaktio. Se on vastareaktio alaspainamiselle, hyssyttelylle ja vaikenemiselle. Tuo ilmiö kuolee, kun sen vastavoima kuolee.

Jos jotkut vanhanliiton miehet eivät kykene hyväksymään homoutta luonnollisena osana ihmisyyttä ja luontoa ylipäänsä, niin näistä on aika ajanut ohi jo. Aika siirtyä eteenpäin. Ei jonkun seksuaalinen suuntautuminen ihan oikeasti voi vuonna 2018 olla syy jollekin luottamuspulalle. Homofobista perseilyä tuollainen.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Joukkuelaji on eri kuin yksilölajit. Kuka hetero haluaa ettö homo tulee suihkussa viereen peseen muniansa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös