Otetaanpa kantaa tähän myös itse.
Maalivahtiosastossa ei ole ollut itsellä ainakaan valittamista. Jos molempien GAA on alle kahden ja torjuntaprosentti yli 92, se on aivan riittävä menestykseen.
Helenius oli alkukaudesta jonkin verran epävarma, mutta parantanut syksyn mittaan.
Yleisarvosana on hyvin lähellä kiitettävää.
Puolustus:
Positiivisin yllättäjä on ollut tottakai Kristian Näkyvä. Omassa päässä on toki vielä hieman hentoinen, mutta niin se oli ensimmäisellä kaudella muuan Sami Vatanenkin aika usein omassa päässä vaikeuksissa.
Muita pettymyksiä pakistossa ei minulle ole ollut kuin Laatikainen joka ei vielä ole siihen Välivaaran rooliin noussut, mitä mieheltä odotan. Tokihan Viitasen sopimusta en edelleenkään ymmärrä, mutta siitä miinukset tulevat seurajohdolle.
Kaiken trendin mukaan tässä Koskinen pitäisi varmaan haukkua, mutta saldo 0+4 ja plusmiinus +7. Se on muuten Skrbekin jälkeen pakkien paras. Minun silmissä vanha patukin on täysin täyttänyt paikkansa.
Päästettyjä maalia on 32 pelissä 63, joten puolustuksen arvosanakin on ainakin hyvin lähellä kiitettävää.
Hyökkäys:
Alkukauden yllättäjä: Antti Jaatinen. Moni ihmetteli, mukaanlukien minä tätä hankintaa keväällä, mutta kyllä lopulta tästä miehestä on kuoriutunut ihan liigatason peluri 2-3 ketjuun. Harmittava loukkaantuminen kuitenkin pilaa hieman tätä debyyttikautta. Mutta jos mies pääsee +10 maaliin, kyllä silloin voi puhua onnistuneesta liigan debyyttikaudesta.
Perrin-Pesonen-Tuppurainen on ollut hyökkäyksen parasta antia ja tänä syksynä moneen kertaan teilattu Hytönenkin on matkalla lähemmäs 40 pistettä, mikä on 09-10 kautta ihan normaalitasoa JP:ltä.
Lahti, Sipiläinen, Jonne Virtanen, Jääskeläinen voidaan myös laskea ihan siihen oma taso-kaartiin. Ehkä miinuksella olevasta tehotilastosta voisi pyyhkeitä Lahdelle ja Sipiläiselle antaa, mutta se ei taas ole esim. Sipiläisen syy, että miestä kolmosketjussa on peluutettu.
Louhivaaran hana on taas alkukauden jälkeen ollut tukossa ja viime aikoina Ossi on kunnostautunut lähinnä tuhlaamalla paikkoja. Myöskin Riskalta ja Asplundilta odotin viime kauden perusteella enemmän, puhumattakaan jo Venäjälle myydystä Pihlströmistä.
Pihlman on ollut koko alkukauden paskana, joten vaikea antaa arvosanaa. Viimeisten pelien perusteella voi vielä nousta hyödylliseksi pelaajaksi JYPille.
Hyökkäyksen arvosana: alle 3 tehtyä maalia per peli + jonkun verran alisuorittaneita pelureita pudottaa arvosanan sinne tyydyttävään.
Valmennus: Aho ei ole ainakaan vielä minulle kovinkaan vahvoja merkkeja liigavalmentajan kyvyistään antanut, mutta ei tilannekaan ole kaikkein helppo miehelle ollut, joten päästettäköön mies tyydyttävä + arvosanalla kevätkauteen.
Seurajohto: Dufva-episodista + tästä mestaruus2009 - pelurien kiinnitysinnosta tulee pyyhkeitä.
Tuskin ongelmat ovat nyt kauden alussa pulpahtaneet pintaan, joten mikä veto Seppäseltä oli tämä 2014 jatkosoppari RD:n kanssa?
Jos kapinahenkeä oli jo keväällä, miksi vielä kuitenkin yritettiin? Toki tässä on vikaa sekä johdossa että Dufvassa, mutta sanoisin että paljon paremmin tämä episodi olisi voitu hoitaa.
Minä en edelleenkään ymmärrä, että miksi viime keväänä signattiin koko puukäsiosasto, Pihlman roudattiin takaisin sekä vielä kauden alettua piti Viitanen kaivaa naftaliinista kun ei Tepsiin kelvannut.
Pihlman on hivenen väläytellyt sitä nyt parissa viime pelissä että miehestä voi olla keväällä vielä iloakin JYPille(jos ehjänä pysyy), mutta muuten tämän kauden joukkueen kasaamisesta tulisi välttävä arvosana ilman Skrbekin ja Hubacekin hankintoja, jotka osoittavat taas Holtarin taitoja.
Annettakoon seurajohdon arvosanaksi tyydyttävä miinus.