Joukkueiden potentiaalisimmat breikkaajat ja tasonnostajat kaudella 2019–2020

  • 12 182
  • 38

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Otetaanko taas joukkueiden kannattajilta vähän kootusti näkemyksiä siitä, millaisia tasonnostoja ja breikkauksia odotetaan tulevalla kaudella tapahtuvan omassa joukkueessa.

HPK

Jere Innala

- Innala nousi viime kaudella raketin lailla yleiseen tietoisuuteen ja taisteli jopa maalipörssin voitosta kauden loppupuoliskolla. Kädet käy, maisema vaihtuu vilkkaasti ja laukaus on terävä. Lähtee hyvin myös one-timerina. Luceniuksen kanssa potentiaalinen tehokas tutkapari myös ylivoimalle. Turunen lähti ja tässä on korvaaja. Ottaa seuraavan askeleen ja nousee liigatason tähtipelaajaksi. Yli 50 pistettä tulossa, mistä puolet maaleja.

Valtteri Puustinen
- Innalan viime kauden breikkausta osasi ainakin omat kannattajat jo odotella, mutta Kuopion Juti tuli sitten aivan puskista viime kauteen ja nappasi yllättävän ison roolin joukkueessa. Yllätyksellinen pelaaja, joka uskaltaa ajaa maalille ja lukee hyvin kavereiden liikkeitä. Profiloitui jo kunnon Kärpännylkijäksi, kun runkosarjassa teki kahdesti voittomaalin Kärppiä vastaan viimeisellä vitosella ja pudotuspeleissä vastasi kuudennen finaalin ainoasta maalista, millä mentiin seiskapeliin, missä esitti erikoisen tiikerinloikkasyötön, josta Laatikainen niittasi pelin jatkoajalle. Joku sanoo, että tuuria, mutta en ihmettele, että juuri Puustiselta irtosi jotain tuollaista. Odotan tällä kaudella ottavan vahvan roolin kärkikentistä. Pelipaikka vaikuttaisi olevan Kunykin ja Cornetin rinnalla, missä kaiken mennessä kohdalleen voisi nousta jopa sellaisiin 20+10 tehoihin. Laitetaan 15 maalia nyt ainakin ennusteeksi.

Markus Nenonen
- Nenonen täydentää Kerhon maaliahnetta laituriosastoa. Nimi on jo kaikille tuttu, 5 kertaa yli 10 maalia ja 3 kertaa yli 15 maalia liigassa. Viime kaudesta meni ensimmäinen puolisko opetellessa Pendokiekkoa, mutta sai kuitenkin kasaan kelpo tehot 16+15 ja pudotuspeleissäkin 4+5. Kirsikkana tietysti mestaruuden ratkaissut maali. Laukaus on vahvuus. Tässä kohtaa nyt ei tietysti tuollaiset 15+15 tehot enää riitä breikkaukseksi, vaan vasta tasaiseksi suorittamiseksi. Onko se sitten Nenosen taso liigapelaajana vai nähdäänkö nyt koko kausi tasaisen kovaa verkkojen heiluttelua ja siirrytään ihan uusille kymmenluvuille maalimäärässä. Veikkaan, että kyllä.

Hyökkäyspainoitteinen breikkausennuste siis Kerhon osalta, mutta ei oikein uskalla nyt nostaa ketään peräpäästä esiin. Toivotaan toivotaan -osastoa nämä kaksi.

Joona Voutilainen
- Vaikea ennustaa miten tässä käy, mutta Karjalaisesta tuskin on ykköseksi, joten Voutilaiseen tässä se katse kääntyy. Nyt on tilaisuus ottaa liigassa ykkösveskan paikka, mutta onko eväitä. En lähde ennustamaan.

Elmeri Eronen
- Vaikea ennustaa tämäkin. Harjoituspelien perusteella ollut vähän alkukankeutta, mutta se on toki täysin normaalia ollut Pennasen joukkueissa jo pitkään. Kiekollinen rooli ja apuja hyökkäyspäähän sekä ylivoimalle toiveissa, mutta katsotaan miten käy.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Leon

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
SaiPa

Jere Sneck

-Suunta ei voi olla kuin ylöspäin. Näin ollen tulee olemaan erittäinkin potentiaalinen breikkaaja.

Simo-Pekka Riikola

-sama homma kuin ylemmällä.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves

Kalle Maalahti


SaiPassa jo kova tekijä ja harjoituspeleissä ollut suorastaan loistava. Aikaisempien kausien maalimäärät vähän ihmetyttävät, sillä laukauskin näyttää mallikkaalta. Käyttääkö sitä sitten liian harvoin? Harkkapelien maailmassa sille tilaa ainakin on ollut. Muodostanee Ilveksen ykköspakkiparin huippulupaavan Lassi Thomsonin kanssa ja luutii itsensä isoilla minuuteilla EHT-tasolle. Thomson myös todennäköinen breikkaaja.

Robert Leino

Arttu Ruotsalaisen leireillessä Buffalossa pääsee aloittamaan kautensa Ilveksen ykkössentterinä. Harjoituspelien perusteella juuri sitä mitä Ilvekseen on kaivattu. Tasapainoista sentteripeliä ja erinomaista aloittamista. Ylivoimalla kuviot ovat osuneet heti yhteen mm. Eemeli Suomen ja Jasse Ikosen kanssa, joka myös voi olla yksi kauden yllättäjistä.

Matias Maccelli

Pakkohan se harjoituspeleissä viihdyttänyt Maccelikin on tähän nostaa, vaikka todellinen valmius tulee esiin sitten kauden edetessä, kun tila ja aika vähenevät ja pitkä runkosarja näyttää paikoitellen väkisinkin myös sitä nurjaa puoltaan. Maccelli liikkuu erinomaisesti ja nykyisten suomalaislupausten tapaan uskaltaa pelata omilla vahvuuksillaan.

Joona Ikonen

Erittäin monipuolinen pelaaja, joka jo viime kaudella teki hyvän määrän pisteitä. Tältä kaudelta voi odottaa tasaisuutta myös pisteiden tekemiseen alivoiman ja nöyrän työnteon lisäksi. Ilveksellä on tunkua ylivoimapaikoille, joka osaltaan voi rajoittaa Ikosen ja jonkun muunkin pistetehtailua. Sai viime kaudella tittelin Ilveksen Jere Lehtinen, eikä aivan suotta. Tekee järjestään pelin kannalta oikeita ratkaisuja.


Ilveksellä on siitä erinomainen tilanne, että melkein kenet tahansa pelaajista voisi tähän perustellusti nostaa, mutta muut jatkakoot muiden nimien parissa.
 

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK

Juha Jääskä

-Hurjalla luistelunopeudella varustettu pelaaja teki paikoin jo viime kaudella vaikutuksen, joten -98 syntyneeltä sentteri-laiturilta on nyt lupa odottaa tasonnostoa kirkkaimpiin parrasvaloihin. Jääskä on aina ollut työteliäs, hyvä joukkuepelaaja. Tänä kesänä "Jäky" on sanojensa mukaan panostanut lajitaitojen hiomiseen (laukominen, kädet, aloitukset jne.), jotta steppi seuraavalle tasolle olisi mahdollinen. Ennustan Jääskälle 35 pisteen kautta.

Sebastian Dyk
-1992 syntynyt ruotsalaishyökkääjä pelannee torstain harjoituspelin esityksensä perusteella nopeasti itsensä SM-liigan seuraajien tietoisuuteen. Ruotsissa pari SHL-visiittiä ei ole mennyt ihan putkeen, mutta divarissa tulosta on syntynyt.
Maaliahne kaveri, joka tykkää haastaa puolustajia 1vs1-tilanteissa. Dyk saanee ylivoimalla peliaikaa laukojan paikalla. Tarjoilusta maalinteko ei tämän kauden IFK:ssa pitäisi jäädä kiinni, joten maaliennusteeni on 20 maalia Dykille.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lukko

Kristian Pospisil


Hieman uskalsin kesällä toivoa, kun selvisi pelaajan try-outille saapuvan, että tässä saattaa olla todellinen jokeri käsissä. Raportit kertoivat taitavasta, vahvasta sekä ilkeästä pelaajasta ja harjoituspelien perusteella Pospisil on juurikin näitä kaikkia. Kaverilla on vuoden pelaamattomuus takana loukkaantumisen takia, mikä osaksi on varmasti syynä hänen debyyttiin Liigassa. Slovakialainen härkä tulee aivan varmuudella olemaan yksi Liigan puhutuimmista pelaajista, voisin luvata sen melkein jo nyt. Sytytyslanka (mikäli sellaista hänellä edes on) kun roihahtaa, niin nanosekunnissa rupeaa tapahtumaan ja ystäviä kertymään ympärille. Kaiken sen hämmennyksen ohella pelaa hienosti kiekon kanssa ja on alati vaarallinen hyökkäysalueella.

Nimi muistiin, hetken päästä häntä jo vihaatkin.
 

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät

Breikkaajat:
Viime aikoina potentiaalisimmaksi breikkaajaksi lahjakkaasta nuoriso-osastosta (Killinen, Kivenmäki, Hirvonen) on noussut mielestäni Roni Hirvonen. Lahjat on ollut tiedossa, mutta näyttäisi että alkaa olemaan jo nyt valmis miesten peleihin.
Mainitaan vielä näiden nuorten hyökkääjien lisäksi Jacob Stenqvist. Tällä hetkellä vaikuttaa yv-viivamiehenä köyhän miehen Heshkalta. Pelannut harjoituspeleissä Markus Niemeläisen, joka voi myös ottaa seuraavan stepin puolustavana puolustajan, kanssa ykkösparissa ja siis myös ykkös-yv:llä.

Tasonnostaja:
Tommi Taimi. Saanut harjoitella terveenä vaikean viime kauden jälkeen, jolloin mies eli pitkään väärän diagnoosin kanssa vaivoistaan ja tietysti päälle koko joukkueen/seuran sukellus joka sektorilla.
Taimi alkaa nyt näyttämään pikku hiljaa siltä pelaajalta, jota odotettiin miehen palatessa Isomäen kirkkaisiin valoihin.

Edit. Koska Ässissä näyttäisi oikeilla laseilla katsottuna olevan eniten potentiaalia, niin mainitaan vielä läpimurron tekevä maalivahti Daniil Tarasov, joka pelaa ensi kaudella NHL:ssa.

Edit 2. Tarkennettu Tarasovin ensi kauden sarjataso.
 
Viimeksi muokattu:

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jukureista jos pari nimeä mitä vähällä harkkapelien seuraamisella tuli ensimmäisenä mieleen, niin vanhoista Leskisen Ville, kuka on viimeiseltä ottanut myös sen vaadittavan stepin urheilullisuudessa. Tuoreissa hankinnoissa useita potentiaalisia nimiä (Weigel luonnollisesti päällimmäisenä ja on jo osoittanut todella huikeaa peliälyä ja syöttökykyä), mutta voisi nostaa sieltä jonkunlaisen tutkan alta Rindellin, kenen uskon pelaavan vähintään merkittävän osan kautta edustuksessa.
 

DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPan Veeti Vainio on sellainen tapaus, että jos hän vihdoinkin pystyisi pelaamaan, kuten nyt on treenikaudella pystynyt, voi olla potentiaalinen yllättäjä. Selkeästi erottuu SaiPan pakistosta pelisilmällään ja varsinkin luistelu on melkoista menoa, kun kuskaa kiekkoa ylös. Nuo samat kuskailut tuottavat varmasti myös menetyksiä, mutta viihdyttävä pelaaja varmasti tulee olemaan. Ylivoimallakin pääsee luutimaan ja toivottavasti Ramun porukassa. Eilen ainakin näin oli.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpistä nostaisin ainakin yhden nimen. Olisi varmasti muitakin, mutta olen laiska.

Justus Annunen (193cm/94kg, 11.3.2000)

Ajaako jopa Rybarin ohi? Aika näyttää, mutta pari ensimmäistä matsia ovat olleet varsin lupaavia. Tekemistä on reboundien ja liikkumisen kanssa, mutta iso koko antaa paljon anteeksi. Hillin opissa mahdollisuus kehittyä liigan eliittiin. Lähtökohtaisesti kakkosvahti, mutta potentiaalia on nousta jopa ykkösvahdiksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Vesa

Kaidekuningas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, #16, #87
Pelicans:

Jesse Ylönen


Luonnollisesti viimeinen kausi kotimaan liigassa edessä. Todella hyvä luistelu ja terävä laukaus. Harjoituskauden perusteella saanut lisää vääntövoimaa myös kaksinkamppailuihin. Terveenä pysyessään voi takoa yllättävänkin kovat pisteet.

Severi Lahtinen

Saanut kesän aikana lisää räjähtävyyttä otteisiinsa. Taituri, joka toimittaa kiekkoa yllättävästi maalipaikoille pienistä ja epätavallisistakin raoista. Päässyt veivaamaan harkkakaudella Ylösen kanssa samassa ketjussa, missä kemia on näyttänyt natsaavan erinomaisesti. Odotan läpimurtokautta, etenkin jos murtautuu kauden aikana myös ylivoimaan.

Hannes Björninen

Oli jo viime kaudella hyvä. Treenannut kesän aikana laukaustaan. Jos pysyy kasassa, murtautuu EHT-vakiokasvojen joukkoon ja painaa yli 40 pisteen kauden. Omasta mielestäni muistuttaa pelaajatyyppinä hyvin paljon Jukka Peltolaa.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tähän ketjuun kuulunee yleensä vastata vähintään 2/3 joukkueen pelaajista?

Tapparan todennäköisin tasonnostaja viime kauteen on Tuukka Mäntylä ja potentiaalisin läpimurtopelaaja varmaan Patrik Puistola tai Sami Moilanen.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Heitetään Lukosta nyt sitten vaikka Linus Nyman. Vili Laitinen voisi olla toinen mahdollinen, kunhan toipuu loukkaantumisesta ja etenkin jos Reunanen ja Heinola jäävät ison veden taakse. Lisäksi Mikko Petman on esiintynyt treenipeleissä todella hyvin.

Lisätään vielä, että kaksikosta Lassi Lehtinen ja Oskari Setänen molempien pitää nostaa tasoa. Muuten voi olla että kuuden joukkoon pääsy jää Lukolta haaveeksi.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Tähän ketjuun kuulunee yleensä vastata vähintään 2/3 joukkueen pelaajista?

Niin, kenenkään nyt ei tietysti koskaan odoteta ainakaan menettävän tasoaan edelliskaudesta, kun spekuloidaan joukkueen pelaajiston tasoa, eli vähintään samalla tasolla odotetaan mentävän ja mielelläänhän kaikki aina nostaa pykälän tai kaksi omaa tasoaan. Potentiaali on myös itsessään vähän monimutkainen käsite. Mitä se on, kellä sitä on, ja mihin se perustuu.

Jos joukkueen menestystä miettii, niin eiköhän jokaisessa joukkueessa ole pelaajia, joiden nouseminen entistä suurempaan rooliin, on vaan kylmänä faktana edellytys joukkueen menestykselle. Varmasti ihan kärkiporukoissakin joitakin, mutta mitä alemmas mennään voimasuhdelistauksessa, niin sitä enemmänhän niitä on.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kärpistä nostaisin ainakin yhden nimen. Olisi varmasti muitakin, mutta olen laiska.

Justus Annunen (193cm/94kg, 11.3.2000)

Ajaako jopa Rybarin ohi? Aika näyttää, mutta pari ensimmäistä matsia ovat olleet varsin lupaavia. Tekemistä on reboundien ja liikkumisen kanssa, mutta iso koko antaa paljon anteeksi. Hillin opissa mahdollisuus kehittyä liigan eliittiin. Lähtökohtaisesti kakkosvahti, mutta potentiaalia on nousta jopa ykkösvahdiksi.
En tajua miten Annunen pelasi mestiksessä niin huonoilla tilastoilla. On ollut kaikissa näkemissäni matseissa tosi hyvä. Eipä tule montaa suomalaista maalivahtia, joka olisi näyttänyt junnuna noin hyvältä.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
KalPasta helppo nimetä tasonnostajat:

Lasse Lappalainen. Täysi turisti ja hidas kuin perkele. Ei ollut täyttämään kiekollisen pakin roolia.
Ari Gröndahl. Kovat oli omat ja muiden odotukset. Floppasi täysin eikä ollut todellakaan mikään fyysinen preesens, mitä itse herralta odotin.
Eero Kilpeläinen. Pari kautta sitten Liigan paras maalivahti. SHLssä ei mennyt kuitenkaan niin putkeen. On ollut ailahteleva harjoituspeleissä, alkoiko jo ikä painamaan?
Balasz Sebok. Pari kautta sitte +30p. Mies joka ei osu edes tyhjiin. Viime kausi penkin alle ja kaupan päälle iso loukkaantuminen.

Sitten läpimurto pelaajat:

Aleksi Klemetti. Väläytteli jo paikoin viime kaudella tehden 17pistet. Pieni koko lie haittana. Aloittanee kauden ykköskentässä Keräsen-Järvisen- kanssa.
Joni Ikonen. Potentiaali varmaan kaikilla tiedossa. Hyvä laukaus ja tekikin loukkaantumisesta toivuttuaan maaleja 0.5ppg tahdilla. Potentiaalia +20 maaliin täydellä kaudella.
Leevi Aaltonen. Ikäluokkansa potentiaalisimpia. Ei ole kuitenkaan kehittynyt ehkä niin paljon kuin odotettiin. Saanee näytönpaikkoja pitkin kautta tulosyksiköstä, kun sairasosasto taas alkaa kasvamaan.
 

Knap

Jäsen
Sitten läpimurto pelaajat:

Aleksi Klemetti. Väläytteli jo paikoin viime kaudella tehden 17pistet. Pieni koko lie haittana. Aloittanee kauden ykköskentässä Keräsen-Järvisen- kanssa.
Joni Ikonen. Potentiaali varmaan kaikilla tiedossa. Hyvä laukaus ja tekikin loukkaantumisesta toivuttuaan maaleja 0.5ppg tahdilla. Potentiaalia +20 maaliin täydellä kaudella.
Leevi Aaltonen. Ikäluokkansa potentiaalisimpia. Ei ole kuitenkaan kehittynyt ehkä niin paljon kuin odotettiin. Saanee näytönpaikkoja pitkin kautta tulosyksiköstä, kun sairasosasto taas alkaa kasvamaan.
Kyllä mä ehkä Kim Nousiaisen nostaisin tähän joukkoon vielä. Ennakkoluuloton pelaaja, joka ei pelkää virheitä. Hyvä liike ja peliäly.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kyllä mä ehkä Kim Nousiaisen nostaisin tähän joukkoon vielä. Ennakkoluuloton pelaaja, joka ei pelkää virheitä. Hyvä liike ja peliäly.
Tolki unohtui täysin. Aloittanee kautensa ykköspakkiparissa. Wilsonin rinnalla.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
IFK:ssa mun mielestä paljon potentiaalisia tasonnostajia:

Lennu Petrell; pari kautta mennyt aika sumussa, odotuksia ja luottoa on että pystyisi pelaamaan myös hyökkäyssuuntaan taas tällä kaudella ja tekemään jonkin verran pisteitä. +15 pistettä omissa odotuksissa. Ilmeisesti kahta viime kautta joku vamma varjostanut, nyt saanut liikettä kuntoon.

Atte Engren; vaikuttaisi että Atte treenaa nyt tosissaan ja haluaa kehittää itseään. Taso laskenut mutta nyt vaikuttaisi että voi olla hyvä kausi tulossa.

Juha Jääskä; viime kausi oli mun mielestä läpimurtokausi, ei pisteiden valossa vaan tekeminen oli vakaata ja tasaista. Nyt odotuksena on että pystyy tekemään entistä paremmin pienet peliä edistävät asiat, sillä pelipaikka on ansaittu ja näytöt annettu ja varmaan nauttii pelistä enemmän kuin viime kaudella. Odotuksena on että tekisi vähintään +30 pistettä.

Aleksi Laakso; koska kaduilla liikkuu huhuja että junnupakit, joita on koitettu ajaa liigaan sisään, eivät näytä pääsevän vaaditulle tasolle, on Laakso varmasti saamassa entistä parempaa näytönpaikkaa. Junnuista siis Ulander ja Teräväinen eivät taida pärjätä edustuksen mukana, joten ainut potentiaalinen junnu voisi olla Winberg. Näin ollen IFK:ssa on 5 vl-tason pakkia sekä Kanki. Vaikka vielä yksi pakki tulisi sisään, olisi Laaksolle tarjolla 3. parin tonttia tai 7. pakin roolia. Tarvittaessa pystyy paikkaamaan jollain tavalla Lyytistä ja Kousaa, joten pisteitä luulisi tulevan tasaisesti, 15-20 pistettä.

Läpimurtokausia:

Anton Lundell; viime kausi jo hyvä ja nyt on jo treenimatseissa näyttänyt että kehitystä kesän aikana on tullut. Saa pelata huipputason laitureiden kanssa ja 30-50 pistettä täysin realistinen, riippuen siitä paljon on IFK:n mukana. Junnupelit (U20) verottaa varmaan jonkin verran IFK:ta.

Niklas Nordgren; nyt pitäisi laittaa verkkoa töttörölle, vaikka onkin rikkonainen kesä ollut. Veikkaan että tulee mukaan vasta lokakuussa, ei peluuteta puolikuntoisena. Jos pääsee 1-2 kentän laitaan niin tehoja on tultava. Pelimäärästä ja paikasta riippuen 15-25 pisteen kausi tulossa. Toivottavasti onnistuu.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPistä on jopa hieman vaikea valikoida, sillä potentiaalisia läpimurtajia tai tason parantajia on todella paljon. Tässä kuitenkin muutama nimi, jotka päällimäisenä tulevat mieleen.

Roni Allen
Väläytteli osaamistaan jo aika paljon pitkin viime kautta, vaikka se ei tilastoissa pahemmin näy. Rohkea, hyvin liikkuva kiekollinen pakki. On tosin vielä hieman epäselvää miten kiekolliseksi pakiksi Allen lopulta muovautuu, sillä aina häntä ei ole nähty yksinomaan kiekollisena pakkina. Pelirohkeus on kuitenkin silmiinpistävää ja mahdollisuudet suureen läpimurtoon ovat olemassa. Oli viime kaudella pelaamissaan peleissä usein jopa koko joukkueen paras pakki, ellei suorastaan paras pelaaja.

Anttoni Honka
Hongan läpimurtoa odoteltiin kovasti jo viime kaudella, mutta joutui hieman liian suuriin saappaisiin ja kovan paineen alle heti alkukaudesta. Kadotti otteen ja itseluottamuksen, mutta sai otetta mukavasti takaisin kevään aikana KeuPan paidassa, jossa oli pitkälti joukkueen paras pakki raporttien mukaan. Kiekottomana paljon parantamisen varaa, mutta kiekollisena todella hyvä. Jos itseluottamus pysyy kunnossa, niin tulee tekemään pakin tontilta kovia pistemääriä.

Jerry Turkulainen
Myös Jerryn osalta murtautumista liigan kärkiosastolle odotettiin jo viime kaudella. Hyvästä asenteesta ja hyvistä otteista huolimatta pisteitä ei meinannut kertyä ja se vaikutti väkisinkin itseluottamukseen. Parhaimmillaan on helposti kentän paras pelaaja. Käsiä ja jalkoja löytyy vaikka muille jakaa, eikä pieni koko haittaa kovan asenteen ansiosta ollenkaan. Osaa hyödyntää omia vahvuuksiaan erinomaisesti. Jerry on jo nyt ehdottomasti hyvä liigatason pelaaja, mutta murtautuminen kärkiosastolle on vielä tekemättä. Saattaa hyvinkin pelata ykkösketjussa Immosen laidalla, joten lähtökohdat hyvään kauteen ovat olemassa sitäkin kautta. Jos kaikki menee nappiin, niin taistelee koko liigan pistepörssin kärkisijoista.

Julius Nättinen
Palasi kotimaisemiin rapakon takaa kesken viime kauden. Teki hyvät tehot, vaikka asenteessa oli isojakin ongelmia. Joutui RD:n koirankoppiin loppukaudesta. Saattaa hiihdellä pelin ulkopuolella näkymättömissä pitkään, mutta sitten ratkookin pelejä puun takaa. Maalintekijä, mutta ei täysin yksipuolinen sellainen. Käsiä löytyy. Asenne kuntoon, niin jälki voi olla tuhoisaa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kärpistä voisin tuon mainitun Annusen lisäksi jotai nostaa esiin:

Tino Metsävainio
Pienikokoinen mutta vikkelä ja taitava sentteri. Vähän samaa tyyliä kuin esim. Sakari Mannisessa. Väläytteli viime kaudella, pisteitä nyt ei kovin paljoa tullut mutta teki kyllä usein hyviä ratkaisuja kentällä. Pre-seasonilla on toki ollut pääasiassa nelosketjun sentterinä, joten sieltä voi olla vähän paha isoja pistemääriä tehdä.

Aku Räty
On pelannut käytännössä junnusarjat ns. läpi, joten tällä kaudella joko edustuksen mukana tai sitten Mestiksessä lanalla. En usko että A-junnuissa on mitään annettavaa. Kärppien kivikovassa laituriosastossa on kyllä tunkua, mutta jos saisi verkkoja heilumaan niin esim. Koblizekin paikka voisi olla syötävänä yläpuolella.

Michal Kristof
Menee nyt niiden tasonnostajien joukkoon. Teki jo 39 pistettä viime kaudella, mutta nyt olisi vielä isompaa roolia tarjolla. Kaikki edellytykset paukutella jopa yli 50 pisteen kausi.

Tuossa nyt muutama nimi. Lisäksi heitän ihan huumoriosastolta Mikko Niemelän johon esim. Manner tuntuu luottavan kovin. Ja ei siinä, Niemelä on hyvä peruspakki liigaan ja oikein roolitettuna menee tuossa top 4 roolissa. On tehnyt yli 10 pistettä nyt kolme kautta putkeen ja se on Misen pistetasolle oikeasti kova suoritus. Ikuisesti muistan kun mies pelasi kaudella 2013-14 suuren osan runkosarjasta ykköspakkiparissa Kukkosen rinnalla ennen Adam Masuhrin saapumista. Kärpät rikkoi ennätyksiä ja latoi maaleja pelistä toiseen, mutta Niemelä onnistui kasaamaan 53:n pelin aikana käsittämättömät tehot 0+1.

Jos Niemelä nostaa pinnansa 15-20 pisteen väliin niin puhutaan sensaatiosta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Vesa

Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, LHF
Kalpasta Mikael Seppälä on omaan makuun se ThePakki ensi kaudella, siis Kalpassa. Viime syksynä jännitettiin, että jatkuuko ura lainkaan. Jatkuihan se lopulta loppuvuodesta ja palasi kaukaloon kuin ei poissa olisi ollutkaan. Mitään pelkäämätön "peruspakki" jolta on lupa odottaa tulosta myös hyökkäyspäässä. Ainakin itse odotan. Terveenä jos olla saa niin 20 pinnaa on paperia.

Riikolan ja Leskisen jalanjäljissä uskon Seppälän olevan se joka voisi seuraavaksi EHT.ta lähennellä. Kim Nousiainen tulee taustalla, mutta kausi mennee vielä totutellessa miestenpeleihin kokeneen Wilsonin rinnalla. Toivottavasti antaa ilonaihetta enempi kuin uskallan haaveilla.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Pelicans:

Jesse Ylönen


Luonnollisesti viimeinen kausi kotimaan liigassa edessä. Todella hyvä luistelu ja terävä laukaus. Harjoituskauden perusteella saanut lisää vääntövoimaa myös kaksinkamppailuihin. Terveenä pysyessään voi takoa yllättävänkin kovat pisteet.

Severi Lahtinen

Saanut kesän aikana lisää räjähtävyyttä otteisiinsa. Taituri, joka toimittaa kiekkoa yllättävästi maalipaikoille pienistä ja epätavallisistakin raoista. Päässyt veivaamaan harkkakaudella Ylösen kanssa samassa ketjussa, missä kemia on näyttänyt natsaavan erinomaisesti. Odotan läpimurtokautta, etenkin jos murtautuu kauden aikana myös ylivoimaan.

Hannes Björninen

Oli jo viime kaudella hyvä. Treenannut kesän aikana laukaustaan. Jos pysyy kasassa, murtautuu EHT-vakiokasvojen joukkoon ja painaa yli 40 pisteen kauden. Omasta mielestäni muistuttaa pelaajatyyppinä hyvin paljon Jukka Peltolaa.
Pakko lisätä tähän listan jatkeeksi vielä pari läpimurron kynnyksellä olevaa pelaajaa:

Waltteri Merelä

Nuoresta iästään huolimatta fyysisesti erittäin vahva järkäle, joka iski viime kaudella monsteritehot Pelicansin A-junnuissa. Mikäli vastuu kasvaa kauden edetessä, niin pidän Merelän kohdalla nopeaakin läpimurtoa erittäin mahdollisena.

Santtu Kinnunen

Tämän hetken Pelicansin omista junnupakeista selvästi kypsin Liigatasolle. Makselee oppirahojaan vielä silloin tällöin, mutta jokatapauksessa odotan Kinnuselta solidia sophomore seasonia Liigassa ja kuka ties vaikka lähtisi jo ensi syksynä AHL:ään haistelemaan Pohjois-Amerikan meininkiä.

Näiden lisäksi kaikki merkit viittaavat siihen, että ehjänä pysyessään myös Artturi Toivola kuuluu selkeisiin tasonnostajiin. Lopullista läpimurtoa en uskalla hälle vielä veikata, mutta selkeää tasonnostoa viime kauteen nähden kuitenkin.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No, KooKoosta esiin nostaisin Peetro Seppälän, Joonas Odenin ja Samuel Bucekin. Siis läpimurrosta puhuttaessa.

Seppälä pelasi viime kevään todella vahvasti. Kolikon kääntöpuoli on se, että pelit olivat suhteellisen paineettomia, mutta hän pelasi vahvasti jo siinä vaiheessa, kun oli edes näennäistä taistelua pudotuspelijunassa pysymisen suhteen. Paineli hierarkiassa viime kauden aikana Santeri Salmelan ohitse. Ei siis mitään läpimurtoa Liigan eliittiin odotettavissa, mutta KooKoon top4-puolustajaksi voi hyvinkin nousta.

Oden pelasi Strömwallin ja Pitkäsen rinnalla upean kevään. Nyt pitäisi todistaa, että ei ollut ainoastaan tuon duon ansiota hyvät otteet. Katsoin KooKoon A-nuorten ottelua ja kyllähän Joonas oli siellä aika paljon muita hyökkääjiä edellä. Se ei merkitse kylläkään mitään, kun pelataan aikuisten otteluita. Ja siis edelleen kolikon kääntöpuoli on sama, kuin Seppälällä: panoksettomissa peleissä sai pelata ja kerätä kokemusta.

Bucek vaikuttaa todella taitavalta, mutta ainakin tähän asti hänen olemuksensa on allekirjoittanutta ottanut kovastikin päähän. Jään ulkopuolella vaikuttaa jokseenkin ylimieliseltä. Harjoituspelissä Imatran Ketterää vastaan sai 2+10 minuuttia selästä taklaamisesta, sen jälkeen jotain naurettavia kanaeleitä ja yhteensä iskettiin 2+2+10+20-minuuttinen nuorelle miehelle. Tuon taidon, kun saisi realisoitua tuloksiksi ja hieman kun nöyrtyisi, niin hyvä tulee. Aineksia ihan ensimmäiseen ketjuun asti.

Tasonnostajista nostan esiin yhden nimen, Alexander Bonsaksen. Kapteenin natsat tälle kaudelle saanut puolustaja. Kaikki muistanee miehen tason Tapparassa? No, viime kaudella oli kaikkea muuta. Ihan jos siitä Iikka Kangasniemen huitomisesta lähdetään, niin en minä ainakaan odota kapteenilta mitään sellaista. Kentällä peli näytti niin palkkasoturimaiselta, kuin voi näyttää. Toivottavasti "C" rinnassa nostaisi miehen omaa vaatimustasoa.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksestä nyt voisi luetella vähän kaikkia, mutta minulle ehkä kaikista suurin yllättäjä harjoituskaudella on ollut Santeri Hatakka. Sopimuksen aikaan laskin KOOVEE:n mieheksi, mutta harjoituspelien myötä mieli on muuttunut.

Ihan hullua, että Ilves houkuttelee nykyään huippujunnuja joka sektorille.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPistä on jopa hieman vaikea valikoida, sillä potentiaalisia läpimurtajia tai tason parantajia on todella paljon. Tässä kuitenkin muutama nimi, jotka päällimäisenä tulevat mieleen.

Joo itse lisäisin myös:

David Tomasekin:
Viimekaudella joutui koirankoppiin sen jälkeen kun RD astui remmiin. Jos nyt saa vapaat kädet toimia niin uskoisin että 50 pisteen raja mahdollista rikkoa.

Tietenkin jos vain tasonnostajia heittelisi lista olisi aika pitkä, Hytönen, Mäenpää, Kalteva ym.. Myös yllätyskortiksi heittäisin Niko Parkkisen jonka uskon lopulta nappaavan kakkosmaalivahdin tontin tämän kauden aikana.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös