Urheilulehdessä viiden sivun juttu Juha Pursiaisesta ja hänen syistään lopettaa jääkiekkoilijan ura 22-vuotiaana.
Tässä otteita jutusta.
SaiPa-Puolustaja Juha Pursiainen, 22, lopetti jääkiekkoilun viime keväänä omasta tahdostaan. Nyt Nuorukainen on varma vain yhdestä asiasta: "Tein ainoan oikean ratkaisun."
Tuntuu ihmeelliseltä, että viime keväänä Juha Pursiaisen ammatti oli jääkiekkoilija. SaiPa-puolustajan SM-liigaura (171 ottelua) päättyi Lappeenrannan Kisapuistossa 5.maaliskuuta 2004. Runkosarjan päättäneen Tappara-pelin jälkeen Pursiainen ilmoitti lopettamispäätöksestään joukkueelle, kätteli työkaverinsa ja katosi omille teilleen jälkiä jättämättä.
Miksi?
Lopettamisen jälkeen Pursiainen ei ole käynyt Kisapuistossa kertaakaan. Irtiotto vanhoista ympyröistä on ollut täydellinen. Nyt lappeenrantalainen totuttelee siviilipalvelusmiehen elämään Joutsenon vastaanottokeskuksessa ja täydentää samalla opintojaan iltalukiossa.
- kun pelasin lätkää, vapaa-aikaa oli enemmän, Pursiainen mainitsee.
Pursiainen pelasi ensimmäiset SM-liiga ottelunsa kaudella 1999-2000. Jo tuolloin näkyi merkkejä siitä, ettei kaikki ollut kohdallaan.Ongelma räjähti silmille seuraavalla kaudella, kun Pursiainen jättäytyi A-juniorijoukkueen toiminnasta hetkellisesti sivuun. Yhä useammin Pursiainen huomasi pohtivansa samaa kysymystä: miksi minä pelaan jääkiekkoa?
Vastaus oli ja on harvinaisen rehellinen.
- Todennäköisesti olin yksi huonoimmin palkatuista liigakiekkoilijoista. Mutta 20 000 euroa kaudesta on merkittävä summa - ainakin minulle, Pursiainen kiteyttää.
Pursiaisen kanssa keskustellessa ei voi välttyä ajatukselsta, että nuori mies olisi ollut väärässä paikassa. Herkkä taitelijasielu ahdistuu helposti ympäristössä, jossa ainoa osaamisen mittari on se, toimittaako kumilaatan oikeaoppisesti ränniin punaviivan jälkeen. Pursiaisen kaltaiset persoonat eivät kaipaa tasapäistämistä, vaan vapauksia tilan ja ajan muodossa.
- Epämiellyttävin paikka pelata oli Hartwall Areena. Siinä Popcornin ja rasvan käryssä ei ollut mukava pelata, Pursiainen hymähtää.
Kun urheilulehden toimittaja soitti Pursiaiselle taannoin ja tiedusteli onko puhelimessa SaiPan entinen liigakiekkoilija, oli vastaus paljon puhuva.
- Valitettavasti
Pursiainen ei koskaan mieltänyt itseään yli-ihmiseksi, jollaisina jääkiekkoilijoita tunnutaan Suomessa pitävän. Etelä-Karjalainen on katkaissut lähes kaikki ne linkit huippu-urheilijaelämäänsä. Parhaiten suhtautumistapaa kuvaa liigauran avausmaalista talteen poimitun kiekon kohtalo.
- En tiedä. Kai se pyörii SaiPan treeneissä.
Lauantai-iltapäivä alkaa olla pulkassa. Pursiainen päätelee pasta-ateriaansa lappeenrantalaisessa ruokaravintolassa ja miettii syntyjä syviä. Samalla saliin ilmestyy kaksi nykyistä SaiPa-pelaajaa, kun Frank Banham ja Mike Gabinet kävelevät ohi.
- Oma tulevaisuus on hämärän peitossa. Sen tiedän etten halua olla ihminen, joka määrittelee itsensä vain ammatin kautta. Olen pitkän matkan alussa, Pursiainen filosofoi.
Tässä otteita jutusta.
SaiPa-Puolustaja Juha Pursiainen, 22, lopetti jääkiekkoilun viime keväänä omasta tahdostaan. Nyt Nuorukainen on varma vain yhdestä asiasta: "Tein ainoan oikean ratkaisun."
Tuntuu ihmeelliseltä, että viime keväänä Juha Pursiaisen ammatti oli jääkiekkoilija. SaiPa-puolustajan SM-liigaura (171 ottelua) päättyi Lappeenrannan Kisapuistossa 5.maaliskuuta 2004. Runkosarjan päättäneen Tappara-pelin jälkeen Pursiainen ilmoitti lopettamispäätöksestään joukkueelle, kätteli työkaverinsa ja katosi omille teilleen jälkiä jättämättä.
Miksi?
Lopettamisen jälkeen Pursiainen ei ole käynyt Kisapuistossa kertaakaan. Irtiotto vanhoista ympyröistä on ollut täydellinen. Nyt lappeenrantalainen totuttelee siviilipalvelusmiehen elämään Joutsenon vastaanottokeskuksessa ja täydentää samalla opintojaan iltalukiossa.
- kun pelasin lätkää, vapaa-aikaa oli enemmän, Pursiainen mainitsee.
Pursiainen pelasi ensimmäiset SM-liiga ottelunsa kaudella 1999-2000. Jo tuolloin näkyi merkkejä siitä, ettei kaikki ollut kohdallaan.Ongelma räjähti silmille seuraavalla kaudella, kun Pursiainen jättäytyi A-juniorijoukkueen toiminnasta hetkellisesti sivuun. Yhä useammin Pursiainen huomasi pohtivansa samaa kysymystä: miksi minä pelaan jääkiekkoa?
Vastaus oli ja on harvinaisen rehellinen.
- Todennäköisesti olin yksi huonoimmin palkatuista liigakiekkoilijoista. Mutta 20 000 euroa kaudesta on merkittävä summa - ainakin minulle, Pursiainen kiteyttää.
Pursiaisen kanssa keskustellessa ei voi välttyä ajatukselsta, että nuori mies olisi ollut väärässä paikassa. Herkkä taitelijasielu ahdistuu helposti ympäristössä, jossa ainoa osaamisen mittari on se, toimittaako kumilaatan oikeaoppisesti ränniin punaviivan jälkeen. Pursiaisen kaltaiset persoonat eivät kaipaa tasapäistämistä, vaan vapauksia tilan ja ajan muodossa.
- Epämiellyttävin paikka pelata oli Hartwall Areena. Siinä Popcornin ja rasvan käryssä ei ollut mukava pelata, Pursiainen hymähtää.
Kun urheilulehden toimittaja soitti Pursiaiselle taannoin ja tiedusteli onko puhelimessa SaiPan entinen liigakiekkoilija, oli vastaus paljon puhuva.
- Valitettavasti
Pursiainen ei koskaan mieltänyt itseään yli-ihmiseksi, jollaisina jääkiekkoilijoita tunnutaan Suomessa pitävän. Etelä-Karjalainen on katkaissut lähes kaikki ne linkit huippu-urheilijaelämäänsä. Parhaiten suhtautumistapaa kuvaa liigauran avausmaalista talteen poimitun kiekon kohtalo.
- En tiedä. Kai se pyörii SaiPan treeneissä.
Lauantai-iltapäivä alkaa olla pulkassa. Pursiainen päätelee pasta-ateriaansa lappeenrantalaisessa ruokaravintolassa ja miettii syntyjä syviä. Samalla saliin ilmestyy kaksi nykyistä SaiPa-pelaajaa, kun Frank Banham ja Mike Gabinet kävelevät ohi.
- Oma tulevaisuus on hämärän peitossa. Sen tiedän etten halua olla ihminen, joka määrittelee itsensä vain ammatin kautta. Olen pitkän matkan alussa, Pursiainen filosofoi.
Viimeksi muokattu: