Juhamatti Aaltonen Pelicansiin

  • 215 499
  • 525

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
JMA on köyhän miehen Ville Leino, niin hyvyydessä kuin huonoudessa.
 
Arzei

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Juhis pelasi murto-osan kaudesta Pelicansin paidassa, jos oikeasti millään tavalla tätä playoff-sarjan tappiota pistetään Aaltosen syyksi, niin sitten voi siirtyä katsomaan vaikka curlingia. Pelicansilla oli joukkueena useampi peli aikaa voittaa HIFK, mutta pasmat meni aivan sekaisin ensimmäisen pelin jälkeen, niin Juhiksella kuin koko joukkueella.Eiköhän katsota koko joukkueen suoritusta ennemmin kuin yksittäisen pelaajan..?

Harvoin tänne kommentoin, mutta pakko nostaa esiin Björninen. Oli aivan upeaa suoriutumista kapteenilta, jokaisessa vaihdossa antoi kaikkensa ja useimmiten teki myös oikeita ratkaisuja, oli ehdottomasti tärkein pelaaja koko joukkueessa pudotuspeleissä ja äärimmäisen hienoa peliä tälläisen sohvaperunan silmille.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Joo, huonosti mäkin itseäni ilmaisin. Eihän se Juhiksen syy ole, että lyötiin suoraan ensi kauden paperi kouraan vaan nimenomaan sen valmennuksen. Ja eilen tappion jälkeen oli vitutus aika isosti pinnassa, kun mietti kuinka helvetin monta avopaikkaa Juhis missasi. Tästä kumpusi vitutus kausari-kommenttiin. En mä nyt oikeasti Aaltosen takia ole kausariani perumassa, mutta en myöskään ukkoa haluaisi nähdä ensi kauden Pelicansissa. Voin kyllä myöntää, että en ole pelaajatyyppinä ikinä varsinaisesti Aaltosesta innostunut. Radek Smolenak surffasi paljon vielä Aaltosta enemmän pelin ulkopuolella, mutta osasi sen tärkeimmän, tehdä maaleja. Aaltosesta on toki vielä muistissa myös kesän 2016 oharit.

Pelicansin loppukauden huippulento alkoi siitä kun Juhis tuli seuraan ja tuona aikana hän teki 9 maalia ja 13 pistettä 11 otteluun. Pleijareissa kans melkeen piste per peli. Aika epäreilua suolata yhtä pelaajaa tuohon malliin koska edellä olevien tilastojen mukaan Juhis oli kiistatta tärkeä palanen - siksi on epäreilua vyöryttää kaikki hänen niskaansa. Saarinen, Zohorna, Mankinen, Kaski, Mustonen, Björninen yms on ihan yhtä syyllisiä, ehkä jopa enemmän.
 
Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils

Hei, sanoin jo aiemmassa viestissäni, että en syytä Juhista yksin Pelicansin konttauksesta. Pidän miestä vain suurimpana alisuorittajana odotuksiin ja saatuihin maalipaikkoihin nähden. Björnistä, Mankista ja Saarista en kyllä itse lähtisi tuomitsemaan. Mielestäni Jepestä etenkin huokui halu viedä Pelicans vaikka yksin välieriin vaikka ei täydellisesti pelannutkaan. Zohornasta on paha sanoa painoiko vielä EHT:lla saatu vamma otteissa, mutta kyllähän hänkin osittain esittäin melko luokatonta peliä.

Siitä olen samaa mieltä, että Kaski ei ollut runkosarjan tasolla, joka osittain johtui varmasti myös IFK:n hyvyydestä. Mustonen kyllä oli ihan paska. Runkosarjan tapaan aloituksissa täysi lapanen, ylivoimalla täysi turisti ja tasakentällisin hyökkäyspäähän ainoa anti oli tuoda kiekko kauhealla vauhdilla alueelle ja sen jälkeen nepata se jonnekin, niin että hyökkäys loppui vähän ennen kuin alkoikaan. Tuli mieleen Anrei Hakulinen jälkimmäisellä kaudellaan. Yksi kakkossyöttö kuuteen peliin "ykkössentterille" on naurettava lukema.

