Joukkueiden vahvuudet

  • 3 181
  • 15

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
SM-Liigassa pelaa hyviä ja vielä parempia joukkueita. Kaikki eivät voi kuitenkaan olla hyviä kaikessa, vaan on satsattava joihinkin osa-alueisiin, joiden avulla haetaan menestystä.

Yksi hakee luisteluvoimaa, toinen satsaa taklauspeliin ja kolmas hankkii Nielikäisen. Jollakin on tasavahva materiaali, toinen ostaa pari supertähteä ja kolmas ostaa neljä kentällistä tähtiä. Kaikki vaihtoehdot tuovat mahdollisuuksia, mutta sisältävät myös vaaroja.

Miten arvioisitte eri SM-Liigajoukkueita tästä näkökulmasta?

Kärpistä toteaisin viime kauden menestyksen kulminoituneen lopulta kolmeen supertähteen, jotka olivat Tenkrat, Ton ja Bäckström. Kauden aikana nämä miehet olivat yksi kerrallaan iskussa ja toivat voittoja Kärpille. Pudotuspeleihin sattui ensimmäistä kertaa vaihe, jossa Bäckström oli ilmiliekeissä, Tonin ja Tenkratin ollessa iskussa myös. Näillä eväillä mentiin finaaliin asti.

Tulevan kauden hyökkäyspelin palapelistä uupuu kaksi kenties tärkeintä palasta, joten hyökkäyspelin kärjen terävyyttä on vaikea arvioida. Olettaisin kuitenkin, ettei Junno kykene korvaamaan täysin kolmikkoa Pota, Tenkrat ja Ton.

Kärppien ensi kauden vahvuudeksi saattaakin muodostua tasaisuus. Yksikään pelaaja ei ole tällä hetkellä sitä aivan terävintä kärkeä, mutta materiaali on poikkeuksellisen tasavahvaa ja laadukasta kahden ensimmäisen kentän jälkeen. Kärpillä neloskenttä ei koostu tasapaksuista sarjajyristä, vaan siellä pelaa nuoria, ikäluokkansa yksiä lupaavimmista kiekkoilijoista.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Enpä sen enempää puhu vahvuuksista enkä heikkouksista, mutta henk koht mua ainakin hieman vituttaa se, että puhuttaessa Kärppien viime vuoden menestyksestä ja menestyksen tekijöistä unohdetaan järjestäen Brett Lievers. Lievers pelasi tasaisen hyvän kauden - jälleen kerran. Mikä sytytti Tonin liekkeihin? Siirto pertin rinnalle. Hallissa huudetaan Petr Tenkrat Petr Tenkrat kun Tenkrat tekee ensimmäisen maalinsa kuukauteen. Sama homma Tonin kohdalla. Miksei huudeta Pertti pertti pertti kun Lievers tekee maalin? Missä ovat Ton ja Tenkrat nyt? Molemmat lähtivät. Missä on Lievers nyt? Aivan niin, Oulussa välkkylässä odottamassa iltatreenejä.

Älkää unohtako Lieversiä ja Pertille kuuluvaa kunniaa. Tarjouksia mies sai varmasti muualtakin mutta niin vain alkaa 4 kausi oulussa. Brett ei kitise, tekee töitä joka ilta, tekee maaleja ja jakaa syöttöjä. Aivan helvetin tärkeä pelaaja kärpille. Ehkäpä kaikkein tärkein tällä hetkellä?
 
Viimeksi muokattu:

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti Lare
Kärpillä neloskenttä ei koostu tasapaksuista sarjajyristä, vaan siellä pelaa nuoria, ikäluokkansa yksiä lupaavimmista kiekkoilijoista.

Tosiaan erikoinen tuo Kärppien hyökkääjien ikäjakauma. Lievers, Dawe ja Palsola ovat yli 30. Kaikki muut ovat 18-23 vuotiaita. Esimerkiksi TPS:llä, Ässillä ja Lukolla on 7 hyökkääjää tuosta 24v - 29v haarukasta, Saipalla 6. JYP:llä puolestaan on vain yksi yli kolmekymppinen pelaaja koko rosterissaan. Eli vaikka joukkueiden keski-iät ovatkin lähellä toisiaan, niin ikäjakaumissa on suuria eroja.

Mitä tämä sitten merkitsee? Periaatteessa Kärppien 3-4 ketjujen pitäisi tehdä pisteitä epätasaisemmin kuin esim. TPS:n ja ottaa kontolleen useampia tyhmiä jäähyjä, takaiskumaaleja yms, mutta ainakin viime kaudella Kärppien junnuketju teki usein juuri ne kolmannen erän tärkeät räkämaalit. Onko se sitten sitä nuoruuden intoa, että ottaa kaiken irti saamastaan peliajasta ja jaksaa polkea kolmannessakin erässä viimeiseen asti?
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Kovin on Kärpät-painotteista keskustelu nyt, mutta tuodaan nyt HIFK:n vahvuudet esille tässä myös. Ketjuhan koski kaikkia joukkueita..

Maalivahtipeli on vahvaa, mutta ohuella rintamalla. Stathos on liigan eliittiä, mutta Laaksoharju on hädin tuskin keskitasoa.

Puolustus on vähintäänkin liigan kärkitasoa. Kultanen, Karalahti, Söderholm ja Benysek ovat kaikki huippumiehiä, jotka mahtuisivat miltei jokaisen liigajoukkueen ykköspakkipariin. Heidän perässään tulee liuta kohtuuvarmoja peruspakkeja, joiden roolina on ainoastaan pitää pää puhtaana. Toki muutakin saa tehdä jos osaa.

Hyökkäys ei ensi silmäyksellä vaikuta kovalta, mutta on vähintään liigan keskitasoa sekin. Nuoret pelaajat, kuten Carlo Grünn tai Joonas Vihko, ovat jälleen vuoden kokeneempia ja kehittyvät koko ajan. Vahvistuksia hyökkäykseen on tulossa vähintään yksi, ykkössentteri, mutta kenties jopa enemmän. Aravirran joukkueissa on kuitenkin aina ollut tarkat roolit eri ketjuille, joten neljää hyökkäävää ketjua tuskin näkyy. Kolmosketjun muodostanevat nuorten pelaajien parhaimmistoon kuuluvat Grünn, Viitaluoma ja Vihko. Ykkös- ja kakkosketjuihin HIFK:lla on tarjota herrat Pärssinen, Kuhta, Harkins, Vopat sekä mahdollisesti myös Ruutu ja Spanhel.

Näistä kolmesta osa-alueesta HIFK:n suurimmaksi vahvuudeksi nousee tulevalla kaudella puolustus. Sillä pääsee pitkälle ja kaikki on hyvin, kunhan se ei johda sumputukseen ja peruutteluun.

EDIT: 'hyvin' puuttui lauseesta
 
Viimeksi muokattu:

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicanssin vahvuus ensi kaudella on fyysisyys. Mäkkäri, Toporowski, Philipp ja kesällä satakiloiseksi kasvanut kuumakalle Setzinger takaavat, että heleniukset ja nielikäiset ovat tervetulleita Lahteen. Eikä muukaan porukka mitään riisitautista ole. Että ryminää ja kovia avojään niittejä toivottavasti on luvassa Lahtikaupungin jäähallissa.

Pelillisesti vahvimmalta vaikuttaa hyökkäys. Ykkös- ja kakkoskenttiin saadaan hyvät ukot joka pelipaikalle. Puolustus on ainakin minulle kysymysmerkki. Philipp, Cech, Paappanen ja miksei Pistokin ovat kelpo pakkeja. Mutta kapealta muuten vaikutaa puolustuspäässä. Maalivahtipeli tullee olemaan kuitenkin varsin hyvää. Sekä Rämö että Grahn ovat eleettomiä veskoja, joilla on aivan hyvä mailapeli. Eiköhän se siitä...

Edit: typo
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
JYPin vahvuus on perinteisesti näyttämisen halu ja nuoruuden into (Filppula, Mikkonen, Tremblay, Huczkowski, Uhlbäck, Marttinen, Ari Kovanen jne.) sekoitettuna sopivalla määrällä kokemusta (Drouin, Sillgren). Ammattitaitoinen valmennus, altavastaajan rooli.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
TPS:n ajolähtötilanne

TPS nousee ja kaatuu omaan ajolähtötilanteeseensa. Joukkueessa on kaudella 2003-04 harvinaisen paljon miehiä, jotka pelaavat elämästä ja kuolemasta jatkosopparien suhteen. Mikko Rautee, Jani Kiviharju, Marco Tuokko, Mikko Kankaanperä ja jopa Aalto ja Nurminen ovat tilanteessa, jossa kokonaisesityksen on parannuttava tai siirto muualle kutsuu, eikä silloin välttämättä enää puhuta huippukiinnityksistä SM-liigatasolla.

Miten tämä heijastuu tuloksiin ja pelaamiseen jää nähtäväksi. Jukka Koivu on tuonut joukkueen ympärille aivan uutta sähinää mutta tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että TPS:n rosteri on lähes sama kuin viime kaudella, jolloin ongelmia varsinkin 5-5 pelaamisessa riitti vaikka muille jakaa.

Mikko Koivu ja Ville Vahalahti ovat olleet tulessa harjoituskaudella mikä lupaa hyvää, myös Nurminen on statistiikkojen valossa heräämässä. Ehkä tämä tästä, kolmos-nelosketjutasolla myös Matti Aho ja Matias Metsäranta ovat kullanarvoisia prospekteja seuralle. Pakistossa Vykoukal & Hulkkonen ennen muita ovat erinomaisia vahvistuksia seuralle, tosin siirto SM-liigan sisällä huippujengistä toiseen ei aina ole ongelmaton kuten tapaus Kimmo Peltonen osoittaa.

Mutta. Elämme mielenkiintoisia aikoja, ja jotain saattaa siirtomarkkinoilla tapahtua jo ennen SM-liigan alkua. Ns. alan piireissä liikkuva ennustehan on, että ylikokoinen mustavalkorosteri jaetaan: a) TPS:n edustusjoukkueeseen, b) TuTo:n Mestis-sakkiin, c) TPS:n A-junnuihin ja MYÖS d) muihin seuroihin Suomessa tai muualla. Kuka menee minnekin ja miksi on varmasti oman stoorinsa aihe joskus lähitulevaisuudessa.
 
Viimeksi muokattu:

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen aika samoilla linjoilla Pärden kanssa mutta pistetään oma arvio tulevan kauden IFK:sta:

HIFK:lla tulee ensi kaudella olemaan epätasainen maalivahtikaksikko tulevalla kaudella. Epävarma ja kokematon Timo Laaksoharju joutuu kuitenkin Stathosin loukkaantuessa kantamaan ison vastuun, tällöin maalivahtipuoli on helisemässä. Dave Stathosin torjuessa on HIFK:n faneilla kuitenkin hyvät oltavat. Mies torjui koko viime kauden erittäin varmasti, muutamaa ottelua lukuunottamatta. En kuitenkaan yhdy moniin jatkoaikalaisiin jotka väittävät että Dave hyytyy isojen matsien alkaessa, hänelle vain sattui huono vire kauden lopulle. Ensi kauden vahvan puolustuksen takana Davella on paljon paremmat edellytykset kuin viime kaudella jolloin laukauksia välillä sateli miltei puolta sataa ottelua kohti. IFK:ssa torjuu näin ollen ensi kaudella liigan parhaimmistoon lukeutuva heppu.

Puolustus on menestyksen kulmakivi nykypäivän jääkiekossa, sen IFK on huomannut ja puolustus tulee ensi kaudella olemaan liigan parhaimpia ellei jopa paras. IFK:lla on 3 takuuvarmaa suorittajaa, Benysek, Kultanen ja Söderholm. Heidän ollessa kentällä ei turhaan tarvite huolia että hasardeja syntyy, toisin kuin viime vuonna Saarinen-Hedberg kaksikon mokaillessa kentällä. Karalahti on jopa puolitehoilla SM-liigan parhaita pakkeja joten jos Jere on kunnossa on HIFK:n puolustuksella hätää, nimittäin junnuille ei löydy peliaikaa eikä Stathos ansaitse palkaa kun ei töitäkään löydy ;-). Omista junnuista IFK:lla on kentälle heittää Hank Pikkarainen, Mikko Kurvinen ja Antti-Pekka Lamberg, miksei myös Joni Purolaa tai Mikko Turusta. Tällä osastolla ei IFK:lla todellakaan ole hätää, loistava kokoonpano kertakaikkiaan.

Hyökkäys tulee olemaan suurin kysymysmerkki IFK:n kohdalla. Siellä on pistenikkareita ainoastaan Kuhta, Pärssinen, Vihko ja Harkins. Omista junnuista Häppölä, Grünn ja Viitaluoma voivat toki yltää vielä korkeallekin pistepörssissä. Fyysisyydessä on toki hieman puutetta. Siellä on Vopat jonka kaikki tunnemme. Pikkaraisen lähdettyä jäi suuri aukko täyttämättä, täyttääkö sen Spanhel tai joku muu hankinta, se jää kysymykseksi. Ruutun saapuessa ei pitäisi hätä olla suuri, hän taklaa varmasti. Omista junnuista löytyy onneksi monta työmyyrää jotka varmasti mielellään käskystä laittavat miestä seinälle. Näitä edellämainittuja ovat esim. Turo Järvinen, Eetu Holma, Arttu Luttinen y.m. Heillä kaikilla ovat kuitenkin parhaat avut pelillisellä puolella. HIFK:n hyökkäys näyttää kuitenkin tasavarmalta ja pelaajia on joka lähtöön, vain ehkä maskimies jää uupumaan. Hyökkäykseen voi luottaa jos ja kun Ruutu jää ja Spanhel tai tehokkaampi mies saadan sopimukseen.

HIFK:n menestys tulee nojaamaan:

25% Maalivahtien,
35% Puolustajien ja
40% Hyökkäjien menestykseen.

EDIT: Elien unohdin mainita valmennuksen. HIFK on pitkästä aikaa huippuvalmentajan käskytyksessä ja sen luulisi näkyvän positiivisesti sarjasijoituksessa. Ainoa kysymysmerkki on se että riittääkö Aravirralla motivaatio ja osaako hän vielä sarjavalmennuksen, edellisestä kerrasta on jo miltei 10 vuotta.
 
Viimeksi muokattu:

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Jokereiden vahvuudet ensi kaudella? Tällä hetkellä on vielä hiukan vaikea sanoa. Todennäköisesti nuoruuden into sekä loppuun asti yrittäminen. Pelaajisto ei ole kovin nimekäs, mutta silti sieltä löytyy pelaajia joilta voi odottaa kovia pistelukuja, kuten Turunen, Vertala, Pesonen, Jantunen. Ensi kauden joukkueemme on myös tasaisempi kuin viime kaudella jolloin Jokerit oli täysin Ville Peltosen ja Kari Lehtosen varassa.

Jokereiden puolustus näyttää kohtalaisen tasapainoiselta. Löytyy oman maalin siivoojia ja kiekollisesti taitavia.

Toivottavasti Jokereiden vahvuudet tulevat ensi kaudella olemaan luistelu, nopea, aggressiivinen pelityyli sekä hyvä, tiivis puolustus. Kun Jortsu saa Jantusesta, Sjögrenistä, Vertalasta ja Turusesta irti sen potentiaalin mitä nämä miehet omaavat, on Jokereita vaikea pysäyttää keväällä.
 

#43

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Paha vielä täydellä varmuudella sanoa, kun vielä paria tyyppiä odotellaan.

Mutta sehän on selvä, että sen minkä Kärpät häviää monille muille joukkueille fyysisyydessä, se voittaa kovassa liikkeessä, liigan ehkä tasaisimmassa puolustuksessa, TOP3 molarissa ja tutussa, menestykseessä valmennuskonseptissa(vrt.esim. Jortikan uudet tuulet). Myös sentterit ovat liigan eliittiä.

Kärpät on ensi kaudella liigan yksi pehmeimmistä joukkueista, mutta jälleen yksi vauhdikkaimmista.

Taitotaso on vielä lievä kysymysmerkki. Tulevat vahvistukset kantanevat kortensa kekoon ja sitten nähdään, miten tällä osastolla käy.
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti Jeff
Epuhuttaessa Kärppien viime vuoden menestyksestä ja menestyksen tekijöistä unohdetaan järjestäen Brett Lievers.

Etpä voisi olla enemmän oikeassa. Kolmen Kärpissä pelaamansa kauden aikana Brett on voittanut sisäisen pistepörssin kahdesti ja on tällä hetkellä vahvin ehdokas kyseisen kunnian nappaamiseen tulevallakin kaudella. Hain kuitenkin kirjoituksessani tekijöitä, jotka erottavat viime ja tulevan kauden toisistaan.

Brett ansaitsisi kuitenkin enemmän suosionosoituksia yleisöltä. Jotenkin mies nimetään jo niin vakiokalustoon, ettei näin kuitenkaan käy. Ehkäpä miestä myös aliarvostetaan Oulussa?
 

Erling

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Kiekko-Espoo, Arsenal, Honka
No Bluesin vahvuuksista taas puhutaessa on mielestäni ilmisevää että hyökkäys on paras sellainen. Nimet kuin Caloun, Kohn, Elomot, Hurme, Tuomainen, Ylönen, Ahonen, Nieminen ovat mielestäni jo aika vakuuttavia, edellyttäen että kaikki pelaavat omalla tasollaan (Veke & Jussi). Junnujakin löytyy kahteenkin kentään... Myös valmennustiimi on kivikova. Puolustuskin on hyvä mutta selkeä johtaja sieltä edelleen puuttuu. Alanko, Sulku ja Laatikainen ovat hyvää liigatasoa ja pienellä varauksella myös Määttä. Heidän takana on nuoria lupauksia Jalasvaara, Pelkonen ja Tuominen.
Maalivahti osasto on sitten asia erikseen. En usko että huipputason liigajoukkue pärjää kaksikolla Heinonen-Myllyniemi. Oksan toivotaankin pystyvän pelaavan jo jouluna, jos ei niin sitten vaan uutta ostamaan.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Viestin lähetti lintu
Omista junnuista IFK:lla on kentälle heittää Hank Pikkarainen, Mikko Kurvinen ja Antti-Pekka Lamberg, miksei myös Joni Purolaa tai Mikko Turusta.

Pakko viilata pilkkua, mutta Kurvinen on Anjalankosken AaKoo:n kasvatteja.
 

zamuel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukon vahvuuksiin kuuluu Lehkosen oivallinen peluutus sekä mainiot pelitaktiikat, liigan paras ylivoima ja laaja rintama takuuvarmoja maalintekijöitä...

Puolustus on hyvä sekoitus nuorempia ja kokeneempia pelaajia. Kokeneet pelaajat (Hämäläinen ja Porkka) ovat esimerkillisiä malleja nuoremmille ja pelilisestikin huipputasoa. Harikkala ja Niskala ovat parempaa keskitasoa ja lopuille paikoillekin löytyy kelvollisia pelaajia. Puukätinen, mutta fyysinen Kesä, perusvarma Purontakanen, hasardimies Lehtonen, tehoton ja voimaton luistelukone Piekkola, sekä nuoret kiekollinen Heikkinen ja peruspakki Honkaheimo. Puolustuksessa on sopivasti kovuutta ja kohtuullisesti myös kiekollista taitoa.

Liigakelpoisia miehiä riittäisi viiteen ketjuun. Kaikki ketjut pystyvät maalin tekoon, mutta todella kovan ykkösnyrkin puute voi näkyä erikoistilanteissa. Ketjujen tasoerot ovat kohtuullisen pieniä, joten jarruketjun käyttö Lukkoa vastaan ei välttämättä toimi. Ketjuja voi myös peluuttaa kohtuullisen tasaisesti pitkän runkosarjan aikana rasittamatta kuluttamatta avainpelaajia loppuun ennen ratkaisupelejä (edellyttäen, että Lukko sellaisia edes pelaa ja Lehkonen peluuttaa kuitenkin Porkkaa ja Hämäläistä 30 min/ottelu).

Joukkueella on nuorehko runko, mutta kaikilla runkopelaajilla on kuitenkin takana muutama liigakausi, joten rutiiniakin alkaa pikkuhiljaa löytymään.

tiivistelmä:

+paljon potentiaalisia hyökkääjiä, joista jonkun luulisi onnistuvan ensi kaudella (Viinanen, Normio, Tähtinen, Jämsä, Koivisto, Siivonen).
+laaja materiaali, jossa riittää syvyyttä myös nelosketjuun
+keskitasoa parempi puolustus
+taklauspeli
+joukkueen runko on pysynyt kasassa pitkään
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukon vahvuudet

Onhan nämä jo edellä tulleetkin esille, mutta pistänpä nyt oman mielipiteenikin Lukon vahvuuksista tulevalla kaudella:

+ Lukko on perusrungoltaan jo kolmatta kautta kasassa. Jos vertaa elokuuta 2001 ja elokuuta 2003, niin pojista on tullut miehiä ja kehitystä on tapahtunut huimasti.

+ Lukko on fyysinen, paljon ja ennenkaikkea puhtaasti taklaava joukkue ilman turhia pullistelijoita.

+ Ykkösmaalivahti on yksi liigan parhaista, kaksi hyvää pakkiparia ja kolme hyvää hyökkäysketjua on kasassa.

+ Äijänsuo Arena on yksi Lukon vahvuuksista. Sieltä eivät vieraat montaa pistettä ensi kaudella ota.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös