Joulurauhaa 2006

[Major Julli]

Terve,

toivotan kaikille mukavaa joulua seuraavalla kertomuksella:

Evankeliumi Sportacuksen mukaan:

Tuskin kenelläkään on tullut yllätyksenä, että keisari Augustus on pistänyt koko valtakunnan verolle. Itse osasin tätä jo aavistella Actiumin taistelun aikoihin, vaikka kotisohvilla harva vielä moiseen osasi varautua.

Ja kun itse Rooman keisari Augustus koko valtakunnan on verolle panee, koskee se myös nasaretilaista Joosefia siinä kuin senaattoreja Roomassa. Niinpä tämä nöyrä puuseppä joutuu pakkaamaan vaimonsa Marian aasin selkään ja lähtemään Beetlehemiin, Daavidin suvun kaupunkiin.

Itse asiassa Marian aika tuli ja hän synnytti lapsen. Kun kisajärjestelyt ontuivat taas kerran pahasti koska ei oltu Suomessa, oli lapsen vanhemmille löytynyt vain hevostalli yösijaksi.

Ehkä monille tulee yllätyksenä, että läheisellä niityllä oli paimenia lampaineen. Mutta se on varsin normaalia agraariyhteiskunnassa, vaikka kaikki tätä eivät haluakaan myöntää.

Itselläni oli kunnia keskustella näiden paimenien kanssa, ja ilmoitin heille että älkää pelätkö, käykääpä lähitallissa tsekkaammassa tilanne. Suoraan silmiin katsoen ilmeenkään värähtämättä he ilmoittivat lähtevänsä matkaan.

Totuushan on se, että tallille tullessaan siellä oli jo kolme viisasta miestä paikalla, vaikka muitakin versioita asiasta on esitetty. Mutta mehän emme niihin lähteisiin usko, vai?

Tuskin ketään yllätti, että viisaat miehet totesivat kisajärjestelyt ala-arvoisiksi mukaan lukien jäähtyneen ruuan ja eritoten tallin ovien asennuksen. Diagnoosi oli tyly: saranat väärin asennettu.

Viisaiden miesten vierailu herätti valveilla olleissa monia kysymyksiä. Mitä olikaan "mirhami"-purkeissa? En haluaisi tässä ratsastaa d-sanalla, mutta tuntien lapsen myöhemmät ihmeteot ja suoritukset, on vaikea uskoa että ihan maanpäällisillä keinoilla oltaisiin oltu liikenteessä.

Mutta maailma on ihmeitä täynnä.

 

[Bandana]

Loistavaa! Jatketaan samalla teemalla.


Jari Porttila muistelee: Jeesuksen ristiinnaulitseminen

Oli tuskaisen paahtava päivä, ja olin syönyt aamiaiseksi saavillisen hernekeittoa.

Edessä oli suuri koitos. Jeesus oli päätetty ristiinnaulita eli naulata hänet nauloilla puiseen ristiin, käsistä ja jaloista. Tiesin itsekin, että se johtaisi kuolemaan.

Erikoista oli joillekin se, että paikalliset sanansaattajat kertoivat Pilatuksen tuominneen Jeesuksen kuolemaan, eikä Jeesuksen joutuvan ristiinnaulituksi. Viiden minuutin tiedotuksen aikana ei mainittu sanallakaan Suomessa vallinnutta elämää - se osaltaan kuvastaa miten pieni tekijä Suomi oli tuon ajan maailmassa.

Jeesus, jota itse tuin jo ennen hänen syntymäänsä, kävelytettiin pilkkahuutojen saattelemena läpi kuumien, surkeakuntoisten teiden, kohti Golgataa, joka siellä pohjoisen perukoilla, kotimaassanne Suomessa, tunnetaan paremmin nimellä Pääkallonpaikka.

Tuntui käsittämättömältä, että näin suurta tapausta varten ei oltu edes teitä kunnostettu, hyvästä ruuasta puhumattakaan. Häpeä, Pilatus!

Golgatassa Jeesus ja kaksi hänen adjutanttiaan asetettiin roikkumaan risteille. Israelilaisilla oli siinä vaiheessa pullat hyvin uunissa, vai pitäisikö sanoa miehet hyvin risteillä.

Itse olin tuolla hetkellä usean kilometrin päässä, sillä paikalliset sotilaat eivät päästäneet minua ristiinnaulitsemisalueelle - ihan niin kuin minä olisin ollut se pahin Juutalaisten Kuningas.

Hämättyäni vartijoita valeasulla, alkoi minun ja kuvaajani kilpajuoksu aikaa vastaan.

Saavuttuamme ristiinnaulitsemispaikalle, oli tilanne karata käsistä. Pilkkaa tekevät ihmiset heittelivät Jeesusta kivillä. Sotilaat joutuivat rauhoittelemaan ihmisjoukkoa, mutta melu ja kivimäärä vain nousi. Yksi kivi lensi minunkin viereeni.

Ryntäsin lähimmän sotilaan luokse, ja kysyin latinaksi, mitä hän luulee seuraavaksi nyt tapahtuvan.

Hän ei tiennyt.

Kysyin, haluavatko he jatkaa ristiinnaulitsemista.

"Kyllä, meillä on etu", hän vakuutteli silmäluomenkaan värähtämättä.

Kivittäjät saatiin kuin saatiinkin lopulta kuriin, ja ristiinnaulettu Jeesus kitui ristillä. Ihmisjoukko katsoi sivusta, huutaen vielä viimeisetkin pilkkahuutonsa, mutta minä nousin Jeesuksen rinnalle.

"Oot sä kyllä sinnikäs sissi, ei voi muuta sanoa", Jeesus sanoi minulle.

Yritin saada Jeesuksen ajatukset pois vuotavista haavoista.

"Mitä siinä oikein tapahtui?" kysyin arabiaksi, satojen ihmisten katsoessa meitä.

"No kato, ne naulas mut tähän ristille", Jeesus paljasti.

"Harmittaako?" kysyin, tuntien empatiaa suurta miestä kohtaan.

Jeesuksen vastaus ei jättänyt arvailuille varaa. Hän esitti retorisen kysymyksen, veti vielä kerran henkeä, ja kuoli. Muutamat paikalla olleet Jeesuksen ystävät itkivät.

Itse tosin satuin tietämään, että Jeesus tulisi heräämään henkiin. Maallikoille ei ehkä aukene miten, mutta itse olin saanut tiedon Maria Magdalenalta jo aikoja sitten.

Kolmen päivän päästä Jeesus pakeni elävänä luolasta, johon hänen ruumis, eli eloton keho, oli viety.

Monet luulivat, ja luulevat edelleen, että enkeli vieritti kiven pois haudan suulta.

Oikeasti se olin minä.