Mutta näistä voi jatkaa eri ketjussa. Olen antipatiani ja vitutukseni menetetyn jatkopaikan suhteen Juhista kohtaan saanut purettua, joten katsotaan kohti tulevaa niin kuin Aaltonenkin toivottavasti tekee. Olen ensi kaudella erittäin mielelläni väärässä sen suhteen, että Aaltonen ei siihen joukkueeseen kuuluisi. Jos Aaltonen löytää ensi kaudella dominointivaihteen, niin jokainen voi vapaasti tulla näitä viestejä lainaamaan ja naureskelemaan minun Aaltos-vihalle. :)
 
Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onko JMA pyhä lehmä? Eikö saa antaa kritiikkiä kun on paikka? 9maalia 11 otteluun =0,82 m/o runkosarjassa ja poff 1 maali 6 ottelua = 0,16m/o. Hänellä voisi olla helposti jos olisi tehnyt huippupaikoista edes 50% tehokkuudella niin kolme maalia lisää eli = 0,66m/o. Esim. Jeppe teki kaks vai kolme maalia JMA syötöistä, jos Jeppe olis jättänyt tekemättä JMA:lla olisi vain 1+2 tehot 6 otteluun. Muuten Jeppe teki runkosarjassa 14 maalia 54 otteluun = 0,26 m/o ja poff 4 maalia 6 otteluun =0,66 m/o. Hesan kaikista 4 maalista mitä pelsut teki Jeppe teki 3 kpl! hän halusi ratkaista tän sarjan Pelsuille. Itse kritisoin Jeppeä alkukaudesta kun oli vaan tehnyt n.20 otteluun 2 maalia ja vaadin enemmän vastuun kantamista ja pelien ratkaisemista, tästä sain siitä kuraa niskaan, loppu runkosarjaan n.40 otteluun 12 maalia!

En usko että kukaan täällä haluaa suolata JMAta huvikseen tai tarpeettomasti, eihän täällä keskustella yhdestä tilanteesta mistä ei tullut maalia, vaan noissa maalin otteluissa jotka pelsut hävisi JMAlla oli useampi hyvä paikka lyödä kiekko maaliin onnistumatta. Omalla tapaa on hienoa kuulla, että Pelsu faneja ei haittaa vaikka joukkueen terävin kärki ei tee maaleja ja sarja hävitään. Kuvitelkaa millainen tilanne olisi jos Sakari Salminenkin olisi jättänyt tekemättä maalinsa? Voitas keskustella miten Pelsut tulee kaatamaan Tapparan ja kukaan ei välittäis vaikka JMA ei tehnyt niitä maaleja. Tällaista on urheilu ja maalin pelit, se on pienestä kiinni.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eikös Aaltonen hankittu nimenomaan täsmäaseeksi ja ratkaisupelaajaksi joka kääntää tiukat maalin pelit omalle joukkueelleen? Nyt tunaroi pelien loppupuolella useamman huipputontin joista maalin tekemällä sarjan lopputulos olisi ollut aivan erilainen. Aaltoseen ei hävitty, mutta ei hän mikään ratkaisupelaaja ollut miksi hänet hankittiin.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onko JMA pyhä lehmä? Eikö saa antaa kritiikkiä kun on paikka? 9maalia 11 otteluun =0,82 m/o runkosarjassa ja poff 1 maali 6 ottelua = 0,16m/o. Hänellä voisi olla helposti jos olisi tehnyt huippupaikoista edes 50% tehokkuudella niin kolme maalia lisää eli = 0,66m/o. Esim. Jeppe teki kaks vai kolme maalia JMA syötöistä, jos Jeppe olis jättänyt tekemättä JMA:lla olisi vain 1+2 tehot 6 otteluun. Muuten Jeppe teki runkosarjassa 14 maalia 54 otteluun = 0,26 m/o ja poff 4 maalia 6 otteluun =0,66 m/o. Hesan kaikista 4 maalista mitä pelsut teki Jeppe teki 3 kpl! hän halusi ratkaista tän sarjan Pelsuille. Itse kritisoin Jeppeä alkukaudesta kun oli vaan tehnyt n.20 otteluun 2 maalia ja vaadin enemmän vastuun kantamista ja pelien ratkaisemista, tästä sain siitä kuraa niskaan, loppu runkosarjaan n.40 otteluun 12 maalia!

En usko että kukaan täällä haluaa suolata JMAta huvikseen tai tarpeettomasti, eihän täällä keskustella yhdestä tilanteesta mistä ei tullut maalia, vaan noissa maalin otteluissa jotka pelsut hävisi JMAlla oli useampi hyvä paikka lyödä kiekko maaliin onnistumatta. Omalla tapaa on hienoa kuulla, että Pelsu faneja ei haittaa vaikka joukkueen terävin kärki ei tee maaleja ja sarja hävitään. Kuvitelkaa millainen tilanne olisi jos Sakari Salminenkin olisi jättänyt tekemättä maalinsa? Voitas keskustella miten Pelsut tulee kaatamaan Tapparan ja kukaan ei välittäis vaikka JMA ei tehnyt niitä maaleja. Tällaista on urheilu ja maalin pelit, se on pienestä kiinni.

Mikäs oli Mankisen, Mustosen, Tyrväisen, Lahtisen tai Ylösen maalikeskiarvo pleijareissa verrattuna runkosarjaan?
 
Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mikäs oli Mankisen, Mustosen, Tyrväisen, Lahtisen tai Ylösen maalikeskiarvo pleijareissa verrattuna runkosarjaan?
Ylöseltä en muista, että olisi päässyt yhteenkä hyvään vetopaikkaan, ainakaan näissä kahdessa vikassa pelissä. Avaa toki mikä peli ja mihin peliaikaan? Eikä hän taida pelata edes yveetä?
Eikös Manki järjestänyt rankkarin jonka Kaski munas? Muuten taisi päästä vetämään 1-2kertaa boxin keskeltä lyhyellä siirrolla. Siinä pitää vedon onnistua 90% että menee maaliin.
Muse pelas zoholle pari maalipaikkaa yveellä ja tais itse päästä kerran vetämään suoraan syötöstä, Musehan toimi lähinnä yvee pyörittäjänä vai muistanko väärin?
Tyrskyn perkelekkin mokasi sen ainoan maalipaikkansa Lahden 5-1 voitossa jonka JMA sille pelasi.
Pelaako Lahtinenkaan yveetä? Montako maalia se teki edes runkosarjassa?
Eikä muuten tehnyt Taavikaan maalia, mutta Toivola teki kaksi niillä maalipaikoilla.

Erittäin hienoa, että me verrataan pelaajia, jotka ovat pelin pyörittäjiä tai maskimiehiä maalintekijään, jonka ainoa maali tuli siitä kun yritti syöttää boxin läpi ja kiekko pomppaa pakin jalasta maaliin, hattu päästä!
Mutta jos sinä tyydyt siihen, että ammattimiehen ei tarvi tehdä maalia lukuisista paikoista niin se on hienoa. Minä en tyydy ja kritisoin siihen minulla on oikeus.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Tuossa varmaan viitattiin siihen, että ei sieltä ifk-sarjassa paljoa tullut taustatukea noilta mainituilta pelaajilta. Tosin esim. Lahtinen ei runkosarjassakaan ollut mikään maalitykki. Kasken voi myös lisätä noihin, joilta ainakin itse odotin enemmän pudotuspeleissä.

Yv-tehot putosivat n. 5,5 prosenttia runkosarjaan verrattuna. Tietenkin otanta aika pieni, mutta yksikin yv-maali tuossa sarjassa olisi saattanut kääntää kelkan toiseen suuntaan. Sinänsä koko joukkue voi katsoa peiliin, että marginaalit olivat pienet ja yksikin onnistuminen olisi varmasti auttanut. Olisi se sitten tullut yv:llä, av:llä, rankkarista tai tasakentällisin.
 
Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils
Mikäs oli Mankisen, Mustosen, Tyrväisen, Lahtisen tai Ylösen maalikeskiarvo pleijareissa verrattuna runkosarjaan?
Olin ajatellut etten tänne ketjuun enää kirjoita, mutta voi vittu ihan oikeasti. Lahtinen ja Ylönen pelasivat uransa ensimmäisiä pudotuspelejä ammattilaistasolla ja kaiken lisäksi Ylösellä jäi puolet otteluista väliin. JMA on voittanut maailmanmestaruuden, olympiapronssia ja useamman kerran Suomen mestaruuden. Ihanko tosissasi vertaat jotain junnuja Aaltoseen?

Lahtinen sitä paitsi pelasi aivan helvetin hyvät pleijarit. Sitä takakarvaamista katsoessa ei jäänyt epäselväksi, että herran esikuva on Pavel Datsjuk. Jos vielä haluat noista piste/maalikeskiarvoista vääntää, niin heitän tähän sellaisen knopin, että Lahtinen teki tehot 0+3 pelaten ottelua kohden keskimäärin 8.32 minuuttia. Aaltonen nakutti 1+4 pelaten yli 18 minuuttia per ottelu.
 
M.Pym

Jäsen
Suosikkijoukkue
N.Y.Islanders
Mielestäni JMA on kiistatta pelsujen tärkeimpiä palasia.Liigatasolla loistava laukaus ja tekee poikkeuksetta hyökkäysalueella oikeita ratkaisuja.Syöttelijänä on selkeästi aliarvostettu.
On totta että keväällä oli tontit ratkaista peli/pelejä mutta ei se aina natsaa.
 
Henriq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Tuossa kun tuli vähän dissattua seurantaketjussa JMA:ta niin se perustuu kohdallani miehen viime vuosien tekemisiin ja myös viime kaudella nähtyyn. Vaikka niitä pisteitä ehti, usein pelien ratkettua, jonkun verran tullakin.

Toivottavasti Ville saa kaivettua JMA:sta sen nuoren miehen motivaation (tai edes sen viisi vuotta nykyistä nuoremman), joka on pystynyt ratkomaan myös tärkeitä peleja.

Peliaikaa tarjotaan paljon, siitä se ei jää kiinni.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat

Ainakin Oulussa se pellaili runkosarjan mutta ratkas mestaruuden Kärpille lopulta lähes yksin. Game 5, 6 ja 7:ssa voittomaalit.

Parhaimmillaan tärkeissä paikoissa.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Aaltonen on just se äijä joka tappaa pelin siinä tilanteessa kun johdetaan maalilla tai parilla, eikä jännitä ja ala vaan pakitella, vaan tekee tai alustaa sen maalin joka katkaisee vastustajan kirin. Yllättäen CHL-peleissä oli paljon myös puolustuspäässä ja takakarvasi loistavasti useasti. Sitä ei 5-8v sitten tapahtunut juurikaan.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sunnuntaina oli kyllä ratkaisuhalukkuutta ilmassa. Yhden vaihdon muistan, kun veti puolustusvelvoitteet aivan vihkoon, mutta siinä taisi jo väsy painaa ja oli tarkoitus päästä vaihtamaan.

Jotenkin kyllä kaipaisi Aaltosen ketjuun toista kokeneempaa kettua, joka pystyy rytmittämään peliä ja pitämään kanssa kiekkoa. Olemassa olevista kun se pitäisi löytää, niin kyllä tuota Haria siihen sovittelisin.
 
Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Juhi pelaa tällä kaudella ainakin EHT:llä, ellei jopa kevään kisoissa, jos vaan huvittaa yhtä hyvin kuin tällä hetkellä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös